Itse
itsenäisyyspäivän olen pyhittänyt jälleen kerran jo perinteisen sunnuntaisesti
lojumalla mahdollisimman mukavasti fleecehuopaan kääriytyneenä omassa nojatuolissani itsenäisyyspäivän paraatia ja vastaanottoa sivusilmällä seuraten.
Ja ihanasta pehmeän pörröisestä huolettomuudesta nauttien. Sekä Javierin
jatkuviin viesteihin vastaillen, ja kommentoimalla lyhyesti jotain Jukan
huomionhakuista viestiä. Jukan yhteydenotot saavat minussa aikaan puistatusta.
Hänen jatkuvasti vaihtuvat profiilikuvat tuottavat minulle vastenmielisyyden
väristyksen. Miten joku voi ulkoisestikin muuttua näin radikaalisti silmissäni?
Hänen vastenmielinen ja säälittävä käytöksensä on pilannut hänet visuaalisesti
silmissäni, enkä voi sille mitään. Se on tietenkin nyt erinomainen asia minun
kannalta. Eipä tarvitse jossitella tai ikävöidä. Tähän mennessä tämä ”eroprosessi”
on sujunut huomattavasti helpommin kuin olin ajatellut. Ajattelin, että
ajautuisin jossitteluun ja kaipuuseen. Mutta sellaisesta käyttäytymisestä ei
ole näkynyt merkkiäkään. Kun Jukalta saapuu viesti, joka alkaa sanoilla Hei rakas niin minua ahdistaa
välittömästi. En vastaa tai reagoi mihinkään muuhun, kuin laitteen lunastamisen
sopimiseen. Miksi hän käyttäytyy näin? No voin toki arvailla. Siksi, että nyt
hän kuvittelee antavansa minulle sitä tilaa ja aikaa, jota olen aikasemmin
pyydellyt. Hän saa oman olonsa paremmaksi elättelemällä toivoa ja
teeskentelmällä itselleen, että kaikki on kyllä hyvin taas pian. Vaikka itse
tiedän ettei ole. Olenhan ollut itse vastaavassa tilanteessa esimerkiksi Ronin
kanssa. Vuoroin vieraissa. Ympäri mennään yhteen tullaan. Tällaista se elämä
on. Pääsee kokeilemaan erilaisia rooleja eri ihmisten kanssa. Ja mikäs sen
avartavampaa. Linnan vastaanotto vaikuttaa mielestäni tylsältä, vaikken siihen
täydellä teholla jaksakaan keskittyä. Kättelyjonon ohi lipuvat ihmiset saavat
minut mukavaan Aivot narikkaan –tilaan. Kaikki on hyvin.
Tiistain
ollessa perjantai alan innostua yhä enemmän Javierin tapaamisesta ja siitä
miten ilta alkaa taas muotoutua. Saan rentoutua hetken kotona ennen kuin valmistaudun
saunahetken jälkeen meikaten aika vahvasti. Javierhan on aikaisemmin
huomauttanut liiasta laittautumisesta negatiiviseen sävyyn, mutta ei minun
tarvitse välittää siitä. Saan tehdä itselleni mitä tahdon. Saan tavata ketä
tahdon. Saan olla vapaa ja vailla tilivelvollisuuksia ketään kohtaan. Ja se
tuntuu hyvältä. Tällä hetkellä olen vielä täysin ratkaisuni takana. Fomokaan ei
ole puhjennut! No toisaalta, ei se olisi ehtinytkään, koska nyt tuntuu, että on
jatkuvia vapaapäiviä, jotka kyllä täytän tavalla tai toisella. Kyllähän
Dimkin itsenäisyyspäivän viesteissämme vihjaili mahdollisesti lähtevänsä
yöelämään viikonloppuna. Laitan korvakuulokkeet päähäni ja uppoudun lämpimän
hupun sisälle kuuntelemaan Glitch Blackia, jonka rytmikkäät sävelet tunkeutuvat
pääni sisälle. Tuntuu hyvältä kävellä pitkästä aikaa Javierin asuinalueella.
Kotoisaa ja miellyttävää. Olen voimaantunut ja tunnen kuinka ohjat ovat omissa
käsissäni. Ei mitään turhia jännityksiä tai stressaamista siitä, miten Javierin
tapaaminen mahtaa sujua. Koska tiedän kaiken menevän hyvin. Tai jos ei mene
niin hauska ilta odottaa jossain muualla! Pian olen Javierin oven takana ja hän
jo malttamattomana on odottanut saapumistani ja ehtinyt kysyä kävellessäni,
että joko, joko olet täällä! Ja nyt olen. Hymyilemme ja halaamme heti tuttuun
tapaan. Javier koskettaa kevyesti selkääni ohjatessaan minut olohuoneeseen. Hän
on kasvattanut tummaa ja vahvaa parransänkeä jo jonkin aikaa. Se sopii hänelle
ihan hyvin. Javier on aina näyttänyt silmissäni hyvältä. Vai olenko valittanut
joskus hänen lookistaan? En usko. Hän on pitkä ja tumma ja komea. Olen nähnyt
hänen nuoruudenaikaisia valokuviaan, joissa hän on tositosi kivannäköinen. Nyt
kauniit hiukset ovat ehkä vähän päässeet harvenemaan ja naururypyt ovat syventyneet
silmien ympärille, mutta nämä pikkuseikat eivät ole päässeet häiritsemään minua
lainkaan. Puhumme heti innokkaasti jostain Javierin pohtimasta
sisustusdilemmasta ja verotoimiston töppäilyistä ihan niin kuin aina ennenkin. Rohjotan
tutulla sohvalla ihan kuin kuuluisin juuri siihen. Meistäkin on tullut niin
hyviä tuttavuuksia kaveritasolla, että monien viikkojenkaan tauko
yhteydenpidossa tai tapaamisessa ei ole vaikuttanut tähän lämpimään tunnelmaan,
joka välillämme taas on. En usko, että koko illan aikana kumpikaan edes muistaa
sitä noloa viestintämokaa edellistapaamiseltamme. Ehdotan Javierille, että
viettäisimme iltaa katsellen televisiosta kassahihnan livelähetystä samalla kun
tyhjennämme tuomaani italialaista punaviinipulloa. Tiedän, että saisimme monta
iloista hetkeä irti jostain niin typerästä jutusta, mutta valitettavasti
hihnanäytös ei olekaan tarjolla suorana tv-lähetyksenä vaan ainoastaan somessa,
mitä emme jaksa alkaa virittelemään.
Ilta
etenee innokkaan keskustelun parissa ja fiilikseni on energinen! Mielessäni
alan kääntyä siihen vaihtoehtoon, että tahdon lähteä jatkamaan iltaa klubille.
Yksin! Pitkästä aikaa niin ettei minun tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin
fiilistelemään musiikkia. Tunnen oloni Javierin kanssa tosi hyväksi ja olen jo
aika varma, että jos jatkaisimme iltaa hänen luonaan, niin voisin aivan hyvin
jäädä sinne yöksi ja saada nukkua jonkun kainalossa. Saada läheisyyttä ja
suudelmia, joihin Javier edellisillä viikonlopputapaamisillamme alkoi
kunnostautua. Ja vaikka se ajatus tuntuu ihan vähäsen houkuttelevalta, niin
sitäkin enemmän tahdon lähteä pitämään hauskaa. Oikeanlainen musiikki koskettaa minua ja tekee minut onnelliseksi. Ja se korvaa ihmisen läheisyyden, ainakin juuri sillä hetkellä. Alan ehdotella Javierille
uloslähtemistä. Ei yhdessä, koska en jaksa viihdyttää ketään. Mutta hän voisi
mennä paikalliseen, josta on puhunut, samalla kun minä suuntaan tutulle
klubille, jossa on luvassa loistodeejiin setti. Idea sopii Javierille ja vaikka
hän muutamaan kertaan yrittää ehdottaa, että jäisin myös tylsälle
perusklubille, niin lähdemme ennen puoltayötä hyväntuulisina liikkeelle.
Sovimme, että voimme soitella baarien sulkeuduttua, mikä ilahduttaa mieltäni.
BLING. Juuri kun olemme halanneet Javierin kanssa heipat kylmässä yössä, niin
saan viestin Karrilta, joka kertoo olevansa matkalla juuri sille klubille,
minne itsekin menen. Hah, loistavaa! Matka julkisilla keskustaan tuntuu kauhean
pitkältä. En ikinä malttaisi odottaa kun fiilis on tämä. Lasken minuutteja
siihen, kuinka paljon on tanssiaikaa jäljellä. Jonotus itse klubille tuntuu
kestävän vähintäänkin ikuisuuden. Mutta viimein ovet aukenevat minulle ja
bongaan täysillä tanssin pyörteessä fiilistelevän Karrin lavan edestä. Nauraen
moikkaamme toisiamme ja jatkamme tanssimista pilkkuun saakka. Ei se ehkä ole
oikeasti tanssimista? Se on valon ja äänien tuottaman transsitilan
ulostulostusta. Käsiä on pakko liikuttaa tietyllä kaavalla. Joskus ympärillä
olevien rytmi tarttuu itseen ja kaikki liikkuvat samallailla ihan kuin
ennaltasovitussa koreografiassa. Välillä äänet sulautuvat itseen ja todellisuus
muokkaantuu ihanasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen
trance-tapahtuma, joten jotkut tietämättömät häiriköivät tanssilattialla
olemalla ringissä ja tanssimalla väärinpäin. Olen oppinut että ainoa oikea suunta
klubilla on olla kohti lavaa. Vaikka
pilkku tulee kauhean pian, niin ilta ei ole vielä ohitse. Aamuklubin edessä on
jo pitkä jono, jonka jatkeeksi menemme yhdessä Karrin ja parin hänen ystävänsä
kanssa. Oma flowni on aika hyvä ja vaikka jonotus on kauhea pitkä ja kylmä,
niin en näe kotiinlähtemistä (tai Javierille) vielä vaihtoehtona. On jotenkin
kutkuttavaa seistä siellä ulkona neljältä aamuyöstä ja olla niiden ihmisten
ympäröimänä, joilla juhlat ovat vasta täysin kesken. Siinä jonottaa kylmästä
kohmeana ilman musiikkia puolijumissa, mutta tietäen, että heti kun pääsee
sisälle, niin se fiilis vyöryy taas ylitse. Ovimies on aika nyrpeä ja laskee
porukkaa sisälle ihan kauhean hitaasti. Karri luovuttaa ja lähtee kotiin. Ja viestittää pian kotiosoitteensa minulle tiedoksi jos kaipaan nukkumapaikkaa. Monella on nimi ovella, mutta minulla
ei ole. Koska en ole Ronin kanssa. Enkä siinä paikassa, jonka omistajan Jukan
hyvä ystävä tuntee, koska on tarjonnut hänelle kokaiinia naapurissa, missä
asuu. Ovimies kysyy minulta pari tarkentavaa kysymystä ennen kuin viimein
päästää minut kohti kallista narikkaa. En varmaan näytä kaikkein freeseimmältä,
mutta tarkistan lookkini heti sisäänpäästyäni peilista ja olen suhteellisen
tyytyväinen. Siinä samalla vastaan Javierin uniseuraa etsivään viestiin, että
soitan hänelle poistuessani klubilta sen sulkeuduttua. Sekä kivalle ja humalaiselle Ninolle joka vain tahtoo vaihtaa kuulumisia vailla taka-ajatuksia. Ja niinpä saan taas
uppoutua transsiin pariksi tunniksi vailla huolen häivää. Hyvä olo on välillä
ylitsevuotavainen. Niin upea, että joudun istahtamaan hetkeksi tanssilattian
reunaan nauttimaan tunnelmasta. Joku kysyy minulta jotain, mutta siinä
fiiliksessä ei voisi vähempää kiinnostaa tutustua kehenkään joten hymyilen ja
vastaan jotain yksitavuista, jolla osoitan, että nyt en kaipaa juttuseuraa.
Joo, olen yksin ulkona ja nautin siitä. Jossain vaiheessa kellon ollessa jo
lähellä sulkeutumisaikaa pari eri miestä kysyy tahdonko lähteä jatkoille. Toinen
tarjoaa piriä niin paljon kuin jaksaisin ottaa ja toinen tahtoo tanssia kanssa
lähekkäin. Ei kiitos. Ei kiitos. Toki haluaisin jatkaa juhlia, kuten usein
vielä tähän aikaan olemme tehneet, mutta privaattijatkot tuntemattoman miehen
kanssa ei vastaa toiveitani aamujatkoista. Siispä lähden viimeisten joukossa
ulos sulkeutuneelta klubilta ja olen iloinen siitä, että julkinen liikenne
kulkee taas. Arkeen asetettu herätyskelloni alkaa soida ja muistuttaa siitä millaista on laskeutua todellisuuteen. Kaupungilla erottaa aika helposti ne, jotka ovat raahautumassa
koteihinsa nukkumaan, ja ne jotka ovat menossa töihin tai tekemässä muuta
tylsää. Viestin heti Javierille, että nyt voisin tulla. Mutta hän on sikiunessa
eikä herää ajoissa vastaamaan viestiini. Siispä tylsistyneenä suuntaan kotiin
omaan sänkyyni, josta pienen nokostelun jälkeen aloitan itsenäisyyspäivän
vieton. Pettynyt Javier harmittelee myöhemmin aamulla ettei herännyt viestiini ja muistelee sitä,
kuinka viime vuonna vietimme tämän päviän yhdessä. Se oli kiva päivä se. Ja
tämäkin olisi ollut kiva päivä. Mutta ehkäpä viikonloppuna, kuten innokas
Javier vihjaa. Ehkä! Katsotaan. Viestin Karrille, että hänen olisi kannattanut jäädä. Mutta ehkä ensi kerralla. Ehkä mitä tahansa! Huomennahan on se oikea perjantai. Tuntuu kivalta viettää nyt yksi rauhallinen välipäivä. Mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti