täytyy olla supervoimii

Perjantaina lähden tapaamaan Jereä ja Tommia ja paria muuta kaveria Jeren luokse. Ihan niinkuin aina. Olen saanut punaisia sydämiä. Näiltä ystäviltäni. Kun he toivottavat minut tervetulleeksi luokseen. Ja sitten kiittävät käynnistä. Mietin, että näkeeköhän Santi nuo sydämet puolikuntoisen puhelimeni näytöllä ja ihmettelee, että mitä oikein touhuan. Mutta en ole koskaan peitellyt mitään. Olen usein saanut sydämiä. Eikä minua huoleta yhtään. Jeren luona nauramme paljon ja kinastelemme siitä kenen vuoro on valita biisi. Välillä tanssahtelemme vähän. Ja puhutaan kaikesta mitä ei tarvitse muistaa jälkeenpäin. Maistelemme vähän tuliaisviinejäni. Ja sitten kun tuntuu siltä, että on ollut riittävän hauskaa, eikä enää ole tapahtumassa mitään erityistä, niin lähden yöbussilla kotiin. Olen kiitollinen näistä ystävistäni. Siitä, että minulla on elämässäni ihmisiä, jotka aina toivottavat minut tervetulleeksi. Jotka haluavat tehdä kanssani asioita. Kutsuvat leffaan ja ulos syömään. Tai sitten vain istumaan kahdeksaksi tunniksi olohuoneeseen puhumaan leffoista. Emme puhu paljoakaan matkastani tai siitä kenen kanssa olen siellä ollut. En valehtele mitään. Mutten myöskään kerro kysymättä. Ja minusta tuntuu, että Jere ei halua tietää. Hän koskettaa minua aina kun saa jonkin tekosyyn. Ja laulaa minulle laulunsanoja, joissa puhutaan siitä kuinka tykätään toisesta. Kaikki tämä on vielä helposti kaveruuden rajoissa, enkä anna minkäänlaista vastakaikua. Olen puhtaasti kaverillinen. Mutta ennemmin tai myöhemmin joku varmasti kysyy jotain. Ja sen jälkeen mahdollinen tapailuni on julkista tietoa. Pelkään loukkaavani muiden tunteita. Nämä miehet, joita pidän ystävinäni, saattavatkin elätellä toiveita minun suhteeni. He ovat nähneet kuinka olen vain ollut yksin koko viime kesän, enkä ole edennyt pientä flirttiä pidemmälle kenenkään kanssa. Ehkä he ajattelevat, että olen saavuttamaton. Olen hehkuttanut sitä kuinka hyvä on osata olla yksin. Olen ollut ylpeä siitä, että olen vain itsekseni, enkä ole tarvinnut huomiota hetkellisesti keneltäkään. Ja he ovat tyytyväisiä niin kauan kun kukaan ei saa minua. Mutta voiko mahdollinen parisuhteeni vaikuttaa ystävyyssuhteisiimme? Voisiko Jere tai joku tuntea tulleensa petetyksi? Kaikki on mahdollista. 

Tykkään olla kotonani. Kun pääsen sinne, niin asettaudun sohvalle pehmopeiton sisälle ja katetun pöydän ääreen. Se on turvapaikkani. Siinä minulla on lasillinen viiniä ja pala suklaata. Netflix ja HBO. Puhelin on turvallisesti lähellä, mutta minun ei tarvitse koskea siihen ellei se piippaa. Eikä aina silloinkaan. Koitan valvoa mahdollisimman pitkään saadakseni nauttia tästä omasta ajasta täysillä. Miten olenkaan onnistunut saamaan kodistani aikaan tällaisen lämpimän kutsuvan pesän. Siellä ei ole paljoakaan mitään, mutta juuri se kaikki, mikä saa oloni hyväksi. Aikaisemmin en kyennyt nauttimaan tällaisista asioista. Kotona olemisesta. Yksin olemisesta. Muistan kuinka vasta epäröiden suunnittelin muuttoa omaan uuteen asuntoon yli vuosi sitten. Ja nyt en luopuisi siitä enää kovin helpolla. Olen saanut rakennettua kotini juuri minulle sopivaksi. Siellä voin helposti viettää olostani nauttien koko päivän. Valita herkullista teetä, jota keitän siinä yhdessä pikkukattilassa, jossa myös teen itselleni puuroa erilaisilla täytteillä. Tai keitän kananmunia. Kotonani on kaunista. Ihana suuri sänky ja luettavaa. Kutsun mielelläni perheenjäseniäni kylään ja nykyään meillä on aina tosi kivaa. Me kokkaamme ruokaa ja katsotaan sarjoja loppuun asti. Sitten katsotaan yksi jakso testiksi uudesta sarjasta ja päätetään, että aletaanko katsomaan sitä. Nautin elokuvista tosi paljon. Nautin siitä, että pystyn keskittymään niihin täysille. Ilman, että kokoajan murehdin, että milloin joku viestii, tai ruoki muutoin pahaenteisyyttä. Olen jotenkin itsekkäästi omassa kuplassani iloinen. Tietenkin nyt asiat ovat vähän lipsumassa muutokseen, kun minulla on Santi. Minulla on Santi. En aio pelätä sanomasta näin. Ihan kuin se heti tuottaisi jotain huonoa karmaa ja näpäyttäisi minua sitten jotenkin. Ei. Olen päättänyt, että ansaitsen tämän kaiken. Ja jos jotain tapahtuu niin sitten kai ansaitsen sen. Koitan vahvistaa itseäni. Treenaan lähes joka päivä. Saan jo aika hyvin täyden splitin ja se tuntuu kivalta. Valokuvista huomaan miten takapuoleni on muuttunut. Reiteni tuntuvat vahvemmilta ja saan tehtyä punnerruksia. Kaikki nämä muutokset tuntuvat aika merkityksellisiltä, koska enhän minä ole tehnyt muuta, kuin nauttinut olostani ja vähän jumppaillut kotona. Vähän muokannut ruokavaliotani, mutta se on lähinnä ollut hauskaa. En ole siis kärsinyt sen eteen, että kehityn fyysisesti. Mahtavaa! Toivon, että kaikki oivaltavat tämän asian.

Olen tavannut Santin sovitusti lauantaina. Syömme hienossa ravintolassa taas. Meillä on mukavaa. Ja hänen luokse päästyämme katsomme sylikkäin elokuvan, jonka puolivälissä alan torkahdella. Olemme sohvalla, koska Santi on yrittänyt puhdistaa patjaa edellisen tapaamisemme jälkeen, ja patja haisee vahvasti etikalle ja lattiat ovat täynnä jälkiä siitä, että niille on kaatunut jotain, mitä on sitten yritetty pestä pois. Varmaankin soodaa. Santi on kuvaillut itse yritystään pestä patjaa katastrofaaliseksi. Vähän huumorilla ja nauraen. Mutta selvästi epäonnistumiseen pettyneenä. Pettyneenä itseensä. Ja ehkä vähän tahattomasti ärsyyntyneenä siitä, että minä aiheutin sotkun. Tai tavallaanhan se on hän. Hah. Sanon hymyillen, että minähän tarjouduin auttamaan asiassa. En puutu siivousprojektiin sen enempää. Santi on perfektionisti ja haluaa saada suoritettua itse siivouksen loppuun. Eikä hän pyydä tai kaipaa apua. Elokuvan jälkeen minä olen jo aika väsynyt, mutta Santi tekee aloitteen. Pussailee ja koskettelee. Riisuu. Edelleenkin tämä kaikki on taianomaisen ihanaa. Taas saan sanoa, että vietimme varmaan seksikkäimmän ja ihanimman hetken tähän mennessä. Taas kaikki on astetta rennompaa ja Santi näyttää entistä avoimemmin nauttivan hetkestä. Minusta on aivan ihanaa, kun hän saa huipennuksen silloin kun rakastelemme ihan hitaasti ja lähes hengittämättä. Siinä on jotain kaunista. Olen edelleenkin aivan haltioissani siitä, että minulla on miesystävä, jonka kanssa intiimi kanssakäyminen on tajunnanräjäyttävää. Mahtavaa. Ennenkokematonta. Olen tajuttoman onnekas. Ja olen erittäin helpottunut, että Santi haluaa seksiä täysin estottomasti siitä huolimatta, että olemme sängyllä, jonka tuoksu muistuttaa edellisestä tapaamisestamme. Rakastan nukkua hänen vieressään. Olemme kiinni toisissamme aina. Hikoilemme unissamme. Jossain vaiheessa Santi nousee keskellä yötä laittamaan päälle kalsarit ja t-paidan. Hän tykkää käyttää yöasua. Ja sitten hän tulee halaamaan minua sänkyyn ja nukahdamme. Aamulla Santi nousee sängystä ja siirtyy sohvalle lukemaan minulle ääneen uutisia. Kommentoin uutisia ja kieriskelen peiton alla. Sitten viivytellen käyn aamupesulla ja siirryn alushoususillani kiinni Santiin. Siinä on minun paikkani. Ihan sama missä olemme. Hän ottaa minut kainaloonsa. Silittelee. Pussailen hänen käsivarttaan samalla kun puhumme uutisista. Santi kysyy, että mitä tahtoisin tehdä tänään. Pussailen häntä lisää ja sanon, että haluan sotkea hänen kanssaan joka paikan ja juoda vaikka kahvia.

Santi sanoo iloisena, että kahvi tekisi hyvää. Koskettelen häntä ja tunnen miten hän on ihan valmiina. Siellä boksereissa. Hiton seksikästä ja kuumottavaa. En pysy aloillani, kun mietin sitä kuinka hän kävelee alastomana seisokin kanssa. Se pysyy vielä session jälkeenkin pitkään kauniin ja uhkeana. Ja aloitamme siis aamun samalla tavoin kun lopetimme edellisen illan. Me ollaan mahtava pari. Tai niin haluan nyt ajatella. Kävelle ulkona vierekkäin liukkaalla lumisella maalla. Meinaan liukastua ja katsoessaan minua Santi meinaa liukastua myös. Kumpikana ei kaadu. Nauramme. Ja Santi sanoo, että if we go, we go together. Sitten kuljemme ratikalla uuteen kahvilaan, jota tahdomme kokeilla. Istumme vierekkäin. Santi nipistää hellästi kylkiäni. Sanon hymyillen, että joo joo, nyt tammikuussa jää herkut vähemmälle! Ja Santi toteaa, ettei tarkoittanut sitä, vaan hän vain haluaa kosketella. Olen kerännyt kilon tai pari lomailun aikana, mutta ne ovat helposti kadotettavissa tällä nykyisellä motivaatiollani. Santi kertoo kotimaansa kansallisista festivaaleista, ja siitä, kuinka siellä on tarkoitus pussailla mahdollisimman monen kanssa. Puhumme mistä vain. Minä huomaan, että tositosi pieni lievä mustasukkaisuus nousee välillä mieleeni. En halua kuulla siitä, kuinka hän oli festivaaleilla ja piti siellä hauskaa. Tai siis haluan, mutten kai halua. Kun Santiago osoittaa ulkona ollessamme hotellia, jossa kerran oli entisen tyttöystävänsä kanssa, niin minulle tulee ihanihan pikkuministi ärsyttävä olo siitä, että hän on pyörinyt täällä jonkun toisen naisen kanssa. Mihinköhän tämä voi johtaa? Ja miten voin estää sen, etten ala yhtään pilata mitään näillä ihmeellisillä tuntemuksilla. Ne ovat tosi vähäisiä, mutta aistittavissa. Ne myhäilevät siinä vanhan kraaterin kohdalla. Ja sanovat, että enhän minä oikeasti tunne Santiagoa niin hyvin, että voisin osoittaa häneen tätä luottamusta, jota nyt tunnen. Pienet ohikiitävät ajatukset kysyvät, että mistä minä voin tietää, että hän on vain minun kanssani. Mistä voin tietää, että kun Santi puhuu flirttailusta ja vapaasta seksistä jossain kotimaansa tapahtumissa, ettei hän kaipaa niitä asioita? En mistään. En kuuntele näitä ajatuksia. Sivuutan ne syvään henkäisten. Enkä sano mitään ääneen. Minä voin luottaa Santiin kunnes toisin todistetaan. Me olemme hankkimassa kuukausikortit harrastukseemme. Me olemme kiherrellen sopineet, että joskus vietetään treffi-ilta, jolloin ei saa puhua ollenkaan englantia. Me olemme jo varanneet paikat tapahtumaan muutaman viikon päähän. Meillä on yhteisymmärryksessä yhteinen lähitulevaisuus. Me pussaillaan kadulla kaikkien edessä. Me voidaan onnistua, enkä anna tilaa omille typeryyksilleni ollenkaan. 

BLING. Tommi kutsuu minut elokuviin kanssaan. Taas joudun miettimään, että onko tämä vain kaverillista, vai onko tämä treffikutsu. En kysy sitä, vaan vastaan Tommille kuin kenelle tahansa ystävälle. Sanon, että katsotaan lähempänä. On vähän kiireitä. BLING. Ricky ottaa yhteyttä ja kertoo taas tilanteestaan eksänsä kanssa. Koitan neuvoa ja toivottaa jaksamista. Hän kysyy miten voin. Ja kerron voivani paremmin. Kerron liikunnasta. Ricky kertoo oman tilanteensa olevan ennallaan. Kertoo kaipaavansa minulta halausta. Puhumme rakkaudesta. Ja sanon, että se on joka paikassa. Hengitetään rakkautta sisään. Ja hengitetään rakkautta ulos. Kun ratikassa joku hyvässä huppelissa ollut laitapuolen kulkija kehui söpöyttäni ja kysyi, että minne olen matkalla, niin vastasin olevani menossa levittämään iloa ja rakkautta kaikkialle. Siltä minusta usein tuntuu. Että edelleenkin lillun hyvyydessä (pääosin). Ja kesittymällä tähän hetkeen ja kaikkeen hyvään, pystyn loistamaan sitä itsestäni ulos, kuin se olisi supervoima (pääosin). Siltä minusta tuntuu (pääosin). Pidän Rickystä. Jollain tavalla jopa ikävöin häntä. Jollain tasolla edelleenkin pidän siitä, miten hän on pitänyt minusta. Ja pitää edelleenkin. Jo pitkälle kolmatta vuotta. BLING. Javier. Me olemme jutelleet kasuaalisti Javierin kanssa sarjoista, joita joskus katsoimme yhdessä. Olemme jutelleet työasioista. Ja sitten Javier on kysynyt, että miten olen voinut. Miten minulla on mennyt sen jälkeen, kun meidän tiemme erosivat. Jotenkin keskustelu hänen kanssaan on tuntunut niin normaalilta. Minusta on kiva nähdä hänen nimensa puhelimeni näytöllä. Tuntuu hyvältä, kun hän tarkasti kertoo työjutuistaan ja suunnitelmistaan sen suhteen. Sanon Javierille, että olin kesän ihan yksin. Keskityin täysillä itseeni ja voimaan paremmin. Aloitin säännöllisemmän liikunnan. Ja juhlin auringon alla enemmän kuin ikinä. Vahvistin välejäni ystäviini. Ja sitten jotenkin löysin balanssin ja asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan. En sano, että tapasin jonkun. Eikä hän kysy sitä. Enkä minä kysy häneltä. Sillä ei ole nyt väliä. Olen myös nähnyt ohimennen somessa Ronin kuulumisia. Hänellä kai menee hyvin. Hänen kumppaninsa vaikuttaa mukavalta ja ihan fiksulta. Sellaiselta, jolla on se tasapaino ollut aina. Aina se sisäinen rauha. Ja sillä hän on ehkä saanut Ronin ahdistuksen lievitettyä. Hyvä. Minusta tuntuu, että olen nyt itse enemmän senkaltainen. Se joka haluaa ympärilleen hymyilyä ja iloa. Ei draamaa. Ei enää sitä draamaa, mitä me Ronin kanssa silloin elimme.