Hän ei ole ikinä sanonut minulle mitään pahaa. Ei koskaan loukannut tai tiuskaissut minulle. Ei arvostellut. Me hyväksymme toisemme kokonaan. Joskus Santi mainitsi jotain pituudestaan. Siitähän minä silloin joskus alkuaikana murehdin. Että voinko minä olla miehen kanssa joka ei ole minua pidempi. Koska minähän nautin niin paljon siitä tunteesta, kun saan kulkea jonkun miehekkään pitkän komistuksen kanssa ylpeänä muiden edessä. Mutta nyt koko juttu tuntuu minusta naurettavalta. Nyt minä nautin siitä, että minä tunnen tämän komean, mutta lyhyen miehen. Meillä on yhteiset onnelliset salaisuudet. En välitä yhtään mitä kukaan muu ajattelee. Ja sitä paitsi olen todella ylpeä. Tunnen itseni erityiseksi hänen kanssaan. Santi tietää ettei ole pitkä, ja silloin joskus kahvilassa hän alkoi selittää kuinka pitkä hänen sisaruksensa on. Hän ei saanut niitä geenejä. Ja minä olen kohauttanut hymyillen olkapäitäni. Puhumme paljon. Tutustumme koko ajan lisää. Santilla on ollut vähän värikäs ja vaikeakin nuoruus. Mutta niin on minullakin. Tuntuu turvalliselta saada olla ihan oma itsensä. Koko ajan enemmän ja enemmän. Edellisviikolla olemme viettäneet Santin kanssa perinteisen yhteisen arki-illan. Olemme syöneet hyvää ruokaa ja kuunnelleet samalla jazzia. Sitten olemme valvoneet vielä vähän aikaa istuen hänen sohvallaan ja jutelleet siitä, kuinka hänen sukulaisensa tulee ehkä Suomeen syksyllä. Mietin että menemmeköhän me yhteiselle illalliselle hänen sukulaisensa kanssa. Se olisi mahtavaa. Minä voisin ihan hyvin esitellä Santin omalle perheelleni rennon ravintolaillallisen ohessa. Ja ehkä niin tapahtuu. Kenties tänä vuonna! Jos kaikki sujuu näin hyvin. Aika lentää. Sitten kun kumpikin alkaa haukotella loikoillessamme sohvalla alamme sanattomasti riisua vaatteita ja käydä hammaspesulla. Joskus kun riisuudun niin Santi tulee halaamaan minua takaapäin. Joskus hän kantaa minut sohvalta suoraan sänkyyn kesken keskustelumme ja riisuu minut. Mutta nyt menemme omatoimisesti sänkyyn. Joskus vain alamme nukkumaan toisiamme tiukasti halaten, tai sitten Santin kädet alkavat silitellä ihoani ja tunnen hänet suurena ja kovana takapuoltani vasten. Ja se on edelleen mahtavaa. Hän pystyy edelleenkin yllättämään minut. Edelleenkin ajatus hänestä saa vatasanpohjani kihelmöimään. Muistan, kuinka ajattelin epäuskoisena, että miten minä voisin saada tämän upean miehen itselleni. Tämän, joka on niin tulinen ja taitava, ja osaa miellyttää minua miljoonalla eri tavalla samalla itse nauttien. Ja nyt minulla on hänet.
Aamulla olemme heränneet Santin herätyskelloon, joka soi kuin ovikello. Halailemme ja pussailemme toisiamme. Mutta koska olemme viettäneet edellisyönä kuuman hetken molempien tyydytykseksi, niin en tee aloitteita. Santi on sanonut, ettei enää tässä iässä samallailla saa irti liiasta seksistä. Se on parempaa pienien taukojen kanssa. Ja minä ymmärrän häntä ja koitan olla maltillinen, vaikka voisinkin olla hänen kimpussaan koko ajan. Olemme puhuneet tästä. Siitä ettei haittaa vaikkei aina tunnu siltä. Ei haittaa vaikkei aina tule. Olemme ääneen sopineet, ettemme loukkaannu siitä tai ota itseemme. Eikö ole mahtavaa. Voimme puhua kaikesta. Laittaudumme töihin. Kummallakaan ei ole kiire, joten päätämme käydä kahvilassa ja syödä pienet jogurttiaamiaiset, joihin olen tutustuttanut Santin. Istumme vierekkäin kahvilan sohvalla, kuten aina. Aina vierekkäin. Myös kaikissa ravintoloissa, jos se vain on mahdollista. Ja se tuntuu söpöltä. Santi näyttää nauraen mainosta uudesta sovelluksesta, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen sinkkuja, jotka haluavat matkustaa yhdessä ja pitää hauskaa. Trips with benefits. Vitsailemme siitä jotain, ja kysyn, että tahtoisiko hän kokeilla tuollaista sovellusta, jossa löytäisi satunnaista seuraa matkustamiseen. Santi nauraa, ettei se kovasti houkuttele. Pidän tällaisista rauhallisista arkisista hetkistä. Santi juo espressonsa ja minä chai latteni, ja sitten suutelemme toisiamme kadulla ennen kuin lähdemme eri suuntiin toimistoillemme. Minusta tuntuu kivalta. Ei pahaenteiseltä. En pelkää, että tämä oli viimeinen suudelmamme. Joskus pelkäsin sitä aina. Ronin ja Javierin kanssa. Minulla ei ollut mielenrauhaa, mutta nyt minulla on. Luotan tähän ihmiseen. Luotan tähän asiaan. BLIBLING. Istun kulkuneuvossa tuijotellen hymyillen ulos ikkunasta ja kuunnellen radiota, kun saan Santilta viestin. Hän sanoo, että me olemme niin fiksuja, että voimme sanoa ääneen, ettei hän halua matkustella tai pitää sellaista hauskaa kenenkään muun kanssa. Lämmin aalto valtaa minut. Se ihastuksen olo. Santi sanoo, ettei halua muita kuin minua. Vastaan hänelle, että poistin tinderin jo jokin aika sitten. Sanon, että me voidaan vain tykätä toisistamme ja olla murehtimatta mistään, mistä ei nyt tarvitse murehtia. Me voidaan tehdä asiat erilailla kuin aikaisemmin ja sanoa aina toisillemme mitä haluamme. Ja Santi vastaa hymyillen olevansa samaa mieltä. Minä tiedän, että tämä on nyt jotain ihan muuta kuin mitä olemme aiemmin kokeneet. Minun vain piti olla täällä paikoillani odottamassa, että joku tulee maapallon toiselta puolelta luokseni viemään minua maailman ympäri. Ja Santin tarvitsi matkustaa maapallon toiselle puolelle löytääkseen jonkun jonka kanssa olla ihan toisin kuin koskaan aiemmin kenenkään kanssa.
Pursuan onnellisuutta. Edelleen. Tätä on jatkunut nyt viime elokuusta asti muutamia yksittäisiä päiviä lukuunottamatta. Eikä se johdu Santista. Se johtuu siitä, että olen onnistunut muuttamana elämäni. Minä aloitin muuttamaan ajatusmalliani positiiviseksi. Aloin pakkosyötätä itselleni toivoa. Päätin, etten tarvitse mitään enkä ketään. Olen parantanut itseäni ruokavaliolla ja liikunnalla ja ilolla. Pakkohymyllä. Ja sitten se vain tapahtui. Ja juuri kun päästin irti kaikista niistä tarpeistani, joissa olin roikkunut, niin sainkin sen kaiken takaisin moninkertaisisesti Santissa. Tapaamme taas tällä viikolla yhtenä arki-iltana, koska aiomme katsoa elokuvan ja tehdä ruokaa yhdessä. Edellisviikonloppuna olemme järjestelleet Santi asuntua uusiksi niin, että nyt siellä on entistä kivempi katselle yhdessä leffoja. OIemme touhunneet kuin pariskunta, miettien, että minne suuri peili olisi parasta sijoittaa. Se on Santin asunto. En ole jättänyt hänen luokseen hammasharjaanikaan. Mutta kaikki vain on niin luonnollista. Hän arvostaa mielipiteitäni, ja minä arvostan häntä. Olemme molemmat fiksuja. Minä tiedän paljon asioita, joita hän ei tiedä. Ja hän tietää paljon asioita, joita minä en tiedä. Ja me molemmat nautimme siitä kun toinen jakaa toiselle uusia asioita. Kumpikin tietää ettemme ole täydellisiä. Santi on nähnyt raskausarpiset reiteni ja silti tykkää minusta. Minä kuorsaan ja hän kuorsaa. Ja silti me haluamme nukkua toisissamme ihan kiinni. Meillä on kummallakin kaikenlaisia vaurioita menneisyydessä. Mutta jotenkin ne eivät tunnu tärkeiltä lainkaan. Yhdessä me olemme nykyhetkessä ja intoilemme lähitulevaisuudesta. Saamme olla haavoittuvia ja meillä saa olla heikkouksia. Ja saamme nauttia toistemme hoivaamisesta. Olemme tosi kiinnittyneet toisiimme. Tapaamme toisiamme kahdesti viikossa. Ja kerran viikossa tapaan ystäviäni. Kaikkia niitä samoja ihania ihmisiä. Jukkaa ja Jerea, Simoa ja niitä kivoja tyttöjä. Olen juhlinut ja tanssinut ja hymyillyt, kuten aina ennenkin. Olen jutellut Javierin kanssa, mutten mistään uutisia syvällisemmästä. Rickyn kanssa vaihdamme kuulumisia enemmän, ja hän kertoo avoimesti ikävöivänsä minua. Olen sanonut, että ehkä tapailen jota kuta. Ja Ricky on ollut surullinen. Minusta tuntuu että pian olen valmis julkistamaan asian avoimemmin. Minusta tuntuu, että Santikin on. Me olemme hyvä tiimi.
