Safe and sound

Näin se menee. Olen unohtanut terapeuttisen päiväkirjani olemassaolon. Pystyn keskittymään normaaleihin asioihin, kuten normaali ihminen. Haluan huutaa ääneen, että olen tullut itsekseni! Vihdoinkin osaan elää! Leivoimme eilen mustikkapiirakkaa. Olen innostunut uusista hyvistä netflix-sarjoista. Saan mielihyvää joogatreeneistä ja lenkeistä. Aurinko tuntuu ihmeelliseltä. Kevät on joskus ollut minulle vaikeaa aikaa. Monena vuonna. Mutta nyt se kutkuttaa vatsanpohjaani ja saa odottamaan innolla kesää. Edelliskesä oli elämäni paras. Minulla oli niin valtavan hauskaa aina sen välissä kun en ollut ahdistunut. Edelliskesänä olin vain yksin ystävieni kanssa ja toivuin. Opin olemaan tarvitsematta mitään. Ja nyt ajelen apupyörillä tässä uudessa elämässäni. Olen saanut rinnalleni miehen, jonka kanssa viestitellään hassuja juttuja joka päivä. Minulla on tämä upea mies, jolle en enää jännitä ehdotella yhteistä tekemistä. Me vietetään joka viikkoa pari päivää ja yötä yhdessä. Käymme ravintoiloissa, kahviloissa, tapahtumissa ja kotona. Luemme toisillemme runoja ääneen. Silitämme toisiamme sängyssä. Pidämme toisamme käsistä kiinni istuessamme ratikassa. Me lähdetään pian taas ulkomaille. Me harrastetaan yhdessä. Ja istutaan joskus puhumassa kahdestaan monta tuntia. Tästä tulee vielä jotain. Menen ehkä naimisiin tämän miehen kanssa. Ja minulla on ystäviä. Jere lähetti eilen viestin, että olisi kiva hengailla taas vaikka viikonloppuna, koska nyt ei olla nähty. Olen ollut Simon ja Elinan ja muiden ystävieni kanssa. Aina silloin kun en ole ollut ihanan Santin kanssa viettämässä vapaa-aikaa. Perhettä ehdin nähdä arkena. Puhkun hyvää energiaa. Ehkä haluan vaihtaa työpaikkaa saadakseni uusia haasteita. Ehkä haluan vain matkustella. Ehkä haluan muuttaa ulkomaille. Kaikki tuntuu ihanalta ja mahdolliselta. Fibromyalgiani oireilee kyllä. Raajoja särkee.  En saa takkia ylleni. Mutta silti teen kotijumppatunnin, enkä malta odottaa kesää, jolloin olen elämäni kunnossa. Vatsalihakset näkyvät jo. Tämä on uusi elämäni. Se huokuu ulos jokaisesta aukeamastami. BLING. Santi lähettää viestin, että hänellä on nuha. Manflu! Vastaan, että voin tuoda hänelle kanakeittoa kotiin, jos emme nyt menekään siihen italialaiseen ravintolaan, jota olimme eilen yhdessä katselleet. Minusta alkaa tuntua vahvasti siltä, että minulla on poikaystävä. Ja samaan aikaan haluaisin matkustella ystävieni kanssa. Ja juhlia. Ja keskittyä urheiluun. Se tuntuu oikealta. Juuri tältä minusta pitää tuntua. Että minulla on paljon kaikkea. Onnellisuuteni on minun käsissäni. Ehkä palaan takaisin jos jotain tapahtuu. Jos ahdistus iskee ja tarvitsen taas terapiaa. Mutta nyt elän. Ja ehkä keskitän kirjoittamiseni siihen kirjaan, joka minulla on mielessäni, hah!

Puhutaan kaikesta

Pitkästä aikaa olemme makoilleet sängyssä toisiamme halaillen ja alkaneet puhua uusista asioita. Kaikki on ollut tasaista ja kivaa ilman, että  meillä on ollut enää mitään tarvetta varmistella toisistamme mitään. Toki aina välillä keskusteluissamme sivuutamme perhejuttujamme ja vankempia mielipiteitämme ja mieltymyksiämme. Mutta muutoin olemme vain soljuneet toistemme sisimpiin tietämättä toisistamme sen kummempia yksityiskohtia. Nyt olemme peiton alla sunnuntaiaamuna alastomina tietäen, ettei mihinkään ole kiire. Santi lukee ääneen jotain uutista, joka liittyy monta sataa vuotta vanhaan eroottiseen opaskirjallisuuteen ja hihittelemme sen yksityiskohdille. Ja sitten yhtäkkiä puhumme siitä, kuinka Santi sanoo, että nyt kypsemmällä iällä laatu on korvannut määrän seksissä. Hän kertoo, että jos sitä ei harrasta niin usein, niin se tuntuu paremmalta. Jos sitä harrastaa liikaa niin se voi jopa sattua tai lässähtää. Vitsikkäästi voivottelen, kun hän toteaa, että nuorempana sitä halusi ihan koko ajan. Mutta Santi lisää, ettei se ollut niin hyvää. Hän sanoo, ettei silloin kontrolloinut itseään niin hyvin. Sanon hymyillen, ettei hänen tarvitse aina kontrolloida itseään. Toivon kauheasti ettei hän kyllästyisi minuun. Mutta olen aika varma, että olemme molemmat melko tyytyväisiä. Hassun keskustelumme lopuksi nauraen kysyn, että valmisteleeko hän minua yhteistä lomamatkaamme varten sanoessaan, että joka päiväkin seksiä saattaa olla liikaa. Minusta tuntuu kivalta, että voimme keskustella avoimesti tästä. Asiahan on ihan selvä ja luonnollinen. Minä voisin olla ihan kokoajan valmis sänkyyn Santin kanssa, mutta miehelle tilanne on toisenlainen. Ja se on minulle fine. Ainakin sen pitäisi olla. Ainakin päätän että se on fine. Tästä aiheesta pääsemme yhtäkkiä puhumaan siitä, miten monilla seksi vähenee parisuhteessa. Santiago puhuu kauniisti ja sanoo, että monesti kun oppii tuntemaan toisen paremmin, niin huomaakin, ettei pidäkään toisesta siten, kuin aluksi oli kuvitellut. Ihmisestä paljastuu puolia, joihin ei olekaan niin ihastunut. Ja se voi vaikuttaa kaikkeen. Tiedän (pliis tykkää minun puolistani!). Sanon, että jokaisessa ihmisessa on puolia, joista kaikista ei voi toinen täysillä tykätä. Toivomme kai hiljaa mielissämme, ettei meistä paljastuisi liikaa sellaisia puolia. Santi vaikuttaa niin tyyneltä ja fiksulta puhuessaan näistä asioista, että kiinnyn häneen asteen lisää.

Sitten Santi kertoo ystävästäpariskunnastaan, joiden suhteessa seksi väheni harvinaiseksi herkuksi ja miettii ääneen ehkäisypillereiden vaikutusta asiaan. Minä olen sitä mieltä, että taustalla on usein muita isompia ongelmia jos läheisyys katoaa. Kysyn onko Santi itse ollut sellaisessa parisuhteessa, ja hän naurahtaa, että on kyllä. Olen jotenkin helpottunut. Siitä että hänellä on ollut ihan normaaleja ongelmallisia parisuhteita. Niitä, joista hän on sanonut, ettei ole ollut niin kovin kiintynyt näihin naisiin. Siksikö koska heistä on paljastunut puolia, joista hän ei ole niin kovasti pitänytkään? Paljastuukohan minusta sellaisia puolia hänelle. Santi kertoo, että seksielämä ei ollut loppujen lopuksi hyvää kummassakaan hänen pidemmässä parisuhteessaan. Ensimmäinen suhde kesti monta vuotta, mutta he olivat liian nuoria ja osaamattomia. En kysele yksityiskohtia, en halua tietää. Santi sanoo, että he ovat yhä ystävuä. Toinen vielä pidempi suhde oli yhtä ongelmallinen seksin suhteen, mutta Santi totaa naurahtaen heillä olleen paljon muitakin ongelmia, muun muassa kommunikointiin liittyen. Siinä me puhutaan ongelmallisista suhteista ja seksielämän kehityksestä hänen sängyssään toisiamme halaten. Ja mietin, että kokeekohan hän, että nyt kaikki on erilaista. Ainakin sillä jollain tasolla erilaista. Sillä, että me voidaan puhua mistä tahansa. Nyt me olemme aikuisia ja käyneet läpi ne vaikeat suhteet, joissa ei ole oikein osannut toimia. Ja nyt me ehkä osataan. Minä ainakin! Vaikka tunnistan itsessäni pieni epävarmuuksia (tylsistyykö hän seksielämäämme, enkö ole riittävän kiihottava, ehkä hän närkästyy kaikkitietäväiseen asenteeseeni joka välillä läikkyy esille) ja potentiaalin mustasukkaisuuteen (haluan kysyä häneltä että pettikö hän tyttöystäviään koskaan, ja miksi hän välillä puhuu friends with benefitseistä, eikai hän luule, että minä olen sellainen) niin uskon, että saan pidettyä itseni kurissa. Saan hallittua hölmöjä ajatuksia ja puettua kaiken tarpeellisen sanoiksi. Uskon, että me voidaan puhua kaikesta loukkaantumatta ja ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Olen ylpeä, että en ole ottanut itseeni sitä, kun Santi sanoo, että liika seksi ei enää tunnu kiihottavalta. Eihän se minusta johdu, vaan siitä, että olemme nyt vanhempia. Hormonit eivät samallailla jyllää kuin teineinä (höh). Sehän on vain totta. 

Olemme sopineet tapaavamme ystävänpäivänä. Me kokkaamme yhdessä herkullista ruokaa. Olemme sopineet, että vähennämme ulkona syömistä, koska tuleva lomamme tulee keksittymään kulinaristisiin nautintoihin joka tapauksessa. Ystävänpäivänä aion ottaa puheeksi suhteemme tilan. En aio ehdottaa mitään. Sanon vain, että olen tyytyväinen, enkä malta odottaa mitä tulee tapahtumaan. Voisimme ääneen päivittää sen, että olemme yhä samalla kartalla ja tiedämme missä mennään. Haluan varmistaa, ettei hän pidä minua vain ystävänään. Jokin pieni pistos sisimmässäni haluaa nyt varmistuksen. Ja voin helposti saada sen avaamalla suuni. Sitten toivottavasti luemme ääneen runoja tai niitä tarinoita, siitä kirjasta, jonka Santi on saanut lahjaksi joltain naiselta. Minä luen ääneen pikkutarinoita Santin kielellä ja hän kääntää ne minulle englanniksi. Eikö ole hauskaa! Meistä se on. Pitäisikö minun ostaa hänelle jokin lahja? Riittääkö sydämenmuotoinen jälkiruoka? Vai ehkä liput kylpylään. En vielä tiedä. BLING. Javier kertoo minulle olleensa työhaastattelussa, joka meni pieleen. Kannustan häntä olemaan seuraavalla kerralla itsevarmempi. Tiedän tismalleen, että hän on ollut liian vaatimaton osaamisestaan, koska on itse niin vaativa. Lopetamme keskustelun iloisiin hymiöihin. Pieni haikea olo. Myös Ricky on kertonut ikävöivänsä minua. Haluavansa halata tiukasti. Sekin aiheuttaa pienen pistoksen minussa. Olen hellyydenkipeä. Mutten oikeasti halua kenenkään muun täyttävän kaipuitani kuin Santin. Miksiköhän minusta tuntuu tältä? Ehkä se on tämä valoistuva kevät. Se on aina ollut minulle vaikeinta ja tunteellisinta aikaa. Vasta nyt se fakta tuli ensimmäistä kertaa tänä vuonna mieleeni. Voisiko tämä olla eka kevät kun olen näin onnellinen melkein koko ajan? Hellyydenkipeyshän on hyvä asia. Minä tapaan Santin huomenna ja koitan saada haluaminani vastauksia pieniin odotuksiini. Siihen, että ehkä me siirrytään kohta pois tästä kokeilujaksosta oikeaan parisuhteeseen. Ehkä. Joka tapauksessa meillä on lennot varattuna hieman myöhemmin keväällä. Se tuntuu sitoutumukselta jonka turvin voin nyt heittäytyä ihastukseeni Santin kanssa. Voin sanoa mitä haluan, koska hyvin todennäköisesti olemme silti yhdessä. Voin kysyä mitä vain. sanoa mitä vain. Tai olla sanomatta mitään.

Hehkuu

Torstai-iltana Santi lähettää minulle hauskan lumisen kuvan, johon vastaan alkuviikosta ottamallani valokuvalla, jossa hypin lumihangessa kävelylenkin tiimellyksessä. Sitten selailen huvikseni lentoja, kuten olemme sopineet tahoillamme tekevämme, ja löydän aika hyvät vaihtoehdot parin kuukauden päähän yhteen niistä kohteista, johon Santi ehdottomasti tahtoo mennä. Ja hetkeä myöhemmin olemme varanneet lennot. Kas noin. Edelleenkin tunnustelen aktiivisesti tätä upeaa tilannetta, jonka keskellä yhtäkkiä elän. Minulla on upea ystävä ja maailman paras rakastaja, joka tahtoo jakaa kanssani kaikki elämän hauskimmat asiat. Kun me puhuimme tapailustamme silloin (oliko se lokakuu?) kauan sitten, niin Santi sanoi, että voisimme käydä yhdessä pienillä matkoilla. Ja mietin, että lasketaanko nämä vielä pieniksi matkoiksi, vai alammeko ylitellä huolettoman ja mahdollisimman vähän teoriassa sitouttavan tapailumme rajoja. Pari päivää tuolla, ja viikko täällä ja kohta toinen tuolla. Minä olen ihan varma, että Santi on miettinyt tätä niin sanottua sopimustamme ihan kuten minäkin. Me olemme tosi järjestelmällisia ihmisiä, jotka tykkäävät siitä että asiat on selkeästi ilmaistu mustana valkoisella. Pidämme listoista ja suunnitelmista ja kaavioista. Hän muistaa kyllä tarkkaan mitä me olemme sopineet ja mitä emme ole. Ja olen ihan varma, että kun Santi eräänä iltana alkoi selittämään juttua siitä, kuinka hänen kulttuurissaan vie hieman enemmän aikaa ennen kuin aletaan puhua parisuhteesta, niin hän halusi, että tiedän, että tästä tulee vielä jotain. Siitä huolimatta, että emme heti suin päin ole syöksyneet virallistamaan asioita. En ole koskaan aikaisemmin tuntenut tällaista kiireettömyyttä. Kaikki tuntuu menevän juuri niinkuin pitää. Tai siis juuri niinkuin olen ikinä unelmoinut. Minusta tuntuu että kuulun onnekkaimpaan pieneen vähemmistöön tässä maailmassa. Ja vaikka tämä kaikki loppuisi nyt, niin minulla on ollut tämä kaikki. Mikään ei vie tätä kokemusta pois. Ja pian me menemme (kopkopkop) yhteen Euroopan romanttisimmista paikoista. Kahdestaan. Moneksi päiväksi. Sydän pakahtuu! Voisin alkaa puhua suhteemme tilasta hänelle milloin vain. Tehdä ehdotuksia ja alotteita. Mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että haluan jättää sen hänelle, tai sitten sinne matkalle. 

Perjantaina tapaan ystäviäni. Meillä on hauskaa. Saan uuden ystävättären, jonka kanssa meillä on paljon yhteistä. Nauramme ja pelaamme lautapelejä. Sitten tulee lauantai ja oma elämäni jatkuu taas. Perjantait ovat pieniä sallittuja syrjähyppyjä hauskoihin ja tavallaan vanhentuineisiin todellisuuksiin, joissa pääsen irtaantumaan kaikesta muusta tosi tehokkaasti. Ja nautin siitä. Koska kaiken taustalla minulla on Santi siellä oikeassa todellisuudessa. Jes. Minun maailmani on nyt tämä. Jossa laittaudun kauniiksi ja muistan suihkauttaa kaulalleni hyvää hajuvettä Santia varten. Ei kulu yhtäkään päivää, etteikö hän minua halattuaan sano, että minä tuoksun hyvälle. Nykyään me suudellaan toisiamme suulle, kun tapaamme. Rakastan sitä. Me lillumme molemmat tässä ihanassa onnellisuudessa, jossa me kiherretään yhdessä ja saadaan yksinoikeudella koskettaa toinen toisiamme missä vain. Saadaan olla hassuja ja hölmöjä. Väsyneitä. Mutta yleensä me ollaan energisia ja iloisia. Lauantaina menemme johonkin musiikkitapahtumaan syömään iltapalat. Juustoja ja leivoksia. Puhumme innoissamme tulevasta matkastamme. Se tuntuu hyvältä. Sitten hyppäämme ratikkaan ja menemme Santin luokse katsomaan hänen valitsemaansa elokuvaa, joka sijoittuu tulevaan matkamaahamme. Korkkaamme Santin valkitseman viinin, mutta juomme vain yhdet lasilliset, kun Santi sanoo, että häntä väsyttää. Laitamme leffan paussille ja menemme sänkyyn. Santia saa väsyttää ja me voimme mennä puolilta öin nukkumaan lauantaina. Vaikka voisin juhlia ja valvoa koko yön, niin kääräydyn onnellisena Santin kainaloon ja nukhadan häntä nopeammin. Olen saanut kaiken. Siltä minusta nyt tuntuu. Saan nähdä ystäviäni ja tanssia aamuun asti. Ja sitten saan nukahtaa tämän upean miehen kainaloon. Saan viettää kivoja koti-iltoja ja nähdä perhettäni. Kokkailla terveellistä ruokaa. Ja sitten mennä Santin kanssa urheilemaan ja ruokakauppaan. Olen sanonut suoraan ääneen, että haluan säästää matkaa varten rahaa. Ja Santi on sen jälkeen suunnitellut meille budjettiin sopivia ravintoloita, ja halunnut kokata kotona enemmän. Hän huomioi minut kaikessa. Santikin haluaa, että voimme säästää lomia varten. Sivulauseessa hän on sanonut, että pariskunnat pitävät aina toisistaan huolta, vaikka toisella olisi vähemmän kuin toisella. Hän on esimerkillinen leijona, joka tahtoo tämän projektin onnistuvan. Hän johtaa sitä ja huolehtii, että tiimin jäsenet pysyvät mukana muuttujista huolimatta. 

Istun nyt maanantaina lempikahvilassani lounastauolla. Olen lähtenyt toimistolta yksin salaatille hokien mielessäni sitä miten  hyvin kaikki on.  Koska kaikki on uskomattoman hyvin. Olen eilen ollut urheilemassa rakastamani miehen kanssa. Jep. Jotenkin rakkaus on tullut väliimme. Kiintymyksellinen rakkaus. Ja se tulee Santilta. Minä tunnen sen, kun hän koskettaa minua. Ja huolehtii että kaikki on hyvin. On niin kohtelias. Minä näen sen siinä katseessa, kun hän katsoo minua ja hymyilee, kun olemme ihan hiljaa. Minä tunnen sen kun hän aamulla herätessäni painaa kasvonsa kiinni kasvojani, jotta ripsemme voivat koskettaa toisaan. Me haluamme toisiamme koko ajan. Ihan koko ajan. En voi sille mitään että edelleenkin hykerryn tähän tunteeseen, kun elän unelmaani. Minä kävin läpi raskaan prosessiin. Siltä se tuntuu. Kävin läpi elämänkoulun yhden merkittävän tason. Ja nyt saan todistaa mitä olen siitä oppinut. Saan näyttää kuinka luotan täysillä, vaikka minä voisin olla katkeroitunut ja epäluuloinen. Voisin siirtää kaikki menneet kaltoinkohtelut ja pettymykset uuteen suhteeseen olemalla ahdistunut ja epäluuloinen. Testailemalla Santia käyttäytymällä typerästi. Mutta minulla ei ole sellaiseen mitään tarvetta. Olen kevyt kuin höyhen. Kaikki se vanha kauhea harmaa painolasti on jäänyt taakse. Minä kävin läpi prosessin, jonka yhtenä tarkoituksena oli leikata minusta irti kaikki se paska ja pahoinvointi. Taltuttaa niissä kiinni roikkuva ego. Ja jotenkin se vain onnistui. Se oli suuri leikkaus ilman puudutuksia. Ja se sattui. Mutta on tämän kaiken arvoista. Minä olen pystynyt päästämään irti kaikesta menneestä. Pystyn suhtautumaan kaikkiin menneisiin tuskaisiin tilanteisiin tyynesti kiittäen. Se, että saan nyt olla tässä todellisuudessa korvaa kaiken aiemmin koetun tuskan. Juuri näin ajattelen myös armon toimivan. Uskon, että kaikilla on tähän mahdollisuus. Oli se tuska ja kitumus minkälaista tahansa, niin on mahdollista päästä tilanteeseen, jossa se kaikki tulee hyvitetyksi ja anteeksiannetuksi ja parannetuksi. Viimeistään kuolemassa. Jotenkin kaunista. Minusta tuntuu kuin olisin löytänyt halutun salaisen tien tähän elämän levelille. Valitsin sen, tai ajauduin sille välttämättä. Ja nyt vaikein osuus on takana. Se jossa minun piti karaistua ja tajuta asioita. Olen niin onnellinen. En pelkästään siksi, että minulla on upea mies, jolle voin humoristisesti toivottaa onnellista kiinalaista uutta vuotta, joka on sian onnekas vuosi. Vaan myös siksi mikä minusta on tullut. Minä olen muuttunut ja uudistunut. Ja jokainen voi tehdä saman.