on hän todellinen

Muutama tylsän laiska päivä takana. En ole erityisesti murehtinut tai stressannut mitään, mutta en ole myöskään kauheasti iloinnut mistään. Olen taas vähän taantunut ja vain ollut. Olen etäisesti tuntenut vatsassani sen kraaterin vanhan paikan. En ole ajatellut tulevaa, ja siihen liittyviä mahdollisia iloja, kuin pieninä toiveikkaina välähdyksinä. Silleen passiivisesti. Ihan kuin olisin epävarma, että onko kaikki ollut todellista vai vain jotain unta. Tuleeko joka kuukausi nämä tällaiset päivät? Tai pari kertaa kuukaudessa. Liittyvätkö ne kuun liikkeisiin? Tai johonkin hormonaaliseen kiertoon? Joka liittyy myös kuuhun. Minusta tuntuu jotenkin etten ole ihan täysillä tässä todellisuudessa, vaan ikään kuin uinun tietämättömänä jossain horroksessa, kunnes taas jotain tapahtuu. Olen normaalisti yhteydessä Santiin ja muihin ystäviin ja sukulaisiin, mutten jaksa olla kauhean aloitteellinen tai aktiivinen. Olen normaalisti yhteydessä, koska muistan ja tiedän järjellä miten toimia. Vaikka oloni olisi ihan toisenlainen. Virkeänä ollessani keksin tosi hauskoja juttuja vaikka kuinka paljon. Mutta nyt joudun keskittymään, että saan aikaiseksi yhden normaalin viestin. Se näkyy täälläkin. En vain saa muodostettua lauseita. Joinain päivinä se ei vain onnistu. Teen joogaohjelman kyllä. Ehkä kokkaan pienen illallisenkin. Mutta en samalla energialla kuin useimpina päivinä. Makoilen katsomassa ohjelmia ja olosta voi tulla sellainen tunkkainen ja liian laiska. En tykkää siitä olosta, mutta se on normaalia. Ne ovat juuri taas ne päivät, joiden aikana ennen olisin ollut ahdistunut ja pelännyt kaiken menevät pieleen. Venyttänyt ne päivät ikuisuuksiksi. Mutta nyt vain olen ja odotan, että se menee ohi. Pidän kiinni rutiineistani, vaikka tekisi mieli vain käpertyä päiväunille. En ala yliajatella mitään. Huomaan, että myös muilla on samanlaisia fiiliksiä. Ystäväni Tommi lähettää minulle viestin, että hänestä tuntuu kuin ei tietäisi mikä olisi oikea todellisuus. Sanon hänelle, että täytyy vain täysillä olla siinä todellisuudessa, jossa nyt on. Joskus se tuntuu vieraalta ja tyhmältä. Mutta kannattaa keskittyä siihen. Antaa itsensä heittäytyä siihen todellisuuteen. Jos on tylsä ja laiska olo eikä tarvitse keskittyä mihinkään velvoitteisiin, niin sitten laiskottelee ja tylsistelee. Koska tietää, että pian energiat ovat taas ihan eri tasolla. Pian on taas suunnitelmia joihin keskittyä. Kohta on taas viristynyt olo ja saa intoilla toisessa todellisuudessa. Näihin on pakko tottua. Joskus ne laimenevat. Kaikki tasaantuu. Vanhat pahaenteisyydet ja epävarmuudet unohtuvat ja niiden muistijäljet katoavat näiltä päiviltä.

Keskiviikkona oloni on jo vähän virkeämpi. Silti aamupäivän aikana unohdan pariin kertaan, että mikä päivä on menossa. Olen valmistautunut rentoon koti-iltaan, mutta sitten havahdun siihen, että on keskiviikko ja me ehkä tavataan Santin kanssa. Kai me sellaista vähä jo viestiteltiin. Mutta kuvittelenko vain. Jotenkin minä haluaisin varmistaa, että tavataanhan. Tykkääthän sä vielä musta, vaikka mulla on ollut tällainen typerä olo. Eihän hän sitä tiedä. Olen ollut ulospäin ihan normaali. Mutta tällaiset lievät vaiheilufiilikset liitävät nyt ajatusteni läpi mietoina etiäisinä. Vaikuttamatta käytökseeni. Tilanteemme on niin tasaantunut etten pääse punomaan mitään ahdistukseen liittyviä ajatuksia. Mutta silti olisi kiva nähdä. Olisi kiva pussailla ja vahvistaa välejämme. Olla olematta yksin. BLING. Ricky kyselee kuulumisiani pitkästä aikaa. Hän tahtoisi tavata. Kyselee, että mitä teen tänään. Totean, että saatan olla varattu. Mietin, että jos Santiago ei ehtisi tavata tänään, niin tapaisinko Rickyn? Ihan vain kaverina tietysti. Mutta toisaalta olen tänään niin laiska, että saattaisin vain jäädä kotiin. Koska tiedän, että Santi on siellä ja me tavataan viimeistään viikonloppuna. Lähetän Santille viestin, jossa kysyn mitä hän ajattelee tästä illasta. Ihanan vaivatonta voida vain kysyä. Pelkäämättä kauheasti vastausta. Pieni pettymys on sallittu. Niitä pitää oppia ottamaan vastaan ylireagoimatta. BLIBLING. Mutta yhtään viivyttelemättä Santi vastaa ja sanoo suoraan, että meidän pitäisi tehdä tänään jotain hauskaa. Ja sitten sen jälkeen pohtia yhteistä matkaa. Jes. Laiska olo saa siis väistyä illalla ja saan tavata Santin. Pääsen jotenkin kuoriutumaan ulos tästä horrosmaisesta todellisuudestani johonkin raikkaaseen. Sellainen olo minulla nyt on. Kirjoitan heti Rickylle, ettemme ainakaan tänään ehdi tavata. Mutta olisi ehkä hauska toivottaa hyvää joulua vielä ennen lomia! Oloni piristyy heti, ja jotenkin Santin kanssa luomani todellisuus tulee taas ottamaan paikkaa. Olen herännyt tänä aamuna ja tehnyt melko hikisen treenin. Ja aion tehdä harjoituksen myös heti kotiinpäästyäni. Olen niin iloinen vatsalihaksistani ja siitä, miten jaksa pitää kolmijalkaista alaspäin katsovaa koiraa entistä pidempään ryhdissä. Tuntuu taas kauhean kaukaiselta, että minulla on joku ihana ihminen. Siellä se vielä olikin, vaikka on mennyt viikko tai valovuosi kun tavattiin.