not forever young

Olen pyörinyt nihkeissä lakanoissa koko yön. En tiedä olenko ollut unissani reiveissä vai missä, mutta tuntuu kuin takana olisi jokin jännittävä seikkailu. Mutta oikeasti se on vasta edessä, jes! Heti perjantaiaamun alkuun vastailen uusien tindereiden viesteihin. En ole tehnyt tätä pitkään aikaan. Se, minkä olen huomannut muuttuneen asenteessani on tykkäilyliipasimen herkkyys. Ellei tyyppi oikeasti miellytä minua ensisilmäyksellä niin en laita häntä jatkoon. Aikaisemmin olen kuvitellut olevani paljon avarakatseisempi kuin olenkaan. Olen ajatellut, että tilaisuus kannattaa antaa kenelle tahansa, koska sisin on se mikä merkitsee. Mutta mitä turhia teeskentelemään niin jaloa ihmistä. Haluan olla viehättävässä seurassa. Koska voin. Siispä on taas kivan jännittävää vastailla komeiden miesten viesteihin. Joku tosi söpö kertoo eronneensa äskettäin, ja vasta nyt tutustuu sinkkuelämään. Tunnen pienen kavahduksen sisimmässäni. Minä olen jo niin turtunut ja kulunut tässä sinkkumaailmassa, että koen hänet uudeksi herkäksi tulokkaaksi, joka ansaitsee jotain kunnollisempaa kuin minä. Sen sijaan toinen älyttömän komea tyyppi on varmaankin enemmän minun tasollani ja ehdottaa samantien drinkkejä ensimmäisessä viestissään. Vastaan yksisanaisesti että sopii. Eihän sitä koskaan tiedä. Eikä lasilliset komeassa seurassa varmastikaan hukkaan mene. En malta odottaa, että pääsen treffeille! Olen edellisen kerran tavannut jonkun uuden tinderin kautta keväällä, kun tapasin Harrin. Harrin, joka heti ensisilmäyksellä miellytti minua tosi paljon. Harrin, joka oli teoriassa täydellinen kumppani minulle. Mutta jonka kanssa joku kemia vaan ei ollut paikoillaan. Ehkäpä nyt. Tai ehkäpä en edes mieti sellaista, vaan asenteeni on uudistunut ja kynnys alentunut. Ei deitin tarvitse olla heti potentiaalisestikaan unelmien kumppanini. Ovi on avoinna hauskoille hetkille, ystäville ja kokemuksille ilman liikoja odotuksia. Osaan sen homman kyllä. Oikeastaan alan vähän innostua tuosta todella miellyttävän näköisestä matchista, joka vaikuttaa huumorintajuiselta ja vahvaitsetuntoiselta. Sellaiselta kuin minäkin. Joka tietää, että voi ehdottaa suoraan ulos lähtemistä, koska 95 % tahtoo saada tilaisuuden tapailla hänen näköistään ihmistä. Skool, uusille aluille! Huomaan, että olen ajoittain yhä enemmän miettinyt sitä vaihtoehtoa, että mitäs jos vain olenkin sinkkuna. Minun biologinen kelloni ei tikitä. Minnekään ei ole kiire. Olen nuori. Voin ihan hyvin nauttia elämästäni juuri tällaisenaan vaikka useita vuosia! Jos vain osaisin.

Olen tapaillut miehiä noin kymmenen vuoden ikähaarukassa. Nuorin on ollut Roni. Hän on minuakin nuorempi. Hän on yhä enemmän uutta naisystäväänsä nuorempi. Vanhimpia ovat olleet Javier ja Jukka, joilla on pari vuotta enää seuraaviin pyöreisiin lukuihin.  Itseni kanssa suunnilleen samanikäisiä ovat olleet Dim ja Harri. Moni deittini on ollut innoissaan siitä, että näytän niin nuorelta, vaikka olen jo kolmekymppinen. Javier on monta kertaa ottanut esille tapailleensa yhdeksänkymmentäluvulla syntynyttä naista ja ihmetellyt, että miten minä voin olla vanhempi. Jukka on jaksanut jankuttaa kielloistani huolimatta joka viikonloppu sitä, miten ihanaa onkaan, että hän on tavannut kypsän naisen teinin kuoressa. Muistan kuinka sinkkuuteni alussa minusta tuntui tosi oudolta, että minun kohderyhmääni kuuluvat miehet ovat jo ihan aikuisia. Jotka näyttävätkin ihan aikuisilta. Joillain on ollut harmantuneita hiuksia ja uurteita kasvoissa. Olin tottunut olemaan teiniaikaisessa seurassani, emmekä me minusta koskaan vanhentuneet yli kaksikymmentä vuotiaan näköisiksi. Silloin harvoin kun kävin jossain baarissa, niin minua jututtamaan tulleet miehet olivat lähes kymmenen vuotta minua nuorempia. Ja nyt olen ymmärtänyt, että näytän nuorelta. Eilisiltana, kun käväisin ostamassa arpoja joululahjaksi (no okei! Itselleni hankin myös joulukalenteriarvan!) jostain marketista, minulta kysyttiin paperit. Ei aina. Ei joka paikassa. Mutta aina välillä nämä tilanteet muistuttavat siitä, että minun kannattaa olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että minulla on tämä mahdollisuus kokea uusi elämänvaihe ilman, että kaksikymppisyyden kuluminen niin sanotusti poissa pelistä vaikuttaa nykytilanteeseen mitenkään negatiivisesti. Toki sillä on varjopuolensakin. Oman ikäluokkani miehet eivät ehkä lähesty minua spontaanisti yhtä usein kuin nuoremmat, koska vaikutan niin nuorelta. Usein minut aliarvioidaan. Minua pidetään ulkonäköni perusteella hölmönä ja yksinkertaisena. Mutta onneksi en välitä siitä, jos minun ei tarvitse tehdä kehenkään vaikutusta. Oikeastaan päinvastoin. Masokistisesti nautin siitä, että voin välillä oikein tekeytyä entistä nuoremman näköiseksi ikään kuin johokin rooliin. Siihen rooliin, mihin kuuluu se, että saa näyttää ihan aivottomalta ja hyppiä tanssilattialla välittämättä siitä mitä kukaan ajattelee. Että näyttää sellaiselta naiselta, jonka kuvitellaan lähtevän jatkoille, jos tarjolla on piriä. Jonka ei tarvitse selitellä kenellekään, että oikeastaan mulla on ihan fiksukin elämä. Koulutus ja hyvä duuni. Aikaisemmin olin kauhean tarkka siitä, että edetään elämässä viisaasti. Säästetään rahaa joka kuukausi tietty prosenttimäärä erilliselle säästötilille. Asutaan fiksusti. Tehdään järkeviä pitkän tähtäimen hankintoja. Kirjoitetaan elokuva- ja kirja-arvosteluja, sekä punnitaan oikein huolella missä ravintolassa tulisi käydä syömässä vähintään kolmen ruokalajin illallinen lauantaina viikon kohokohdaksi. Ellei satu olemaan se kerta vuodessa kun mennään tanssimaan pophittejä ja tilataan aamulla pizzaa. Ehkä joskus taas on sen elämän vuoro. 

Kieriskelen tässä hyvän fiiliksen tunteessani vaikka minulla ei ole ensimmäistäkään suunnitelmaa perjantai-illalle. En ole syönyt alkuvuonna saamaani lääkitystä pariin viikkoon lainkaan. Oloni on hyvä. Pelottavaa. Olen odottanut että nämä elämänmuutokset laukaisevat taas masennuksen ja ahdistuksen, mutta vieläkin tuntuu hyvältä. Olen katsonut valmiiksi pari klubia, jotka tarjoavat minua kiinnostavaa ohjelmaa jos ja kun innostun lähtemään taas itsekseni liikenteeseen. Tai jonkun muun sellaisen kanssa, joka viihtyy tanssilattialla ilman turhia jutusteltuja, kuten Karri. Oikeastaan haluaisin palavasti mennä kumpaankin paikkaan enkä osaa päättää! Kuuntelen klubien settejä ennakkoon työpäivän aikana, josko kallistuisin jompaan kumpaan vaihtoehtoon. Tai ehkäpä pääsenkin yllättäen tindertreffeille? Ainakin alkuillasta käväisemään. Tai kenties viimein kuulen jotain Dimistä tai saan ehdotuksen Javierilta. Mutta mitä enemmän kuuntelen illalla tarjolla olevaa trance-settiä kuulokkeistani, niin sitä varmempi olen, että minun on päästävä tanssilattialle. En malta odottaa. Mutta ennen sitä voin keksiä vaikka mitä.