600

Taas lillun tässä omassa pehmustetussa tilassani. Ei se ole suljettu hullujenhuone, vaan turvapaikka. Johon ei liity mitään muuta kuin minä. Olen todella alkanut keskittyä tähän itsenäisyyteen ja irtonaisuuteen. Vaikka minua ärsyttää se miten mokasin tuon matka-asian Santin kanssa ja välillä saatan eksyä murehtimaan sitä, että mitenköhän tämä tapailu nyt etenee, niin yritän palauttaa itseni mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti takaisin siihen tilaan, jossa ei tarvitse murehtia mistään. Se on salaisuus onnellisuuteen. En ole siellä vielä. Vielä sydän jättää lyönnin väliin, kun joku väärä ajatus tulee mieleeni. Välillä ajattelen pienen hetken, että etenemme liian hitaasti, emmekä ole puhuneet mistään tärkeästä vieläkään, joten tästä ei varmaan tuke mitään. Ja oikeastaan joskus minulle tulee sellainen tunne, etten halua sitä stressiä. En halua odotella toista ja varoa mitä teen tai sanon, etten ala ahdistaa toista. Haluan, että kaikki on avointa ja selvää. Toki nämä ajatukset ovat vähemmistössä verrattuna siihen, että annan asioiden edetä omalla painollaan. Ettei mihinkään ole kiire. Että aina nautimme toistemme seurasta, kun olemme yhdessä. Joten onko muulla juuri nyt väliä. Voin milloin vain ottaa haluamiani asioita puheeksi. Mutta vielä ei ole tarve kasvanut riittävän suureksi. Sen sijaan olen tiistaina syömässä lounaaksi juustokakkua, ja lähetän Santille viestin, jossa kerron minkä makuista huulirasvaa minulla nyt on. Siksi koska viimeksi pussaillessamme hän sai maistaa ihanaa makeaa minttua huuliltani. Ja nyt hän saisi maistaa jotain muuta. Tajuaakohan hän tämän romanttisen vihjailuni? Kyllä varmaan. Tunnen oloni vapautuneeksi, kun voin lähettää jollekin tuollaisen hassun viestin, enkä oikeastaan välitä ollenkaan mitä hän vastaa. Se on juuri sitä riippumattomuutta muista. Että pystyy olemaan tässä omassa...hmm... en halua sanoa, että kuplassa. Koska minusta tuntuu ettei tämä tilani ole mitenkään rajattu. Vaan se on avoin näköalapaikka kaikkialle. Tunnen sellaista kaikkialle ulottuvaa yhteyttä kaikkiin niihin, jotka ovat samalla aaltopituudella tämän asian kanssa. Sitä haluaa hehkua joka paikkaan. Silleen hillityn kauniisti ja pehmeästi. En osaa yhtään sanoa miten reagoisin ja kuinka kauan olisin ahdistuksessa, jos nyt jotain odottamattoman kurjaa tapahtuisi. Toivottavasti ei ihan lähiaikoina tarvitse ottaa siitä selvää, jotta ehdin koota itseäni entistä enemmän oikeaan suuntaan.

Muistatteko, kun olen puhunut siitä, kuinka minusta tuntuu, että olen jakaantunut. Että minussa on se terve ja osaava sielu. Ja sitten se sairas, joka kehottaa minua toimimaan väärin. Se joka kärsii ahdistuksesta. OIen puhunut kuinka ahdistus puhuu minulla ja yrittää pakottaa tekemään kaikkea tyhmää. Ja kärsimään. Olen koko ajan ollut täysin oikeilla jäljillä. Nähtyäni tuon ylläolevan sitaatin olen tuntenut suurta intoa. Koska juuri tuon asian olen itse havainnut. Ja nyt olen saanut varmistuksen sille, etten vain sekoile omassa päässäni. Vaan tämä on yleisessä tiedossa oleva henkisen kasvun prosessin osa. Tajuta, etten minä ole ne ajatukset. Etten minä ole se, joka haluaa toimia typerästi. Vaan minä olen se, joka kontrolloi noita ajatuksia ja tunteita. Siis aivan mahtavaa. Taas melkein herkistyn näiden havaintojen edessä. Olen keskustellut vuoden tauon jälkeen Ryanin kanssa. En tiedä mainitsinko jo siitä. Silloin kun viimeksi tapasimme, hän esitteli minulle erilaisia oppimiaan hengitystekniikoita. Ja kertoi meditoivansa. Ja nyt minä ymmärrän häntä. Ja kerroin sen hänelle. Hän on tyytyväinen. Jotenkin olen saanut fokusoitua keskittymiseni ennätyksellisen hyvin siihen päivään, jota olen elämässä. Tietysti mietin vähän stressaantuneena pikkuhetken ajan aina silloin tällöin, että milloinkohan tapaamme Santin kanssa, jotta saisin korjattua livenä tämän matkailuun liittyvän asian. Mutta siirrän tuollaiset ajatukset aika tehokkaasti sivuun. Odottelemaan sitä hetkeä, kun on aina ajatella niitä ja tehdä sille asialle jotain. Alan todella ymmärtää miten oleellista ja tärkeää on hetkessä eläminen. Vain hetki kerrallansa. Ahdistus liittyy lähes aina siihen, että murehtii jotain mennyttä tai tulevaa. Ja jos siitä pääsee irti, niin voi olla onnellinen hetkessä. Koska useimmiten tässä hetkessä ei ole niin paljon sellaista, minkä pitäisi aiheuttaa ahdistusta. Sillä jos jokin asia nyt tapahtuu, niin joko sille tekee jotain. Tai pyrkii olemaan murehtimatta asiaa, jolle ei voi mitään. Eikä tämä sulje pois normaalia suremista ja huolta. Mutta vapauttaa turhalta stressiltä. BLIBLING. Jep, olen asettanut Santille oman merkkiäänen. Ja se on Ronin vanha äänimerkki. Ronilla ja minulla oli myös toinen hyvin erityisille jutuille varattu keskusteluketju, jolla oli myös oma erillinen merkkiääni. Hassua, että kuunnellessani noita vaihtoehtoja läpi, saa vanha tuttu ääni muistot havahtumaan eloon spontaanisti. Se sama tunne herää hetkesi eloon, kuin silloin joskus viestiä saadessa. Haikea. Tosi haikeaa. Myös Jukan merkkiääni aiheuttaa lämpimän tunteen minussa. Koska häneltä oli aina kiva saada viestejä. 

Mutta nyt Santi on saanut Ronin vanhan merkkiäänen. Ei siksi, että ajattelisin nyt Santiagon korvaavan kokemukseni Ronista. Vaan koska se ääni on vaihtoehdoista paras. Ja se saa edustaa minulle tästä lähtien tämän tapailukumppanini merkkiääntä. Eikä jäädä ikinä haamuksi kenellekään. Santi vastaa hauskasti viestiini, ja olen tyytyväinen. Huomenna on täysikuu. Ja kun luen tämän täysikuun astrologista merkitystä ja vaikutusta ihmisiin, niin saan taas kylmät väreet kulkemaan koko vartaloni läpi. Huomisen täysikuun sanotaan saavan sielun taistelemaan egoa vastaan. Sitä egoa, johon ahdistus ja kaikki väärät ratkaisut liittyvät. On uudestisyntymisen aika. Muutoksen hetki. On aika päästää kaikesta vanhasta irti. Ja saada uusi oikea alku. En voisi olla enempää innoissani. Kaikki ympärilläni tukee tätä omaa henkilökohtaista prosessiani. Ihan kuin jännittyneenä odottaisin jotain suurta ja mahtavaa tapahtuvaksi. Tuntuu samalta, kuin joskus lapsena jouluaattona, kun piti odottaa iltaa, että pääsee avaamaan lahjat. Ja nyt minä odotan jotain mahtavaa lahjaa Luojalta, maailmankaikkeudelta, elämältä. Matkustan kesken työpäivää vierailemaan toisella toimistolla ja selailen bussissa istuessani tsemppikuvia. Ja ylläoleva kuva tulee eteeni. Silmät täyttyvät välittömästi kyynelistä enkä voi käsittää, miten nämä eteeni tulevat asiat ovat kuin tehtyjä mittatilauksena minulle. 2019 i'm coming back. En malta odottaa. Sovin pitkän lenkin heti työpäivän päätteeksi Elinan kanssa. Sitten olen kotona innoissani siitä, että saan järjestellä puurohiutaleet uudella tavalla. Intoillen pikkuasioista hetkeen keskittyen. Sitten teen pikaisesti vähän lohta ja vihanneksia itselleni pannulla ja laitan netflixin pyörimään. Pian perheenjäsen tulee kylään. Illalla ehkä teen vielä jumppaohjelman, mutta ainakin venyttelen. Tämä on kuudessadas tekstini. Varmaan viidessäsadassa itken ja valitan asioista. Mutta ehkä seuraavassa viidessäsadassa en. Silmäni ovat avautuneet. 2018 opened my eyes. Olen löytänyt itseni ja tulen takaisin. Missä ikinä sitten olen ollutkaan.

Ce sera sera

Pitkästä aikaa sekoilen ihan kunnolla yöllä. Herään ensin siihen, että näen Ilen nukkuvan vieressäni sängyssäni ja hänellä on kädessään läpinäkyvään muovikääreeseen paketoitu ruusu. Istun siinä sängyllä silmät auki, eikä minulla ole pienintä epäilystäkään, etteikö Ile olisi siinä. Pystyn liikkumaan ihan normaalisti. Tila on jonkinlainen valveuni tai unihalvaus ilman sitä halvausta. Siinä keskellä yötä ihan tosissani ajattelen, että voi ei! Olen taas unohtanut, että kutsuin ystävät kylään ja sitten olen nukahtanut kesken kaiken. Ja nyt Ile-raukka on joutunut jäämään yöksi, kun ei ole saanut minua hereille! Minua usein näinä hetkinä hävettää, että olen nuhjuisessa yöpaidassa. Ja miten olenkaan voinut olla näin huono emäntä vieraillani. Sitten kuulen keskustelua parvekkeen ikkunasta ja tajuan, että Aku ja pari muuta kaveria on vielä hereillä luonani! Alan heti ajatella, että menenkö nopeasti vaihtamaan vaatteet ja katsomaan, että vessa on ihan puhdas. Sitten kuin sormea napsauttamalla tajuankin, että minä höpsö olenkin ihan yksin kotona. Ja jatkan rauhallisesti uniani. Sitten taas herään vähän myöhemmin (päästyäni johonkin tiettyyn unisyvyyteen?) ja näen ja kuulen vieraita luonani, ja vedän yöpaitaa paremmin päälleni ja taivastelen punastuneena, että näkiköhän joku että nukun ilman alushousuja! Joskus en tunnista omaa kotiani, vaan näen olevani hotellihuoneessa tai jossain aivan muualla. On hauskaa, kun ihan selkeästi kokee olevansa lomamatkalla jossain eksoottisessa paikassa meren pauhatessa ulkona ulkona ja palmujen huojuessa ikkunoiden ulkopuolella. Saatan nousta sängystä ja kävellä ympäriinsä pukeutumaan tai laittamaan valoja päälle ennen kuin havahdun hereille. Yhden kerran tilanne on ollut aavistuksen verran pelottava, kun Javier istui luonani sohvalla ja kuulin selkeästi hänen puhuvan minulle. Se on noissa hetkissä ihan normaalia, kun uni on päällä. Ääni kuuluu ihan selkeästi. Mutta tuona kertana muistaakseni nousin ylös kävelläkseni Javierin luokse, ja kuulin hänen siitä ihan läheltä kysyvän minulta jotain, kun samaan aikaan havahdun todellisuuteen enkä näe ketään missään. Se pienen pieni hetki siinä välissä tuntui pelottavalta, kun tajuan kaiken olleen vain unta ja havahdun hereille, mutta silti vielä kuulen hänen äänensä ihan selvästi vieressäni. Olen tosi onnekas, kun nämä uniseikkailuni eivät ole koskaan olleet tämän pelottavampia.

Olemme keskiviikkona jatkaneet Santin kanssa viestittelyä sen jälkeen, kun olen päättänyt varmistaa, etteihän hänellä ole puolisoa kotimaassaan. Onhan se kaukaa haettu typerä ajatus. Mutta silti täysin realistinen. Olen törmännyt useisiin varattuihin miehiin tinderissä. Mutta onneksi useimmat heistä tuovat sen ilmi heti keskustelun alettua. En ole koskaan ikinä tuntenut minkäänlaista tarvetta sekaantua varattuihin miehiin. Ollessamme teini-ikäisiä eräällä nätillä tyttökaverillani oli tapana testata omaa viehätysvoimaansa viettelemällä useat ystäviensä poikaystävät. Tuleeko se tarpeesta osoittaa olevansa halutumpi kuin muut? Todistaa, että mies valitsisi hänet toisen sijaan jos vain voisi? En tiedä, mutta ainakaan tässä iässä aikuisena, en näe moisessa touhussa mitään mieltä. En edes vaikka vaimolta olisi lupa. Hyh, sitäkö Javier olisi halunnut alkaa kanssani tekemään! Olla tinderissä ja aloittaa keskusteluja kauniiden naisten kanssa kertoen, että hän elää avoimessa suhteessa, mutta voisi kutsua heidät kylään, kun minä en ole paikalla. Ei todellakaan. Ei käy. Onneksi en asettanut itseäni sellaiseen asemaan hänen kanssaan. Muuten en ehkä olisi tavannut ketään näistä uusista ihmisistä. En olisi tutustunut Santiagoon, joka on jo ainakin hetkeksi vienyt jalat altani. Jännittävää, että yhtäkkiä taas elämääni on tullut uusi mainio ihminen, enkä voi yhtään tietää, onko hän mukana menossa vielä viikon tai vuoden kuluttua. Mies, joka yllätyksekseni jatkaa vielä viestittelyä kanssani sovittuamme treffit viikonlopulle, ja toteaa pyytämättä, ettei hän ole koskaan ollut pettäjätyyppiä (jes!) ja kokee itsestäänselväksi rehellisyyden parisuhteessa (hän puhuu parisuhteesta!). Minua hymyilyttää, kun kävelen ruokakaupan kautta töistä kotiin, ja siitä tapaamaan Elinaa tutulle juoruhetkelle punaviinilasillisten ääreen. Oloni on leijailevan tyytyväinen, koska juuri nyt kaikki on aika hyvin. Ehkäpä juuri tämän ihmisen kanssa me saadaan keskusteltua asioista avoimesti ja nopeasti selvitettyä, että haluammeko samoja asioita lähitulevaisuudelta. Minusta tuntuu, etten Santin kanssa ajaudu samanlaiseen jopa vuosia kestävään epätietoisuuden ja jossittelun limboon, missä olen ollut Ronin ja Javierin kanssa. En voi tietää haluammeko me olla yhdessä muutamien onnistuneiden treffien lisäksi. Mutta ainakin minusta tuntuu siltä, että asiat ratkeavat suuntaan tai toiseen helpommin kuin tähän asti muiden kanssa. Joko hän on ihana pikkuromanssi, tai sitten jotain enemmän tai vähemmän. Mutta tänään tyydyn tähän tilanteeseen.

Museum of consciousness

Että sillä tavalla. Taas on palattu arkeen, mikä vielä kaksitoistatuntia sitten on tuntunut maailman kaukaisimmalta asialta. Mutta on silti helposti hyväksyttävä fakta juuri nyt. Muutama vapaapäivä on kulunut ja tuntuu, että niihin on mahtunut monen monta pientä kokonaisuutta, joista kaikista on kulunut jo miljoona vuotta. Fiilis on hyvä. Tuttu sulava flow varmasti siivittää nämä pari työpäivää, jonka jälkeen on taas viikonloppu! Elämä on yhtä juhlaa. Olenpas positiivisella tuulella. Olen ensimmäistä kertaa osallistunut juhliin, jotka ovat loppuneet vasta keskipäivällä harmaana tiistaina. Kaksitoista tuntia täyttä tanssia. Täydellisesti onnistunut paasto ja onnellisuustila, ja smoothi laskeutuminen todellisuuteen. No pieni mutka matkaan oli se hetki, kun olen joutunut kohteliaisuuttani istumaan transsitanssien päätteeksi aamuglögille jonkun nuorukaisen kanssa siistiin viinibaariin, jossa normaalit ihmiset ovat viettämässä tapaninpäiväänsä hyvien yöunien jälkeen. Tämä kundi ei millään tahdo laskea minua käsistään. Olemme juuri juhlineet ihan täysillä yhdessä hänen ja muiden samanhenkisten tyyppien kanssa, mutta ei se, että välillä vaihdamme pari sanaa ja pidämme hauskaa yhdessä tanssilattialla, tarkoita että nyt täytyisi hieroa jotain syvempää ystävyyttä. Mutta olen sen verran pehmoisessa ja sopuisassa mielentilassa, että suostun vielä istahtamaan hetkeksi ja kuuntelemaan pojan jankutusta siitä, että meistä tulisi hyvä pari. Hän on ihastunut luonteeseeni, vaikka olenkin löytänyt uuden onnellisuuden aivotyhjennystason, jossa ulostuottamani lauseet muuttavat kesken kaiken aihetta ja kuulostan omasta mielestäni aivan jotain uutisankkurilta. Koen siis oloni ulkospäin aika hämäräksi vaikka mieleni onkin kirkas, kuten yleensä aina. Todella komea ja kaiken saamaan tottunut poika selittää, että hän on kyllästynyt juhlimiseen ja tahtoisi rauhottua. Minun kanssani! Naurahdan pikkukoomastani glögiä (jota ei tee yhtään mieli) hörpäten ja sanon, että minä en juuri nyt tahdo rauhottua. Olen löytänyt elämäntyylin joka juuri tällä hetkellä tekee minut tyytyväiseksi eikä hän ole juuri se henkilö joka saa minut miettimään muita mahdollisuuksia. En kerro, että jos hän olisi kymmenen vuotta vanhempi ja hieman vähemmän lapsellinen, niin ehkä vaihtaisinkin numeroita hänen kanssaan. Mutta nyt kerrankin pitäydyn tiukkana, enkä anna yhtään siimaa. Poikanen on minua varmaan kymmenen vuotta nuorempi ja ollut äärimmäisen ylimielinen ja casanovamainen koko illan sellaisella veijarimaisella tavalla. Hauskaa seuraa! Mutta vain juhlimiseen ja pinnalliseen kaveruuteen. Pehmeällä sohvalla istuessa en meinaa enää pystyä pitämään silmiäni auki, koska todellinen väsyttävä tylsä päivä on iskenyt vasten kasvoja, joten poika onneksi luovuttaa ja ehdottaa kotiinlähtemistä pettyneenä (itseensä ottaneena) siitä, että haluan lähteä eri suuntaan. Samaan aikaan kun teemme ravintolasta lähtöä sisälle saapuu seurue, joka jaksoi myös juhlia loppuun saakka aamujatkoilla ja tervehdimme toisiamme hymyillen, kuin samaan salaseuraan kuuluen. Sä olet se nätti, muistan sut! Huudahtaa iloiselle tuulella oleva nainen ja hymyilen nyökkäillen tervehdykseksi, todeten, että kohta on aika mennä kotiin lepäämään. Ulkona huikkaamme pojan kanssa toisillemme vielä ulkona kävellessä iigee-tiliemme tunnukset, mutta en kuollaksenikaan muista hänen nimimerkkiään. Eikä hän minun (koska en ilmaissut sitä selkeästi). Ja hyvä niin! Se kohtaaminen oli siinä, eikä minun tarvitse enää vastaanottaa mitään ehdotuksia taholta josta en oikeastikaan ole lainkaan kiinnostunut, koska emme onneksi onnistuneet vaihtamaan yhteystietoja. Seuraavissa juhlissa ehkä törmätään! On outoa kulkea siellä päivänvalossa keskellä päivää, kun vasta hetki sitten on ryöminyt ylös kellariklubin ihanan pehmeästä syleilystä vastenhakoisesti. Pelkään, että nukahdan kulkuneuvooni ja laitan puhelimeeni herätyksen soimaan, jotta varmasti hyppään pois ajoissa oikealla pysäkillä. Onhan se vähän alamaista, nukahtaa johonkin bussiin monen päivän valvomisen jälkeen keskellä päivää. Sellainen käyttäytyminenhän kuuluu joillekin laitapuolen kulkijoille! Olo on hieman epäsiisti ja pelkään, että kaikki tämä ihanuus näkyisi kasvoillanikin, jos joku tuttu tulisi vastaan. Mutta ei tule. Ja mitä siitä. Ulosannistani ja habituksestani huolimatta mieleni on puhdas ja olen ollut onnellinen. Ja valmiina taas normaaliin arkeen!

 
En meinaa millään jaksaa palata mielessäni menneeseen viikonloppuun. Aika on taas hidastunut vapaapäivinä niin paljon, että tuntuu kuin olisin aikamatkannut jonnekin uuteen maailmaan, jossa minuutti on aina tunti. Ja kun on ollut hauskaa niin mikäs siinä! On aika uskomatonta, että olen käytännössä valvonut monta päivää ja juhlinut täysillä, mutta siltikään en meinaa malttaa odottaa seuraavaa viikonloppua ja uudenvuoden maratonijuhlia! Onneksi myös ajatus parista rauhallisesta koti-illasta tuntuu oikein sopivalta. Vielä lounasaikaan ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä ei ruoka maistu ollenkaan, mikä oikeuttaa herkuttelun illaksi! Jes, herkkuja ja netflixiä. Aattona olen vaihdellut jouluntoivotusviestit kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Myös Roni intoutui laittelemaan omakehuvalokuvia punaisissa pikkukalsareissaan, joihin olen vastannut naurulla. Olen käväissyt Rickyn luona istuskelemassa ja kuuntelemassa musiikkia ollessani ohikulkumatkalla lähistöllä. Onneksi tulemme hyvin toimeen ystävinä, ja voin hyödyntää hänen loistavaa asuinsijaintiaan ennen kuin olen siirtynyt yksin klubittelemaan lähistölle. Ricky on oikeasti hyväsydäminen ihminen ja helppoa seuraa. Hän on myös komea ja pitkä ja kiltti. Mutta en vain tunne sellaista kemiaa välillämme tällä hetkellä. Lisäksi olen selitellyt pariin otteeseen Javierille, että minulla tanssit kesken, enkä siksi ole tulossa kylään. Ja hän on närkästyneen kyllästyneenä esittänyt ymmärtäväistä tullessaan taas tyrmätyksi. Se kaihertaa omaatuntoani ihan vähän, koska olinhan halunnut viettää hänen kanssaan kivaa rauhallista iltaa. Mutta sen aika on joskus toiste. Ehkä seuraavana viikonloppuna, jos aion kerätä voimia sunnuntain juhlaa varten ottamalla rauhallisemmin. Ehkä. Eli siis. Olinkin jo ehtinyt kokonaan unohtaa, että perjantaina toiveideni mukaisesti olen kohdannut uuden tinderdeitin. Deitin, joka on keskusteluissamme vaikuttanut suloiselta ja rennolta tapaukselta. Sellaiselta tapaamisenarvoiselta. Perjantaina viestittelemme ja sovimme alustavasti, että tapaamme alkuillasta hänen ystävänsä luona, jossa on luvassa pienet kemut pienelle porukalle. Olen saanut houkuteltua Elinan mukaan, joten kaikki vaikuttaa loistavalta! Loppuyöksi olen suunnitellut suuntaavani klubille kuuntelemaan ennakkosoittelun perusteella hyvin erikoista futuristista dj:tä. Aloittelemme iltaa kahdestaan Elinan kanssa ja koitan pitää häntä pirteänä, jotta varmasti pääsemme matkaan kohti tuntematonta. Kahdeksalta suuntaamme keskustaan, kuten olemme tinderi Kallen kanssa sopineet. Siellä ollessamme Kalle sanoo, että on ilmaantunut viivästyksiä, että sopisiko hieman myöhemmin. Minua ärsyttää koska Elina on tullut seuraani vain pitkällisen suostutteluni seurauksena, ja nyt joudun selitellä hänelle, ettemme vielä pääsekään niihin hienoihin juhliin, joita tässä on nyt odoteltu. Onneksi juuri tällä kertaa taas Ricky pelastaa tilanteen ja siirrymme hänen luokseen rentoutumaan siksi aikaa, kunnes Kalle saa asiat järjestymään sovitun mukaisesti. Mutta sehän ei ole mikään yksinkertainen juttu, vaan Kalle siirtää tapaamista aina tunnilla eteenpäin epämääräisillä selityksillä, kunnes kello on jo lähes yksitoista illalla. Meillä on mukavaa Rickyllä ja voisin suunnata jo suoraan klubille Elinan lähtissä miesystävänsä luokse. Mutta jotenkin Kalle saa suostuteltua meidät naapurissa sijaitsevan ystävänsä luokse selittämällä, että voisimme vain käväistä yksillä ja sitten saisimme kyydin minne ikinä tahtoisimme. Okei. Me tullaan. Kävelemme melko lämpimässä yössä sovittuun osoitteeseen ja pyydän Kallea avaamaan alaoven, johon hän vastaa olevansa juuri matkalla! Enää kymmenen minuuttia, niin hän saapuu! Huoh, taas viivästyksiä! Tämä on selvästi huono enne koko hommalle ja oikeastaan odotan vain tanssimaan pääsemistä kunhan tämä velvollisuus on hoidettu alta pois. 

En näytä omaa turhautumistani ulospäin, vaan koitan ylläpitää positiivista ilmapiiriä ja hoitaa koko jutun tehokkaan nopeasti pois päiväjärjestyksestä, jotta Elinakin pääsee lepäämään. Pian Kalle saapuu kävellen paikalle ja pääsemme siirtymään sisälle. Olen luonnostani sosiaalinen ihminen, joten kuittalemme heti tuttavallisesti siitä miten vaikeasti tämä tapaaminen on järjestäytynyt ja Kalle tuo meille drinkit kirkkaasti valaistuun olohuoneeseen, jossa istuskelee Kallen juuri töistä palannut kaveri. Olohuoneen nurkassa soi radio novan ysärihitit ja Kallen ystävä kyselee, että keitä me oikein olemme ja mistä tulemme. Ei tietoakaan juhlista. Voi hyvänen aika. Pyrin ottamaan typerään tilanteeseen humoristisen asenteen ja selittelen, että tinder on saattanut meidät yhteen. Mutta pian on aika erota, koska tanssijalkaa vipattaa. Kalle kutsuu jatkuvasti ystäväänsä vitun homoksi ja vaikuttaa muutenkin flegmaattiselta ja hieman yksinkertaiselta. Itse asiassa hän ulkoisesti muistuttaa jotain poikaa, jota tapailin hetken joskus teini-iässä. Tuo poika ei tiennyt kuka on Suomen presidentti, eikä kyennyt hahmottamaan mitä eroa on metrillä ja kymmenellä metrillä. Tiedän siis heti ettei tästä tulee yhtään mitään muuta kuin tämä epäonnistunut kohtaaminen, jonka aion hoitaa mahdollisimman kivasti höpöttelemällä turhuuksia ja koittamalla ylläpitää fiilistä paikassa, jossa ei ole mitään fiilistä. Eli Kalle ei ole kertonut ystävälleen, että meillä olisi pitänyt olla jonkinlaiset juhlat. Mutta onneksi ystävä sentään tarjoutuu viemään minut klubille ja Elinan kotiin. Kalle yrittää houkutella meitä jäämään tarjoilemalla juomaa, mutta en piittaa alkoholista. Ja seuraavaksi Kalle yrittää houkutella ystäväänsä lähtemään kanssaan samalle klubille kuin minä, mutta ymmärrän täysin ettei selvinpäin oleva ystävä innostu ideasta. Ja menen ennemmin yksin muutenkin. Olen helpottunut kun alamme pukeutua ulkovaatteisiin ja pääsemme hyppäämään auton kyytiin. Nämä miehet ovat ihan leppoisia ja kivoja ja suloisia, mutta kiinnostus ei nyt ylitä sitä kynnystä, että olisin edes muistanut koko tapaamistamme, jos en olisi alkanut miettimään, että mitä oikeastaan edes tein perjantaina. Pudotamme Elinan kotiinsa ja sitten suuntaamme haluamalleni klubille. Heti kun Elina on hypännyt pois kyydistä Kalle kysyy pelkääjänpaikalta, että pidänkö miehistä. Hmmm, mietin että mihin tämä juttu oikein nyt johtaa. Naurahdan ja vastaan, että pidän kai ihan normaalilla tavalla. Entäs pidätkö kahdesta miehestä? Kalle kysyy. Pääni raksuttaa pari sekuntia ja mietin että miten reagoisin tähän selvään threesomekutsuun. Totean mahdollisimman neutraalisti, että juuri tällä hetkellä en kyllä mieti mitään muuta kuin klubille pääsemistä. Ainakin he ovat suorapuheisia! Ja varmaan joku tyttö voisi moisesta ideasta innostuakin. He ovat tosi nättejä poikia. Jos olisin sinkkuna tosi vapautunut ja kaipaisin vielä uusia seksuaalisia kokemuksia, niin varmaan suostuisin. Tai jos vetäisin itseni ihan piippuun alkoholilla, niin mistäs sitä tietäisi, miten toimisin. Mutta nyt suoriudun tilanteesta kunniallisesti kiittäen kyydistä ja hymyillen heidän ehdotuksilleen pitää yhteiset jatkot klubin jälkeen. Kiitos, mutta ei kiitos. Siirryn suositun klubin jonoon, jonka ohitse keltatukkainen Almakin kiirii seurueensa kanssa.

Viihdyn klubilla oikein hyvin itsekseni. Olen tanssilattialla loppuun saakka, vaikka saksalainen musiikinsoittaja laittaakin pyörimään sellaiset setit, että ihmiset lähinnä seisoskelevat tuijottamassa soittajaa ja imemässä outoja ääniä, joiden mukana ei voi oikein liikkua. Joku koputtaa olkapäähäni ja se on parrakas etäisesti tutulta näyttävä mies. Hän kysyy, että tunnemmeko jostain. En ole juttutuulella ja tyydyn toteamaan, etten muista. Hän vielä koittaa pyytää minua ulos kanssaan, mutta en jaksa nyt sosialisoitua. Mahdollisimman kohteliaasti ja hymyillen selitän hänelle (ja muutamalle muulle aloitteentekijälle), että olen täällä kuuntelemassa musiikkia. Joku ulkomaalaistaustainen mies ei meinaa jättää minua  rauhaan ja tahtoisi tanssia niin lähekkäin, että joudun pyytää häntä poistumaan. Myöhemmin huomaan, että olen saanut tuolta parrakkaalta mieheltä tinderviestejä, ja hän oli tunnistanut minut tanssilattialta. Jo toinen kerta kun näin käy! Pahoittelen hänelle jälkikäteen, etten ollut juttutuulella. Klubilla katson deejiitä, joka muuttuu silmissäni hirviönatsiksi ja nautin ihanasta visuaalisesta olotilastani. Klubi sulkeutuu ihan liian pian, eikä tällä kertaa ole tarjolla aamuklubijatkoja. Matelen mahdollisimman hitaasti ulos, jotta ehdin miettiä vaihtoehtojani. Ulkona hirviönatsi jonottaa ruokaa nakkikioskilta ja minä jutustelen jonkun pojan kanssa koleassa yössä. Tämä poika kertoo, että hänellä on paljon kokaiinia ja kiva asunto lähellä, josko tahtoisin lähteä jatkojuhliin hänen kanssaan. Selitän, että haluan vielä juhlia, enkä aio lähteä kenenkään matkaan kahdestaan. Kundi tyytyy jakamaan tarjoamani jointin ja lähtee omille teilleen. Vastaan Jukan puheluun, joka anoo minua yhteisen ystävämme luokse jatkoille. Ja juuri nyt se tuntuu parhaimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Ilta ei lopu vielä, jes! Sekaisen oloinen Jukka tulee minua vastaan ja olen helpottunut, että ystäväkin on vielä hereillä. Laitan loistavan musiikin soimaan ja aiomme jatkaa juhlimista kolmistaan ilman tarvetta ottaa nokosia. Pääsen ensimmäistä kertaa aivan uudelle tasolle olotilassani, kuten aikaisemmin olen todennut. Minun on pakko nousta seisomaan ja liikkuman musiikin tahtiin, vaikka tuntuu vähän tyhmältä tanssia yksin. Tunnen kuinka oikein valahdan osaksi musiikkia eikä minun tarvitse yhtään miettiä miten liikun. Sitten minun on pakko tehdä suullani ääniä, jotka ovat myös osa musiikkia, joka nyt olen. Se on mahtava fiilis! Siinä samalla, vaikka olen irtaantunut omasta itsestäni, niin silti näen ja kuulen kaiken ja pystyn palautumaan oikeaan todellisuuteen tarvittaessa. Mutta koska haluan nauttia täysillä tästä uudesta ulottuvuudesta niin annan itselleni luvan olla hassu täysin rennosti. Sanon lauseita, jotka muodostuvat oudoista sanoista. Huomaan itsekin, kuinka lauseen alku- ja loppupäät eivät kuulu yhteen, mutta sillä hetkellä voin laittaa peräkkäin mitä vain sanoja ja se on oikein. Tämä on todellista hetkessä elämistä. Olen heittäytynyt täysillä pikkuhetkeen, jolloin millään muulla ei ole merkitystä. Tämä on se sama tila, jossa toinen Jukan kaveri aina on, kun olemme naureskelleet hyväntahtoisesti hänen hassuille puheilleen. Se on kummallista, miten ulospäin tuollainen tila voi vaikuttaa täysin järjenvastaiselta, mutta silti olen sisimmässäni ihan kartalla kaikesta. Jos haluaisin voisin keskittyä ja normalisoitua. Mutta en halua. Jukka ja hänen kaverinsa naureskelevat hassutuksilleni ja saamme kulumaan helposti monen monta tuntia täydessä onnellisuudessa. Siinä meneekin se päivä aina seuraavaan iltaan asti. Jukka sammuu koska ei ole pystynyt taaskaan pitäytymään alkoholin käytöstä. Hän nukkuu monta tuntia vaikka koitan aina välillä käydä potkimassa häntä ylös pedistä. Me katsomme toisen kaverin kanssa  loistavia musasettejä videolta ja fiilistelemme lauantai-iltaa. Lopulta Jukkakin herää ja alkaa itkeä minua yöksi luokseen. Ei. Sitten hän itkee itseään minun luokseni yöksi. Ei. Miksei, miksei! Koska en halua. Yksinkertaista. Heti kun Jukka alkaa vääntää itkua koen silkkaa vastenmielisyyttä hänen säälittävyydelleen. Etkö voi nyt kiltisti pysyä siellä friendzonessa, mikä toimii hyvin. Lauantai-illan edetessä päätän tilata itselleni taksin kotiin, jotta ehdin levätä kunnolla ennen aattoa. En aio pilata sukulaisten tapaamista olemalla liian väsynyt seuraavana päivänä. Siispä ne maratonijuhlat loppuvat siihen ja saan nukuttua kunnon yöunet ennen kivaa perinteistä joulua, jonka vietämme perheen kanssa herkutellen ja lautapelejä pelaten. 

Aaton jälkeen olen jo aika varma, etten jaksaisi enää maanantaina juhlia vaan odottelisin kiltisti uudenvuoden viikonloppua. Mutta höpsistä! Alan intoutua maanantai-iltapäivänä, kun huomaan että illalla järjestetään isot teknojuhlat suurella klubilla. Siispä laittaudun, käväisen moikkaamassa Elinaa ja suuntaan Rickylle, joka pitää minulle seuraa, kunnes suuntaan taas itsekseni tanssin pyörteisiin. Heti jo klubin jonossa totean, että porukka täällä on hirvittävän nuorta. Mutta ihan sama. Keskityn tanssiin ja hyvään fiilikseen. Jossain vaiheessa joku kundi kutsuu minut istumaan vip-pöytäänsä, ja koska jaamme samanlaiset klubiharrastukset, niin suostun hengähtämään hetken. Olen iloisella ja puheliaalla tuulella ja on kiva tutustua pintapuolisesti näihin ihmisiin. Komea poika, joka kutsui minut pöytäänsä leveilee vippipasseillaan ja näyttää ihan laulaja Benjaminilta. Ehkä se olikin hän. Mutta ihan sama koska nyt pidetään hauskaa! Siellä tutustun myös tuohon alkutekstieni poikaan, ja muihin kivoihin porukoihin, joiden kanssa siirrymme yhdessä aamuklubille, eikä tunnelma laannu ennen puolta päivää. Mainiota! Vieläkään en ole saanut tästä tarpeekseni. Tästä iloa tuottavasta harrastuksestani. Olen salaklubissa, jonka osallistujaluettelo on kirjoitettu näkymättömällä taikakynällä. Olen osa hiljaista yhteisymmärrystä siitä portista, joka johtaa tähän salaiseen onnellisuuteen ja sisäiseen kasvamiseen. Elän kaksoiselämää, ja olen tyytyväinen kummallakin puolella. Päivän mittaan olen kypsyttänyt innokkaasti ajatusta siitä, mitä tahtoisin syödä tänään, kun pääsen kotiin. Ja aion syödä jouluruokia! Laatikoita! Minulla on pieni viipale kinkkua ja voin hakea alelaarista ihania joululaatikoita ja mässytellä niitä. Loistosuunnitelma keskiviikolle. 

Ainiin

 

Olen innoissani heti perjantaiaamuna, kun kuulen taas tinderin merkkiäänen ennen kuin edes olen noussut sängystä ylös. En katso vielä. Vasta sitten kun olen tehnyt aamutoimet! Se on varmaan se komea pitkä miehekäs mies, jonka kanssa olemme nyt alustavasti sopineet tapaavamme ensi viikolla. Ai hitsi miten jännittävää pitkästä aikaa! Pääsinpäs helposti taas tähän flowhun, jossa olen aktiivisesti kontaktissa uusiin ihmisiin ja kaikki mahdollisuudet tuntuvat olevan avoinna. Laitan jalkaani risaiset ja kuluneet alushousut, jotka voin sitten vaihtaa työpäivän jälkeen puhtaisiin käytyäni semisuihkussa. Ja lisäksi puen pääälleni ylijouluiset vaatteet, jotka olen laittanut täynnä kuivia vaatteita olevan pyykkitelineen päälle valmiiksi edellisenä iltana. Onnistuin kuin onnistuinkin käymään saunassa ja vaihtamaan vielä puhtaat lakanat sänkyyni, jossa olen taas nähnyt eläviä ja pitkiä unia koko yhdeksäntuntisen nukkumisrupeaman. Olen edellisiltana nukahtanut kesken feissarimokien lukemisen. Koitan käydä sivustolla mahdollisimman harvoin, jotta niitä olisi kertynyt kerralla paljon luettavaksi ja siten saan aina viihdytettyäni itseäni pari yksinäistä minuuttia ennen unen tulemista. Lähden innoissani töihin etuajassa, koska onhan perjantai! Se päivä kun saa kuunnella täysillä hyvää musiikkia ja innostua luvan kanssa tulevasta vapaaillasta. Tarkistan saamani viestin, ja se ei olekaan Henri. Vaan söpö tinderi jonka kanssa olen vaihdellut viestejä aikaisemmin. Sellainen vähän rennompi tapaus. Jolle ei tarvitse esittää yhtään mitään. Kiintoisaa! Tämä tapaus on kiinnostunut minusta. Ja minä olen kiinnostunut hänestä. Hän kysyy miten päiväni on alkunut ja kerron olevani innoissani viikonlopusta. Mies kysyy, että odotanko joulua näin kovasti ja tajuan unohtaneeni kokonaan koko joulun. Ainiin, joulu! En odota sitä. Odotan viikonloppua. Joulunvietto on sitten mukava jälkitila onnistuneen viikonlopun perään. Toivon! Vaihdeltuamme muutamia viestejä päädyn saamaan kutsun minulle ja ystävälleni pieniin juhliin illalla. Ai että miten tahtoisin mennä! Lähetän heti Elinalle viestin, että tuleeko hän mukaani, koska kutsu on selvästi tarkoitettu kahdelle. Jännittävää. Taas vapaapäivät tulivat näin nopeasti ja vielä uudenlaisten ideioiden saatelemana. Toivon tosi paljon, että Elina lähtee mukaani pitkästä aikaa kohti uusia seikkailuita. Kuuntelen ylex:n leppoisia juttuja ja laitan parhaimmat biisit täysille tanssahdellen niiden tahtiin työpisteelläni. Kuuntelen omaa musiikkiani vasta iltapäivällä uppoutuen silloin kunnolla tanssitunnelmaan, koska tiedän, että kun laitan lempparisettini soimaan, niin en pysty enää lopettamaan. Juuri nyt olen tyytyväinen, etten aikaisemmin tehnyt suoria ehdotuksia rauhallisesta koti-illasta Javierille! Kyllä niille on aikaa sitten kun ei ole hauskempaa tekemistä.

Päivän aikana innostuminen ei laannu ollenkaan. Päinvastoin, olen sen verran jännittynyt - kuten aina viikonlopun edellä - että vatsanikin menee sekaisin. Hyvä. Tervetuloa ruokahaluttomuus. Se on sopiva aloitus viikonlopun paastolle. Tykkään siitä kun vatsaan tulee sellainen tyhjä ja hoikka olo, koska joskus tunnen oloni ihan turvonneeksi. Esimerkiksi lomamatkalla Jukan kanssa sain ensin yhdenillan vatsataudin, jonka olisi luullut tyhjentäneen minut kokonaan, mutta sen sijaan seuraavat pari päivää vatsa oli ihan pinkeä ja olo ällöttävä, enkä kyennyt syömään juuri mitään. Ja jouduin välillä juoksemaan vessaan. Ja usein ihan turhaan. Se on kai ulkomailla ihan normaalia, mutta romantillisessa miesseurassa en tuntenut oloani kauhean ihanaksi. Osaan kyllä  hoitaa tuollaiset tilanteet hyvin. Sanon, että anteeksi mutta nyt vatsa on vähän sekaisin, ja pakkohan toisen on ymmärtää. Indonesiassa monet julkiset vessat ovat sekakäytössä ja niissä saattaa olla lasittomat ikkunat vilkkaalle kadulle. Ainakin kun ollaan poissa kaupunkialueelta. Siellä jotenkin tuntee olonsa tosi rennoksi eikä mikään huono vatsa kiinnosta ketään. Joten omakin suhtautuminen on rennompi. Mutta opin kyllä ymmärtämään paremmin ihmisiä, jotka kärsivät jatkuvista vatsavaivoista. Nyt ymmärrän miksi ummetus on pahempaa kuin sekainen vatsa. Noh, onpas ihana pohdinannaihe. Jätetään se tähän. BLING. Elina vastaa, että voisi harkita illan juhlia! Jee! Yritän parhaani mukaan innostaa häntä mukaan ja olen jo ihan varma, että pääsemme tapaamaan tämän uuden tinderin kavereineen. Jotain hauskaa ja uutta on luvassa. Nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Luoja suo, että loppuvuodesta tulee mahtava, ja ensi vuodesta paras! Aina kun tulen liian iloiseksi ja odotan jotain innokkaasti niin alan pelätä, että jotain menee pieleen. Pelkään etten ansaitse sitä. Pyydän ennakkoon anteeksi typeryyksiäni ja toivon armoa.

Vihdoinkin radiossa alkaa tulla liian tylsiä biisejä ja pääsen laittamaan kunnon tanssimusiikin soimaan täysillä kuulokkeistani, jotka olen ostanut joskus pari vuotta sitten verkkokaupan alennusmyynnistä. Olen niin onnellinen, että olen löytänyt musiikin ilon. Aikaisemmin en kuunnellut juurikaan mitään musiikkia koskaan. Muutoin kuin automatkoilla. Eroni jälkeen addiktoiduin radioon. Aloin lenkkeillä ja tarvitsin jotain elävää seuraani koko ajan. Liveradiolähetys vähentää yksinäisyyden tunnetta, josta kärsin tosi helposti. Kun vietin aikaa selviytyessäni erosta niin suora radiolähetys muuttui henkireiäkseni. Silloin tuntuu, että en ole yksin maailmassa, kun joku höpöttää jotain hölmöä jossain studiossa. Sittemmin olen löytänyt luihin ja ytimiin menevän tanssimusiikin, jota en tokikaan kuuntele yleensä lainkaan arkisin. Tällä musiikilla on minuun niin voimakas vaikutus, että säästelen parhaat rytmit vain niille päiville, kun pääsen todella hyödyntämään tämän musiikin herättämän fiiliksen. Se kutittelee raajojani ja aivojani ihanalla tavalla. On pakko liikkua ja pysähtyä tuntemaan musiikki. Jos jos se vaikuttaa minuun näin keskellä työpäivää, niin voitte vain kuvitella mikä on se tunne tanssilattialla kun ääni vyöryy täristen ylitse. Kädet tekevät hassuja kuvioita itsestään ja on ihanan pakko liikkua. Sitten tulee se kohta että on pakko nostaa kädet ilmaan ja valot iskevät vartalon läpi ja joka paikkaa kihelmöi. Enkä osaa edes tanssia. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Mitä olisinkaan menettänyt jos ei tätä suurta elämänmuutosta olisi minulle tapahtunut. Lucky me. 

Grey Friday

Heti aamulla kuulen, kun Jukan merkkiääni piippaa puhelimessani, mutten jaksa avata vielä silmiäni. Minulla on ainakin kaksikymmentä minuuttia aikaa maata sängyssä ennen kuin kellon torkku soi kahdeksannen kerran. Tänään saan itse valita parin tunnin haarukalla monelta jaksan mennä toimistolle. Tämä on se pikkuinen etu, joka tekee arjesta niin paljon kevyempää. Joustava päivätyö, jonka rytmin saan pääosin suunnitella ihan itse. Olen joskus sanonut jollekin yhteistyökumppanille, että ei, aamukahdeksan kokous ei valitettavasti sovi, mutta  miten olisi kymmeneltä? Annan ymmärtää, että minulla on jo sovittuna jotain tärkeää heti aamutuimaan, vaikka oikeasti vaan haluan lojua omassa sängyssäni vielä siihen aikaan, kun useimmat muut kokoustavat virallista aamukahvitaukoa odottaen. Tämän pikkuedun saadakseni luovun riemuiten vuorolisistä tai muuten vain muhkeammasta tilipussista. Aika on rahaa! Ja minuutit perjantaiaamuna, kun saa vielä nukkua pari torkutusta lisää, ovat joskus korvaamattoman arvokkaita! Luojan kiitos tästäkin etuoikeutuksesta, josta olen päässyt osalliseksi. Kiitos siitä, että aikanaan esimieheni uskalsi palkata ihan liian nuorelta vaikuttavan hiljaisen blondin tekemään tätä duunia muiden mielipiteistä välittämättä. Hyvää huomenta! Kissani ei välitä kellosta ja minun unieduistani vaan alkaa kanniskella pientä pehmohiirtä ympäri makuuhuonettani kiljuen äärimmäisen ärsyttävällä narisevalla äänellä, joten luovutan ja nousen aamupesulle. Vilkaisen puhelintani ja Jukka intoilee minulle tekemiään Black Friday -löytöjä. Shoppailupäivä! Tuttu kotoisa ja odottava fiilis kehittyy valitessani päälle kevytuntsikan ja kosteuden kestävät nahkakengät, jotka ovat sen verran reilunkokoiset, että saan sisään mahdutettua rumanväriset villasukat. Vastaan Jukalle, että minäkin aion heti selata mahdolliset matkatarjoukset samlala kun kävelen tihkusateessa toimistolle. Viikonloppu on edessä! Myös muut ovat hyvällä tuulella, koska saan iloisia viestejä heti aamuun myös Elinalta ja Rickyltä.

Mutta miksen löydä mitään hyviä tarjouksia mistään? Täytyy lähteä paikanpäälle kiertelemään joululahjalistan kanssa. Olen suunnitellut, että voisin tehdä keväällä pari ulkomaan lomamatkaa. Ja jos löydän riittävän hyvät lennot, niin aion ostaa matkan myös parille perheenjäsenelleni, jotka eivät ole käyneet koskaan kaukomailla, eivätkä sinne nykyisessä elämäntilanteessaan pääsisikään. Ai, että kun saisin sillä vuoden hyvän teon suoritettua! Hyvä minä. Kiillotan kruunuani näillä ajatuksilla. Tosisasiassa yhteinen pitkäkestoinen loma, tai edes monituntinen lento samalla penkkirivillä toisen vanhempani kanssa, voisi olla henkinen kamikazeisku, koska kiristämme toistemme hermoja ennennäkemättömällä tavalla. Mutta veri on vettä sakeampaa? Läheisenrakkaus ylittäkööt arkiset ongelmat. Ehkä pystyn itse pitämään suuni kiinni sen verran, että pystyisimme nauttimaan ainutlaatuisesta tilaisuudesta lomailla kerrankin yhdessä ja ihan kunnolla! Ja minkä voimme aiheeseen liittyen lisätä Jukan hyvien puolien listaan? Sen, että hän on täysin sitä mieltä, että minun tulisi ostaa lomamatka lahjaksi perheelleni, ja että hänen tulisi osallistua mukaan. Ja että hän on itse tehnyt itselleen alennusmyyntihankinnan, jotta voi lahjoittaa omaa hyvää hyvyyttään vähän käytetyn vanhan laitteensa juniori-ikäselle perheenjäsenelleni kuusen alle laitettavaksi. Olen toppuutellut Jukkaa, mutta onko hän ihan oikeasti näin hyväsydäminen? Vai onko tämä vain mielistelyä ja pisteidenkeräilyä? En halua joutua kiitollisuudenvelkaan, joten todennäköisesti tarjoudun ostamaan tuon laitteen häneltä pienellä hinnalla. Itseasiassa hän varmaan on tällä hyvällä teolla saanut oikeutettua itselleen kalliin ja lapsellisen hankinnan. Heh, no oli miten oli niin tämä on win-win -tilanne. Tai olisi jos minua ei ärsyttäisi se, että aikuinen ihminen vielä jaksaa sijoittaa suuria summia lapsellisiin peleihin. Ja sitä paitsi ei tämä ole mitenkään ainutlaatuista. Myös entinen pitkäainen miesystäväni huolehti aina perheestäni ylitsevuotavaisesti ja täysin pyytämättä. En tiedä miksi minulla ja perheelläni on tällainen vaikutus joihinkin ihmisiin? Miehet kai tykkäävät siitä että saavat huolehtia ja olla miehen roolissa näin? No oli miten oli, en valita. Olisinpa nyt rakastunut Jukkaan, jotta voisimme ostella sekä kahdenkeskeisiä, että sukulaisten kanssa yhteisiä lomamatkoja alkuvuodelle, ja voisin tuntea kiitollisuutta onnekkuudestani. Nyt vain ahdistun kun mietin, että mitä jos Jukka tahtoo samoille lennoille ja minä tahdonkin lennellä ihan jossain muualla. Olen liian hemmoteltu. Minulla on liikaa jossiteltavaa ja varavaihtoehtoja, jotta osaisin tyytyä siihen mitä minulla on. 

Toisaalta mietin myös fomoa. Olen ollut täysin kykynemätön sitoutumaan edes viikonlopun yli kestäviin tapahtumiin siksi koska pelkään, että sitten missaan jotain tärkeää jossain. Edelliskesänä jätin menemättä viikonlopputapahtumaan, koska tahdoin olla vapaana viettämään viikonlopun Ronin kanssa, jos hän sattuisi sitä ehdottamaan. Ja sehän olikin yksi elämäni ikimuistoisimmista viikonlopuista juurikin Ronin kanssa. Sillä kertaa fomoni siis toimi edukseni. Mutta mitäs jos varaan parin viikon matkan ja sitten panikoidun enkä pystykään lähtemään jonkun deitin takia? Vai olisinkohan jo päässyt yli tällaisista tyhmyyksistä. En tiedä. Pelkään jostain syystä, että minua ei odoteta jos lähden niin pitkäksi aikaa pois. Että jos tapailen jotakuta tai olen ihastunut, niin menetän hänet jos minulla on omakin elämä. Huh miten typerää. Minun todellakin kannattaisi varata ja maksaa matkat ja alkaa opetella olemaan normaali. Kyselen valmiiksi sukulaiseltani lemmikinhoitoapua perheenjäsentäni varten siltä varalta että rohkenen painaa enteriä. Sitten huomioni tarttuu Ronin vihreään palluraan. Käyn hänen sivuillaan, joilla ei ole mitään uutta. Ei mitään sydäntäsärkevää haikeutta, mutta onhan hän vaan hyvännäköinen ja karismaattinen. Tosi monta kertaa yhdessäollessamme meitä luultiin sisaruksiksi. Meillä on samanlaiset silmät ja kasvonpiirteet, ja hyvin usein Ronin aloitteesta puhuimmekin toisistamme sisaruksina. Kuten puhumme vieläkin. En tiedä mikä vaihe tämä pinnallisuus nyt minulla on. Että huomioin vain kaikkien ulkoista viehättyvyyttä. Ja taas Jukka alkaa ärsyttää minua. Ärsyttävää. No. Olemme alustavasti sopineet, että koitamme törmätä alkuillasta jossain. Jukka viestii jotain muutoksia illan ostosaikeissaan, koska hinnassa olikin kahden euron ero. Minua alkaa ärsyttää entistä enemmän. En malta olla viestimättä hänelle, että ihanko totta jätät jonkun suhteellisen edullisen haluamasi jutun ostamatta, koska se onkin kaksi euroa kalliimpi? Ja sitten harmittelet asiaa myöhemmin. Ärsyttävän lyhytnäköistä. Kaipaan seuraa jossa ei euroja tuijotella. Miksi Jukka toimii näin ristiriitaisesti eri asioissa. Mieleni heittelehtii ees taas, kun puntaroin kuinka kiva minusta olisi nyt nähdä Jukka. Tai pitäisikö viestiä Dimille. Saan kommentin, jossa kehotetaan antamaan Dimille mahdollisuus. Ja heti kynnys lähettää hänelle jokin viesti madaltuu. Minun tekisi mieli ulkoistaa kokonaan tämä prosessi ja olla vain tahdoton sivustaseuraaja, joka joutuu sitten tyytymään ratkaisuun. Ihan oikeasti! Se sopisi minulle koska sitten en voisi jossitella vaan joutuisin tekemään olemassa olevasta tilanteesta tarkoituksenmukaisen. Jos menen itse sörkkimään liikaa asioiden luontaista kulkua niin joutuisin ottamaan ihan liikaa vastuuta asioista itse. Käyn asioita läpi myös Elinan kanssa. Hän on sitä mieltä, että voin ihan hyvin tavata Dimin jos tahdon kertomatta Jukalle. Ei se ole mikään rikos. Elina on sitä mieltä, että minun pitäisi Jukankin vuoksi selvittää onko mitään tunteita oikeasti olemassa Dimiä kohtaan, koska se olisi reilua kaikkia ajatellen. Muuten jossitteluni saattaa jatkua ikuisuuksiin asti. 

Perjantai on harmaa. Jos en aio tavata Jukkaa niin saatan ihan hyvin jäädä vailla mitään kunnon suunnitelmaa. Tykkään olla hänen ystäviensä seurassa, joten hyödynnänkö julmasti välejämme, jotta saan hauskaa viikonloppupuuhaa? En ainakaan kokonaan. Kyllä minä Jukankin haluan nähdä. Pidän hänestä monella tasolla. Menen suihkuun ja laittaudun. Sitten suuntaan keskustaan ja kiertelemään kauppoja. Tai ehkä lasilliselle Elinan kanssa. Kenties Jukka menee kotiin ja nukahtaakin taas koko illaksi ennen kuin ehdimma tavata. Saisin syyn olla kiukkuinen ja tehdä jotain ihan muuta. Viestisin Dimille kuulumisia ja katsoisin mitä tapahtuu. En jaksa enää miettiä lentojen tilaamista. Ne ovat varmasti samanhintaiset vielä huomennakin, koska haluamaani paikkaan ei pääse mustan perjantain tarjouksilla kuitenkaan. Otan mukillisen punaviiniglögiä ja annan kohtalon näyttää mitä tapahtuu.

Vastaanota rakkautta

Johtuu varmaan tästä syksystä, mutta ruokahalu on valitettavasti arkisin ihan vallaton. Voisin herkutella joka ikinen ilta vaikka mitä. Työtoverini valisti minua, että kyseessä on primitiivinen reaktio kerätä talvea varten vähän ylimääräistä. Hah. No, olen antanut itselleni luvan herkutella nyt vielä muutaman päivän, ja sitten ehdin vielä oikein mainiosti saattaa itseni rantakuntoon loistavalla motivaattorilla. Eli sillä matkalla. Jes. Eli en pelkästään laiskottele koko torstai-iltaa, vaan urheasti raahaudun kevyelle kävelylenkille, joka päättyy Lidliin, josta nappaan mukaan kohutusta Klumin mallistosta farkut ja siistin neuleen, sekä aivan mielettömän houkuttelevan ranskalaisen jälkiruoan, joka koostuu kuohkeista tuulihatuista, jotka on vuorattu aivan ihanaan suussasulavaan suklaakurrutteeseen. Istun siisä loppuillan katselemassa televisiota ja syömässä. Vilkuilen välillä kelloa, sillä Jukka on luvannut ilmoitella itsestään päästessään harrastuksestaan. Aamulla erotessamme omiin töihimme hän toivoi että tapaisimme jo heti tänä iltana uudelleen, mutta toppuuttelin häntä hiukan ja kehotin osallistumaan harjoituksiinsa rauhassa. Olisi parempi että tapaisimme sitten viikonloppuna paremmalla ajalla, eikä nyt kiireessä vain yöksi yhteen. Silti nyt illalla minun tekisi kyllä mieli käpertyä nukkumaan hänen viereensä, etenkin sen jälkeen kun näen Ronin söpöjä (ja kännisiä) lomakuvia, joissa minun olisi pitänyt olla mukana- Ainakin jossain toisessa todellisuudessa. Kello lähenee jo nukkumaanmenoaikaa, eikä Jukasta kuulu vielä mitään. Mutta oloni on varma ja hyvä. Tiedän ilman mitään pahaenteisyyttä, että hän vain pitää hauskaa harrastuskavereidensa kanssa ja on meistä ja tulevasta matkastamme innoissaan. Hän ei katoa. Pienen hetken mietin, että miltä minusta tuntuisi, jos hän ilmoittaisi, että nyt on kyllä niin ettei hän pidä minusta sillä tavalla sittenkään. Kuten hän on kertonut ilmoittaneensa esimerkiksi sille eksälle, joka hänen luonaan vielä äsken yritti viritellä suhdetta uudelleen. Auts, se kolahtaisi. Heti Javierin tai kenen vaan seura kelpaisi vanhaan tuttuun tapaan, mutta tuntuisi selvästi paikkailulta. En siis ole itsenäisesti edennyt mihinkään suuntaan kovin pitkälle, vaan roikun vain turvallisesti laastaroivissa turvaverkoissa. Mutta tämä on enemmän kuin laastari. Olen varma siitä. 

Ja pian puhelin soi. Jukka soittaa ja kertoo oman pitkän kaavan mukaisesti iltansa vaiheista ikään kuin olisin kysellyt tarkasti, että missä hän on ollut ja kenen kanssa. Jukka on kertonut minulle aiemmin, että hänen edellisessä pitkässä suhteessaan toinen osapuoli oli todella kontrolloiva ja heillä oli paljon aiheettomia luotettavuusongelmia. Siksi ehkä hän vaikuttaa siltä kuin tahtoisi vakuuttaa minulle että kaikki on oikein hyvin ja heillä vähän harjoitukset venähtivät ja pari oluttakin tuli otettua. Sanon Jukalle, että hienoa, että hänellä oli kivaa, ja kerron, että olen jo menossa itse sänkyyn. Hyvä. Olo on tasaisen hyvä. Minusta on myös erittäin hyvä merkki, että Jukka puhuu entisistä suhteistaan todella kauniiseen sävyyn ja kertoo heidän olevan hyvissä väleissä menneistä ristiriidoista huolimatta. Se on hyvä merkki. Puhelumme jälkeen saan Jukalta viestin, jossa hän vakuuttaa rakkauttaan. Jukka sanoo, että olen ainoa ihminen maailmassa joka saa Jukan epävarmaksi. Siksi hän rakastaa minua mielestään niin paljon. Ajattelen heti, että hän on juonut muutaman bissen ja herkistelee nyt siellä. Vastaan hänelle hieman hillitymmin sydämiä. Hymyillen. Menen ajoissa sänkyyn ja pelkään hetken etten saa unta, kun odotan niin innolla huomista tapaamistamme Jukan kanssa ja viikonlopun hauskuuksia, mutta jo pian puhelin tipahtaa kädestäni sängylle ja nukahdan sekaviin uniin. Pitkästä aikaa muistan herättyänikin, että herään yöllä luullen Jukan olevan vieressäni. Unet ovat katkonaisia ja värikkäitä. Koen olevani jossain psykedeelisissä aineissa. Ehkäpä uniini on tullut uutiset hallusinaatioita aiheuttavista sienistä, joita muun muassa tulevassa matkakohteessamme myydään kahviloissa. Trip in a trip. Viimeisenä ennen herätyskellon soimista muistan pienen unenpätkän, jossa tunnustelen vatsaani ja yhtäkkiä aivan selvästi näen ja tunnen jonkun liikkuvan siellä ja tajuan olevani raskaana. Havahdun hetkessä hereille ja helpotun valtavasti ajatellessani, että tuo skenaario on erittäin epätodennäköinen. Musertava, mutta onneksi epärealistinen. Tuollainen uutinen pilaisi juuri nyt kaiken. Mutta onneksi ei sellaista tarvitse ajatella.

Noustessani sängystä olo tasaantuu ja unien sekavuudet väistyvät nopeasti. Ei ahdista. Ei edes ne Ronin kuvat jotka välähtävät mieleeni. Minulla on Jukka. Me tehdään omia lomakuvia ihan kohta. Ja parempia. Vilkaisen puhelimen näyttöä ja siellä on jo Jukan perinteiset aamusydämet ilahduttamassa aamuani. Selitän itselleni, että sydämiä on kiva saada ja voin vastaanottaa ne ilman ahdistusta ja vastahankaa. Kyllä voin. Ennen kuin poistun kotiovesta minulla on minuuttiaikataulu ja siksi vastaan hänelle vasta kävellessäni ulkona. Jes, tänään me nähdään. Tänään ollaan aika rauhallisesti Jukan kanssa. Ehkä käväistään yhdessä jossain, mutta menemme ajoissa nukkumaan, koska aamulla hänellä on jotain pientä menoa. Ja sitten lauantaina juhlitaan kunnolla. Mennään Ilomaahan ja tanssitaan. Kunhan suoriudun työpäivästä niin menen ihanaan kuumaan suihkuun. Ajelen ne sääret ja muut paikat ihan vain varmuuden vuoksi. Sitten haluan laittaa päälleni uudet farkut ja testata niiden laatua. Mitä ne maksoivat Lidlissä? Viisitoista euroa? Olen alusta alkaen pitänyt tuosta saksalaissyntyisestä kaupasta. Silloin joskus haimme aina eksän kanssa Lidlistä pakastepizzoja, joita sai kolme kolmella eurolla. Poikaystävä asui silloin vielä vanhemmillaan, missä paistoimme pizzoja ja ripottelimme päälle valkosipulimaustetta ja söimme pizzapaloja hänen kapeassa sängyssään televisiosta musiikkivideoita katsellen. Itse asuin kaverin kanssa opiskelija-asunnossa, jossa oli aina bileet. Siksi emme kai olleet siellä, kun kaipasimme vain toistemme seuraa. Nyt sieltä Lidlistä ostellaan muotia. Ja suklaakakkuja. Mahtuukohan ne housut minulle edes? No, kastun vähän työtapaamisiin kulkiessani. Ulkona ripottelee vettä ja maisema on täysin harmaa. Mieleni ei. Vaikka haluan kauheasti juhlia ja päästä käyttämään menoliput, niin ajatus rauhallisesta illasta Jukan kanssa tuntuu oikein sopivalta. On kauhean turvallinen fiilis, kun meillä on jokin yhteinen asia, joka sitoo meidät yhteen. Tuntuu jotenkin varmemmalta, että toinen ei yhtäkkiä vain katoa tai muuta mieltään.Tämänkö takia naiset jättävät salaa ehkäisyn pois ja hankkivat yllätysvauvoja? Tämän tunteenko turvin miehet lojahtavat sohvan pohjalle häiden jälkeen? En tiedä, mutta pidän tästä varmuudesta. Mutten anna sen ajaa itseäni käyttäytymään ylimielisesti tai vähättelevästi. BLING. Saan taas Jukalta ylimääräisen sydänviestin vailla sisältöä, jota en tarvitsisi. Ja joka voisi aiheuttaa painostavaa ahdistusta. Mutta hengitän syvään, vastaan iloisesti, ja laitan ysärihenkeä huokuvan perjantaibiisin täysille. Ja heti sen jälkeen mun ja Ronin biisin kaukaa keväältä. Siis, ei vaan, minun mielibiisini viikonloppua ajatellen. Minun. Ei Ronin.

Minä riitän - tänään

Ja taas kerran arkinen maanantai on kivuton eikä sisällä sen suurempaa ahdistusta. Kuten olen todennut, olen taas aktivoitunut kuvien suhteen instagramissa. Laitoin sinne hieman flirttailevan otoksen itsestäni ja aivan saman tien sain Ninon aktivoitumaan. Hänestä on paljastunut hieman pinnallisempia avuja arvostava puoli (silikonimissit) ja saan häneltä useita kivoja viestejä koko maanantain ajan. Olen aivan varma, että julkaisemani kuva on saanut hänet innostumaan minusta enemmän. Vaikken silikoneja omistakaan. Olen ollut aika pidättäytyväinen julkisuuteen jakamieni juttujen kanssa, mutta nyt en jaksa välittää. En ole instagrammissa omalla nimelläni, eikä kukaan löydä minua sieltä hakutoiminnoilla, joten jos haluan laittaa biksukuvan, niin laitan. En saa Ronilta mitään vastausta koko päivänä. Hän on lukenut viestini, muttei reagoi siihen. Muutoin en juurikaan jaksa asiasta välittää, mutta koska tärkeät tavarani ovat oikeastikin hänen luonaan, niin on meidän pystyttävä  kommunikoimaan pian. Hänen kannaltaan olisi ollut helpointa vastata, että okei, poikkea joku kerta käymään. Tai, että vien tavarat vakkariravintolaamme, josta voit ne noutaa. Mutta ei mitään. Mistä se voi johtua? Siitä että häntä ärsyttää ja harmittaa välirikkomme tai someaktiivisuuteni? Siitä ettei häntä vain yksinkertaisesti kiinnosta, koska keskittyy johonkin aivan muuhun? Oli mitä oli, niin mykkäkoulua ei voi jatkaa loputtomiin. Sen lisäksi, että vaihtelen Ninon kanssa viestejä päivänkulusta, niin myös Ricky on aktiivinen. Nyt pitkästä aikaa tavattuamme hän on selvästi aktivoitunut. Sanoo, että haluaisi heti tavata uudelleen. Voisi vaikka tulla kanssani lenkille. Mutta en nyt halua stressata kenenkään tapaamisesta keskellä maanantaita. Hän on mukava ja meillä oli kivaa, mutten tahdo luoda mitään ylimääräisiä toiveita. Ricky valittaa pariin otteeseen, että hänellä on tylsää. Selviää ettei hänellä ole töitä tällä hetkellä, vaan hän opiskelee jotain toisen asteen tutkintoa. Kehotan häntä lähtemään lenkille, sillä itsekin aion tehdä niin heti alkuillasta säästä riippumatta.  Mutta Ricky tyytyy toteamaan, että ainoastaan minun kanssani hän lähtee sateeseen lenkille. Sitten hän miettii, että olenkohan hyvä suutelemaan. Käsken häntä miettimään jotain muuta. 

Maanantaisen työpäivän jälkeen olen yllättävän hyväntuulinen. Jaksan keskittyä auttamaan perheenjäsentä jossain someen liittyvässä probleemassa ja saan kerättyä intoa lähteä lenkille pimeästä ja tihkuisesta säästä huolimatta. BLING. Joni kysyy olenko vapaalla ja haluaisinko mennä hänen luokseen syömään. Hah, opetan hänellekin maanantaisen laiskuusrutiinini, jolloin äärimmäisen harvoin lähden yhtään minnekään. Kerron, että loppuviikosta todennäköisesti olen liikenteessä ja voisimme törmätä - jossain muualla kuin hänen luonaan. No katsotaan miten käy! Juuri kun odottelen lempiradio-ohjelmani alkamista Ylex:ltä ja vaihtelen lenkkivaatteita päälleni. Vilkaisen uusia kuulokkeitani. Ei, en aio enää kärsiä niitä kokeillen. Olkoot. Sullon ne takaisin JBL:n säilytyspussiin ja otan takaisin puhelimen alkuperäiset kuulokeet, jotka vain kerta toisensa jälkeen jäävät käyttööni, vaikka kuinka yritän löytää muita ratkaisuja. Täytyy lahjoittaa nuo jollekin, kenen korville ne sopivat. Vedän lenkkikenkiä jalkaani, kun saan viestin Harrilta! Oho, yllättävää. Meillä on usein päivän tai parin hiljaisuus ja olen ajatellut sen johtuvan hänen ylirauhallisesta elämänasenteestaan. Mutta nyt hän tekee hieman tikusta asiaa, kuten minäkin ennen edellistä tapaamistamme tein hänelle. Vastaan iloisena viitaten säähän ja lenkillelähtöön. Ja ei aikaakaan, kun hän ehdottaa, että tapaisimme taas pian tällä viikolla. Hän oikeasti viihtyy seurassani! Siitäkin huolimatta, että juttuni ovat typeriä tai sitten juttua ei ole lainkaan. Selvä. Tälle jutulle on oikeasti annettava mahdollisuus. Sovimme siis myöhemmälle viikolle treffit numero kuusi. Lenkki on täydellinen. Pieni tihrusade, mutta tuuleton ja sopivan lämmin ilma. Kuuntelen radiota ja menen yksinäni mahdollisimman pitkän reitin. Aina vain käännyn uudelleen ja uudelleen pienelle kiertomatkalle, koska en halua lopettaa lenkkiä. Tätä olen kaivannut. Tästä tulee taas mieleen viime kesä, jolloin lenkkeilin yksin paljon. Tulee niin hyvä olo. Jään hetkeksi venyttelemään yleisille jumppatelineille ennen kotiinmenemistä.  Kotona katson jonkun Adam Sandlerin keskinkertaisen ja räävittömän komedian parin viinilasillisen siivittämänä ja menen hyvällä mielellä sänkyyn. Siinä makoilen omalla puoliskollani ja katson huonettani ja muistelen sitä hetkeä, kun ensimmäisiä kertoja menin yksin nukkumaan sen jälkeen, kun on ensin nukkunut vuosikausia jonkun vieressä. Se oli pitkään tosi outoa. Ja on välillä vieläkin. Mutta toisaalta, olen ihan yhtä kotonani omassa sängyssäni, kuin niissä lukuisissa muissakin sängyissä. 

Onpas tylsää kun taas seuraavakin päivä alkaa ilman mitään valitettavaa. Viimeinkin on vähän lämpimämpää, joten saan laittaa päälle kevyen takin ja iloisemman väriset vaatteet. Otan yhden annostuksen lääkettäni. Jossain vaiheessa huonompana aikana otin sen tuplana, mutta nyt yksi on riittänyt aivan mainiosti. Edelleen ajoittain mietin, että onko se oikeasti tämä lääkitys, joka on tasannut mieleni? Työpäivä etenee kepeästi ja mukavasti. Kaikki sujuu. Ihana fiilis, kun tänäkin iltana suunnitelmissa on vain pitkä lenkki ja rauhallista kotonaolemista. Sillä huomiselle on luvassa semirauhallinen bileilta klubilla, jonne olen hankkinut liput erästä yhtyettä kuuntelemaan. Menemme ystävättären kanssa seuraavaa työpäivää uhmaten kuuntelemaan rentoa bilebändiä ihan vain huvin vuoksi ja hetkellisen päähänpiston seurauksena. Tosin minä hankin ja maksoin liput, joten ystävän ei tarvitse kuin sanoa kyllä. Ennen klubikeikan alkamista ehdimme ehkäpä törmätä vaikka Rickyyn tai Joniin, sillä olen kertonut heille olevani huomenna liikenteessä. Kesäkausi on alkanut! Edelliskesänäkin olin usein ulkona arki-iltoinakin, eikä se verottanut liikaa. Tosin tällä kertaa seuraavan päivän päikkärit jäävät vähäisiksi, jos aion tavata Harria. Jolloin suunnitelmissa on myös viininmaistelua vapaavalintaisine oheisohjelmineen. Ja sitten onkin taas viikonloppu. Työkaveri kysyy ennen lounaalle lähtemistä miten miesrintamalla oikein sujuu. Kerron ylikiltin oloisesta Harrista, ja hän kuulostaa työkaverin mielestä oikein potentiaaliselta ja vakavastiotettavalta ehdokkaalta. Jep, näinhän se juuri onkin. BLING. Joskus talvella baarissa tapaamani John kysyy, että voisimmeko joku kesäpäivä mennä purjehtimaan yhdessä. Hah, hauskaa. Vastaan, että purjehtiminen (eli kannella makaaminen) voisi toimia oikein hyvin jonain kuumana kesäpäivänä. Todellakin kesäkausi. Kaikki aktivoituvat aivan uudella tavalla. Pidän siitä. Lähden yksin lounaalle ja nautin pitkään tulisesta salaattiannoksesta (ei leipää kiitos) ja haudutetusta teestä (kaksi makeutusnappia) ja tunnen oloni hyväksi. Tänään radiossa päivän biisinä soi Vestan Sun katu. Oletteko havainneet taas hyvät lyriikat? Sanoja siitä, kuinka haluaa päästä toisesta yli. Oikein hyvä. Mielestäni siinä on sama teema, kuin tavassani päästä ihmisistä yli. En peräänny tai etäänny, vaan pysyn aktiivisena. Sun katu on sun, mut loput kaupungista mun. En suostu luopumaan hyvistä biiseistä tai paikoista siksi, että olen jakanut ne jonkun toisen kanssa. Mutta silti samalla tietenkin pelkään sitä, että toiseen törmäisi sattumalta. Niin ettei ollenkaan osaisi odottaa. Miltä se tuntuisi? En tiedä, mutta:

Taidan olla täysi sekopää

Mut mun reviirille

Ei mahdu yhtäkään hulluu enempää

Minä riitän

Minä riitän

Minä riitän

Mulle minä riitän

Sometimes it's not fireworks

Lauantaina olin päänsärkyinen (buranasta huolimatta) ja väsynyt (päiväunista huolimatta), mutta sain itseni oikeaan moodiin tavatakseni Harrin sovitun mukaisesti. Sen sijaan uusi edellisillan baarituttavuus Joni sai nyt jäädä odottelemaan, vaikka jaksoikin ehdottaa törmäämistä pariin otteeseen. Laittaudun kauniisti ja uusi kaunis kevyt neule, sekä uudet kesäiset tennarit saavat päälle sellaisen energisen fiiliksen. Aina kun on jotain uutta puettavaa, niin kokee olonsa tavallista paremmaksi ainakin hetkisen. Sääkin on erinomainen. Aurinko paistaa lämpimänä, eikä tuule juurikaan. Minulla on juuri sopivasti päällä, eikä kevyttoppiskaan ole liikaa jos sitä pitää auki. Vaihtelemme Harrin kanssa viestejä ja jonkin väärinymmärryksen vuoksi olen etuajassa. Siispä valitsen ensimmäisen eteentulevan aurinkoisen terassin ja tilaan itsellesi lasillisen valkoviiniä, ja ilmoitan Harrille olinpaikastani, johon hän lupaa saapua hetkisen kuluttua. Kuuntelen lempimusiikkiani kovalla korvalapuista ja selailen lehteä. Nautin niin paljon olostani, että toivon Harrilla kestävän vielä hetkisen. Terassi on täynnä ja kaikki vaikuttavat olevan hyvällä tuulella ja nauttivat yllättävän kesäisestä säästä. Takin saa riisua tuolille. Yhtäkkiä Harri on edessäni, en ole kuullut hänen tervehdystään, koska keskityn musiikkiin ja lehden lukemiseen. Hän on oma iloinen itsensä ja istuutuu innokkaana vierereni. Halaamme pikaisesti. Riisun kuulokkeet ja totean, että minun oli jo pakko tilata lasillinen itselleni. Harri hakee itselleen juoman ja nautimme viimeisestä lämmön säteistä, ennen kuin aurinko painuu korkean rakennuksen taakse. Takki täytyy heti pukea takaisin päälle. Puhumme arkisista jutuista. Juttumme ei ole ihan niin luonnollista ja sujuvaa, kuin useimpien muiden kanssa. Sanon kyllä mitä vain mieleeni tulee, mutta koska toinen on hieman passiivisempi ja selvästi harkitsee sanojaan, tekee se myös ajoittain minun sosiaalisuudestani takkuilevaa. En kuitenkaan säikähdä pieniä hiljaisia hetkiä. Mietimme mitä haluaisimme tehdä tänään ja päädymme pistäytymään kivassa drinkkibaarissa. Haluaisin pelata jotain lautapeliä, mutta valitettavasti sellaisia ei tässä paikassa ole. Maistelemme toistemme juomia ja viihdymme toistemme seurassa, vaikka salamat eivät säihkykään ymäpärillämme. 

Jostain syystä minusta tuntuu että tahtomattani esitän hieman itseäni parempaa ihmistä. Puhumme niin tavallisista asioista, että en tiedä onko tämä sitä ominta itseäni? Mutta kai se on luonnollista mukautua erilaisiin ympäristöihin ja ihmisiin. Erilaiset tilanteet ja ihmiset saavat esiin toisesta erilaisia puolia, vaikkeivät ne olisi vääriä.  Juotuamme yhdet (hyvin tyyriit) juomat jatkamme matkaa kävellen kohti Harrin kotia. Minulla on yhä lievää päänsärkyä ja ajatus parista loistavasta jaksosta innostaa nyt enemmän kuin elokuviin meno. Matkanvarrella pysähdymme vielä yhdelle kutsuvan näköiselle terassille veden ääressä. Paikalla on joku tunnettu muotibloggarikin nätiksi pynttäytyneen seurueensa kanssa. Juomme yhdet juomat kunnes jatkamme Harrin luokse. Ilta on kiva ja perinteinen. Samaan tapaan kuin edelliselläkin kerralla. Valvomme lähes kahteen, jolloin menemme nukkumaan ja päätämme nukkua ainakin puoleen päivään, muttei pidempään! Mitä suurempi on humala-aste, sitä vaivattomampaa on aina kommunikaatiokin. Olemme illan mittaan puhuneet muun muassa uudesta laukusta, jonka haluaisin hankkia. Ystäväni avioerosta. Ja Antti Tuiskusta. Aamulla heräämme riittävän ajoissa. Harri silittelee minua innokkaana ja haluaa toistaa eilisyön ennen sängystä nousemista. Joo ihan sama. Nautin siitä, että joku on minusta niin innoissaan. Mutta heti kun on minun vuoroni olla aktiivinen häntä kohtaan, niin en voi olla miettimättä, että haluanko ihan oikeasti häntä fyysisesti. Jokin epämääräinen tunne-esto on nyt päällä, enkä ole hommassa ihan täysillä mukana. Tilannetta ei ehkä helpota se, että hänellä on hieman kummallinen pyyntö, jossa hän haluaa tiettyä (melko epäseksuaalista) ruumiinosaansa kosketeltavan. Mutta haluan ottaa kaiken irti ja olla antautumatta typerille fiiliksilleni. Kun olemme valmiita petaan sängyn ja Harri kysyy haluaisinko aamiaista. Kahvi riittää, kiitos! Haluan mennä nauttimaan kahvin aunrongonpasiteeseen ja se sopii Harrillekin. Tietysti, koska hän on niin mukava. Kannamme kahvit ja kylmät juomat ulos, jossa istumme seuraavat kolme tuntia kuunnellen musiikkia matkakaiuttimestani. Välillä juttelemme jostain, välillä olemme ihan hiljaa ja näprään puhelintani. Harri riisuu paidan, koska on niin kuuma. Minä en ole edes pukeutunut muuhun kuin alushousuihin ja aluspaitaan. Mietin hetken aikaa, että kehtaanko pyytää Harria ottamaan minusta kuvan vasten kaunista maisemaa, mutta hei. Miksen. Harri tietenkin suostuu ja ottaa minusta kuvia poseeratessani hölmönä hänen edessään. Mutta yksi kuvista on hyväksyttävä ja pienen kaunistuksen jälkeen lisään sen iigeeseen. Olen käyttänyt kyseistä sosiaalista mediaa todella vähän, mutta nyt olen aktivoitunut taas viime päivien aikana. BLING. Joni kysyy, että voisimmeko tavata tänään. Tule mun luokse kylään! Hän ehdottaa. Mutta vastaan, että tänään on niin kaunis päivä, etten aio tulla kenenkään luokse sisälle istumaan. Sitä paitsi vaikuttaa siltä, että hänellä on jotain tiettyä aktiviteettia mielessään. Harri ehdottaa iltapäivällä, että menisimme yhdessä syömään. Hän tietää kivan aurinkoisen terassin. Onpa mukava idea. Olin ajatellut lähteväni itsekseni nauttimaan kauniista säästä ja mahdollisesti kutsua Jonin ulos. Mutta myöhäinen lounas Harrin kanssa tuntuu kivalta idealta ja jotenkin vahvistaa tapailumme astetta. Käymme suihkussa (erikseen) ja vitsailemme hetken siitä, että käyttäisinkö pyyhettä vai menisikö kuivattamaan itseni ulos aurinkoon. Valmistaudumme ja kävelemme rauhallisesti rupatellen ihanaan ruokapaikkaan, jossa en jostain syystä ole aikaisemmin käynyt. Tilaamme ja maksamme erikseen, kuten aina. Aurinko paistaa ihanasti ja nautin salaatista ja viinistä. Harri juo olutta. Ihanaa, ettei tarvitse ainakaan alkoholin käyttöä rajoittaa hänen seurassaan. Välillä olemme pitkäänkin hiljaa, enkä edes huomaa sitä, ennen kuin havahdun keksimään jotain sanottavaa. Tämä on vähän outoa, koska yleensä ei ole mitään ongelmia olla äänessä, mutta ihan sama. Huomaan, että Harri näyttää tosi kivalta ja jotenkin ilahdun, että olen hänen seurassaan.Hän on fiksu ja mukava ja kivannäköinen. Puhumme lokeista ja kesäravintoloista. Hän sanoo, että voisimme joku kerta mennä tuohon hienompaan paikkaan. Joo, ehkä voitaisiinkin, kiva! Kun olemme valmiit ja lasit ovat tyhjät kävelemme samaa matkaa, kunnes tiemme eroavat. Halaamme ja Harri sanoo, että olipa kiva nähdä taas. Pussaamme pikaisesti ja lähden kevyellä ja hyvällä mielellä kohti keskustaa. 

Olen saanut viestin Rickyltä. Vastaan ja kerron olevani matkalla ostamaan uudet korvakuulokkeet. Rikoin edelliset hankkimani parissa päivässä ja haluan edelleen hieman parempilaatuiset ja sellaiset joista ääni ei karkaa ulos. Ricky haluaa tavata. No miksei, ihan sama. Jonikaan ei jaksa lähteä ulos, joten parempi ehkä tavata pitkästä aikaa Rickyä, koska en nyt oikeastikaan aio mennä kenenkään uuden luokse kotikäynnille. Käyn ostamassa kuulokkeet, joissa on iso kuminen osa, joka pitäisi tunkea korvan sisälle. Se ei sovi minulle lainkaan. En saa asetettua kuuloketta ilman, että se joko tuntuu inhottavalta tai putoaa pois kokonaan. Lisäksi kuulokkeet korvissa ei voi puhua, koska oma ääni kaikuu ja kävellessä kaikki liikkeet kohisevat kuulokkeiden kautta musiikin ohitse. Ennen kuin Ricky saapuu puistoon googlettelen käyttöohjeita kuulokkeille ja saan vastaukseksi vain sen, että ne eivät sovi kaikille. Ystävätkin sanovat, että heillä kyseiset kuulokkeet toimivat hyvin. Jahah, taas yksi hukkaanheitetty ostos. Ricky saapuu puistoon ja näyttää tosi jännittyneeltä. Hän on toivonut tapaamistani kuukausitolkulla vannoen joko rakkautta tai ystävyyttä. Nämä eivät ole treffit, vaan kahden kaveruksen tapaaminen. Ihan kuin hän jopa säpsähtelisi jännityksestä tai innostuksesta. Hänen seurassaan olen täysin rento ja voin stressaamatta puhua mitä tahansa. Päätämme hakea kaupasta pari kylmää juomaa ja mennä johonkin puistoon nauttimaan ne musiikkia kuunnellen. Ricky on joskus kysynyt, että häpeänkö kulkea hänen kanssaan julkisilla paikoilla, koska hän ei ole vaaleaihoinen. En häpeä. En tietenkään. Hän on pitkä ja kivannäköinen ja tyyliltään siisti. Miksen voisi olla ystävä kenen tahansa kanssa. Hän on lisäksi ystävällinen ja hyväkäytöksinen. Matalasti koulutettu, mutta ajattelevainen. Menemme vanhaan kirkkopuistoon. Laitan radion päälle. Istumme auringossa. Ricky kertoo perheasioistaa ja kyselee minulta kaikenlaista. Kerron avoimesti muun muassa deittielämästäni. Päivittelemme yhdessä niitä ihmisiä, jotka eivät pääse vuosikausiin ylitse vanhoista suhteistaan ja siksi eivät anna sijaa millekään uudelle. Näitähän on riittänyt. Hetken kuluttua Rickyn ystävä saapuu paikalla eväiden kanssa ja istuu seuraamme. Kättelemme ja tulemme kaikki heti luontaisesti toimeen keskenämme nauraen ahneille linnuille. Tunnen oloni rennoksi ja mukavaksi. Kello käy kohti iltaa ja lähdemme samaa matkaa kohti omia päämääriämme. Halaamme heipaksi ja heti poistuttuani omaan kulkuneuvooni saan Rickyltä viestin, että eikä hänellä oikeasti ole mitään mahdollisuuksia deittailla minua. Vastaan ettei nyt mietitä sellaisia, mutta päivä oli mukava! Ja niinhän se olikin. Kotiin päästyäni lähetän Javierille kuulumisviestin ja vaihtelemme viestejä pitkin loppuiltaa kyselemättä liikaa mitään yksityiskohtia toisiltamme. Lisäksi repäisen ja lähetän Ronille viesti, jossa totean, että voisin viimeinkin ottaa takaisin tavarani. Ja jossemme onnistu tapaamaan, niin voisimme keksiä jonkin muun keinon. Ja lopuksi sanon sydämen kera, että toivon hänen voivan hyvin. Tarkoitan tätä kaikkea. Haluan sen viestin lähettää tämän pitkän radiohiljaisuuden jälkeen. Eikä se herätä minussa juurikaan mitään tunteita. Kuten ei sekään, ettei hän vastaa mitään. 

Tryna play it coy

Se ihana fiilis kun aamulla oikein aikaisin lähtee ulos ja aurinko lämmittää jo tosi voimakkaasti. Taivas on sininen ja ilma sellainen ihanan raikas viileämmän yön jäljiltä. Kaikki ihmiset ovat joko aamulenkillä tai menossa töihin. Ja he ovat energisen ja onnellisen olosia tästä ihanasta hetkestä ennen työpisteelle saapumista. Kadehdin ohi lenkkeilevää tyttöä. Olisinpa siinä lenkillä! Mutta en koskaan ole osannut herätä niin, että ehtisin käydä lenkillä ennen työpäivää. Kävelen rannan vierustaa kohti keskustaa ja sen läpi. Hitaasti. Usein kävelen tosi nopeasti, mutta nyt hidastelen, jotta saan mahdollisimman pitkään nauttia tästä ihanasta fiiliksestä. Ei edes tuule ollenkaan. Vedessä on kauempana iso lauma joutsenia. Aurinko näyttää kauniilta noustessaan ylös. Haluaisin vain keskittyä musiikkiin ja katselemaan töihin meneviä ihmisiä samalla tiellä kanssani, mutta joudun vastailemaan Manuelille, joka niin iloisena kertoo omasta aamustaan. Aamupuurostaan ja kahvistaan. Kysyy treffeistäni ja minä kerron mielelläni. Mutta yritän olla lyhytsanainen, jotta saan pian laitettua puhelimen takataskuuni. Sitä näprätessäni harhaudun pyörätielle ja tunnen kuinka täysillä ohiajava pyöräilijä lähes hipaisee minua. Huh, close call. Kierrän pidempää kulkureittiä pitkin kunnes päädyn ohikulkiessani rautatientorille hakemaan aamupalaa, lounasta ja teetä. Saan ihanaa palvelua Picnicissä ja jatkan kevyellä hymyileväisellä mielellä kohti toimistoa. Sitä ennen kävelen vielä rautatieaseman läpi ja nauran naakalle, joka on löytänyt kunnon apajat junan keulasta! Se nokkii maltillisesti junan edustaan liiskautuneita ötököitä. Heh. Sitten muistan, että on tavallaan perjantai! Edessä on monta vapaapäivää. Hymyilyttää kun ajattelen, että voin viettää paljon tällaisia ihanantuntuisia aamuja ja vain jäädä ulos, kun edessä on vapaapäivä. 

Eilen oli siis deitti-ilta. Deitti-ilta numero neljä. Miten se onkaan taas mennyt näin nopeasti? Neljäs kerta, kun tapaamme, oikeastiko! Näin se on. Ihan huomaamatta. Lähtiessäni valikoin päälleni kevyen puolipiykähihaisen sekä kevyen takin. Valinta oli oikea, sillä jo seitsemän aikaan illalla aurinko on monin paikoin mennyt piiloon ja tuuli tekee ilmasta viileän. Manuelkin viestii minulle, että hän teki virheen lähtiessään aamulla liikenteeseen pelkässä lyhythihaisessa paidassa. En ota bussia tai ratikka vaan kävelen. Tietenkin. Kaikki matkat mitkä vain voi haluan kävellä. Olemme sopineet tapaamisaikamme suurpiirteiseksi, joten voin olla kymmenen minuuttia etuajassa tai kymmenen minuuttia jälkiajassa. Tykkään kävellä tällä alueella. Se on eri suunnassa kuin Roni tai Javier tai Manu. Olen sen tyypin naapurissa, jonka luota heräsin silloin ihan alkukesästä viime vuonna. Olimme vain nukkuneet hauska bileillan jälkeen, kun olimme tanssineet pilkkuun asti homobaarissa. Se oli hauskaa se. Saavun Harrin alaovelle ja painan summeria. Tämä paikka on todella kiva ja kaunis. Ovi aukeaa ja menen hänen ovelleen. Laitan purkan suuhuni, mutten kauheasti edes vilkaise peiliin. Olen varmasti ihan okei. Ja hiukset tuntuvat kerrankin tosi hyviltä tuulesta huolimatta. Ennen lähtöä nautittu viinilasillisen tekee olon rauhalliseksi. Ei jännitä. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Harri avaa oven. Joo, kyllä hän näyttää kivalta. Pidän hänestä. Hyvä! Halaamme. Hän halaa minua aika tiukasti. Puhumme päivän kulusta ja ehdotan että otamme lasilliset ensin ulkona, koska kävellessä minulle tuli kuuma. Sitten voisimme valita leffan. Ehkä ihan pikkuriikkisellä vaivalla koitan keksiä hyviä puheenaiheita ja ne tuntuvat aavistuksen verran väkinäisiltä, mutta sellaista se joskus on. Siirrymme valitsemaan leffaa ja löydämme molempia miellyttävän jännärin. Tai siis minä valikoin elokuvia ja hoen Nähty Nähty Nähty, Ei käy Ei käy Ei käy, ja parille harvalle sanon, että tätä voisi harkita. Sitten nauran ja totean, että oikeasti minulle sopii mikä vain. Mutta Harri tyytyy hymyilemään valinnoilleni ja halaa minua samalla kun rullaan elokuvia tietokoneen näytöllä. On aikaista, mutta aloitamme leffan. Juomme viiniä. Harri laittaa käden ympärilleni ja silittelee kättäni. Minä keskityn elokuvaan ja kommentoin sitä aktiivisesti. Huomaan, että Harri haluaisi suudella, muttei nyt vielä. Katsotaan elokuva oikeasti! Viini vähenee, mutta se ei viakuta minuun juurikaan. Elokuva loppuu ja puhumme siitä. Harri kumartuu ja suutelee minua. Vähän paremmin kuin aikaisemmin ehkä? Sitten vetäydyn ja ehdotan, että katsomme vielä jakson eräästä hyvästä sarjasta. Harrille sopii. Hän on niin kohtelias ja mukava. Jakso on todella hyvä ja heti sen jälkeen alkaa pyöriä seuraava, johon jäämme heti koukkuun. Pussaamme välillä. Olen tyytyväisenä hänen kainalossaan. Voisin tottua tähän. Kello on suunnilleen keskiyö kun sarja loppuu. Kysyn voinko lähteä suoraan hänen luotaan töihin. Tottakai voit! Harri haluaa suudella. Sivelee minua. Riisuu paidan. Sopii, tuntuu kivalta. Siirrymme sänkyyn ja meillä on kivaa. Hän ei ole liian ujo. Nukun erittäin hyvin. Tunnen oloni kotoisaksi. Ehkä vaan tunnen oloni helposti kotoisaksi missä vain. Aamulla heräämme kumpikin ajoissa. Harri sanoo, että nousee aina aikaisin arkisin vaikkei  tarvitsisi. Hyvä olo. Pirteä olo! Tekee mieli lähteä mahdollisimman pian kauniiseen ilmaan, vaikkei töihin sinänsä ole kiire. Valmistaudun nopeasti. Harri tekee itselleen aamiaista ja tarjoaa minullekin, mutta kieltäydyn kiittäen. Koska ostan matkalta kuitenkin jotain. Halaamme ja suutelemme. Pyydän, että hän voisi kertoa kuulumisiaan viikonloppuna, koska ei ole näillä main. Hän lupaa tehdä niin. Lähden oikein tyytyväisenä kauniiseen aamuun. Pidän hänestä. Meillä oli kivaa. Olen iloinen, etten kuunnellut eilistä pahaenteistä tunnettani.

Töissä on myös hyvä tunnelma. Jutustelemme kahvihuoneessa ja koen taas tyytyväisyyttä työpaikkaani kohtaan. Tietojärjestelmä kaatuu keskipäivällä ja keskityn hetken hyvällä omallatunnolla omiin juttuihini. Syön lounaaksi ostamani tuorepuuron (mustikoilla!) ja täytetyn croisantin. Onneksi emme syöneet eilen illalla enää mitään, vaikka mieleni melkein teki mieli ehdottaa pizzantilaamista. Kuuntelen uutta Selena Gomezin biisiä. Ja uutta James Bluntia. Molemmat pääsevät heti listalleni. Juttelemme ystävättären kanssa illasta. Onhan sentään perjantai (tavallaan)! Sovimme, että alkuillasta lähdemme keskustaan nauttimaan piknikistä jos sää sallii ja siitä voimme jatkaa klubittelemaan. Ihania ulkoterasseja on avautunut monessa paikassa ja ne pitää tietenkin päästä testaamaan. En aio mennä tänä viikonloppuna perinteiseen vakkaripaikkaani, koska en ole varma miten olen sieltä poistunut edellisen viikonlopun aikana. Annetaan sille hetki aikaa. Iltapäivällä puhelimeni BLINGahtaa. Ja siellä on Nino! En siis ole pilannut välejäni häneen, vaikken muistanut mitä olen hänen kanssaan puhunut edellisviikonloppuna. Nino kysyy suunnitelmiani illalle. Kerron, että suunnitelemme menevämme säävarauksella nauttimaan vapaaillasta. Saahan mukaan toki liittyä! Vaikka minua innostaisi ehkä sellainen perinteinen tyttöjenilta pitkästä aikaa. Ainakin loppuillasta. Tanssia ja flirttailua. No kohtalo saa päättää. Laitan minun ja Ronin bilebiisin täysillä soimaan. Se on mun biisini. Ja haluan kuunnella sitä tänään. Haluan että tästä tulee hauska ilta. 

Tulen kotiin ja minulla on muutama tunti aikaa. Heti kun istuu pehmeään nojatuoliin niin alkaa väsyttää. Nukuin edellisyönä noin kuusi tuntia. Ei liian paha. Mutta harkitsen vartin minilepoa. BLING. Tekstari! Ja sehän on Dim, jota en ole muistanut ajatella pitkään aikaan. Hän kysyy apuani johonkin kirjoitusjuttuun ja samalla vaihdamme kuulumisia. Miten olinkin jo unohtanut hänet ihan kokonaan. Hyvä, hänkin on vielä olemassa.  Nyt menoksi!

Älä sano turhaan ei

Ajoituksemme sujuu täydellisesti maanantaisen lenkin suhteen! Aurinko paahtaa, vaikka aamu oli pilvinen. Päälle saa laittaa ensimmäistä kertaa tänä vuonna hihattoman treenitopin. Teemme myös pitkästä aikaa perinteisen pitkän lenkin, jossa on paljon nousuja. Ah kulutamme puolitoista tuntia reippaillessa, ihanaa. Lenkin aikana saan karistettua jotenkin ennen sitä orastaneen ahdistuksen ja roniajatukset. Vaihdan fiiliksistäni pari lausetta ystävän kanssa ja hän toteaa, että suunta on oikea, mutta se voi hyvinkin viedä jonkin verran aikaa, että tunnepohjaiset ajatukset laantuvat. Hänkin kertoo vielä päivittäin miettivänsä jota kuta, josta erkani monta viikkoa sitten. Niinpä. Aika parantaa. Kaikki tuntuu taas hieman valoisammalta. Vaikkakin juuri kotiin palatessamme taivas täyttyy pilvistä ja kaikki on synkkää. Täydellistä. Sitä kivempi palata sisätiloihin ottamaan rennosti loppuilta. Syön pienen pasta-annoksen, jonka sekaan lisään chilejä ja supertulista ketsuppia. Lisäksi olen ostanut varalle bulgarialaista jogurttia ja sokeritonta vadelmakeittoa. Tämä tulee olemaan lyhyt viikko, joka saattaa tarkoittaa joko enemmän nestemäistä diettiä, tai enemmän herkuttelua. Sitä ei voi ennakoida. Tehokkaan lenkin jälkeen on ihana asettautua nojatuoliin ja laittaa jotain täysin yhdentekevää, mutta hyväntuulista pyörimään televisioon taustalle. Vaikka en ole katsonut televisiota aikoihin (yli vuoteen) samoin, kuin ennen katsoin, niin tykkään siitä, että se pyörii taustalla auki. Javierin luona vietämme usein aikaa katsellen televisiota. Samoin joskus Ninolla, mutta Ronilla emme koskaan. Myöskään Harri ei omista televisiota. Tulen hyvin toimeen molemmissa toimintaympäristöissä. Voisin luoda tulevan arkeni minne varmaan vain, kunhan pääsisin tasapainoon tunne-elämässäni. 

Olen tutustunut paljon viime aikoina mindfullnessiin ja hetkessä elämisen saloihin. Siihen, miten kontrolloimalla omaa mieltään voi kontrolloida omia tunteitaan ja olla jäämättä niiden loukkuun. Myös tässä hieman kevyemmässä psykologisessa artikkelissa käsitellään aivan samoja asioita. Eli teema on nyt paitsi hyvin pinnalla, on siinä varmasti jotain perääkin. Tiedän, että on. Aion jatkaa asian tutkimista. Vaikken olekaan vielä päättänyt, että jatkanko aloittamaani verkkovalmennusta koskien NLP:tä. Minusta vaikuttaa siltä, että koko kurssi perustuu joskus kauan sitten nauhoitettuihin äänitteisiin, jotka varmasti ovat toki ihan päteviä, mutta olisin ehkä itse kiinnostuneempi interaktiivisemmasta otteesta. Olen opiskeluut paljon verkkokursseja, joihin kuuluu vahvasti asioista keskustelu ja omien näkemysten jakaminen muiden kanssa. Silloin oppii parhaiten. Ja myös motivoituu enemmän, kuin passiivisesti nauhoitettua puhetta kuuntelemalla. Mutta mietin asiaa vielä. Illalla juon pari lasillista raikasta viiniä ja otan rennosti. Jutustelen Javierin kanssa, joka keskustelun päätteeksi toivottaa kauniisti hyvää yötä. Katson jotain tartuntatautielokuvaa, joka on melko realistisen oloinen. Väsyn ja menen ajoissa sänkyyn. Herään yöllä luulemaan, että viestittelen Singhin kanssa. Outoa. Mutta muutoin nukun hyvin. 

Aamulla olen helpottunut etten tällä kertaa törmää työmatkalla kehenkään työtoveriin, kuten aiempina edellisenä päivänä. Kun näen jo kaukaa työkaverin seisoskelevan bussipysäkillä tekisi mieli tehdä uukkari, mutta en tietenkään voi. Vaan joudun ottamaan korvakuulokkeet pois ja sulkea radion ja alkaa puhua aamun säästä ja tulevasta työpäivästä. Pidän työkavereista ja jopa mielelläni keskustelen heidän kanssaan. Mutta en minun aamuinani kun haluan keskittyä musiikkiin ja uutisiin ja omiin ajatuksiini. Omaa aikaa. Palkka ei juokse vielä! Aamupäivällä jutustelen Ossin kanssa päihteidenkäytöstä. Ja ahdistuneisuudesta ja masennuksesta. Siitä kuinka  jotkut lamaantuvat ja pysähtyvät. Lopettavat toiminnan. Ja kuinka jotkut voivat olla sairaita ja ongelmaisia, mutta silti toimia ja suoriutua. Mutta voiko se jatkua ikuisesti? Uskon, että toimiminen on (joiden kohdalla) toipumismekanismi, selviytymiskeino, välttämättömyys. Pysähtyminen ja lamaantuminen olisi tie kohti pahempaa tilaa. Sieltä olisi vaikeampi päästä eteenpäin. Toimimaan. Mutta ehkä ne, jotka ovat jo pysähtyneitä, kun sairaus ja ongelma iskee jäävät helpommin siihen tilaan.Ovat ehkä epäonnekkaampia? Toisaalta riskinä on myös burn out. Siinäkin pitää osata toimia oikein (varata äkkilähtö ulkomaille, juhlia, rentoutua). Olen nyt tässä etenkin kevään aikana tunnistanut oikeasti kärsiväni ahdistuneisuudesta. Sellaisesta, jonka voi diagnosoida. Uskon, että olen aina kärsinyt sellaisesta lievästä kroonisesta ahdistuksesta, joka on kuitenkin vain ollut siellä taustalla. Sellainen, että aina on jokin asia joka on vähän pielessä. Ja jos se asia korjaantuu joka ahdisti eilen, niin keksitään aina uusi ja uusi ja uusi. Lopulta voidaan ahdistua vaikka puolisosta tai kodista tai työstä, jos ei mitään eksaktimpaa valittamisen kophdetta hetkeen löydy. Nyt ahdistuksesta on tullut aktiivisempaa ja vakavampaa. Mutta onneksi ole hakenut siihen apua ja yritän löytämilläni toiminta- ja ajatusmalleilla päästä siitä eroon. Parantaa itseni. Antaa jonkun parantaa itseni. Oppia. Entä masennus? En tiedä. En osaa arvioida kuinka paljon ahdistusneisuus ja masennus liittyvät toisiinsa. Muna ja kana. Mutta tilani on toki lievä ja väliaikainen. Parannettavissa. 

Lounaalle menen taas yksin läppärini kanssa kahvilaan, jossa en saa ihan parasta paikkaa, mutta lähes. Lähipöydissä on monta yksinäistä lounastajaa jotka keskittyvät joko tietokoneeseen tai kirjaan. Harvinaista. Kotoisaa. Ossi kertoo ottaneensa nopeeta. Hänellä on jo loma. Sama se minulle. Toivon, että hänellä on hauskaa. BLING. Olen juuri ahtamassa ihanan tulista salaattiani suuhuni, kun Harri tiedustelee josko voisimme tavata illalla. Ihan kivaa. Ei salamoita juuri nyt, mutta mukavaa. Että on jotain. Joku. Jossain. Kysyn mitä hän haluaisi tehdä, minulle sopii kaikki. Ehkä iltapala tai drinkki jossain. Ei, vaan hän ehdottaa viininmaistelua hänen luonaan. Hmm, siis miksei. Mutta jotenkin sellainen liian nopea eteneminen tuntuu vähän pelottavalta. Ehkä tuntuu jotenkin pahalta jos hän tässä vaiheessa pitää minusta enemmän kuin minä hänestä. Kuitenkin tiedän, ettemme voi tavata tämän jälkeen moniin päiviin, joten sama se. Haluan antaa mahdollisuuden hänelle, ja minulle. En sano ei vain siksi, että olisin ennemmin kylmällä ja ilkeällä Ronilla. En voi sanoa ei siksi, etten juuri tänään ole valmis kaikkeen. Opettelen toiminnan kautta muuttamaan ajatusmallejani, jotka voisivat johtaa tunteiden muutokseen. Pääsen tästä vaiheesta yli. Joo, tämähän voi ollaa kivaakin! Turha ahdistua. Ehdotan hänelle viininjuomisen lisäksi elokuvan katsomista. Ja sanon, että tuon viiniä mukanani. En siksi etteikö hänellä olisi viiniä, vaan siksi, että hänellä on varmaan vain yksi viinipullo, ja ehkäpä haluan enemmän. 

Töiden jälkeen olo on väsynyt, mutta aion tsempata iltaa varten. Täytyy käydä suihkussa ja laittaa ainakin hiukset. Harri viestiikin jo ja haluaa sopia kellonajan tarkemmin. Jep, jep sopii. Ossi kertoo menevänsä huomenna taas katkolle, koska tyttöystävä pakottaa. Sanon että tyttöystävä on hänelle hyväksi. Kerron hänelle, että menen laastaroimaan itseäni treffeille. Hän on kateellinen. Ei se mitään. Ainakin tiedän, että parin tunnin päästä voin keskittyä johonkin aivan muuhun kuin miettimään roneja tai muita. Voin keskittyä maistelemaan viiniä ja katsomaan jotain elokuvaa. Ja sitten päättää fiiliksen mukaan jäänkö vai lähdenkö yöksi kotiin. Tai eihän se mikään itsestäänselvyys ole, että Harri haluaisi minun jäävän yötä viettämään. Mutta jopa tapauksessa en tee mitään väärää. Miksi siis tunnen vähän huonoa fiilistä? Ihan kuin en toimisi oikein? En tiedä, mutta en usko sitä fiilistä. En. Otan matkaani viinipullon ja vissyn. Laitan perusmeikin. Hiukset nätisti auki. Arvon, että otanko päälleni kevyen takin vai vain pitkähihaisen. Nämä on vielä niitä tapaamisia, kun haluaa näyttää jokseenkin laitetulta. Javierilla sitä ei enää tarvitse tehdä. Saan Harrin osoitteen (koska en sitä  tietenkään muista) ja hän iloisena kehottaa painamaan summeria tai pyytämään jos haluan että hän tulee vastaan. Ihan jees, ihan jees. Toivon, että saan hyvän keskittyneen flown päälle. Että osaan nauttia hetkestä ja arvostaa tätäkin mahdollisuutta ja tätä ihmistä. Mutta ihan vain kevennykseksi otan lasillisen viiniä ennen lähtöä.