Tanssiterapiaa

Ai, kun pääsen aloittamaan uuden arkiviikon hyvänmielisenä. En muista aamulla herätessäni ihanien kymmenen tunnin yöunien jälkeen, että on maanantai. En muista ahdistusta, kun koitan venytellä viikonlopun jäljiltä jäykkiä jäseniäni. Päätän heti innokkaana, että teen jumpan ja kunnon venyttelyn työpäivän jälkeen. Ensimmäisinä päivinä tehdessäni harjoituksia opetusvideoiden mukaan, en voinut sanoa tunteneeni välitöntä mielenkevenemistä ja olon helpotusta. Mutta edellisviikon lopulla olen tehnyt treenin hymysyin. Olen tehnyt niitä vähän enemmän kuin on pitänyt. Noussut sängystä aikaisemmin vain ehtiäkseni tehdä vähän pidemmän setin ennen toimistolle lähtöä. Salakavalasti olen alkanut tuntea sellaista kiireettömyyttä ja rauhaa noina hetkinä, että se koukuttaa. Olen saattanut vuodattaa jumpan lopuksi pari kyyneltä, jos treeninvetäjä televisiossa sanoo jotain tekodeeppiä. Mutta viimeisimmät kyyneleeni johtuvat helpotuksen tunteesta, eivätkä ahdistuksesta. Ja vaikka kyse on tosi lyhyestä vähän paremmasta kaudesta, niin riemuitsen siitä täysillä. Iloitsen tästä hetkestä, kun voin hymyillä vähemmällä vaivalla luonnostaan, eikä minun tarvitse vääntäytyä tekohymyyn. Nautin tästä kun kenenkään ajattelu ei saa ahdistusta tuntumaan sisälläni sellaista vaimeaa onttoutta lukuunottamatta. On se siellä! Mutta juuri nyt se on hiljainen, eikä tunnu poltteena sisälläni. Ja tietenkin aina liikunta lisää hyvinvointia, joten en sinänsä ole yllättynyt että treenin jälkeen on ollut hyvä olo. Ehkä yleisvirekin kohoaa pikkuhiljaa. Mutta sen varaan ei saa laskea mitään liikaa. Ja siihen pitää suhtautua kevyesti vapaaehtoisena harrastuksena, jottei se ala tuntua velvoitteelta tai rasitteelta. Ei haittaa jos jumppa jää joskus väliin. Mutta juuri nyt se innostaa minua, samoin kuin kasvissosekeitto ja koti-ilta. Mutta onko minulla ollut kevyempi mieli nyt vain siksi, että olen keskittynyt pysähtymään joka päivä ja pakottanut itseni aloilleni keskittymään hengitystekniikkaan ja venytyksiin? Vai onko ilmassa nyt jotain muuta. Koko loppukesä (vai koko kesä?) on ollut arkipäiviltään aika ahdistunut. Ja syksyn alkamisen odottelu on ollut vähän stressaavaa. Muutosvaiheet eivät ehkä sovi minulle, vaikken tietoisesti niitä kavahda. Ja nyt kun syyskuu kunnolla alkaa, niin mahdollisista helteistä huolimatta katse on suunnattu selvästi eteenpäin. Ehkä ensimmäistä kertaa Javierin muistelu ei tunnu arkiaamuna miltään. Aikaisemmin en ole välttämättä spontaanisti ajatellut häntä, mutta muistojen kaivelu on aina ollut enemmän tai vähemmän tuskaista. Tänään hänenkin kohdallaan on autuas välinpitämättömyys. Koska katse on suunnattu eteenpäin. Oikein tunnen sen, kuinka en jaksa vilkuilla olkani yli. Ainakaan just tänään. Tätä fiilistä ei ole ollut pitkään aikaan.

Ja mitä muuta sellaista on tapahtunut, että maanantaina on syytä hymyyn? Ehkä yksi hauskimmista viikonlopuista tietysti. Oikeastaan tuntuu vähättelyltä muita viikonloppuja kohtaan ajatella niin, mutta tämä pääsee parhaiden joukkoon. Siellä on aika monta viikonloppua jakamassa ykkössijaa! Mutta taas kerran olen ollut yhtä hymyä aina sunnuntai-iltapäivään saakka, jolloin olen hyvästellyt ystävät ja lähtenyt auringonpaisteessa kohti kotia hymyileväisenä. Minusta on tuntunut, että automaatiohymyni on melkein liikaa yksinään kulkevalle naiselle keskellä sunnuntaita, mutten välitä siitä. Vaan sen sijaan otan selfien, jotta muistaisin hyvän fiilikseni vielä myöhemmin. Hymyterapiaa. Sitä se on. Ja tämä sessio onnistui taas erityisen hyvin. Mukana on ollut kaikki hauskimmat ystävät ja muutama tutustumisen arvoinen uusi kaveri. Ja olemme nauraneet itsemme kyyneliin. Ja lähteneet innoissamme tanssitapahtumaan, jossa jytisevä basso on imeytynyt luihin ja ytimiin niin voimakkaasti, ettei ole vähempää voinut kiinnostaa miltä se näyttää, kun uimme siinä rakkaudessa, joka on vallannut koko tapahtumasalin. Kaikki ihmiset ympärillä hymyilevät ja kohottelevat käsiään kohti välkkyviä valoja. Joku liikkuu hitaasti paikoillaan ja toinen hyppii ympäriinsä. Mutta kaikki hymyilevät. Joku nuori kundi käy taputtamassa olkapäätäni ja sanoo, että näytän kauniilta. Reagoin vain hymyillen olkapäitäni kohtauttaen, koska oloni on niin kaunis sisältä päin, mutten osaa sanoa mitään. Rakastan sitä fiilistä, kun muu maailma katoaa ympäriltä. Ei halua tehdä mitään muuta kuin heilua fiilistellen musiikkia ja sitä tunnetta, joka valtaa sisimmän. Ei tunne häpeää. Ei tiedä mitä on yksinäisyys. Tuntuu siltä kuin joku pitäisi hellässä syleilyssä koko ajan. Ja tämä kokemus on kollektiivinen! Kaikki ystävät ovat olleet tapahtuman jälkeisillä jatkoilla yhtä hymyä. Olo on niin hyvä, että haluamme jatkaa ajatusten jakamista koko aamupäivän. Ja heti maanantaiaamuna vaihtelemme innokkaita viestejä siitä, kuinka jokaisen maanantai tuntuu yhtäkkiä niin kepeältä ja kivalta. Tämä täytyy muistaa! Siis se, kuinka hyvä olo tällaisten tapahtumien jälkeen on. Ja sitähän minä tein koko viime syksyn ja talven! Kävin reiveissä tanssimassa ja lilluin rakkaudessa lähes joka viikonloppu. Transsiterapiako minut piti niin iloisena? Ehkä omalta osaltaan. Ah, huokaisen tyytyväisenä. Huominen on vasta huomenna.

Aiemmin sopimani ensitreffit uuden tinderin kanssa peruuntuivat viikonlopulta hänen sairastumisensa vuoksi. Minulle on ihan sama onko hän oikeasti ollut sairas. Ennen ensitapaamista kaikenlaiset peruutukset ovat aika yleisiä, ja suhtaudun niihin joustavasti. Ehkä tapaamme myöhemmin. Tinder on vilkkunut uusista yhteydenotoista, mutten ole jaksanut avata sovellusta. En vielä tänään. Olo on raukean väsynyt. Viikonlopun aikana Nino on kaivannut minua taas luokseen. Mutta en ole pystynyt edes harkitsemaan asiaa omien ilojeni keskeltä. Jälkikäteen minua vaivaa lievä huono omatunto, mutta ihan turhaan! En ole mitenkään velvollinen tapaamaan ketään jos en halua. En edes, vaikka hän on mahtava tyyppi, jolle en tahtoisi tuottaa pettymyksiä. Mutta aikani ja energiani ei aina riitä kaikkeen. Minulle tuli vähän sellainen tunnelma, että hän on pettynyt ja tilanteesta pahoillaan. Mutta en voi sille mitään. Sen sijaan olen ollut Ilen ja muiden ystävien seurassa. Ja kun emme ole olleet osallistumassa tapahtumaan, niin olemme nauraneet ja tanssineet yhdessä olohuoneen lattialla. Miten meillä voikaan olla niin hauska ja avoin ilmapiiri. Edelleen. Olen ehkä ottanut askeleen taaksepäin flirttivirityksessä Ileä - tai ketään - kohtaan. Mutta sain nähdä uusia puolia eräästä toisesta ystävästä, joka on aina mukana parhaissa hauskanpidoissa. Hän on fiiksumpi kuin miltä ensinäkemältä vaikuttaa. Ja taas hän yllätti minut puhumalla elämänasenteestaan, joka osuu aika hyvin kohdilleen minun näkemysteni kanssa. Ajattelin jopa, että voisin tutustua häneen vielä paremmin. Mutta aika näyttää mitä tapahtuu! Mihinkään ei ole kiire. Tänään tyydyn hehkuttamaan hänenkin kanssaan mennyttä viikonloppua muutamilla viesteillä. Sielu on iloinen, mutta ruumis on väsynyt! Ja se sopii ihan hyvin tähän rauhalliseen alkuviikkoon.

Dancefloor calling!

Olen itsekin yllättynyt siitä miten stoalaisen rauhallisesti ja välinpitämättömästi suhtaudun siihen, että käytännössä vain minun laastarointiini ja tunnustuksettomaan rakastamiseeni valjastettu Javier omistaa todistetusti muutakin elämää, kuin minun tapaamiseni odottelun. Asia on silti käynyt aina välillä mielessäni samalla kun erilaiset toiminnalliset haaveiluni pyörivät päässäni kuten aina. Kävellessä ulkona tai muuten vaan jumittaessa uppoudun usein käymään läpi kuvitteellisia keskusteluita tai harlekiinipokkareista (en tosin ole niitä lukenut) imettyjä juonenkäänteitä koskien rakkauselämääni. Tai joskus olen se supersankari joka pelastaakin ohikulkiessa terroristi-iskun ja toisinaan olen kyynelsilmässä miettinyt kuinka kauniin puheen pitäisin jonkun hautajaisissa. Ja toki joku tuntematon henkilö tahtoo fantasiassani lahjoittaa juuri minulle 90 miljoonan lottokupongin. Niin nytkin olen käynyt ajatuksissani tahattomasti läpi sitä, että mitä jos Javier ehdottaisikin, että voisi tulla minun luokseni yöksi sillä aikaa, kun vieras olisi hänen luonaan. Heti tuollainen ajatus ilahduttaa minua ja saa sydämen sykähtämään. Sitten taas mietin, että kyseessä on aivan varmasti entinen heila, ja nyt he tottakai hyödyntävät täysin siemauksin tämän kohtaamisen vanhojen muistojen verestämiseen käytännössä. Tämä johtaa taas siihen ajatukseen, että minä olen itse torjunut Javierin niin monta kertaa, että hän on ehtinyt sopia tämän vierailun jo kauan sitten niiden kuukausien aikana, kun on joutunut henkisesti luopumaan minusta (toki sydän vereslihalla). Ja nyt olenkin tullut takaisin. Sitten taas palaan unelmoinneistani maan pinnalle ja ajattelen, että hän on vapaa tekemään mitä tahtoo, ja sitä paitsi kyseessä ehkä onkin vain oikeasti kaveri. Ja ehkei hän edes pidä minusta niin paljoa! Ja joka tapauksessa haihattelu on turhaa, koska en aio kysyä asiasta enempää, eikä sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Näin hyvin tähän suhtaudun.  Kyllä suhtaudun. En ajattele asiaa harmittelun kannalta yhtään. En, en. Silti perjantaiaamuna vilkaisen Javierin aktiivista somea ja mietin, että tapaammekohan ennen pääsiäistä, vai onkohan hän vain innoissaan nyt tuosta vieraasta ja keskittää häneen kaiken huomionsa ja energiansa. Sivuuttaa minut! Ja pieni mustasukkaisuuden pistos on pakko myöntää. Näin helposti se taas käy. Heti kun toinen ei vaikutakaan olevan olemassa vain minua varten niin perusteeton omistuksenhaluni herää henkiin ja tahtoisi alkaa käyttäytymään lapsellisesti. Mutten anna niin käydä tällä kertaa. Kaikki on mennyt minun ja Javierin välillä niin hyvin nyt kun olemme tapailleet taas lähes viikoittain ja pitäneet löyhästi yhteyttä. Eikä ole mitään tarvetta muuttaa sitä. En kuitenkaan oikeasti edes haluaisi tiivistää yhteiseloamme, joten miksi ihmeessä edes mietin koko asiaa. Siksi koska käytäntö ja järki on ihan erillään tunnesiteistä. Siksi. Mutta se syy miksei suhteemme voi toimia on edelleenkin kiinni niin erilaisissa tulevaisuudentoiveissamme, joten on ihan turha tuhlata henkisiä resursseja tähän juttuun enempää. Pinnallista hauskanpitoa ehdimme varmasti jatkaa kyllä myöhemmin ihan niinkuin tähänkin asti.

Olen taas nähnyt mitä kummallisimpia unia. Yksi unista on tuntunut tosi realistiselta. Siinä olen kierrellyt erilaisissa toimipaikoissa, joissa tehdään testejä elämillä. Oikeassa elämässä välttelen viimeiseen asti näkemästä mitään eläinten kärsimykseen liittyvää. Ei siksi, että sitten voisin kuvitella maailman olevan jotenkin parempi paikka. Vaan vain siksi, ettei maailman kauheuksien tuijottelu paranna eläinten (tai minkään) hyvinvointia laisinkaan. Se vain pahentaa omaa oloani, enkä pääse niistä kuvista päässäni eroon. Vieläkin joskus verkkokalvoilleni palaa se kuva, jossa kissa makaa tyytyväisen näköisenä sängyllä, johon joku on koonnut kasan erilaisia työkaluja ja välineitä, ja kysyy kuvatekstissä, että millä aloittaisi kiduttamaan kissaa. En ole tietenkään katsonut tuota viestiketjua yhtään pidemmälle. Mutta silti muistan aina sen kissa ilmeen ja toivon, että joku vain vitsaili inhottavasti. Toinen kuva josta en tunnu pääsevän eroon on susikoira, joka katsoo kameraan ollessaan kaameassa sadististen ihmisten aiheuttamassa tilanteessa (jota en edes pysty kirjoittamaan auki) ja se ilme on niin viaton. Ja olen itkenyt sen vuosikausia sitten vahingossa aukiklikatun kuvan takia varmaan useita turhia kyyneleitä. Se on pamahtanut usein päähäni juuri kun olen ollut nukahtamassa ja silmäni rävähtävät auki ja olen joutunut nousemaan sängystä tekemään jotain, jotta unohtaisin koko muiston. Joskus lapsena olen ollut yltiödramaattinen näissä asioissa ja vaatinut selitystä sille, miten maailmassa jotkut joutuvat kärsimään niin paljon. Silloin äitini sanoi, että nyt lähettämämme rukoukset tavoittavat myös menneet tapahtumat. Joten jos nyt muistamme iltarukouksissamme joskus aikanaan kärsineitä, niin se voi helpottaa heidän silloin kokemaansa kärsimystä. Ja kai se ajatus silloin auttoi minua. Ja olen lähettänyt useita rukouksia muun muassa isoisäni kuolinhetkeen. Ollessamme lomamatkalla Jukan kanssa pelkäsin, että törmäisimme ruokatoreilla niihin julmiin myyntikojuihin, joissa ahtaat häkit on tungettu täyteen ruoaksi päätyviä toistensa päällä lojuvia armoa katseellaan anovia eläimiä. Mutta onneksi vältyimme niiltä. Silti muistan sen kanan, joka oli laitettu jossain kylässä pienen olkikorin alle, jossa se joutui kai viettämään koko päivänsä kuumassa auringonpaahteessa. No, joka tapauksessa. Unessa on lammas, jota joku tutkija innokkaana esittelee minulle. Lampaat ovat niin säyseitä ja kivoja. Mutta unessani lampaan pää on avattu niin, että sen aivot ovat näkyvillä kuin Hannibalin lounas. Lammas katsoo minua lempeästi ja on hereillä. Se on niin kiltti ja hyväntahtoinen, ja tunnen sen unessani vahvasti katsoessani sitä silmiin. Lammas luulee, että tämä on sen elämäntehtävä, jonka se aikoo suorittaa parhaansa mukaan ihmiseen luottaen. Tutkija pyytää minua ottamaan pussillisen jääpaloja käteeni ja painelemaan sillä lampaan paljaana olevia aivoja. Ja jostain syystä teen työtä käskettyä. Painellessani kylmää pussia lampaan aivojen eri osiin sen ilme vaihtelee, ja tutkija kertoo minulle innokkaana, että kun jääpussi on oikeassa kohdassa niin lammas ei enää muista mitään kurjuuksia mitä sille on tehty. Miten paradoksaalista!

Jukka lähettelee minulle viestejä heti perjantaiaamuna. Hän on soittanut minulle edellisiltana ja halunnut jutella pitkään. Puhelussa Jukka on vähätellyt sitä tyttöä, joka on häneen toivottoman ihastunut. Tyttö jota Jukka on häikäilemättömästi käyttänyt hyväkseen yrittäessään tehdä minuun jotain naurettavaa vaikutusta. Hän selittää, että tyttö on juuri kysynyt hänen viikonloppusuunnitelmistaan. Ja ärsyttävän läpinäkyvästi Jukka selittelee, ettei edes tunne hyvin tuota koko ihmistä, eikä tosiaankaan ole hänestä kiinnostunut. Miksi hän edes ottaa mitään yhteyttä! Sanon vain, että minun puolestani kaikki ovat tervetulleita mukaan, jos aiomme viettää iltaa jossain. Jukan äänensävy värähtää kun hän lipsauttaa, että oli mennyt selittämään tytölle, että koska minä tahdon ehkä käydä tanssimassa klubilla, niin ei mukaan ehkä mahdu enempää porukkaa. Inhoan sitä, miten Jukka väittää muille minun estävän jonkun osallistumisen mukaan. Juuri tuollainen syyntakeetomasti pahansuopa ihminen, joka heittelee kapuloita rattaisiin muiden ihmissuhteissa esittäessä viatonta sivullista. Hän aina nauttii siitä, jos joku ei pidä minusta ja varmaan haaveilee minun nojautuvan hänen seuraansa jos muut hylkäävät minut. Pyh! Nyt hän taas kertoo hankkineensa lahjakortteja kylpylään, mihin reagoin neutraalisti. En aio koskaan lähteä hänen kanssaan kahden kesken kyplyään. En ikinä. Hän on mahtava kaveri silloin kun osaa antaa typerien ja epärealististen fantasioidensa olla vaikuttamatta käyttäytymiseensä. Toistan edelleen. Mahikset ovat nollassa. Ja toistan sen tarvittaessa suoraan hänellekin taas tuhannennen kerran. Laitan täysillä soimaan dj-setin, mitä olisi mahdollista mennä kuuntelemaan illalla. Ja vaikka ensialkuun fiilikseni ei ole ollut kovin perjantainen, niin kun basso alkaa pomppia korvissani, niin tiedän, että tänään on pakko päästä transsimaan pitkästä aikaa. Sen tunteen innoittamana lähetän heti viestin hyvälle tanssikaverilleni Karrille. Olisi hauska törmätä häneenkin tanssilattialla. Mutta mukaan saattaa hyvin eksyä myös muut kaverit. Ehkäpä Elinakin! Jopa Jukka väittää olevansa innoissaan lähdössä klubille, vaikka ei koskaan tanssi ja suurin piirtein itkee jos joutuu maksamaan sisäänpääsymaksun jonnekin. Eli tänään on luvassa energistä tanssia, kunhan mikään ei mene pieleen. En malta odottaa.

Mul on hevonen

Jostain syystä keskiviikko aamuna en ole ollenkaan niin energinen kuin eilisenä tiistaimaanantaina. Edellinen työpäivä kului kuin siivillä ihanan vauhdikkaasti kaikenlaista puuhaten, mutta nyt tuijotan tietokoneen näyttöä ja odotan että jaksan nousta hakemaan pelastavaa kahvia! Kaikki ruumiinjäsenet tuntuvat olevat ihan jäykkiä ja silmät haluaisivat mennä kiinni. Kyllä se tästä! Juuri ennen sängystä nousemista torkutusten välissä olen nähnyt vielä tosi eläviä unia. Viimeisimmässä unessa istun penkillä huoneessa, joka on valaistu kalseasävyisesti ikkunasta tulevalla luonnonvalolla. Lattialla istuu rennosti Alex (mistä hän nyt putkahti!) jota tuijotan kevyesti hymyillen. Kaikki tuntuu olevan ihan okei. Sitten näen viereisen vaatekaapin oven välistä ulos putkahtavan jalan, jossa on vaaleanpunainen sukka. Säikähdän lievästi ja kysyn Alexilta, että mikäs tuo on! Ja Alex eleettömästi vetää jalasta ja minun ruumiini valahtaa ulos kaapista kevyen oloisesti. Alex ottaa posliiniselta näyttävän ruumiini syliinsä ja esittelee sitä minulle. Ruumiin sormet kalisevat toisiaan vasten kuin tuulikello. Olen ihan kaunis ja kalpea. Alex selittää jotain ruumiista ja kuuntelen nyökytellen. Puhuessaan Alex tekee sormellaan ruumiin kurkun eteen viiltämisliikkeen ja naurahdan ja pyydän ettei hän viiltäisi ruumiini kurkkua auki. Sitten hän huomaa jotain kaulassani ja vetää sieltä irti neulan jonka päässä on musta pitkä lanka. Minua hymyilyttää tämä hassu tilanne. Ja sitten herään viimeiseen torkkuun kymmenen minuuttia liian myöhään. Olen ihan tokkurassa kun kompuroin hammaspesulle. Pääsen ulos asunnostani kolmessatoista minuutissa, mutta kestää kauemmin herätä. Kahvi auttaa ja pikkuhiljaa ajatukset selkiytyvät kohti uutta arkipäivää. BLING. Saan viestin Rickyltä, jossa hän kertoo rakastavansa minua vielä tänäkin vuonna. Lisään kuvakaappauksen iigeeseen. Haluan muistaa nämä sitten joskus kun voivottelen ettei kukaan voi rakastaa minua. Lähetän Rickylle tarran kinkkukissasta. Mieleeni muistuu samalla Nino, joka on viestitellyt minulle viikonloppuna. Hän kertoi, että on käynyt treffeillä edellisiviikolla potentiaalisen seksikumppanin kanssa, mutta totesi pettyneenä, että minunlaistani seuraa on vaikea löytää. Olen hirveän iloinen, että olemme näin avoimissa keskusteluväleissä. Vaihdamme hyväntuulisia viestejä kehuen kaikkia menneitä tapaamisiamme, ja sovimme, että tapaisimme vielä ainakin kavereina. Siksi koska olemme molemmat kivoja ihmisiä ja tulemme niin monella tasolla toimeen. Nino saa minut aina iloiseksi. Pitäisi oikeasti järjestää aikaa ja lähteä hänen kanssaan vaikka ulos syömään. 

Noniin. Eli olen siis lauantaina viettämässä tyytyväisenä rauhallista ja perinteistä koti-iltaa Javierin kanssa. Ilmapiiri hänen seurassaan on aina sellainen helpon lämmin. Olemme päässet yli tutustumisvaiheesta siihen, jossa voin vitsaillen pyörittää silmiäni hänen mukavakavalle vauhkoamiselle jostain aiheesta ja Javier ei voi olla hymyilemättä vaikka yrittää pitää ilmeen tuimana. Sitten hän luovuttaa ja nauraa niin, että silmiin tulee kauniit naururypyt ja taputtaa reittäni. Hän tykkää minusta. Hän on tykännyt minusta enemmän kuin on voinut myöntää. Muistan ne ihmeelliset avainepisodit ja kuiskaukset korvaani yhteisinä öinä. Kemian kannalta meillä voisi olla loistava yhteinen tulevaisuus. Mutta sitten muistan sen, kuinka Javier on kertonut haluavansa perheen. Hän haluaisi lapsia. Ja hän ihan varmasti haluaisi vaimon, joka leipoisi kotona ja hoitaisi lapset. Ja minä en ole sellainen. en tiedä voisimmeko koskaan löytää kompromissia jossa kumpikin olisi tyytyväinen, eikä joutuisi luopumaan mistään tärkeästä. Ajatuksena se tuntuu hyvin haastavalta. Mutta onneksi sitä ei nyt tarvitse ajatella! Valvomme Javierin kanssa yli kahteen asti yöllä ja alamme molemmat olla väsyneitä. Tilanne on pitkästä aikaa uusi, ja joudun erikseen kysymään Javierilta, että sopiihan jos jään yöksi, vaikka se sinänsä onkin itsestäänselvyys. Emme ole enää siinä tilassa, missä on täysin selvää, että tietenkin jään, ja tietenkin mennään yhdessä sitten ruokakauppaan kuin vanha pariskunta ja kokataan sitten yhdessä vienot hymyt kasvoillamme. Javier vastaa, että tottakai jäät yöksi, ja minusta tilanne tuntuu hieman lavastetulta. Mutta ei se mitään. Riisun päällivaatteet pois, mutta jätän päälleni alushousut ja aluspaidan. Hyppään tuttuihin valkoisiin puhtaisiin lakanoihin. Ne on juuri vaihdettu, kuten Javier tekee aina joka viikko. Mietin samalla että onko joku nukkunut noissa edellisissä lakanoissa, jotka roikkuvat kuivumassa pyykkitelineessä. Tekisi mieli kysyä Javierilta, että miksei hän koskaan käytä niitä tyylikkäitä ja arvokkaita lakanoita, jotka olen ostanut hänelle edellisjouluna lahjaksi. Mutta en jaksa. Javier tulee sänkyyn ja halaa minua takaapäin. Ajattelen, että olemme niin väsyneitä, että alamme oikeastikin heti nukkumaan. Mutta ei mene kauaa, kun Javierin käsi vaeltaa paitani alle ja puristaa pientä rintaani. Se tuntuu hyvältä. Silitän hänen reittään. Ja sitten minulta lähtee vaatteet, ja ennennäkemättömän kiihkon vallassa Javier on kimpussani vailla minkäänlaisia aiemmin ilmenneitä puhtiongelmia. Ennen sitä itseään hän avaa yöpöytänsä laatikon ja rapistelee kondomia. Se jotenkin ärsyttää minua. Minua harmittaa, että olemme menettäneet sen selvyyden, että olemme toisiamme varten puhtaat. Mietin, että onko Javierilla lipsahtanut ja hän on itsestään epävarma. Sitten hän kumartuu päälleni ja kysyy olenko ollut nätisti ja vastaan että tietenkin olen! Ja hän sulkee yöpöytänsä laatikon ja fiilikseni paranee. JAvier on uskomattoman kestävä ja nautimme toisistamme täysillä Javierin johdatellessa tilannetta tunnilta tuntuvan ajan. Jossain vaiheessa hän kuiskaa nimeäni korvaani. Vaihtelee asentoja eikä peittele nautintoaan. Pidämme varmaan kauheaa meteliä. Emme pussaile, ehkä siksi että minusta tuntuu, että suussani on paha maku. Kaikki tuntuu paremmalta kuin ikinä aikaisemmin. Ja huomaan, että Javier on samaa mieltä. Johtuuko Javierin into yleisestä puutteesta vai siitä, että hän on pitkästä aikaa innoissaan tavatessaan minut? En tiedä, mutta lopetamme ihanan tilanteen ollessani hänen päällään sängyssä Javierin huutaessa allani. Riennämme heti juomaan vettä ja sitten käperrymme nukkumaan siten, että halaan häntä takaapäin ja painan kasvoni vasten hänen mintulta tuoksuvia hiuksia ja ajattelen, että juuri tästä olen haaveillut. 

Kuusi tuntia myöhemmin havahdumme yhtä aikaa hereille. Pyörimme sängyssä mutisten jotain säästä ja siitä, miten yllättyneitä olemme, ettemme ole nukkuneet pidempään. Tarkistan kuinka pahasti olen sotkenut meikkiäni Javierin valkoiseen tyynyyn, mutta tyynyliina näyttää puhtaalta. Vaikka kaikki on hyvin niin jossain vaiheessa välillemme välähtää sellainen lievä epävarmuus ja vieraus. On niin pitkä aika kun olen ollut tässä. Mietin, että vierastaako Javier minun halailuani. Muistan, kuinka silloin alkuaikoina hän ei turhia hempeillyt. Ainoastaan kun halusi seksiä. Mutta halaan häntä sängyssä estotta ja Javier ottaa minut kainaloonsa. Vitsailen jossain vaiheessa, että minusta tuntuu kuin joku panssarivaunu olisi käynyt jalkojeni välissä. Eikä se ole vitsi. Olo ei ole ollenkaan sellainen, että tänään pitäisi juhlia uuttavuotta illalla.Tekisi mieli jäädä viettämään sunnuntaina Javierin kanssa. Kysyn onko hänellä kiireinen aikataulu ja Javier toteaa puhelintansa selatessaan, että ole niin kauan kuin haluat! Sitten taas silittelemme toisiamme, pussaan hänen olkapäätä. Javier laittaa puhelimen pois ja kiipeän hänen syliinsä, joka on tälläkin kertaa hard as a rock. Ei siis mene kuin hetki, että olen itse valmis ja sen verran hengästynyt, että siirryn sivuun ja pussailen tieni pitkin Javierin seksikkään karvaista rintaa kohti napaa ja siitä alas. Ja pian Javier on yhtä tyytyväinen kuin minä. Loikoilemme sängyssä pitkään tyytyväisinä. Sitten Javier alkaa puhua nälästä ja aamiaisesta. Hän nousee ja tuo minulle pyyhkeen. Vaikkei tekisi mieli, niin menen puolisuihkuun ja ikävöin kyyneleet silmissä Jackiä, jonka kanssa lähtisin nyt lenkille ulos. Javier valmistaa meille yhteisen aamiaisen. Tuorepuristettu mehu puuttuu! Kuittailen siitä hänelle, mutta muutoin kehun hotellitasoista palvelua. Sitten pyydän sukulaistani hakemaan minut aiemmin sovitulle lounaalle suoraan Javierin luota ja yritän motivoida itseäni uuteenvuoteen. Ehdimme loikoilla hetken yhdessä sängyssä hiljaa toisiamme silitellen. Tarkoituksellisesti pussailen ja halailen Javieria varastoon. Sanon sen ääneenkin. Että pian olen valmis kohtaamaan yksin kylmän maailman, ja nauran. Nousen vielä täysissä pukeissa vatsallaan sängyllä makoilevan Javierin päälle ja hieron hänen selkäänsä ennen kuin kyytini odottaa pihalla. Halaamme toisiamme ennen kuin lähden kauniiseen auringonpaisteeseen kohti päiväunia ja juhlailtaa. 

Lounaan jälkeen menen kotona päiväunille ja nukun sikeästi kaksi tuntia. Sitten laittaudun ja yritän laittaa itselleni tavallista vahvemman meikin. Olen saanut Jukalta lahjaksi vaaleanpunaisen kuohuviinipullon, mutta en ota sitä mukaan, koska en pidä kuohuviinistä. Viestittelen Rickyn ja Jukan ja Ossin kanssa,  ja päädyn suuntamaan Jukan ystävän luokse, missä juhlat alkavat jo olla käynnissä. En jaksa palata yksityiskohtiin siinä, miten kivaa meillä on istuskella yhdessä, ja kuinka aika taas venyy. Kuuntelemme musiikkia ja juttelemme kaikesta. Ilmapiiri on aina rento ja mukava. Pidän näistä ihmisistä. Itse olen suuntamassa klubille tanssimaan ja joku uusi paikalla oleva tuttavuus aikoo lähteä samalle klubille. Ilostun, että voimme lähteä yhtä matkaa. Palaan sitten takaisin jatkamaan näitä juhlia pilkun aikaan. Otamme ekstaasia ja suuntamme klubille, joka on täynnä samanhenkistä porukkaa. Tuo uusi tuttavuus, Jarkko, tahtoo olla kanssani koko illan. Hän flirttailee ja selittää kuinka aikoo viedä minut treffeille. Nauran ja sanon, ettei hän saa minusta mitään muuta kuin juhlaseuraa! Otamme hölmöjä selfieitä yhdessä ja Jarkko seuraa kun haluan transsia. Hän on hauska eikä vaadi jatkuvaa juttuseuraa, joten minua ei haittaa, että hän haluaa viettää illan seurassani. Yöllä saan uudenvuoden toivotuksen Javierilta, johon vastaan heti. Klubin sulkeutuessa Jarkko kutsuu minut luokseen, mutta halaamme nauraen heipat ja hyppään samaan taksiin muutaman muun vieraan juhlijan kanssa, jotka ovat menossa kanssani samaan suuntaan jatkoille. Jukan ystävän luona vietämme koko yön ja aamun juhliessa omalla tavallamme. Minulla on mukavaa. Nautin tästä seurasta ja fiilistelystä. Ihan hyvä uusivuosi. Jukkakaan ei draamaile mitään. Tunnelma on lämminhenkinen. Tiistaina otan Javieriin yhteyttä, koska kaipaan häntä taas. Vaihtelemme turhia viestejä koko illan, mikä saa oloni iloiseksi. Ehkä bilekausi alkaa laantua ja kaipaan taas rauhallista kivaa seuraa. En tiedä. Saa nähdä mikä tunnelma viikonlopun lähestyessä tulee. Mutta ainakin tiedän, että haluan nähdä Javierin uudelleen. Tinderiin tulee viestejä kivoilta miehiltä, mutten nyt jaksa vastata. Haluan mennä viettämään taas yhden kivan ja rauhallisen illan kotiin. 

Museum of consciousness

Että sillä tavalla. Taas on palattu arkeen, mikä vielä kaksitoistatuntia sitten on tuntunut maailman kaukaisimmalta asialta. Mutta on silti helposti hyväksyttävä fakta juuri nyt. Muutama vapaapäivä on kulunut ja tuntuu, että niihin on mahtunut monen monta pientä kokonaisuutta, joista kaikista on kulunut jo miljoona vuotta. Fiilis on hyvä. Tuttu sulava flow varmasti siivittää nämä pari työpäivää, jonka jälkeen on taas viikonloppu! Elämä on yhtä juhlaa. Olenpas positiivisella tuulella. Olen ensimmäistä kertaa osallistunut juhliin, jotka ovat loppuneet vasta keskipäivällä harmaana tiistaina. Kaksitoista tuntia täyttä tanssia. Täydellisesti onnistunut paasto ja onnellisuustila, ja smoothi laskeutuminen todellisuuteen. No pieni mutka matkaan oli se hetki, kun olen joutunut kohteliaisuuttani istumaan transsitanssien päätteeksi aamuglögille jonkun nuorukaisen kanssa siistiin viinibaariin, jossa normaalit ihmiset ovat viettämässä tapaninpäiväänsä hyvien yöunien jälkeen. Tämä kundi ei millään tahdo laskea minua käsistään. Olemme juuri juhlineet ihan täysillä yhdessä hänen ja muiden samanhenkisten tyyppien kanssa, mutta ei se, että välillä vaihdamme pari sanaa ja pidämme hauskaa yhdessä tanssilattialla, tarkoita että nyt täytyisi hieroa jotain syvempää ystävyyttä. Mutta olen sen verran pehmoisessa ja sopuisassa mielentilassa, että suostun vielä istahtamaan hetkeksi ja kuuntelemaan pojan jankutusta siitä, että meistä tulisi hyvä pari. Hän on ihastunut luonteeseeni, vaikka olenkin löytänyt uuden onnellisuuden aivotyhjennystason, jossa ulostuottamani lauseet muuttavat kesken kaiken aihetta ja kuulostan omasta mielestäni aivan jotain uutisankkurilta. Koen siis oloni ulkospäin aika hämäräksi vaikka mieleni onkin kirkas, kuten yleensä aina. Todella komea ja kaiken saamaan tottunut poika selittää, että hän on kyllästynyt juhlimiseen ja tahtoisi rauhottua. Minun kanssani! Naurahdan pikkukoomastani glögiä (jota ei tee yhtään mieli) hörpäten ja sanon, että minä en juuri nyt tahdo rauhottua. Olen löytänyt elämäntyylin joka juuri tällä hetkellä tekee minut tyytyväiseksi eikä hän ole juuri se henkilö joka saa minut miettimään muita mahdollisuuksia. En kerro, että jos hän olisi kymmenen vuotta vanhempi ja hieman vähemmän lapsellinen, niin ehkä vaihtaisinkin numeroita hänen kanssaan. Mutta nyt kerrankin pitäydyn tiukkana, enkä anna yhtään siimaa. Poikanen on minua varmaan kymmenen vuotta nuorempi ja ollut äärimmäisen ylimielinen ja casanovamainen koko illan sellaisella veijarimaisella tavalla. Hauskaa seuraa! Mutta vain juhlimiseen ja pinnalliseen kaveruuteen. Pehmeällä sohvalla istuessa en meinaa enää pystyä pitämään silmiäni auki, koska todellinen väsyttävä tylsä päivä on iskenyt vasten kasvoja, joten poika onneksi luovuttaa ja ehdottaa kotiinlähtemistä pettyneenä (itseensä ottaneena) siitä, että haluan lähteä eri suuntaan. Samaan aikaan kun teemme ravintolasta lähtöä sisälle saapuu seurue, joka jaksoi myös juhlia loppuun saakka aamujatkoilla ja tervehdimme toisiamme hymyillen, kuin samaan salaseuraan kuuluen. Sä olet se nätti, muistan sut! Huudahtaa iloiselle tuulella oleva nainen ja hymyilen nyökkäillen tervehdykseksi, todeten, että kohta on aika mennä kotiin lepäämään. Ulkona huikkaamme pojan kanssa toisillemme vielä ulkona kävellessä iigee-tiliemme tunnukset, mutta en kuollaksenikaan muista hänen nimimerkkiään. Eikä hän minun (koska en ilmaissut sitä selkeästi). Ja hyvä niin! Se kohtaaminen oli siinä, eikä minun tarvitse enää vastaanottaa mitään ehdotuksia taholta josta en oikeastikaan ole lainkaan kiinnostunut, koska emme onneksi onnistuneet vaihtamaan yhteystietoja. Seuraavissa juhlissa ehkä törmätään! On outoa kulkea siellä päivänvalossa keskellä päivää, kun vasta hetki sitten on ryöminyt ylös kellariklubin ihanan pehmeästä syleilystä vastenhakoisesti. Pelkään, että nukahdan kulkuneuvooni ja laitan puhelimeeni herätyksen soimaan, jotta varmasti hyppään pois ajoissa oikealla pysäkillä. Onhan se vähän alamaista, nukahtaa johonkin bussiin monen päivän valvomisen jälkeen keskellä päivää. Sellainen käyttäytyminenhän kuuluu joillekin laitapuolen kulkijoille! Olo on hieman epäsiisti ja pelkään, että kaikki tämä ihanuus näkyisi kasvoillanikin, jos joku tuttu tulisi vastaan. Mutta ei tule. Ja mitä siitä. Ulosannistani ja habituksestani huolimatta mieleni on puhdas ja olen ollut onnellinen. Ja valmiina taas normaaliin arkeen!

 
En meinaa millään jaksaa palata mielessäni menneeseen viikonloppuun. Aika on taas hidastunut vapaapäivinä niin paljon, että tuntuu kuin olisin aikamatkannut jonnekin uuteen maailmaan, jossa minuutti on aina tunti. Ja kun on ollut hauskaa niin mikäs siinä! On aika uskomatonta, että olen käytännössä valvonut monta päivää ja juhlinut täysillä, mutta siltikään en meinaa malttaa odottaa seuraavaa viikonloppua ja uudenvuoden maratonijuhlia! Onneksi myös ajatus parista rauhallisesta koti-illasta tuntuu oikein sopivalta. Vielä lounasaikaan ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä ei ruoka maistu ollenkaan, mikä oikeuttaa herkuttelun illaksi! Jes, herkkuja ja netflixiä. Aattona olen vaihdellut jouluntoivotusviestit kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Myös Roni intoutui laittelemaan omakehuvalokuvia punaisissa pikkukalsareissaan, joihin olen vastannut naurulla. Olen käväissyt Rickyn luona istuskelemassa ja kuuntelemassa musiikkia ollessani ohikulkumatkalla lähistöllä. Onneksi tulemme hyvin toimeen ystävinä, ja voin hyödyntää hänen loistavaa asuinsijaintiaan ennen kuin olen siirtynyt yksin klubittelemaan lähistölle. Ricky on oikeasti hyväsydäminen ihminen ja helppoa seuraa. Hän on myös komea ja pitkä ja kiltti. Mutta en vain tunne sellaista kemiaa välillämme tällä hetkellä. Lisäksi olen selitellyt pariin otteeseen Javierille, että minulla tanssit kesken, enkä siksi ole tulossa kylään. Ja hän on närkästyneen kyllästyneenä esittänyt ymmärtäväistä tullessaan taas tyrmätyksi. Se kaihertaa omaatuntoani ihan vähän, koska olinhan halunnut viettää hänen kanssaan kivaa rauhallista iltaa. Mutta sen aika on joskus toiste. Ehkä seuraavana viikonloppuna, jos aion kerätä voimia sunnuntain juhlaa varten ottamalla rauhallisemmin. Ehkä. Eli siis. Olinkin jo ehtinyt kokonaan unohtaa, että perjantaina toiveideni mukaisesti olen kohdannut uuden tinderdeitin. Deitin, joka on keskusteluissamme vaikuttanut suloiselta ja rennolta tapaukselta. Sellaiselta tapaamisenarvoiselta. Perjantaina viestittelemme ja sovimme alustavasti, että tapaamme alkuillasta hänen ystävänsä luona, jossa on luvassa pienet kemut pienelle porukalle. Olen saanut houkuteltua Elinan mukaan, joten kaikki vaikuttaa loistavalta! Loppuyöksi olen suunnitellut suuntaavani klubille kuuntelemaan ennakkosoittelun perusteella hyvin erikoista futuristista dj:tä. Aloittelemme iltaa kahdestaan Elinan kanssa ja koitan pitää häntä pirteänä, jotta varmasti pääsemme matkaan kohti tuntematonta. Kahdeksalta suuntaamme keskustaan, kuten olemme tinderi Kallen kanssa sopineet. Siellä ollessamme Kalle sanoo, että on ilmaantunut viivästyksiä, että sopisiko hieman myöhemmin. Minua ärsyttää koska Elina on tullut seuraani vain pitkällisen suostutteluni seurauksena, ja nyt joudun selitellä hänelle, ettemme vielä pääsekään niihin hienoihin juhliin, joita tässä on nyt odoteltu. Onneksi juuri tällä kertaa taas Ricky pelastaa tilanteen ja siirrymme hänen luokseen rentoutumaan siksi aikaa, kunnes Kalle saa asiat järjestymään sovitun mukaisesti. Mutta sehän ei ole mikään yksinkertainen juttu, vaan Kalle siirtää tapaamista aina tunnilla eteenpäin epämääräisillä selityksillä, kunnes kello on jo lähes yksitoista illalla. Meillä on mukavaa Rickyllä ja voisin suunnata jo suoraan klubille Elinan lähtissä miesystävänsä luokse. Mutta jotenkin Kalle saa suostuteltua meidät naapurissa sijaitsevan ystävänsä luokse selittämällä, että voisimme vain käväistä yksillä ja sitten saisimme kyydin minne ikinä tahtoisimme. Okei. Me tullaan. Kävelemme melko lämpimässä yössä sovittuun osoitteeseen ja pyydän Kallea avaamaan alaoven, johon hän vastaa olevansa juuri matkalla! Enää kymmenen minuuttia, niin hän saapuu! Huoh, taas viivästyksiä! Tämä on selvästi huono enne koko hommalle ja oikeastaan odotan vain tanssimaan pääsemistä kunhan tämä velvollisuus on hoidettu alta pois. 

En näytä omaa turhautumistani ulospäin, vaan koitan ylläpitää positiivista ilmapiiriä ja hoitaa koko jutun tehokkaan nopeasti pois päiväjärjestyksestä, jotta Elinakin pääsee lepäämään. Pian Kalle saapuu kävellen paikalle ja pääsemme siirtymään sisälle. Olen luonnostani sosiaalinen ihminen, joten kuittalemme heti tuttavallisesti siitä miten vaikeasti tämä tapaaminen on järjestäytynyt ja Kalle tuo meille drinkit kirkkaasti valaistuun olohuoneeseen, jossa istuskelee Kallen juuri töistä palannut kaveri. Olohuoneen nurkassa soi radio novan ysärihitit ja Kallen ystävä kyselee, että keitä me oikein olemme ja mistä tulemme. Ei tietoakaan juhlista. Voi hyvänen aika. Pyrin ottamaan typerään tilanteeseen humoristisen asenteen ja selittelen, että tinder on saattanut meidät yhteen. Mutta pian on aika erota, koska tanssijalkaa vipattaa. Kalle kutsuu jatkuvasti ystäväänsä vitun homoksi ja vaikuttaa muutenkin flegmaattiselta ja hieman yksinkertaiselta. Itse asiassa hän ulkoisesti muistuttaa jotain poikaa, jota tapailin hetken joskus teini-iässä. Tuo poika ei tiennyt kuka on Suomen presidentti, eikä kyennyt hahmottamaan mitä eroa on metrillä ja kymmenellä metrillä. Tiedän siis heti ettei tästä tulee yhtään mitään muuta kuin tämä epäonnistunut kohtaaminen, jonka aion hoitaa mahdollisimman kivasti höpöttelemällä turhuuksia ja koittamalla ylläpitää fiilistä paikassa, jossa ei ole mitään fiilistä. Eli Kalle ei ole kertonut ystävälleen, että meillä olisi pitänyt olla jonkinlaiset juhlat. Mutta onneksi ystävä sentään tarjoutuu viemään minut klubille ja Elinan kotiin. Kalle yrittää houkutella meitä jäämään tarjoilemalla juomaa, mutta en piittaa alkoholista. Ja seuraavaksi Kalle yrittää houkutella ystäväänsä lähtemään kanssaan samalle klubille kuin minä, mutta ymmärrän täysin ettei selvinpäin oleva ystävä innostu ideasta. Ja menen ennemmin yksin muutenkin. Olen helpottunut kun alamme pukeutua ulkovaatteisiin ja pääsemme hyppäämään auton kyytiin. Nämä miehet ovat ihan leppoisia ja kivoja ja suloisia, mutta kiinnostus ei nyt ylitä sitä kynnystä, että olisin edes muistanut koko tapaamistamme, jos en olisi alkanut miettimään, että mitä oikeastaan edes tein perjantaina. Pudotamme Elinan kotiinsa ja sitten suuntaamme haluamalleni klubille. Heti kun Elina on hypännyt pois kyydistä Kalle kysyy pelkääjänpaikalta, että pidänkö miehistä. Hmmm, mietin että mihin tämä juttu oikein nyt johtaa. Naurahdan ja vastaan, että pidän kai ihan normaalilla tavalla. Entäs pidätkö kahdesta miehestä? Kalle kysyy. Pääni raksuttaa pari sekuntia ja mietin että miten reagoisin tähän selvään threesomekutsuun. Totean mahdollisimman neutraalisti, että juuri tällä hetkellä en kyllä mieti mitään muuta kuin klubille pääsemistä. Ainakin he ovat suorapuheisia! Ja varmaan joku tyttö voisi moisesta ideasta innostuakin. He ovat tosi nättejä poikia. Jos olisin sinkkuna tosi vapautunut ja kaipaisin vielä uusia seksuaalisia kokemuksia, niin varmaan suostuisin. Tai jos vetäisin itseni ihan piippuun alkoholilla, niin mistäs sitä tietäisi, miten toimisin. Mutta nyt suoriudun tilanteesta kunniallisesti kiittäen kyydistä ja hymyillen heidän ehdotuksilleen pitää yhteiset jatkot klubin jälkeen. Kiitos, mutta ei kiitos. Siirryn suositun klubin jonoon, jonka ohitse keltatukkainen Almakin kiirii seurueensa kanssa.

Viihdyn klubilla oikein hyvin itsekseni. Olen tanssilattialla loppuun saakka, vaikka saksalainen musiikinsoittaja laittaakin pyörimään sellaiset setit, että ihmiset lähinnä seisoskelevat tuijottamassa soittajaa ja imemässä outoja ääniä, joiden mukana ei voi oikein liikkua. Joku koputtaa olkapäähäni ja se on parrakas etäisesti tutulta näyttävä mies. Hän kysyy, että tunnemmeko jostain. En ole juttutuulella ja tyydyn toteamaan, etten muista. Hän vielä koittaa pyytää minua ulos kanssaan, mutta en jaksa nyt sosialisoitua. Mahdollisimman kohteliaasti ja hymyillen selitän hänelle (ja muutamalle muulle aloitteentekijälle), että olen täällä kuuntelemassa musiikkia. Joku ulkomaalaistaustainen mies ei meinaa jättää minua  rauhaan ja tahtoisi tanssia niin lähekkäin, että joudun pyytää häntä poistumaan. Myöhemmin huomaan, että olen saanut tuolta parrakkaalta mieheltä tinderviestejä, ja hän oli tunnistanut minut tanssilattialta. Jo toinen kerta kun näin käy! Pahoittelen hänelle jälkikäteen, etten ollut juttutuulella. Klubilla katson deejiitä, joka muuttuu silmissäni hirviönatsiksi ja nautin ihanasta visuaalisesta olotilastani. Klubi sulkeutuu ihan liian pian, eikä tällä kertaa ole tarjolla aamuklubijatkoja. Matelen mahdollisimman hitaasti ulos, jotta ehdin miettiä vaihtoehtojani. Ulkona hirviönatsi jonottaa ruokaa nakkikioskilta ja minä jutustelen jonkun pojan kanssa koleassa yössä. Tämä poika kertoo, että hänellä on paljon kokaiinia ja kiva asunto lähellä, josko tahtoisin lähteä jatkojuhliin hänen kanssaan. Selitän, että haluan vielä juhlia, enkä aio lähteä kenenkään matkaan kahdestaan. Kundi tyytyy jakamaan tarjoamani jointin ja lähtee omille teilleen. Vastaan Jukan puheluun, joka anoo minua yhteisen ystävämme luokse jatkoille. Ja juuri nyt se tuntuu parhaimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Ilta ei lopu vielä, jes! Sekaisen oloinen Jukka tulee minua vastaan ja olen helpottunut, että ystäväkin on vielä hereillä. Laitan loistavan musiikin soimaan ja aiomme jatkaa juhlimista kolmistaan ilman tarvetta ottaa nokosia. Pääsen ensimmäistä kertaa aivan uudelle tasolle olotilassani, kuten aikaisemmin olen todennut. Minun on pakko nousta seisomaan ja liikkuman musiikin tahtiin, vaikka tuntuu vähän tyhmältä tanssia yksin. Tunnen kuinka oikein valahdan osaksi musiikkia eikä minun tarvitse yhtään miettiä miten liikun. Sitten minun on pakko tehdä suullani ääniä, jotka ovat myös osa musiikkia, joka nyt olen. Se on mahtava fiilis! Siinä samalla, vaikka olen irtaantunut omasta itsestäni, niin silti näen ja kuulen kaiken ja pystyn palautumaan oikeaan todellisuuteen tarvittaessa. Mutta koska haluan nauttia täysillä tästä uudesta ulottuvuudesta niin annan itselleni luvan olla hassu täysin rennosti. Sanon lauseita, jotka muodostuvat oudoista sanoista. Huomaan itsekin, kuinka lauseen alku- ja loppupäät eivät kuulu yhteen, mutta sillä hetkellä voin laittaa peräkkäin mitä vain sanoja ja se on oikein. Tämä on todellista hetkessä elämistä. Olen heittäytynyt täysillä pikkuhetkeen, jolloin millään muulla ei ole merkitystä. Tämä on se sama tila, jossa toinen Jukan kaveri aina on, kun olemme naureskelleet hyväntahtoisesti hänen hassuille puheilleen. Se on kummallista, miten ulospäin tuollainen tila voi vaikuttaa täysin järjenvastaiselta, mutta silti olen sisimmässäni ihan kartalla kaikesta. Jos haluaisin voisin keskittyä ja normalisoitua. Mutta en halua. Jukka ja hänen kaverinsa naureskelevat hassutuksilleni ja saamme kulumaan helposti monen monta tuntia täydessä onnellisuudessa. Siinä meneekin se päivä aina seuraavaan iltaan asti. Jukka sammuu koska ei ole pystynyt taaskaan pitäytymään alkoholin käytöstä. Hän nukkuu monta tuntia vaikka koitan aina välillä käydä potkimassa häntä ylös pedistä. Me katsomme toisen kaverin kanssa  loistavia musasettejä videolta ja fiilistelemme lauantai-iltaa. Lopulta Jukkakin herää ja alkaa itkeä minua yöksi luokseen. Ei. Sitten hän itkee itseään minun luokseni yöksi. Ei. Miksei, miksei! Koska en halua. Yksinkertaista. Heti kun Jukka alkaa vääntää itkua koen silkkaa vastenmielisyyttä hänen säälittävyydelleen. Etkö voi nyt kiltisti pysyä siellä friendzonessa, mikä toimii hyvin. Lauantai-illan edetessä päätän tilata itselleni taksin kotiin, jotta ehdin levätä kunnolla ennen aattoa. En aio pilata sukulaisten tapaamista olemalla liian väsynyt seuraavana päivänä. Siispä ne maratonijuhlat loppuvat siihen ja saan nukuttua kunnon yöunet ennen kivaa perinteistä joulua, jonka vietämme perheen kanssa herkutellen ja lautapelejä pelaten. 

Aaton jälkeen olen jo aika varma, etten jaksaisi enää maanantaina juhlia vaan odottelisin kiltisti uudenvuoden viikonloppua. Mutta höpsistä! Alan intoutua maanantai-iltapäivänä, kun huomaan että illalla järjestetään isot teknojuhlat suurella klubilla. Siispä laittaudun, käväisen moikkaamassa Elinaa ja suuntaan Rickylle, joka pitää minulle seuraa, kunnes suuntaan taas itsekseni tanssin pyörteisiin. Heti jo klubin jonossa totean, että porukka täällä on hirvittävän nuorta. Mutta ihan sama. Keskityn tanssiin ja hyvään fiilikseen. Jossain vaiheessa joku kundi kutsuu minut istumaan vip-pöytäänsä, ja koska jaamme samanlaiset klubiharrastukset, niin suostun hengähtämään hetken. Olen iloisella ja puheliaalla tuulella ja on kiva tutustua pintapuolisesti näihin ihmisiin. Komea poika, joka kutsui minut pöytäänsä leveilee vippipasseillaan ja näyttää ihan laulaja Benjaminilta. Ehkä se olikin hän. Mutta ihan sama koska nyt pidetään hauskaa! Siellä tutustun myös tuohon alkutekstieni poikaan, ja muihin kivoihin porukoihin, joiden kanssa siirrymme yhdessä aamuklubille, eikä tunnelma laannu ennen puolta päivää. Mainiota! Vieläkään en ole saanut tästä tarpeekseni. Tästä iloa tuottavasta harrastuksestani. Olen salaklubissa, jonka osallistujaluettelo on kirjoitettu näkymättömällä taikakynällä. Olen osa hiljaista yhteisymmärrystä siitä portista, joka johtaa tähän salaiseen onnellisuuteen ja sisäiseen kasvamiseen. Elän kaksoiselämää, ja olen tyytyväinen kummallakin puolella. Päivän mittaan olen kypsyttänyt innokkaasti ajatusta siitä, mitä tahtoisin syödä tänään, kun pääsen kotiin. Ja aion syödä jouluruokia! Laatikoita! Minulla on pieni viipale kinkkua ja voin hakea alelaarista ihania joululaatikoita ja mässytellä niitä. Loistosuunnitelma keskiviikolle. 

on cloud 9

Aika kuluu ihan kauheaa vauhtia, mikä on tälä kertaa hyvä asia. Olen löytänyt todellisuudesta loopin, joka venyttää sekunteja silloin kun on kivaa, ja nyt maanantaina töissä taas vilkaiseen hieman toisaalle niin kello on edennyt pari tuntia. Olen kai tehnyt vaikka mitä, tai toisaalta tuntuu etten ole tehnyt vielä yhtään mitään. Mutta kahdeksan tuntia on kulunut hetkessä. Kauniissa, mukavassa hattaraisessa hetkessä. Siinä, missä leijuu omilla tahoillaa Jukkan ja pari muuta kaveria, joiden kanssa olen ehtinyt vaihtaa kuulumisia arkiviikoa alun ratoksi. Voiko oikeasti olla totta, että tämä vaan toimii näin. Olen löytänyt tasapainon arjen ja vapaa-ajan välille. Sellaisen optimaalisen, missä arku sujuu kivasti ja nopeasti. Ja viikonloput ovat ihania ja pitkiä. Kuinkakohan kauan tällainen voi jatkua näin hyvin? Kuten aiemmin mainitsin, niin ennen viikonloppua koin pientä epävarmuutta ja pahaenteisyyttä siitä, että pitäisikö jonkin asian mennä pieleen, kun fiilis on vähän liian kiva. Mutta ei. Kaikki on sujunut loistavasti. Olen taas uppoutunut tanssilattialla siihen transsiin ja rytmiin muiden selittämätön hymy kasvoillaan vääntelehtivien ihmisten keskellä. Ihmisiä, jotka vaikuttavat olevat jossain ihan eri sfääreissä kuin "normaalit" ihmiset, mutta jotka silti menevät maanantaina töihin tekemään järkeviä asioita ihan niin kuin kuka tahansa muu. Heilläkin vain saattaa olla havaittuna tämä salaovi onnenmaahan, josta sitten aina palataan käymään hoitamassa velvollisuuksia tässä arkitodellisuudessa. Jep, hauskaa. Olen niin mukavassa ja pehmoisessa tunnelmassa etten koe edes tarvetta kirjoittamiselle. Suurin tarve kirjoittamiselle on silloin kun on huolia ja stressiä ja ahdistusta. Ja kummasti nuo asiat tuntuvat taas kerran tosi kaukaisilta. Edes Ricky joka taas jankuttaa sitä, kuinka meidän pitäisi olla suhteessa ei saa mieltäni ärsyyntymään. Sen sijaan lupaan kutsua Rickyn tupaantuliaisiini. Ennen kuin lähden mukavan leppoisan tunnelman saattelemana maanantaiselta toimistopäivältä, mietin, että kävinkö oikeasti eilen ostoskeskuksessa tekemässä pari ostosta, kun en erota enää tapahtumia kauniista unesta. Kyllä taisin käydä. Kivaa, kun tuollaisetkin velvollisuudet hoituvat robotistisesti automaatiolla leijaillen. En valita. 

Olen siis ollut sekä perjantaina että lauantaina tanssimassa ihan omassa seurassani parilla eri klubilla ihan loppuun asti. Kun juhlat päättyivät lauantaiaamuna kello yhdeksältä niin oli takana monen monta tuntia kivaa tanssimista. Jukka soittelee itkunsekaisesti että enkö millään voisi tulla jatkoille. Hei pliis tuu, kyllä täällä on bileet! Jukka yrittää selitellä luullessaan, että tahdon jatkaa juhlimista, vaikka kotona käväiseminen tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta. Jukka on jonkun ystävän luona, joka on sammunut jo ajat sitten, eikä minu nyt kiinnosta lähte suoraan moikkailemaan heitä. Nähdään ehkä illemmalla, huikkaan, ja leijailen kotiin katsotaan hauskoja videopätkiä ja rentoutumaan hetkeksi ennen lauantai-illan uusi juhlia. Samoissa juhlissa ei sattunut olemaan reivitinderini, joka kertoi myöhemmin illalla olleensa töissä kiinni. Myös Javier ja Nino  taisivat vihjailla yöseurastaan, mutta olen keskittynyt tanssimiseen täysillä ja olen siihen tyytyväinen. Lauantaina sen sijaan lähdin jo hirvittävän ajoissa neljältä yöllä jatkoille Jukan ja hänen ystävänsä luokse. Siellä olemme jatkaneet hyvissä fiiliksissä aina sunnuntaipäivään saakka. Jukka aina välillä asettaa kätensä reidelleni josta siirrän sen pois. Sitten hän repsantaa ja itunsekaisesti lässyttää, että ikävöi minua. Sivuutan nuo jutut kokonaan ja pyydän lopettamaan. Enää hän ei saa minulta edes säälipisteitä. Vain ystävyyspisteitä. Ja kyllä hän sen jo ymmärtää. Ja onneksi osaa pääosin käyttäytyä oikein hyvin. Oikein kaverillisesti. Eli valitettavasti minulla ei ole mitään jännittävää deittiajateltavaa, vaikka yritinkin motivoida itseäni pitämään yllä sen puolen sosiaalisesta elämästäni. Voisin kuvailla sitä miten klubeilla aina muutama tyyppi koittaa aloitella jotain keskustelua, mutta minun onnekseni melkein kaikki ovat enemmän tai vähemmän samoilla leveleillä kanssani, eikä iskuyritykset kuulu monenkaan repertuaariin noissa menoissa. Jatkoilla ja etkoilla meillä on ollut oikein kivaa. Kaikki keskittyvät musiikkiin ja näkymiin ja omiin fiiliksiin, joita välillä hihitellen jaetaan muille. Joskus purskahdetaan kaikki ihan hillittömään ja päättymättömään naurukohtaukseen, tai kuunnellaan kun joku kertoo yksityiskohtaisesti siitä miten olohuone muuttui juuri metsäpoluksi. Mahtavaa.

Dinz Dinz

Hassua, mutta olen odottanut niin innolla ja jännittyneenä viikonloppua, että olen heräillyt yöllä pariin kertaan ja nähnyt unia siitä, kuinka Javier on lähtenyt kanssani illan isoihin reiveihin ja sitten viestitellyt sieltä toiselle naiselle tylsistyksissään. Hah! En tiedä miksi minulla on joku outo ennakkoaavistus meneillään. Tai jokin outo odotus? Torstai-iltana olen kotona ihan malttamaton. Toivon vaan että aika kuluisi ja pääsisin nukkumaan ja kohti viikonloppua! Vaihdan muutamia neutraaleja veistejä Javierin kanssa, mutten ehdota hänelle vielä mitään. Lisäksi saan viestejä Jukalta joka kertoo oikein ylikaverillisesti jotain päivän kuulumisia ja toivoo, että ehdittäisiin törmätä vaikka joillain hauskoilla jatkoilla viikonloppuna. Joo miksei! Minä toivon samaa jossei mitään erityistä ilmene. Mahtavaa, että hän pystyy olemaan taas näin kaverillinen. En tiedä onko hänellä jotain taka-ajatuksia, mutta mitä sitten. Lisäksi Ricky tuntuu olevan kauhean tunteellisella tuulella ja hokee, kuinka minusta tulee vielä hyvä nainen jollekin. Ricky kysyy olenko koskaan ollut rakastunut. Vastaan, että ehkä kerran. Ehkä yhden kerran Roniin. Se oli kokonaisuutena jotain mitä en ole aikaisemmin kokenut, ja uskon, että se on rakkautta. Kiivasta rakkautta, joka on muuttanut muotoaan nyt sisarukselliseksi yhteydeksi. Ricky sanoo, että hän aidosti rakastaa minua, koska on valmis päästämään minut vapaaksi. Sanon, että minäkin päästin Ronin pois asian hyväksyen. Toivotan Rickylle hyvää yötä sanoen, että toivottavasti voimme taas viettää kaverillista iltaa joku kerta. Olen täynnä kaverillista rakkautta ympärilläni olevia ihmisiä kohtaan. Perjantaiaamuna nousen ylös jo heti seitsemän jälkeen, koska en malta enää nukkua. Heti aamulla viestin hassulle Taunolle kuulumisia ja kysyn mitä hän toivoo joululahjaksi joulupukilta. Piparia! Käy vastaus. Hahaa. Lisäksi kysyn siltä tinderiltä, joka tunnisti minut aikaisemmissa reiveissä ulkonäöltä, että onko hän tulossa tanssimaan tänään. Meillä ei ole mitään romanttista kemiaa, mutta uudet kaverit ovat aina tervetulleita! Keskustelin edellisiltana myös Karrin kanssa. Häneenkin olisi kiva törmätä! Olen miettinyt uutta potentiaalista asuntoani ja leikkimielisesti ajattelin, että jos järjestäisin tupaantuliaiset, niin minulla ei ole ketään, ketä kutsua, koska kaikki nykyiset ystäväni Elinan lisäksi ovat miehiä, joita en kutsuisi samaan aikaan luokseni. No onneksi en ole juhlanjärjestäjä muutenkaan.

Kuuntelen perjantain ratoksi illan trancesettejä ja alan taas innostua oikein kunnolla. Vaihtelen pari viestiä Jukan kanssa, jolla on omia alkuillan menoja. Lisäksi viestittelen Jukan ystävän kanssa, joka on nykyään myös minun ystäväni. Sekä Rickyn, joka kertoo kutsuvansa ystäviä illalla luokseen. Hyvähyvä. Teen kartoitusta siitä, minne menisin viihdyttämään itseäni (ja muita) ennen kuin suuntaan tanssilattialle. Voisin luultavasti mennä Javierille, mutta hän ei ole ollenkaan samalla aaltopituudella kanssani illan fiiliksen suhteen, enkä tiedä haluanko ennemmin jo ajoissa upottautua tähän ihanaan tanssitunnelmaan, kuin vain viettää leppoisaa viininmaistajaishetkeä hänen seurassaan. Ja sitten hän toivoisi että jäisin ja joutuisin selittelemään lähtöäni huonolla omallatunnolla. Vai menisinkö Rickylle, missä varmasti voisin ottaa rennosti. Etenkin jos siellä olisi muita. En tiedä, mutta olen innoissani taas. Ihan vain siitä, että tiedän pääseväni keskelle ihania valoja ja ääniä. Ainakin todella toivon niin. Jotenkin minua samalla vähän pelottaa, että jotain menee pieleen. Minulla on ihan liian hauskaa. Nautin ihan liikaa itsekseni nyt taas tästä mahdollisuudesta päästä juhlimaan, että pelkään sen loppuvan jotenkin huonosti. Mutta toivottavasti ei. Miksi pidän niin mahdottomana sitä, että voisin olla tyytyväinen, ja että asiat voisivat onnistua? Kyse on vain hauskanpidosta. Ei edes mistään sen kummemmasta. Mutta se on iso asia minulle. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin olen edes jollain tasolla onnellinen. Jollain tasolla olen parantunut. Olen tätä toki sanonut aikaisemminkin, mutta aina välillä havahdun uudelleen tajuamaan sen. Aloitan Javierin kanssa keskustelun jostain työasiasta ja annan hänelle tilaisuuden ehdottaa jotain, mutta hän on kiireinen töissä. Ehkä parempi niin! Jutustelen Jukan kaverin kanssa, joka on aina avoin hengailulle ja nytkin pyytää ilmoittamaan jos satun kulkemaan kulmilla. Hänellä on kiva asunto, johon aina kaikki hyvät tyypit ovat tervetulleita. Pidän siitä, ja kenties haluankin käväistä hänen luonaan ennen kuin lähden juhlimaan. Ainakin jos siellä on muita, koska en tahdo antaa ymmärtää mitään kaveruutta enempää, jos hän oikeasti on tykästynyt minuun. En saa mitään vastausta reivihenkiseltä tinderiltäni illan juhliin osallistumisesta, mutta ei se mitään. Joskus aina tulee tunne, että kukaan ei vastaa, eikä mikään asia etene, mutta en onneksi ole riippuvainen kenestäkään muusta. Katson mihin kohtalo minut johdattaa tänään!

not forever young

Olen pyörinyt nihkeissä lakanoissa koko yön. En tiedä olenko ollut unissani reiveissä vai missä, mutta tuntuu kuin takana olisi jokin jännittävä seikkailu. Mutta oikeasti se on vasta edessä, jes! Heti perjantaiaamun alkuun vastailen uusien tindereiden viesteihin. En ole tehnyt tätä pitkään aikaan. Se, minkä olen huomannut muuttuneen asenteessani on tykkäilyliipasimen herkkyys. Ellei tyyppi oikeasti miellytä minua ensisilmäyksellä niin en laita häntä jatkoon. Aikaisemmin olen kuvitellut olevani paljon avarakatseisempi kuin olenkaan. Olen ajatellut, että tilaisuus kannattaa antaa kenelle tahansa, koska sisin on se mikä merkitsee. Mutta mitä turhia teeskentelemään niin jaloa ihmistä. Haluan olla viehättävässä seurassa. Koska voin. Siispä on taas kivan jännittävää vastailla komeiden miesten viesteihin. Joku tosi söpö kertoo eronneensa äskettäin, ja vasta nyt tutustuu sinkkuelämään. Tunnen pienen kavahduksen sisimmässäni. Minä olen jo niin turtunut ja kulunut tässä sinkkumaailmassa, että koen hänet uudeksi herkäksi tulokkaaksi, joka ansaitsee jotain kunnollisempaa kuin minä. Sen sijaan toinen älyttömän komea tyyppi on varmaankin enemmän minun tasollani ja ehdottaa samantien drinkkejä ensimmäisessä viestissään. Vastaan yksisanaisesti että sopii. Eihän sitä koskaan tiedä. Eikä lasilliset komeassa seurassa varmastikaan hukkaan mene. En malta odottaa, että pääsen treffeille! Olen edellisen kerran tavannut jonkun uuden tinderin kautta keväällä, kun tapasin Harrin. Harrin, joka heti ensisilmäyksellä miellytti minua tosi paljon. Harrin, joka oli teoriassa täydellinen kumppani minulle. Mutta jonka kanssa joku kemia vaan ei ollut paikoillaan. Ehkäpä nyt. Tai ehkäpä en edes mieti sellaista, vaan asenteeni on uudistunut ja kynnys alentunut. Ei deitin tarvitse olla heti potentiaalisestikaan unelmien kumppanini. Ovi on avoinna hauskoille hetkille, ystäville ja kokemuksille ilman liikoja odotuksia. Osaan sen homman kyllä. Oikeastaan alan vähän innostua tuosta todella miellyttävän näköisestä matchista, joka vaikuttaa huumorintajuiselta ja vahvaitsetuntoiselta. Sellaiselta kuin minäkin. Joka tietää, että voi ehdottaa suoraan ulos lähtemistä, koska 95 % tahtoo saada tilaisuuden tapailla hänen näköistään ihmistä. Skool, uusille aluille! Huomaan, että olen ajoittain yhä enemmän miettinyt sitä vaihtoehtoa, että mitäs jos vain olenkin sinkkuna. Minun biologinen kelloni ei tikitä. Minnekään ei ole kiire. Olen nuori. Voin ihan hyvin nauttia elämästäni juuri tällaisenaan vaikka useita vuosia! Jos vain osaisin.

Olen tapaillut miehiä noin kymmenen vuoden ikähaarukassa. Nuorin on ollut Roni. Hän on minuakin nuorempi. Hän on yhä enemmän uutta naisystäväänsä nuorempi. Vanhimpia ovat olleet Javier ja Jukka, joilla on pari vuotta enää seuraaviin pyöreisiin lukuihin.  Itseni kanssa suunnilleen samanikäisiä ovat olleet Dim ja Harri. Moni deittini on ollut innoissaan siitä, että näytän niin nuorelta, vaikka olen jo kolmekymppinen. Javier on monta kertaa ottanut esille tapailleensa yhdeksänkymmentäluvulla syntynyttä naista ja ihmetellyt, että miten minä voin olla vanhempi. Jukka on jaksanut jankuttaa kielloistani huolimatta joka viikonloppu sitä, miten ihanaa onkaan, että hän on tavannut kypsän naisen teinin kuoressa. Muistan kuinka sinkkuuteni alussa minusta tuntui tosi oudolta, että minun kohderyhmääni kuuluvat miehet ovat jo ihan aikuisia. Jotka näyttävätkin ihan aikuisilta. Joillain on ollut harmantuneita hiuksia ja uurteita kasvoissa. Olin tottunut olemaan teiniaikaisessa seurassani, emmekä me minusta koskaan vanhentuneet yli kaksikymmentä vuotiaan näköisiksi. Silloin harvoin kun kävin jossain baarissa, niin minua jututtamaan tulleet miehet olivat lähes kymmenen vuotta minua nuorempia. Ja nyt olen ymmärtänyt, että näytän nuorelta. Eilisiltana, kun käväisin ostamassa arpoja joululahjaksi (no okei! Itselleni hankin myös joulukalenteriarvan!) jostain marketista, minulta kysyttiin paperit. Ei aina. Ei joka paikassa. Mutta aina välillä nämä tilanteet muistuttavat siitä, että minun kannattaa olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että minulla on tämä mahdollisuus kokea uusi elämänvaihe ilman, että kaksikymppisyyden kuluminen niin sanotusti poissa pelistä vaikuttaa nykytilanteeseen mitenkään negatiivisesti. Toki sillä on varjopuolensakin. Oman ikäluokkani miehet eivät ehkä lähesty minua spontaanisti yhtä usein kuin nuoremmat, koska vaikutan niin nuorelta. Usein minut aliarvioidaan. Minua pidetään ulkonäköni perusteella hölmönä ja yksinkertaisena. Mutta onneksi en välitä siitä, jos minun ei tarvitse tehdä kehenkään vaikutusta. Oikeastaan päinvastoin. Masokistisesti nautin siitä, että voin välillä oikein tekeytyä entistä nuoremman näköiseksi ikään kuin johokin rooliin. Siihen rooliin, mihin kuuluu se, että saa näyttää ihan aivottomalta ja hyppiä tanssilattialla välittämättä siitä mitä kukaan ajattelee. Että näyttää sellaiselta naiselta, jonka kuvitellaan lähtevän jatkoille, jos tarjolla on piriä. Jonka ei tarvitse selitellä kenellekään, että oikeastaan mulla on ihan fiksukin elämä. Koulutus ja hyvä duuni. Aikaisemmin olin kauhean tarkka siitä, että edetään elämässä viisaasti. Säästetään rahaa joka kuukausi tietty prosenttimäärä erilliselle säästötilille. Asutaan fiksusti. Tehdään järkeviä pitkän tähtäimen hankintoja. Kirjoitetaan elokuva- ja kirja-arvosteluja, sekä punnitaan oikein huolella missä ravintolassa tulisi käydä syömässä vähintään kolmen ruokalajin illallinen lauantaina viikon kohokohdaksi. Ellei satu olemaan se kerta vuodessa kun mennään tanssimaan pophittejä ja tilataan aamulla pizzaa. Ehkä joskus taas on sen elämän vuoro. 

Kieriskelen tässä hyvän fiiliksen tunteessani vaikka minulla ei ole ensimmäistäkään suunnitelmaa perjantai-illalle. En ole syönyt alkuvuonna saamaani lääkitystä pariin viikkoon lainkaan. Oloni on hyvä. Pelottavaa. Olen odottanut että nämä elämänmuutokset laukaisevat taas masennuksen ja ahdistuksen, mutta vieläkin tuntuu hyvältä. Olen katsonut valmiiksi pari klubia, jotka tarjoavat minua kiinnostavaa ohjelmaa jos ja kun innostun lähtemään taas itsekseni liikenteeseen. Tai jonkun muun sellaisen kanssa, joka viihtyy tanssilattialla ilman turhia jutusteltuja, kuten Karri. Oikeastaan haluaisin palavasti mennä kumpaankin paikkaan enkä osaa päättää! Kuuntelen klubien settejä ennakkoon työpäivän aikana, josko kallistuisin jompaan kumpaan vaihtoehtoon. Tai ehkäpä pääsenkin yllättäen tindertreffeille? Ainakin alkuillasta käväisemään. Tai kenties viimein kuulen jotain Dimistä tai saan ehdotuksen Javierilta. Mutta mitä enemmän kuuntelen illalla tarjolla olevaa trance-settiä kuulokkeistani, niin sitä varmempi olen, että minun on päästävä tanssilattialle. En malta odottaa. Mutta ennen sitä voin keksiä vaikka mitä. 

 

Trance touched me

Itse itsenäisyyspäivän olen pyhittänyt jälleen kerran jo perinteisen sunnuntaisesti lojumalla mahdollisimman mukavasti fleecehuopaan kääriytyneenä omassa nojatuolissani itsenäisyyspäivän paraatia ja vastaanottoa sivusilmällä seuraten. Ja ihanasta pehmeän pörröisestä huolettomuudesta nauttien. Sekä Javierin jatkuviin viesteihin vastaillen, ja kommentoimalla lyhyesti jotain Jukan huomionhakuista viestiä. Jukan yhteydenotot saavat minussa aikaan puistatusta. Hänen jatkuvasti vaihtuvat profiilikuvat tuottavat minulle vastenmielisyyden väristyksen. Miten joku voi ulkoisestikin muuttua näin radikaalisti silmissäni? Hänen vastenmielinen ja säälittävä käytöksensä on pilannut hänet visuaalisesti silmissäni, enkä voi sille mitään. Se on tietenkin nyt erinomainen asia minun kannalta. Eipä tarvitse jossitella tai ikävöidä. Tähän mennessä tämä ”eroprosessi” on sujunut huomattavasti helpommin kuin olin ajatellut. Ajattelin, että ajautuisin jossitteluun ja kaipuuseen. Mutta sellaisesta käyttäytymisestä ei ole näkynyt merkkiäkään. Kun Jukalta saapuu viesti, joka alkaa sanoilla Hei rakas niin minua ahdistaa välittömästi. En vastaa tai reagoi mihinkään muuhun, kuin laitteen lunastamisen sopimiseen. Miksi hän käyttäytyy näin? No voin toki arvailla. Siksi, että nyt hän kuvittelee antavansa minulle sitä tilaa ja aikaa, jota olen aikasemmin pyydellyt. Hän saa oman olonsa paremmaksi elättelemällä toivoa ja teeskentelmällä itselleen, että kaikki on kyllä hyvin taas pian. Vaikka itse tiedän ettei ole. Olenhan ollut itse vastaavassa tilanteessa esimerkiksi Ronin kanssa. Vuoroin vieraissa. Ympäri mennään yhteen tullaan. Tällaista se elämä on. Pääsee kokeilemaan erilaisia rooleja eri ihmisten kanssa. Ja mikäs sen avartavampaa. Linnan vastaanotto vaikuttaa mielestäni tylsältä, vaikken siihen täydellä teholla jaksakaan keskittyä. Kättelyjonon ohi lipuvat ihmiset saavat minut mukavaan Aivot narikkaan –tilaan. Kaikki on hyvin.

Tiistain ollessa perjantai alan innostua yhä enemmän Javierin tapaamisesta ja siitä miten ilta alkaa taas muotoutua. Saan rentoutua hetken kotona ennen kuin valmistaudun saunahetken jälkeen meikaten aika vahvasti. Javierhan on aikaisemmin huomauttanut liiasta laittautumisesta negatiiviseen sävyyn, mutta ei minun tarvitse välittää siitä. Saan tehdä itselleni mitä tahdon. Saan tavata ketä tahdon. Saan olla vapaa ja vailla tilivelvollisuuksia ketään kohtaan. Ja se tuntuu hyvältä. Tällä hetkellä olen vielä täysin ratkaisuni takana. Fomokaan ei ole puhjennut! No toisaalta, ei se olisi ehtinytkään, koska nyt tuntuu, että on jatkuvia vapaapäiviä, jotka kyllä täytän tavalla tai toisella. Kyllähän Dimkin itsenäisyyspäivän viesteissämme vihjaili mahdollisesti lähtevänsä yöelämään viikonloppuna. Laitan korvakuulokkeet päähäni ja uppoudun lämpimän hupun sisälle kuuntelemaan Glitch Blackia, jonka rytmikkäät sävelet tunkeutuvat pääni sisälle. Tuntuu hyvältä kävellä pitkästä aikaa Javierin asuinalueella. Kotoisaa ja miellyttävää. Olen voimaantunut ja tunnen kuinka ohjat ovat omissa käsissäni. Ei mitään turhia jännityksiä tai stressaamista siitä, miten Javierin tapaaminen mahtaa sujua. Koska tiedän kaiken menevän hyvin. Tai jos ei mene niin hauska ilta odottaa jossain muualla! Pian olen Javierin oven takana ja hän jo malttamattomana on odottanut saapumistani ja ehtinyt kysyä kävellessäni, että joko, joko olet täällä! Ja nyt olen. Hymyilemme ja halaamme heti tuttuun tapaan. Javier koskettaa kevyesti selkääni ohjatessaan minut olohuoneeseen. Hän on kasvattanut tummaa ja vahvaa parransänkeä jo jonkin aikaa. Se sopii hänelle ihan hyvin. Javier on aina näyttänyt silmissäni hyvältä. Vai olenko valittanut joskus hänen lookistaan? En usko. Hän on pitkä ja tumma ja komea. Olen nähnyt hänen nuoruudenaikaisia valokuviaan, joissa hän on tositosi kivannäköinen. Nyt kauniit hiukset ovat ehkä vähän päässeet harvenemaan ja naururypyt ovat syventyneet silmien ympärille, mutta nämä pikkuseikat eivät ole päässeet häiritsemään minua lainkaan. Puhumme heti innokkaasti jostain Javierin pohtimasta sisustusdilemmasta ja verotoimiston töppäilyistä ihan niin kuin aina ennenkin. Rohjotan tutulla sohvalla ihan kuin kuuluisin juuri siihen.  Meistäkin on tullut niin hyviä tuttavuuksia kaveritasolla, että monien viikkojenkaan tauko yhteydenpidossa tai tapaamisessa ei ole vaikuttanut tähän lämpimään tunnelmaan, joka välillämme taas on. En usko, että koko illan aikana kumpikaan edes muistaa sitä noloa viestintämokaa edellistapaamiseltamme. Ehdotan Javierille, että viettäisimme iltaa katsellen televisiosta kassahihnan livelähetystä samalla kun tyhjennämme tuomaani italialaista punaviinipulloa. Tiedän, että saisimme monta iloista hetkeä irti jostain niin typerästä jutusta, mutta valitettavasti hihnanäytös ei olekaan tarjolla suorana tv-lähetyksenä vaan ainoastaan somessa, mitä emme jaksa alkaa virittelemään.

Ilta etenee innokkaan keskustelun parissa ja fiilikseni on energinen! Mielessäni alan kääntyä siihen vaihtoehtoon, että tahdon lähteä jatkamaan iltaa klubille. Yksin! Pitkästä aikaa niin ettei minun tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin fiilistelemään musiikkia. Tunnen oloni Javierin kanssa tosi hyväksi ja olen jo aika varma, että jos jatkaisimme iltaa hänen luonaan, niin voisin aivan hyvin jäädä sinne yöksi ja saada nukkua jonkun kainalossa. Saada läheisyyttä ja suudelmia, joihin Javier edellisillä viikonlopputapaamisillamme alkoi kunnostautua. Ja vaikka se ajatus tuntuu ihan vähäsen houkuttelevalta, niin sitäkin enemmän tahdon lähteä pitämään hauskaa. Oikeanlainen musiikki koskettaa minua ja tekee minut onnelliseksi. Ja se korvaa ihmisen läheisyyden, ainakin juuri sillä hetkellä. Alan ehdotella Javierille uloslähtemistä. Ei yhdessä, koska en jaksa viihdyttää ketään. Mutta hän voisi mennä paikalliseen, josta on puhunut, samalla kun minä suuntaan tutulle klubille, jossa on luvassa loistodeejiin setti. Idea sopii Javierille ja vaikka hän muutamaan kertaan yrittää ehdottaa, että jäisin myös tylsälle perusklubille, niin lähdemme ennen puoltayötä hyväntuulisina liikkeelle. Sovimme, että voimme soitella baarien sulkeuduttua, mikä ilahduttaa mieltäni. BLING. Juuri kun olemme halanneet Javierin kanssa heipat kylmässä yössä, niin saan viestin Karrilta, joka kertoo olevansa matkalla juuri sille klubille, minne itsekin menen. Hah, loistavaa! Matka julkisilla keskustaan tuntuu kauhean pitkältä. En ikinä malttaisi odottaa kun fiilis on tämä. Lasken minuutteja siihen, kuinka paljon on tanssiaikaa jäljellä. Jonotus itse klubille tuntuu kestävän vähintäänkin ikuisuuden. Mutta viimein ovet aukenevat minulle ja bongaan täysillä tanssin pyörteessä fiilistelevän Karrin lavan edestä. Nauraen moikkaamme toisiamme ja jatkamme tanssimista pilkkuun saakka. Ei se ehkä ole oikeasti tanssimista? Se on valon ja äänien tuottaman transsitilan ulostulostusta. Käsiä on pakko liikuttaa tietyllä kaavalla. Joskus ympärillä olevien rytmi tarttuu itseen ja kaikki liikkuvat samallailla ihan kuin ennaltasovitussa koreografiassa. Välillä äänet sulautuvat itseen ja todellisuus muokkaantuu ihanasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen trance-tapahtuma, joten jotkut tietämättömät häiriköivät tanssilattialla olemalla ringissä ja tanssimalla väärinpäin. Olen oppinut että ainoa oikea suunta klubilla on olla kohti lavaa. Vaikka pilkku tulee kauhean pian, niin ilta ei ole vielä ohitse. Aamuklubin edessä on jo pitkä jono, jonka jatkeeksi menemme yhdessä Karrin ja parin hänen ystävänsä kanssa. Oma flowni on aika hyvä ja vaikka jonotus on kauhea pitkä ja kylmä, niin en näe kotiinlähtemistä (tai Javierille) vielä vaihtoehtona. On jotenkin kutkuttavaa seistä siellä ulkona neljältä aamuyöstä ja olla niiden ihmisten ympäröimänä, joilla juhlat ovat vasta täysin kesken. Siinä jonottaa kylmästä kohmeana ilman musiikkia puolijumissa, mutta tietäen, että heti kun pääsee sisälle, niin se fiilis vyöryy taas ylitse. Ovimies on aika nyrpeä ja laskee porukkaa sisälle ihan kauhean hitaasti. Karri luovuttaa ja lähtee kotiin. Ja viestittää pian kotiosoitteensa minulle tiedoksi jos kaipaan nukkumapaikkaa. Monella on nimi ovella, mutta minulla ei ole. Koska en ole Ronin kanssa. Enkä siinä paikassa, jonka omistajan Jukan hyvä ystävä tuntee, koska on tarjonnut hänelle kokaiinia naapurissa, missä asuu. Ovimies kysyy minulta pari tarkentavaa kysymystä ennen kuin viimein päästää minut kohti kallista narikkaa. En varmaan näytä kaikkein freeseimmältä, mutta tarkistan lookkini heti sisäänpäästyäni peilista ja olen suhteellisen tyytyväinen. Siinä samalla vastaan Javierin uniseuraa etsivään viestiin, että soitan hänelle poistuessani klubilta sen sulkeuduttua. Sekä kivalle ja humalaiselle Ninolle joka vain tahtoo vaihtaa kuulumisia vailla taka-ajatuksia. Ja niinpä saan taas uppoutua transsiin pariksi tunniksi vailla huolen häivää. Hyvä olo on välillä ylitsevuotavainen. Niin upea, että joudun istahtamaan hetkeksi tanssilattian reunaan nauttimaan tunnelmasta. Joku kysyy minulta jotain, mutta siinä fiiliksessä ei voisi vähempää kiinnostaa tutustua kehenkään joten hymyilen ja vastaan jotain yksitavuista, jolla osoitan, että nyt en kaipaa juttuseuraa. Joo, olen yksin ulkona ja nautin siitä. Jossain vaiheessa kellon ollessa jo lähellä sulkeutumisaikaa pari eri miestä kysyy tahdonko lähteä jatkoille. Toinen tarjoaa piriä niin paljon kuin jaksaisin ottaa ja toinen tahtoo tanssia kanssa lähekkäin. Ei kiitos. Ei kiitos. Toki haluaisin jatkaa juhlia, kuten usein vielä tähän aikaan olemme tehneet, mutta privaattijatkot tuntemattoman miehen kanssa ei vastaa toiveitani aamujatkoista. Siispä lähden viimeisten joukossa ulos sulkeutuneelta klubilta ja olen iloinen siitä, että julkinen liikenne kulkee taas. Arkeen asetettu herätyskelloni alkaa soida ja muistuttaa siitä millaista on laskeutua todellisuuteen.  Kaupungilla erottaa aika helposti ne, jotka ovat raahautumassa koteihinsa nukkumaan, ja ne jotka ovat menossa töihin tai tekemässä muuta tylsää. Viestin heti Javierille, että nyt voisin tulla. Mutta hän on sikiunessa eikä herää ajoissa vastaamaan viestiini. Siispä tylsistyneenä suuntaan kotiin omaan sänkyyni, josta pienen nokostelun jälkeen aloitan itsenäisyyspäivän vieton. Pettynyt Javier harmittelee myöhemmin aamulla ettei herännyt viestiini ja muistelee sitä, kuinka viime vuonna vietimme tämän päviän yhdessä. Se oli kiva päivä se. Ja tämäkin olisi ollut kiva päivä. Mutta ehkäpä viikonloppuna, kuten innokas Javier vihjaa. Ehkä! Katsotaan. Viestin Karrille, että hänen olisi kannattanut jäädä. Mutta ehkä ensi kerralla. Ehkä mitä tahansa! Huomennahan on se oikea perjantai. Tuntuu kivalta viettää nyt yksi rauhallinen välipäivä. Mukavaa.