vieläkin

Olen liian tyytyväinen löytääkseni aikaa kirjoittamiselle kiireisen työtilanteen keskellä. Tai vapaa-ajalla, kun on kaikenlaista muuta pientä mitä pitää tehdä. Tai sitten väsymys, jonka voi ottaa syleilyyn pehmoisen täkin alla. Siinä missä aikaisemmin olen pakonomaisesti ottanut itselleni aikaa kirjoittaa esimerkiksi tauoilla arkipäivien aikana, teenkin nyt jotain muuta. Kriisien keskellä en ole välittänyt työkiireistä siinä määrin, että ne veisivät resurssejani keskittyä omiin asioihini. Mutta nyt kun voin hyvin, niin sitä samaa tarvetta saada terapiaa ja purkaa asioita ei ole. Minulla on kaikki hyvin. Edelleen! Me lähennytään Santin kanssa. Tunnen miten kiintymyksemme ja ihastumisemme toisiimme syvenee. On jo itsestäänselvää että me tavataan kerran arkiviikon aikana, ja vietetään ainakin yksin yhteinen yö viikonloppuna. Edelleenkin olen ihan ekstaasissa tästä uskomattomasta fyysisestä yhteydestä, joka meillä on. Juuri heräsin hänen sylistään keskiviikkoaamuna, koska olemme edellisenä iltana osallistuneet pieneen tapahtumaan. Ja menneet hänen luokseen pitäen toisiamme käsistä kiinni. Olemme puhuneet sylikkäin sohvalla yömyöhään mistä tahansa. Ja sitten menneet sänkyyn, jossa olemme rakastelleet ihanammin kuin koskaan. Suutelemme paljon. Olemme ihan hiljaa. Kaikessa on kyse fiiliksestä. Se on mieletöntä. Miten olenkaan saattanut saada tämän kaiken? Mutta ei se edes jää siihen. Vaan aamulla kun kello soi painan pääni Santin rintaan. Ja vaikkei hän tee mitään aloitteita, niin kiipeän hänen syliinsä. Kuiskaan, että viisi minuutta. Mutta kun huohotan hänen sylissään hyvää hetkeä myöhemmin, niin hän ottaa minusta kiinni ja kääntää selälleni ja jatkaa kunnes luulen meidän tosissaan myöhästyvän töistä. Me olemme täydellinen matchi. Nautimme yhdessäolosta niin paljon, etten edes tajua sitä. Eikä ainoastaan fyysisestä puolesta. Vaan silmät säihkyvät entistän palavammin kun tapaamme toisemme kahvilassa tai kadulla. Hymyilemme ja saan suudelman suulle. En pelkästään poskelle. Minulla on tosi vahva tunne, että hän tuntee minua kohtaan samoin, kuin minä häntä kohtaan. Että meillä on toisiamme sellainen turvallinen ja hyvä ikävä. Kaikki negatiiviset ja pelottavat tunteet ovat jääneet niin vähäisiksi. Sellaisiksi ohikiitäviksi etiäisiksi, joissain erityisissä tilanteissa. Jotain ihan pieniä ajatuksentasolle jääviä kysymyksiä siitä, että osaanko minä käyttäytyä. Tuleeko minusta mustasukkainen. Selvitäänkö me tylsistä päivistä. Ja kaikkiin vastaus on ollut ihan selvä. Kaikki on uskomattoman hyvin. 

Olen ollut lähestulkoot täysin onnellinen nyt elokuusta alkaen. Niinkö se on? Jo monta kuukautta. Ja se alkoi jo ennen kuin me tapasimme Santin kanssa. Siksi olen niin tyytyväinen, kun voin sanoa, ettei hän saa aikaan onnellisuuttani. Minulla on onnellisuuteni. Hän vain ei vahingoita sitä. Ja se on ainoa mitöä kukaan voi toivoa. Onnellisuus pitää pitää itsellään. Ja sitten pitää löytää joku, joka hellii sitä ja kasvattaa. Eikä ota panttivangiksi. Tunnen olevani vapaa! Oloni on kevyt. Vaikka sitoutuisin Santiin enemmän kuin kehenkään, niin oloni on vapaa kuin taivaanlinnulla. Eikö sen pidäkin olla juuri niin? Minulla ei ole mitään halua kontrolloida Santiagoa. Luotan täysin siihen, että hän pystyy tekemään kaikki ratkaisunsa huomioiden meidän tilanteemme. En ole aiemmin tuntenut tällaista. Olen aina ollut huolissani. Olen aina halunnut tietää mitä toinen tekee missäkin. Olen jopa halunnut vilkaista sitä puhelinta. En ole luottanut täysillä. En ole halunnut antaa toisen tehdä omia valintojaan, koska ne eivät mielestäni ole kuitenkaan oikeita. Nyt vain heittäydyn tähän  ihanaan varmuuteen siitä, että kaikki on hyvin. En ole hakenut enää voxra-lääkitystäni apteekista. Olen voinut ihan hyvin. Olen puolittanut toisen lääkityksen annostuksen puoleen. Jäseniäni särkee välillä niin paljon, että herään siihen yöllä. Mutta en anna kipujen häiritä itseäni liikaa. Olen välillä laistanut aamujumpasta. Mutta pääsen entistä paremmin korkeaan siltaan ja osaan pian seisoa päälläni. Minulla on motivaatiota pysyä hyvässä kunnossa. Ja päästä parempaan kuntoon. Haluan, että Santi on ylpeä minusta. Olen tavannut ohimennen hänen tuttavansa jossain ravintolassa, johon olemme osuneet sattumalta yhtäaikaa. Olen hymyillyt ja tervehtinyt kohteliaasti. Sitten minusta on tuntunut että Santi on pälyillyt tuota naispuolista ystäväänsä koko illan. En viitsi kysyä onko se joku eksä. Koska ei sillä ole väliä. Santi on kohdellut minua hyvin koko ajan. Joskus ihan pienen hetken minusta on tuntunut, että Santi tahtoisi minun olevan ihan vähän mustasukkainen. Mutta se voi olla vain joku oma ajatukseni, joten en ruoki sitä enempää. Ja eihän se haittaa, vaikka hän haluaisikin. Ehkä olisinkin. Niin kauan kun emmme ylitä tiettyjä rajoja, niin saamme olla vähän hölmöjä ja inhimillisiä. Mutta emme saa rikkoa tätä kauneutta, joka meillä on. Meillä on uskomaton kunnioitus toisiamme kohtaan. Meillä on mieletön intohimo. Meillä on tieto siitä, että me olemme vain toistemme kanssa. Ja se on äärimmäisen tärkeää. Ja jos se rikkoutuu jollain epäluottamustoimella, niin en usko, että takaisinpaluuta enää olisi. 

Olen ollut äärimmäisen positiivinen. En ole juurikaan antanut sijaa huonoilla ajatuksille tai fiiliksille,  vaan keskittynyt uskomaan, että tää on nyt se yksi miljoonasta. Ja tietysti se onkin! Mutta mitä jos Santi paljastuisikin ihan erilaiseksi kuin nyt kuvittelen. Mitä jos minulle paljastuisinkin, että hän on vaikkapa viihdyttänyt jotakuta toista pedissään? (Haha ajatus on aivan absurdi!) En katsoisi taakse ollenkaan. Olisin pettynyt ja surullinen, enkä ehkä tapaisi häntä enää koskaan. En jossittelisi kuin vain mielessäni. Koska nyt tiedän mitä voin saada. Nyt tiedän, että tämä mieletön yhteys on mahdollinen. Ja aina kun olen ollut varma, etten voi enää kokea mitään vastaavaa. Niin aiemmat kokemukseni ylittyvätkin pian kirkkaasti. Siispä. Mitä ikinä tapahtuukaan. Niin minä en koskaan tyydy vähempään kuin tähän. Olin jo päätynyt tähän ratkaisuun aikaisemminkin. Ja olin onnellinen. Ja voin jatkaa tällä samalla linjalla. Toivon koko sydämestäni, että saan pitää Santin ja meidät. Että me voidaan kohta vahvistaa toisillemme ja kaikille, että olemme suhteessa. Että voisimme käydä illallisella perheeni kanssa. Ja voisimme julkaista yhteisen kuvan. Sellaisen joka olisi kaunis, nokkela ja hauska, kuten mekin. Että kohta olemme varanneet seuraavan matkan. Ja sitten kirkon. Kohta lähetän hänelle jonkun kivan viestin. Ja kysyn että tavataanko me huomenna. Me mennään urheilemaan. Ja sitten keksitään jotain kivaa. Ehkä tapaan ystäviäni tänään, mutten halua olla huomenna liian väsynyt. Voisin joogata. Voisin maalata ja piirtää. Voisin kirjoittaa jotain järkevää. Voisin tehdä tehdä mitä vain, ja hauskinta on, että ehkäpä teenkin.