Back to reality

Ei mene kauaakaan kun arki alkaa taas rullaamaan, vaikka on juuri pari päivää aiemmin maapallon toisella puolella todennut unohtaneensa jo missä edes asuu tai tekee työkseen. On kiva kuunnella tuttua aamuradiota jossa soi ihan uusia biisejä. Ja se tuttu tiistainen lounassalaattikin maistuu taas oikein hyvin, vaikka näyttää paljon pienemmältä kuin viimeksi. Ei edes kylmä ja kostea sää tunnu maailmanlopulta. Mutta en olekaan koskaan ollut syksyvastainen. Pahinta lomaltapaluussa oli taksia lentokentältä pyydystäessä se tunne, että jotain loppuisi. Ihan kuin emme enää ikinä tapaisi Jukan kanssa ja että jotain loppuu. Mutta Jukkakin totesi lentokoneen viimeisellä lento-osuudella päätäni sylissään silitellessään, että ei voi uskoa, ettei saa nyt nukkua vieressäni. Haikea olo. Loman loppua kohden Jukan ja minun väliset stressinaiheet laimenivat ja saimme viettää ihania läheisiä hetkiä hotelleissa ja uima-altaissa ja lentokoneessa toisiamme hipelöiden. Se, että loman keskivälissä meinasin totaalisesti menettää hermoni Jukan rasittaviin luonteenpiirteisiin tai toimintatapoihin on johtunut ihan varmasti siitä kliseisestä asiasta mistä aina typerät lomalööpitkin kirjoittelevat: yhteinen loma on aina koetus. Minulle iski kauhea koti-ikävä ja ahdistus, joka kesti pari päivää ja projisoitui Jukkaan, mutta sitten se katosi ja kaikki kirkastui taas normaaliksi. Huonoina päivinä olin aivan varma etten voi kestää hetkeäkään Jukan kanssa, ja suunnittelin jo helpottuneena sitä, ettei meidän tarvitse ikinä tavata enää kun palaamme lomalta. Hän on näyttänyt ajoittain jopa fyysisesti vastenmieliseltä. En ole halunnut katsoa häntä koska olen nähnyt vain hänen huonot piirteensä. Ja sitten taas hyvänä hetkenä hän on mielestäni maailman suloisin. Huononakin hetkenä olen ulospäin ollut vain hieman etäinen ja kolea, mihin Jukka reagoi kerran lähes itkunsekaisella vaatimuksella saada selvitys, että mikä minua vaivaa kun haluan nukkua rauhassa enkä hänen sylissään. Jukka sanoo, että missä on se ihana nainen ja hän ikävöi minua nini pakjon. Tuolloin olen selittänyt, että en jaksa kuunnella jatkuvaa jankutusta samoista asioista ja stressaamista joka pikkujutusta. Enkö saa edes nukkua rauhassa!! Etkö tajua että työnnät minut vain pois olemalla noin säälittävä ja stressaantunut koko ajan! Mutta lukuunottamatta noita paria pientä hetkeä, kaikki sujui joko neutraalin siedettävästi tai erittäin hyvin. Jälkikäteen pidän hänen herkkyytään ja rehellisyyttään hyvänä asiana ja kadun kylmyyttäni. Selviydyimme aika hyvin tuosta koetuksesta! Ja oikeastikin Jukan jotkut tavat ovat rasittavia. Se miten tavarat räjähtävät hetkessä joka paikkaan ja sitten mitään ei löydetä mistään. Se ettei ole ilmiselvää käväistä suihkussa ennen kuin vaihdetaan vaatteet tai pujahdetaan puhtaisiin lakanoihin. Se, että hän jatkuvasti kiroilee ilman syytä hienovaraisesta pyynnöstä kauniimpaan kielenkäyttöön huolimatta. Se että hän kyselee kadulla ohikulkijoilta itsestäänselvyyksiä siitä missä on lentokenttä ja minua alkaa ärsyttää hänen avuttomuutensa. Ei hätää. Pikkuasioita. Myös hän onneksi on osannut sanoa minulle kun olen käyttäytynyt ärsyttävästi, jolloin olen ajatellut ettei hän ehkä ole aivan munaton sittenkään.  Kun minä olen tiuskaissut jotain lähes ilkeästi hänelle, niin olen kyllä saanut ansaitusti takaisin. Ja se on hyvä. Erotessamme läheisissä tunnelmissa lentokentällä kiitin häntä hyvästä asenteesta minun ärsyttävyyttäni kohtaan ja pahoittelin huonoja hetkiäni, jolloin Jukka teki omasta puolestaan saman. Hyvä, olemme aikuisia ihmisiä. Vaikka se hiertää hermojani, että Jukka toistaa jatkuvasti samoja ärsyttävyyksiään lievistä huomautteluistani huolimatta, niin hän silti yrittää selvästi miellyttää minua. Haluaa olla parempi minua varten, vaikken ehkä edes sitä ansaitse. Ja siksi minäkin haluan olla parempi ja olla pilaamatta tätä juttua alkamalla epäkunnioittavaksi ja nalkuttavaksi ainakaan tämän enempää. 

 Ensimmäinen vuorokausi kotiinpaluun jälkeen on mennyt aivan sumussa. En muista mitä työjuttuja olen tehnyt, ja olen perhettäkin tavatessa torkahdellut paikoilleni päänsärkyisenä. En olisi uskonut, että jet lag tuntuu noin voimakkaasti, koska mielestäni parikymmentuntiset lentomatkat ovat sujuneet todella kivuttomasti, eikä aikaerokaan vaikuta esimerkiksi unensaantiin mitenkään kummassakaan päässä. Mikäs sen kivempaa kuin loikoilla aloillaan tuntikausia lentokoneessa elokuvia tai maisemia katsellen samalla kun ystävälliset ja kauniit lentoemännät tai sutertit tarjoilevat maksutta ruokia ja välipaloja ja viinejä niin paljon kuin jaksaa vain niitä nauttia. Oikeasti! Nautin pitkistä lentomatkoista! Ainoastaan kotiinpaluun viimeisen osion aikana yllättäen syttynyt päänsärky pilasi oloni totaalisesti. Päänsärky on yhä läsnä herätessä maanantaiseen työpäivään ja on pakko ottaa reseptin vaativaa lääkettä jotta tappopäänsäryn saa aisoihin. Siitä huolimatta loppupäivä menee nuokkuessa. Jukka soittaa illalla ja toivoo, että voisimme tavata viimeistään seuraavana päivänä - tänään. Joo, katsotaan. Lopetan puhelun lyhyeen, kun kuulen Jukan olevan Ossin kanssa muutamalla oluella. Miksi tällainen ärsyttää minua? Eihän minun pitänyt olla enää sellainen helposti ärsyyntyvä nalkuttava tyttöystävä. Mutten onneksi ulospäin olekaan! Vaan toivotan hauskaa iltaa ja sanon, että katsellaan huomenna. Olen niin poikki, että nukahdan yöunille heti kun kehtaan saatuani ensin sydämellisen viestin Jukalta, joka kertoo lähteneensä jo ajoissa itsekin kotiin. Hän on vaistonnut närkästykseni ja tahtoo taas miellyttää minua. Kiltti Jukka. Lähetän hänelle sydämen ja sammahdan heti sekaviin uniin. Tänään tiistaina olo on vielä hieman lomasta toipuva enkä aio lähteä Jukan luokse, mutta sen sijaan olen ilmoittanut, että hän on tervetullut luokseni jos tahtoo. Nyt olemme siinä pisteessä, että voin kutsua hänet kotiini toisena ihmisenä sinkkuuteni aikana. Luonani on käynyt Roni, ja sinne kutsun on saanut Dim, vaikkei se kyläily koskaan toteutunutkaan. Jukka saa itse päättää jaksaako matkata ja nähdä vaivaa tavataksemme, vai odottaako, että saavun taas hänen luokseen myöhemmin tällä viikolla. Katsotaan. Huomaan itsekin, että lauseeni ja ajatukseni ovat vähän sekavat. Töissä tuntuu tosi kepeältä ja aika jotenkni lentää kun voi rauhassa keskittyä kasaantuneihin sähköposteihin. Olo on niin väsynyt ettei oikein jaksa keskittyä miettimään minun tai Jukan välejä ja tulevaisuutta sen tarkemmin. En jaksa miettiä Javieria, Karria, Ninoa, Ronia, Rickya ja jotain randomia keneltä olen saanut kaipaavia viestejä ja tapaamiskutsuja. Matkan aikana saadessani viestejä muilta ja ollessani Jukkaan ärsyyntynyt ajattelin vain, että hyvä, että minulla riittää seuraa sitten kotona. Mutta nyt en ole kiinnostunut tapaamaan ketään. Jos jonkun niin Jukan. Lomalla jotenkin kaikki tuntui hetkittäin ihan erilaiselta, hän tuntui hetkittäin eri ihmiseltä, mutta nyt tunnen taas että palaamme siihen kivaan kaipuuseen jossa olimme ennen lomaamme. En tavannut Ronia lomalla, vaikka hän olisikin ollut samoilla kulmilla ainakin osittain samaan aikaan. En ole mennyt hänen someensa, josta epäilen yhteiskuvien kadonneen tuon toisen naisen kanssa. Niin hän teki minullekin. Yhteiset päivitykset katosivat heti kun hänen ahdistuksensa palasi. Ja nyt kun hän on vanhaan tuttuun tapaansa lähetellyt minulla kaipaavia sydämiä pariin eri kertaan, niin uumoilen kierteen taas olevan vauhdissa. Mutta se ei kiinnosta minua juuri nyt. Ei ehkä koskaan enää. Toki matkan aikana mietin hetkittäin, että siellä minun piti olla Ronin kanssa. Mietin miten erilaista kaikki olisi. Mutta olisiko se ollut parempaa? Ei välttämättä. Meillä oli Jukan kanssa ihanaa. Teimme kaiken mitä halusimme tehdä. Ja se oli hauskaa. Olisiko hermoni mennyt välillä samallailla Roniin? Ehkäpä olisi. Ehkä pahemminkin.

Nyt olen suuntaamassa kotiin, jossa olen jo eilisestä sekavuudesta huolimatta saanut kaikki matkatavarat paikoilleen ja pyykit pestyä. Selvisin loistavasti yhden pienen repun kanssa koko matkan ajan. Vaihtovaatteita on matkan aikana tosi helppo pestä hotellin suihkussa samalla kun peseytyy itsekin. Ne kuivuvat auringossa hetkessä. Mukana on kulkenut aurinkorasva, lääkkeet ja puhelimen laturit. Ja itseeni tyytyväiseni katselin ihmisiä jotka raahasivat mukanaan useita matkalaukkuja turhaa roinaa. En tehnyt paljoakaan ostoksia mukaani Suomeen. Joitain vaatteita ja pari pikkutuliaista perheelle. Muutamia mausteita ja öljyjä. Pari käsityöjuttua. Lääkkeitä joita paikallisesta apteekista sai helposti. Kukaan ei tullissa ollut kiinnostunut viagroista tai minun lihasrentouttavista lääkkeistä. Ja muuten, ei ne viagratkaan ihan tuosta noin vain tehoa. Varmaan auttavat joo, mutta eivät korjaa tilannetta täysin. Luulin niiden olevan aukoton apu, mutta ilmeisesti kovasti kohentunut tila vaatii vielä harjoitusta. Matkan aikana puhuimme Jukan epävarmuuksista. Jukka itse tahtoi ottaa esille kaiken minua vaivaavan asian, joten jossain vaiheessa hänen jankutettuaan riittävästi, ajauduin sanomaan, että se, että hän vaikuttaa epävarmalta ja avuttomalta on luotaantyöntävää ja ärsyttää minua. Olen tottunut itsevarmaan seuraan. En osaa olla normaalisti seurassa jossa koen toisen olevan epävarma. Mutta myönteiseksi yllätyksekseni Jukka totesi tuolloin minulle, että ehkä hän onkin epävarma, koska tahtoo oikeastikin tehdä minut tyytyväiseksi ja joskus se vaikuttaa hyvin vaikealta. Hän on edellisessä suhteessaan tottunut siihen, että jokin on aina vialla ja hän on aina altavastaaja ja siksi hän ottaa helposti sellaisen roolin nytkin. Selitän, että omalla toiminnallaan hän vain korostaa sitä toisessa. Pyydän, että hän jättäisi kaiken ylimääräisen miellyttämisen halun ja sanoisi suoraan, jos asenteeni on huono. Uskon, että nämä keskustelut ovat parantaneet välejämme ja kommunikaatiotamme. Nyt nämä jutut ovat irrallisia ja sekavia, mutta palaan niihin varmasti myöhemmin. Kuten taikasieniin ja muuhun kivaan. Nyt odottelen, että tapaammeko tänään. Uskon, että hän ei vielä uskalla tulla luokseni, missä joutuisi tapaamaan asuintovereitani, joten ehkä tapaamme vasta myöhemmin. Mutta tapaamme joka tapauksessa. Kaikki on aika hyvin.