Museum of consciousness

Että sillä tavalla. Taas on palattu arkeen, mikä vielä kaksitoistatuntia sitten on tuntunut maailman kaukaisimmalta asialta. Mutta on silti helposti hyväksyttävä fakta juuri nyt. Muutama vapaapäivä on kulunut ja tuntuu, että niihin on mahtunut monen monta pientä kokonaisuutta, joista kaikista on kulunut jo miljoona vuotta. Fiilis on hyvä. Tuttu sulava flow varmasti siivittää nämä pari työpäivää, jonka jälkeen on taas viikonloppu! Elämä on yhtä juhlaa. Olenpas positiivisella tuulella. Olen ensimmäistä kertaa osallistunut juhliin, jotka ovat loppuneet vasta keskipäivällä harmaana tiistaina. Kaksitoista tuntia täyttä tanssia. Täydellisesti onnistunut paasto ja onnellisuustila, ja smoothi laskeutuminen todellisuuteen. No pieni mutka matkaan oli se hetki, kun olen joutunut kohteliaisuuttani istumaan transsitanssien päätteeksi aamuglögille jonkun nuorukaisen kanssa siistiin viinibaariin, jossa normaalit ihmiset ovat viettämässä tapaninpäiväänsä hyvien yöunien jälkeen. Tämä kundi ei millään tahdo laskea minua käsistään. Olemme juuri juhlineet ihan täysillä yhdessä hänen ja muiden samanhenkisten tyyppien kanssa, mutta ei se, että välillä vaihdamme pari sanaa ja pidämme hauskaa yhdessä tanssilattialla, tarkoita että nyt täytyisi hieroa jotain syvempää ystävyyttä. Mutta olen sen verran pehmoisessa ja sopuisassa mielentilassa, että suostun vielä istahtamaan hetkeksi ja kuuntelemaan pojan jankutusta siitä, että meistä tulisi hyvä pari. Hän on ihastunut luonteeseeni, vaikka olenkin löytänyt uuden onnellisuuden aivotyhjennystason, jossa ulostuottamani lauseet muuttavat kesken kaiken aihetta ja kuulostan omasta mielestäni aivan jotain uutisankkurilta. Koen siis oloni ulkospäin aika hämäräksi vaikka mieleni onkin kirkas, kuten yleensä aina. Todella komea ja kaiken saamaan tottunut poika selittää, että hän on kyllästynyt juhlimiseen ja tahtoisi rauhottua. Minun kanssani! Naurahdan pikkukoomastani glögiä (jota ei tee yhtään mieli) hörpäten ja sanon, että minä en juuri nyt tahdo rauhottua. Olen löytänyt elämäntyylin joka juuri tällä hetkellä tekee minut tyytyväiseksi eikä hän ole juuri se henkilö joka saa minut miettimään muita mahdollisuuksia. En kerro, että jos hän olisi kymmenen vuotta vanhempi ja hieman vähemmän lapsellinen, niin ehkä vaihtaisinkin numeroita hänen kanssaan. Mutta nyt kerrankin pitäydyn tiukkana, enkä anna yhtään siimaa. Poikanen on minua varmaan kymmenen vuotta nuorempi ja ollut äärimmäisen ylimielinen ja casanovamainen koko illan sellaisella veijarimaisella tavalla. Hauskaa seuraa! Mutta vain juhlimiseen ja pinnalliseen kaveruuteen. Pehmeällä sohvalla istuessa en meinaa enää pystyä pitämään silmiäni auki, koska todellinen väsyttävä tylsä päivä on iskenyt vasten kasvoja, joten poika onneksi luovuttaa ja ehdottaa kotiinlähtemistä pettyneenä (itseensä ottaneena) siitä, että haluan lähteä eri suuntaan. Samaan aikaan kun teemme ravintolasta lähtöä sisälle saapuu seurue, joka jaksoi myös juhlia loppuun saakka aamujatkoilla ja tervehdimme toisiamme hymyillen, kuin samaan salaseuraan kuuluen. Sä olet se nätti, muistan sut! Huudahtaa iloiselle tuulella oleva nainen ja hymyilen nyökkäillen tervehdykseksi, todeten, että kohta on aika mennä kotiin lepäämään. Ulkona huikkaamme pojan kanssa toisillemme vielä ulkona kävellessä iigee-tiliemme tunnukset, mutta en kuollaksenikaan muista hänen nimimerkkiään. Eikä hän minun (koska en ilmaissut sitä selkeästi). Ja hyvä niin! Se kohtaaminen oli siinä, eikä minun tarvitse enää vastaanottaa mitään ehdotuksia taholta josta en oikeastikaan ole lainkaan kiinnostunut, koska emme onneksi onnistuneet vaihtamaan yhteystietoja. Seuraavissa juhlissa ehkä törmätään! On outoa kulkea siellä päivänvalossa keskellä päivää, kun vasta hetki sitten on ryöminyt ylös kellariklubin ihanan pehmeästä syleilystä vastenhakoisesti. Pelkään, että nukahdan kulkuneuvooni ja laitan puhelimeeni herätyksen soimaan, jotta varmasti hyppään pois ajoissa oikealla pysäkillä. Onhan se vähän alamaista, nukahtaa johonkin bussiin monen päivän valvomisen jälkeen keskellä päivää. Sellainen käyttäytyminenhän kuuluu joillekin laitapuolen kulkijoille! Olo on hieman epäsiisti ja pelkään, että kaikki tämä ihanuus näkyisi kasvoillanikin, jos joku tuttu tulisi vastaan. Mutta ei tule. Ja mitä siitä. Ulosannistani ja habituksestani huolimatta mieleni on puhdas ja olen ollut onnellinen. Ja valmiina taas normaaliin arkeen!

 
En meinaa millään jaksaa palata mielessäni menneeseen viikonloppuun. Aika on taas hidastunut vapaapäivinä niin paljon, että tuntuu kuin olisin aikamatkannut jonnekin uuteen maailmaan, jossa minuutti on aina tunti. Ja kun on ollut hauskaa niin mikäs siinä! On aika uskomatonta, että olen käytännössä valvonut monta päivää ja juhlinut täysillä, mutta siltikään en meinaa malttaa odottaa seuraavaa viikonloppua ja uudenvuoden maratonijuhlia! Onneksi myös ajatus parista rauhallisesta koti-illasta tuntuu oikein sopivalta. Vielä lounasaikaan ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä ei ruoka maistu ollenkaan, mikä oikeuttaa herkuttelun illaksi! Jes, herkkuja ja netflixiä. Aattona olen vaihdellut jouluntoivotusviestit kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Myös Roni intoutui laittelemaan omakehuvalokuvia punaisissa pikkukalsareissaan, joihin olen vastannut naurulla. Olen käväissyt Rickyn luona istuskelemassa ja kuuntelemassa musiikkia ollessani ohikulkumatkalla lähistöllä. Onneksi tulemme hyvin toimeen ystävinä, ja voin hyödyntää hänen loistavaa asuinsijaintiaan ennen kuin olen siirtynyt yksin klubittelemaan lähistölle. Ricky on oikeasti hyväsydäminen ihminen ja helppoa seuraa. Hän on myös komea ja pitkä ja kiltti. Mutta en vain tunne sellaista kemiaa välillämme tällä hetkellä. Lisäksi olen selitellyt pariin otteeseen Javierille, että minulla tanssit kesken, enkä siksi ole tulossa kylään. Ja hän on närkästyneen kyllästyneenä esittänyt ymmärtäväistä tullessaan taas tyrmätyksi. Se kaihertaa omaatuntoani ihan vähän, koska olinhan halunnut viettää hänen kanssaan kivaa rauhallista iltaa. Mutta sen aika on joskus toiste. Ehkä seuraavana viikonloppuna, jos aion kerätä voimia sunnuntain juhlaa varten ottamalla rauhallisemmin. Ehkä. Eli siis. Olinkin jo ehtinyt kokonaan unohtaa, että perjantaina toiveideni mukaisesti olen kohdannut uuden tinderdeitin. Deitin, joka on keskusteluissamme vaikuttanut suloiselta ja rennolta tapaukselta. Sellaiselta tapaamisenarvoiselta. Perjantaina viestittelemme ja sovimme alustavasti, että tapaamme alkuillasta hänen ystävänsä luona, jossa on luvassa pienet kemut pienelle porukalle. Olen saanut houkuteltua Elinan mukaan, joten kaikki vaikuttaa loistavalta! Loppuyöksi olen suunnitellut suuntaavani klubille kuuntelemaan ennakkosoittelun perusteella hyvin erikoista futuristista dj:tä. Aloittelemme iltaa kahdestaan Elinan kanssa ja koitan pitää häntä pirteänä, jotta varmasti pääsemme matkaan kohti tuntematonta. Kahdeksalta suuntaamme keskustaan, kuten olemme tinderi Kallen kanssa sopineet. Siellä ollessamme Kalle sanoo, että on ilmaantunut viivästyksiä, että sopisiko hieman myöhemmin. Minua ärsyttää koska Elina on tullut seuraani vain pitkällisen suostutteluni seurauksena, ja nyt joudun selitellä hänelle, ettemme vielä pääsekään niihin hienoihin juhliin, joita tässä on nyt odoteltu. Onneksi juuri tällä kertaa taas Ricky pelastaa tilanteen ja siirrymme hänen luokseen rentoutumaan siksi aikaa, kunnes Kalle saa asiat järjestymään sovitun mukaisesti. Mutta sehän ei ole mikään yksinkertainen juttu, vaan Kalle siirtää tapaamista aina tunnilla eteenpäin epämääräisillä selityksillä, kunnes kello on jo lähes yksitoista illalla. Meillä on mukavaa Rickyllä ja voisin suunnata jo suoraan klubille Elinan lähtissä miesystävänsä luokse. Mutta jotenkin Kalle saa suostuteltua meidät naapurissa sijaitsevan ystävänsä luokse selittämällä, että voisimme vain käväistä yksillä ja sitten saisimme kyydin minne ikinä tahtoisimme. Okei. Me tullaan. Kävelemme melko lämpimässä yössä sovittuun osoitteeseen ja pyydän Kallea avaamaan alaoven, johon hän vastaa olevansa juuri matkalla! Enää kymmenen minuuttia, niin hän saapuu! Huoh, taas viivästyksiä! Tämä on selvästi huono enne koko hommalle ja oikeastaan odotan vain tanssimaan pääsemistä kunhan tämä velvollisuus on hoidettu alta pois. 

En näytä omaa turhautumistani ulospäin, vaan koitan ylläpitää positiivista ilmapiiriä ja hoitaa koko jutun tehokkaan nopeasti pois päiväjärjestyksestä, jotta Elinakin pääsee lepäämään. Pian Kalle saapuu kävellen paikalle ja pääsemme siirtymään sisälle. Olen luonnostani sosiaalinen ihminen, joten kuittalemme heti tuttavallisesti siitä miten vaikeasti tämä tapaaminen on järjestäytynyt ja Kalle tuo meille drinkit kirkkaasti valaistuun olohuoneeseen, jossa istuskelee Kallen juuri töistä palannut kaveri. Olohuoneen nurkassa soi radio novan ysärihitit ja Kallen ystävä kyselee, että keitä me oikein olemme ja mistä tulemme. Ei tietoakaan juhlista. Voi hyvänen aika. Pyrin ottamaan typerään tilanteeseen humoristisen asenteen ja selittelen, että tinder on saattanut meidät yhteen. Mutta pian on aika erota, koska tanssijalkaa vipattaa. Kalle kutsuu jatkuvasti ystäväänsä vitun homoksi ja vaikuttaa muutenkin flegmaattiselta ja hieman yksinkertaiselta. Itse asiassa hän ulkoisesti muistuttaa jotain poikaa, jota tapailin hetken joskus teini-iässä. Tuo poika ei tiennyt kuka on Suomen presidentti, eikä kyennyt hahmottamaan mitä eroa on metrillä ja kymmenellä metrillä. Tiedän siis heti ettei tästä tulee yhtään mitään muuta kuin tämä epäonnistunut kohtaaminen, jonka aion hoitaa mahdollisimman kivasti höpöttelemällä turhuuksia ja koittamalla ylläpitää fiilistä paikassa, jossa ei ole mitään fiilistä. Eli Kalle ei ole kertonut ystävälleen, että meillä olisi pitänyt olla jonkinlaiset juhlat. Mutta onneksi ystävä sentään tarjoutuu viemään minut klubille ja Elinan kotiin. Kalle yrittää houkutella meitä jäämään tarjoilemalla juomaa, mutta en piittaa alkoholista. Ja seuraavaksi Kalle yrittää houkutella ystäväänsä lähtemään kanssaan samalle klubille kuin minä, mutta ymmärrän täysin ettei selvinpäin oleva ystävä innostu ideasta. Ja menen ennemmin yksin muutenkin. Olen helpottunut kun alamme pukeutua ulkovaatteisiin ja pääsemme hyppäämään auton kyytiin. Nämä miehet ovat ihan leppoisia ja kivoja ja suloisia, mutta kiinnostus ei nyt ylitä sitä kynnystä, että olisin edes muistanut koko tapaamistamme, jos en olisi alkanut miettimään, että mitä oikeastaan edes tein perjantaina. Pudotamme Elinan kotiinsa ja sitten suuntaamme haluamalleni klubille. Heti kun Elina on hypännyt pois kyydistä Kalle kysyy pelkääjänpaikalta, että pidänkö miehistä. Hmmm, mietin että mihin tämä juttu oikein nyt johtaa. Naurahdan ja vastaan, että pidän kai ihan normaalilla tavalla. Entäs pidätkö kahdesta miehestä? Kalle kysyy. Pääni raksuttaa pari sekuntia ja mietin että miten reagoisin tähän selvään threesomekutsuun. Totean mahdollisimman neutraalisti, että juuri tällä hetkellä en kyllä mieti mitään muuta kuin klubille pääsemistä. Ainakin he ovat suorapuheisia! Ja varmaan joku tyttö voisi moisesta ideasta innostuakin. He ovat tosi nättejä poikia. Jos olisin sinkkuna tosi vapautunut ja kaipaisin vielä uusia seksuaalisia kokemuksia, niin varmaan suostuisin. Tai jos vetäisin itseni ihan piippuun alkoholilla, niin mistäs sitä tietäisi, miten toimisin. Mutta nyt suoriudun tilanteesta kunniallisesti kiittäen kyydistä ja hymyillen heidän ehdotuksilleen pitää yhteiset jatkot klubin jälkeen. Kiitos, mutta ei kiitos. Siirryn suositun klubin jonoon, jonka ohitse keltatukkainen Almakin kiirii seurueensa kanssa.

Viihdyn klubilla oikein hyvin itsekseni. Olen tanssilattialla loppuun saakka, vaikka saksalainen musiikinsoittaja laittaakin pyörimään sellaiset setit, että ihmiset lähinnä seisoskelevat tuijottamassa soittajaa ja imemässä outoja ääniä, joiden mukana ei voi oikein liikkua. Joku koputtaa olkapäähäni ja se on parrakas etäisesti tutulta näyttävä mies. Hän kysyy, että tunnemmeko jostain. En ole juttutuulella ja tyydyn toteamaan, etten muista. Hän vielä koittaa pyytää minua ulos kanssaan, mutta en jaksa nyt sosialisoitua. Mahdollisimman kohteliaasti ja hymyillen selitän hänelle (ja muutamalle muulle aloitteentekijälle), että olen täällä kuuntelemassa musiikkia. Joku ulkomaalaistaustainen mies ei meinaa jättää minua  rauhaan ja tahtoisi tanssia niin lähekkäin, että joudun pyytää häntä poistumaan. Myöhemmin huomaan, että olen saanut tuolta parrakkaalta mieheltä tinderviestejä, ja hän oli tunnistanut minut tanssilattialta. Jo toinen kerta kun näin käy! Pahoittelen hänelle jälkikäteen, etten ollut juttutuulella. Klubilla katson deejiitä, joka muuttuu silmissäni hirviönatsiksi ja nautin ihanasta visuaalisesta olotilastani. Klubi sulkeutuu ihan liian pian, eikä tällä kertaa ole tarjolla aamuklubijatkoja. Matelen mahdollisimman hitaasti ulos, jotta ehdin miettiä vaihtoehtojani. Ulkona hirviönatsi jonottaa ruokaa nakkikioskilta ja minä jutustelen jonkun pojan kanssa koleassa yössä. Tämä poika kertoo, että hänellä on paljon kokaiinia ja kiva asunto lähellä, josko tahtoisin lähteä jatkojuhliin hänen kanssaan. Selitän, että haluan vielä juhlia, enkä aio lähteä kenenkään matkaan kahdestaan. Kundi tyytyy jakamaan tarjoamani jointin ja lähtee omille teilleen. Vastaan Jukan puheluun, joka anoo minua yhteisen ystävämme luokse jatkoille. Ja juuri nyt se tuntuu parhaimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Ilta ei lopu vielä, jes! Sekaisen oloinen Jukka tulee minua vastaan ja olen helpottunut, että ystäväkin on vielä hereillä. Laitan loistavan musiikin soimaan ja aiomme jatkaa juhlimista kolmistaan ilman tarvetta ottaa nokosia. Pääsen ensimmäistä kertaa aivan uudelle tasolle olotilassani, kuten aikaisemmin olen todennut. Minun on pakko nousta seisomaan ja liikkuman musiikin tahtiin, vaikka tuntuu vähän tyhmältä tanssia yksin. Tunnen kuinka oikein valahdan osaksi musiikkia eikä minun tarvitse yhtään miettiä miten liikun. Sitten minun on pakko tehdä suullani ääniä, jotka ovat myös osa musiikkia, joka nyt olen. Se on mahtava fiilis! Siinä samalla, vaikka olen irtaantunut omasta itsestäni, niin silti näen ja kuulen kaiken ja pystyn palautumaan oikeaan todellisuuteen tarvittaessa. Mutta koska haluan nauttia täysillä tästä uudesta ulottuvuudesta niin annan itselleni luvan olla hassu täysin rennosti. Sanon lauseita, jotka muodostuvat oudoista sanoista. Huomaan itsekin, kuinka lauseen alku- ja loppupäät eivät kuulu yhteen, mutta sillä hetkellä voin laittaa peräkkäin mitä vain sanoja ja se on oikein. Tämä on todellista hetkessä elämistä. Olen heittäytynyt täysillä pikkuhetkeen, jolloin millään muulla ei ole merkitystä. Tämä on se sama tila, jossa toinen Jukan kaveri aina on, kun olemme naureskelleet hyväntahtoisesti hänen hassuille puheilleen. Se on kummallista, miten ulospäin tuollainen tila voi vaikuttaa täysin järjenvastaiselta, mutta silti olen sisimmässäni ihan kartalla kaikesta. Jos haluaisin voisin keskittyä ja normalisoitua. Mutta en halua. Jukka ja hänen kaverinsa naureskelevat hassutuksilleni ja saamme kulumaan helposti monen monta tuntia täydessä onnellisuudessa. Siinä meneekin se päivä aina seuraavaan iltaan asti. Jukka sammuu koska ei ole pystynyt taaskaan pitäytymään alkoholin käytöstä. Hän nukkuu monta tuntia vaikka koitan aina välillä käydä potkimassa häntä ylös pedistä. Me katsomme toisen kaverin kanssa  loistavia musasettejä videolta ja fiilistelemme lauantai-iltaa. Lopulta Jukkakin herää ja alkaa itkeä minua yöksi luokseen. Ei. Sitten hän itkee itseään minun luokseni yöksi. Ei. Miksei, miksei! Koska en halua. Yksinkertaista. Heti kun Jukka alkaa vääntää itkua koen silkkaa vastenmielisyyttä hänen säälittävyydelleen. Etkö voi nyt kiltisti pysyä siellä friendzonessa, mikä toimii hyvin. Lauantai-illan edetessä päätän tilata itselleni taksin kotiin, jotta ehdin levätä kunnolla ennen aattoa. En aio pilata sukulaisten tapaamista olemalla liian väsynyt seuraavana päivänä. Siispä ne maratonijuhlat loppuvat siihen ja saan nukuttua kunnon yöunet ennen kivaa perinteistä joulua, jonka vietämme perheen kanssa herkutellen ja lautapelejä pelaten. 

Aaton jälkeen olen jo aika varma, etten jaksaisi enää maanantaina juhlia vaan odottelisin kiltisti uudenvuoden viikonloppua. Mutta höpsistä! Alan intoutua maanantai-iltapäivänä, kun huomaan että illalla järjestetään isot teknojuhlat suurella klubilla. Siispä laittaudun, käväisen moikkaamassa Elinaa ja suuntaan Rickylle, joka pitää minulle seuraa, kunnes suuntaan taas itsekseni tanssin pyörteisiin. Heti jo klubin jonossa totean, että porukka täällä on hirvittävän nuorta. Mutta ihan sama. Keskityn tanssiin ja hyvään fiilikseen. Jossain vaiheessa joku kundi kutsuu minut istumaan vip-pöytäänsä, ja koska jaamme samanlaiset klubiharrastukset, niin suostun hengähtämään hetken. Olen iloisella ja puheliaalla tuulella ja on kiva tutustua pintapuolisesti näihin ihmisiin. Komea poika, joka kutsui minut pöytäänsä leveilee vippipasseillaan ja näyttää ihan laulaja Benjaminilta. Ehkä se olikin hän. Mutta ihan sama koska nyt pidetään hauskaa! Siellä tutustun myös tuohon alkutekstieni poikaan, ja muihin kivoihin porukoihin, joiden kanssa siirrymme yhdessä aamuklubille, eikä tunnelma laannu ennen puolta päivää. Mainiota! Vieläkään en ole saanut tästä tarpeekseni. Tästä iloa tuottavasta harrastuksestani. Olen salaklubissa, jonka osallistujaluettelo on kirjoitettu näkymättömällä taikakynällä. Olen osa hiljaista yhteisymmärrystä siitä portista, joka johtaa tähän salaiseen onnellisuuteen ja sisäiseen kasvamiseen. Elän kaksoiselämää, ja olen tyytyväinen kummallakin puolella. Päivän mittaan olen kypsyttänyt innokkaasti ajatusta siitä, mitä tahtoisin syödä tänään, kun pääsen kotiin. Ja aion syödä jouluruokia! Laatikoita! Minulla on pieni viipale kinkkua ja voin hakea alelaarista ihania joululaatikoita ja mässytellä niitä. Loistosuunnitelma keskiviikolle.