fibromyalgia

Herään tiistaihin hyvänmielisenä, mutten pysty liikuttamaan käsivarsiani. Jos jännitän käsiäni ja yritän nostaa niitä ylös, niin voimat vievä kipu raastaa hauiksia tosi kovasti. Tuntuu ettei käsivarsissa ole voimaa. On vaikea nostaa laukku olalle. Tai vetää kädet takin hihoihin. Koitan sivuuttaa kivun ja toimia ihan normaalisti. Mutta kädet ovat voimattomia ja niitä liikuttaessa tuntuu kova pistävä kipu. Tämä kipu ei ole vaarallista, se on vain ärsyttävää. Se vaikuttaa liikkumiseeni ja liikunnan harrastamiseen. Koska se aiheuttaa tunteen voimattomuudesta. Päivän mittaan kipu usein laimenee tai aaltoilee, eikä häiritse liikaa, vaikka on siellä taustalla koko ajan. Yleensä samanaikaisesti kipu tuntuu polvissa. Sellainen vihlova särky, joka usein vahvistuu istuessa paikallaan. Ja säteilee reisiin tai sääriin. Lisäksi selässä on pieni ihon kohta, joka särkee samanaikaisesti. Ihan kuin joku painelisi selässä olevaa mustelmaa. Paitsi että siellä ei ole mustelmaa. Ja näihin aikoihin jännitän vahingossa öisin leukaani niin että sitä särkee myös. Olen aika tottunut tähän. Kipuvaihe tulee aina välillä ja kestää parisen viikkoa. Sitten se laimenee pois ja saatan unohtaa koko jutun. Kunnes yhtenä päivänä taas herään kun käsiä särkee. Se on ilmeisesti fibromyalgiaa. Epämääräinen oireyhtymä, joka saattaa linkittyä henkiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Fibromyalgia voi olla psykosomaattisuuden somaattinen osa, jonka esimerkiksi ahdistus on voinut synnyttää. Minuunhan tämä osuu kuin nappi silmään. Olen ollut vuosikausia tosi stressaantunut ja ahdistunut, ja aina siinä sivussa kärsinyt aaltoilevista kipukausista. Lääkäri totesi heti, että se on fibromyalgiaa. Mutta kaikki terveydenhuoltoalalla eivät edes tunnusta sitä sairaudeksi. Se on niin epämääräinen ja voi esiintyä eri ihmisillä monin eri tavoin. Mutta se vain on rasittava olematta vaarallinen. Olen ollut koko ikäni hyvin terve. Tositosi terve. Joten jos nyt joudun kärsimään tällaisesta oudosta tilasta ja näistä kivuista, niin en valita. En kauheasti. Se ei alenna hyvää mieltänyt kuin pienen säväyksen verran. 

Heti aamulla vaihtelemme hauskoja viestejä Santin kanssa. Puhumme vitsikkäästi siitä kumpi joutuu ajamaan vuokra-autoa ja kumpi saa maistella viinejä missäkin lokaatiossa. Perhoset lentelevät innokkaasti vatsassani odottaen mahtavaa lomaa. Se tuntuu minusta uskomattomalta! Edelleen. Ei siksi että tuo kohdemaa jotenkin kiinnostaisi minua erityisesti. Vaan siksi, että menen sinne Santin kanssa. En valitsisi tällaista matkakohdetta. Minä olisin ehdottomasti lähtenyt maapallon toiselle puolelle paratiisisaarelle. Sinne valkoisien hiekkojen ja turkoosien vesien luokse. Sinne missä oli yli vuosi sitten Jukan kanssa. Mutta tämäkin kelpaa. Odotukseni ovat sen verran alhaiset, että kenties tulen taas yllättymään positiivisesti, kuten edellisen kaupunkikohteen kanssa aiemmin. Myöhemmin sitten on paratiisilomien aika. Pelkkä ajatus näistä saarista, joilla ei ole yhtäkään moottorikulkuneuvoa, ja joiden rannoilla voi snorklailla villimerikilpikonnien kanssa, saa samallailla perhoset lentelemään vatsassani, kuin ajatus Santista. Sitten joskus taas on sen aika. Koko ajatusmaailmani on muuttunut. Aikaisemmin elämäni pyöri ahdistuksen ympärillä. Tulevaisuuden murehtimisen ympärillä. Jatkuvasti vain pyörittelin mielessäni epäonneani. Olen jotenkin onnistunut muuttamaan ajatusrakenteeni. Ja nyt kaikki näyttää niin erilaiselta. Yhtäkkiä minun ongelmani ovat (fyysisten särkyjen lisäksi) positiivisia. Saan murehtia sitä, että ehdinkö ostaa jonkun joululahjan ajoissa. Ja tykkääköhän Santi siitä kirjasta, jonka olen hänelle hankkinut. Onko se liian romanttinen? En usko, koska Santi on romanttinen. Nettitestin mukaan hän on romanttisempi kuin minä, hehe. Saan murehtia sitä, että pystynkö pysyttelemään erossa kaikista ihanista joulusuklaista, jotta saisin pitäydyttyä hyvässä painossa. Olen kerännyt pari kiloa lisää. Ei se haittaa, eikä näy merkittävästi ulkoisesti. Mutta en ole täysin tyytyväinen. Olen ajatellut ettei joulukuussa ole niin väliä millään pikku vatsamakkaroilla. Vaan kaikesta pitää nyt nauttia täysillä. Mutta rajansa kaikella.