keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tenho, Joni, Vlad...ja vähän Manuelia. Elokuu.

Loppukesästä tapasin satunnaisesti siis sekä Rickyä täysin kaverillisesta, että Ninoa, vähän vähemmän kaverillisesti, että Manuelia sekä uusia tindereitä, että uusia tuttavuuksia muualta. Mistä muualta? No baarista tietenkin. Tuleeko joku oikeasti juttelemaan kirjastossa? Lenkillä? Kadulla? No okei, olen saanut joitain huikkauksia kadullakin, mutta ne ovat olleet lähinnä kielitaidottomia ja nuoremman näköisiä miehiä, jotka haluavat pummia tupakkaa. Puistossakin minulle jutellaan aina välillä, mutta se on aina ollut täysin epäflirtillistä. Siispä mielestäni tinderin lisäksi parhaimmat mahdollisuudet tutustua romanttisessa mielessä uusiin ihmisiin ovat kuppilat. Helsingin keskustassa on useita paikkoja, joissa käyn joko ystävien kanssa tai itsekseni. Kesällä terassit olivat aina täynnä, joten juttuseurasta ei ole ollut pulaa. Syksymmällä se on vaikeampaa. Jotenkin on paljon helpompi nauttia lasillinen terassilla kauniissa säässä lehtiä lueskellen, kuin yksin hämärässä pubissa. No, sielläkin luen mielelläni päivän lehdet, juttelen baaritiskillä kivanoloisille tyypeille, liityn johonkin uuteen seuraan (muiden naistenkin kanssa) tai päätän vain tanssia (ja usein kuvaan narikkalapun ihan vain varmuuden vuoksi kantapään kautta oppineena)! Olen löytänyt usein juttuseuraa ja treffiehdotuksia (tuuks meille mul on kalijaa) yöllisistä kulkuneuvoista ja mäkkärin jonosta. Mutten olen lähtenyt kenenkään tuntemattoman matkaan. No okei, kerran kesän alussa! Juuri silloin kun tapailuni Nikon kanssa alkoi mennä mönkään. Tämä kundi oli söpön näköinen, ja yli viisi vuotta nuorempi. Pussailimme tanssilattialla ja jotenkin kummasti heräsin hänen vierestään kuumasta pienestä poikamiesboxista. Emme olleet tehneet mitään pussailua enempää. En edes tiedä hänen nimeään, mutta pussasin häntä aamulla hyvästiksi ennen kuin lähdin kotiin. Eiksme edes vaihdeta numeroita? Nääh!

Noh. Loppukesän aikana olin vähintään muutamana iltana viikosta ulkona tavalla tai toisella. Kävin treffeillä Tenhon kanssa. Hän oli kunnollinen duunari. Hänestä loisti jo kauas se, että ruokavalio on tiukka, eikä tänään ole bulkkauspäivä. Siinä missä itse join viiniä, hän joi teetä. Jos kumppanillani olisi hyvin tiukka ruokavalio, se varmasti veisi osan hauskuudesta pois tapailustamme. Minusta hauskinta on juoda ja juopu yhdessä viinistä (tai jostain). Nauttia hyviä ruokia! Yön grilliruokaa! Tilata pizzaa. Katsoa leffaa suklaalevyn kanssa. En voisi nauttia moisesta yksin, jos toinen paistaa parsaa vieressä. Tulimme siis Tenhon kanssa juttuun, mutta emme sen enempää että olisimme enää sen tunnin tapaamisen jälkeen viestineet toisillemme. Tenholla oli iloiset ja rehdit silmät.

Eräänä iltana olin päätynyt taas yksin elokuviin (se on yllättävän mukavaa), kun Joni, uusi tinderi, ehdotti myöhäisyksiä elokuvanäytöksen jälkeen. Miksei. Kävelin siis suoraan leffasalista viereiseen pubiin, johon hengästyneenä paikalle rientänyt Joni saapui oikeaan aikaan. Joimme yhdet, juorusimme raskaasta viikosta. Jatkoimme matkaa teillemme, emmekä nähneet enää. Tällaisia tapaamisia on vaikka kuinka. Tyyppi on mukava, mutta hajuton ja mauton. Ei herätä mitään. Ei oikein edes muista enää viikon päästä. Onko ne ihan turhia? Vai hyviä hetkiä sinä tapahtuma-aikana? Kumpikin saa hetken seuraa. Jutustella. Ja sitten palata omaan elämään ilman, että koko juttua tarvitsee miettiä enempää. iIna ennakkoon on pieni ajatus: josko nyt! Mutta sitten sen heti huomaa, että tämä menee sinne vanilja-arkistoon. Nothing special. Ja se elokuva, Me before you, ei ollut kovin hyvä. En pitänyt näyttelyn tasosta, ja koko tarina jäi hieman irralliseksi.


Kävin myös illallisella mukavan Vladimirin kanssa. Kuuntelin hyvän parituntisen hänen tarinoitaan maailmalta ja extremeurheiluharrastusten parista. Mukavaa. Ruoka oli hyvää. Tosin niin tulista, että silmäni vuosivat vettä, enkä uskaltanut vilkaista peiliin. Mutta nothing special. Uudet deitit kuitenkin toivat - ja valitettavasti tuovat yhä - oman jännityksensä arkiviikkoihin. Kuten Manuel, joka yhtäkkiä otti minuun yhteyttä kesken kolmeviikkoisen työmatkansa. Mitä teet? Mitä kuuluu? Palaan sinä ja sinä päivänä, haluatko tulla kylään? Olin jo unohtanut koko ihmisen! Ja yhtäkkiä hänen viestinsä hymyilyttivät minua. Siis, hänenhän on pakko todella pitää minusta, jos olen se, mitä hän haluaa viimeisenä ja ensimmäisenä nähdä työmatkansa lomassa! Aloitimme vitsikkäät viestittelyt hänen aloitteestaan. Kehitimme omia inside-vitsejämme. Hän todella tykkääkin minusta! Kun hän palasi,  olin alkuiltatreffeillä ensin Ninon kanssa, kunnes Manuelin lentokoneen laskeuduttua riensin painamaan hänen summeriaan. And it was good, oh Lawd!

tiistai 27. syyskuuta 2016

More Manuel ja pari muuta

Taas. Taas olin menettänyt Carloksen. Ja taas kokosin itseni siten miten olin toimivaksi keinoksi oppinut. Sopimalla treffejä muiden kanssa. Tapaamalla niitä, joita minulla oli. Niitä jotka ehkä pitivät minusta enemmän kuin minä heistä. Mutta jotka etenkin tällaisella hetkella saivat minut tuntemaan itseni paremmaksi. Muistuttavat, että toivoa on. Jo samalla viikolla tapasin vielä Ninoa. Vietimme aikaa ulkona terassilla. Hän oli jokaisella tapaamisella äärimmäisen kohtelias ja antelias. Ei mitään pahaa sanottavaa. Jotain vain puuttui? Oikeastaan jossain vaiheessa taisin ajatella, ettei hän kuitenkaan lopuksi pitäisi minusta, joten parempi laittaa pakki päälle ajoissa. En kuitenkaan koe johtaneeni häntä harhaan, sillä en aloitteellisesti koskaan ehdottanut tapaamisiamme, enkä esimerkiksi suostunut yhden elokuvaillan jälkeen enää menemään hänen luokseen. Ja koska emme koskaan edenneet sinänsä pidemmälle intiimisti (ei ihan sinne asti, vaikka hiki tulikin ja hauskaa oli, ehkä "pieni" pettymys), pidän ihan normaalina, että tapailu vain hiipui itsestään. Kerran kävelimme käsi kädessä keskustassa. Koska niin voi tehdä ja se tuntui kivalta. Ja vastaan tuli Joel, jonka olin tavannut pari kertaa edellisellä viikolla! Tiesin, että tällainen törmääminen tapahtuisi ennen pitkää. Olin hetken ihan hämmentynyt, mutta tervehdin Joelia, joka katsoin minua ällistyneenä. Heti perään sain haukkumaviestin. En oikein tiennyt miten olisi pitänyt reagoida. Olin melko turtunut, joten vastasin ystävällisesti ja toivotin hyvää jatkoa. Koko tilanne oli melko absurdi, koska en tapaillut Ninoakaan. Silloin tunsin oikeasti olevani karusellissa. Pää pyörällä. Pitäisikö olla huono omatunto? No. Ei ole.

Toinen loistava lohdutus minulle oli Manuel. Hän viesti iloisena itsenään juuri sopivalla hetkellä. Kutsui minut luokseen elokuvailtaan. Hän olisi matkustamassa seuraavana päivänä kolmeksi viikoksi työmatkalle. Siispä etukäteen tiesin, että jos nyt vastaanotan kutsun, en tule näkemään häntä vähään aikaan. Tiesin mitä tapaamisellamme tulisi tapahtumaan. Ja tiesin, etten välttämättä kuulisi hänestä enää. Ehtisin monta viikkoa tapailla muita ennen kuin hän olisi edes samassa maassa jälleen. Ja suostuin. Laitoin humoristiset alushousut jalkaani ja ohuet toppaamattomat rintaliivit. Laittauduin kauniiksi ja vietin alkuillan ensin ystävieni parissa. Parilla. Manuel tuli avaamaan oven aamutakissaan. Sisälle päästyään hän kysyi, haittaako jos hän riisuu sen. Ei, tee mitään tykkäät, sinun kotisi. Ja pian hän oli täysin alasti. Täydessä latingissa. Ihan kuin se olisi maailman normaalein juttu. No biggies (tai no...). Olisin voinut nauraa koko tilanteelle, se tuntui niin epätodelliselta. Tällaista on siis se, kun on lähes tuntemattoman ihmisen kanssa menossa "leffailtaan". Ja kyllähän sitä leffaakin katsottiin. En tosin muista enää mitä. Manuel oli ehkä paras suutelija, kohtelias ja hellä. Harmiton. Pinnallinen. Emme keskustelleet syvällisyyksiä tapaamisillamme. Emme edes ehtineet, sillä tapaamiskerroillamme olin päätynyt hänen luokseen hyvin myöhään. Ja lähtenyt ajoissa. Cool girl. Pystyn tällaiseen. Olen hyvä siinä. Oikeastaan jo nautin kävellessäni pimeillä kesäisillä kaduilla itsenäisenä, koska mä voin. Pysähdyin halutessani lasilliselle matkan varrella. Kuuntelin kovalla musiikkia. Kävelin hitaasti. Home deliveryy taas täällä! Hän pakkasi aamulla matkalaukun ja lähti lentokentälle. Minä vihellellen brunssille oman itseni ja päivän lehden kanssa. Lasillinen kuohuvaa. Voimaannuttavaa. Tunsin oloni halutuksi ja itselliseksi. Haikean huojentuneeksi. Tämän kohdalla ei tarvitse arpoa mitään. Hän on poissa seuraavat viikot.

Vaikka kesän aikana oli lukuisia lounaita, piknikkejä ja aktiviteetteja ystävienkin kanssa, olin enemmän kuin koskaan yksin. Ensin se oli pelottavaa. Sitten mahtavaa. Se energian ja vapauden tunne, kun voit mennä yksin aamiaiselle ulos. Kahvilaan. Elokuviin. Puistoon. Penkille tai nurmikolle. Ennen koko ajatus olisi ollut ihan vieras. Minulla oli aina joku mukanani. Nyt en tajua missä purkissa olen elänyt. Joskus lähdin varta vasten ulos hyvän kirjan ja ladatun puhelimen kanssa edes kysymättä ketään seurakseni. Laittautuneena. Valmiina vastaanottamaan mitä ilta toisi tullessaan. Eräänä kesäisenä ja kuumana päivänä puistossa ylikalliin noutokahvin kanssa istuskellessani suostuin viimein tapaamaan Rickyn. Hän oli viestitellyt minulle jatkuvasti jo pitkään, mutten ollut suostunut tapaamiseen. Epäilin häntä työttömäksi, vaikka väittikin tekevänsä matalan koulutustasonsa mukaisia töitä. Mutta sinä päivänä olin hyvin janoinen, ja kun Ricky tarjoutui tuomaan minulle jäisen kylmän juoman, suostuin! Tässä taas huomasi, miten sinnikkyys palkitaan. Kerroin millä penkillä istun ja hän saapui (myöhässä) kylmien juomien kera. Ricky sytytti tupakan. Ihmettelin ääneen, että hänhän oli kertonut minulle lopettaneensa! Joo, mutta aloitin uudestaan. Hah! Tämän jälkeen en ole vielä tähänkään mennessä viettänyt yhtäkään viikkoa, ettenkö olisi vaihtanut kuulumisia Rickyn kanssa. Tapasimme myöhemminkin pari kertaa uudestaan hänen ollessa yhtä sinnikäs! Jankkausten päätteeksi jouduin toteamaan, että olen ulkona ystävieni kanssa, mutta jos oikeasti haluat niin tule sitten moikkaamaan. Ja hän tuli. Istuskeli mukana, toi kylmiä juomia. Lähti kun kerroimme jatkavamme matkaa. Halusi taas nähdä seuraavalla kerralla. Totesin hänelle hyvin pian, että meistä ei voi tulla muuta kuin kavereita. Hän haluaa yhä silloin tällöin tavata. Ihan vain kaverina. No kuka ties!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Carlos part two

Carlos oli ottanut minuun yhteyttä. Out of the blue! Olin aivan varma, etten enää kuulisi hänestä. Silloin, kun ajattelee, että yhteydenpito loppuu kuuluu prosessiin whatsapp-viestien arkistointi ja viestiketjun poistaminen. Siksi ettei sitä kokoajan näkisi siellä listassa. Ettei vahingossa heikolla hetkellä laittaisi viestiä. Arkistoitu tapaus. Joissain tapauksissa täytyy henkilö myös siirtää facebookin kaverilistalla sellaiseen joukkoon, jotka eivät enää näe tuoreita päivityksiä tai kuvia. Ja estää keskustelu, jottei näe nimeä keskustelulistalla. Ja vie hiirtä siihen nimen päälle ja näe toisen uusimmat kaverit. Poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta nyt Carlos oli back in business. Olin tyytyväisenä viettänyt sopimani tapaamisen Eeron kanssa päivän aikana. Hän oli poikamainen, mutta itsevarma puheissaan. Hän kertoi määrätietoisesti osaamisalastaan ja kuuntelin tyytyväisenä. Hikoilimme puistossa, riisuimme sukat. Hän otti pois aurinkolasini, jotta näkisi silmäni. Viivyimme hetken pidempään kuin olin ajatellut. Ei mitään kipinää, ei perhosia. Ei salamoita. Mutta mukavaa ja rentoa! Kivan puistohetken jälkeen suuntasin suorastaan leijaillen tapaamiseen Carloksen kanssa. Sain uuden mahdollisuuden. Nyt en mokaa. En juo liikaa. En puhu menneestä, kuin korkeintaan yhdellä humoristisella viittauksella. Luojan kiitos, ihmeitä tapahtuu!

Tapasimme rannalla. Carlos toi lupauksensa mukaisesti viltin, viinin ja lasit. Olin niin onnellinen. Hän oli maailman komein ilmestys (kummallista ensitapaamisen ajatusten jälkeen, mutta totta). Istuimme katsomaan kauneinta auringonlaskua rannalle pehmeän viltin päälle. Joimme viiniä lasisista laseista. Onnistuin kevyessä humoristisessa viittauksessani. Sain varmistuksen, että se oli anteeksiannettu. Turistiporukka tuli rannalle viereemme grillaamaan ja ottamaan toisistaan valokuvia. He halusivat ryhmäkuvat polaroidkamerallaan. Carlos nousi ja tarjoutui valokuvaamaan heitä. Vastapalvelukseksi he halusivat ottaa kuvan meistä ja antaa sen muistoksi. Niin onnistunut kuva! Meidän eka yhteiskuva. Nauroimme, nautimme kauniista illasta. Viinin loputtua keräsimme tavarat ja kävelimme yhdessä kohti hänen asuntoaan, kuin emme koskaan olisi erossa olleetkaan. Carloksen luona katsoimme elokuvaa sylikkäin. Nautimme toistemme seurasta. Teimme ruokaa. Söimme. Menimme yhdessä nukkumaan.  Hän halasi minua koko yön. Ja minä häntä. Mitä oikein olenkaan tehnyt viimeiset kaksi viikkoa? Voisin pyyhkiä kaikki muut treffit pois. Miksen ole ollut vain Carloksen sylissä? Täällä voisin yöpyä usein, pääsisin nopeasti töihinkin.

Aamulla olimme toisissamme kiinni mahdollisimman myöhään. Carlos teki meille kahvia ja laittoi rauhallisen playlistin soimaan. Pelasimme lautapeliä. Nauroimme. Carlos etsi tietoa lähistön parhaista aamiaispakoista. Lähdimme käsi kädessä aamiaiselle ulos. Kuin pariskunta. Olin onnellinen. Ja onnekas. En halua enää ikinä menettää häntä. Ja tätä. Se on parasta, kun yhteisen illan jälkeen toinen haluaa olla kanssasi vielä aamulla ja seuraavana päivänä. Jotkut (kuten Manuel) kiirehtivät omiin juttuihinsa ja ovat helpottuneita, kun yhteisen yön jälkeen toinen lähtee kotiinsa. Siitäkö huomaa jos joku oikeasti on kiinnostunut? Aamiaisen jälkeen istuimme puistossa pitkään jutellen ja toisistamme (ja vatsoistamme) kiinni pitäen. Haimme kioskilta kylmää juotavaa. Aloimme haukotella ja kävelimme yhdessä Carloksen asunnolle päiväunille. Hänen piti hoitaa työasia iltapäivällä. Lepäämisen jälkeen halasimme, suutelimme, jotta hän voisi keskittyä työasiaansa. Kävelin onnellisena kauppakeskukseen leijailemaan. Hymyilemään. BLING. Pidetäänkö toinen leffailta, jos et vielä ole ehtinyt kotiin? Joo pidetään!  Se oikeasti tykkää musta. Iloisena menin takaisin Carlosin luokse. Kysyin tuonko tullessani jotain. Vain itsesi. Tuntui kuin olisin mennyt poikaystäväni luokse. Iloisena ja itsevarmana. Valitsimme huonon jännityselokuvan. Aloitimme sen katsomisen toisiimme nojautuen sohvalla. Popkornia syöden. BLING. Se ei ollutkaan minun puhelimeni tällä kertaa. Carlos meni vessaan puhelimensa kanssa. Palatessaan sohvalle hän kysyi, monelta minun pitäisi lähteä kotiin. Jotain oli tapahtunut. Kadun vieläkin, etten tuolloin kysynyt mitä. Yritin olla kepeä, ja Carlos ilmoitti että voi saattaa minut pysäkilleni heti elokuvan loputtua. Väkinäistä. Halasimme. Menin kotiin. Toisaalta iloisena koko viikonlopusta. Toisaalta peloissani. Mutta ei se varmaan ollut mitään. Kaikkihan oli hyvin. Kotiin päästyäni Carlos kysyi olinko päässyt mukavasti kotiin. Kyllä. Kiva. Palaillaan.


Kolmen päivän kuluttua ehdotin uutta tapaamista. Olin varma, että tapaamme ja vietämme yhtä ihanaa aikaa taas pian yhdessä. Olihan meillä ollut suorastaan täydellistä. Hänhän oli vielä kysynyt olinko päässyt turvallisesti kotiin. Tietenkin hänkin odotti tapaamistani yhtä innoissaan! "Ehkä joku toinen kerta". Ehkä!? Joku kerta!? Miten voit sanoa noin ihanan täydellisen viikonlopun jälkeen? Miksi? Oliko tämä joku kosto? Olinko vain plan-b ja ykkössuunnitelma aktivoitui sittenkin? Taisin tirauttaa kyyneleen työpaikan vessassa. Toisen illalla kotona. Piilotin säilyttämäni polaroid-kuvan kaappiin. Se on siellä vieläkin. Kaikki hyvä mieli katosi. Menetin hänet. Taas. Tiesin sen heti viestin saatuani. Olin kuitenkin terästäytynyt pettymysten kanssa. Pystyin kokoamaan itseni ennätysajassa. Sellasta sattuu. Näitä pitää kokea, ennen kuin se oikea löytyy. Näin piti käydä. Ehkä opit jotain. Olet vahvempi jatkossa. Et olisi sietänyt sitä tupakointia kuitenkaan... Olisinpas. En tiedä mitä tekisin jos häneltä vielä joskus tulisi viesti. Todennäköisesti kertoisin, miten pahan mielen hän minulle aiheutti. Ehkä ansaitusti. Mutta silti. Mitä hittoa tapahtui? En halua tietää.


Manuel ja Eero. Heinäkuu.

Jostain syystä hieman kummallisesti edennyt elokuvailtamme Manuelin kanssa oli jäänyt mieleeni. Mietin olinko hätiköinyt. Tarkoittaako se, ettei juuri nyt halua mitään vakavaa, ettei koskaan haluaisi vakavaa? Ehkä hän vain haluaa edetä hitaasti ja sitähän minäkin haluan! Tai jos ei, niin hän on mukava, miksemme voisi olla ystäviä. "Miten menee leffakaverillani? :)". Hän vastasi heti, iloisena omana itsenään. Sanoi, ettei tiedä miksi oli mennyt puhumaan sellaisia. Haluaisi vielä nähdä, ottaa leffaillan uudestaan. Ihan vain muuten vaan. Hei, miksei! Hän kutsui minut luokseen viikonloppuiltana. Olin hieman jännittynyt, mutta mikäli leffan (yksi vuoden Oscar-voittajista) saisi katsottua, ei ilta ihan pilalle voisi mennä.

Painoin summeria Manuelin ovella. Tunsin oloni hieman typeräksi ollessani taas jonkun oven takana. Home deliveryyy! Ninokaan ei ehdottanut vastaan tulemista kun vierailin hänen luonaan, mistä olin hieman pettynyt. Mutta sitä ei tee Manuelkaan. Joten ehkä se on ihan normaalia.  Manuel avasi oven omana hymyilevänä itsenään kotivaatteissaan. Hän tarjosi kuohuvaa ja laitoimme elokuvan pyörimään pinnalliset kuulumiset vaihdettuamme. Hän kertoi tulevasta työmatkastaan ja minä kesän mökkireissuista ystäväporukassa. Hän näytti komeammalta kuin aiemmin. Pidin hänestä. Miksi? Olinko jotenkin tajunnut, etten saa häntä, joten pidän hänestä? Olenko idiootti? Miksi näin käy taas.. Katsoimme elokuvaa kiinni  toisissamme, nautimme pari lasillista hyvää juomaa. Ei mennyt kauaa kun olimme toisissamme kiinni. Jäin yöksi. Sain nukkua jonkun vieressä. Herätä aamulla toisen vierestä. Meikata vähän salaa vessassa. Koittaa pissata ihan hiljaa vieraassa vessassa.  Kieltäytyä aamiaisesta. Hänellä oli menoa. Hyvä. Niin mullakin. Pus, nähdään! Oikeastaan tunsin oloni keveäksi. En ajatellut, että tämä olisi jokin suhteen alku. Ajattelin, että meillä oli mukavaa ja kenties vielä näemme. Olin innostunut. Mutta koin oikeudekseni olla coolina. Hän saisi kertoa minulle mitä haluaa.  Minulla oli myös muuta ajateltavaa. En viestinyt Manuelille mitään tämän jälkeen, vaan odotin, että hän otti itse yhteyttä muutamaa päivää myöhemmin. Tässä vaiheessa aloin todella muuttaa ajatusmalliani. Ehkä tämä on nykyaikaa. Ehkä minä pystynkin tähän.

Manuelin luota kävelin kepeästi keskustan mukavaan terassikahvilaan. Nautin päivän lehden lukemisesta omassa rauhassani. Ja mietin tulevia treffejäni, jotka olin sopinut Eeron kanssa sille todella kuumalle päivälle. Lähdin ajoissa kotiin valmistautumaan. Suihkuun, hiusten laittoa, musiikki kovalle. Hyvä kevyt fiilis. Ei odotuksia. Eero oli mukava poika. Hieman itseäni nuorempi. Hän oli usein haastanut minua keskusteluun viesteissämme jollain nokkeluudella, johon pystyin vastaamaan toisella. Tulimme siis juttuun, vaikkei muuta yhteistä meillä tainnut olla. En ymmärtänyt mitään hänen harrastuksistaan, ja oma maailmani oli varmaan käytännössä hyvin kaukana hänestä.  Joka tapauksessa olimme sopineet tapaavamme puistossa. Kivan normaalia. Näin tavataan uusia tuttavuuksia ilman paineita. Valmistauduin lähtemään ulos. BLING. Carlos. Omgomgomg.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jyrki, Jose, Ben ja Manuel

Keskikesä oli käsillä. Tinderi soi enemmän kuin koskaan. Olin todella päässyt sen käyttämisen makuun. Rennosti ja ennakkoluulottomasti. Hauskanpito, läheisyys, hyvät hetket mielessä. Takana aina se pieni mahdollisuus, ettei koskaan tiedä kuka tulee vastaan, tai kehen voi ihastua jatkossa syvemmin. Omaan ensiarvioon ei ole luottamista. Nino viestitteli ensitapaamisemme jälkeen aktiivisesti. Kävimme yhdessä syömässä, koskettelimme toistemme käsiä ravintolan pöydän päällä. Sellaista suloista! Viihdyin myös paljon itsekseni aamiaisilla ja puistoissa lukemassa päivän lehtiä (tinderiä). Kerran (ainakin kerran), sovin treffit täysin lennosta ollessani yksin espan penkillä miettimässä illan jatkoa. Sain matchin todella hyvännäköisesta bisnesmiehestä, joka ilmoitti tulevansa parinkymmenen minuutin kuluttua tapaamaan minua. Ok, mikäs siinä! Hän oli erittäin silmää miellyttävä ilmestys, Ben. Kallis silkkinen kauluspaita päällä. Tuoksuen arvokkaalle partavedelle. Menimme kadun kalleimpaan ravintolaan, jossa hän tarjosi koko illan mielijuomiani samalla viihdyttäen minua tarinoillaan töistä. Ben siveli hiuksiani ja kutsui minut viettämään yön hotelliin. Mutta minulla oli sovittuna tapaaminen seuraavalle päivälle, joten vetosin, siihen, ettei minulla ollut vaihtovaatteita mukanani. Kerroin myös etten harrasta yhden illan juttuja, mutta Ben vakuutti, että hän vain halusi nukkua jonkun vieressä. Ei muuta. En tiedä pitikö se missään vaiheessa paikkaansa, mutta jos piti niin toki ymmärsin hänen kaipuunsa. Ben suostutteli minua mukaansa yön pikkutunneilla ja lupasi vievänsä minut aamulla Stockmannille, josta saisin valita mitä tahansa uusia vaatteita. Tunsin oloni Pretty Womaniksi (hah hah), mutta joten kuten onnistuin pitämään pääni. Ben saattoi minut täydellisenä herrasmiehenä pysäkilleni ja jatkoi matkaansa yksin hotelliinsa. Hän viesti minulle vielä seuraavana päivänä ja kutsui luokseen toiseen maahan (hän oli Suomessa vain käymässä), ja kiitin hymyillen kutsusta.

Tuo seuraavan päivän tapaaminen oli sovittuna Manuelin kanssa. Hän oli ehdottanut, että menisimme yhdessä syömään. Hänestä oli jäänyt minulle ensitapaamisesta neutraali mutta hauska vaikutelma. Meillä oli ollut todella mukavaa yhdessä. Ja vaikkei se ollut ollutkaan rakkautta ensi silmäyksellä, olin oppinut jotain menneistä ja suostuin tapaamiseen viikonloppuiltana. Se oli sateinen ilta! Manuel ehdotti illallispaikaksi b-luokkaista grilliruokaravintolaa, jossa sattui olemaan hyvä tarjous meneillään. Olen itse kaikkiruokainen ja voin nauttia ajastani sekä hienommassa ravintolassa että McDonaldsissa, joten olin ihan tyytyväinen hänen valintaansa. Juttumme ei aluksi luistanut ihan niin hyvin kuin olin odottanut ja jouduin keksimään pari puheenaihetta väkisin. Manuel myös hieman liian innokkaasti tarttui tarjoukseeni jakaa lasku. (Myöhemmin olen toki saanut oppia hänen olevan hyvin tarkka varoistansa. )Siitä huolimatta, ettei salamat vieläkään olleet halkoneet ravintolapöytää, tai perhoset tukahduttaneet ruokatorveani, innostuin Manuelin ehdotuksesta mennä hänen luokseen katsomaan elokuvaa sadepäivän ratoksi. Rakastan elokuvia, enkä tuolloin ajatellut elokuvaillan tarkoittavan automaattisesti seksiä. En ajattele niin vieläkään. Olinhan jo viettänyt muutamia leffailtatreffejä, joissa enemmän tai vähemmän (mutta joka tapauksessa!) oli housut pysyneet jalassa. Kävelimme hänen sateenvarjonsa alla. Hän laittoin kätensä ympärilleni. Minua hymyilytti. Ihan vain koko tilanteen romanttisuus. Ajattelin, että hän varmaan pitää minusta enemmän kuin minä hänestä. Manuelin asunto oli askeettinen ja paljas. Ehkä astetta liian poikamiesboximainen. Mutta elokuvan katsomiseen täysin nappi valinta. Valitsimme DiCaprion uusimman, jota jostain syystä kumpikaan ei ollut onnistunut vielä näkemään. Manuel hieroi niskojani ja oli selvästi innostuneempi seurastani kuin elokuvasta. Hän tarjosi kuohuvaa. Kysyi haluaisinko laittaa leffan paussille. Ööh, miksi? Ei kiitos. Okei. Hän siveli kättäni ja mainitsi miten mukava on katsoa elokuvaa jonkun kanssa, vaikkei hän etsikään mitään vakavaa. BOOM! Kerroin hänelle, etten itse etsi kevyttä suhdetta, ja jos hän jo ennalta tietää ettei hae parisuhdetta niin  voimme olla vain ystäviä. Hän näytti pettyneeltä. Elokuva oli pettymys. Sen loputtua lähdin kotiin, vaikka hän tarjosi yösijaa. Olin helpottunut, että asia oli tullut ilmi ennen kuin olin antanut hänen hurmata minut hellyydellään. Dodged a Bullet! Vai miten se menikään..

Eräänä arki-iltana kävin lasillisella Josen kanssa. Hän viestitellyt minulle niitä näitä jo pitkään, muttei koskaan aiemmin ehdottanut tapaamista. Itse en ole kertaakaan tehnyt aloitetta tapaamisen ehdottamiselle. Kenenkään uuden kanssa. Aina kun Jose kirjoitti minulle, vastasin ystävällisesti. Hän saattoi viestiä minulle päivän säästä, johon reagoin jotenkin joka kerta. Sitten yllättäen hän oli kerännyt rohkeutta ja ehdotti drinkkejä tutussa baarissa arki-illalle. Sopii! Hän oli tummempi ja ujompi kuin olin viestien perusteella luullut. Valkoinen kauas loistava hymy! Niin nuoren ja viattoman oloinen. Menimme siistiin pubiin, hän tilasi minulle toiveeni mukaisesti viinin ja otti itse oluen. Hän oli melko hurmaava, mutta koin heti hänen ujoutensa ja tietyn poikamaisuutensa romanttisessa mielessä luotaantyöntäväksi. Jostain syystä Jose koki tarpeelliseksi lyheyhkön tapaamisemme aikana kertoa palkkansa, sekä luetella kotinsa hienouksia. Olisin minä uskonut hänen olevan menestynyt muutenkin! Nauroimme ja vitsailimme. Lopuksi hän kaivoi repusta minulle suklaata. Tapaamisen jälkeen hän jatkoi viestittelyään minulle tuttuun tapaansa. Eräänä yönä, häneltä oli tullut minulle tavallista lämpimänpi viesti: hän kertoi ikävöivänsä minua. Aamulla kun luin viestin huomasin, että hän oli estänyt minut kokonaan. Olikohan hän ollut humalassa ja häntä nolotti? En tiedä, mutta...kaikkea hyvää hänelle! Ei tarvitse nolostua. Mäkin lähettelen tyhmiä viestejä, ja ihan selvinpäinkin.

Jyrki oli ollut viesteissämme aina etäisen kohtelias ja fiksu. Olin alusta alkaen kiinnostunut tapaamaan hänet, sillä hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta. Kysyi tarkasti hauskoja yksityiskohtia mielenkiinnonkohteistani. Ja kertoi omistaan. Siispä, kun hän viimein ehdotti tapaamista olin iloinen. Jyrki oli pitkä mies, ja komea. Sellainen jota voi katsoa ylöspäin. Ehkä muustakin syystä kuin pituudesta? Siisti ja muodikas. Mutta hän puhui ylikorostettua stadin slangia. Sillä tavoin stereotyyppisesti. Narisevasti. Meidän piti mennä aluksi museoon, mutta museon ollessa suljettuna päädyimme tunnettuun näköalaravintolaan (jonka vessassa otin maisemaselfien). Tilanne oli hyvin koominen, sillä päästyämme hyvälle paikalle ulkoterassille, muuttui Jyrki vitivalkoiseksi ja hänen katseensa alkoi harhailla kesken keskustelumme. Yhtäkkiä hän myönsi pelkäävänsä korkeita paikkoja. En ensin uskonut häntä, mutta kun lattiaa tuijottaen hän alkoi siirtymään sisätiloihin, oli pakko seurata perässä. Niin pitkä mies, luulisi, että hän on tottunut näköaloihin! Istuimme sisällä pitkän tovin puhuen harrastuksista. Tai lähinnä Jyrki luetteli hienoja harrastuksiaan, joita on päässyt kokeilemaan ulkomailla asti. Hän osoitti ikkunasta suuntaan, jossa hänen asuintalonsa katto sijaitsee. Meillä oli ihan mukavaa, vaikkei taaskaan se hiton salama halkaissut rakennusta. Mutten kuullut hänestä enää. Eikä hän minusta. Sellaista sattuu. Me ollaan kiireisiä ihmisiä.

Tapasin yhä myös Ninoa. Pidimme melko aktiivisesti yhteyttä. Aloin jossain vaiheessa jopa ajatella häntä enemmän. Jossittelut alkoivat nostaa päätään. Tapasimme puistopiknikillä. Hän otti käsistäni kiinni ja katsoi suoraan silmiin puhuessaan niitä näitä. Hän katsoi minua kuin sanoisi, että olet maailman kaunein. Tapasimme myös yhdessä hänen ystäviensä kanssa. Ihan silleen rennosti, frendejä kun ollaan. Mutta pöydän alla hän otti kädestäni kiinni. Tapasimme hänen luonaan, tilasimme  herkullista ruokaa, katsoimme hyvän elokuvan! Pussailimme sohvalla, tunsin olevani teini-ikäinen jälleen.. Hän halusi minun auttavan sisustamaan asuntonsa, joka oli jo oikein viihtyisä. Ehkä itse aloin jarrutella ja viiletä. Ehkä meni liian jännäksi. Käytännössä jännäksi, mutten kokenut riittävästi tunteita häntä kohtaan. En halua edetä ja jatkaa tapaamisia vain siksi että se on mukavaa ja, jotta voin miellyttää toista. Nino on matkustellut kesän aikana paljon ja aina laittanut minulle kuvia matkoiltaan. Puhuimme, että matkaisimme jonnekin yhdessä...jotenkin tapaamiset vain jäivät. Vaikka viime päiviin asti olemme pitäneet yhteyttä kaverillisin viestein.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Nino, Dim ja Juha. Kesäkuu.


Kyseisen viikon jälkeen tapasin vielä Juhan, jolla oli oma kaunis asunto merenrannalla Helsingissä. Hän oli kutsunut minut elokuvailtaan luokseen. Hän on lakimies. Koskaanhan ei saa mennä ensitreffeille kenenkään luokse, mutta itse lähetän sekä treffikumppanin kuvan, että osoitteen lenkkiystävättärelleni tiedoksi, jotta ainakin ruumiini löydetään, jos satun katoamaan. Vitsi vitsi. Koen olevani hyvä ihmistuntija, ja keskustelun jälkeen olen osannut arvioida, uskallanko mennä jonkun luokse vai en. Ja sitä paitsi, asunto kertoo omistajastaan todella paljon! Juhalla oli kirjahyllyssä erittäin hyvä valikoima klassikoita. Pieni, mutta todella laadukkaasti sisustettu asunto.  Design-valaisin. Nahkaistuin. Laadukkaat verhot. Puhdasta. Hän itse oli söpö enemmän kuin komea. Hyvin hidas viininjuoja, mikä aiheuttaa sen, että itsekin siemailen viiniä hyvin hitaasti. Hänen elokuvavalintansa oli aivan kaamea. Vaikka tulimme juttuun ja hän oli hurmaava, päädyin elokuva jälkeen lähtemään kotiini väsyneenä siitä, että nautin yhden lasillisen viiniä kokonaisen elokuvan aikana. Juha olisi vielä halunnut tavata uudelleen, mutta koska en heti suostunut tapaamiseen hän ilmoitti aikansa olevan arvokasta. Toivotin hänelle vilpittömästi hyvää jatkoa.

 


Kävin myös arki-iltatreffeillä tuolloin hyvin sinnikkään Dimitrin kanssa. Hän miellytti minua heti kuvien perusteella ja anoi minua ulos kanssaan niin tehokkaasti, että suostuin siitä huolimatta, että taisi olla alkuviikon arki-ilta. Aurinko paahtoi ja tapasimme Kampissa aurinkoisella terassilla. Hän oli minua yli kymmenen senttiä pidempi, tumma ja komea, sellainen, josta näkee jo kauas, että on pilkettä silmäkulmassa. Hän tarjosi meille kylmät juomat. Huomasin, että terassin tyttöporukka katsoi Dimiä sillä silmällä. Olin tyytyväinen ollessani hänen seurassaan. Taas iloinen salaa siitä, että minä voin tapailla niin komeita miehiä. Riskeineen. Hän sai anteeksi, ettei ollut korkeasti koulutettu tai erityisen hyvässä työssäkään. Näinkö langetaan jännämiehiin! En myönnä. Kun Dim kävi vessassa hän palasi kahden uuden juoman kanssa. Pisteet siitä! Kun Dim juoksi vanhan rouvan perään, joka oli vahingossa ottanut tuolin reunaltani minun laukkuni omansa sijaan, ropisi lisää pisteitä. Kun Dim ehdotti että lähtisin hänen luokseen saunaan ja syömään pizzaa menetti hän pari pistettä. Kun hän erotessamme kertoi lähtevänsä maasta seuraavana päivänä useaksi kuukaudeksi ("tuu käymään"), katosi loputkin pisteet! Hah onneksi, en langennut lähtemään hänen luokseen. Mutta sain ainakin viettää mukavan hetken komeassa seurassa. Tumma nappisilmä.


Samoihin aikoihin, olin tavannut Carlosin toisen kerran, ja vaikka olin häpeissäni ja harmissani siitä, miten pilasin kaiken hänen (toissaluku) kanssaan, olin jo aiemmin sopinut lähteväni ulos seuraavana päivänä ystäväni kanssa. Yritin suhtautua tilanteeseen huumorilla, mikä on minulle luontainen tapa käsitellä asioita. Kerroin ystävälleni itsesäälisenä tapahtuneista saadakseni  kuulla, että ei se nyt niin paha juttu ollut. Sen sijaan sain silmien pyöritystä "oikeestikko, voi hitto sentään!". No oma moka. Laittauduimme viimeisen päälle ja lähdimme kauniiseen kesäilmaan. BLING. Tinderi soi. Onneksi mielen saa helposti muualle menneistä asioista. Matkalla kohti puistoa, sovimme ystävättäreni tapaavamme tinderin, joka on myös ulkona ystävänsä kanssa. Nino odotteli shampanjan kanssa meitä ystävänsä seurassa. Mukavia ikäisiämme suomalaisia miehiä. Hauskoja, normaaleja työssäkäyviä menestyneitä miehiä. Keskivertoja. Vaaleita. Iloisia. Nautimme sekä heidän että meidän tuomamme kuohuvan kauniissa auringonpaisteessa puistossa halvoista kertakäyttölaseista. Sentään jalallisista! Tulimme hyvin juttuun, joten jatkoimme porukalla päivän viettoa kierrellen ympäri kaupunkia, eksyen toisen tinderin Kampin asuntoon maistelemaan laatuviinejä ja ihastelemaan alkuperäistä ajanhenkeä mukailevaa sistustusta. Kuuntelimme kovalla suomihittejä, lauloimme mukana, otimme selfieitä, juovuimme. Se oli mainiota! Kuin satunnainen törmääminen kauniina päivänä, tarkoituksena vain pitää mahdollisimman hauskaa. Ei kysellä liikaa, ollaan vaan..! Illan edetessä tilasimme taksin, jolla kurvasimme parhaalle rantaterassille juomaan shampanjaa ja tanssimaan. Vaihdoimme suudelmia Ninon kanssa tanssilattian seassa ja koko tunnelma oli loistava. Heräsin ihan omasta sängystäni omassa seurassani, eikä tuntunut, että olisi ollut tinder-treffeillä, vaan vain viettämässä hauskaa aikaa ystävien kanssa.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kun on pyörtänyt kaikki periaatteensa..

Satuin törmäämään eroni jälkeen kirjoittamaani tekstiin toisaalla. Siinä kirjoitin, kuinka läheisyydenkaipuinen olen, mutten aio sortua minkäänlaisiin kevyisiin suhteisiin läheisyyttä saadakseni. Vaan aion odottaa, että löydän jotain erityistä. En ollut tuolloin vielä ladannut Tinderiä tai aloittanut kunnolla uusien ihmisten tapailua.

Kuinka helposti ja lyhyessä ajassa tämä on tullut pyörrettyä täysin? Ensin tarkoituksetta. Vahingossa. Luulin, sen olevan jotain spesiaalia. Sitten sama virhe uudestaan. Mutta ehkä huomasin, että läheisyys onkin kivaa, vaikkei vakituisesta suhteesta oltaisikaan sovittu. Jäin koukkuun. On niin ihanaa nukkua toisen sylissä ja kuunnella toisen hengitystä vieressä. Herätä aamulla halaten. Syödä yhdessä aamiaista. Nauraa sängyssä pitkään. Ihan kuin siinä olisi jotain enemmän. Sen hetken onkin. Sellainen äänettömästi luvattu parisuhdekokemus. Ei se olekaan vaivalloista. Ei se kuulu kenellekään. Ja joskus siitä tulee totta.

Olisin tuntenut itseni paremmaksi, jos voisin oikeasti odottaa ja ryhtyä intiimiin suhteeseen vasta vakiintuneessa parisuhteessa, mutta epäonnistuin jo. Heti alkumetreillä. Se on ihan liian helppoa: ottaa vaan vastaan läheisyyttä ja nauttia hetkestä. Eikä läheisyys ole sitä itseään. Se voi olla vain yhdessä nukkumista. Yhden illan juttuja en edelleenkään tarkoituksellisesti harrasta. Joka kerta, kun etenee jonkun kanssa pidemmälle, niin sisimmässä on toivo, että tästä tulee nyt jotain. Mikä on aivan hullua, koska on tunnettu fakta, että pitäisi tapailla pitkään ennen samaan sänkyyn päätymistä, jos haluaisi siitä jotain vakavaa. Vai onko? Edellinen suhteeni kesti hyvin, hyvin pitkään, vaikka heräsimme samasta sängystä saman tien kun tapasimme.


...ja pari muuta!

Kun tapasin Carlosin ensimmäistä kertaa, tapasin myös muutaman muun henkilön sillä viikolla. Päätin olla rento ja suostua tapaamisille, mikäli mitään selkeää estettä ei ollut ilmaantunut. Jos oli jonkinlainen mahdollisuus, että juuri tämä henkilö kannattaisikin tavata, lähdin tapaamiselle. Töiden jälkeen kotiin suihkuun, valmistautuminen, vaatteiden vaihto ja ulos! Se alkoi käydä nopeasti todella väsyttäväksi, ja kuten aiemmin mainitsin,  keskitin jatkossa ensitreffit (pääosin) loppuviikolle.

Yksi tapaamani henkilö oli ikäiseni Toni. Hieman lyhyt, mutta ihan mukavan näköinen ja rento ja itsevarma. Alempi korkeakoulututkinto ja koulutustaan vastaava työ. Ihan kiva. Emme olleet sopineet, mitä aioimme tehdä arki-iltatreffeillämme, ja kun tapasimme päädyimme jotenkin kummasti alkoon valitsemaan viinipulloa ja sieltä Tonin luokse katsomaan elokuvaa. Hänellä on täysin normaali siisti ja tilava asunto kohtalaisella sijainnilla. Ei mitään mieleen jäävää. Tulimme jälleen kerran hyvin juttuun. Puhetta riitti. En keskittynyt kunnolla elokuvaan. Hän olisi toivonut, että olisin jäänyt, mutta lähdin leffan (ja viinipullon) loputtua kotiin. Taisimme hieman pussailla sohvalla leffan lomassa ja viinihuuruissa. Ihan mukavaa, mutta ei mitään sen kummempaa! Tapasimme vielä uudelleen samalla viikolla, jolloin kaava oli samanlainen, paitsi että hän sotki housuni tyystin hoppuilullaan, ja minä päädyin jäämään yöksi, ihan vain nukkumaan. Ihan hauska muisto näin jälkikäteen! Vaihdoimme pari viestiä vielä kesän aikana.

Lisäksi tutustuin Lauriin. Hän oli melko kaunis mieheksi, hieman minua pidempi menestynyt liikemies ja siinä sivussa muusikko. Tällä tapaamisella ilmapiiri oli hieman vakavampi ja tunnustelevampi. En ollut aivan niin avoin ja vapaamielinen jutuissani, kuin ehkä jonkun toisen kanssa. Uskon vakaasti, että Lauri oli oikeasti tositarkoituksella liikkeellä, eikä varmasti olisi edes vienyt minua luokseen alkon kautta ensitreffeille. Ehkä halusin osoittaa olevani samalla aaltopituudella tässä asiassa ja pyrkiä antamaan itsestäni vakavamielisemmän kuvan? Nautimme ensin lasilliset yhdessä paikassa, sitten illallisen toisessa ja vielä jälkiruokajuomat kolmannessa. Koin itseni hillityksi ja "wife materialiksi" treffiemme ajan. Keskustelimme työasioista, harrastuksista, asunnoista... Hän tarjosi juomat, mutta jaoimme ruokalaskun ehdotuksestani. Koko ilta oli onnistunut. Lauri ehdotti myöhemmin uutta tapaamista, mutta kerroin hänelle lisää itsestäni ja kiireisestä elämästäni. Olen aina ollut kiltti ja hillitty ihminen, mutta juuri nyt en ole kokenut itseäni sellaiseksi. Jätin pallon hänelle, ja uskon, että jokin ei vain enää täysin natsannut. Ja se on ok.

Ahmed oli mielenkiintoinen tapaus. Olimme viestitelleet Tinderin kautta jo viikkoja. Se on pitkä aika minulle. Usein olen sopinut tapaamiset hyvin pian. Viestittelymme oli lähinnä vitsikästä. Hän kertoi esittelytekstissään etsivänsä ystäviä, joten koin kommunikaatiomme hyvin rennoksi. Kun hän ehdotti tapaamista lauantai-illalle kello kymmeneltä illalla, ajattelin, että tähän on pakko suostua, ja jotain hulvatonta on luvassa! Olihan hän toistuvasti kuvaillut olevansa The Party Boy! Ihan niin kuin Game of Thronesin Tyrion: tykkää juoda ja tietää asioita! Ihan niin kuin minäkin! Päättelin, että lauantaina parhaaseen aikaan tilaamme pullollisen viiniä, syömme vatsamme täyteen hyvässä pastaravintolassa, ja jatkamme siitä juhlimaan vähintään hyvin toimeentulevina kavereina! Ahmed odotti minua ravintolan edessä. Hän oli hieman vanhemman oloinen, kuin kuvista olin päätellyt, mutta miellyttävä ja pitkä ja pukuun pukeutunut. Hän työskentelee menestyvässä kansainvälisessä yrityksessä. Ja tapaamisemme jälkeen kutsuikin minut matkalaukussaan mukaansa Müncheniin. No. Vitsailimme heti alkuun. Menimme tilaamaan ruokia. Pohdin ääneen viinivalikoimaa...ja BOOM! Mä en oikeastaan juo alkoholia, hän sanoo. Mitääh! Naamani venähti. Tätä en ollut odottanut juttujemme jälkeen keskellä viikon parasta iltaa. Pohdin ääneen pastavalikoimaa: pekonipasta! BOOM! Mä en syö lainkaan porsasta, hän lisää. Noniin, hän on muslimi. Olin tullut johdetuksi harhaan. Kullekin rauha uskontonsa kanssa, mutta olin juuri tullut huijatuksi treffeille absolutistin kanssa, vaikka olin luopunut heistä jo kauan sitten. Tilasin itselleni lasillisen viiniä. Sekä pekonipastan. Ruoka oli hyvää ja juttuseura myös. Hänhän etsi ystäviä, joten asia sinänsä täysin ok. Olimme myös valinneet ravintolan, jossa kummankin tilaus mene erikseen omille asiakaskorteille, jottei tarvitse pohtia kuka maksaa. Sekin sopi loistavasti ystävyysteemaan. Silti kassajonossa hän nappasi asiakaskorttini ja hoito laskut. Emme jatkaneet juhlimaan kauniiseen kesäyöhön. Vaihdoimme muutamia viestejä tapaamisemme jälkeen, mutta meistä ei tullut ystäviä. Eikä muutakaan.

Alun perin minun piti tavata Manuel lauantaina, ennen tapaamistani Ahmedin kanssa. Manuel kuitenkin edellisenä iltana halusi siirtää ensitreffejämme, sillä hänen ystävänsä olivat yllättäen kutsuneet hänet juhliin. En jaksanut välittää moisesta sivuutuksesta. Minulla oli kädet täynnä treffejä muutenkin, joten  siirsin tapaamisemme mieluusti sunnuntaille. Manuel oli ollut viesteissä hauska ja kohtelias. Ei ylimääräisiä vihjailuita. Hyvä lyhyt esittelyteksti, muutama mukava harrastuskuva. Mutten ollut ajatellut hänestä sen kummempaa. En tiennyt vielä pitkään aikaan, että juuri häntä ajattelen nytkin enemmän kuin muita. Hänen muistelemisensa ei kirpaise, kuten Carlosin ajattelu, koska hän ei ole mennyttä. Hän on nykyhetkeä. Se kirpaisee ihan eri syistä. Tapasimme siis kauniina sunnuntaipäivänä. Olin melko uupunut menneestä viikosta, mutta en ollut vielä koskaan perunut yksiäkään treffejä (Carlos-kappaleen peruutus tapahtui vasta tämän viikon jälkeen), joten laittauduin parhaimmilleni ja saavuin tapaamiseen. Manuel oli odottamassa minua keltaisessa paidassaan kampissa (vaihteeksi). Hän on minua hieman pidempi, hieman vanhempi ja menestyksekäs omassa työssään. En ollut välittömästi viehättynyt hänestä ulkoisesti, vaikka hän olikin tyylikäs ja tumma. Manuelilla on miehekäs matala ääni, ja kumpuava nauru. Hän kysyi halusinko viiniä vai olutta. Halusin olutta vaihteeksi, joten menimme viihtyisälle oluthuoneelle. Hän tarjosi meille valitsemani vehnäoluet. Sopii hyvin sunnuntaille. Istuimme alas ja keskustelimme viikonlopusta ja menneistä suhteistamme. Kerroin omasta erostani, ja hän kertoi omasta kipeästä erostaan. Kuuntelin hänen juttujansa ja mietin mielessäni, ettei hänellä voi olla kaikki ihan kunnossa, jos on tuollaisessa kamaluudessa roikkunut. Mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Ja hän vaikutti suhtautuvan tilanteeseensa huumorilla. Nauroimme paljon! Minä tarjosin seuraavat juomat. Manuel siirtyi viereeni istumaan. Kerroin työstäni ja perheasioistani, hän kertoi omistaan. Tilasimme kolmannet. Mutta koska oli sunnuntai osasimme lopettaa ajoissa, halasimme ja erosimme. Ajattelin, että päivä oli ollut ihan mukava siinä missä mikä tahansa muukin, mutten tiennyt aioinko enää koskaan tavata Manuelia uudelleen.

torstai 15. syyskuuta 2016

Carlos. Kesäkuu.

Carlos oli ensimmäisiä, joita tapasin Tinderistä. Ja Carlos on ensimmäinen, jonka muisteleminen näin jälkikäteen kirpaisee hieman. Ei paljon. Mutta vähän. Vähän enemmän kuin vähän. Tuntuu, että edellisestä tapaamisestamme on valovuosi, mutta siitä on pari kuukautta. Hän tulee edelleen ajatuksiini silloin tällöin. Olen joskus toivonut törmääväni häneen sattumalta. Ihan vain, että voisin hymyillä kauniisti ja tervehtiä iloisesti. Jotta hän voisi miettiä, että Damn, miksen ole ottanut häneen yhteyttä! Hah. Ja sitten vain toivoisin, että hän ottaisi yhteyttä.  En tiedä miksi hän lopulta teki minuun niin suuren vaikutuksen, mutta ehkä tapahtumaketjun jäsentäminen muistiinpanojeni perusteella auttaa prosessoimaan hänet pois "systeemistä". Hän on myös malliesimerkkini siitä, että joku, josta ei aluksi koe olevansa lainkaan kiinnostunut muuttuu silmissä aivan toiseksi. Siksi olen sekä aiemmin, että myöhemmin antanut mahdollisuuksia toisiin tapaamisiin ihmisten kanssa joista en välttämättä ole heti innostunut, koska selvästikään en näe selvästi ensitapaamisilla.

Siitä kaikki alkoi. En aluksi edes panostanut keskusteluumme. Parhaimmillaan saat useita tervehdyksiä päivässä, ja jos olet kiireinen, et ehdi vaan keskittyä niihin. Usein palaan myöhemmin rauhallisella hetkellä ja jatkan oma-aloitteisesti kesken jäänyttä keskustelua tai teen aloitteen itse. Myös sinnikkyys palkitaan. Jos toinen jaksaa kertoa asioita ja olla aktiivinen, niin se todennäköisesti on johtanut treffeihin kanssani. Carlos oli alusta alkaen hyväntuulisen ja rennon oloinen. Asunut Suomessa jo useita vuosia. Hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa. Hän näytti kuvissa hyvältä. Keskusteluistamme selvisi, että hän haluaa koiran. Ja talon. Hän tykkää ulkoilla ja harrastaa fiksuja harrastuksia. Olin kiinnostunut! Siirryimme pian whatsappiin ja vaihdoimme siellä hauskoja arkihetken kuvia itsestämme, sekä musiikkilinkkejä lenkkiseuraksi. Vaikkei hän ollutkaan keskusteluaikoinamme prioriteettini, sovimme melko pian tapaamisen (se taisi olla yksi ilta sillä "kahdeksan deittiä viikossa" -viikolla yhdessä Danielin ja Miksun ja muutaman muun kanssa) arki-iltadrinkeille. Hän oli myöhässä. Odottelin häntä Narinkkatorilla (taas). Koin jo olevani rutinoitunut treffailija. Hiukset oli laitettu kauniisti auki, meikki viimeisen päälle. Kynnet lakattu. Neutraali mutta istuva vaatetus. Hetken säikähdin ajatusta siitä, että mitä jos törmään Danieliin tai muuhun aiemmin tapaamaani deittiin, mutta pian sydämentykytys tasaantui: minä saan tavata uusia ihmisiä niin paljon kuin haluan.

Carlos oli pukeutunut tyylikkäästi ja tuoksui hyvältä. Hän näytti samalta kuin kuvissa, mutta huomattavasti vanhemmalta. Myös hiusraja ehkä oli pakenemassa aavistuksen verran. Hän ei näyttänyt perinteiseltä portugalilaiselta paljoakaan. Olin ehkä hieman pettynyt. Hymyilin, olin hauska ja puhelias - kuten aina. Menimme mukavaan ravintolaan Kampissa ja hän tilasi kysymättä meille täydet lasilliset hyvää viiniä. Piste siitä. Hän tupakoi. Piste pois. Pölpötin omaan tapaani asioita töistä ja vapaa-ajaltani. Kuuntelin häntä. Hän kysyi minulta lapsuuteni kurjinta päivää. Ja kertoi omastaan. Kaikki päätyi siihen, että näyttelimme toisillemme valokuvia puhelimistamme. Hän kertoi nuoruudestaan ja näytti kotiseutunsa maisemia. Käy siellä joka vuosi. Jaoimme teiniaikojemme traumat toisillemme. Kävelimme käsikynkässä nauraen toiseen pubiin ja vaihdoimme juomaksi oluen. Jaoimme lisää nolostuttavia asioita menneisyydestä ja räkätimme kahdestaan. Meillä oli erittäin hauskaa. Mutta se ei ole harvinaista treffeilläni, totesin. Minulla on helposti hauskaa, enkä usko, että se on aina riippuvaista treffikumppanistani. Ehkä mä vain olen sellainen? Tai sitten se on se viini.

Ensimmäisen tapaamisemme jälkeen olin taas tyytyväinen hauskaan iltaan, mutten ollut kokenut välillämme sitä kaipaamaani salamointia ja fyysistä ihastusta. Hän oli todella mukava, hauska ja fiksu mies, mutta.... olin ahne. Ja tietämätön. Carlos ei pommittanut minua viesteillä tapaamisemme jälkeen, vaan piti kohteliaan etäisyyden, mutta silti yhteyttä. En ollut varma aioinko tavata häntä enää. Sovin jo uusia treffejä toisen tinderin kanssa jättäen Carlosin "varasijalle". Olinpa tyhmä! Hiton idiootti. Tapasinkin muita, joista kerron lisää muissa luvuissa, ennen kuin Carlosin kohteliaan sinnikkyyden ansiosta tapasimme uudelleen noin parin viikon kuluttua ensimmäisestä tapaamisestamme. Se olisi sekä kesäni paras että surkein treffikokemus siihen mennessä.

Tapasimme siis uudestaan kauniina alkukesän viikonloppuiltana ravintolan terassilla. Carlos oli hyvin antelias ja kohtelias. Ensimmäisten viinilasillisten jälkeen, hän tilasi meille suoraan pullon. My kind of man. Aloin humaltua, juttumme äityivät hauskemmiksi ja tiesin jo, että haluan nähdä hänen punavuorelaisen asuntonsa. Ja sieltähän minä aamulla itseni löysin. Olimme ilmeisesti yrittäneet katsoa elokuvaa, mutta viininmaistelu teki tehtävänsä ja olin nukahtanut hänen viereensä hyvissä ajoin. Herättyäni (otin selfien) kiitin ja pahoittelin (Tuttu fraasi: kiitos ja anteeks eilisestä) iltaa, hän suhtautui siihen huumorilla, oli itsekin nukahtanut. Hänen asuntonsa oli upea. Hänen autonsa oli upea. Hän oli upea (ei kai näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa?). Ei sitä unohda, kun koskee jotain, joka on kuin rautaa, kun koko vartalo on niin lihaksikas. Hän siveli selkääni ja tunsin kuinka hän värähti innostuksesta. Tunsin itseni halutuksi ja hyväksi. Se teki hänestä silmissäni välittömästi viehättävän. Miksi? Aika säälittävää sinänsä, mutta totta. Hän ei ollut maailman paras suutelija, mutta halusin, että hän ajattelisi niin minusta. No hitto miksei? Vietimme ihania hetkiä hänen luksuspetivaatteissaan sinä rauhallisena aamuna. Kahdesti. Hän hieroi selkääni, suuteli minua niskaan, kuin rakastaisi minua. Sitä ikävöin. Sellaista tunnetta, mikä ei johdu mistään fyysisestä ominaisuudesta (vaikka siitäkin se olisi voinut johtua), vaan siitä, että välillä vaan yhtäkkiä säkenöi. Toinen on niin innoissaan sinusta, että sinun on pakko olla innoissasi myös. Perhosia vatsassa! Carlos teki minulle aamiaista. Laittoi hyvää musiikkia soimaan. Meikkasin huomaamattomasti itsestäni ihmisen näköisen. Olin onnellinen. Kosketin häntä ohimennen. Carlos kutsui minut mukaansa pelaamaan pihapelejä ystäviensä kanssa. Hymyilin ja peruin sille päivälle sopimani treffit. Ensimmäistä kertaa peruin. Ja en katunut sitä.

Minulla oli hieman paha olo. Mutta pihapelien lomassa kauniissa ulkoilusäässä olo parani hetkessä. Hänen ystävänsä ottivat minut mukaan peleihin kuin kenet tahansa tuttavan. Istuimme välillä sylikkäin ja halasimme toisiamme aina ohikulkiessa. Kävimme kävelyllä, jotta saimme pussailla rauhassa hetken. Silloin ajattelin, että nyt. Viimeinkin löysin jotain ihanaa. Tästä tulee jotain. On pakko. Ei voi käydä kahdesti peräkkäin niin paskamaisesti, että tämä ei nyt tarkoittaisi jotain. Palattuamme mainiosta päivänvietosta en olisi halunnut lähteä kotiin. Mutta en halunnut vaikuttaa roikkuvalta, joten halasimme ja suutelimme hyvästiksi. Kiitin ihanasta päivästä. Ja lähdin leijailemaan kohti pysäkkiäni. Siinä tyytyväisenä kulkiessani yhtäkkiä hätkähdin. Joku moikkasi. Niko! Melkein törmäsi minuun ohi kulkiessaan. Yllättävänä reaktiona sydän teki välilyönnin ja tipahdin maan pinnalle. BLING! "Mikset sä moikannut kunnolla!". Vastasin, että on vähän kiire, eipä ole tyypistä kuulunut. Hän pahoitteli ja kysyi miksei minusta ollut kuulunut. Alkoi ärsyttää. En tosiaan mene nyt yksin kotiin istumaan vapaapäivänäni. Tein u-käännöksen ja menin lähimmän kuppilan terassille suunnittelemaan iltaani lasillisen ääreen.

Ei mennyt kauaa, kun seuraani liittyivät jotkut jostain tosi-tv:stä tutut kundit. En tunnistanut heitä, mutta he itse tiesivät keitä ovat. Haluutko lähteä ottamaan meidän kanssa pari drinksua paremmalle terassille? No joo hei Miksei. Kuljin heidän seurassaan suuremmalle terassille, jossa oli livemusiikkia. Nauratin heitä treffikertomuksillani, ja kerroin olevani nyt ihastunut viimeisimpänä tapaamaani mieheen. Sinkkuuteni on pian ohi. He jakoivat omia kokemuksiaan poikamieshurjasteluistaan. Nauroimme hulvattomasti toistemme jutuille jakaessamme pari laadukasta viinipullollista. Mukavan kaverillinen kohtaaminen satunnaisten kulkijoiden kanssa. Jossain vaiheessa iltaa päätin viestiä Carlokselle. Kerroin, etten mennytkään vielä kotiin, vaan olen ulkona. Hän oli harmissaan, ettei ollut kutsunut minua luokseen! Nyt kutsui. Tottakai tuun! Tietenkin lähden omalle tulevalle poikaystävälleni.

Lähdin kävelemään hänen luokseen. Matkalla joku satunnainen mies halusi välttämättä saattaa minut pimenevän puiston läpi. Okei, muttei pidemmälle. Melkein eksyin loppumatkalla. Se johtui viinistä. Sekä suunnistustaitojeni puutteesta. Perille päästyäni minua odotti katettu pöytä ja shotti... Seuraavana aamuna herään. Nukun yksin Carloksen sängyssä. Hän nukkuu sohvalla. Olen ällöttävä. Olen yöllä oksentanut hänen vessaansa. Suurin piirtein. Sekä sotkenut muita paikkoja. Voi itkujen itku. Hitto. Siistin kaikki sotkuni ja itseni heti ensimmäisenä. Parun henkisesti tyhmyyttäni. Carlos pukee päälleen nopeasti. Etten vain kuvittelisi että hän haluaa koskea minuun. Kerään tavarani. Menen hänen luokseen, painan pääni hänen syliinsä ja pyydän anteeksi. Sanon että tämä oli vahinko. En tarkoittanut. Olen tosi pahoillani. Ei olisi pitänyt (miksi sä tarjosit mulle jonkun shotin! Miksi hitossa mä join sen!). Hän on kohtelias ja ystävällinen. Hän sanoo ettei se mitään. Koleahkosti. Hän sanoo, että kun nukuin, puhelimeni vilkkui tinder-viesteistä lattialla. Voi hitto, että olen idiootti. Enkö edes laittanut viestejä pois päältä. Olisin voinut poistaa koko paskan Carloksen vuoksi. En osannut sanoa mitään järkevää. Vähättelin asiaa. Carlos sanoo taas, että toivoo etten ole sarjadeittailija. Sanoin, että minä toivon samaa. Lähdin nopeasti kotiin. Yhä pahoitellen. Moraalinen krapula kesti monta päivää. Tämä oli mun mokani. Saan syyttää itseäni. Onko se parempi, kuin jos hän olisi vain hiipunut pois? Pari päivää kohtaamisestamme hän lähetti minulle irrallisen huumoriviestin. Vastasin siihen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Otin sen anteeksiantona. En ollut niin tyhmä, että olisin enää ehdottanut tapaamista. Vakkarilenkkikaverini mielestä en olisi kestänyt häntä kuitenkaan tupakoinnin vuoksi. Jostain syystä olen edelleen eri mieltä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Tinder ja pari ensimmäistä tinderiä: Lang ja Daniel

Alun alkaen en halunnut Tinderiin. Se oli minusta pinnallinen paikka pinnallisille ihmisille, jotka etsivät vain pinnallista seuraa. Olin varma, että löydän vakavasti otettavan kumppanin ennen aikayksikköä nettitreffien kautta tai perinteisesti. Nyt kun kuitenkin sydän oli saanut kolauksen, olin valmis kokeilemaan tätä hot topiccia! Ja oikeastaan, yksi syy Tinderin lataamiselle oli se, että jos Nikokin kerran oli Tinderissä, miksen minä voisi olla. Selvästi siellä on siis minua kiinnostavia ihmisiä. Tämä oli ratkaisu, mitä en ainakaan vielä ole ehtinyt katua. Kun kesä kunnolla alkoi, alkoi mun Tinder-urani.

Lähdimme viettämään tyttöjen iltaa ulos, kun ensimmäistä kertaa laitan Tinderin soimaan (laita härveli soimaan, laita härveli soimaan). Olin ottanut itsestäni kuvan, josta en ole selkeästi tunnistettavissa, mutta joka on tuore ja antaa jonkinlaisen käsityksen itsestäni. Lyhyeen esittelytekstiin kerroin olevani työssäkäyvä, savuton, ja etsiväni  seuraa vaikkapa drinkille. Ensimmäinen kokemus sovelluksesta oli vaikuttava! Ihanko tosissaan naamankuvia alkaa ilmestyä ruutuuni ja sitten joko tykkään siitä tai en. Oikeelle vasemmalle. Kuin nettikaupassa. Mutta tässä shoppaillaan jotain ihan muuta kuin kertakäyttökamaa.  Ehkä.

Ilta oli kokonaisuudessaan todella hauska, mutta vielä hauskemman siitä teki ehdokkaiden arviointi yhdessä tyttöystävieni kanssa. Matcheja alkoi syntyä. Muutama keskustelunavauskin. Vielä tuona iltana en jäänyt tapaamaan ketään, mutta tulevaisuus todella valaistui edessäni, kun tajusin, että tämän sovelluksen ladattuani, minun ei enää koskaan tarvitse miettiä, mitä teen vapaapäivänäni. Olin suorastaan innoissani! Kokonaan uusi maailma on avautunut.

Selasin äskettäin noin pari kuukautta vanhaa matchi-listaani ja merkintöjäni tapaamistani ihmisistä. Parin nimen kohdalla jouduin todella miettimään kuka on kyseessä. En tarkoittanut deittisirkuksen leviävän tähän malliin. Halusin aina.. ja haluan edelleen, vain löytää sen yhden sieltä seasta. Mutta tehtävä osoittautui haastavammaksi kuin luulin. Hauskemmaksi kuin luulin. Antoisammaksi. Opettavaisemmaksi. Itsevarmuutta tuovaksi. Koukuttavaksi. Pahimmillaan minulla on ollut kahdeksat treffit yhden viikon aikana, viiden tai kuuden eri henkilön kanssa. Never again. Se kokemus oli niin uuvuttava, että luovuin kokonaan sunnuntain ja alkuviikon ensitreffeistä vähäksi aikaa.

Tinderin kautta olen myös ensimmäistä kertaa tapaillut ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Laura Voutilaisen sanoin, kysyin itsentä no hitto miksei? Jos tyyppi vaikutti mukavalta ja ympäristö turvalliselta, päätin antavani mahdollisuuden kenelle tahansa. Vaikka olin tullut ahneemmaksi, olin viimeisimmän kokemuksen jälkeen päättänyt olla maltillinen ulkonäkövaatimuksissa. Edelleen halusin ajatella, että kuka tahansa voi olla silmissäsi se komein, jos vain muut osat natsaavat.

Keskustelun aloittaminen Tinderissä on niin helppoa. Ei tarvitse miettiä pitkien kirjeiden asua. Sen kun tervehdit. Tai - kuten minä 90 % tapauksissa - odotan, että joku tervehtii minua. Kiinnostavan henkilön kanssa voi nopeasti siirtyä Whatsappiin jatkamaan keskustelua. Kunhan numerotiedot ovat salaiset. Tapaamisia on helppoa sopia. Näet kuka on lähelläsi ja kuka on matkannut kauemmas (tämä mahdollistaa myös stalkkauksen). Monien esittelyteksti jo kertoo millaista seuraa he etsivät. Jos ei se ilmene esittelystä, niin viimeistään melko pian keskustelua käydessä. Jos ei se ilmene keskustelusta, niin viimeistään tavatessa. Tai jos ei ekoilla treffeillä niin viimeistään silloin kun sydämesi taas särkyy. Suosittelen.

Kaksi ensimmäistä tapaamaani henkilöä Tinderistä olivat molemmat kotoisin muualta kuin Suomesta. Sovimme korealaisen Langin kanssa tapaamisen Tinderin kautta nopeasti. "Moikka, mitä kuuluu? Onko kaunis päivä? Toivottavasti nautit vapaasta päivästä." Tällä sai minut ensimmäisille Tinder-treffeille. Hän kirjoitti melko sujuvaa suomen kieltä ja vaikutti erittäin kunnolliselta tapaukselta. Savuton, erittäin hyvässä työssä. Muutamassa päivässä keskustelun aloittamisesta tapasimme. Lang oli etukäteen tutkinut sopivan paikan juoman nauttimiselle perjantaina alkuiltaan. Tapasimme Stockalla, josta kävelimme ravintolaan, josta leviää kauniit näköalat kaupunign ylle. Näköala huomioimatta paikka on mielestäni ylihinnoiteltu ja jopa hieman epäsiisti. Lang oli erittäin ujo, mutta kohtelias. Ja Japanista. Close enough. Lang avasi ovet. Kehui kenkiäni. Selvästi pohti puheenaiheita. Mietti sanavalintojaan. Purskahti hallitsemattomasti nauruun hölmöille jutuilleni. Nolostui. Koin koko tilanteen hyvin sympaattiseksi. Tiesin ensimmäisen minuutin jälkeen ettemme enää tapaa. Olemme aivan eri maailmoista. Emme Marsista ja Venuksesta, vaan jostain paljon kauempaa. Hän tilasi itselleen limun ja herrasmiehenä minulle viinin. Se viisikymmenminuuttinen kului ihan siedettävästi. Kiitin mukavasta hetkestä, enkä kuullut hänestä enää mitään. Kaikkea hyvää hänelle. Ja koska kyseessä oli sentään perjantai bongasin loppuillaksi seurakseni ystävän, jonka kanssa paransimme maailmaa terassilla loppuillan nauraen sinkkuuden haasteille.


Daniel oli kotoisin briteistä. Hän oli Suomessa töissä erittäin arvostetussa työssä. Hänen ammattinsa oli oikeastaan pääsyy miksi edes menin tapaamaan häntä, sillä alun alkaen ajattelin hänen olevan aivan liian innokas ja pommittavan minua viesteillä liikaa. Sittemmin olen ajatellut sen vain olen epäsuomalaista käytöstä, josta tavallaan jopa pidän. Daniel oli ehtinyt jo lähetellä minulle mielimusiikkiaan. Jakaa syvällisiä näkemyksiään elämästä ja yhteiskunnasta minun vastatessa lähinnä "okei", "kiva". Sitten eräänä kauniina iltana - hyvin pian Langin jälkeen -  hän noin kymmenennen kerran pyysi minut ulos. Sisäinen Voutilainen otti taas otteen: no hitto miksei. Tämä voi olla mukava ihminen. Mikset antaisi hänelle mahdollisuutta siinä missä kenelle tahansa. Sitä paitsi, Daniel halusi viedä minut syömään ja minulla oli nälkä. Tapamme kampissa. Hän oli tyylikäs ja ihan komea. En ollut ennen lähtenyt treffeille mustan miehen kanssa. Enkä myönnä, että myöntyminen illallisseuraksi  vei niin kauan siitä syystä. Olin helposti oma puhelias itseni. Valitsimme intialaisen ravintolan. Tilasin viiniä. Daniel oluen. Keskustelu oli melko vaivatonta. Hän kertoi innoissaan kokemistaan matkoista ja opinnoistaan. Hän osittain asui yhä briteissä. Daniel näytti valokuvia. Demonstroi kehnoa tarjoilijaa romanialaisen jokikaupungin ravintolassa. Meillä oli mukavaa. Daniel tarjosi, vaikka tarjouduin jakamaan laskun. Hänen ehdotuksestaan menimme vielä jälkkärikahveille, mutta koska kahvila oli juuri sulkeutumassa päädyimmekin kotoisaan pieneen pubiin ja tilasimme vielä yhdet lasilliset. Juttumme loisti mainiosti, minulla oli hauska ilta. Tunsin oloni jotenkin spesiaaliksi keskustellessamme englanniksi. Mutta koska oli arki-ilta ehdotin illan päättymistä jälkkäridrinkkeihin ja Daniel saattoi minut pysäkilleni.

Hän viesti minulle tämän jälkeen yhtä paljon kuin ennenkin. Koki sielujen sympatiaa välillämme. Haluaa nähdä pian uudelleen ennen kuin lähtisi kotimaahansa Englantiin kesäksi. Minä puolestani olin vain tyytyväinen tapaamiseemme. Olin tyytyväinen siihen miten vaivattomasti kaikki oli taas sujunut. En luvannut seuraavaa tapaamista. Tiesin, että hän lähtee, joten en edes uhrannut ajatuksia jossittelulle. Sitä paitsi, olin tullut ahneeksi. Vastailin ympäripyöreän kohteliaasti. Olin tullut sekä ahneeksi, mutta myös kärsivälliseksi. Koin, että koska tapaamiset sujuivat näin mukavasti huolimatta siitä, etten koe ihastumista, voin viettää mukavaa aikaa odotellessa sitä oikeaa kohtaamista. Kuitenkin juuri ennen hänen lähtöään Suomesta olin sopivasti ulkona vailla tekemistä, kun hän jälleen ehdotti tapaamista. Suostuin, sillä olin jo valmiiksi ulkona. Tapasimme, nautimme drinkeistä. Menimme baariin ja tanssimme pilkkuun asti toivoen vuorotellen biisejä deejiiltä. Se oli hulvattoman hauskaa ja minulle täysin vaivatonta, sillä tiesin hänen pianlähtevän. No pressure. Baarin sulkeuduttua menimme grillille, josta tilasimme roskaruokaa. Söimme ne nauraen itselemme keskellä öistä kaupunkia. Lähdin tyytyväisenä kotiin. Hän kutsui minut luokseen kotimaahansa vierailulle, mutta pian viestitulva tyrehtyi, emmekä ole keskustelleet enää. Hän varmasti löysi toisen paremman sielunkumppanin.

Samoihin aikoihin tapasin viimeisen treffikumppanin aiemmalta internetpalstalta, jota olin käyttänyt uusiin ihmisiin tutustumiseen. Kyseessä oli ikäiseni nuori mies, Miksu, joka vaikutti kuitenkin nuoremmalta. Perussuomalainen (in non-political way) miehenalku. Kävimme yhdessä lenkillä. En valitse enää lenkkiä ensitreffeiksi. (kuka haluaa olla treenivaatteissa ekoilla treffeillä? Saati hikisenä ja hengästyneenä? Itikoiden keskellä?) Drinkki toimii paremmin. Tulimme ihan mukavasti juttuun, vaikkei sen suurempaa kemiaa välillämme ollutkaan. Tapasimme pian toistekin (drinkin parissa), mutta en kerta kaikkiaan vieläkään kokenut mitään suurempaa yhteyttä häneen. En ole varma miksi suostuin toiseen tapaamiseen? Enkö kehdannut kieltäytyä? Vaikka toisaalta uskon siihen, että ensivaikutelma voi pettää. Emme olleet enää yhteydessä toisiimme. Aloin kokea nettipalstan käytön vaivalloiseksi ja poistin profiilini sieltä kokonaan. Tästä lähtien käyttäisin ainoastaan Tinderiä tai luontaisia menetelmiä deittien järjestämiseksi. Tätäkään ratkaisua en ole joutunut vielä pyörtämään.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Niko

Jatkoin yhä yhden profiilini ylläpitämistä deittisivustolla, mutta sitä enemmän halusin myös keskittyä IRL-tarjontaan. Olin päässyt laittautumisen makuun! Tehnyt uusia vaatehankintoja ja kasvattanut kauniit kynnet, jotka lakkasin neutraalilla söpöllä sävyllä (runsaan testailun jälkeen parhaaksi todetulla Essien Muchi Muchilla). Panostin parempiin hiustuotteisiin ja laitoin kampaukseni ja meikkini täyteen tällinkiin ennen uloslähtöä vapaa-ajallani. Tänä viikonloppuna tiedossa oli isot juhlat, joihin kaikki läheiset ystäväni olivat osallistumassa. Eikä yhtään sovittuja treffejä ilmassa! Vaikka pääasiassa odotin hyviä juoruja ja tanssimista ystävieni parissa, salaa toivoin löytäväni jotain sutinaa. Kiltillä ja viattomalla tavalla. Enintään numeronvaihtoa! Pakkasin viinipullon matkaani ja tunsin oloni erittäin hyväksi juhliin lähtiessäni.

Sain kaikkea mitä halusin! Juoruilimme, kuuntelimme hyvää musiikkia, tanssimme, juovuimme... Tutustuin uusiin ihmisiin, joita en ollut ennen tavannut. Uuden seurueen saapuessa juhliin kättelin heitä muiden tapaan ja esittelin itseni. Viimeisenä tulijana oli silmissäni erittäin komea, täydellisen muodikkaan parran kasvattanut ikäiseni mies. Minua täydellisesti kymmenen senttiä pidempi. Esittelyn yhteydessä kysyin ujon luonteeni vastaisesti odottaako hänellä puoliso kotona tai tyttöystävä jossain (kyllä, olin sen verran viiniä nauttinut ja huonoihin treffeihini kyllästynyt). Ja ilokseni hän kertoi olevansa täysin vapailla markkinoilla. Ei mennyt kauaa, kun löysin itseni pussailemasta häntä juhlien hämyisestä nurkasta. Todennäköisesti omasta aloitteestani. Ihan niinkuin joskus kauan kauan sitten teini-ikäisenä. Se toivo oli siis aivan  turhaan heitetty! Saman fiiliksen voi saada aikuisenakin (kun on riittävästi voidellut sielua alkoholilla)! Koin, että maailma on minulle avoinna. Juuri minä voin iskeä juhlien komeimman miehen. I'm still in the game! Me voimme olla illan kuumin matchi. Hittoon sisäiset kriteerit, i like it hot! Ja sitten, taisikin viiniä olla nautittu aivan riittävästi, sillä Niko (jonka nimen sain tietää vasta seuraavana päivänä) saattoi minut kotikadulleni yhteistä yötä ehdottaen.

Heräsin tyytyväisenä yksin omasta sängystäni. Olin hieman nolostunut sen suhteen, että olin intoutunut teinimäisesti pussailemaan täysin ventovierasta miestä juhlissa lukuisten tuttavieni edessä. Vastapainona ajattelin, että koska olen sinkku voin tehdä niin jos haluan, ja sitä paitsi hän oli komea. Tämä oli ensimmäinen kerta eroni jälkeen, kun suutelin toista miestä. Olin innokas, se oli ollut ihanaa! Tätä lisää. Olin tyytyväinen, etten ollut edennyt sitä pidemmälle. Olinhan tositarkoituksella liikkeellä ja hauskapidon tulisi rajoittua pussailuun. Kyllä siinä menisi raja tästä lähtien. Helpottuneena mietin etten varmastikaan antanut hänelle numeroani, kunnes Niko kysyi olotilani tasoa viestillä. Siinä vaiheessa en missään tapauksessa ajatellut meidän tapaavan enää uudestaan. Pääasiallisena kriteerinäni (selvinpäin ajateltuna) kumppanille edelleen kuitenkin oli ne sisäiset arvot, yhtäläinen koulutustaso ja elämänkatsomus. Koin Nikon liian hyvännäköiseksi ja sitä kautta ikuiseksi poikamieheksi, josta olisi turha odottaa mitään vakavaa. Red flag! Tässä vaiheessa olisi pitänyt luottaa vaistooni.

Mutta. Seuraavalla viikolla tapasimme uudestaan kauniina lämpimänä loppukevään päivänä. Olin tyylikäs ja hillitty. Hieman tyylikkäämpi, kuin rennot ja takapuolet kosteuttavat puistopiknik-treffimme. Tapasimme puiston lähellä, hän oli silmät kirkastavan miellyttävän näköinen! Juuri sopiva minulle. Ei parempi. Kävelimme yhdessä läheiseen markettiin hakemaan juomat piknikille. Valitsimme kummatkin omat lempijuomamme. Laitoin kassan liukuhihnalla ostostemme väliin kapulan.

Piknikillä juttelimme työasioista, ruokavalioista, politiikasta. Lähes jokainen kohta meni omien mielipiteideni tai määrittelemieni kriteerien ohi. Mutta heitin check-listan yli olkani! Niko oli komea. Ja mukava. Ja fiksu. Ja pitkä. Oliko jollain muulla merkitystä? Poistuessamme puistosta hän asetti käden vyötärölleni kävellessämme ihmisten edessä. Hymyilin sisäisesti. Hän pitää minusta! Törmäsimme sattumalta hänen työkavereihinsa kävellessämme ulkona. He kutsuivat meidät mukaansa grillaamaan. Ihanan spontaania! Menimme, nauroimme. Meillä oli hauskaa. Kaikki sujui luonnollisesti, vaikka koko tilanne oli hyvin yllättävä. Ansaitsen olla komean ja tyylikkään miehen kanssa! Niko saattoi minut päivän päätteeksi pysäkilleni, halasimme. Muistaakseni suutelimme portaikossa. Toivon niin. Se olisi ollut romanttista.

Olin innoissani. Ehkä hän onkin hyvä tyyppi. Miksi olinkaan koskaan ajatellut, että hyvännäköinen ihminen olisi pinnallinen playeri, joka ei ikinä alkaisi parisuhteeseen. Tästä tulee takuulla jotain! Jätin osallistumatta seuraavalle viikonlopulle suunnitelemaani speed-datingiin, koska halusin säästää kaiken flirttini seuraavaan tapaamiseemme! Mikä tapahtuikin sattumalta hyvin pian lähellä pilkkua suositulla nightklubilla. Törmäsimme baaritiskillä, Nikon ilme kirkastui! Tarrauduimme toisiimme samantien, kuten ensimmäisenä iltana. Tällä kertaa en herännyt omasta sängystäni enkä yksin.

Olin itseeni jokseenkin pettynyt. Olin langennut yöpymään näin heppoisesti jonkun luona (jes, sain nukkua jonkun kainalossa!). En pystynyt odottamaan vakiintunutta parisuhdetta. En säästämään itseäni jollekin, joka olisi jo rakastunut minuun. En osoittamaan omanarvontuntoani astelemalla omaan kotiin yöksi. Esittämään vaikeammin tavoiteltavaa. Silti olin tyytyväinen, että se oli ollut Niko, sillä mehän varmasti pian jo tapailemme toisiamme. Se ei siis ollut hukkaan heitettyä (humalaista ja täysin epäonnistunutta) romanssia, vaan vain pieni varaslähtö. Ja sitä paitsi hän on komea. Ja sitä paitsi ei sitä lasketa, koska ei se oikeastaan onnistunut. Aamulla olin herännyt peläten sitä, miltä näytän. Tukka takussa. Ripsivärit unelta tuoksuvassa tyynyliinassa. Niko kuorsasi. Hyvä, koska minä teen samaa. Act normal. Miten käyttäydytään aamulla, kun herätään ekaa kertaa lähes vuosikymmenen jälkeen vieraasta sängystä vieraan ihmisen vierestä? Sanotaan huomenta. Halitaan. Pussaillaan. Vaivihkaa korjataan hiukset ja laitetaan vähän korjaavaa meikkiä. Purkka suuhun. Haluaako hän että jään? Lähdenkö heti? Kompromissina kerroin, että minulla on, jokin meno iltapäivällä ja varmaan paras siistiytyä kotona ennen sitä. Niko saattoi minut ulos. Halasimme, pussasimme, hymyilimme, "katellaan!".

Seuraavaksi tapasimme ulkona. Oli uskomattoman kuuma ottaen huomioon, että kesä oli vasta alkamassa. Päätimme kävellä hänen luokseen julkisen liikenteen sijaan. Haaveilin kylmästä drinkistä hänen kainalossaan ennen sopimaamme tv-sarjan katsomista. Minulle tarjottiin kraanavettä ja rusinoita. Noh. Olemme hieman erilaisia ihmisiä, mutta vastakohdathan täydentävät toisiansa. Niko esitteli minulle tekemiään maalauksia. Ne olivat hyviä, olin helpottunut. Ja aidosti kiinnostunut. Hänessähän on sisältöä. Jotain muuta kuin pöksyt (muustakin kuin auringonpaisteen aiheuttamasta hiestä tai nurtsipiknikistä) kosteuttavan kuumottava style. Pääsin kainaloon, sarja oli keskinkertainen. Pussailimme sohvalla. Hän kysyi olenko Tinderissä. No en! Se ei ole todellakaan minua varten. Silittelimme toisiamme. Painauduimme toisiamme vasten ja suutelimme  lisää. Second base. Olin saanut juomakseni kraanavettä, joten laitoin stopin siihen. Sanoin, etten hyppää sänkyyn ihan näin helposti. "No, tiedät varmaan mitä mä teen heti kun oot lähtenyt". Jatkoimme tv-sarjan katsomista.  Yhtäkkiä Niko totesi olevan liian myöhä. Tunnelma romahti silminnähden (ehkä hänelle se oli romahtanut jo aiemmin). Lähdin kiireesti kotiin. Niko lähetti perään pahoitteluviestin hätäilystään. Ei se mitään.

Sovimme uudet treffit, mutta vasta yli viikon päähän hänen työkiireidensä vuoksi. Uskoin työkiireitä. Työkiireet ovat todellisia. Joskus ei vain ehdi tavata toista niin usein kun tahtoisi. Sitä paitsi, Niko aloitti aivan yhtä monta mukavan aiheetonta keskustelua kanssani, kuin minä hänen. Minä olen cool. En viestittele jatkuvasti. En ilman asiaa tai hyvin tuulesta temmattua teemaa. Olemme molemmat cool. Aioimme katsoa toisen jakson tv-sarjasta hänen luonaan. Tunsin oloni itsevarmaksi. Tämä on jonkun hyvän jutun alku.

Painoin ovikelloa. Kai se on ok mennä suoraan toisen luokse tässä vaiheessa. Toisen ei tarvitse tulla vastaan. Kotiinkuljetus! Koko ilta sujui täysin suunnitellun mukaisesti. Hauskaa jutustelua, toisiimme nojailua. Kraanavettä. Jännitin jonkin verran, koska jostain syystä, olin päättänyt haluta kokeilla loppuun asti menemistä. Ihan selvinpäin. Ekaa kertaa jonkun uuden kanssa niin pitkään aikaan. Sekin oli loistavaa. Yllättävän helppoa, ei kömpleöä ("sori en mä yleensä lopeta näin ajoissa"). Katsoimme vielä yhdessä yhden jakson, jonka jälkeen Niko saattoi minut ulos ja suutelimme toisiamme pihalla. "Mulla on muuten ens viikolla sit paljon työkiireitä"...Minulla kesti heti tajuta, ettemme enää sovitusti tapaisi tämän jälkeen. Pidin jatkotapaamista itsestäänselvänä, että tapailun huomaamaton loppuminen yllätti minut todella. Olin pettynyt ja todella yllättynyt. Näinkö pihalla olen nykyajan deittailukulttuurista? Ihanko oikeasti voidaan viettää ihania hetkiä yhdessä, kävellä julkisesti yhdessä, ja sitten vaan olla koskaan tapaamatta enää? Lenkkikaverini oli sitä mieltä, ettei Niko ollut hyvää seuraa minulle missään vaiheessa. Eikä se kuulemma ollut edes niin hyvännäköinen. Riisu ne ruusunpunaiset lasit pois nyt! Ihastus oli ystävättäreni mielestä johtunut vain siitä, että se alkoi fyysisestä kontaktista, joka loi illuusion romanssista. Kesti suhteellisen pitkään, etten enää erikseen bongannut häntä facebookin keskustelurivistä sivun laidasta pienen vihlauksen kera. Jouduin todella tsemppaamaan, etten tuhlannut tähän enempää henkilökohtaista harmitusta. Otin sen ekana opettavaisena kokemuksena. Suurin osa ylpeydestäni säilyi joten kuten. Viestimme kyllä niitä näitä tietyin väliajoin viimeisimmän tapaamisemme jälkeen, mutta päätin etten suoraan ehdota tapaamista epätoivoisena. Eikä ehdottanut hänkään. Joten juttu vain hiipui pois. Kohtasimme kyllä vielä...jossain myöhemmässä kappaleessa.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Hans

Hans oli toiseksi viimeinen henkilö, jonka tapasin samalta internetpalstalta. Olin myös aloittanut joitain keskusteluja miesten kanssa Eliittikumppanin kautta, sillä näihin aikoihin kokeilujäsenyyteni oli vielä voimassa. En  kuitenkaan löytänyt sieltä ketään sellaista keskustelukumppania, jota olisin edes harkinnut tapaavani. Kriteerini olivat pikkuhiljaa muokkautumassa. En ollutkaan enää kiitollinen jokaisesta juttukaveristani. En jaksanutkaan paneutua enää jokaisen viestin raapustamiseen. Miehet olivat pääsääntöisesti hieman vanhempia, ja heidän profiilikuvansa noin kymmenen vuotta sitten otettuja. He olivat tositarkoituksella liikenteessä kertoessaan toivomansa lapsilukumäärän tulevaisuudessa. He esittivät tarkkoja toivomuslistojaan jo esittelyviestissään - olihan kyseessä sentään eliittikumppani. Ei kiitos.

Hans oli absolutisti. Profiilissa hän kertoi olevansa yrittäjä. En haluaisi takertua liikaa ihmisen työ- tai koulutustaustaan, mutta alusta alkaen minulle oli selvää, että koska tilaisuus löytää uusi kumppani on laskeutunut käsiini, en aio tyytyä huonompaan tai samaan. Haluan parempaa! Ja koska päättyneen suhteeni ongelmat johtuivat osittain siitä, että surffailimme aivan eri aaltopituuksilla, syytin siitä osaltaan toisistansa poikkeavaa sivistyksen tasoa. Tällä tarkoitan sitä, että toinen meistä oli kiinnostunut koulutuksesta, etenemisestä työelämässä, kulttuurista, uutisista, tieteestä, taiteesta ja lukemisesta. Ja toinen meistä oli lukenut elämänsä aikana kaksi kirjaa, jättänyt opinnot kesken ja tuli puoliväkisin mukaan konserttiin, jossa istutaan paikoilla eikä hypitä pöydillä (kyllä me pöydilläkin hypittiin). Nyt halusin siis käyttää tilaisuuteni löytää saman henkistä seuraa, jotta työnsarkaa yhteisessä arjessa olisi vähemmän. Yrittäjyys on hieno asia. Tai ainakin se voi olla.

Olin ajoissa. Hans oli puoli tuntia myöhässä. Hän oli pitkä, aavistuksen verran mahakas, epämuodikkaalla parralla varustettu normaali mies. Olin sen verran ärsyyntynyt, odottelusta että hänen saavuttuaan kohtauspaikalle kehtasin keskiviikkoiltaan ehdottaa baarin terassia. Kevät oli jo melko lämmin tuolloin. Hans tarjosi minulle lasillisen viiniä ja tilasi itselleen colan. Tilanne ei aiheuttanut minkäänlaista vaivaantumista. Keskustelu sujui loistavasti ja jäin aiottua pidemmäksi aikaa hänen seuraansa. Siitäkin huolimatta, että  hän oli myöhässä. Ja siitäkin huolimatta, että Hans kertoi yritystoimintansa olevan kausittaista ja osittain kannattamatonta. Hän työskentelikin duunarihommissa päivätyökseen. Hans tarjoutui viemään minut kotiin autollansa,  mutta kieltäydyin kunniasta ja hän saattoi minut  kävellen pysäkilleni. Välittömästi tapaamisemme jälkeen Hans viesti tahtovansa tavata uudelleen. Olen oppinut arvostamaan sitä, että mies osoittaa kiinnostuksensa selkeästi. En tiedä miksi se on niin vaikeaa naisena. Pakit tuntuvat pahalta. Ehkä niitä haluaa vältellä viimeiseen saakka. Useimmat miehet ovat kovakuorisempia.


Vaikken ollut fyysisesti erityisen viehättynyt Hansista, eikä hän ollutkaan menestyvä yrittäjä, olin tyytyväinen siihen, että selkeästi tulimme juttuun. Jotain klikkasi. Samoihin aikoihin kun tapasin Hansin ensimmäistä kertaa, ryhdyin myös aktivoimaan sosiaalista elämääni enemmän ystävieni kanssa. Tihentyneiden iltalenkkien lisäksi osallistuin kaikkiin mahdollisiin illanistujaisiin, aloin oikeasti laittautua iltoja varten, eikä nightclubillakaan käyminen tuntunut enää masentavalta kaikkine onnellisine pariskuntineen. Raidoitin hiuksia, valkaisin hampaani! Olin tyytyväinen keventyneeseen olomuotooni. Ja vaikken halunnut löytää ketään baarista, avauduin yhä enemmän pienen flirtin mahdollisuudelle viikonlopun viihteessä. Kuitenkin tässä iässä, on ystävillä omat kiireensä, eikä joka viikonlopulle löytynyt seuraa aina edes lenkille. Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä enemmän halusin olla kodin ulkopuolella ja todella aktivoida sosiaalisen elämäni uudelle tasolle. Jos en keksinyt itselleni muuta ohjelmaa lähdin lenkille. Löysin musiikin seurakseni. Juttelin miehille nettipalstan kautta ja täytin siten arki-iltojani kodin välttämättömyyksien ohessa. Mutta viikonloppu ilman suunnitelmaa alkoi tuntua pahalta jo keskiviikkona. Tajusin, etten voi jättää sosiaalista elämääni ystävieni varaan.


Hans ehdotti seuraavaa tapaamista omaan suosikkiravintolaansa. Hän sanoi haluavansa tarjota minulle päivällisen keskiviikkona heti töiden jälkeen. Vaikka epäröin (olin tulossa ahneeksi!) suostuin tapaamiseen. Se oli kaunis kevätpäivä. Hans oli ajoissa ja odotti minua puiston laidalla. Hänellä oli sama paita päällä kuin edellisellä tapaamisellamme, ja hän oli kiirehtinyt suoraan töistä hieman hikisenä. Kysyin missä päin tämä hänen suosikkiravintolansa on, mutta hän ehdottikin juomia terassilla. Olin säästellyt nälkääni tätä tapaamista varten, joten olin pettynyt ja hämmentynyt. Kauniilla terassilla siis tilasin jälleen ärsytyksestä lasillisen viiniä. Hän ehdotti, että voisimme mennä myöhemmin syömään. Juttumme luisti yhtä hyvin kuin ennenkin. Silti totesin, että välimme ovat todennäköisesti kaverilliset. Tunteiden kehittyminen veisi paljon aikaa ja vaivaa, enkä ollut valmis antamaan sitä. Onnekseni olin sopinut tapaavani ystävättäreni myöhemmin samana iltana, joten pääsin poistumaan tämän varjolla treffeiltä sujuvasti. Nälkäisenä. Loppuilta oli alkuiltaa parempi ja sisälsi lievää nollaamista ja hyvää ruokaa, joka jäi treffeiltä uupumaan. Hans lähetti minulle  viestin, jossa kysyi pidinkö häntä komeana. Vastasin, etten pidä häntä vastenmielisenä. En halua valehdella.


Myöhemmin Hans ehdotti kolmatta tapaamista. Hän kertoi, että kokee voivansa olla hyvä puoliso. Hän haluaisi istua alas tuntikausiksi ja vain jutella, jotta oppisimme todella tuntemaan toisemme. Romanttista. Välitön ahdistus iski minuun! Olin juuri päässyt uuden vapaan elämäni makuun arjen ja treffien välissä,  ja ajatus tuntikausien keskustelusta absolutistin seurassa sai aikaan vastahakoisuutta. Jouduin vastaamaan Hansille, että vaikka alun perin olen ajatellut hitaan etenemisen olevan oikea reitti seurustelukumppanin löytämiselle, en vain kokenut riittävästi lämpimiä tunteita häntä kohtaan, jotta tapailua olisi järkevä jatkaa. Se siitä. Häntä varten on varmasti joku minua parempi henkilö olemassa. Helpotus. Ja juhliin! Tässä vaiheessa tein myös päätöksen olla enää tapaamatta henkilöitä, jotka eivät käytä lainkaan alkoholia. Minä en aio luopua yksistäni, enkä ainakaan vielä illoista, jolloin irrotellaan kunnolla, joten eikö olisi vain kaikkein yksinkertaisinta, jos treffikumppanini olisi asiasta samaa mieltä.