Hehkuu

Torstai-iltana Santi lähettää minulle hauskan lumisen kuvan, johon vastaan alkuviikosta ottamallani valokuvalla, jossa hypin lumihangessa kävelylenkin tiimellyksessä. Sitten selailen huvikseni lentoja, kuten olemme sopineet tahoillamme tekevämme, ja löydän aika hyvät vaihtoehdot parin kuukauden päähän yhteen niistä kohteista, johon Santi ehdottomasti tahtoo mennä. Ja hetkeä myöhemmin olemme varanneet lennot. Kas noin. Edelleenkin tunnustelen aktiivisesti tätä upeaa tilannetta, jonka keskellä yhtäkkiä elän. Minulla on upea ystävä ja maailman paras rakastaja, joka tahtoo jakaa kanssani kaikki elämän hauskimmat asiat. Kun me puhuimme tapailustamme silloin (oliko se lokakuu?) kauan sitten, niin Santi sanoi, että voisimme käydä yhdessä pienillä matkoilla. Ja mietin, että lasketaanko nämä vielä pieniksi matkoiksi, vai alammeko ylitellä huolettoman ja mahdollisimman vähän teoriassa sitouttavan tapailumme rajoja. Pari päivää tuolla, ja viikko täällä ja kohta toinen tuolla. Minä olen ihan varma, että Santi on miettinyt tätä niin sanottua sopimustamme ihan kuten minäkin. Me olemme tosi järjestelmällisia ihmisiä, jotka tykkäävät siitä että asiat on selkeästi ilmaistu mustana valkoisella. Pidämme listoista ja suunnitelmista ja kaavioista. Hän muistaa kyllä tarkkaan mitä me olemme sopineet ja mitä emme ole. Ja olen ihan varma, että kun Santi eräänä iltana alkoi selittämään juttua siitä, kuinka hänen kulttuurissaan vie hieman enemmän aikaa ennen kuin aletaan puhua parisuhteesta, niin hän halusi, että tiedän, että tästä tulee vielä jotain. Siitä huolimatta, että emme heti suin päin ole syöksyneet virallistamaan asioita. En ole koskaan aikaisemmin tuntenut tällaista kiireettömyyttä. Kaikki tuntuu menevän juuri niinkuin pitää. Tai siis juuri niinkuin olen ikinä unelmoinut. Minusta tuntuu että kuulun onnekkaimpaan pieneen vähemmistöön tässä maailmassa. Ja vaikka tämä kaikki loppuisi nyt, niin minulla on ollut tämä kaikki. Mikään ei vie tätä kokemusta pois. Ja pian me menemme (kopkopkop) yhteen Euroopan romanttisimmista paikoista. Kahdestaan. Moneksi päiväksi. Sydän pakahtuu! Voisin alkaa puhua suhteemme tilasta hänelle milloin vain. Tehdä ehdotuksia ja alotteita. Mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että haluan jättää sen hänelle, tai sitten sinne matkalle. 

Perjantaina tapaan ystäviäni. Meillä on hauskaa. Saan uuden ystävättären, jonka kanssa meillä on paljon yhteistä. Nauramme ja pelaamme lautapelejä. Sitten tulee lauantai ja oma elämäni jatkuu taas. Perjantait ovat pieniä sallittuja syrjähyppyjä hauskoihin ja tavallaan vanhentuineisiin todellisuuksiin, joissa pääsen irtaantumaan kaikesta muusta tosi tehokkaasti. Ja nautin siitä. Koska kaiken taustalla minulla on Santi siellä oikeassa todellisuudessa. Jes. Minun maailmani on nyt tämä. Jossa laittaudun kauniiksi ja muistan suihkauttaa kaulalleni hyvää hajuvettä Santia varten. Ei kulu yhtäkään päivää, etteikö hän minua halattuaan sano, että minä tuoksun hyvälle. Nykyään me suudellaan toisiamme suulle, kun tapaamme. Rakastan sitä. Me lillumme molemmat tässä ihanassa onnellisuudessa, jossa me kiherretään yhdessä ja saadaan yksinoikeudella koskettaa toinen toisiamme missä vain. Saadaan olla hassuja ja hölmöjä. Väsyneitä. Mutta yleensä me ollaan energisia ja iloisia. Lauantaina menemme johonkin musiikkitapahtumaan syömään iltapalat. Juustoja ja leivoksia. Puhumme innoissamme tulevasta matkastamme. Se tuntuu hyvältä. Sitten hyppäämme ratikkaan ja menemme Santin luokse katsomaan hänen valitsemaansa elokuvaa, joka sijoittuu tulevaan matkamaahamme. Korkkaamme Santin valkitseman viinin, mutta juomme vain yhdet lasilliset, kun Santi sanoo, että häntä väsyttää. Laitamme leffan paussille ja menemme sänkyyn. Santia saa väsyttää ja me voimme mennä puolilta öin nukkumaan lauantaina. Vaikka voisin juhlia ja valvoa koko yön, niin kääräydyn onnellisena Santin kainaloon ja nukhadan häntä nopeammin. Olen saanut kaiken. Siltä minusta nyt tuntuu. Saan nähdä ystäviäni ja tanssia aamuun asti. Ja sitten saan nukahtaa tämän upean miehen kainaloon. Saan viettää kivoja koti-iltoja ja nähdä perhettäni. Kokkailla terveellistä ruokaa. Ja sitten mennä Santin kanssa urheilemaan ja ruokakauppaan. Olen sanonut suoraan ääneen, että haluan säästää matkaa varten rahaa. Ja Santi on sen jälkeen suunnitellut meille budjettiin sopivia ravintoloita, ja halunnut kokata kotona enemmän. Hän huomioi minut kaikessa. Santikin haluaa, että voimme säästää lomia varten. Sivulauseessa hän on sanonut, että pariskunnat pitävät aina toisistaan huolta, vaikka toisella olisi vähemmän kuin toisella. Hän on esimerkillinen leijona, joka tahtoo tämän projektin onnistuvan. Hän johtaa sitä ja huolehtii, että tiimin jäsenet pysyvät mukana muuttujista huolimatta. 

Istun nyt maanantaina lempikahvilassani lounastauolla. Olen lähtenyt toimistolta yksin salaatille hokien mielessäni sitä miten  hyvin kaikki on.  Koska kaikki on uskomattoman hyvin. Olen eilen ollut urheilemassa rakastamani miehen kanssa. Jep. Jotenkin rakkaus on tullut väliimme. Kiintymyksellinen rakkaus. Ja se tulee Santilta. Minä tunnen sen, kun hän koskettaa minua. Ja huolehtii että kaikki on hyvin. On niin kohtelias. Minä näen sen siinä katseessa, kun hän katsoo minua ja hymyilee, kun olemme ihan hiljaa. Minä tunnen sen kun hän aamulla herätessäni painaa kasvonsa kiinni kasvojani, jotta ripsemme voivat koskettaa toisaan. Me haluamme toisiamme koko ajan. Ihan koko ajan. En voi sille mitään että edelleenkin hykerryn tähän tunteeseen, kun elän unelmaani. Minä kävin läpi raskaan prosessiin. Siltä se tuntuu. Kävin läpi elämänkoulun yhden merkittävän tason. Ja nyt saan todistaa mitä olen siitä oppinut. Saan näyttää kuinka luotan täysillä, vaikka minä voisin olla katkeroitunut ja epäluuloinen. Voisin siirtää kaikki menneet kaltoinkohtelut ja pettymykset uuteen suhteeseen olemalla ahdistunut ja epäluuloinen. Testailemalla Santia käyttäytymällä typerästi. Mutta minulla ei ole sellaiseen mitään tarvetta. Olen kevyt kuin höyhen. Kaikki se vanha kauhea harmaa painolasti on jäänyt taakse. Minä kävin läpi prosessin, jonka yhtenä tarkoituksena oli leikata minusta irti kaikki se paska ja pahoinvointi. Taltuttaa niissä kiinni roikkuva ego. Ja jotenkin se vain onnistui. Se oli suuri leikkaus ilman puudutuksia. Ja se sattui. Mutta on tämän kaiken arvoista. Minä olen pystynyt päästämään irti kaikesta menneestä. Pystyn suhtautumaan kaikkiin menneisiin tuskaisiin tilanteisiin tyynesti kiittäen. Se, että saan nyt olla tässä todellisuudessa korvaa kaiken aiemmin koetun tuskan. Juuri näin ajattelen myös armon toimivan. Uskon, että kaikilla on tähän mahdollisuus. Oli se tuska ja kitumus minkälaista tahansa, niin on mahdollista päästä tilanteeseen, jossa se kaikki tulee hyvitetyksi ja anteeksiannetuksi ja parannetuksi. Viimeistään kuolemassa. Jotenkin kaunista. Minusta tuntuu kuin olisin löytänyt halutun salaisen tien tähän elämän levelille. Valitsin sen, tai ajauduin sille välttämättä. Ja nyt vaikein osuus on takana. Se jossa minun piti karaistua ja tajuta asioita. Olen niin onnellinen. En pelkästään siksi, että minulla on upea mies, jolle voin humoristisesti toivottaa onnellista kiinalaista uutta vuotta, joka on sian onnekas vuosi. Vaan myös siksi mikä minusta on tullut. Minä olen muuttunut ja uudistunut. Ja jokainen voi tehdä saman.