keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Oljenkorren jakelua, Javier ignoraa

Reipas iltalenkki karvaan pettymyksen päälle lievensi oloa ehkä ajoittain. Olin oikeastaan yllättynyt miten vahvasti petyin Javierin "tekosyihin" tapaamisen peruuttamiseksi, vaikka sitä jo ennakkoon jostain syystä aavistelin. Se vanha tuttu tunne terästetyllä vatsastakouraisulla. Siispä myös terästetty glögi auttoi eilisiltana enemmän kuin lenkki. Javier ei lue hänelle viimeksi lähettämääni viestiä, eikä siis siihen reagoi. Lapsellisesti laitan hänet pois facebookin keskustelulistaltani loppuillaksi. Hänkin tekee sitä minulle aina joskus. Tiedän, että ehkä hieman ylireagoin, mutta silti minusta on röyhkeää olla ilmoittamatta mielenmuutoksesta etukäteen. Hän on herkkähipiäinen, minäkin saan joskus olla. Epätoivoissani laitan viestin Alexille. Sanon, että tämä viikko alkaa käydä todella kyllästyttäväksi ja voisimme mahdollisesti törmätä sittenkin joku ilta. Hän vastaa hetken päästä, että esimerkiksi perjantai voisi sopia. Mielenkiintoista, että hän kaikessa playerimaisuudessaan ehdottaa juuri perjantaita. Hyvä jätetään se varasuunnitelmaksi. Ricky aloittaa tavanomaisen keskustelun eksäänsä purnaamalla. Kerrankin olen iloinen juttuseurasta ja vaihtelen hänen kanssaan mielipiteitä siitä onko hänen eksällänsä liian alhaiset odotukset uudelta kumppanilta. Toivotan jopa hyvää syntymäpäivää vanhalle satuinnaiselle baarituttavuudelle, jonka vahingossa kauan sitten hyväksyin kaverikseni facebookissa. Silti Javierin ajattelu kirpaisee. Lisää laastareita kiitos! Juon illalla pari mukillista glögiä ja toivon, että saan hyvin unta, enkä ole enää niin masentunut tästä asiasta seuraavana päivänä.


Nukuin kuin nukuinkin hyvät ja pääosin katkeamattomat yöunet. Rehellisesti miksi? Rehellisesti, koska otin annoksen imovanea. Ihanaa kurjuudesta vapauttajaa, jota sain työterveyslääkäriltäni eroni aikoina. Silloin otin puolikkaan tabletin pari kertaa viikossa parit ensimmäiset viikot. Säästin loput vaikeisiin tilanteisiin. Miksi kohdata todellisuus kun voi nukuttaa itsensä pienellä annoksella unilääkettä. Ihan laillisesti. Lääkkeet vaikuttavat minuun voimakkaasti pieninäkin annoksina, joten yksi kokonainen tabletti saa minut hetkessä nukahtamaan tietokone sylissäni nojatuoliin. Hoippuroin tokkurassa hetkeä myöhemmin sänkyyn salaa tyytyväisenä siitä, ettei tarvitse valvoa miettien näitä typeriä murheita. Aiemmin kesällä otin yhden tabletin ainakin Carloksen aikaan. Ehkä kerran myöhemminkin kerran. Kukahan silloin särki sydämeni? En muista.

Noh, joka tapauksessa. Keskiviikkoisen työpäivän aikana saan huomata Javierin ignoraavan minua. Hän käy facebookissa, mutta lukee viestini vasta iltapäivällä, eikä reagoi siihen mitenkään. Olen jo itse leppynyt sen verran, että tiedän, että ellen nyt pelasta tilannetta jotenkin niin on oikeasti mahdollista, että välimme menevät pilalle tämän asian vuoksi. Siispä syteen tai saveen. Aion vielä antaa oljenkorren huumorin avulla. Päätän, että iltapäivällä lähetän Javierille viestin: "Ai sä leikit nyt mykkäkoulua :D! Tuo on aivan yhtä tyhmää käytöstä, kuin minun hölmöilyni, joten nyt olemme tasoissa :)". Ja jos ei hän tajua siitä, että voimme unohtaa tämän välikohtauksen, niin sitten ei voi mitään. Onko tällainen typerää? Pitäisikö vain olla viestimättä mitään? En tiedä. Mutta sitten katuisin myöhemmin sitä etten edes yrittänyt. Koska kuitenkin pidän hänestä.

Iltapäivän aikana näpyttelen viestin jo valmiiksi. Tarvitsisi vain painaa enteriä. Mutten paina vielä. Javier on taas vihreänä pallona paikalla. Annan hänelle aikaa vastata itse. Viestin sitten jos epätoivo iskee. Olen tyytyväinen aikaansaamaani huolettomaan viestiin. Mutten ihan vielä halua lähettää sitä. Nämä on just näitä tilanteita, jotka voivat määritellä koko tulevaisuuden jatkon. Ehkä toinenkaan ei vain kehtaa viestiä. Ei halua vaikuttaa helpolta ja tarvitsevalta. Kumpikaan ei anna periksi. Ja aivan turhaan jutut kuolee ennen kuin ne alkaa. Risteily-ystävättäreni kutsuu minut parin viikon päästä hänen ja uuden rakkautensa kanssa kaveriporukan yhteiselle mökkiviikonlopulle. "Janilla on yksi kiva sinkkukaveri!". Jooh, no katsellaan sitten lähempänä. Nyt vielä elättelen muita toiveita.

Töistä kotiuduttuani muokkaan viestiä entistä neutraalimmaksi. Painan enteriä. Nähty. Ei vastausta. No ainakaan se en ole nyt minä, joka vain antaa jutun kuolla itsestään. Ei tarvitse tulevaisuudessa jossitella tätä asiaa. Alan odottaa, että näkisin sitten edes Alexin, jotta saisin jotain ihan muuta ajateltavaa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tämä on käynyt jo niin monta kertaa aiemminkin, että minun pitäisi kyetä palautumaan nopeasti. Jos en kuule Javierista mitään enää tänään siirrän hänet henkiseen roskakoriin. Deletoin keskustelumme jotta kiusaus kirjoittaa hänelle myöhemmin mitään vähenee. Saatan jopa poistaa hänet keskustelusta kokonaan. Siellä listalla on vain yksi aiempi henkilö, Joel.Toinen vaihe henkisessä toipumisprosessissa on miettiä syitä, miksi on hyvä ettemme ehkä enää tapaakaan. Javierin kohdalla en ollut innoissani hänen työ- ja taloustilanteestaan. Ja vaikka hän on tosi monipuolinen ja lahjakas, niin varustelussa voisi olla niin sanotusti parantamisen varaa. Hän ei ymmärrä sarkastista huumoriani vaan loukkaantuu herkästi ja vaikuttaa hieman pitkävihaiselta. Hän ei ole täysin tavallista "tyyppiäni". Hän on  joskus maininnut mahdollisesti haluavansa lapsia. Vaikka itse pidän kaikki mahdollisuudet auki, niin minusta tuntui paremmalta, kun Alex mainitsi ettei aio enää lisääntyä. Puuh, kyllä se tästä.

Alkuillan vietän sukulaisten kanssa heidän lomamatkakuviaan katsellen. Kyllä, sen koko kaksituntisen. Ihana! Kaunista! Oo! Vau! Olen kyllä aidosti kiinnostunut ja iloinen toisten onnen puolesta, mutten voi aina välillä olla säpsähtämättä omaan kurjuuteeni. BLING. Tauno kysyy lähdetäänkö rellestämään viikonloppuna. Haha. Vaihdamme muutamia kaverillissävytteisiä viestejä. Hän voisi olla kivaa kaverimateriaalia, jos hän ei haluaisi mitään sen enempää. BLING. Ystävätär ehdottaa viikon kolmatta peräkkäistä lenkkiä illalle. Joo (jos ei muita kutsuja ilmaannu)! Javier on facebookissa muttei reagoi edelleenkään mitenkään viestiini. Useita tunteja on kulunut. Hän on ehtinyt miettiä asiaa. Selvä. Tosi loukkaavaa. Sisintä pistää. Hän varmaan kokee minut lapselliseksi ja typeräksi ja itsensä fiksuksi aikuiseksi, joka ei vaivaudu enää kommentoimaan minulle. Ja ehkä hän on ihan oikeassakin. Mutta silti. Olisiko minun pitänyt pyytää jotain anteeksi ja antaa hänen tuntea olevansa oikeassa? Olisiko pitänyt mennä eilen hänen asenteestaan huolimatta? Silläkö nyt kaiken pilasin. Laitan Javierin jälleen Joelin seuraksi. Ainakin toistaiseksi.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Fuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu

Eilisiltana lähdimme ihanalle pitkälle, lähes parin tunnin iltalenkille. Otin muutamia juoksukierroksiakin ennen kuin törmäsimme sovitussa paikassa ystävättären kanssa, eikä sää olisi ollut yhtään paha pienelle hölkällekään! Kesken lenkin saan viestin. Alex! "Voitko sitten tänään tulla?". Hän on siis kolmena päivänä peräkkäin kutsunut minut luokseen. Ensimmäinen kerta oli aivan selkeä seksikutsu keskelle päivää. Seuraavat kaksi ovat olleet yliyön kutsuja. Okei. Olen otettu, että hän jaksaa ajatella minua näin intensiivisesti. Olen hieman pettynyt, ettei hän nyt ole nähnyt vaivaa muun kuin kahdenkeskeisten neljän seinän sisällä tapahtuvien tapaamisten järjestämiseen. En tiedä oikein mitä hänestä ajatella. Tavallaan poden huonoa omaatuntoa kun kieltäydyn näin usein. Entä jos hänellä onkin muuta tarjottavaa? Oli kuitenkin helppo kieltäytyä tismalleen samoista syistä kuin aiemminkin. En saa häneltä riittävästi läheisyyttä. Minulla pitäisi olla pian treffit Javierin kanssa. Ja en tarvitse enää yhtään uutta fwb-kaveria.  Iltalenkki teki hyvää. Iltajuorut teki hyvää. Pesin heti sieltä saavuttuani hampaani, jotten alkaisi enää ahmia mitään. Menin aikaisin sänkyyn, mutten saanut unta, koska jännitin seuraavaa - tätä - päivää.

On jo myöhäinen iltapäivä. En ole kuullut Javierista mitään. Muistaakseni aiemminkin sopimillamme treffeillä en kuullut hänestä mitään ennen iltaa. Eli se voi olla hänen tapaistaan. Tai sitten hänellä on niin sanotusti Second Thoughts. Joskus taas hän viestii aivan jatkuvasti, vaikken itse kunnolla ehdi paneutua viesteihin. Analysoinko liikaa? Odotellaan vielä hetki rauhassa. Kuitenkin hän itse lauantaiaamupäivällä jutellessamme varmisti, että olen tulossa tiistaina. Tulethan. Joo, katsotaan leffaa! Aina kun jännittää niin ruokahalu menee. Toiset syö ahdistukseen ja suruun. Minä en pysty. Laihduin yli 10 % kehoni painosta eron aikana. Ei vaan pystynyt syömään. Ja tavallaan kaiken kurjuuden keskellä nautin siitä, että sain taas helpon paaston ja pari ekstrakiloa pois vaivatta. Pystyin käydä normaalisti töissä ja liikkua. Join nesteitä ja siirryin pikkuhiljaa esimerkiksi jourttiin. Aina kun eksäni katosi jonnekin suhteemme aikana, eikä vastannut viestiini tai puheluuni, en pystynyt koko iltana syömään mitään. En kunnes kuulin hänestä joskus seuraavana päivänä. Tai sitä seuraavana. Ja nyt on lähes sama juttu. Jos odotan ja ennakoin pettymystä, niin vatsa reagoi siihen. Aineenvaihdunta tihenee enkä pysty syömään mitään. Heti kun tilanne raukeaa oloni palaa silmänräpäyksessä normaaliksi. Mistähän tällainen johtuu? En valita.

Menen suihkuun. Teen normivalistelun. Ihan vain varmuuden vuoksi sheivaan sääret ja kainalot ja biksurajat. Sänki ei ole ehtinyt pitkään aikaan kasvaa riittävästi, jotta voisin käyttää epilaattoria. Ja sitten lankean taas itse ensin kysymään onko iltatapaaminen voimassa vai ei. Kello puoli kuusi illalla. Ihanko oikeasti oletetaan ettei tarvitse ennen iltaa varmistaa? Tarvitsen aikaa valmistautua ja siirtyä paikasta toiseen. Vai toivotaanko, että olen unohtanut koko jutun? Vai leikitään niin jännää, ettei voida itse tehdä aloitetta. Näen, kuinka Javier kirjoittaa tekstiä, muttei lähetä mitään. Pyyhkii pois ja kirjoittaa uudestaan. Tauko. Pelkään tarkkaan harkittuja tekosyitä jo vahvasti tässä vaiheessa. Sydän tykyttää pettymystä odotellessa. Ei vieläkään viestiä. Kunnes. BLING. Pitkä sepustus siitä, kuinka ystävä on juuri lähtenyt hänen luotaan ja hänellä on paljon siivottavaa. Olokin on väsynyt ja vähä kipeä. Partakin ajamatta. Pitäisiköhän siirtää tapaamista? Voi vitun vittu. Pettymyksen kyyneleet nousee silmiin saman tien, enkä voi sille mitään. Tunnen itseni taas niin idiootiksi, kun odotin jotain. Vastaan, että hänen olisi pitänyt kertoa minulle aiemmin. Sanon, että se, että hän toteaa tuollaista, vasta kun itse satun kysymään on typerää. Javier toteaa, että voin toki tulla hänen luokseen jos välttämättä haluan. No arvaa haluanko kun olo on niin vitun tervetullut! En vastaa mitään. Hän sanoo, että olisi voinut toki itse kertoa aiemmin tilastaan. "Jep". Mutta hetken päästä hän toteaa, etten saisi sanoa, että tilanne on "typerä", koska joskus asiat eivät vaan mene niin kuin odottaisi, enkä saisi syyttää häntä. Hän toteaa, että käyttäydyinhän itsekin "typerästi" viikonloppuna. Vastaan kylmän ja kolkon "ok". Vituttaa niin paljon. Olin toivonut viettäväni tämän illan aivan toisella tavalla. Juuri nyt ajattelen ettemme näe sitten enää ikinä!! Odotan hetken ja oloni hieman tasaantuu. En halua lopullisesti poltella siltoja. Lähetän hänelle puolisovittelevan viestin, jossa ehdotan, että korvaan sanan 'typerä' sanalla 'pettymys'. Koska olen niin kyllästynyt pettymyksiin.

Mietin jo hakisinko lohtua oma-aloitteisesti Manusta tai Alexista, muttei oikeasti tee mieli lähteä kenenkään muun luokse. Olin niin odottanut tätä. Taas pieni sydämensärkyminen. Odotusten romahtaminen. Taas yhtäkkiä tämä viikko tuntuu paljon raskaammalta. Ärsyttää, että kieltäydyin tylysti Alexin kutsuista, kun olin odottanut tätä iltaa Javierin kanssa. Olen niin typerä. Manuelin tai Alexin sijaan ehdotan uutta reipasta kävelylenkkiä ystävälleni. Vaikkei nyt tee yhtään mieli ulos, niin tiedän sen keventävän oloa joka tapauksessa.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Pessimistinen maanantai

Onneksi töissä oli niin paljon kiirettä, etten ehtinyt murehtia liikaa omia maanantaiolojani. Koska vanha tuttu epäilys on taas nostanut päätään. Epäilen, että odottamani sovittu tapaaminen huomiselle Javierin kanssa ei jostain syystä toteudu. Olen niin tottunut pettymyksiin, että se on jo vakio-oletus. Jos jokin odotettu tapaaminen toteutuu edes kohtalaisesti, niin se tuntuu isolta harppaukselta suhteen etenemisessä. Olen sisimmässäni varma, että vastapuoli onkin tässä odotellessa kyllästynyt minuun tai alkanut katua sovittua tapaamista. Keksii jonkin läpinäkyvän tekosyyn, että tapaamista täytyy "siirtää". Juttuni ovat lopahtaneet niin usein juuri silloin kun itse alan innostua. Aamupäivän aikana huomaan Javierin olevan onlinessa ja päätän varmistella välejämme huomista ajatellen. Ihan vain, jotta saisin karistettua tämän typerän epävarmuuden itsestäni. Hän takuulla vastaa iloisena heti, eikä ole vain itse viitsinyt häiritä minua! Odottaa tapaamistamme yhtä innolla kuin minäkin! Siispä kysyn hymynaaman kera onko hän selviytymässä maanantaista mukavasti. Ei vastausta. Vihrea pallo sammuu. Ei vastausta. Kuluu ärsyttävän paljon aikaa ja saan pikaisen kommentin ja väkinäisen vastakysymyksen (vai kuvittelenko vain?). Mutta kun tiedän, että toinen saa heti viestit ponnahduksena puhelimen näytölleen, niin ei ole riittävän hyvää syytä vapaapäivänä olla vastaamatta. Paitsi se ettei just nyt kiinnosta vastata. He's just not that into you. En anna itseni vaipua liikaa pessimismiin taas. Hän voi olla kiireinen. Yeah right! Kadun, että kysyin häneltä mitään. Olisi pitänyt antaa olla rauhassa ja itse ottaa yhteyttä. Odottaa, eikä ahdistella turhaan. Nyt en enää varmastikaan kysy mitään vaan odotan, että hän itse tekee aloitteen huomisen tapaamisemme varmistamiselle.
Toivon, että kaikki sujuu huomisen suhteen hyvin. Jää nähtäväksi. Mutta miksi tapailuni ovat aina lopahtaneet tosi hyvän tapaamisen jälkeen? Miksi aina juuri sillä hetkellä, kun itse alan ajatella, että ehkä tässä voisikin olla jotain. Juuri kun ollaan juteltu tavallista syvällisemmin. On ollut parempi yhteys. Ollaan avoimesti puhuttu, että nähdään pian. Toinen on ollut jopa aloitteellisempi! Ihan samoin kävi Carlosin kanssa. Olin onneni kukkuloilla, kunnes hän ei enää halunnutkaan tavata. Näin kävi Nikon kanssa. Olin täysin varma, että tapaamme vielä, kunnes juttu lopahti. Manuelkin palautti minut maanpinnalle ehkä  kesken parhaan tapaamisemme. Puhumattakaan Dimistä, jonka kanssa salamoi huolella! Meillä oli niin ihanaa yhdessä. Mitä hittoa? Ja vähän samoin kävi nyt Alexin kanssa. Ensin hän oli selvästi kiinnostunut ja aktiivinen, mutta sitten siirsi minut vaivihkaa booty call -listalle. Säikähtävätkö miehet heti kun juttu saa vahvemman käänteen? Alkavat katua omaa huumaansa ja tekemiään "lupauksia"? Pelkäävät että joutuvat tukahduttavaan suhteeseen kanssani? Ensin ovat minuun ihastuneita, mutta sitten rauhaan päästyään puntaroivat minua vakavammassa valossa ja toteavat, että minusta puuttuu jotain? Onko suurempi vika tähän mennessä minussa vai tapaamissani henkilöissä? Mistä voi tunnistaa sen kokeeko toinen tukahtumista, jolloin täytyy himmata, vai odottaako minulta aloitteellisuutta ja tunteiden vahvistusta?

Ystävättäreni hehkuttaa sydänhymiöin omia onnistuneita treffejään risteilymiehen kanssa. He ovat jo sopineet vaikka mitä yhteistä tekemistä lähipäiville. Suuressa ihastuksentäyteisessä yhteisymmärryksessä. Vitsailen siitä, kuinka hänellä kävi parempi mäihä tällä kertaa. Oikeasti ei ole niin hauskaa. En tokikaan ollut kiinnostunut laivalla laisinkaan tuosta miehestä, jonka kanssa ystävättäreni nyt suunnittelee tulevaa. Mutta miksi sitten kiinnostun vain vääränlaisista miehistä? Sain aiempaan postaukseen kommentin, jossa viitattiin siihen, miten vaikea suhteen olisi muodostua, jos jo tutustumisen alkuvaiheessa tiedetään, että kumpikin tapailee muita. Olen samaa mieltä, ja siksi itse en missään tapauksessa kenellekään uudelle tuttavuudelle selittele mitään muista treffeistäni tai tapailuistani. Vain jos toinen itse selkeästi ilmaisee, ettei halua sitoutua ja tapailee muita, niin ikään kuin itsepuolustuksena olen ilmaissut, että "Hei, no problem, jos et sä tarjoa eksklusiivisuutta, niin en sitten minäkään". Ja tämänkin olen tehnyt vain Javierille ja vasta ihan viimeaikoina. Ärsyyntyneenä siitä, ettei hän ollutkaan valmis luopumaan vapaudestaan vuokseni. Useimmiten olen alkuun antanut itsestäni jopa liiankin kiltin kuvan kertoessani, että olen eronnut lähes vuosikymmenen suhteesta ja tässä harjoittelen tapailua. Eräskin kerta Javier saarnasi minulle, kuinka nyt pitkän tylsän suhteen päätyttyä minun tulisi oppia pitämään hauskaa vapautuneemmin. Hah, kerro lisää!

Ja mitä on tapahtunut Manuelille? En oikein usko pelkkiin työkiireisiin. Tapaamisestamme on nyt kaksi viikkoa. Pisin aika ikinä. Ehkä hän on oikeasti tavannut jonkun? Se olisi kiva. En enää tunne mitään romanttisia haihatuksia häntä kohtaan. Mutta pysyisin mielelläni hänen kaverinaan. Hänellä on myös käsittämättömän tiukka treeniaikataulu, joten ei ihme jos joskus ei vain ehdi. Täytyy joku päivä kysellä häneltä kuulumisia taas. Nyt syön kanajauhelihasta tehtyä pastakastiketta. Sovimme alustavasti illalle ystävättären kanssa kävelylenkin raittiiseen ilmaan ulos. Sellaisen pitkän ja reippaan. Sää on ehkä liian viileä juoksemiselle hengitystä ajatellen, varsinkin ilman kunnon varusteita, joten pitää koittaa pitää kuntoa yllä edes kävelylenkeillä. En halua mennä salille. Liikaa vaivaa, enkä halua bodata millään laitteilla. Haluan lenkkeillä ja osaan jumpata kotonakin. Kahvakuula tosin on hieman pölyttynyt...


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Leffasunnuntai ja pakit Alexille

Vaikka sinänsä ei pitäisi olla enää sunnuntaioloja, koska edellisiltana jäin kun jäinkin vain kotiin, niin ehkä vanhasta tottumuksesta väsyttää tasaisesti koko päivän. Nukuin melko hyvin lähes kymmenen tuntia. Vain kerran havahduin arpomaan onko arkiaamu vai viikonloppuaamu. Herätessä niskat on jumissa ja olo on pöhnäinen. Ei harmita etten mennyt mihinkään. Muistan välähdyksenomaisesti sopimamme treffit Javierin kanssa ja se ilostuttaa minua. Päivä näyttää harmaalta, mutta sitä ilostuttaa myös ystävien ja perheenjäsenten kanssa sovittu leffakäynti.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuva oli ihan jees. Odotin ehkä hieman enemmän. Jotkut kohdat menivät tosi nopeasti ja pinnallisesti ohi. Joitan epäloogisuuksia. Mutta Eddietä on pakko rakastaa. Uskon, ettemme ole vielä nähneet hänen parasta suoritustaan. Myös Kaiken teoria oli minulle pettymys. Juuri ennen leffateatterihetken alkua sain viestin. BLING. Alex. Kysyy huolettomana miten voin. Kerron elokuviin menosta, mutta tapansa mukaan hän ei reagoi kertomaani mitenkään, vaan kysyy haluaisinko tavata illalla. Vastaan etten ehkä ehdi tänään, ja muutenkin yritän vältellä Booty calleja. Hän toteaa, ettei kyseessä nyt ole booty call. Nauramme molemmat. Kiva, että hän on kiinnostunut, edes jollain tavalla. Mutta tällä kertaa passaan tarjouksen. En lähde kiireessä tuohon räntämyrskysäähän parista eri syystä. 1. Hän on selvästi vain seksin perässä. 2. Minulle ei ole luvassa halauksia, suukkoja ja syliä. No touchy touchy Alex. 3. Minulla on ihanat treffit sovittuna tiistaille, joista saan kaiken mitä haluan.

Siispä laitan laiskana kotona pakastepizzan uuniin. Sellaisen, jonka päälle olen lisännyt viipaloituja kirsikkatomaatteja, suolakurkkuja ja aurajuustoa sekä valkosipulijauhetta. Katselen sivusilmällä YleTeemalta tulevaa Miyazakin animaatiota ja otan rennosti. Ryhmäkeskustelussa tytöt intoilevat ja suunnittelevat jo asuja seuraavan viikonlopun tyttöjen pikkujouluihin. Mekko vai housut! Pidämme nyyttärit ja minä saan viedä juustot. Jes. Hyvä fiilis. Jossain vaiheessa aion kysyä Javierilta kuulumisia ja varmistan, että varmasti tapaamme tiistaina. Jos jokin menee mönkään niin kenties tartun Alexin tarjoukseen myöhemmin ensi viikolla. Ellei Manuelilla jo olisi aikaa minulle.


lauantai 26. marraskuuta 2016

Hirveä darra - After Javier

Päätä särkee. Oksettaa. Nukuin juuri sohvalla torkkuen muutaman tunnin kotiin päästyäni. Olen ottanut kaksi buranaa ja odottelen helpottaako olo, vai koomaanko kotona koko illan. Ihan ansaitusti. Se hyvä puoli tässä on, ettei pysty syömään mitään joten saa vaivattoman paastopäivän. Fyysisestä kurjuudesta huolimatta fiilis on melko hyvä. En tiedä mitä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta heräsin aamulla Javierin luota. Hänen ystävättärensä nukkuessa sohvalla. Olin aiemmassa tekstissäni muokannut yksityiskohtaa siten, että Javier olisi ollut matkustanut tuttunsa luokse, mutta todellisuudessa hän kertoi majoittavansa tuttuansa viikon. Sekä minua viime yön.

Valmistauduin eilen tavallista myöhempään. Kävin suihkussa ja lähetin Javierille selfien hänen häiritessään minua jutuillansa kesken kiireideni. Lähdin ystävättäreni luokse hyvällä fiiliksellä. Kumosimme ennätysvauhdilla pullolliset viiniä ja ainakin yhden oluen. Kuuntelimme musiikkia ja tanssimme ja juoruilimme. Laitoin Tomille viestiä olisivatko he liikenteessä ystäviensä kanssa, mutta aikaisen aamumenon vuoksi hän ei ollut viihteellä. Alex viesti jotain turhanpäiväistä, muttei kutsunut minua mihinkään. Jatkoimme Javierin kanssa viestittelyä koko illan. Vaikka toivotimme toisillemme hyvää viikonloppua ja sovimme tapaavamme tiistaina, hän jatkoi keskustelua jatkuvasti. Ja ilmeisesti jossain vaiheessa iltaa hän kertoi olevansa pubissa ystäviensä kanssa ja kutsui meidät liittymään seuraan. En ole ilmeisesti asiaa epäröinyt, vaan olemme lähteneet ystävättäreni kanssa tapaamaan Javieria kavereineen. Olen ollut jo hyvässä vauhdissa tuossa vaiheessa, enkä liiemmin pysty miettimään yksityiskohtia. Mutta pubissa oli Javier yhden mies- ja yhden naispuolisen ystävän kanssa. Hänen luonaan todella majailee nainen, muttei romanttisessa mielessä. Vain ystävänä. Pakkohan se on uskoa, jos hän kutsui minut paikalle. Olin riehakkaan sosiaalisella tuulella ja onnistuin jutuillani närkästyttämään hänen toisen ystävänsä. Ystävän jonka luota oma ystävättäreni heräsi seuraavana aamuna. Pussailimme pubissa toisiamme ja nautimme drinkkejä lisää. En tiedä miten, mutta olen päätynyt lähtemään Javierin ja hänen naisystävänsä kanssa hänen luokseen.

Heräsin tyytyväisenä Javierin kainalosta. Touchy touchy! Hetkeen en ollut varma miten ihmeessä olen sinne päätynyt, mutta nopeasti eilisillan kuvat palautuivat mieleeni. Emme olleet varmaan olleet yöllä kovin hiljaisia ja minua hävettää. Muttei paljoa. Halailemme ja nautimme toistemme läheisyydestä koko aamun. Pussailemme. Nautin siitä, että voin tarrautua hänen kainaloonsa. Pidän hänestä. Hän muistaakseni käski minun sanoa niin yön aikana. Ja sanoin valehtelematta. BLING. Alex viestii, että voisin vierailla hänen luonaan iltapäivällä kello siitä ja siitä kello siihen ja siihen. Näytän viestin Javierille ja totean, että tällaisiin booty calleihin en kyllä suostu! Vastaan Alexille, etten tosiaankaan riennä hänen luokseen muutamaksi tunniksi keskellä päivää. Menemme yhdessä Javierin kanssa suihkuun. Hän pesee minut ja minä pesen hänet. Hieron saippuaa koko hänen vartaloonsa. Minun on pakko istua, koska oloni on niin heikko. Suihkun jälkeen keitämme teetä, juttelemme. Pahoittelen sitä, että juttuni olivat typeriä eilisiltana. Javier on diplomaattisen isällinen. Hän kehottaa minua (juomaan vähemmän ja) syömään tekemäänsä aamupalaa, mutta en pysty kuin juomaan teetä. Hän haluaa varmistaa, että tapaamme silti yhä tiistaina. Hän ehdottaa, että tekisimme joku viikonloppu jotain muuta kuin alkoholin nauttimista. Vau! Hän haluaa lähentää välejämme. Mukavaa. Suostun totta kai. Iltapäivällä hän saattaa minut pysäkille. Selviydyn kaamean näköisenä kotiin ja käperryn potemaan oloani sohvalle. BLING. Jukka kysyy olenko lähdössä ulos. Kuvailen hänelle järkyttävää krapulaani parilla sanalla. Onneksi muita ehdotuksia ei ole tullut. Pari tyttökaveria on liikenteessä, muttei mitään erikoista. Hyvä, koska tästä saattaa tulla ensimmäinen lauantai pitkiin aikoihin, kun olen koko illan kotona.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Missä sää oot?

No voi harmi. Kirjoitin aiemmin tekstejä toisella koneella ja ne eivät tallentuneetkaan luonnoksena. No ei se mitään. Tämä on ollut sellainen viikko, jolla on joka päivä saanut yllättyä siitä, mikä päivä oikein on. Tänään on jo perjantai! Taas! Heti maanantain jälkeen. Tuntuu, että kaikesta on ikuisuus. On ikuisuus kun tapasin Alexin. On ikuisuus kun juttelin kenenkään kanssa. Kukaan muu kuin Ricky ei ole jutellut minulle. Hän inttää koko ajan kuinka meidän pitäisi mennä kahville / syömään / drinkille. Jatkuvasti kieltäydyn ja hän syytää minua rasistiseksi, hah!

Suljin keskusteluikkunamme tietokoneelta, kunnes yhtäkkiä muistin, että hänhän oli laittanut yhteiskuvia itsestään jonkun naisen kanssa. Avasin äkkipikaistuksissani keskusteluikkunan ja kirjoitin sen enempää miettimättä: "Ja sullahan on seuraa siellä, niin miksi mua haluat nähdä". Painan lähetä -nappia ja samalla sekunnilla huomaan, että viesti lähti Javierille, jonka keskusteluikkunan olin jättänyt auki! Se tunne kun....voivittuvoivittuvoivittu. Miten voikin olla, että viesti joka oikeastaan sopii myös Javerille lähti hänelle vahingossa, vaikka oli tarkoitettu jollekin toiselle! Hädissäni suljen selainta. Ihan niin kuin se auttaisi jotain. Apua! Hengitän syvään ja koitan rauhoittua. Lähetän saman viestin Rickylle ja odotan hänen vastaustaan: "Joo se oli vain kaveri". Otan siitä screen shotin ja lähetän Javierille ja pahoittelen, että viesti lähti väärään paikkaan. Heitän jotain vitsiä kaverista joka jatkuvasti tahtoo nähdä, vaikka hänellä on muuta seuraa. Onnekseni Javier vastaa nauraen. Huh. Ja ei siinä kaikki! Hän kysyy viikonlopun suunnitelmiani ja toteaa, että "Älä pidä liian hauskaa!". Hän ajattelee mitä minä teen! Jee! Seuraavaksi hän ehdottaa, että voisimme tavata heti ensiviikon alkupuolella, kun hän vapautuu. Joo varmaan voitaisiinkin (jeejeejee)! Tunnen heti sisäistä rauhaa, kun tapaaminen on taas tiedossa. Pian kuitenkin hän kertoo pitävänsä nyt hauskaa tuttavansa kanssa ja koittaa pitää tavatessamme kiinni 24 -h -säännöstään. Vink vink. Alkaa taas ärsyttää. Totean, etten halua kuulla yksityiskohtia! Hän sanoo vitsailleensa, ja että aikoo kyllä pitää hauskaa muttei seksuaalisesti. "Jos sä haluat tietää jotain, niin kysy". Sanon etten halua tietää mitään, en halua kuulla yksityiskohtia. Hän pyytää, että juttelemme lisää sitten kuin tapaamme. Toteaa, etten tunne häntä oikeasti. Okei, jutellaan! Gosh! En tiennyt, että olet chatty chatty. Mutta onneksi myös touchy touchy. En tiedä onko hän naisseurassa, vai kiusoitteleeko vain minua, mutta ainakin hän ajattelee minua. Ikävöin häntä.

Sovimme alustavasti ystävättäreni kanssa törmäävämme viinilasillisten parissa.  Ehkä saan houkuteltua hänet juhlimaan ulos. Kello käy ja kenestäkään muusta ei ole kuulunut mitään! Javierin kanssa käydyn keskustelun jälkeen se ei tunnu enää niin pahalta. Hän jatkaa viestittelyä kuulumisten kysymisellä. Ilostutta. Päivällä jo tunsin taas tuttua epätoivoa, kun Alex ei ole viestinyt. Kun Tomi ei ole viestinyt. Kun Dim ei ole viestinyt. Manun seuraa toivon mieluiten arki-iltaan. Vaikkei hänkään ole viestinyt. Olen aina ollut täysin yksiavioinen, enkä koskaan suhteen aikana ihastunut kehenkään. Mutta viimeisen vuoden aikana olen ollut ihastunut useisiin ihmisiin yhtäaikaisesti. Voin tuntea aitoa kaipuuta ajatellen useita eri ihmisiä. Moraalisesti todella outoa? En oikeasti aiemmin ajatellut sen olevan mahdollista. Mutta se on. Voin heti nimetä muutamankin, jonka kanssa olisin valmis etenemään vakavaan suhteeseen. Tarkoittaako tämä ettei olemassa ole vain sitä yhtä oikeaa? Vai sitä että olen aivan hakoteillä enkä todennäköisesti menestyisi kenenkään kanssa? Luultavasti molempia. Ystävättäreni soittaa jännityksissään ennen omia laivapokatreffejään ja sovimme, että jos tyyppi on kiva, niin voimme ehdottaa uutta yhteistä laivareissua lähitulevaisuuteen. Kiva! Nyt saa nähdä mitä tämä ilta tuo tullessaan. Suihkuun!


torstai 24. marraskuuta 2016

Välipäivä, not too good

Olen paljon pirteämpänä töissä, kuin tiistaina! Toisaalta todennäköisesti nukuinkin enemmän. Olin kotona jo ennen kello yhtä. Heräsin taas sikiunesta kolmen aikaan, kun luulen puhelimen soivan. Riennän keittiöön tarkistamaan onko minulla vieraita, jotka olen unohtanut huomiotta. Tätä käy nykyään lähes joka yö, joten se ei sinänsä ole erityisen mainitsemisen arvoista. Usein myös aamulla olen varma, että olen illan tai yön aikana lähettänyt viestejä tai puhunut puheluita, joita ei ole todellisuudessa tapahtunut. Parempi niin päin. Koen tänään olevani valmiimpi rauhalliseen koti-iltaan kuin eilen. Onhan huomenna taas perjantai. Mutta huomaan ärsyyntyväni siitä, että Javier ei ole kirjautunut mihinkään sosiaaliseen mediaan sitten eilisillan. Onpas hän kiireinen! Pah! En tosiaan halua miettiä mitä hän tekee juuri nyt. En voi sille mitään että koen pientä mustasukkaisuutta. Sellaista, jonka voi taltuttaa järkeä käyttämällä. Onneksi tyttöjen kanssa suunnitelmissa oleva yhteinen lomamatka ensi vuodelle piristää mieltä vähäsen.

Juuri kun olimme eilisiltana lähteneet ulos ystävättäreni kanssa Manuel jatkoi viestimistä ja kertoi, että hänellä on huono omatunto, kun edellisestä tapaamisestamme on jo liian pitkä aika!  Ihan kuin hän olisi lukenut ajatukseni, sillä mieleni parani entisestään tämän keskustelun myötä. Vitsailin hänelle, kuinka paljon kärsin, kun olen joutunut käyttämään omaa saunaani hänen saunansa sijasta pitkästä aikaa! Sovimme, että järjestämme yhteisen illan pian! Sateisella ja tuulisella kadulla suunnistaessamme ystäväni kanssa kohti rokkikuppilan pikkujouluja Alex viestii yllättäen! BLING. Hän pyytää minulta lainaksi tarvitsemaansa palvelusta varten tarvittavia välineitä. Joo totta kai lainaan. Sen verran voin sentään tehdä, kun asiasta ei ole minkäänlaista vaivaa. Mutta silti, hieman kummeksuttaa, että hän ottaa yhteyttä ainoastaan, kun tarvitsee jotain. Ennen hän sentään ilmoitti haluavansa tavata pian hymynaamoineen. Katsotaan ottaako hän viikonloppua vasten yhteyttä muissa asioissa. En edelleenkään tiedä mitä ajatella hänestä. Muutoin ilta ystävättären kanssa sujui ihan mukavasti, mutta ilman mitään iloisia yllätyksiä. Joimme glögiä (ja vähän muuta). Juttelimme. Kuuntelimme hieman mieligenremme ulkopuolella olevaa livebändiä. Lähdimme pizzeriaan ja ajoissa kotiin. Ihan jees! Smetanapizza = heavenly. Arkipäivän tunnelma oli kuitenkin selvästi läsnä koko illan. Ei niin paljoa ihmisiä liikenteessä. Ei niin vapautunut fiilis. Kesällä oli aivan erilaista lähteä spontaanisti ulos milloin tahansa. On ikävä sitä aikaa.

Mietin työpäivän lomassa hetken Dimiä. Näytin viimeisimmät viestien vaihtomme eilen ystävätterelleni ja pyysin hänen mielipidettään siitä, haluaako Dim vältellä minua. Ystäväni mielestä Dim on ollut vakavissaan kanssani, mutta pelkää jotain ja on epävarma suhteeni. Tai itsensä suhteen. Jos hän pitäisi minusta, niin eikö hän vastaisi viestiini jotain? Vaikkei siinä ollutkaan kysymysmerkkiä. Ota näistä nyt sitten selvää.  BLING. Tomi kysyy miten illanviettomme sujui. Kiitos kysymästä! BLING. Ricky kyselee taas missä olen ja mitä teen. Keskittyisi nyt siihen tyttöystäväänsä, mikäli hänellä sellainen on. Kiva, että minulle jutellaan, mutten saa ajatuksiani kunnolla pois Javierista, joka pitää hauskaa toisen kanssa ja Dimistä, jonka olen tekohengitysyrityksestä huolimatta näköjään menettänyt. Ja Alexista, joka osoittautui vaikeammaksi tapaukseksi, kuin olin odottanut. Tunteita ajatellen. Ei mitään oikeaa sittenkään missään. Ei vieläkään. Tai ainakaan ei tunnu siltä. Lähetän  alkuillasta Alexille varmistuksen omistamistani tarvikkeista, joita hän tarvitsee lainaksi - kuten olimme sopineet. Ja hän vastaa ettei sittenkään enää tarvitse niitä. Tuuliviiri! Epävakaa persoonallisuus? Mitä ihmettä! Jotenkin ahdistun tästä. Olin odottanut niin paljon enemmän hänestä. Aavistelen, ettei kutsua viikonlopputapaamiselle häneltä tule. Oikeastaan ajatus koko viikonlopusta tuntuu nyt ahdistavalta ja epämääräiseltä.

Minun on pakko mennä hetkeksi peiton alle ja laittaa silmät kiinni. Jonnekin katoaa sekunnissa tunti. Fiilis ei ole juurikaan parempi herätessä. Vaatteet tuntuvat olevan huonosti. Hiukset kutittavat. Istuma-asento on huono koko ajan. Javier on sentään vihreänä pallona taas, mutten voi puhua hänelle mitään. En jos hän on jonkun toisen seurassa. Yllätyn itsekin, miten paljon se harmittaa minua. Olemme huomaamatta olleet jatkuvassa puheyhteydessä. Hän on kaivannut minua ja minä häntä. Täytyy kylmettää tunteet ajattelemalla jotain muuta. Ehkäpä Tomin ja hänen ystäviensä seurassa tulisi hauska ilta viikonloppuna. Ehkä näen Manua, joka lohduttaa minua. Onneksi töissä on paljon mielenkiintoista tekemistä. Muutoin hyvinvointini ja ajatukseni pyörii pitkälti sen ympärillä keitä minulla on ja missä. En osaa olla tyytyväinen yksin. En jos ei joku odota minua varmasti jossain. Inhoan tätä itsessäni.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Itsesäälissä kieriskelyä vailla haleja...vai pikkulauantai!


Just nyt on täysin synkkä, harmaa ja märkä ja masentava keskiviikko. Tuntuu kurjalta ja hylätyltä. Miksi? No koska en nyt pääse näkemään ainakaan Alexia, koska hän on taas muualla ainakin perjantaihin asti. Lähdimme eilisiltana ystävättären kanssa pitkälle lenkille, ja juuri kun imitoin Alexin hauskaa tapaa purnata kiroillen ongelmistaan, niin hän viesti minulle kuulumisten ohessa uuden palveluspyynnön. Hän olisi tarvinnut erinäisestä minulle ennaltakin jo tiedossa olleista syistä majapaikkaa tälle illalle! Toisaalta olen iloinen, että hän olisi halunnut (ensisijassa??) majoittua luonani. Toisaalta taas tuli häivähdys siitä miten julkeasti hän kehtaa pyytää muilta palveluksia. En ole koskaan vienyt luokseni ketään, enkä aio aloittaa nyt, joten selitin etten voi häntä auttaa. Eilen se tuntui ihan neutraalilta ratkaisulta, mutta tänään taas yksinäisyydessäni kieriskellessäni olen varma, että hän on löytänyt majapaikan jonkun muun säätönsä luota ja minua ärsyttää. Toinen syy tuntea tämä iltapäivä oloni kurjaksi ja hylätyksi on se, että viestiessäni Manuelille hän toteaa potevansa todella kiireistä viikkoa (tai tavannut viimein jonkun uuden deitin?!). Eli ei kutsua hänenkään luokse tiedossa! Nouu! Ja mikä on kolmas syy hylätylle ja kurjalle ololle? No se, että kun itse viimeinkin oma-aloitteisesti ehdotan Javierille tapaamista, niin hän kertoo olevansa viikon kaukana tuttavansa luona (varmaan joku hehkeä nainen sekin!). Eli minut on hyljätty tapailukaverin pallilta c-suunnitelmien romukoppaan. Kukaan ei huomioi ja lohdutakaan minua juuri nyt, kun se olisi tehnyt oikein terää. Ai muilla onkin omakin elämä. Poor me.

Aika kauheaa, että oikeasti tunnen näin, sillä itse en kohtele muita sen paremmin. Saatan ottaa yhteyttä vain jos ei nyt satu parempaa olemaan tarjolla, ja tapaamista ehdotan itse vain äärimmäisessä ahdingossa. Vaikka oikeasti kaikista tuttavistani pidän ja välitänkin. Olen vain itsekäs. En ole jaellut yksinoikeuksia, joten en voi valittaa, jos en niitä itsekään saa. Ja sitä paitsi Javier oli suruissaan ja harmissaan etten ehdottanut tapaamista eilen. Niinpä. Ja kenties Alex tahtoo taas nähdä viikonloppuna. Vaihdoimme tänäänkin pari viestiä ihan hyvässä hengessä. Ja minulla on ystäviä. Ja jos haluaisin niin saisin kyllä drinkkiseuraa vaikka saman tien. Olen vain laiska. Tai pelokas. Lähetin sydäntä särkevän vuodatukseni ystävättärelleni ja kerroin, että illalla kaipaisin joko lenkkiseuraa tai viininmaistelua. Ehkäpä pääsen taas keventämään oloani hänen seuraansa ja keventämään vastavuoroisesti hänen oloaan. That's what friends do. Koen itseni juuri tällaisena päivänä tosi heikoksi ja tyhmäksi, koska olen sitä mieltä, että näinä hetkinä pitäisi osata nauttia yksinolosta. Keskittyä omiin asioihin ja luottaa siihen, että kyllä taas hyviä asioita myöhemmin riittää. Mutta jos yksinolo ei ole lähtöisin minusta, niin en vaan tunne oloani hyväksi. Kaikki epäonnistumiset ja turhautuminen ja pettymykset tuntuvat realisoituvan ja voisin melkein itkeä kurjaa elämääni jos oikein keskittyisin. Aika säälittävää? Ehkä se onkin aito ja oikea olotilani, jonka vain onnistun peittämään kaikkeen kiireeseen ja treffien odotteluun ja leffailtoihin tehokkaasti. Ja sitten kun tulee tyhjä hetki niin oikeat tunteet ryntäävät käsiteltäviksi? En tiedä. Olen kuvitellut käsitelleeni asiat hyvin, mutta ehkä olenkin vain hyvä rakentamaan defensseja.

Ystävättäreni vastaa, että viininmaistelu sopii erinomaisesti. Loistavaa. En ole aikoihin käynyt missään sen kummemmin arkena, joten kerrankos sitä. Lisäksi huomionhaluissani laitan "Mitä kuuluu? :)" -viestin Dimille. Jep. Huomaan aina tällaisella hetkellä miettiväni kaikkia kontaktejani ja kerjääväni jotain kommunikointia. BLING. Manuel jatkaa keskustelua ja säikähdän jo, että hän olisikin tarjoamassa kainaloaan minulle juuri kun olen ehtinyt buukata ystävän seuraa. Ennen kuin hän ehtii ehdottaa mitään, totean ympäripyöreästi, että voisimme jatkaa sarjaa taas joku päivä, kun kiireet väistyvät. Tottakai! hän vastaa. Hyvä. Hän on vielä siellä. BLING. Dim vastaa, ettei hän ole viitsinyt ottaa yhteyttä, koska uskoo (taas!), että olen löytänyt jonkun toisen. "I thought you disappeared like Titanic on your cruise". Kertoo, että sää masentaa ja väsyttää häntä. Noh. Ei hän aivan väärässä ole, muttei oikeassakaan. Pidin hänestä oikeasti. Olisin valinnut hänet. Kerron sään masentavan minuakin (vaikkei se ole oikeasti sää mikä minua masentaa!), ja että koska hän ei koskaan ota minuun itse yhteyttä koen, ettei hän pidä minusta oikeasti. Ei vastareaktiota. Kysyn Tomilta olisiko hän viettämässä pikkulauantaita. Hän vastaa pian, ettei valitettavasti pääse tänään ulkoilemaan töiden vuoksi (jes normaali mies), mutta viikonloppuna voisi onnistua! Okei, katsotaan! Yhtäkkiä oloni on huomattavasti parempi. Kommunikoin olen olemassa. Minulle vastataan, minusta välitetään. Breath. Manuel on olemassa ja haluaa tavata minut vanhaan tuttuun tapaan joku päivä. Dim on vain tajuttoman huonoitsetuntoinen ja ainakin vastaa viestiini. On olemassa oikeasti. Tomi tarjoaa mahdollisesti seuraa viikonlopulle, jos Alex ei halua tavata. Hyvä. Ja rakas ystävätär pelastaa tilanteen viimeistään. Vielä tänään ei tarvitse kohdata todellisuutta.

tiistai 22. marraskuuta 2016

No Touchy Touchy, Alex

Väsyttää. Olen herännyt varmaan joskus neljältä aamuyöstä teeskentelemään nukkuvaa tiivisti oman (untuvaisen ja ihanan) peittoni alla omalla puolellani suurta sänkyä, yhden omaan peittoonsa jättiläistoukan lailla tiukasti kääriytyneen ihmispötkäleen vieressä. Pötkäleen, joka illalla totesi, ettei ole yhtään touchy touchy person. Siinäpä mukava katsella leffaa vähintään kolmenkymmenen sentin hajuraon kanssa tyypistä, jonka kainaloon haluaisi sulautua ja jota haluaisi ohimennen pussailla. Tuntea sellaista söpöä yhteyttä. Tietysti totesin hänelle, että mitäs jos minä olen Touchy Touchy, kai me jokin kompromissi aikaan saadaan. Kaivauduin hetkeksi väkisin hänen lähelleen, mutta hän oli jäykkä. Väärällä tavalla jäykkä. Ei työntänyt pois, muttei ollut kovin innoissaankaan. Myös nukkumaan mennessä painostin hänet ottamaan minut lusikkaan, johon hetkessä nukahdin tyytyväisenä (hänkin nukahti), mutta ei kestänyt kauaa, kun asennonvaihdon yhteydessä hän kääriytyi omaan nurkkaansa peittonsa sisälle.  Selvä. Ymmärrän kyllä. Jotkut tykkäävät nukkua rauhassa, minäkin joskus. Mutta camoon!

Muutoin ilta sujui suhteellisen hyvin! Ennen Alexin luokse menoa kävin drinkillä ystäväni kanssa ja saimme juoruta aivan muita juttuja. Saavuin sovitun mukaisesti Alexin asunnolle ja lähetin hänelle viestin, jotta saapuisi alaovelle avaamaan oven. Mitä hän vastaa? "Oletko siellä". No totta hitossa olen siellä. Vastaan hänelle "Arvaa!". Menee hetki ja hän vastaa "Kyllä?". Joskus yliarvioin ihmisten kyvyn tilannetajuun. Pääsen sisälle. Emme halaa tavatessamme, mutta hymyilemme toisillemme ja alamme heti jutella. Ilmeisesti hän on hetkeä aiemmin kokkaillut ja kaikki ikkunat olivat auki asunnon tuulettamiseksi. Hän kertoo työskennelleensä myöhään ja sen jälkeen käyneensä treeneissä. Edelleenkin hänen tapansa kertoa asioita herättää minussa epäilyksiä. Mutta lähes kaikki hänen juttunsa ovat osoittautuneet todeksi tähän mennessä. Joten en luota intuitiooni nyt. Ainakaan häiritsevästi. Heti tapaamisemme alkuun Alex vastaanottaa puhelun ja puhuu tulevista lomasuunnitelmistaan parikymmentä minuuttia ystävänsä kanssa. Ainakin nyt tiedän, että suureellisilta kuulostaneet suunnitelmat olivat aivan totta. Puhelun jälkeen hän paasaa stressaantuneena viikko-ohjelmastaan ja huolestaan koskien asiaa, johon jo epätoivoissaan on pyytänyt minunkin palvelustani. Yritän aktiivisesti kuunnella häntä ja kommentoida tilannetta. Näkemykseni hänestä muuttui hieman epävakaaksi, askel pois jännämiehisyydestä. Omalla puheenvuorollani sanon, että näin myöhäiset tapaamiset haiskahtavat vahvasti Booty Call -tapaamisille. Hän hämmentyy ja kieltää asian. Totean myös ajatuksissani keskustelujemme lomassa, että hän ei täysin jaa huumoriani ja joudun pariin otteeseen selittämään leikkimielisiä heittojani. Sanon pariin kertaan, "et tajua mua yhtään", mutta hän nauraen väittää kyllä oikeasti tajuavansa. Mutta silti pidän hänestä, ja välillämme on jotain. Hän viehättää minua. Yhtäkkiä kesken keskustelumme hän toteaa olevansa suihkun tarpeessa ja heittää vaatteensa pois. Kuten viimeksikin asunnon verhot ovat auki ja asunto täydessä valaistuksessa, siten että vastapäiseltä talolta on sisälle suora näkymä. Pidän siitä. Menen kylpyhuoneen ovelle jatkamaan keskustelua, kunnes hän vetää minut suihkuun kastellen vaatteeni ja nätisti laitetut hiukseni. Ei haittaa. Heitän vaatteet pois ja vietämme yllättävän nopean ja vähän yksinkertaisemman hetken kylpyhuoneessa. Viimeksi hyödynsimme paljon paremmin kauniit ikkunasta avautuvat näkymät. Hän lupaa olla valmis jatkamaan tuota pikaa.

Siirrymme alastomina sänkyyn katsomaan keskinkertaista elokuvaa. Alex keskittyy leffaan, eikä innostu juurikaan kommentoimaan sitä kanssani. Ensin olemme saman peiton alla, mutta noustessani hakemaan jotain hän oli ominut peiton itselleen ja joudun ottamaan omani hänen vierestään. Hän petti lupauksensa seuraavasta erästä ja kääriytyi hetken lusikan jälkeen ihmistoukaksi loppuyöksi. Yöllä herään kesken unien täysin pirteänä ja mietin vain, että jos olisin Manun tai Javierin luona niin voisin hetkeäkään miettimättä siirtyä saman peiton alle ja saada lämpimän vastaanoton. Minua ärsyttää. Haluan läheisyyttä! Juuri ennen kellon soittoa sanon, että kompromissiksi hän saa nyt kärsiä vähän aikaa touchy touchya ja ottaa minut kainaloonsa. Kaivaudun hänen peittonsa alle ja vedän hänen kätensä ympärilleni, rinnoilleni. Väärällä tavalla jäykkänä taas. Vihdoinkin kello soi! Sanon leikilläni, että hän on minulle yhden velkaa. Alex nauraa ja ehdottaa, että hoitaa velan joskus myöhemmin. Ahaa! Hän ei ole lainkaan niin aktiivinen seksuaalisesti kuin oli antanut ymmärtää. Olen pettynyt ja yllättynyt. Ehkä hän oikeasti on niin stressaantunut miltä illalla vaikuttikin. Hän tarjoaa mahdollisuutta jäädä asuntoonsa, sillä hän on tällä kertaa kiireisempi, mutta olen täysin valmiina kymmenessä minuutissa kuten hänkin. Aamutoimien aikana hän on huolissaan hiuksistaan ja käyttää niiden asettelemiseen vähintään saman ajan kuin minä kevyeen arkimeikkiini. Lähdemme yhtä matkaa ulos, halaamme ja pussaamme risteyksessä. En ole varma oliko se minun aloitteeni. Lähden tyytyväisenä töihin (ja otan aamumaisemakuvan), enkä tiedä mitä ajatella Alexista. Toisaalta haluaisin nähdä hänet uudelleen, mutta hän ei selvästikään tarjoa minulle sitä mitä haluan. Minne katosivat salamat ja perhoset? Kyllä ne vähän ovat vielä siellä. Ainakin ajoittain. Tilanne voisi kehittyä. Mutta mihin suuntaan? Suostuisinko parisuhteeseen, jossa ei ole läheisyyttä ja hellyyttä seksin ulkopuolella? En usko.

Aamupäivän aikana vaihdan suppeat kuulumiset Javierin kanssa. Hätkähdän sitä, että on vasta tiistai. Olen väsynyt. Ja koen että treffeiltä jotain jäi puuttumaan. Haluan halauksia ja hellyyttä. Se oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Javierkin aina haluaa nukkua erillisillä peitoilla, mutta sentään ottaa minut kainaloonsa kun painaudun häntä vasten. Manuelin kanssa jaamme peitonkin ja olen saanut hänet opetettua nauttimaan lusikkaunesta. Miksi ihmeessä kanssani samalla aallonharjalla oleva potentiaalinen sielunkumppanini on noin estynyt ja kuivakka. Sänkypuuhissa aivan uskomattoman avoin ja kiihkeä, mutta heti kun pitäisi olla ihan normaalisti niin systeemi sulkeutuu. Onko se vain jokin pelko ja hetkellinen esto, kuten Manuelillakin joskus aiemmin? Ehkä. No annan tilanteen edetä painollaan. Viime tapaamisen jälkeen en kerta kaikkiaan malttanut olla viestimättä hänelle, mutta nyt otan ihan rauhallisesti.  

Iltapäivän mittaan oloni muuttuu ankeammaksi. Tuntuu kuin jotain pahaa olisi tapahtunut, vaikkei olekaan. Yhtäkkiä huomaan kaipaavani Alexia. Kaipaavani häntä haluamaan koskettaa ja halata minua. Koen varmaan torjutuksi tulemista juuri nyt? Hän ei halunnut minua riittävästi. Käyttäytyi välinpitämättömästi, vaikkei henkilökohtaisella tasolla. Uskon, että hän saattaa vielä ottaa ihan normaalisti yhteyttä, mikäli käytöksensä johtui väsymyksestä ja stressistä. Vaikka torjumiseen ja hylkäämiseenhän olen jo tottunut! Huomaan haaveilevani tilanteen korjaamisesta Manuelin tai Javierin kanssa. Odotan, josko jompi kumpi aloittaisi keskustelun, tai ehkä teen sen itse. Viimeistään huomenna. Tuntuu, että heilläkin on jotain parempaa ajateltavaa tänään! Äh, taas tällainen päivä, kun ilman mitään järkevää syytä kaikki tuntuu yksinäiseltä ja kurjalta. BLING. Kuin ajatuksen voimalla Javier aloittaa keskustelun. Nyt tiedän, että hän on yksin kotona ja voisin ehdottaa tapaamista. Mutta oloni paranee mukavasti pelkällä keskustelulla! Sitä paitsi yhtäkkiä mieleeni juolahtaa se kurja hetki, kun Alex  oli viimeksi yrittänyt soittaa minulle enkä voinut vastata! En tosiaan haluaisi sen toistuvan.

      

maanantai 21. marraskuuta 2016

Maanantaihajatuksia ja iltatreffien (Alex) odottelua

Yskä alkaa olla peitottu, vaikka pari kertaa yön aikana havahduinkin tavallista kovaäänisempään kuorsaukseen - omaani. Näin unta, että katselin uutisvideota, jossa valkoinen iso lokki oli haavoittunut ihmisten tekemään ansaan, ja toimittaja silitti lokkia kuin kissaa ja hyvästeli sitä. Hmm. Tänään olisi tiedossa kolmostreffit Alexin kanssa (koska laivatapaamista ei lasketa treffeiksi). En yhtään tiedä onko tarkoitus taas vetää yökyläilyt vai iltavierailut ja jo valmiiksi häpeän mahdollista kuorsaamistani. Ainakaan Javier ei sitä lopullisesti säikkynyt, sillä juttelimme eilisiltana lämminhenkisesti ennen nukkumaanmenoa. Minä katselin erittäin hyvää elokuvaa omalta sohvaltani ja hän katseli omaansa omassa kodissaan. Javierkin oli ollut ulkona viikonloppuna ja totesi vitsillä, että jos hän olisi jaksanut valvoa vähän pidempään niin olisi päässyt tositoimiin joukon vanhoja naisia kanssa. Hah, nauroin hänen jutuilleen ja pyysin pitämään jotain tasoa yllä. Tapaamme varmasti lähipäivinä taas jos vain aikataulut sen suovat.

Aamupäivän aikana töissä sain pitkästä aikaa viestin vanhalta tindertuttavalta, jota en ole tavannut. Hän on ammatiltaan lentäjä ja kesän aikana keskusteltuamme selvisi, että hän etsii vain hauskanpitoseuraa vällyjen väliin. Silloin kieltäydyin kunniasta, sillä en etsi sellaista seuraa. Tällä kertaa sain kertoa hänelle, että kalenterini on niin täynnä, että vaikka nykyään osaan hauskaa pitää, niin hänelle ei valitettavasti ole nyt sijaa kalenterissani. Sanoin, että saan niin hyvää Boyfriend experience -palvelua, etten kelpuuta mitään vähäisempää. Hän totesi, että ainoa spesiaali juttu jota hän tarjoaa on kieli. Hyh, ei kiitos! Suostuuko joku tuollaiseen oikeasti? En edelleenkään sopisi tieten tahtoen mitään seksitreffejä. Minulla on joko ystäviä tai potentiaalisia kumppaniehdokkaita. Ei mitään vähempää. Toivon, että illan treffit todella onnistuvat, koska kaikesta epämääräisyydestä huolimatta uskon, että Alexissa voi olla potentiaalia. Haluan selvittää välejämme lisää. Haluan halata häntä, nukkua hänen vieressään. Katsoa miten tunteet ja välimme kehittyvät.

Silti aina välillä koen välähdyksiä siitä, miten kovaa työtä tämä treffailu on ja olisi vain helpompi suoraan luovuttaa ja antaa olla. Keskittyä Manuun ja Javieriin ja tyttöjen kanssa juhlimiseen. Tapailemaan satunnaisesti Jukkaa ja muita. Miten muka joku parisuhde voisi tässä syntyä? Ja millä tavalla? Haluanko sitä edes? Outoja ajatuksia on herännyt mieleeni. Kotona ollessani minun on mahdotonta kuvitella sinne ketään. Ja toisaalta, koen ihan utopistiseksi, että yhtäkkiä rupeaisin enemmän punkkaamaan jonkun tietyn luona. Ehkä minulle sopiikin lähes kymmenvuotisen tulehtuneen parisuhteen jälkeen itsenäinen elämä. Ehkei parisuhde sopisikaan nykyiseen elämäntilanteeseeni? Olen kummissani näistä ajatuksista, sillä vielä puoli vuotta sitten vakava suhde oli täysin ykköstavoitteeni. Nyt kun saan läheisyyttä, saan halauksia, saan leffaseuraa, saan huomiota, saan vapautta, saan hauskanpitoa, saan keskusteluja. Mitä oikeastaan vielä haluan? Muistelin mennyttä kesää ja sitä, miten ihana oli vain olla ulkona ja spontaanisti heittäytyä kaikkeen. Ajatuksissani välähti ajatus ensikesästä ja siitä miten hauskaa se tulee olemaan. Eli olenko vielä silloinkin ajatuksissani sinkku? Vaikka aiemmin olen aina kuvitellut itseni tulevaisuuteen parisuhteessa olevaksi. Olen muuttunut tunteettomaksi. En usko, että voisin saada pyyteetöntä rakkautta keneltäkään mieheltä. Olen niin monta kertaa kuullut tapailussa, ettei parisuhde ole vaihtoehto, että ehkä uskon sen jo itsekin. Joten defenssinä olen ehkä poistanut sen kaipuun listaltani. Kylmettänyt sydämeni ja lakkauttanut naivistiset haihatteluni. Alexkin on vielä varmaan eksässään kiinni. Ja epäluotettava. Hän on kertonut pettäneensä kaikkia entisiä tyttöystäviään. Ja kärsivänsä ihan samoista peloista kanssani. Mutta tämä ei liikuta minua. Ehken itsekään voisi tarjota hänelle parempaa. Miten paljon olenkaan muuttunut. Enkä pidä siitä! Haluan olla kunnollinen ja yksiavioinen ja uskoa ansaitsevani jotain parempaa. Ehkä elämä vielä yllättää.

Laitan iltapäivällä Manuelille maanantaita parjaavan huumoriviestin, jotta vahvistan yhteydenpitoamme. Hyvä. Jotain tuttua ja turvallista. Ricky postaa facebookiin kuvan itsestään nätin naisen kanssa. Hienoa jos hän on löytänyt jonkun! Vaikka juuri edellisperjantaina toivoikin tapaamista kanssani ja ruinasi sitä kuinka välittää minusta. Move on! Koska Alex piti minuun oma-aloitteisesti yhteyttä koko viikonlopun ja ehdotti aktiivisesti tapaamista, niin teen nyt aloitteen sopiakseni tarkemmasta tapaamisajasta ja -paikasta. Vaikka uuteen ihmiseen tutustuminen on vähän rasittavaa, niin aion pitäytyä sovitussa ja antaa täydet mahdollisuudet jutullemme. Olenhan tuntenut häntä kohtaan oikeita ihastuksen tunteita, niin vaikkei nyt fiilis mikään rakkaudentäyteinen olekaan, niin ehkäpä illalla se taas voi olla. Menen suihkuun ja syön jotain kevyttä, jotten näytä ihan turvonneelta. Laitan nätit alusvaatteet, vaikkei Alex havaintojeni mukaan arvosta niitä samoin kuin Manuel tai Javier. Ei se mitään, ihmiset ovat erilaisia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Moni täysin erilainen lähestymistapa voi olla  omalla tavallaan miellyttävä. Ja sitä paitsi vaihtelu virkistää. BLING. Alex ehdottaa jälleen todella myöhästä tapaamisajankohtaa. En oikein pidä siitä. Vaikka toisaalta viimeksikin näimme tosi myöhään ja keskustelimme enimmän iltaa tosi henkeviä. Ilmaisin hänelle närkästykseni, mutta lupasin, että voimme tavata, ellei suurta moraalista heräämistä ehdi tapahtua tässä seuraavan parin tunnin aikana.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Juhlia ja Jukkaa

Olin eilen jo kahden vaiheilla lähteäkö mihinkään vai ei. Olin niin väsynyt, enkä juurikaan motivoitunut uuteen seikkailuun, kuten poikkeuksetta lähes kaikkina muina viikonloppuina. Tosi epätyypillistä! Kuitenkin viime hetkellä yhdeksän jälkeen illalla ystävättäreni tulivat pimpottamaan ovikelloani lähistöltä ohi kulkiessaan ja nappasivat minut mukaansa illanviettoon. Olin kotona lähes pyjamassani, mutta nappasin matkaan meikkipussin ja muutaman siiderin. Kello oli jo niin paljon, että lähdimme lähistöllä asuvan kaverin luota lähes suoraan valmistautumisen jälkeen klubille. Olin kertonut Jukalle, minne olemme matkalla, joten odotimme heidän seurueensa päätyvän samaan paikkaan. Vaihtelin myös viestejä ulkomaan tinderin kanssa, joka on Suomessa muutaman päivän juuri nyt, mutten voinut antaa mahdollisuuttakaan tapaamiselle. Juuri nyt ei kapasiteetti riitä.

Pelailimme illan aluksi ystävättären kanssa lautapeliä, kunnes viereiselle baaritiskille ilmestyi etäisesti tutun näköinen mies seurueineen! Hei! Hän näyttää kivalta! Pitkä ja mukavannäköinen. Yhdistimme voimamme ja siirryimme yhden suuren pöydän ääreen. Pian juhlat jo olivat täydessä vauhdissa! Joimme alennusdrinkkejä, tarjoilimme vuoroin toisillemme, tanssimme (DJ oli todella hyvä!) ja nauroimme. Juttelimme Jukan kanssa ja tulimme hyvin toimeen koko illan. Hän ei ole korkeakoulutettu, mikä on aiemmin ollut kriteerilistallani tärkeällä sijalla. Mutten juurikaan välitä listoista enää. Päädyimme hieman pussailemaan loppuillan pikkutunteina tanssilattian lumoissa, mutta päädyimme hyppäämään taksiin ystävättäreni kanssa ja torjuimme jatkokutsun tällä kertaa. Olin todella väsynyt, enkä voinut ajatella muuta kuin kotiin pääsemistä!

Tällä hetkelläkin olo on hyvin väsynyt. Ihan varmasti tällä yskällä ja katkonaisilla yöunilla on tekemistä tämän yleisen vireettömyyden kanssa. En edes jaksa miettiä tarkemmin yksityiskohtia eilisillasta. Meillä oli hauskaa ja pidin Jukasta. Mukava normaali bileilta! Naurua, tanssia, pusuja. Kiilasimme ystävättären kanssa taksijonossa kärkeen ja saimme jaettua hinnan joidenkin samaan suuntaan matkaavien poikien kanssa. Kotona odotti hyvä yöpala. Ei mitään kurjia sattumuksia. Loistavaa. Ja voisin aivan hyvin tavata Jukan uudestaan. Mutta missähän kurvissa? Nukuin tänään yli kahteentoista kevyesti. Lisäksi torkuin sohvalla päivän mittaan. Ajattelin Alexia, mutta salaa toivoin, ettei minun tarvitsisi liikkua minnekään tänään. Hän viesti saapuneensa kotiinsa hyvin väsyneenä ja suostui ilomielin siirtämään tapaamisemme huomiselle. Jes. Toisaalta yksi päivä vähemmän aikaa muille jutuille ensi viikolta. Haluan varmaan käydä joku ilta Manuelilla, mitähän hänelle kuuluu? Olemme vaihdelleet vain pinnallisia viestejä ja tuntuu, että siitä on ikuisuus kuin tapasimme (siitä on viikko). Haluaisin nähdä Javierin. Pidän hänestä, ainakin sopivina annoksina. Jukka oli kiva, mitä jos hän ehdottaa tapaamista? Minulla on myös parille päivälle ihan omaa deititöntä ohjelmaa, joten jo valmiiksi ahdistaa päivien riittämättömyys. En osaa sanoa ei vain siksi etten jaksa. En näille jo läheisemmiksi tulleille tutuilleni. Enkä edes halua. Koen velvollisuudekseni pitää yhteyttä säännöllisesti ja tavata. Joku leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt? Minun täytyy yrittää päästä tällaisesta ajatusmallista eroon ja ryhtyä itsekkääksi? Vaikka koen toisaalta olevani todella itsekäs ja vaikeasti tavoiteltava uusien tuttavien kohdalla. Tällaisilla hetkillä olen melko tyytyväinen siihen, että vuokraan itselleni vain yhtä huonetta, kun käyn kotona näköjään vain kääntymässä. Eron jälkeen uudelleenorganisoidut asumisjärjestelyt toimivat vielä näin hektisessä elämässä ihan jees. Ja inhoan olla yksin. Rakastan olla rauhassa ja tehdä omia juttujani, mutta pidän siitä, että ympärilläni on muita. BLING. Jukka kysyy miten voin. Kiitos kysymästä, ihan hyvin. Kai.


lauantai 19. marraskuuta 2016

Mehhh

Mitä tehdään ensimmäisenä kun herätään huurteisen illanvieton jälkeen yksin omasta sängystä? Tarkistetaan, missä on puhelin, ja sen jälkeen tarkistetaan, mitä sillä puhelimella on tehty. Puhelin löytyy yöpöydältä. Siellä on yksi vastaamaton puhelu Alexilta. Yksi viesti Taunolta. Yksi viesti Tomilta. Olen jostain syystä aivan varma, että olen viestitellyt kummallisuuksia työkaverin kanssa, mutta se paljastuukin uneksi. Hyvä. Päätä ei särje, jes! Eli tästä päivästä tulee vähintäänkin siedettävä. Alex on soittanut minulle sen jälkeen, kun olen jo mennyt nukkumaan. Hän on ajatellut minua. Hyvä! Tomi on viestinyt, että toivoo meidän tulevan samaan kuppilaan, missä hän on. Vastaan hänelle harmitteluni siitä, ettemme onnistuneet vaihtamaan baaria illan aikana. Ja Tauno! Tauno kysyy pääsinkö turvallisesti kotiin. Kyllä pääsin, hymynaama.

Jep! Törmäsin eilen sattumalta Taunoon! Hän oli taas yksin liikenteessä. Olimme tanssilattialla, kun tunsin jonkun tuijottavan minua. Yhtäkkiä katseeni bongasi tanssilattian reunustalla Taunon! Tuttu tyyppi, johon spontaani reaktioni on ilo! Riensin moikkaamaan häntä ja kyselemään kuulumisia. Jutustelimme illan mittaan niitä näitä, kunnes lähdin illan viimeisellä järkevänaikaisella kulkupelillä kotiin. Hyvä, että voimme olla tuttavallisissa väleissä. BLING. Alex viestii kesken aamun nukuinko hyvin. Vastaan lojuvani yhä sängyssä. Hän toteaa tekevänsä samaa ja sanoo tahtovansa tavata jo huomenna. Ei vasta maanantaina! Huh, en tiedä miten reagoida tällaiseen suoraan innokkuuteen. Onneksi välillämme on mieletöntä kemiaa, muutoin minua saattaisi ahdistaa.  Hän haluaisi vaihtaa kanssani tuhmia kuviakin! Hmm. Pidin Javieria aluksi hyvin seksuaalisesti suorana ihmisenä, mutta nyt hän on ajatuksissani kuin siveellinen halinalle.  Alex on tuonut ilmi asioita, jotka olisivat saattaneet aiemmin olla minulle deal breakereita. En ole tykännyt liian suorista vihjailuista joista oloni tulee halvaksi tai hölmöksi. Mutta ehkä vika on ollut omassa asenteessani? Mikään järki tai kriteerilista ei ole tähän mennessä auttanut minua treffiasioissa, joten aion luottaa tällä kertaa kemian voimaan. Voiko niin sanottu sielunkumppanuus ylittää kaiken muun? Sitä aion testata. Sillä ilmeisesti koen häntä kohtaan jonkinlaista sielujen sympatiaa. BLING. Manuel lähettää huumorikuvan. Vastaan hänelle vitsaillen. BLING. Tytöt jo alkavat suunnitella tulevaa iltaa.

Eilisiltana vietimme alkuillan virallisissa juhlissa. Juhlissa, joihin osallistujat ovat päivänvalossa hillittyjä ja hyvin käyttäytyviä asiantuntijoita, mutta muuttuvat hanojen avauduttua syvällisyyksiä sössöttäviksi takapuolelle taputtelijoiksi. Moni taisi herätä väärästä punkasta tänä aamuna! Mutta ehkä That's the Spirit. Vaikka sain itseni perjantaifiiliksiin, tunsin oloni väsyneeksi koko illan ajan. Vaihdoimme viestejä Jukan, joka toivoo näkevänsä minut tänä viikonloppuna. Omaatuntoani kolkuttaa. Lisäksi Manuel vaihteli kuulumisia kanssani ja olisi varmaan kaivannut uniseuraa. Tomi odotti kärsimättömänä, että olisimme törmänneet, mutta he eivät halunneet vaihtaa paikkaa, ja me päädyimme enemmistön äänestyksellä tylsähkölle klubille kaupungin laitamille. Yritin tsempata oloani. Otin vastaan pöytään kannetun hotshotinkin, mutta senkin jälkeen vain mietin milloin kehtaisin lähteä kotiin nukkumaan. Tanssimme, törmäsimme Taunoon, joimme. Mutta olo jäi kokonaisuudessaan alavireiseksi.

Nyt otan rennosti tämän päivän. Seurailen sivusta, mitä tytöt suunnittelevat ja ehkä liityn seuraan. Ehkä törmään Jukkaan tai Tomiin. Ehkä en. Ehkä olenkin vain kotona ensimmäistä kertaa kuukausiin lauantaina. Huomenna pitäisi tavata Alex. Vaikka hänen jotkut juttunsa olisivat siinä rajalla, niin ajattelemalla tapaamistamme, häntä, hänen katsettaan, perhoset vauhkoontuvat ja tiedän, että haluan nähdä hänet. Kysyn myös Javierin vointia ja vaihdamme kuulumisia. Koen olevani sosiaalisesti aktiivinen ja pidän siitä. Alkuiltaa myöten päätä alkaa hieman kolottaa ja taidan ottaa päiväunet ja miettiä sitten asioita lisää.  

Pakko vielä päivittää, että kuten aavistelin, niin pian alkaa puhelin rinkuttaa eri optioista illalle. Ensin viestii Late, joka törttöili joskus viime kuussa tavatessamme. Hän kyselee muina miehinä kuulumisiani ja sanoo, ettei muista mitään viime tapaamiseltamme. Virkistän hänen muistiaan ja kerron, kuinka hän edessäni pokaili muita, vaikka olimme juuri sopineet treffit. Hah, saan kiksit tästä! Hän pahoittelee ja totean, ettei se haittaa mitään, sillä olen jo hyvin tottunut kaikenlaiseen käytökseen. Aika kauheaa on, että hänen käytöksestään huolimatta olen hänestä viehättänyt ja varmaan tapaisin hänet uudelleen jos tilaisuudet sen sallisi.  BLING. Late kysyy, jos kaikesta huolimatta haluaisin lähteä drinksuille joku päivä. Sanon, että pokkaa hänellä ainakin on ja lupaan harkita asiaa. BLING. Jukka kyselee vointiani ja kertoo olevansa liikkeellä ystävänsä kanssa. Voisimme ehkä törmätä illemmalla. Ehkä! Koitan tässä ryhdistäytyä. Kello käy jo...



perjantai 18. marraskuuta 2016

Eka kerta, kun ei ollut perjantaita vielä ikävä

Olen nukkunut koko viikon huonosti yskän ja flunssan takia. Olen viimeiset kaksi yötä nukkunut muualla kuin omassa sängyssäni, joten unenlaatu on varmasti väkisinkin ollut heikompi kuin tavallisesti. Siispä herääminen tähän perjantaihin ei ole ollut niin innokas kuin aikaisemmin. Illalla on suuret juhlat, ja tällä hetkellä vielä en pysty orientoitumaan juhlatunnelmaan. Olen yllättynyt lannistuneesta olostani! Johtuuko se oikeasti väsymyksestä vai siitä, että odotan tapaavani Alexin ensi viikolla, joten tämä viikonloppu ei ole niin tärkeä minulle? En tiedä. Työpäivän päätteeksi yritän nauttia joko päiväunet tai energiajuomaa, jotta pääsen sopivaan vireeseen ennen alkuiltaa.

Eilisiltana menin kuin meninkin Javierin luokse. Hän ehdotti, että voisin tulla jo ennen kuin hän tarvitsee kyytiä henkilökohtaiseen asiaan liittyen ja jäädä sitten yöksi. Miksei. Se tuntui hyvältä ajatukselta. Vaikka hetken minusta tuntui, että olen tekemässä jotain väärää. Olihan Alex ollut ajatuksissani niin vahvasti. Mutta suotta! Voin vierailla ystävieni luona jos siltä tuntuu. Edelleenkään emme ole tilivelvollisia. Olisihan se ihanaa löytää sellainen rakkaus, että haluaa ja pystyy jättämään kaiken muun silmänräpäyksessä, mutta elämme tosimaailmassa. Emme sadussa. Jos siis päädymme vakavampaan tapailuun, niin sillä ei ole väliä, mitä ennen sitä on tapahtunut.

Ajan autoa melko harvoin, ja pimeä sadesää ei tosiaankaan tehnyt matkaa helpoksi. Löysin vieraspaikan, jossa oli minulle epäselvä liikennekyltti. Otin siitä kuvan ja lähetin tyttöjen ryhmäkeskusteluun varmistaakseni, että saan jättää auton parkkiin huoletta. Kyllä saat! Kiitti, tytöt. Javier oli vaisumpi kuin yleensä. Hän selvästi oli pahalla mielellä kohtaamastaan tragediasta perhepiirissään. Halasin häntä, istuimme sohvalla ja juttelimme. Hän sanoi, että toivoo, että voisimme vain olla. Totta kai! Ihanaa. Todella ystävyyttä korostavaa. Lojuimme sohvalla - täysissä pukeissa - katsellen  hölmöä komediaa televisiosta. Hän kokkasi ruokaa ja söi. Itse olin syönyt ennen hänen luokseen lähtemistä. Rento ja hyvä tunnelma. Hyvällä ja seesteisellä tavalla vakava. Juuri ennen kuin suuntaamme nukkumaan puhelimeni soi. Alex! Kiroan mielessäni etten voi vastata hänelle nyt. Olisin niin paljon halunnut puhua hänen kanssaan puhelimessa. Hän siis ajattelee minua! Jes!

Yöllä Javier nousee pari kertaa sängystä kävelemään asuntoon stressaantuneena. Itse nukun paremmin, enkä juurikaan edes yski! Kun Javier palaa sänkyyn hän ottaa minut haliasentoon. Tuntuu ihanalta. Aamulla kello soi ja olen yllättävän hereillä. Javier kysyy heti miten sain unta ja toteaa, että kuorsasin paljon. Sori, sori, sori! Se on flunssan syy. No ei edes ole. Häpeän tosi paljon kuorsaamistani. Oikeastaan ennen treffailua ajattelin, etten ikinä voi mennä kenenkään luokse yöksi ongelmani vuoksi. Nyt vain tyydyn pahoittelemaan asiaa, ja usein myös kerron siitä etukäteen. Aamulla halaamme pitkään. Javier sanoo, "kiitos kaikesta". Tunnen väliemme lähentyvän. Kaverillisesti ainakin. Pidän hänestä. Jos hän ei olisi niin avoimesti vastaan mitään sitoutumista, olisin innoissani.

Heti aamulla lähetän Alexille viestin, että olin mennyt jo ajoissa nukkumaan edellisyönä. Hän vastaa heti, että oli ajatellut minua (jes!) ja toivoo minulta erästä palvelusta, josta olimme ohimennen tavatessamme keskustelleet. Kyseessä olisi arkinen asia, joka vaatisi paljon aikaa ja vaivannäköä. Olen hyvin yllättynyt, että hän tuo sen näin esille. Onko hän aivan tosissaan? En ole varma pitäisikö minun olla otettu vai tuntea olevani hyväksikäytetty? Hän on todella suorapuheinen, joten ehkä hän vilpittömästi uskoo, että voisimme selvittää yhdessä kyseisen prosessin. Totean, että kyseessä on iso asia ja meidän tulee jutella siitä myöhemmin. Hän lupaa ilmoittaa, kun palaa takaisin viikonloppukiireistään. Oloni on ihan hyvä. Hän ajattelee minua. Varmasti tapaamme vielä. Muu on kohinaa. Ehkä. Ja oikeastaan on hyvä, että hän luo epävarmuutta tunteisiini, jotta viikonlopunvietostani tulee helpompi.

Töissä oloni on väsynyt. Vaihdamme pari viestiä aamupäivän aikana Javierin kanssa, hän kertoo viimeisimmät kuulumiset aiheesta, josta on stressaantunut. Olen iloinen väliemme tilasta. Juttelen myös ystävättäreni kanssa ja kerron viimeiset käänteet keskusteluissani Alexin kanssa. Hän on sitä mieltä, että välit kannattaisi nyt ajoissa katkaista kokonaan. En voi sitä tehdä, enkä halua, enkä aio! Mutta seuraavan kerran minun tarvitsee ajatella tätä asiaa vasta ensi viikolla, ellei Alexista kuulu jotain ennen sitä. Iltapäivä etenee. Laitan spotifysta perjantaifiilistä luovaa settiä soimaan, jotta pääsisin tunnelmaan pikkuhiljaa! Illan juhliin on osallistumassa kymmenittäin ihmisiä, joita en tunne. Minulla ei ole mitään odotuksia illalle! Ei mitään. Ja sehän karmaa ajatellessa saattaisi tarkoittaa sitä, että juuri silloin jotain tapahtuu. En odottanut laivareissultakaan muuta kuin kreisiä hauskanpitoa ystävättäreni kanssa, mutta mukaan tarttuikin jotain ihon alle. Ja se on siellä vielä. 

Hyvät biisit toimivat hyvin ja perjantai alkaa tuntua perjantailta! Ricky jankuttaa taas tapaamista. Ja miljoonannen kerran totean, että olen liian kiireinen. BLING. Tomi kysyy viikonloppusuunnitelmista, voitaisiin ehkä törmätä illemmalla. Joo ehkä! Katsotaan mihin juhlan jatkot vievät! BLING. Alex. Hymyilyttää. Alex haluaa, että tapaamme heti kun hän palaa kaupunkiin. Sellainen lämmin ilo läikähtää sisälläni. Joku ajattelee minua. Sydän hakkaa. Joku on kiinnostunut minusta. Joku ehkä haluaa minusta muutakin kuin kaveruutta tai seksiä. Ehkä. Lähden kevein mielin valmistautumaan illan juhliin.   


torstai 17. marraskuuta 2016

Haippi huippaa! Ihana Alex.

Tää on taas se ihana fiilis, kun on viettänyt ihanan illan jonkun kanssa, nukkunut jonkun vieressä, huikannut lähtiessä suukon ja sopinut, että jutellaan myöhemmin. Jonkun, jonka ajattelu pistää perhoset vatsaan. Tätä tunnetta ei voi keksiä. Sitä ei voi luoda järjellä. Se vaan on tai ei ole. Tunnen itseni niin onnekkaaksi saadessani lillua tässä just nyt, välittämättä siitä, mitä tapahtuu. Olen niin iloinen että treffimme toteutuivat! Ja tässä on ehkä potentiaalia. Vielä on jokin toive, että tästä voisi tulla jotain enemmän. Ehkä. Ajatteleeko hän samoin siellä omassa duunissaan juuri nyt? Tuntuuko vielä kemia, vai joko se alkaa hannata, niin kuin aikaisemmat tuttavuuteni? Hyvän leijuntafiiliksen lisäksi skeptismi ja lähimenneisyydestä opitut pettymykset aiheuttavat  pelkoa siitä, että tästä(kään) ei tule kuitenkaan mitään. Se on jatkuvasti siellä takaraivossa muistuttamassa valmistautumaan pettymykseen. Mutta ainakin mulla on nyt tämä hetki! Ihanaa! Tunnen perhosia. Tunnen ihastusta. Mulla on vielä tunteet. Mulla on vielä mahiksia, jes! Näin tunsin viimeksi tavattuani Dimin muutama viikko sitten. Olin ihan varma, että siitä alkaisi jotain uutta ja oikeaa. Mutta ehkä se tapahtuukin nyt!

Alex ei ollut ehdotuksistani huolimatta suostunut tulemaan tapaamaan minua drinkeille, vaan päädyimme siihen, että menen suoraan hänen luokseen. Home delivery. En pitänyt siitä, mutta halusin tavata hänet, joten suostuin ehdotukseen kuittausten kera. Osaan itsekin käydä lasillisella! Siispä valmistautumisen jälkeen suuntasin omassa ylhäisyydessäni Teerenpeliin nauttimaan punaviiniä. Viereisessä pöydässä oli menossa jokin nuorten naisten kovaäänien tapaaminen ja viihdytin itseäni kuunnellen heidän matkakertomuksiaan ja ylilausuttua englantiaan. En aio olla ajoissa, vaan nautin rauhallisesti tilaamani lasillisen ja käyn vielä naistenhuoneessa vilkaisemassa peiliin. Hyvältä näyttää! BLING. Alex kysyy tarvitsenko osoitteen. Kerron, että kristallipalloni on juuri nyt epäkunnossa. Hän lähettää osoitteensa keskustassa sijaitsevaan asuntoonsa, ja kysyy sopiiko jos nautimme olutta. Sopii, sopii! Mutta käväisen silti alkon kautta hakemassa hyvän punaviinipullon viemisiksi.

Hän asuu uudessa rakennuksessa hyvällä sijainnilla. Asunto on todella kauniisti hyvällä maulla sisustettu. Se on suuri, enkä uskalla ajatella sen arvoa. Hän esittelee heti paikkoja ja sanon leikilläni, että hän tarvitsee muutakin kuin materiaa tehdäkseen minuun vaikutuksen. Hän ohjaa minut lasipintaisen pöydän ääreen istumaan. Olen helpottunut, ettei hän tullut avaamaan ovea alastomana ja kuvittele hyppäävänsä heti suoraan asiaan kanssani. Annan viinin hänelle, mutta päätämme ensin nauttia oluet. Juttelemme heti kuin vanhat tutut. Voin katsoa häntä keskustellessamme suoraan silmiin ja tuntea sen kemian välillämme. Joskus jäämme vain katsomaan toisiamme ja alamme hymyillä. Hän kertoo avoimesti työstään. Alan ymmärtää hänen tapaansa puhua todella suoraan ja avoimesti. Aluksi pidin sitä merkkinä epärehellisyydestä, mutta se on vain hänen ominaisuutensa. Kyselen häneltä asioita. Puhumme lapsuudesta ja nuoruudesta. Hän toteaa olevansa joiltain osin traumatisoitunut. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hän korostaa omaa erityisyyttään ja herkkyyttään. En tiedä pidänkö siitä. Hän kertoo joskus kokeilleensa huumeita. En välitä, meillä kaikilla on menneisyys. Olen minäkin kauan sitten kokeillut kaikenlaista. Hän kertoo joskus kauan sitten maksaneensa seksistä. Yllätyn itsekin, etten välitä tästäkään. Sanon, etten välitä siitä, mitä hän on joskus tehnyt, vaikken pidäkään ajatuksesta. Hän vakuuttaa ettei enää tekisi niin, mutten usko häntä. Joskus olen ollut ehdottoman järkkymätön sen suhteen, etten voisi arvostaa miestä, joka on maksanut seksistä. Mutta olenko itse sen parempi? Jälleen hän kertoo, että kroonisesti pelkää, ettei kukaan voi rakastaa häntä oikeasti. Sanon, että meillä on varmasti ihan samat pelot, mutta itse olen nyt vaiheessa, jossa en vain välitä. Hän toteaa taas pitävänsä yksinäisyydestä. Tykkää matkustella yksin. Mietin, onko se vain puolustusmekanismi. Hän kertoo, että on peruuttanut toiset treffinsä sen vuoksi, että on ajatellut minua. Tunnen salamoita. Puhumme kaikesta. Hän mieluummin puhuu kuin kuuntelee. Alex toteaa, että moni on juossut karkuun kuullessaan hänen juttunsa. Sanon, että hän tuskin voi minulle kertoa mitään, mitä en olisi jo joskus aiemmin kuullut. Ja tarkoitan sitä. Totean, etten välitä siitä mitä toinen on tehnyt, vaan siitä mitä potentiaalisesti välillämme voi olla. Olen alkanut pohtimaan, että onko millään muulla merkitystä kuin sillä, että todella tuntee vetoa toiseen. Sillä, että meinaa tukehtua perhosiin. Haluaa vain olla toisen kanssa. Ymmärtää ja sivuuttaa muun. Muu on vain kohinaa. Vai alkaisivatko nämä yksityiskohdat häiritä myöhemmin? Ehkä. Luultavasti.

Alex siirtyy avaamaan tuomaani viinipulloa. Nousen hänen viereensä ja meidän on pakko halata ja suudella. Hän on tosi pitkä. Pidän siitä. Hän laittaa kätensä housuihini ja olemme toistemme kimpussa, mutta rauhoitan tilanteen ja sanon, että haluan maistaa tuomaani viiniä. Istumme pöydän ääreen ja alamme taas jutella. Jutut eivät lopu kesken. Kyselemme toisiltamme kaikenlaista. Jättäisitkö heti jos pettää? Eikö se edes tuntuisi pahalta? Tuntuisi tottakai! Haluatko saada lapsia? En välttämättä, en minäkään! Milloin viimeksi yövyit miehen luona? Jos kaverit lasketaan niin sunnuntaina! Tunnen vetoa häntä kohtaan. Viinin nautittuamme siirrymme laadukkaalle sohvalle emmekä voi pysyä erossa toisistamme. Hän on hieman dominoiva ja erittäin monipuolinen. Minua ei haittaa pienet erikoisuudetkaan. Puolen yön jälkeen istumme taas pöydän ääressä. Olen iloinen ettei hän ohjaa minua lähtemään kotiini. Aamulla on aikainen herätys, joten suuntaamme sänkyyn, jossa on valtavat untuvapeitteet (taas!). Nukahdan hänen pidellessä minusta kiinni. Yöllä herään ärsyttävään yskään muutamia kertoja, ja aamulla herätyskellomme alkavat soida lähes yhtä aikaa. Menen heti meikkipussini kanssa kylpyhuoneeseen (puhtaaseen ja valtavaan) ja tarkistan, että näytän hyvältä. Alex nousee ja laittaa musiikin soimaan kovalle. Puen ja otamme pari tanssiaskelta. Päätäni särkee vähäsen. Hän toteaa, että tämä on parasta aamumusiikkia ja minä komppaan. Hän jää tekemään aamupalaa, mutta minulla on jo kiire. Alex saattaa minut ovelle, suutelemme. Hän sanoo kolmeen kertaan, että jutellaan pian uudestaan.

Töissä olen todella väsynyt mutta onnellinen. Harmittelen ettemme voi tavata tulevana viikonloppuna, sillä hän on varattu muualle. Emme ole tilivelvollisia. En ajattele mitä muuta hän tekee muualla. En ole sen parempi itsekään. Sinnittelen lounaaseen ja lähetän hänelle viestin, jossa totean, että oli hauska tehdä tuttavuutta. Hän vastaa heti todeten olevansa samaa mieltä. Milloinkohan näemme taas? Ottaakohan hän yhteyttä! Tiedän, että hänellä on paljon deittejä. Ja vaikka hän väittää muuta, niin hän on ainakin vähän playeri. En voi laskea kaikkea hänen varaansa. Minun on keskityttävä viikonloppuna muuhun. On varauduttava kaikkeen. Tytöt suunnittelevat ryhmäkeskusteluissa terästetyn glögin maistelua. Se olisi kivaa! Huomiselle on luvassa juhlat. Omatuntoani kolkuttaa jos en taaskaan ehdi nähdä Jukkaa. Edes pikaisesti. Yksi drinkki, niin se olisi hoidettu pois alta. Sisimmässäni silti vielä kihelmöi Alexia ajatellessa. Paljon. 

Iltapäivän aikana Javier aloittaa keskustelun. Edellispäivänä pyysin häntä ilmoittamaan, jos tarvitsee jotain perhetragedian keskellä, ja nyt hän varmistaa onko tarjoukseni yhä voimassa. Tottakai! Hän saattaisi tarvita myöhemmin tänään kyytiä. Olen kertonut, että itselläni on tarvittaessa mahdollisuus käyttää autoa, vaikken usein ajakaan. Selvä. Sää on mitä kamalin, mutta tietenkin lupaudun tarvittaessa kuskiksi. Niin ystävät tekevät! Eikä minulla ole mitään sovittuna tälle illalle muutenkaan. Ja on hyvä saada ajatukset muualle Alexista, etten ala intoilla liikaa. Etten taas nuolaise ennen kuin tipahtaa. Se taitaa olla näissä asioissa mottoni. Automaattisesti huomaan jo miettiväni varasuunnitelmia ensiviikolle jos Alex ei enää haluakaan tavata. Hitsi, että musta on tullut pessimisti.