Uusi luku

Tiistaina olen kaivanut esille vanhat piirustuslehtiöni ja niitä liituja ja puuvärejä, joita olen aina jouluisin saanut lahjaksi vanhemmiltani, jotka ovat kai toivoneet minun löytävän jonkun kauan sitten kadonneen inspiraation ja keskittäväni ajatuksiani enemmän taiteisiin kuin murehtimiseen. Aika aikansa kutakin. Onneksi olen säästänyt ne odottamaan päivää, kun minun tekee mieli sotkea sormeni taas väreihin ja kuunnella samalla hymyillen Michalel Bubleen joululauluja. Ei haittaa, vaikka ne menisivät kaappiin taas viikoiksi tai kuukausiksi. Kunhan ainakin yritän pienenkin tilaisuuden tullessa tehdä jotain luovaa. Minulla on lupa sotkea tyhjiä sivuja ja olla saamatta mitään taideteosta aikaan. Ja sitten kun kaikki värikynät ovat pitkin olohuoneen mattoa, niin saamme idean perheenjäseneni kanssa leipoa pipareita. Ja sitten me kävellään tihkusateessa iloisesti jutellen lähikauppaan hakemaan valmistaikinaa ja neljää eriväristä sokerikuorrutetta. Ja sitten tehdään maailman hienoimpia pipareita. Minun pikkukodissani soi joululaulut. Tuoksuu piparit. Ja se on täynnä sateenkaarenvärejä. Joskus vielä tällainen tilanne olisi ollut täysin absurdi. Olisin sanonut, ettei joululaulut ole mun juttuni. Eikä ainakaan leipominen (edes siitä valmistaikinasta). En olisi ollut kiinnostunut mistään kivasta puuhasta, koska olen stressannut koko ajan tulevaa. Ahdistunut murehtii tulevaa. Ja masentunut mennyttä. Olen tavallaan iloinen, etten olen ollut masentunut vaan "vain" ahdistunut. En tiedä miksi. Joka tapauksessa. Minulla on ihana tiistai. Vaihdamme pari viestiä Santin kanssa, kuten nykyään teemme joka päivä. Nyt on vähän sellainen välipäivä, etten ole ajatellut hän mitenkään erityisesti. Ja sellaisia päiviä saa olla. Niitä päivä, jolloin kaipaisi omaa aikaa, jos asuisi toisen kanssa yhdessä. Niitä päiviä saa olla. Aiemmin olisin näinä päivinä ajatellut, ettei tästä varmaan tule mitään, koska en ole joka sekunti täysin innoissani toisesta. Kun en jaksa ajatella häntä tai tapaamistamme, vaan haluan tehdä jotain omaa. Mutta nyt sivuutan kaiken tyytyväisenä, koska tiedän, että tapaamme pian ja fiilikset muuttuu. Kaikki on hyvin. Minusta tuntuu etten ole hetkeäkään epäillyt, etteikö tämä olisi nyt tässä. Siis ekan parin kohtaamisen jälkeen. Minusta tuntuu, että me ollaan yhdessä aina. Minusta tuntuu, että nyt edessäni on koko tulevaisuus. Ihmeellistä! Tämä on ihmeellinen ja taianomainen tunne. Sellainen, että kaikki järjestyy. Kaikki se yksinäisyys ja ahdistus on takana päin. Nykyään kyyneleeni ovat kiitollisuuden ja ilon kyyneleitä.

Nukun vähän huonosti. Pyörin sekaisissa lakanoissa. Mutta herään keskiviikkoon tasaisen onnellisena. Ei etiäisiä. En ehdi tehdä aamutreeniä kotona, koska laiskottelen hereillä sängyssä. Sekin on joskus sallittua. Mutta korvaan asian suorittamalla jumpan lounastauollani käväistessäni kotona. Hah! Olen niin tyytyväinen kaikkeen. Lähetän Santille hauskan viestin, jossa kerron erikoisen ystäväni kuulumisia (se on meidän oma juttu, hassua, mutta toimii) sekä valokuvan pipareista, jotka koristelin yllättävän taitavasti sydämillä. Santi on selkeästi iloisella tuulella ja lähettää kuvan työkaverinsa hassuista kengistä. Nautin tästä. Nautin siitä, että eilen katsoimme elokuvan, jota sitten yhdessä kommentoimme. Nautin siitä, kuinka ihan yhtäkkiä kirkkaana salamaniskuna sain jouluilahjaidean, jonka annan Santille, jos tapaamme joulunaikaan (olen aika varma, että tapaamme, mutta kaivetaan tämä jos jostain vanhasta muistista). Minä olen tilannut hänelle erään teoksen, kirjan, johon kirjoitan hänelle räätälöidyn runon. Minä kirjoitan runoja. Minä kirjoitin jo ensimmäisen version runosta, jonka haluan hänelle antaa. Uskon, että hän arvostaa sitä. Siitä tulisi kaunis muisto. Ja sitten lukisimme toisillemme ääneen sitä kirjaa, jonka hänelle erityisellä harkinnalla olen hankkinut. Olemme myös taas lähetelleet toisillemme haikuja Karrin kanssa. Muistatteko Karrin. Hän on ottanut minuun yhteyttä kysyen, että miten voi löytää mielenrauhan. Voitteko kuvitella. Ihan yhtäkkiä tässä kaiken tämän uskomattomuuden keskellä. Minä kerron Karrille mitä tiedän. Haluan, että hän pääsee mukaan tähän flowhun. Haluan, että kaikki pääsee. BLING. Ystäväni kyselevät, että mitä tänään tapahtuu. Olisi bileet tuolla ja tuolla ja tuolla. Hymyilen. Ja minua ihan vähän harmittaa, etten pääse nyt mukaan tanssimaan ja juhlimaan. Muistan, että taisin viettää edellisen, tai ainakin sitä edellisen itsenäisyyspäivän Javierin kanssa. Se oli kivaa. Mutta nyt elämässäni on uusi luku. Heti kun ajattelen, että minä tapaan Santin, niin minua ei harmita lainkaan, etten pääse juhlimaan. Tai pääsenhän minä! Me tapaamme hienossa ravintolassa. Aion suudella häntä heti alkuun suulle. Aion ottaa häntä käsistä kiinni ja mainita, että tänään on meidän kolmekuukautismerkkipaalulle. Happy three months of knowing me. Aion sanoa hitaasti ja hymyillä vinosti. Minulla on laukussani mukana Lindtin parhaita konvehteja muutama valikoimani kappale. Jos menemme Santin luokse, niin otan ne siellä esiin samalla, kun kuuntelemme musiikkia. Ehkä juomme viiniä. Nojailemme toisiimme sohvalla ja puhumme kaikesta. Kerron taas asioita, joista nautin. Ehkä me varataan lennot joululomalle! Ehkä.