Soronoo

Välimme Jukan kanssa ovat ailahdelleet aina ihanan täydellisestä viikonlopusta, jolloin emme voi pitää itseämme irti toisesta ja kaikki on täysin soljuvaa ja itsestäänselvää onnellisuutta, aina tähän  arkiseen vähän nyrpeään ja viileään asiallisuuteen, kun olen ärsyyntynyt siitä, miten Jukka ei osaa hillitä stressiään sukulaiseni edessä. Kaikki on ollut jännittävän odottavaa ja vaaleanpunaista, kunnes innoissani sovin, että Jukka ehtii tavata minun perheenjäseneni hetkeä ennen lähtöämme. Olihan Jukkakin jo ilmoittanut minut mukaan tuleviin sukujuhliinsa. Olen innolla kertonut perheenjäsenelleni, että Jukka on puhelias ja kiltti ja höpsö. Mutta paikalle saapuukin puhelinta näpräävä huolestuneen näköinen tyyppi, joka valittaa siitä kuinka monta asiaa hän on itse unohtanut hoitaa ennen matkallelähtöä ja soittelee henkilökohtaisia puheluitaan kesken ruokailumme. Yritän pitää yllä keskustelua ja vaivihkaa sanon Jukalle, että koitettaisiinko olla iloisia nyt edes hetki, mutta hän vain ei saa itseään niskasta kiinni. Tunnelma lyhyellä tapaamisella on kiusallinen ja täynnä hiljaisia hetkiä, jotka normaalisti Jukka olisi täyttänyt iloisilla jutuillaan. Nyt minun yrityksiini vastataan yksitavuisesti ja hajamielisesti. Jälkikäteen nolostuneena selitän sukulaiselleni, että Jukka oli nähtävästi tosi stressaantunut eikä ollenkaan oma itsensä. Mutta olihan hän. Hän on kutakuinkin aina oma itsensä ja kai se on tavallaan hyvä. Mutta kai aikuinen ihminen osaa peitellä tarvittaessa hetken omaa pettymystään? Jälkikäteen Jukka soitti minulla illalla ja vielä selitteli että ei nyt voi mitään, että hänen stressinsä paistoi läpi. Ei anteeksipyyntöä tai terveisiä sukulaiselleni vaan oman nahkan pelastelua. Pikkuruinen asia, mutta se on äsyttänyt minua paljon. Olin odottanut niin innolla, että saan esitellä kivan ja ioisen Jukan minulle tärkeälle ihmiselle, mutta se meni ihan eritavoin kuin olin odottanut. Olen ollut Jukalle neutraalin asiallinen (vailla sydämiä), emmekä ole kommunikoineet mitään sen jälkeen, mutta tapaamme sitten viimeistään kentällä kun lento lähtee. Eli näissä tunnelmissa alkaa nyt odotettu yhteinen matkamme. Tiedän, että kun tapaamme, niin otamme lasilliset ja tunnelma rentoutuu ja Jukka pyytää anteeksi ja sanon, että harmitti vain, että juuri ennen matkaa minulle tärkeät ihmiset saavat hänestä aivan väärän kuvan. Sitten Jukka lupaa, että korjataan tilanne heti matkan jälkeen, ja niin me varmaan sitten tehdäänkin. Eihän sinänsä ole mitään korjattavaakaan, paitsi minun pahoittunut mieleni. Kaikki menee varmasti hyvin. Tuollainen nyt on aika pieni särö toisen luonteessa, ja helposti paikattavissa. Odotan matkaa innolla. Saan Ossiltakin vielä hyvän matkan toivotukset. En tiedä parantaako vai pahentaako fiilistäni tieto siitä, että Roni on sittenkin vielä siellä ja on lähetellyt minulle kaipaavia viestejä. Punaisten sydänten kera. Kierre on taas valmis. En tiedä onko se nainen siellä? Jukka jo säikähti ja kysyi viikonlopun aikana, että en kai sitten jätä häntä ja häivy Ronin matkaan. No en tietenkään. En. En halua edes nähdä Ronia, vaikka hän sitä on vihjaillutkin. Hän teki valintansa aiemmin. Ja minä haluan nyt tehdä fiksusti omani. Kevyt reppu selkään ja menoksi.