maanantai 9. lokakuuta 2017
Madly Deeply Mind Away
Takana taas yksi kiva ja jo tavanomaiseksi muodostunut viikonloppu, lukuunottamatta tappopäänsärkyä, joka piinasia minua koko lauantain. Aikomuksenamme oli Jukan kanssa lähteä viettämään kivaa iltaa Ossin ja hänen tyttöystävänsä kanssa, jotka pikaisesti päivällä tapasimme, mutta sen sijaan vietimme illan sohvalla Jukan luona maaten hänen huolehtiessaan minun hyvinvoinnistani koko illan. Olen tyytyväinen. Olen onnellinen. Olen toiveikas. Jukka on kertonut taas minulle lukuisia kertoja siitä kuinka kaunis ja ihana olen. Siitä kuinka hän vain tietää, että se oli nyt tässä. Sanoo, että on jo pitkään miettinyt, ettei hänen haluamiaan piirteitä voi löytyä yhdestä naisesta. Ulkonäköä ja luonnetta. Ja nyt kokee voittaneensa pääpotin. Aina kun eroamme hän sanoo, että tule milloin vain hänen luokseen. Mitä useammin sitä parempi. Ja minua hymyilyttää, kun vihdoinkin joku kohtelee minua hyvin ja rakkaudella. Toki olemme olleet asioista eri mieltä. Tietenkin meissä on piirteitä joita emme toisissamme täysillä ihannoin, mutta sellaista se on. Jukkakin on todennut, että ennen kaikkea olemme ystäviä. Ja mikä on sen parempaa kuin saada olla oikea tiimi hyvän ystävänsä kanssa. Kyllä. Edelleenkin kaikki potentiaali on voimakkaasti läsnä. Edelleenkin ikävöin hänen seuraansa enkä malta odottaa, että tapaamme seuraavan kerran. Kaikki muut ovat jääneet jonnekin taustalle. En tällä hetkellä edes käsitä, että olen aktiivisesti tapaillut useita miehiä, joiden kanssa kaikki on ollut jotenkin niin vaikeaa tai vaihtelevaa tai epäselvää. Koska nyt minulla on yksi ihminen, jonka kanssa kaikki on selkeää ja helppoa ja vaivatonta. Jukka on kertonut ilmoittaneensa omille vanhemmilleen tavanneensa kivan tytön. Hän on avoimesti kertonut tapailustamme eksillensä, joiden kanssa on yhä tekemisissä. Olen tavannut lähes kaikki hänen ystävänsä ja loput tapaan seuraavan viikonlopun juhlissa, joihin Jukka tahtoo minut viedä. Lauantaina kipeää päätäni silitellen hän on toiveikkaana kysellyt, että tietääkö kukaan minun sukulaiseni tai tuttavani hänestä. No, tietenkin olen lähiperheelleni kertonut tulevasta matkasta ja kivasta tyypistä, jonka kanssa sinne lähden. Mutta ajatus esimerkiksi sukulaisvierailusta tuntuu hieman kaukaiselta. Toppuuttelen vilpittömän innokasta Jukkaa sanomalla, että nyt edetään päivä kerrallaan. Edes päivän aikana otetut viisi buranaa eivät lievitä päänsärkyä, joka tuntuu siltä, kuin aivot eivät mahtuisi pääkallon sisälle vaan kallo alkaa rakoilla kauheasta paineesta. Olo on oksettava! Mutta mikä auttaa välittömästi? Otamme Jukan kanssa koti-iltaa viettäessä ekstaasit, mikä turruttaa hetkessä järkyttävän päänsäryn pois ja pelastaa loppuyön. Valvomme aamukuuteen saakka youtube-videoille nauraen ja toisiamme silitellen. Vaikka Jukka on meistä selkeästi se suorempi ja aloitteellisempi kaiken suhteen, niin hän toteaa, että kokee myös minun pitävän hänestä ja arvostavan yhteistä aikaamme omilla pienillä eleilläni. Hyvä. Juuri niin haluankin asian olevan. En osaa hehkuttaa ääneen fiiliksiäni kuten hän, mutta onneksi Jukka näkee, että oikeasti pidän hänestä. Ja siitä miten hän pitää minusta.
Viikonlopun aikana olen saanut nähdä pienen välähdyksen Jukan mustasukkaisuudesta. Mutta minä pidän siitä! Olen ollut niin paljon tekemisissä välinpitämättömien ja kylmien ihmisten kanssa, että nyt kun joku on kiinnostunut siitä keiden kanssa olen tekemisissä tuntuu lämpimältä ja ihanalta. Rajansa tietenkin kaikella, mutta kun Jukka joskus perjantai-illan huumassa kysyy, että olenko käyttänyt tinderiä ja miten siellä on noin paljon lukemattomia viestejä, se saa minut hymyilemään ja toteamaan, etten ole käyttänyt koko sovellusta lähes koko vuotena. Olen jo ajat sitten laittanut sen pois päältä, enkä ole jaksanut edes vilkaista mitään uusimpia viestejä. Olen jo edellisvuonna kartuttanut itselleni niin laajan uusien tuttavuuksien piirin, etten kerta kaikkiaan ole jaksanut tavata tai edes kunnolla jutella kenenkään uuden ihmisen kanssa. Ainoa kenet sieltä tänä vuonna olen tavannut taisi olla Harri. Tykkään siitä että jotain kiinnostaa mitä oikein touhuan. Haluan todellakin deletoida tinderit pian jos tämä meno jatkuu. Ja vielä tuohon väliin yksi mdma-mainos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti