Menneistä viis

Olen taas saanut tulla töihin keskiviikkona yhtä matkaa Jukan kanssa. Hän on noussut ensin sängystä puhelimen toisella torkutuksella ja mennyt keittämään meille kahvia. Sitten hän käy aamupesulla ja pujahtaa vielä peiton alle ja painautuu kiinni minuun. Nuuhkuttaa niskaani ja halaa kovaa takaapäin. Kiehnään häntä vasten ja sivelen hänen kylkeään sormillani. Sitten laitan käteni hänen kalsariensa päälle ja tunnen pientä eloa. Aina kun olemme näin toistemme lähellä niin kiihkeys on käsinkoskelteltavaa. No ainakin melkein, hah. Voisi olla enemmänkin. Kuitenkaan tälläkään kertaa puhti ei kestä ja tyydymme halailemaan ja pussailemaan toisiamme, kunnes on ihan pakko nousta juomaan kahvit aamuteeveen eteen ja lähtemään yhtä matkaa töihin toistemme käsistä kiinni pitäen. Edellisiltana olemme viettäneet kivan tavallisen - jopa arkisen - illan Jukan luona. Olemme käyneet kaupassa ja tehneet kotitöitä. Viikkailen Jukan sotkuisessa kasassa olevia puhtaita pyykkejä kaappiin omasta pyynnöstäni. Jukka saa valita sillä aikaa illan elokuvan. Hän huikkaa olohuoneesta, että voisitkohan ikinä kuvitella asuvas yhdessä mun kanssani vaikka olen tällainen. Nauran hänelle hyväntuulisena. Ehkä voisinkin. Jukan puhelin soi. Siellä on hänen läheinen ystävänsä. Laittelen vaatteita paikoilleen ja Jukka tuo minulle puhelimen koska kaveri tahtoo jutella kanssani. Hauskaa. Kuuntelen siinä kaverin höpsöjä juttuja ja sitä, kuinka hän toivoo, että voisimme taas joku kerta viettää kaikki iltaa yhdessä kuten edellisviikonloppuna. Joo tottakai! Monet Jukan ystävät ovat olleet tosi iloisia siitä, että olemme nyt viettäneet paljon aikaa yhdessä Jukan kanssa. He ovat rentoja ja mukavia. Jostain syystä vakuuttavat minulle, että Jukka on oikea tyyppi, ikään kuin olisi jonnekin karkaamassa. Olen mielelläni mukana tässä porukassa, jossa voi olla täysin oma itsensä ja tuntea olevansa hyväksytty ja pidetty. Siinä aikaisemmin ulkona kävellessämme Jukka on taas paasannut johonkin esiin tulleeseen teemaan liittyen, ettei voi sietää pettämistä. Sanoo, että sen suhteen hänellä on nollatoleranssi. Kysyy sitten, että olenko ikinä pettänyt. Kerron, ettei se ikinä edes tullut mieleeni edellisen pitkän suhteeni aikana. Jukka kertoo ettei ole pitkään aikaa kokenut mitään tarvetta toimia niin, vaikka nuorempana ei ollutkaan ihan yhtä fiksu. Ei se mitään. Hänellä on taustalla vaikka minkälaista epämääräistä toimintaa, joka olisi aikaisemmin ollut minulle deal breakeri, mutta nyt en jaksa välittää menneistä. Hän on tosi avoin ja ainakin tällä hetkellä koen, että voin luottaa Jukkaan. Voin luottaa jos sellainen tilanne tulee, että näitä asioita pitää tarkemmin miettiä. Kun olemme hississä menossa hänen luokseen aiemmin tiistaipäivällä, niin Jukka sanoo, että on oppinut vasta viime vuosina olemaan itselleen ja muille oikeasti rehellinen. Hän kertoo, että ero edellisestä pitkästä suhteesta oli rohkeinta mitä hän on koskaan tehnyt, koska kokee että heillä oli vielä rakkautta, mutta juttu ei vain enää toiminut tyydyttävällä tavalla. Hän kertoo, että oli maailman vaikeinta erota ihmisestä jota rakastaa ja jonka kanssa on suunnitellut kaiken, eikä mitään erityistä pahaa ole tapahtunut. Mutta kun vain tietää, ettei sellainen elämä ole sitä mitä parisuhteelta lopulta tahtoo, niin ero oli oikea ratkaisu. Kuulostaa järkevältä. Kuulostaa siltä mitä minunkin olisi pitänyt pystyä tekemään, mutten pystynyt. Jukka sanoo, että siitä lähtien hän on ollut rehellinen tunteissaan, eikä ole kokenut rakkautta eronsa jälkeen ketään kohtaan ennen kuin tapasi minut. Halaamme tiukasti ja hymyilen kokien itseni erityiseksi.

Yhteydenpitomme ja tapaamisemme ovat tasaantuneet kivan varmalle tasolle. Edelleen joka aamu ja joka yö toivotamme toisillemme hyvät yöt ja huomenet tulipunaisten sydämien kera. Ei valheellisten sydämien vaan oikeiden. Kaikki on hyvällä tavalla tavallista. Fyysinen yhteytemme on tosi kihelmöivä, enkä malta odottaa, että kaikki huolet sen varsinaisen kontaktin suhteen on selätetty. Jos olemme jossain julkisella paikalla vaikka drinkeillä ennen kuin tiemme eroavat, niin Jukka on täydessä puhdissa halaillessamme toisiamme nurkkapöydän varjossa. Johtuuko se siitä, että mahdollisuutta tositoimiin ei ole, joten ei tarvitse jännittää? Ehkä. Keskiviikkoiltana katsellessamme keskinkertaista jännitysleffaa hänen sohvallaan silittelen Jukan reittä ja kylkeä. Hän toteaa sen tuntuvan ihanalta ja ohjaa sitten käteni hän jalkojensa väliin. Okei! Käy. Hän sanoo, että tätä täytyy nyt harjoitella enemmän, että se alkaa onnistua. Kiehnäämme sohvalla ja kiipeän hänen syliinsä, ja taas juuri tärkeimmällä hetkellä koko juttu lopahtaa. Jukka kiroaa ja näyttää kauhean pettyneeltä. Hymyilen ja totean ettei se haittaa. Kohta mennään sänkyyn. On ihanaa kun toinen koskettelee joka paikkaan ja itsekin saa toisen kiihottumaan, mutta tälläkään kertaa emme pääse loppuun asti perinteisin keinoin. Ei se mitään. Oikeasti. Edelleekin kärsivällisyyteni riittää tässä asiassa, koska en usko ongelman johtuva minusta, enkä usko sen olevan pysyvä. Hän kehuu minua. Pieniä rintojani ja joka paikkaa. Selvästi kiihottuu kosketellessaan minua.. ei siis tarvitse kuin ottaa rauhassa. Olo on seesteisen tasainen. Jos kaikki sujuu hyvin, niin ei mene kauhean kauaa, kun olemme ihanalla paratiisirantalomalla kaukana, kaukana tästä koleasta ja harmaasta arjesta. En malta odottaa, eikä minulla ole pientäkään epäilystä etteikö kaikki sujuisi hyvin, ainakin meillä kahdella. Olemme jo puhuneet loman jälkeisestä juhlista johiin aiomme mennä yhdessä. Olemme puhuneet joulusta ja uudestavuodesta ja seuraavasta kunnon matkasta. Olemme puhuneet nauraen ja pilke silmässä häistä ja yhdessäasumisesta, jotka eivät tunnu täydeltä utopialta. Vaikka tiedän aivan koko ajan, että on otettava täysin rauhallisesti ja muistettava, että kumman tahansa tunteet ja ajatukset voivat muuttua, kun tämä alkuinnostus kohtaamisestamme laantuu. Tiedostan hyvin vahvasti, että Jukan tietyt tavat voivat käydä hermoilleni pidemmän päälle. Mutta olemme puhuneet kaikesta, ja pinnalliset asiat on aina korjattavissa. Jukka ei ole tyhmä, mikä on minulle tärkeä asia. Hänen kanssaan voi puhua asioista ja hän seuraa maailmanmenoa, vaikka elääkin hieman siellä yhteiskunnan boheemimmalla puolella. Mutta mitä siitä. Voimme ehkä elellä siellä yhdessä. 

Tulevana viikonloppuna minun on tarkoitus osallistua sivullisena Jukan harrastustoimintaan, josta hän on silminnähden ylpeä, vaikka vähättelee asiaa minulle. Olen ollut alusta alkaen niin välinpitämätön sitä kohtaan, että hän varmasti kokee, etten arvosta tai pidä hänen taidoistaan lainkaan. Mutta nyt olen yrittänyt tuoda ilmi, että tietenkin mielelläni tutustun hänelle tärkeään asiaan ja kannustan häntä kaikin puolin. Tilanne nyt on tämä, enkä voi sitä muuttaa, joten voin aivan hyvin yrittää avartaa omia näkemyksiäni ja luopua tästä aiemmasta "vastaisuudesta".  Olen jo tavannut hänen harrastustoverinsa, jotka ovat myös hänen ystäviään, ja odotan innolla, että näen hänet tositoimissa. Nyt keskityn pari päivää oman perheeni asioihin ja töihin ja muuhun tylsään ja turvalliseen. Loppuvuodelle on ilmaantunut useita juhlakutsuja halloweeneihin ja pikkujouluihin. Kivaa, ehkä menemme niihin Jukan kanssa yhdessä. Ehkä emme. Mutta kivaa silti. Olen jutellut Manuelin kanssa, joka on käynyt taas treffeillä. Loistavaa! Muuten en ole viikonlopun  jäljiltä kuullut muista kuin Rickystä, joka on jo pitkään valittanut ikäväänsä. Tunnen myötätuntoa häntä kohtaan. Hän ei ole koskaan tehnyt muuta kuin yrittänyt osoittaa vilpitöntä rakkauttaan minua kohtaan. Mutta en voi sille mitään, ettei siitä jostain syystä tullut mitään. En tiedä miksi nyt tästä jutusta näyttää tulleen jotain enemmän Jukan kanssa. Eli kaikki on aika hyvin, paitsi se, että mässytän tässä  tälläkin hetkellä karkkia. Olen syönyt ihan miten sattuu ja vatsa on ihan turvonnut ja kipeä. Aikaisemman lupuakseni mukaisesti nyt pitäisi kiinnittää seuraavat ajat ennen matkaa huomiota erityisen tarkastu syömisiin, mutta nähtävästi se alkaa vasta nyt. Tai nyt. Tai nyt. Minulla on ollut aina aika hyvä itsekuri, joten uskon pystyväni tähän nytkin.