oi onnea

Taas on maanantai, jolloin saan miettiä tippa linssissä miten onnekas olen. Se voi olla vähän rasittavaa ja ärsyttävää. On ihan luonnollista, että ihmiset tykkäävät enemmän kuulla, kun muilla menee huonosti. Ehkä se olisi taas kivaa sosiaalipornoa, kun kaikki tämä romahtaisi jollain tosi yllättävällä tavalla. Ja se on ihan mahdollistakin. Mutta nyt minä elän edelleenkin ihmeellisesti kaiken sen keskellä, mistä en melkein uskaltanut edes uneksia. Vai uskalsinko? Uskoinko, että jos vain olen maltillinen ja keskityn itseeni, niin voin saada kaiken mitä olen toivonut? Ehkä uskoinkin. Niinhän sitä kaikissa nykyajan viisauksissa sanotaan. Että pitää ajatella jo omistavansa kaiken sen, mitä haluaa saada. Saada se sisäinen yltäkylläisyyden olo. Se tunne, että olisi voittanut lotossa, kun vain istuu toimiston kokouksessa ja katselee ikkunasta ulos. Minulla oli se, ja nyt minulla on tämä kaikki. Ainakin vielä toistaiseksi. Ja aion edelleenkin nauttia siitä täysillä. Pelkäämättä ennakkoon kaikkea sitä mikä voisi mennä pieleen.Tuntuu niin onnekkaalta herätä omasta sängystä ilman, että ahdistus hyökkää päälle niin kuin silloin joskus. Jotenkin vähän pelottaa edes kirjoittaa siitä mitään. Kai pelkään, että se jotenkin aktivoituu jos ajattelen sitä. Mutta nyt siitä ei ole näkynyt merkkiäkään. Aamulla muistan heti ekana, että minulla on varattuna aivan mahtava romanttinen lomamatka tämän mielettömän miehen kanssa. Minä odotin tätä niin kauan! Että minulla olisi joku jonka kanssa matkustella. Ja nyt yhtäkkiä olen taas lähdössä lentoon ja ihan vähäsen lämpimämpiin maisemiin. Santi on taas suunnitellut monelle päivälle tekemistä. Hän saa päättää kaupunkikohteet ja niiden ajankohdat. Sekä varata pöytiä kivoihin ravintoloihin. Ja minä saan selailla  hotellivaihtoehtoja ja varailla niistä parhaita. Valitsen sellaiset hotellit, joiden sänky näyttää kutsuvalta. Olemme muutamassa eri paikassa, joten olen voinut valita pariksi yöksi suurta luksusta. Ja muutamalle muulle vähän erilaista tunnelmaa. Ja kylpyammeen. Jep. Tällaisia asioita minä saan "murehtia". Hotellihuoneen maisemia. 

Maanantai tuntuu hyvältä. On taas mukavaa nähdä perhettä ja olla vain kotona. Olemme viettäneet Santin kanssa taas rauhallisen koti-illan lauantaina. Ja urheilleet oikein kunnolla sunnuntaina. Me pidämme toisiamme kädestä kiinni nauraen jollekin hölmölle jutulle urheiluareenalla. Meillä on hauskaa. Me voidaan mokata toisemme nähden ja olla ihan poikki. Me halutaan jatkaa tätä ja ottaa paikkaan sarjakortit. Ennen urheiluhetkeä olemme käyneet kahvilassa aamiaisella. Istuneet pehmeillä nojatuoleilla ainakin tunnin puhumassa siitä miten erilaiset lait meidän kotimaissa on. Santi kertoo jostain hassusta tapahtumasta menneisyydessä ja minusta on ihana kuunnella hänen tarinoitaan. Meillä on sama lempikahvi. Maistelimme sitä edellisellä lomamatkalla, ja nyt tilaamme sitä aina. Me peesataan toisiamme tällaisissa asioissa. Joskus kirjoitin siitä enemmän. Että omalla käytöksellään saattaa vahingossa ja huomaamatta mukautua toiseen. Olemme tässä mielestäni tasavertaisia. Tai sitten meillä on vain sama maku monessa jutussa! Urheilemisen jälkeen menemme kauniiseen ravintolaan selailemaan menua. Tarjoilija palvelee meitä hymyillen ja haluaa kertoa ruoista tarkemmin. Minulle tulee mieleen ne ajat kun ramppasimme Ronin kanssa joka paikassa. Pidin siitä. Siitä fiiliksestä. Siitä tunnelmasta, kun kokee olevansa jotenkin erityinen ja hyvä. Santin kanssa oleminen antaa minulle sen tunteen myös. Maistelemme toisemme ruokia ja puhumme taukoamatta kaikesta. Niistä pähkinöistä, joita Santin kotimaassa kasvaa. Googletamme kuvia ja selailemme niitä. Santi kertoo sisaruksensa häistä. Hänen silmänsä syttyvät kun hän puhuu tästä suuresta juhlasta. Tunteekohan hänkin, että me ehkä päädytään vielä alttarille myös. Se on hauska tunne, jolla saa leikitellä. Olen miljoona kertaa ajatuksissani uppoutunut haaveilemaan tulevaisuudesta jonkun kanssa. Sommitellut niitä nimiä itselleni. Se on ihan normaalia! Ja nyt teen sitä taas. Mutta se tuntuu ihan oikeasti nyt mahdolliselta. Kaikki on aivan erilaista kuin koskaan aikaisemmin.

Kun eroamme pikkupakkasessa toisistamme halaamme pitkään. Suutelemme kahdesti. Ja Santi sanoo, että nähdään keskiviikkona tai torstaina. Ehkä nähdään! Tämä viikko tulee olemaan kiireinen ja sisältää kaikenlaista joulujuttua. En yhtään stressaa siitä että tapaammeko, koska heti pian olemme yhdessä monen monta yötä. Joku kommentoi, että nyt minä sitten haluankin tehdä ihan kaiken Santin kanssa. Mutta ei se niin ole. Minä nautin omasta ajastani. Me olemme tavanneet enintään kaksi kertaa viikossa koko tapailumme aikana. Ja vaikka olemme päivittäin tekemisissä, niin meillä on paljon omaa aikaa. Ja se sopii minulle! Minulle ei ole kehittynyt minkäänlaista tarvetta kiirehtiä lisäämään yhdessäoloaikaa. Olemme nyt juuri loistavassa tasapainossa. On aika kiintoisaa nähdä miten viikon yhtäjaksoinen yhdessäolo vaikuttaa väleihimme. Mutten ole huolissani ollenkaan. Päinvastoin. En malta odottaa, että pääsemme kaikkiin niihin paikkoihin, joita olemme suunnitelleet näkevämme. Kaikkiin niihin hotellihuoneiden sänkyihin. Me halutaan syödä loistavaa ruokaa. Juoda ihanaa viiniä. Ja nähdä kauniita maisemia. Ja kaikki se on tapahtumassa! Jännittävää.