on cloud 9

Aika kuluu ihan kauheaa vauhtia, mikä on tälä kertaa hyvä asia. Olen löytänyt todellisuudesta loopin, joka venyttää sekunteja silloin kun on kivaa, ja nyt maanantaina töissä taas vilkaiseen hieman toisaalle niin kello on edennyt pari tuntia. Olen kai tehnyt vaikka mitä, tai toisaalta tuntuu etten ole tehnyt vielä yhtään mitään. Mutta kahdeksan tuntia on kulunut hetkessä. Kauniissa, mukavassa hattaraisessa hetkessä. Siinä, missä leijuu omilla tahoillaa Jukkan ja pari muuta kaveria, joiden kanssa olen ehtinyt vaihtaa kuulumisia arkiviikoa alun ratoksi. Voiko oikeasti olla totta, että tämä vaan toimii näin. Olen löytänyt tasapainon arjen ja vapaa-ajan välille. Sellaisen optimaalisen, missä arku sujuu kivasti ja nopeasti. Ja viikonloput ovat ihania ja pitkiä. Kuinkakohan kauan tällainen voi jatkua näin hyvin? Kuten aiemmin mainitsin, niin ennen viikonloppua koin pientä epävarmuutta ja pahaenteisyyttä siitä, että pitäisikö jonkin asian mennä pieleen, kun fiilis on vähän liian kiva. Mutta ei. Kaikki on sujunut loistavasti. Olen taas uppoutunut tanssilattialla siihen transsiin ja rytmiin muiden selittämätön hymy kasvoillaan vääntelehtivien ihmisten keskellä. Ihmisiä, jotka vaikuttavat olevat jossain ihan eri sfääreissä kuin "normaalit" ihmiset, mutta jotka silti menevät maanantaina töihin tekemään järkeviä asioita ihan niin kuin kuka tahansa muu. Heilläkin vain saattaa olla havaittuna tämä salaovi onnenmaahan, josta sitten aina palataan käymään hoitamassa velvollisuuksia tässä arkitodellisuudessa. Jep, hauskaa. Olen niin mukavassa ja pehmoisessa tunnelmassa etten koe edes tarvetta kirjoittamiselle. Suurin tarve kirjoittamiselle on silloin kun on huolia ja stressiä ja ahdistusta. Ja kummasti nuo asiat tuntuvat taas kerran tosi kaukaisilta. Edes Ricky joka taas jankuttaa sitä, kuinka meidän pitäisi olla suhteessa ei saa mieltäni ärsyyntymään. Sen sijaan lupaan kutsua Rickyn tupaantuliaisiini. Ennen kuin lähden mukavan leppoisan tunnelman saattelemana maanantaiselta toimistopäivältä, mietin, että kävinkö oikeasti eilen ostoskeskuksessa tekemässä pari ostosta, kun en erota enää tapahtumia kauniista unesta. Kyllä taisin käydä. Kivaa, kun tuollaisetkin velvollisuudet hoituvat robotistisesti automaatiolla leijaillen. En valita. 

Olen siis ollut sekä perjantaina että lauantaina tanssimassa ihan omassa seurassani parilla eri klubilla ihan loppuun asti. Kun juhlat päättyivät lauantaiaamuna kello yhdeksältä niin oli takana monen monta tuntia kivaa tanssimista. Jukka soittelee itkunsekaisesti että enkö millään voisi tulla jatkoille. Hei pliis tuu, kyllä täällä on bileet! Jukka yrittää selitellä luullessaan, että tahdon jatkaa juhlimista, vaikka kotona käväiseminen tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta. Jukka on jonkun ystävän luona, joka on sammunut jo ajat sitten, eikä minu nyt kiinnosta lähte suoraan moikkailemaan heitä. Nähdään ehkä illemmalla, huikkaan, ja leijailen kotiin katsotaan hauskoja videopätkiä ja rentoutumaan hetkeksi ennen lauantai-illan uusi juhlia. Samoissa juhlissa ei sattunut olemaan reivitinderini, joka kertoi myöhemmin illalla olleensa töissä kiinni. Myös Javier ja Nino  taisivat vihjailla yöseurastaan, mutta olen keskittynyt tanssimiseen täysillä ja olen siihen tyytyväinen. Lauantaina sen sijaan lähdin jo hirvittävän ajoissa neljältä yöllä jatkoille Jukan ja hänen ystävänsä luokse. Siellä olemme jatkaneet hyvissä fiiliksissä aina sunnuntaipäivään saakka. Jukka aina välillä asettaa kätensä reidelleni josta siirrän sen pois. Sitten hän repsantaa ja itunsekaisesti lässyttää, että ikävöi minua. Sivuutan nuo jutut kokonaan ja pyydän lopettamaan. Enää hän ei saa minulta edes säälipisteitä. Vain ystävyyspisteitä. Ja kyllä hän sen jo ymmärtää. Ja onneksi osaa pääosin käyttäytyä oikein hyvin. Oikein kaverillisesti. Eli valitettavasti minulla ei ole mitään jännittävää deittiajateltavaa, vaikka yritinkin motivoida itseäni pitämään yllä sen puolen sosiaalisesta elämästäni. Voisin kuvailla sitä miten klubeilla aina muutama tyyppi koittaa aloitella jotain keskustelua, mutta minun onnekseni melkein kaikki ovat enemmän tai vähemmän samoilla leveleillä kanssani, eikä iskuyritykset kuulu monenkaan repertuaariin noissa menoissa. Jatkoilla ja etkoilla meillä on ollut oikein kivaa. Kaikki keskittyvät musiikkiin ja näkymiin ja omiin fiiliksiin, joita välillä hihitellen jaetaan muille. Joskus purskahdetaan kaikki ihan hillittömään ja päättymättömään naurukohtaukseen, tai kuunnellaan kun joku kertoo yksityiskohtaisesti siitä miten olohuone muuttui juuri metsäpoluksi. Mahtavaa.