Tylsän tyhjä

Pitkästä aikaa sunnuntai on ihan maailman tylsin. Emme ole tavanneet viikonloppuna Santin kanssa, vaikkakin olemme olleet jatkuvasti yhteydessä toisiimme. Olen juhlinut ystävieni kanssa. Tanssinut täysillä aamuviiteen saakka. Ja valitellut kauheaa räntäsäätä. Olen ollut lauantaina laiska. Kuten Santikin. En vaan ole jaksanut ehdotella mitään, vaan ennemmin lojunut puolinuhjuisena Elinalla. Ja mennyt sitten ajoissa kotiin nukahtamaan nojatuoliin kesken netflixin. Ihan kivaa. Mutta sunnuntaina olo on tosi tylsistynyt. Ja ehdotankin heti meille yhteistä tekemistä Santin kanssa seuraavalle viikolle. Herään paljon mielummin hänen vierestään, kuin yksin kotoani. Ja Santi on varmaan samaa mieltä. Taas tuli tällainen pieni tylsyyssuvanto, mutta taustalla kaikki on hyvin. En jaksa edes kirjoittaa. Kaikki sujuu ihan mukavasti. Minun ei tarvitse stressata mistään. Ja jos stressiolo tulee, niin osaan aika hyvin sivuuttaa vaiheilut ja antaa itseni vain olla. Näinkö alkaa tasainen ja mukava elämä? Ei draamaa, eikä traumoja. Olen ollut vähän kipeä. Lievä perussairauteni vaivaa vähän ja tekee olosta laiskan muutenkin. Aina välillä mietin, että menemmekö sinne matkalle yhdessä! Jännittävää. Mutta tasaisella ja turvallisella tavalla. Oloni on tylsän tyhjä, enkä saa irrotettua nyt itsestäni irti mitään.