Let's behave!

Perjantainen työpäivä matelee eteenpäin. Fiilis vaihtelee ihan hyvästä pettyneeseen. Viime viikot ovat olleet niin hauskoja, etten halua tilanteen muuttuvan! En halua alkaa leikkimään nyt turhaan mitään leikkejä sen suhteen, että haluaako Jukka nyt esittää vaikeammin tavoiteltavaa saadakseen huomiota. Siksikö hän peruuttaa illan suunnitelmamme hauskanpidosta vedoten väsymykseen. Muutenkin ajattelimme vetäytyä ajoissa pois juhlatilaisuudesta! Jos nyt luottaisin intuitiooni niin uskon, että hän haluaa että pyytelisin häntä sittenkin osallistumaan tapahtumaan kanssani. Että näyttäisin pettymykseni ja ikäväni häntä kohtaan selkeämmin. Mutta sen sijaan olen ollut cool ja todennut, ettei juhliin ole pakko mennyt, kunhan välimme pysyvät hyvinä. Aikaisemmin olen maininnut, ettei minua haittaa lepytellä jotain tärkeää ihmistä lapsellisen kohtauksen keskellä, ja se pitää paikkansa, mutta ei etänä. On helppo halata toista ja osoittaa hellyttä jos olemme siinä joka tapauksessa menossa nukkumaan saman peiton alle. Mutta nyt kun ole yksin, niin en koe enää mitään tarvetta lähetellä  sovittelevia viestejä etenkin kun koko epävireisyys väleihimme on lähtöisin toisen viallisesta asenteesta. Koen, että toisen pitää lepyttää minua ja pyytää anteeksi ja osoittamaan, että voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin. Siis niinihän me sovimmekin erotessamme aamulla! Että viestitellään ja nähdään illalla jossain vaiheessa. Mutta oloni on silti epämääräinen sen suhteen mitä tulee tapahtumaan. En voi sille mitään, että odotan nyt Jukan ottavan yhteyttä lämpimänä ja normaalina, niin että voimme sivuuttaa kokonaan tuon mustasukkaisuusepisodin. Iltapäivä on jo pitkällä, mutta tuttuja viestejä ei kuulu. Itse olen päättänyt odottaa iltaan saakka jos hänestä ei kuulu mitään. Sitten kysyn muina miehinä kuulumisia ja illan suunnitelmia. Mutta tällä hetkellä ole melko varma, että hän ehtii ottaa yhteyttä ennen sitä. Onpas lapsellinen ja typerän turha tilanne. Onneksi se on niin vähäpätöinen, että saamme varmasti ilman puhdistettua heti kun vaan tapaamme. Ja jatkossa pidän suuni kiinni. Olen saanut parin viimeisen päivän aikana taas kaipaavia viestejä Rickyltä. Etkö tajua että rakastan sua. Ikävä. Ikävä. Minulle tulee huono omatunto, kun näen viestit ruudullani. Edellisenä päivänä vastasin hänelle, että keskityn nyt muihin asioihin, mutta toivon, että voimme tavata ystävinä. Ricky on kiva. Hän tivaa, että miksen voi rakastaa häntä ja antaa meille tilaisuutta. En tiedä. Ei kai tunteilleen voi mitään. Se vain ei lähtenyt käyntiin samalla lailla kuin Jukan kanssa. Ei sitä voi selittää. 

Nyt on loistava tilaisuus nähdä miten Jukka käyttäytyy kun käsillä on tällainen pieni riitatilanne. Tai ei riita, mutta uskon, että kumpikin nyt odottaa toisen tekevän seuraavan eleen. Ärsyynnyn kyllä suuresti jos Jukka päättää lähteä illan tapahtumaan ilman minua. Se olisi kurjin skenaario ja pieni hylkäys. Mutta ainakin se antaisi osviittaa siitä, miten Jukka toimisi jos käsillä olisi oikeasti merkityksellisempi tilanne. Noh, turha vielä ennakoida pahimpia vaihtoehtoja. Nyt on oltava cool ja kärsivällinen. Ja sitten tarvittaessa nieltävä ylpeys. Jouduin tekemään niin edellisessä suhteessani muutamia kertoja, kun sain päällimmäisen kiukunpuuskan tasoitettua ja jouduin pohtimaan, että jos nyt jatkan näin, niin aiheutan vain sen, että toinen on todennäköisesti koko viikonlopun muualla. Jos sen sijaan rauhoitun ja olen se lepyttelevä osapuoli, vaikken olisi mihinkään syypää, niin saisin lopulta sen mitä oikeasti toivon. Joskus vain niin on tehtävä. Näissä tilanteissa ei aina voi odottaa toisen käyttävän järkeä ja objektiivista ajattelukykyä. Kaikilla on omat traumansa ja tunnelukkonsa ja erheelliset käyttäytymismallit, joita joskus vain täytyy oppia käsittelemään oman ylpeyden kustannuksella. Ja nyt olen siihen heti alusta alkaen valmis, koska olen viisaampi ja vanhempi kuin aikaisemmin. Jep, jep. Miksiköhän sitten lapsellisesti pitäydyn poissa somesta ja odottelen toisen kädenojennusta? En tiedä, mutta annan siihen itselleni luvan ainakin hetkeksi. Juttelen puhelimessa Elinan kanssa ja sovin, että saatan piipahtaa vierailulla illemmalla. Joko ennen kuin tapaan Jukan tai Jukan sijaan. Ei tunnu yhtään siltä, että hauska viikonloppu on taas täällä. Olo on vähän tylsistynyt. Aikaisemmin aina olen innokkaana odottanut, että teemme jotain hauskaa Jukan ja ystäviemme kanssa, mutta nyt fiiliksessä on särö. Helposti korjattava särö! Keskityn iltapäivällä hetken täysillä työjuttuihin, ja kun palaan omiin aisoihini tauolla, niin mieleni onkin valaistunut ja tiedän tismalleen miten toimin. Päätän, että töistä lähtiessäni toivotan Jukalle aivan normaaliin tapaan hyvää tapaamista ystävänsä kanssa, mihin tiedän hänen olevan menossa suoraan töistä. Tietysti! Miksi pitäisi taas yliajatella asioita. Kaikkihan on hyvin, ja minä voin omalla toiminnallani vahvistaa sitä. Hyvä, että sain ilmeisesti kirjoittamalla jäsenneltyä asian itselleni selväksi ja osaan laittaa tämän mitättömän välikohtauksen ansaitsemiinsa pieniin mittasuhteisiin.

Tämän oivalluksen myötä fiilis viikonlopunkin suhteen kohenee. Olin alunperin harkinnut, että olisin käynyt ostamassa iltaa varten sellaisen uuden asusteen, jota tiedän Jukan pitävän seksikkäänä, mutta nyt ehkä siirrän tätä miellyttämistä seuraavaan kertaan. Mutta haluan laittautua kauniiksi ja tehdä jotain kivaa. Olen ihan varma, että tuleva viestini tulee takaamaan sen, että tapaamme kyllä illalla. Ja ennen sitä voin käydä viettämässä kivan hetken Elinan luona, joka on myös ihastunut. Olemme hehkuttaneet sitä, miten hauskaa on, että olemme samaan aikaan pimeneviksi syysilloiksi löytäneet kivaa seuraa. Ehkäpä kummankin kohdalla villit sinkkuajat alkavat olla mennyttä! Mikäs sen kivempaa kuin elää samat vaiheet samaan aikaan läheisen ystävän kanssa. Olemme ihanan naivistisesti haaveilleet siitä, miten voisimme pariskuntina matksutella yhdessä ja viettää mökkiviikonloppuja ja koti-iltoja kuten joskus ennenvanhaan. Tietenkin on täysin aikasta miettiä tällaisia juttuja, mutta miksei! Se on kivaa. Haaveilu. Tehdä haaveistä ei-haaveita. Piristyneen mielentilan kunniaksi kuuntelen hyviä perjantaibiisejä. Uusia ja klassikoita. Yksi uusi hyvä biisi on tietysti Tove Lon Disco Tits. I say hi, you say hi, we stay high. Jess. Päivän viimeinen virallinen palaveri sujuu odotettua paremmin ja olen jotenkin tosi tyytyväinen siihen, että osaan taas olla kiinnostunut omasta työstäni. Päivän päätteeksi toivotan sydämen kera Jukalle kivaa tapaamista kuten tekisin muutenkin, ja kuten olen muissakin tilanteissa toivottanut. Ja hän vastaa "kiitti". Kiitti. Pieni pettymys välähtää lävitseni, kun tuttua sydäntä ei olekaan hänen vastausviestissään. Heti vähän kadun omaa ystävällisyyttäni, mutta toisaalta jos haluan mahdollisimman tehokkaasti sivuuttaa hänen turhan mielenpahoittamisensa niin tämä on oikea tapa. Hän aivan varmasti saa negatiiviset ajatuksensa pian kuriin ja ottaa minuun yhteyttä sopiaksemme illasta. Ihan varmasti. Mutta nyt joudun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan myöntämään, että pieni pelko siitä, että onko Jukka ihan erilainen ihminen, kuin olen kuvitellut iski tajuntaani hetkeksi. Miten se ihana lämmin söpöstely väliltämme voisi nyt haihtua. Ei kai Jukka antaisi niin tapahtua. Ihana pieni sydämeen iskevä huoli vie taas ihanasti ruokahalun pois.