Sokea taluttaa rampaa

Nyt ollaan taas varmaan sen kiintymyssuhdeteorian äärellä tämän minun käyttäytymiseni kanssa. Joskus joku linkkasi minulle linkin youtubevideoon, jossa kerrottiin tosi hyvin, miksi toimimme niin idioottimaisesti ihmissuhteissa. Miksi aina pilaamme kaiken ilman mitään kunnon syytä. Se video silloin kolahti minuun hyvin, mutten nyt enää löytänyt postausta jossa käsittelin asiaa. Kuitenkin pääpointti taisi olla se, että menneiden kokemusten vuoksi osa ihmisistä - kuten minä - ei ole kykenevä vastaanottamaan mitään hyvää tai normaalia, vaan sabotoi tilanteen tavalla tai toisella, jotta tulisi kaltoinkohdelluksi samallailla mihin on aikaisemmin tottunut. Ja taasko minä lankean tähän omaan ansaani ja teen niin? Olen miettinyt näitä tunteitani, jotka heittelehtivät Rickyn(kin) suhteen laidasta laitaan. Ja taasko minä torjun hänet jotta oikeasti saisin kidutettua itseäni, mihin olen joskus aikaisemmin tottunut? Mietin, että pitäiskö minun vain antaa kaiken turhan stressin ja epäilyksen olla ja antautua vastaanottamaan sitä rakkautta, mitä joku niin kovasti tahtoo minulle antaa? Vai enkö vain yksinkertaisesti pysty siihen koskaan? Koska heti kun pääsen tähän tilanteeseen, niin alan taas käyttäytyä huonosti toista kohtaan. Torjun kaikenlaiset toisen yritelmät saada juttumme toimimaan. Pienikin epävarmuus laajenee silmissäni ja pilaa koko luottamussuhteen toiseen, jotten vain voisi antaa tilaisuutta normaalille tapailulle. Mutta sellainen olen kai ollut jo tositosi pitkään. En koskaan menneen pitkän parisuhteeni aikana unohtanut sitä viikonloppua, kun eksäni oli soittanut jollekin entiselle heilalleen riitamme aikana. Ikinä enää sen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen, vaikka mitään sen enempää ei tapahtunutkaan. Olen ajatellut, että sinkkuaika kasvattaisi minut ulos luontaisesta epäluottamuksesta, mutta nähtävästi ei! Huomaan oikeastikin ajattelevani heti asioiden edetessä tietyn pisteen yli, että nyt sillä toisella on takuulla treffit tai jotain muuta meneillään. Ajattelen reflektinomaisesti että toinen valehtelee pikkuasioista jos hän on jäänyt kiinni jostain mitättömästä valkoisesta valheesta. Ihan typerää. Koska samaan aikaan ajattelen, että olen varmastikin toisen elämänrakkaus. Siis kaikki on aivan ihmeellisesti emotionaalisessa ristiriidassa. Alan heti omassa päässäni muuntautua inhottavaksi pompottelevaksi tyttöystäväksi, vaikka hillitsisinkin sen ulospäin. Minun pitäisi olla kiva ystävä ja potentiaalinen deittikumppani, mitä osaan hyvin esittääkin. Ei kuitenkaan savua synny tässäkään tilanteessa ilman tulta. Koska Ricky on myös ailahtelevainen ja helposti tulistuva. Ja mielestäni hän on miellytääkseen minua keksinyt juttuja joskus päästään. Ja valehdellut muun muassa juomisestaan. Ainakin kerran. Ja lähetellyt flirttailevia viestejä muille. Niin. Että olenko nyt oikeutettu olemaan epävakaa ja rasittava. Vuorotellen minun tekisi mieli nähdä Ricky heti ja saada käperryttyä hänen kainaloonsa. Silloin saatan laittaa hänelle jonkun turhan viestin, koska haluan vain että hän antaa edes vähän minulle huomiota. Ja koska tiedän, että hän alkaa kysellä, että milloin voitaisiin tavata, ja se tuntuu hyvältä. Mutta sitten seuraavaksi saatan ajatella hänen olevan inhottava valehtelija, jolloin torjun hänen ystävällisyytensä ja saatan kymästi ilmoittaa, että olisi parasta ettei vähään aikaan nähdä koska hän stressaa minua typeryydellään. Nytkin tällä hetkellä olen aloittanut keskustelun Rickyn kanssa, koska olen katunut sitä, etten ole suostunut sopimaan tapaamista huomiselle, vaan tarjoutunut viemään unohtuneen tavatan kioskille, kuten Ricky itse aikaisemmin on ehdottanut. Koska Rickykin on ailahtelevainen. Oikeasti minua on harmittanut niin kauheasti se, ettemme voisi viettää koko iltaa hänen luonaan, kuten salaa olisin halunnut, että kiukuttelen siksi. Mutta keskustelun edetessä käymme taas Rickyn utelun johdosta lävitse asioita, joita hän on mielestäni tehnyt väärin. Ja samalla saan ärsyynnytettyä itseni niin, että ajattelen, että on parempi ettemme sitten näe enää ikinä. Koska eihän tästä jutusta kuitenkaan tulisi mitään. Ja samalla Ricky sanoo, että antaa koko jutun olla. Ja minuutin päästä taas kysyy jotain turhaa ja toteaa, että eikö jo voitaisi kokeilla oikeaa parisuhdetta. Mehän jo aloitettiin! Ricky toteaa, josta oikein kiukkuunnun ja sanon, että miksi hän samaan aikaan pokailee muita jos kerran kuvittelee aloittaneensa suhteen kanssani. Ehkä olemme molemmat yhtä epävakaita tässä asiassa ja ansaitsisimme toisemme. Vaikka keskustelumme etenee ihan päättömäksi kinaksi taas, niin minua naurattaa. En ole pitkään aikaan ollut osana mitään näin lapsellista. Alla olevat viestit eivät ole järjestyksessä, mutta kuvastavat hyvin tätä sekopäisyyttämme.

 

  

crazy bitch is back

On nämä oppimisprosessit kyllä aika pitkäkestoisia. Olen kävellyt töihin kauniissa kirpakassa auringonpaisteessa joka ei juurikaan lämmitä purevan pakkasen läpi, ja miettinyt omaa keskenkasvuisuuttani. Pudistelen henkisesti itselleni päätäni. En vaan taaskaan ole pystynyt käyttäytymään niin kuin olen koko ajan halunnut, vaan heti tilaisuuden tullen sisäinen Crazy Bitch on ottanut valtaa. Eli otan jonkun asian paljon henkilökohtaisemmin kuin haluaisin ja sitten käännän koko tilanteen päälaelleen vaikken edes haluaisi. Mutta uhraan omankin hyvinvointini siksi, että saisin kidutettua riittävästi toista ihmistä. Olen ehkä loukkaantunut ja haluaisin vain tiukan halauksen, mutta sen sijaan olen ilkeä ja työnnän toisen mahdollisimman kauas nokkelilla ja ylimielisillä jutuillani. Fiksua! Aplodit taas tälle. En tiedä onko kyse sitten ylpeydestä vai olenko oikeasti niin traumatisoitunut etten vaan siedä minkäänlaista epävarmuutta. Vaadin täysin häikäilemättömästi muilta asioita, joita itse en anna, ja sitten vielä suutun jos en niitä saa. Tänä aamuna voin laulaa Roope Salmisen mukana, mä oon ihan vitunmoinen kusipää. Eli siis maanantaina saimme väännettyä ees taas Rickyn saapumista luokseni. Hän olisi tahtonut tulla heti suoraan kun pääsen töistä, mutta minä haluan ehdottomasti mennä rauhassa suihkuun ja katsoa että pahimmat muuttoroskat on laitettu sivuun. Ensin Ricky sanoo ettei sitten tule, mutta puoli tuntia myöhemmin hänelle sopiikin iltatapaaminen. Huomaan, että häntä jännittää se, että hän joutuu mahdollisesti tapaamaan samalla sukulaisiani ja jäämään kenties yöksi. Onhan se jo joku askel johonkin suuntaan! Olen tosi leppoisassa ja pehmoisessa maanantaiolossa, joten toivotan hänet tervetulleeksi, vaikka olisin ollut ihan tyytyväinen kohtaamisemme lykkääntymisellekin. Ricky on ihan oikeasti tulossa kylään luokseni! Lupaan mennä häntä vastaan ulos, vaikka kuuman suihkun jälkeen se on vihoviimeinen asia, jonka haluan tehdä. Kuten silloin aikaisemmin olen mennyt Jukkaa vastaan. Nyt ajatus siitä, että hän on nukkunut minun sängyssäni tuntuu ällöttävältä. Outoa, että vaikka me olemme saaneet palautettua hyvät kaverilliset välit, niin silti hän fyysisellä tasolla inhottaa minua. Ricky on aikataulussa ja kun kävelen häntä vastaan, niin olen iloinen, että hän saapuu. Tiedän, että meillä on hauskaa viettää yhdessä arki-iltaakin, koska kaveruustasolla kaikki sujuu välillämme hyvin. Ricky saapuu oikeaan aikaan oikealle pysäkillä, missä olen jo vastassa. Halaamme ja hän on taas pukeutunut tyylikkäästi. Alamme heti valitella kylmää säätä ja päätämme hakea yhden viinipullon matkanvarrelta leffan seuraksi. Kaikki on luonnollista ja mukavaa.

Ricky on hymyileväisellä ja sosiaalisella tuulella, eikä meille tule kertaakaan mitään vaivaantuneita hetkiä. Tilanne on uusi. Ympäristö on uusi. Joten pienille takkuiluille on tilaa. Mutta niitä ei tule. Kaikki sujuu hyvin. Ricky tervehtii sukulaisiani puheliaasti ja on kuin jo vanha tuttu. Olen tyytyväinen ja tunnen kaiken olevan kauhean vaivatonta. Korkkaamme viinin ja valitsemme leffan, jota tuskin edes katsomme, kun höpötämme koko ajan jotain maan ja taivaan väliltä. On selvää, että Ricky jää yöksi, ja kun viinipullo on tyhjä ja elokuva loppunut, niin hiivimme pikkuhiprakassa sänkyyni. Vähän ehdimme pelehtiäkin ennen kuin nukahdamme  kevyeen viininhöyryiseen uneen jakaen minun pienen peittoni. Ricky nukahtaa minun tyynylleni ja minä joudun käyttämään vieraalle tarkoitettua tyynyä, mutten valita, vaan painaudun häntä vasten ja nukun kohtalaisen hyvin. Herään keskellä yötä kissan metelöintiin ja päätäni vähän särkee. Nykyään kai pienempikin määrä viiniä aiheuttaa sen, koska juon niin harvoin alkoholia. Keskellä yötä tuntuu vähän hassulta, että juuri Ricky on siinä nukkumassa minun sängyssäni, ja pyörittelen ajatuksia päässäni vähän aikaa ennen kuin nukahdan kellonsoittoon asti. Aamulla Ricky haluaa jatkaa siitä mihin jäimme illalla ja nautimme toisistamme kahdesti, ennen kuin Ricky nousee ylös sängystä. Minä valitan päänsärkyä ja totean, että saan vielä nukkua vartin, joten nousen ylös vain pikaisesti halaamaan Rickylle heipan, kun hän lähtee luotani. Ihan niin kuin minä aina olen lähtenyt muiden luota. Kaikki sujui siis hyvin. Saan karistettua päänsäryn ja oloni on toiveikkaan lämmin. Meillä on ollut nyt niin kivaa, että tuntuu siltä kuin mikä vain olisi mahdollista! Ricky viestii heti aamulla, että joko nyt voisimme seurustella! Mutta vastaan hymyillen, ettei mihinkään ole kiire. Katsotaan tilannetta päivä kerrallaan. Huomaan, että Ricky on unohtanut jonkun tavaransa luokseni ja se ilahduttaa minua, koska sehän tarkoittaa sitä että meidän on vielä pakko tavata. Olo on tiistaina väsynyt, mutta hyvin sujunut deitti-ilta saa kaiken hieman kevyemmäksi. Sitten lounastauolla menen someen ja huomaan feedissäni, kuinka Ricky on tykännyt jonkun naisen seitsemästä kuvasta ja kommentoinut niihin sydämiä ja muita flirttailevia kommentteja. Ihan niitä samoja, joita minulle kirjoittelee. Ei nyt, vaan juuri ennen kuin olimme sopineet tapaavamme edellispäivänä. Argh. Miksi minun pitikään nähdä tämä. Ja miksi ihmeessä hänen on täytynyt olla niin typerä, että julkisesti näyttää yrittävänsä pokailla jotain naista, joka on hyvin todennäköisesti joku hänen ihastuksen kohteensa ja tapailukumppaninsa. Jotain sellaista kuten minäkin. Ensialkuun hillitsen itseni aika hyvin. Vastaan johonkin Rickyn viestiin neutraalisti ja rauhallisesti. Jotenkin saan sanottua, että olen huomannut tismalleen samat sydänkommentit häneltä jollekin naiselle, joita aina minulle lähettelee. Ja pyydän, ettei hän aseta minua johonkin deittirinkiinsä, vaan jättää minut ulkopuolelle jos kerran samaan aikaan julkisesti flirttailee noin voimakkaasti muille. Ja sitten alkaa joku pyörremyrsky ja pian olemme käsitelleet asiaa joka suunnalta ja tehneet kunnon pesäeron. Rickyn mukaan hän saa lähettää sydämiä ystävilleen, ja niin saakin. Mutta en ole idiootti. Erotan kyllä kaveruudet muista kontakteista. Käymme tätä läpi noin tuhansin viestein ja olen periksiantamattoman viileä. En syyttele tai riehu vaan olen etäisen kylmä. Aloitan neutraalin keskustelun Javierikin kanssa saadakseni muuta ajateltavaa ja hän tarttuu heti keskustelunaloitukseeni innokkaasti. Ja Akukin tahtoo jutella niitä näitä. Samoin kuin Jukka ja Simo. Se joku kimppakivaa ehdottanut tinderdeittikin ottaa yhteyttä. Saan ajan kulumaan jutellen muiden kanssa ja sivuuttaen Rickyn. Menen nukkumaan vähän hämmentyneenä koko tilanteesta. Mutta olo ei ole ahdistunut. 

Keskiviikkona Ricky yrittää ystävällisesti aloittaa normaalin keskustelun, mutta pidän tiukan linjani, vaikka samaan aikaan tiedän ettei minun tarvitsisi. Tunnen sisäisesti ihan erilailla, kuin mitä annan itsestäni ulos. On kuin jokin automaattinen narsistinen psykopaatti ohjailisi sormiani näppäimistöllä, kun olen Rickylle ilkeä ja täysin periksiantamaton. Jostain syystä silti tunnen, että tälläkin keinolla voin saada mitä haluan. Että ensin voin pelleillä ja olla kauhea ja sitten myöhemmin antaa periksi, kun toinen jaksaa tuhannennen kerran lepyttää minua? Sairasta. Eikä se toivottavasti pidä paikkaansa. Ja sitä paitsi ajan vain toisen pois tällä tavalla. Ajan toisen syliin, kuten useat naiset omalla toiminnallaan tekevät. Mutta tiedostan sen ja nähtävästi myös olen sen valmis hyväksymään. Olen masokisti. Ricky sanoo, ettei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää. Sanoo olevansa luottamukseni arvoinen. Sitten pyytää anteeksi ja lupaa ettei enää tee niin jos vain saa tilaisuuden. Mutta sivuutan kaiken kylmästi. Selitän, että olen juuri viime vuonna ollut tilanteessa, jossa toinen on luvannut minulle ummet ja lammet ja vannonut rakkautta. Ja vaikka se oli tosi vaikeaa kaikin puolin. Niin en koskaan ajatellut, että hän olisi samaan aikaan selitellyt samoja asioita jollekin muulle. Toki kaikki oli erityistä. Mutta se oli samaan aikaan omalla tavalla erityistä hänelle myös jonkun toisen kanssa. Ja se kai oli se yllätysefekti joka hajotti minua. Että oli joku muu ketä kohtaan hänellä oli ehkä yhtä voimakkaita tunteita - ja lopulta voimakkaampia. Enkä minä tajunnut mitään. Tätä kirjoittaessani Rickylle herkistyn vähän ja kierin hetken itsesäälissä. Mutta nyt Rickyn pieni lipsahdus on herättänyt puolustusmekanismini tässä asiassa niin, että koen hänen heti toimineen minua vastaan lähes yhtä pahasti. Vaikka hän, kuten minäkin, on ollut aivan vapaa tekemään mitä haluaa. Silti loukkaannun. Ei mitään hiton logiikkaa, mutten voi itselleni mitään. Joten ennemmin aiheutan meille välirikon ja tuhoan lämmenneet välimme, kuin annan mitään ymmärrystä hänelle. Ylpeyteni ei anna anteeksi sitä, että hän on ollut kiinnostunut muista ihmisistä samalla kun olen itse torjunut hänet. Hullua. Ricky ei osannut odottaa tätä. Hän kysyy että eikö yhteinen yömme merkinnyt minulle mitään. Vastaan kylmästi ettei enää. Sitten Ricky sanoo ettei tahdo nähdä minua enää koskaan. Voin lähettää unohtuneen tavaran postissa. Mutta sitten taas hetkeä myöhemmin toivoo, että voisimme olla edes ystäviä. Sanon, että minulle kaikki on aivan sama. Vaikka ei ole. En tiedä itsekään, että onko tämä jotain peliä josta oikeasti nautin? Että nyt kun hän osoittautuikin normaaliksi mieheksi joka ei ole vain odotellut minua koko tätä aikaa, niin voin kostaa ja purkaa hänelle kaikki minulle tehdyt vääryydet. Enkä välitä siitä, että samalla menetän hänet, koska onhan minulla muita. Vai menikö juttumme liian pelottavaksi ja aloin oikeasti tykätä Rickysta? Ja nyt sain pienen tekosyyn tuhota kaiken, ettei minun tarvitsisi myöhemmin taas pettyä pahemmin. En ole ihan varma, mutta minusta ei tunnu että mitään olisi edes tuhottu. En tiedä miksi.  

 

Oman lääkkeen maistiaiset

Tosi kummallista. En ole pitkiin aikoihin tuntenut tätä ihmeellistä mustasukkaista kaipuuta ketään kohtaan. Yritän miettiä, että voisinko olla yliväsynyt tai stressaantunut töistä, kuten esimerkiksi tasan viikko sitten, ja nyt vain projisoida negatiiviset tunteeni Rickyyn. Minulla on se sama ärsyttävä olo, kuin aina silloin kun eksäni lähti jonnekin ja sulki puhelimensa. Se sellainen inhottava voimattomuus, kun ei voi tehdä yhtään mitään, eikä voi ilmaista toiselle kiukkuaan tai suruaan tai katumustaan, koska toinen on tavoittamattomissa. Siis nyt ei tietenkään ole samankaltainen tilanne päällä Rickyn kanssa, mutta tunne on jostain syystä samanlainen. Silloin aikanaan itkin turhautumistani kauhean helposti ja ryvin itsesäälissä odottaen puhelin kädessä, että eksä olisi soittanut. En tajua miksi? Enkä nyt tosiaankaan aio toimia niin, mutta juuri kun olen kehunut, että osaan sivuuttaa kaikki tällaiset linjoilta katoamiset hienosti ja tunteettomasti, niin huomaan tuijottelevani someani ja odottelevani että milloin Ricky palaa vastaamaan viimeisimpään viestiini. Miten tähän pisteeseen taas päästiin? Koko torstaiaamun olen keskittinyt töihin enkä ottanut häneen mitään yhteyttä. Sitten lounasaikaan Ricky viestii minulle ensin. Hän kysyy, että tapaammeko tänään. Jes! Juuri tätä minä odotin. Odotan hetken ja vastaan, että hän voisi tulla luokseni ja sitten voimme jäädä yöksi minun sänkyyni tai lähteä hänen luokseen. Ihan vain siksi, koska eilen puhuimme aika pitkään puhelimessa siitä, että minä olen aina se joka matkaa toisen luo, joten miksei tilanne joskus voisi olla toisinpäin. Haluan että hänkin näkisi vaivaa minun näkemisekseni. Muutakin kuin jankutusta. Ja kun teen tämän ehdotelman niin Ricky katoaa jonnekin linjoilta koko iltapäiväksi. Lähden töistä ja minulla on niin nolo ja ärsyyntynyt olo, että jo melkein viestin hänelle jotain äärimmäisen lapsellista. Kuten että älä sitten tule! Kutsun jonkun toisen! Mutta sen sijaan lähetän hänelle viestin, jossa pyydän jotain kommenttia, jotta voisin suunnitella omaa iltaani sen mukaisesti. Vaikka ei minun tietenkään tarvitse suunnitella yhtään mitään. Haluan vain että hän on taas linjoilla minua varten kuten aina tähänkin asti. Miksi minusta sitten tuntuu näin kurjalta? Siksi koska henkilö, jolta olen odottanut aina pelkkää hyväksyntää ja lämpöä ei enää ehkä haluakaan minua. Henkilö jota olen pitänyt itsestäänselvänä, onkin ehkä havainnut minun huonot puoleni, eikä ole valmis hyväksymään niitä enää. Ehkä hän saikin kaiken mitä minusta halusi eikä enää koe tarvetta miellyttää minua. Ehkei hän ole koskaan ollut minuun niin rakastunut kun on esittänyt, vaan selitellyt samaa lorua monille naisille, ja nyt joku niistä on helpompi tapaus. Kauheaa, että tällaiset ajatukset taas täyttävät mieleni. Mutta ne ovat vain ajatuksia, eikä minun tarvitse pitää niitä kovinkaan realistisina. Saattaahan hän vain leikkiä vähän vaikeastitavoiteltavaa ja kuitenkin haluta pian nähdä. Tai sitten hän on nukahtanut päiväunille.

 

Tyhmät miehet! Tyhmä minä. Olen vitkutellut kaikkea friendzonessa äärimmilleen ja se voi osua omaan nilkkaani. Tiedän kyllä, että tapaamme Rickyn kanssa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin jos vain haluan, mutta minua raivostuttaa, että joku leikkii kanssani tällaista leikkiä. Että joku onnistuu suututtamaan minut katoamistempullaan. En kai siedä häviötä tällaisessa tilanteessa. Olen tottunut olemaan se joka päättää mitä tehdään ja milloin. Siis ainakin Rickyn suhteen. Ja nyt kun en saakaan sitä heti mitä haluan niin kaikenlaiset lapselliset negatiiviset ajatukset ja tunteet valtaavat mieleni. Ainakin aallottain. Eihän millään tällaisella asialla ole mitään merkitystä suuremmassa mittakaavassa, etenkään jos me emme ole Rickyn kanssa kuitenkaan toisillemme luodut henkilöt. Ja jos olemme, niin sittenhän me varmasti päädymme yhteen tällaisista välikohtauksista riippumatta. Eli turha stressata. Annan itselleni luvan ärsyyntyä, mutta en huolestua sen enempää. Viikonloppu on taas ovella ja Ricky viettää sen lastensa kanssa. Ja minä olen vapaa tekemään ihan mitä tahdon. Tämä on minulle aivan oikea opetus koska olen ollut niin välinpitämätön Rickya kohtaan, joka ei ole tähän mennessä tehnyt koskaan mitään muuta kuin kaivannut minua ja pitänyt kotinsa minulle avoimena. Ehkä nyt osaan jatkossa käyttäytyä häntä kohtaan erilailla. Ymmärrän, että hänestä on tuntunut moneen kertaan samalta kuin minusta nyt. Ymmärrän jopa pienen kostonhalun. Saan maistaa omaa lääkettäni. Oppimiskokemus. Istun tässä kotona ja vilkuilen etenevää kelloa ja mietin ohimennen, että vaihtaisinko hänen lempinimekseen Asshole facebookin messengeriin. Mutta onneksi osaan vähän hillitä itseäni. En lähde nyt tähän leikkiin mukaan, vaikka tekisi ihan kauheasti mieli. Tekisi mieli pilata kaikki ja loukkaantua ihan täysillä. Mutta koitan edes muuttaa mennyttä käyttäytymistäni järkevämmäksi. Aion odottaa kärsivällisesti, että hän palaa linjoille ja sanoo jotain. Koitan odottaa niin kauan että saisin lisättyä hänen reaktionsa tähän tekstiin, mutta vartit vain vierivät eteenpäin. Olen tällä viikolla jutellut pitkään Ossinkin kanssa. Hänellä on taas jäänyt vähän putki päälle, ja noin tuhannennen kerran hän aikoo lopetetaa alkoholin käytön. Kannustan Ossia ja lohdutan, että tässä me kaikki mennään yksi askel taakse ja 1,2 askelta eteen. Hitaasti mutta varmasti. Onkohan Rickylla oikeasti ongelma juomisen kanssa? Taidan ajankuluksi mennä suihkuun siltä varalta, että onnistummekin vielä näkemään tänään. Eihän sitä koskaan tiedä, ja se säästää taas vastaavasti aikaa huomiselta. Ajelen sääret ja kaikki paikat oikein hitaasti ja koitan kulutella aikaa mukavilla tavoilla. Sitten en enää jaksa kuluttaa vettä ja huomaan ettei minun tee mieli syödä ruokaa. Haluan nähdä mitä Ricky sanoo selitykseksi sille, että yhtäkkiä vain on jättänyt reagoimatta viestiini. Tämä on juuri sitä toimivaa vallankäyttöä pahimmasta päästä. Hiljaisuus. Kummallista, että tiedän kyllä missä mennään, mutta annan sen silti vaikuttaa itseeni. Vai annanko? En ihan kauheasti, mutta vähäsen.

Kauniita unia

Näin yöllä taas tosi eläväisiä unia. Viimeisimmässä olen vierailulla Rickyn luona. Hänen naapurinsa on tullut kylään. Tuo naapuri on sellainen simpsakka lyhyt brunette, millainen itse en ole. Juuri sellainen, mitä miehet ajattelevat, kun sanovat että haluaisivat tulevan vaimonsa olevan tummatukkainen ja sinisilmäinen. Olen aina ärsyyntynyt siitä, että jotkut eivät mielikuvissaan kykene näkemään vaaleahiuksista naista vaimomateriaalina. Blondit ovat tyhmiä ja kevytkenkäisiä. Tottakai olisin voinut värjätä hiukseni, jos asia todella olisi minulle merkityksellinen. Mutta minua ei ärsytä se, etten itse ole tuollainen näppärä tummatukka, vaan minua ärsyttää ihmisten stereotyyppinen typeryys. Minua ärsyttää se, että olen saanut monta kertaa kuulla, kuinka yllätän kanssakeskustelijan sillä, etten olekaan yksinkertainen idiootti. Tai oikeastaan, ei se enää edes ärsytä minua. Se saa minut tuntemaan oloni juuri niin paradoksaaliseksi, mikä ehkä haluankin olla. Mutta silti haluaisin olla lyhyempi. Sitten voisin olla ihastunut spontaanisti lyhyisiin miehiin helpommin. Eli siis, Rickyn naapuri on unessani tullut kylään Rickylle. Näen kuinka he vilkuilevat toisiaan merkityksellisesti ja tyttö naapurista alkaa asettua aloilleen. Ricky menee hänen viereensä istumaan ja tunnen tulevani sivuutetuksi. Haluan huomiota ja alan tehdä lähtöä toivoen, että Ricky pyytää minut jäämään. Mutta sen sijaan hän näyttää tyytyväiseltä ja tajuan, että naapurikin haluaa että häivyn paikalta. Yritän keksiä jonkun tekosyyn miksi en lähtisikään, koska en todellakaan halua, että naapuri saa osaansa Rickystä, jonka piti olla rakastunut vain minuun! Todellisuudessa en ole koskaan nähnyt tuota naapuria. Olen vain kuullut, että heillä on ollut jotain erimielisyyksiä Rickyn kanssa. Enkä tiedä asiasta tarkemmin. Hassua, että alitajunnassani olen muodostanut tuosta naapurista uhkakuvan. Juuri sellaisen minun vastakohtani. Pelkään kai, että aina kaikki valitsevat jonkun ihan erilaisen naisen kuin minä. Niin on käynyt monta kertaa. Pitkäaikainen eksäni vaihtoi lennosta naiseen, joka on täysi vastakohtani ulkoisesti. Samoin se tyttö, jonka kanssa näin kerran Alexin oli lyhyt ja tumma. Roni valitsi naisen, joka on ihan erilainen kuin minä. Eli tylsä, kuten Karri sanoi! No ei. Mutta ilmeisesti edelleenkin jollain tasolla pelkään, että jään aina kakkoseksi tuon tyyppiselle naiselle. Vastakohdalleni. Minä olen seikkailu, mutta joku muu on kotisatama. Onko se sitten huono asia? Ehkä minä olen se, ketä nämä miehet muistelevat vuosien päästä miettiessään menneitä sinkkuaikoja. Ehkä joskus joku heistä miettii, että mitä kuuluu sille villille ja hauskalle sinkkutytölle, jonka kanssa pidettiin hauskaa. Sitten he etsivät nimeni facebookista ja näkevät hääkuvani ja huudahtavat mielessään kulmakarvojaan kohottaen, että ai hänet pystyikin saada omaksi! Tai sitten ei.

Miksi siis näen tällaista unta nyt? Ehkä siksi, että olemme koko torstai-illan jutelleet Rickyn kanssa. Hän on ollut pidättäytyväisempi, joten minä olen puolestaan ollut innostuneempi. Heti kun olen vähänkin aloitteellinen niin Rickyn hyvä esitys coolista etäisestä miehestä romuttuu. Hän ei malta olla soittelematta minulle vähän väliä ja kysymättä kolmea kertaa, että mitä teen. Onnistumme alustavasti sopimaan, että voisin vierailla hänen luonaan viikonloppuna, mutta senkään jälkeen Ricky ei osaa hillitä itseään vaan jankuttaa, että sitten kanssa tulet! Minulla menee hermo ja totean hänen jälleen ajavan minut pois ahdistavalla jankutuksellaan. Ricky haukkuu minua narsistiseksi ja minä saatan vahingossa sanoa, että hän käyttäytyy taas kuin nainen jolla kuukautiset kaksytneljäseittemän, enkä siedä rasittavia akkoja. Tässä välissä Ricky on ehtinyt kertoa minulle naapuristaan, joka kuulemma on käynyt hänen luonaan valittamassa jostain asiasta. Naapuri, joka tahtoo leikkiä Mind Gameja. En ymmärrä yhtään mitä Ricky tarkoittaa, ja kun hän ei itsekään osaa tarkentaa juttujaan, niin päädyn siihen, että Ricky haluaa tahalleen aiheuttaa minussa mustasukkaisuutta. En lankea tällaisiin juttuihin oikeassa todellisuudessa, mutta unissani nähtävästi kyllä. Kinasteltuamme en enää vastaa Rickylle mitään koko iltana. Nukun hyvin ja perjantaiaamuna hänen tapaamisensa kutkuttaa mieltäni silti. En tiedä miksi. Emme ole tavanneet pariin viikkoon ja ehkä se riittää tauoksi. Ehkä pidän hänestä enemmän kuin osaan arvata? Ehkä haluan vain hoitaa sijoituksiani ja pitää huolta siitä että omistusoikeuteni Rickyn tunteisiin säilyy minulla, vaikken ole valmis maksamaan palvelumaksuja. Ehkä unessa tuntemani ärsytyksen ja mustasukkaisuuden tunteet ovat valuneet tähän maailmaan. Siispä lähetän hänelle huomenet toivottavan gif-animaation, johon hän vastaa heti sometarralla. Näin on vanhat kinastelut anteeksiannettu. Tiedän, että hän odottaa minua luokseen siitä huolimatta että edellisenä iltana on sanonut, että olen liian itsekäs ihminen hänen seurakseen. Kuulemma sellainen inhottava kuin hänen eksänsä. Vilkuilen Javierin vihreää palleroa tietokoneeni näytöllä ja puntaroin, että haluaisinko nähdä hänet. Tottakai, mutta en ehkä vielä. Ehkä haluan, että hän soittaisi minulle yöllä, kuten usein teki silloin vuosi sitten. Tai viestisi edes, kuten teki jatkuvasti pari kuukautta sitten. Jos hän ei tee sitä, niin ehkäpä minä teen. Joku kerta. Mutta mitäköhän Karri tekee? Mitäköhän Dim tekee? Mitäköhän minä teen.

Bye bye baby

Jes, taas on kiva ja kirkastaivainen maanantai! Heti aamun alkuun avaan pitkästä aikaa keskustelun Manuelin kanssa. Vaihdamme viimeisimmät deittikuulumiset ja mietimme, että ehkäpä lähiaikoina löytäisimme sopivan muutamatuntisen, jotta voisimme nauttia lasilliset viiniä ja katsella mahtavan hyvää sarjaa, joka on jäänyt kesken jonnekin kolmoskauden lopulle. Vielä olisi pari kautta katsottavana! Muistan kuinka näimme toisiamme tosi usein reilu vuosi sitten. Varmaan pari kertaa viikossa? Menin hänen luokseen usein arki-iloina ja viikonloppuina. Ensinnäkin siksi  koska meillä oli tosi kivaa, ja toisekseen siksi koska olin häneen ihastunut ja toivoin hänenkin ihastuvan minuun. Mutta sitten tapasin Ronin ja lopetin kaikki ylimääräiset säädöt Manun kanssa vaikka puhdas kaveruus jäikin onneksi säilymään. Vuosi sitten puhuimme Manun kanssa siitä, kuinka vihdoinkin vuodesta 2017 tulisi Se Vuosi kun kaikki hyvät asiat alkavat tapahtua. Mutta todellisuudsta vuoden 2017 alusta tuli ehkä yksi masentavimmista pitkään aikaan Ronin vuoksi. Nyt loppua kohden vuosi on parantunut! Minun vointini on parantunut! Mutta muutoin olemme Manun kanssa ihan samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Ja tällä kertaa intoilemme yhdessä vuoden 2018 alkamisesta! Jee, viimeinkin se onnen vuosi kun tapahtuu ihania ikimuistettavia asioita! Hetken jo luulin, että Jukan myötä 2017 olisi sittenkin ollut Se Vuosi. Mutta ei se mennyt niin. Nyt kaikki on hänen ja minun välilläni ohi kaveruutta lukuunottamatta. Ja oloni on ihanan kevyt ja helpottunut. Olen pelännyt, että jos jään nyt yksin, tai  "yksin" ja luovun takuuvarmasta Jukasta, niin palaako ahdistus? Palaako vielä lievänä kytevä fomo yhtä voimakkaana kuin aikaisemmin? Vai olenko parantunut ja laastaroitunut niin, että pärjäisin pieniä hetkiä itsekseni? Että pystyisin nyt olla hätiköimättä ja viettää rauhallisia koti-iltoja kuten viime viikkoina olen tehnyt. Odotan jännityksellä miltä minusta alkaa tuntua. Hyppäänköhän uudelleen karusellin kyytiin?

En ole nukkunut koko viikonloppuna laisinkaan, lukuunottamatta tunnin päiväunia sunnuntaina. Sen sijaan olen juuri nukkunut yhdeksän tunnin ihanat yöunet ja oloni on energinen! Valvominen on hauskaa. Ainakin tuollaisissa pienissä vapaaehtoisesissa pätkissä viikonloppujen ratoksi. On niin hauskaa, että nukkuminen tuntuu turhalta ajanhukalta! Edellisinä viikkoina olen nukkunut joka yö ainakin sen pari tuntia, mikä on myös täysin ookoo, mutta nyt ei tarvinnut nukkua ollenkaan. Kuten olin uumoillut vietimme hauskan perjantain Elinan ja muutaman muun ystävän kanssa. Viime hetkellä perjantai-iltana saimme päähämme lähteä johonkin landelle ug-reiveihin, missä tanssimme aina aamukuuteen saakka! Pääsin taas taa siihen mielettömään flowhun missä valoja tanssialttialla katsellessa muuttuu osaksi sitä taikamaista kokonaisuutta. Sävelet lävistävät vartalon nautinnollisesti. Kaikki ympärillä muuttuu erinäköisiksi visuaalisiksi kokonaisuuksiksi. Valot leijuvat ympärillä. Vuoroin kaikki näyttää teatterilta, merenpohjalta, neonvärisateelta ja niin edelleen. Käsillä imetään sitä upeutta itseensä. Liikutaan joko hitaasti tai nopeasti riippuen miltä ääneet tuntuvat ja kuulostavat. Ah aivan fantastista. Siitä juhlista löydämme helposti mukavaa jatkoseuraa aina keskipäivään saakka. Joku ennestään tuntematon seurueen kundi kai olisi jollain tavalla tahtonut tehdä minuun lähempää tuttavuutta, mutta noissa oloissa vaan en ole juuri ollenkaan kiinnostunut mistään romanttisista aikeista kenenkään tuntemattoman kanssa. Tai ehkä jos joku oikeasti kiinnostava osuisi kohdalle? En ole juhlimassa ollessani törmännyt aikoihin kehenkään kiinnostavaan henkilöön. Ehkä olen vaan liian vaativa? Tuokin poikaparka puhui jotenkin oudosti kirjakieltä ja yritti tehdä vaikutusta jollain ylikilteillä selityksillä itsestään? En tajua, mutta ei vaan kiinnosta. Oli kivaa, moikkamoi! Sieltä mukavilta jatkoilta seikkailen hyvissä fiiliksissä käymään kotona ja sukulaisen luona ennen uutta iltaa. Olo on aina seuraavana päivänä sellainen ihanan kevyt ja pehmoinen. Mikään ei stressaa eikä huoleta. Parhaimmillaan pääsee sellaiseen omaan todellisuuteen, missä tuntuu, ettei mitään työpaikkaa tai deittihuolia ole olemassakaan. Kaikki muu tuntuu epätodelliselta ja kaukaiselta. Juuri nyt ei ole väliä millään muulla kuin tällä kivalla fiiliksellä tässä. Pidän siitä. Ja vaikka olo on tosi huoleton ja kaikki sivuseikat tuntuvat ihan merkityksellisiltä niin ei tule tehneeksi mitään typerää. On vain pieni hymy huulilla ja jos joutuu pyörimään kaupoissa tai julkisissa kulkuneuvoissa, niin tahtoo vain keskittyä musiikkiin ja omiin juttuihin ja toivoa, ettei kukaan tahdo aloittaa mitään keskustelua. Kaupankassalla pitää ehkä vähän tavallista enemmän keskittyä siihen että kuulostaa normaalilta. Etenkin lsd:n ihanana vaikutuksena on joskus sellainen sisäinen pause-tila. On vain mukava olo ja kaikki on hyvin, mutta sanavarasto ja aktiivisin huomiointikyky on ikäänkuin latauksessa. Ei tee mieli muodostaa mitään vaikeita lauseita tai miettiä mitään elokuvan juonta. Ajatukset ja ympäristö on täynnä sellaisia puutuneita ja sumeita kohta, jotka ovat jollain tavalla päivityksessä. Joten tekee mieli vain hymyillä ja antaa aivojen hoitaa itse itseään. Siksi etsin siellä vieraalla jatkoalueella tunnin metroaseman sisäänkäyntiä ja kun katson perheenjäsenten kanssa elokuvaa lauantaipäivänä, niin huomaan putoavani kärryiltä leffan juonen suhteen vähän väliä. Ja mietin samalla, että onkohan joillain ihmisillä päällä aina tällainen tila? Ettei oikein tajua kokonaisukuvaa, eikä osaa yhdistellä tapahtumia tai yksityiskohtia toisiinsa. Mutta heillä se ei ehkä tunnu näin kutkuttelevan levolliselta ja selkeästi väliaikaiselta.

Myös Jukka soitteli minulle perjantai-iltana ja olisi tahtonut nähdä. Viestitteli, että voisin mennä jatkamaan iltaa hänen kavereidensa luokse. Joo, periaatteessa, mutta nyt just oli muuta menoa. En loppuyöstä jaksa edes vastata hänen puheluihinsa. Lauantain aikana huomaan, että Jukka on selvästi kauhean ärsyyntynyt siihen, että minulla oli muuta tekemistä. Hän pommittelee minua viesteillä, joissa ilmoittaa tärkeänä, että hänellä on minulle sanottavaa, joten meidän pitäisi ehdottomasti tavata pian. Kerron, että olen lepäämässä kotona, enkä aio liikkua minnekään kuin vasta illemmalla. Jukka ei pysty pitäytymään asenteessaan vaan vaikuttaa ärsyttävän läpinäkyvältä. Hän oikein kerjää huomiota ja koittaa herättää minussa huolta selittämällä, että nyt on sellainen asia mitä ei voi puhelimessa sanoa, vaan on pakko nähdä. Mutta että siinä ei mene kuin yksi tunti. Kysyn, että voinko sitten  samalla ostaa häneltä sen laitteen. Jukka vastaa että siitäkin pitää erikseen puhua. Huoh. Ei voisi vähempää nyt nämä draamailut kiinnostaa. Mutta koska oloni muuttuu energiseksi niin ilmoitan hänelle voivani tulla moikkaamaan parin tunnin päästä. Haluan myös saada tämän asian pois päiväjärjestyksestä. Jukka antaa ennakkoon ymmärtää, että nyt hänellä on jotain tosi tärkeää sanottavaa, johon minun pitäisi varautua. Mutta minua ei kiinnosta. Oikeastaan toivon, että hän pian siellä olisi selittämässä, kuinka kokee, että meidän kannattaisi olla vain ystäviä. Siinä hän odottaisi, että säikähtäisin ja anoisin suhteen jatkoa. Vaikka oikeasti vain hymyilisin ja sanoisin, että olen samaa mieltä! Lähdetääks juhlimaan! No... laittaudun nätiksi ja innostun uudesta vapaaillasta! Tiedän jo ennakkoon, että on ihan sama minne päädyn, niin siitä tulee hauskaa. En ole kuullut mitään Dimistä, mutta juuri näissä viikonlopun meiningeissä en jaksa sitähään murehtia. Sovimme Jukan kanssa tapaavamme tutussa pubissa. Dramaattisesti Jukka viestii vielä ennen kohtaamistamme, että se paikka, jossa silloin kerran suudeltiin. Saavun täpötäyteen pubiin ja löydän istumapaikan. Pian Jukka saapuu ja hakee pullon viiniä pöytään. Minulle ei kauheasti maistu alkoholi, mutta pienen lasillisen voi siinä keskustelun lomassa nauttia. Olen hyvällä tuulella vaikka näen heti, että Jukka osoittaa mieltään ja näyttää nyrpeältä. Hän on yrittänyt pukeutua tavallista siistimmin ja tehnyt kai muutenkin itselleen jotain. Selittelen iloisena edellisestä illasta ja niistä näistä sivuuttamalla kokonaan hänen huomionhakuisen tympeytensä. Jukka kysyy oikein tarkasti missä olin ja kenen kanssa eikä pysty tai halua peitellä mustasukkaisuuttaan (tanssitko liian seksikkäästi siellä!!). Ja kerron tosi iloisesti selitellen illan hauskoja juttuja. Kysyn häneltä siitä laitteesta, että onhan asia niin kuten sovimme, että ostan sen häneltä tiettyyn hintaan. Jukka sanoo, että on saanut paremman ostotarjouksen ja haluaa minulta enemmän rahaa. Nauran ja sanon, että tuollainen jatkuva sovitun asian muuttelu on tosi epäkohteliasta ja tyhmää käytöstä. Myy se kenelle haluat, ei kiinnosta kun lähdet tuolle linjalle! Totean ja saan Jukan tuntemaan itsensä naurettavaksi. Hän on todennäköisesti kuvitellut, että voi käyttää valtaansa minuun tuon tyhmän laitteen avulla, mutta ei se minua niin paljoa liikuta, että alkaisin suostua Jukan päähänpistoihin. Itsehän hän koitti esittää aikaisemmin laupiasta samarialaista ja lahjoittaa koko laitteen perheenjäsenelleni lahjaksi. Sitten hän toteaa vakavana, että hänellä on tärkeää puhuttavaa. Jukka aloittaa selittämään kuinka hänestä minun olisi tärkeä tietää, että edellisiltana jossain ystävän luona oli ollut joku nuori nainen, joka oli yrittänyt iskeä Jukkaa. Oli kuulemma koittanut lähennellä! Kuuntelen hymyillen ja todeten välillä, että no voi sentään tai ihanko totta ikään kuin hän kertoisi jotain hauskaa juttua. Minua ei kiinnosta yhtään! Jukka ei saa minusta irti haluamaansa reaktiota. Sitten hän vaihtaa keskustelun entistä vakavammalle levelille. Panokset kovenee! Jukka sanoo, että häntä häiritsee nykyiset välimme. Se, etten pysty vastaamaan hänen kysymyksiinsä suoraan suhteemme laadusta. Otan huikan viiniä ja sanon hymyillen, etten edelleenkään ole valmis mihinkään sen kummempiin sitoumuksiin enkä jaksaisi nyt tuhlata kivaa vapaailtaa jankkaamalla samoista asioita. Totean, että Jukkahan itse edellisviikonloppuna otti minulta avaimen pois ja puhui kaveritasolle palaamisesta. Jukka sivuuttaa kokonaan lauseeni ja sanoo, että hänen täytyy saada tietää, koska hän stressaa välejämme ihan liikaa. Nyt on pakko valita joko kyllä tai ei, hän vaatii pelokkaalla katseella. Jukka selittää että ei voi pitää itseään poissa markkinoilta, jos ei voi olla minusta varma. Olen täysin rentoutunut ja cool ja sanon tylsistyneenä, että sitten se on ei. Sanon, että Jukka ei ole ymmärtänyt tähänkään mennessä sitä, kun olen sanonut etten ole valmis puhumaan mistään vakavammasta, ja nyt hän edelleen jatkaa painostamista. Miksi luulet että tämä auttaa?? Jukka koittaa pitäytyä coolina ja kokeilee erilaisia lähestymistapoja. Ottaa heti takapakkia ja selittää hermostuneena, että joo ei tartte sopia mitään! Edetään vain näin tapaillen sitten. Totean, että olen alkanut miettiä, että emme oikeasti ole toisillemme sopivat ihmiset, koska Jukka saa minusta esiin inhottavia piirteitä. En voi hyväksyä ja arvostaa häntä kaikissa asioissa. Jukka vauhkoontuu ja sanoo kovalla äänellä, että kuule sä olet sellainen nainen joka nalkuttaa aina kaikille! Että kyllä hän sen näkee! Jukka lisää, että en tule koskaan löytämään miestä, jolle en valittaisi siisteydestä tai muusta turhasta. Kohtautan olkapäitäni. Jukka vaatii minua selittämään kaikki asiat, jotka hänessä häiritsevät minua. Huokaisen ja sanon, ettei millään yksityiskohdilla nyt ole väliä. On vain yleinen tunne, ettei tässä ehkä ole järkeä kaveritasoa syvemmälle. Mutta Jukan vaatiessa kerron, että esimerkiksi ne nakukuvatykkäykset kertovat Jukan olevan hyvin erilainen ihminen, kuin mihin olen tottunut. Jukka tapauttaa kädet kovaäänisesti yhteen ja huutaa, että hyvä! Juuri tuon halusinkin kuulla. Että olet minusta mustasukkainen! Jukan silmät kirkastuvat ja hän sanoo, että nyt kaikki on hyvin! Innokkaana hän alkaa selittää, että teki ne tykkäykset vain siksi, että huomaisin sen. Face Palm. Selitän, että tuollainen käytös on tosi läpinäkyvää, eikä hän teoillaan saa minua kiinnostumaan itsestään vaan jotain aivan muuta. Jukka sanoo, että älä selitä senkin kyttääjä! En voi muuta kuin pyöräyttää silmiäni. Jukka intoilee, että nyt kokee kaiken olevan hyvin. Huoh. Sitten hän vaatii minua kertomaan lisää asioita jotka hänessä häiritsevät. Sanon vastahakoisesti, että elintapamme ovat ihan erilaiset. Esimerkiksi asioiden hoitaminen ja siisteys- ja raha-asiat. Jukka selittää, että aikoo pyytää entistä tyttöystäväänsä soittamaan minulle ja kertomaan, että Jukka osaa olla siistikin. Ei kiitos, sanon. Sanon, ettei tässä hommassa nyt ole järkeä. Jukka suutahtaa ja sanoo, että oli kertonut minun vaiheilustani eksälleen, koska tarvitsi keskustelutukea. Ihan vapaati, sanon. Jukka jatkaa, että eksä oli sanonut, että heitä se ämmä vittuun jo! Jukka katsoo reaktiotani ja toivoo, että jotenkin loukkaantuisin tuollaisesta, mutta sen sijaan totean, että eksä on varmaan oikeassa. Eikun sä et tajua, Jukka jatkaa, se sanoi, että sä vaikutut idiootilta ja tollanen kusipää-ämmä pitää deletoida heti! Se sanoi, et löydän tuhat kertaa paremman! Nyökyttelen ja otan kulauksen viiniä. En jaksa enää jatkaa tätä keskustelua. Kysyn Jukalta hänen loppuillan suunnitelmiaan ja totean ääneen kymmenennen kerran, että enää jaksa jauhaa tätä enää. Toivon, että voimme olla ystäviä. Jukan jutut menevät laidasta laitaan siten, että hän yrittää säikäyttää minua sanomalla, kuinka aikoo sitten heti mennä tinderiin (siitä vain) ja sitten taas hetken päästä hokee kuinka pystyy kyllä odottaa, kunnes olen valmis. En jaksa enää, vaan kysyn, että mennäänkö yhdessä vaikka pyörähtämään yhteisen tutun luona, ja se tietenkin sopii Jukalle. 

Ja näin meillä on mukava ilta yhteisten ystävien luona. Istun Jukasta kauempana tarkoituksella, ja keskityn vain hauskanpitoon kuten aina. Välillä huomaan Jukan tuijottavan minua säälittävän näköisenä. Sitten hän kaivaa puhelimen esiin ja alkaa selata tissikuvia niitä tsuumailleen ja kavereilleen esitellen. Kovaan ääneen hän koittaa selittää, kuinka on ton ja ton kanssa käynyt ulkona. Sitten hän taas muistaa sen eilisen naisen, joka häntä oli pokaillut ja alkaa yksityiskohtaisesti muka muille kavereille selittää kuinka nainen oli silitellyt hänen reittään. Ja samalla Jukka vilkuilee minua, että olenhan varmasti kuulolla. Olen mahdollisimman välinpitämätön Jukan juttuja kohtaan, eikä hän siedä sitä kauhean hyvin, koska seuraavaksi hän alkaa asentaa tinderiä ja ihmettelee kovaan ääneen lukuisia saamiaan viestejä. Aina ajoittain Jukka jättää "vahingossa" puhelimensa naamani eteen niin että joku keskustelu on siinä auki jonkun naisen kanssa. En huomioi, ei kiinnosta. Minulla on tosi hyvä flow, ja seurueen kanssa on tosi kivaa, joten päädymme kaikki yhdessä lähtemään pyörähtämään läheisellä klubilla. Siellä nautin olostani musiikin kutitellessa jokaista ruumiinosaani ihanasti. Jukka jatkaa äärimmäisen ällöttävää huomionhakuaan koko illan ajan. Milloin hän viestittelee jollekin naiselle ja ääntelee kovaan ääneen ihastuksen huudahduksia kuvia katsellessa. Sitten soittaa jonkun feikkipuhelun, ja seuraavaksi miettii ääneen, että tuleekohan joku hänen luokse yöksi. Joku baarin nainen kiinnostuu Jukasta ja tulee tekemään tuttavuutta. Teen hänelle auliisti tilaa. Jukka koittaa ärsyttää minua kaikin puolin kehumalla naista kauniiksi ja juttelemalla hänelle samalla minua hädissään vilkuillen. Hymyilen ja keskityn johonkin aivan muuhun. Ei liikuta yhtään! Heti kun nainen menee käymään vessassa Jukka kysyy, että saako hän lähteä naisen kanssa tanssimaan. Joo, tottakai! Mutta kun nainen palaa takaisin ja koittaa vetää Jukkaa tanssilattialle niin hän keksii jonkun tekosyyn jäädäkseen kanssani istumaan. Jukan ällöttävän läpiväkyvät yritelmät oksettavat minua. Vähän väliä hän huikkaa minulle jotain, millä tahtoo loukata minua ja siten saada varmaan minut tuntemaan oloni jotenkin huonoksi, jotta tykkäisin hänestä, vai? Jukka kumartuu puoleeni ja sanoo, että anteeksi mutta mun on pakko sanoa tää, sellainen Ei millään pahalla mutta -katse naamallaan. Sä näytät jotenkin kauheen epävarmalta koko ajan, sori, mut oli pakko sanoa. Hymyilen välinpitämättömänä ja sanon, että no ei voi mitään. Hän sanoo näin ainoastaan siksi, että muistaa sen kuinka joskus sanoin hänen näyttävän jatkuvasti stressaavan jotain. Sitten Jukka tekee suuren tekohaukotuksen ja sanoo, että aikoo lähteä pian kotiinsa. Ja sanoo, että sä varmaan tulet mun luokse. Öö, en ole tulossa. Haluan vielä jatkaa aamuun asti valvoen jossain jatkoilla. Ja minuuttia myöhemmin Jukka saa loistoidean järjestää lähellä asuvan ystävän luokse jatkot! 

 Fiilis on hyvä ja valvottaa ihanasti, joten menemme kaikki yhdessä tutun kaverin luokse jatkamaan yötä. Ja se on kivaa. Hyviä biisejä, hauskoja musiikkivideioita. Chilliä oleskelua! Paitsi, että Jukka taas tuijottaa minua surumielisen näköisenä. Yhtäkkiä hän alkaa hokea tippa linssissä, kuinka rakastaa minua. Olet maailman ihanin ja kaunein. Pyydän häntä taas lopettamaan. Sanon vielä kerran rautalangasta vääntäen, että juuri tätä jatkuvaa jankkaamista olen pyytänyt häntä lopettamaan, mutta hän vain tekee sitä enemmän ja enemmän. Haluan nauttia hyvästä fiiliksestäni, joten voitko lopettaa ja keksiä jotain muuta ajateltaa! Jukka on muuttunut silmissäni täysin naurettavan säälittäväksi ja epätoivoiseksi. Pystymme nauttimaan hyvästä fiiliksestä muutaman tunnin, mutta aina ajoittain Jukka ihmettelee ääneen, että mitä oikein on tapahtunut väleillemme. Tyydyn sanomaan, että ei asiat vain aina onnistu ja meidän pitäisi keskittyä olemaan nyt kavereita. Mutta kun Jukka ei taaskaan lopeta jankutustaan, niin sanon, että viimeistään hänen viimeisen vuorokauden käyttäytymisensä saa minut kaikkoamaan kokonaan. Kerron kuinka tuo huomionkerjääminen jollain kuvilla ja tinderillä ja naisten pokailulla on naurettavaa. Jukan silmät taas kirkastuvat ja hän innostuu, että olen huomannut hänen ovelat tempauksensa! Ihanaa että sä huomasit ja selvästi välität! Sanon, että ei, vaan se on säälittävää ja täysin läpinäkyvää. Mutta tein sen sun vuoksesi! Jukka huudahtaa ja sanon että siksi se on vieläkin säälittävämpää. Ajatukseni on niin kirkas ja selvä. Ja se on Ei.  Lisäksi sanon Jukalle, että se miten hän on yrittänyt käyttää valtaansa sen laitteen avulla, jonka minulle lupasi on tosi epäkohteliasta. Jukka pyörtää taas aikaisemmat puheensa ja sanoo, että kyllä sä saat sen! Tule heti hänen luotaan hakemaan! En takuulla tule. Lähdemme samaa matkaa ennen puolta päivää ystävän jatkoilta kohti kotejamme, ja Jukka meinaa seurata minua itku silmässä bussiin. Mutta sanon tiukasti, että hänen tulee mennä omaan kotiinsa ja sillä selvä. Heti kun bussin ovet sulkeutuvat ja Jukka jää sinne pysäkille omaan todellisuuteensa, niin tunnen tehneeni oikein. En edes ymmärrä miten olen aikaisemmin voinut nähdä Jukan niin eri valossa. Onneksi tämä tilanne ratkesi nyt eikä myöhemmin.

 
Sunnuntain aikana Jukka viestittelee ja soittelee, mutten vastaa. Katson elokuvia ja torkahdan ehkä pieneksi hetkeksi. Olo on pehmeä ja hyvä! Ihana. Myöhemmin vastaan Jukan viestiin, etten oikeasti jaksa nyt. Ei ole mitään sanottavaa! Jukka yrittää vielä selittää, että saan kyllä sen laitteen sillä alkuperäisellä summalla. Hän voisi tuoda sen johonkin keskustaan luokseni joku päivä.  Vastaan, että voidaan sitä vaikka miettiä sitten ensi viikolla. Mutta todellisuudessa olen aika varma, että Jukka vain koittaa taas jotain pelailla ja viime hetkellä perääntyykin halutessaan siitä enemmän rahaa joltain toiselta. Tai jos hän sen minulle onnistuisi myymään, niin varmasti saisin jälkikäteen kuulla kuinka olen hyväksikäyttänyt häntä julmasti. Mutta kiinnostaako se minua? Ei. Minulla on sellainen energinen ja puhdas olo! Uusia alkuja kiitos! Ehkä vähän karusellia! Vuosi 2018, tervetuloa! Viikonlopun aikana viestittelin Ninon kanssa. Nino tahtoi kertoa minulle, että vaikka en nyt olekaan yökyläillyt hänen luonaan aikoihin, niin olisin tervetullut milloin vain. Sovimme, että käymme joku päivä ainakin syömässä, koska hän on tosi kiva, ja vähintäänkin kaverina loistotyyppi. Jee! Lisäksi olen saanut Javierilta viestin, jossa hän ehdottaa tapaamista tiistai-illalle. Tiistai-illalle! Eli itsenäisyyspäivän aatolle. Puntaroin tässä paraikaa vaihtoehtojani. Haluanko lähteä tanssimaan ja valvomaan? Vai tavata Javierin ja viettää pitkästä aikaa illan hänen kanssaan? Hmm. Tai molemmat? Sanon Javieirlle, että mietin vielä loppuillan suunnitelmia, mutta ehkä voisimme ainakin pikaisesti tavata alkuillasta. Katsotaan. Ei stressiä. Ei kiirettä. Kaikki on auki. Kirjaudun myös kahvitauolla pitkästä aikaa tinderiin ja päivitän sinne uudet kuvat, joissa on vähän aiempaa enemmän huumoria mukana. Nyt jatketaan rennosti. 

Huonompana olisin onnellisempi

Tunnen itseni kiukuttelevaksi kakaraksi Jukan kanssa. Minua jopa vähän hävettää, että olen kehdannut ottaa esille jotkut kuvatykkäykset. Ihan kuin jotenkin testailisin  hänen sietokykyään olemalla kauhean tympeä ja jyrkkä. Tuomitsemalla hänen jokaisen pienen virheensä. Alitajuisesti varmaan yritän ajaa meitä siihen tilanteeseen - mikä jo osittain viikonloppuna  toteutui - että hän pistäisi pelin poikki. Sanoisi suoraan, että sä olet kuule ihan kauhea, moikka! Ja sitten minä voisin kieriskellä itsesäälissä ja harmitella kuinka jäin taas yksin, ja joudun nyt laastaroitumaan ihanilla uusilla tai uusvanhoilla miehillä. Voi harmi! Mutta teenkö virheen? Kuten aiemmissa kommenteissa tuli puheeksi, niin olen varmastikin kiinnittynyt tähän turvaan jonka hän on minulle hyvyydellään tarjonnut. Minun ei ole tarvinnut kertaakaan Jukan kanssa oikeasti pelätä, että hän hylkäisi minut. Että hän tekisi oharit omasta tahdostaan ja katoaisi jonnekin. Ei edes silloin kun hän on nukkunut tuntikausia ohitse sovitun tapaamisemme. Tai kun hän nauraa ja keskustelee intensiivisesti nätin ex-säätönsä kanssa vieressäni. Edes silloin en ole pelännyt, että tulen jätetyksi. Koenko olevani niin paljon parempi kuin Jukka, että tiedän, ettei hänellä ole varaa menettää minua? Vai mistä ihmeestä on kyse? Muut miehet ovat olleet eritavalla "tasokkaita" ja heidän kanssaan olen joutunut elämään jatkuvassa menettämisenpelossa. Oli miten oli, niin olen joka tapauksessa riippuvainen tästä ihanasta pehmoisen pumpulisesta turvaverkosta, jonka hän on kietonut ympärilleni. Enkä halua luopua siitä. En tietenkään! Ei kukaan halua lähteä harjoittelemaan nuorallakävelyä ja poistaa pehmotyynyjä lasinsirpaleiden päältä sieltä nuoran alta. Mutta sitten tavallaan minusta tuntuu, että jos putoilen niille turvatyynyille riittävän monta kertaa sakset taskussa, niin onko sekään oikein? Seuraava nuorallakävelijä saa rikkinäiset turvatyynyt, kun minun olisi pitänyt etsiä ne minulle oikeat turvavaljaat ennen trapetsia. Nytkin torstaiaamuna Jukka viestii minulle sydämiä ja toivottaa ihanaa päivänalkua. Vastaan tylsästi ilman mitään lämpöä, ja Jukka vastaa minulle pettyneenä, että "just". Alan olla jo pian ahtanut Jukan äärirajoille. Kohta varmasti hän keksii jotain muuta ja ihan oikeutetusti. Tai oikeastaan sitähän hän noilla kuvatykkäyksillä ja omalla ajoittaisella pidättäytyvyydellään on yrittänytkin tehdä, mutta se ei vaan ole tehonnut minuun tai ollut riittävät aitoa vielä. Olen vielä siinä turvahuoneessa, jossa voisin milloin vain ehdottaa tapaamista ja tietäisin sen totetuvan. Vielä tiedän että voisin kiukutella ja saada Jukalta huomiota ja rakkautta. 

En ole kuullut mitään Dimistä sunnuntain jälkeen. Kyllä hän taas viestii ennemmin tai myöhemmin ja tilaisuus tapaamisellemme tulee minä hetkenä hyvänsä. Joko hänen tai minun aloitteestani. Mutta nyt taas omatuntoa pistää ihan pikkuruisen, koska selvästikin Jukka on vetänyt takaisin kaikki Ollaan Vaan Kavereita -puheet ja yrittää pitää yllä lämpöä välillämme. Mutta minusta vahvasti tuntuu siltä, että Dim on kortti joka on tsekattava. Tuo texas holdemin erä on jäänyt aikanaan kesken. Mulla on vielä yksi ässä kädessä ja pöytäkortit jakamatta, mutta panostus päättämättä. Vaikka osaan olla typerä ja kauhea ihminen, niin mieltäni painaa esimerkiksi se, että sukujuhlat, joihin Jukka on ilmoittanut vievänsä minut aveccinaan lähestyvät. Hän on silloin joskus hyvinä aikoinamme hehkuttanut vanhemmilleen löytäneensä ihanan ihmisen, jonka tahtoo esitellä perheelleen. Apua. Yrittäessään viikonloppuna saada minusta irti jotain vastareaktiota, Jukka totesi, että ehkä minun ei kannata tulla mukaan lainkaan. Siihen sanoin, että voinhan minä ystävänäkin tulla jos hän tahtoo. Miksi pitäisi kaikille kailottaa jostain suhdejutuista! Mutta juttu jäi auki kokonaan, enkä tiedä miten tuon melko ison tapahtuman käy. Itsekkäästi ajateltuna nautin kauheasti hienoista tilaisuuksista, joihin saa laittautua, ja pukeutua ja esittää fiksua ja kaunista ihmistä, josta aina kaikki tykkäävät. He katsovat merkitsevästi seuralaistani ilmoittaen katseellaan, että siinäpä on sulla helmi löytö! Mutta he eivät tiedä, etten oikeasti olekaan ihan niin ihana ja kunnollinen ihminen. Olisi tosi törkeää osallistua tapahtumaan vain siksi että pääsisin kivoihin juhliin. Pieni osa minusta tykkää Jukasta ja menisi mielellään hänen aveciksi ja toivoisi, että se ihastuminen syttyisi uudelleen. Että voitaisiin tutustua toisen sukuun aidosti kiinnostuneena. Mutta se halu ei ehkä enää ole enemmistöäänivallassa. Kaiketi jätän tämänkin päätöksen Jukan harteille. Aamupäivän aikana Ossi viestittelee minulle kaikenlaista kivaa. Ennen olen aina voinut purkaa hänelle täysin vapautuneesti mieshuoliani, mutta nyt en voi, koska Jukka on hänen ystävänsä. Olisipas ollut hauskaa, jos vain kaikki olisi sujunut kuten aluksi vaikutti. Harmittaa. Harmittaa, että en voi olla kiitollinen Jukan huomiosta ja vain vastaanottaa sen onnellisena. Tiedän sisimmässäni, että Jukka korjaisi tapansa parhaansa mukaan. Hillitsisi minua häiritseviä tapojaan. Tarjoaisi minulle mahdollisuuksien mukaan kaiken mitä keksisin toivoa. Jos minun olisi vaikeampi löytää itselleni seuraa ja tekemistä, ja jos kokisin olevani huonompi ihminen, niin tarttuisin tähän riemuissani. Eli taas kerran minun omahyväisyyteni ja lähes loputon tarjonta ja huomio ympärilläni pilaa mahdollisuuteni onnellisuuteen. Jos tilanteeni olisi huonompi, niin tyytyisin helpommin vähempään. Huonompana olisin onnellisempi. Vittu mitä paskaa. 

Olen parina iltana juonut punaviiniglögiä. Tai punaviiniä jonka sekaan olen laittanut glögiä ja sitten lämmittänyt juoman tyylikkäästi mikrossa. Mutta muutoin alkoholin käyttöni on romahtanut.  Monina iltoina en mieti viinilasin täyttämistä laisinkaan. Viikonloppuisin tissuttelen pari mietoa alkoholijuomaa janontunteeseen. Enää ei tee mieli hankkia humalaa, eikä sille ole mitään tarvetta. Olen löytänyt paljon parempia ja kirkkaan mielen säilyttäviä päihteitä. Eli väliaikatiedotuksena: toistaiseksi homma toimii. Viikonloppujen sisällöt ovat pysyneet samankaltaisina jo pidempään ja olen tosi tyytyväinen. BLING. Yhtäkkiä kesken työpäivää Jukka lähettää viestin, että oikeastaan hän voisikin myydä minulle sen laitteen, jonka hän alunperin aikoi lahjoittaa sukulaiselleni. Olen aikaisemmin maininnut Jukalle, ettei hänen tarvitse lahjoitella mitään kalliita laitteita, koska koen sitten jääväni kiitollisuudenvelkaan. Etenkin kun tapailumme tilanne on epävarma. Ja nyt Jukka auliisti tahtoo vapauttaa minut tästä ikeestä pyytämällä laitteesta maksua. No samapa se. Sanon, että ihan sama, voin sen sitten vaikka ostaakin. Vaikka samalla mieltäni alkaa kiristää ajatellessani kaikkea mitä olen hänelle tarjoillut. Taas yksi miinuspiste Jukalle. Vai onko tämä plussa? En tiedä. Olen myös jossain välissä ehtinyt ajatella näitä hänen tapailusuhteitaan. Jukalla on taustalla muutaman vuoden sinkkuus pitkän parisuhteen jälkeen. Ja nyt olen kohdannut muutamankin naisen, jonka kanssa Jukalla on ollut jonkinlaista juttua menneiden vuosien aikana. Minulle Jukka on vakuutellut, että olen ensimmäinen nainen hänen eronsa jälkeen, johon hän on välittömästi rakastunut. Hän on hokenut, ettei ole voinut julistaa rakkauttaan tässä välissä kenellekään, vaan nuo jutut ovat vain olleet kepeitä säätöjä. Mutta onko asia todella näin? Olen huomannut että Jukka usein säätää asioita omaksi edukseen jopa valkoisilla valheilla. Joten olen alkanut epäillä, että onko Jukka ollut noihin kaikkiin naisiin vuorollaan vakavissaan rakastunut, ja nyt vain antaa minulle toisenlaisen kuvan? Ovatko nuo naiset vuorollansa lopettaneet tapailun Jukan kanssa ja jättäneet hänet friendzoneen. Ja nyt jos minä tekisin saman, niin Jukka kertoisi seuraavalle kohteelleen, että minua vain kevyesti tapaili. Hmm. Ehkä. Samapa se. Pystyisinkö säilyttämään edes osan tästä turvaverkon tunteesta jos pystyisimme pitämään kiinni kaverisuhteestamme? Voisimme viestitellä ja nähdä joskus viikonloppuisin samaan tapaan kuin nytkin? Onnistuisikohan se.

BLING. Jukka kutsuu minut mukaansa ostoksille keskustaan. Hmm. Toisaalta minun toki pitäisi tehdä jouluostoksia, jotka jäivät kokonaan viikonloppuna tekemättä. Ja olisi varmaan järkevää tavata ja katsoa miltä Jukka näyttää ja mikä fiilis hänestä herää. Mutta toisaalta minun tekisi mieli vain olla kylmä ja vetäytyvä ja kiduttaa Jukkaa lisää. Hän selvästi erilaisilla keinoilla yrittää pitää minuun yhteyttä ja testailla reaktioitani. Tai sitten hän ei olekaan yhtä kiero kuin minä ja vain oikeasti haluaisi tavata? Vastaan, etten tiedä kannattaako lähteä ostoksille ennen huomista palkkapäivää (vaikkei sillä sinänsä ole mitään väliä). Ja Jukka vastaa heti että kutsuu sitten jonkun toisen mukaansa makutuomariksi. Olisiko minun tarkoitus tästä harmistua? En tiedä, mutta mitään erityistä fiilistä ei sisälläni herää. Ja sitä paitsi aavistan, että Jukka vielä yrittää saada minut mukaansa jollain tekosyyllä. Ja ehkäpä sitten lähdenkin. Tai sitten päädyn istumaan glögimukin kanssa kotona ja seuraamaan sivusta jotain somepäivitystä, jossa Jukka haluaa tehdä selväksi olevansa ostoksilla jonkun nätin makutuomarin kanssa. Se olisi minulle ihan oikein.

Aina ei saa mitä haluaa

No eihän se nyt mennyt sinne päinkään mitä halusin. Ei se haittaa. Eilisiltana, torstaina, olin vähän lellitty kakara ja kiukuttelin keskenäni, kun Jukka ensin ilmoitti tulevansa kylään, mutta peruutti tulonsa johonkin käytännön asiaan vedoten myöhemmin. Olin innoissani mennyt ostamaan herkullisen kermaisen kanapastan ainekset kaupasta ja suunnittelin alkavani laittaa ruokaa sitten kun Jukka kertoisi olevansa matkalla, jotta heti sisääntullessa nenään tulvahtaisi herkullinen kotoisa tuoksu, kuten asuntonäytöissä konsanaan. Se saisi aikaan assosiaation, jonka perusteella kotini ajattelu toisi hänen mieleensä jatkossakin lämpimän hyvän tunnelman. Olen tehnyt niin joka kyläilyllä ja Jukka onkin kehunut kotiani kauhea kotoisaksi. Mutta nyt Jukka sanoo, ettei saanutkaan järjestettyä sitä kyytiä ja joutuu nyt sittenkin käydä omassa kodissaan. Hän kuulee kyllä puhelimessa pettymykseni ja ehdottaa, että voisi sitten illalla vielä lähteä julkisen liikenteen turvin tulemaan, mutta koska olen lapsellinen ja lellitty niin ensireaktiona sanon, että ei enää niin myöhään tarvitse tulla! Se on tyhmää, koska olisinhan halunnut hänet vain viereeni nukkumaan, joten typerällä kiukuttelullani ammun itseäni jalkaan. Tyrmään toisen vaikkei hän tarkoituksella ole tehnyt minulla ohareita (vaikka olisi voinut järjestää kyllä suunnitelmansa paljon fiksummin), ja siten aiheutan itse itselleni tylsemmän illan. Kerjään huomiota negatiivisella käytöksellä? Sanomalla, että olipas taas tyhmä juttu! Etkö taaskaan voinut pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa! Olen muka loukkaantunut. Tähän käyttäytymiseen minun on ehdottomasti kehitettävä parempi toimintamalli. Näin muistaakseni käyttäydyin edellisessä suhteessanikin. Saatoin ottaa asenteen, että No Ei Sitten, ja torjua kaikki toisen lepyttely-yritykset vaikka todellisuudessa olisin halunnut vain viettää kivan illan toisen kanssa siitä huolimatta ettei ihan ensimmäinen suunnitelma toteutunutkaan haluamallani tavalla. Outoa ja ristiriitaista. Vastaisuudessa koitan toimia toisin. Siispä nytkin ensin kiukuteltuani Jukalle tajua oman lapsellisuuteni ja lähetän hänelle viestin jossa toivon, että näkisimme sitten seuraavana iltana. Ja Jukka vastaa, että hyvä, lopeta jo se kiukuttelu siellä, ja paljon sydämiä. Hyvä Jukka, juuri näin minua pitää kohdella. Sanoa suoraan, että käytökseni on typerää. Kiitos. 

 
Siispä vietän illan yksin kotonani katuen sitä, etten kehottanut Jukkaa tulemaan julkisella liikenteellä vaikkakin vähän myöhässä. Teen kanapastaa ja ahmin ihan liikaa irtokarkkeja niin että saan ällöttävän oksettavan olon pitkäksi aikaa. Käyn pienellä iltakävelyllä ja tapaan Elinan, jonka kanssa sovimme alustavasti palaavamme asiaan lauantaina, jolloin irtokarkkeja voisi sulatella tanssilattialla. Jukan ystävä johon tutustuin hyvin edellisviikonloppuna on laitellut minulle paljon hauskoja  viestejä. Ei mitään flirttiä, vaan sellaista, että hei olipas kiva tutustua, kivaa saada uusia ystäviä!  Joidenkin kanssa vaan heti natsaa ja voi olla rennosti ilman mitään jännitteitä. Vaikka olemme eri sukupuolta niin olemme löytäneet heti yhteisen sävelen ja sanattomasti tiedämme kuuluvamme samoille aaltopituuksille. Hauskaa! En tiennyt aikaisemmin, että aikuisiällä on mahdollista saada uusia ystäviä! Ja nyt olen saanut niitä useita. Mahtavaa. Nämä on juuri niitä sellaisia tyyppejä, joille voi tylsänä päivänä laittaa viestin, että onkos meininkejä ja liittyä seurueeseen, vaikkei edes Jukka olisi mukana. Ehdottomasti yksi Jukan bonuksista on tämä laaja ja rento kaveripiiri johon sulaudun kuin kuuma veitsi voihin. Olen valmistautunut innoissani perjantaihin! Radiossa soi perjantaibiisit! Olen laittanut aamulla jo hiukset ja pohjameikin, koska en ehdi tehdä sitä ennen iltarientojen alkamista. Olen viestinyt rakkauttaan julistavalle Rickylle ja jollekin randomille Jukan ystävän lisäksi. Olen harmitellut iphonen alkuperäisiä kuulokkeita, jotka eivät enää toimi puhelinkeskusteluissa. Lisäksi radiota kuunnellessa kuulokkeet rätisevät ja sammuilevat itsestään. Näin on käynyt jo kaksille aikaisemmille kuulokkeille tämän puhelimen kanssa. En tiedä onko vika puhelimessa vai kuulokkeissa, mutta näköjään täytyy taas ostaa uuet kuulokkeet. Edelliset jotka ostin lojuvat vieläkin laatikossani käyttämättöminä, koska niissä on ne korviin työnnettävät pallurat, joita en vaan pysty käyttämään. Plääh. Ossillakin näyttäisi olevan jo putki päällä. Viikonlopputunnelmat ovat selvästi ilmassa. 

faces and phaces

Torstai-iltana Jukka viimein soittaa, kuten pari tuntia aikaisemmin on luvannut. Hän haukottelee toistuvasti kovaäänisesti ja kertoo tylsiä juttuja työpäivästään. Hän on iloisella tuulella, mutta minä vain en enää ole, koska taas kerran hän jättää tulematta, vaikka edellisiltana niin kovasti intoili tulevansa. Olen ehtinyt täällä majapaikassani kertoa, että eräs vierars olisi tulossa ja tunnen oloni tyhmäksi koska ei hän tulekaan. Realiteetit on, että arkena se ei vaan ole niin helppoa, mutta saahan minua ärsyttää. Ärsyttää kun hän haukottelee ja yskii siellä ja kertoo, että ohoh menipäs taas myöhäseen vaikkei pitänyt. Olen neutraali, ja Jukka varmaan aavistaa pettymykseni ja kysyy, että pitäisikö hänen vielä tulla. Hän ehtisi lähteä tunnin sisällä. No ei pidä. Ei ole mitään järkeä tulla nukkumaanmenoaikaan. No onneksi nähdään ihan pian, jo huomenna! Jukka intoilee ja tyydyn sanomaan, että juu katsotaan mitä sitä jaksaa sitten huomenna. Ajattelen, että miksi minun pitäisi jaksaa rientää taas hänen luokseen, jos hän ei saa minään iltana vaivauduttua tulla minun luokseni, vaikka niin on ensin antanut ymmärtää. Inhottavaa, mutta ärsytys saa minut valtaansa ja tekee mieli ihan vain kiusallani sanoa, etten ehdikään nähdä koko viikonloppuna! Hän on minusta juuri nyt niin ärsyttävä, että voisin aivan hyvin olla ärsyttävä itsekin. Mutta en tietenkään tee sitä, vaan totean katselevani jotain ohjelmia illalla ennen kuin menen aikaisin nukkumaan. Jukka sanoo että tahtoo soittaa vielä illalla. Hän on kiltti oma itsensä, eikä tee tällaista minulle tahallansa. Hän tulisi jos pyytäisin ja sanoisin, että on ihan okei tulla keskellä yötä. Mutta ei ole ensimmäisellä kertaa, enkä pyydä. Olen pettynyt ja ärsyyntynyt, ja kaivan uudenlaisessa pakkauksessa olevia omar-karkkeja kourallisen mukaani nojatuoliin, jossa lojun loppuillan. Jukka koittaa jossain vaiheessa iltaa soittaa mutten vastaa. Saattaisin olla kiireinen, tai suihkussa tai kaupassa ja siksi vastaamatta. Mutta istun vain aloillani enkä vastaa, koska tiedän, että hän huomaisi ärsyyntymiseni. Toisaalta tiedän, että hän huomaa sen jo nyt ja vähän haluankin sitä. Iltayhdeksän jälkeen laitan hänelle viestin, jossa ilmoitan olevani väsynyt ja meneväni jo sänkyyn. Se on ihan totta, mutta poisjääneet sydänhymiöt kertovat selvän sanoman loukkaantumisestani. Jukka jatkaa aloittamaani typerää peliä ja odottaa tunnin ennen kuin reagoi viestiini yhdellä hymiöllä. Ai miten typerää! Ei ollenkaan meidän tapaista! Ja minä tämän aloitin. Minä loukkaannuin kun hän ei tullutkaan minään päivänä tällä viikolla. Olen selittänyt itselleni, että minä olen rampannut hänen luonaan pidentäen omaa työmatkaani lukuisia kertoja ja hän ei voi tehdä sitä yhtä kertaa! Hän on jankuttanut tulevansa muttei taaskaan saa mitään aikaiseksi! Oikeutan itselleni kiukuttelun, mutta pian huomaan miten helposti ihan pieni vähäpätöinen asia saattaisi eskaloitua isoksikin mykkäkouluksi ja vetäytymiseksi. Ihan turhaan! Jonkin typerän ylpeyden vuoksi. Emme ehkä tapaisi koko viikonloppuna vaikka molemmat sitä kuitenkin haluaisivat jos en nyt lopeta tätä hölmöilyä heti alkuunsa. Siispä vastaan heti Jukan viestiin, että joo, harmittaa kun et ehtinyt tulla, mutta ehkä sitten viikonloppuna! Sovitteleva ja aikuismainen loukkaantumisen myöntäminen. Ja näin alan nukkumaan paremmanmielisenä. 

Nukun taas kuin tukki aamun asti. Ehkä herään kerran tai pari yön aikana miettimään että missä oikein olen, mutta ei mitään mitä jaksaisi aamulla muistella. Heti aamulla pieni riidanalkumme välähtää mieleeni ja oloni on lievästi ärsyyntynyt. Hän ei ole vielä reagoinut viestiini mitenkään. Hän on varmastikin ihan vilpittömästi toiminut taas omien fiilistensä mukaan eikä ole ajatellut hänen vierailunsa olevan minulle niin tärkeä asia. Nyt kun olen osoittanut että hänen välinpitämättömyytensä onkin loukannut minua, niin hän on ehkä vähän nolostunut, kun taas toimi silmissäni aikaansaamattomasti. Ei taaskaan ollut tarpeeksi hyvä. Ehkä tullut pienelle puolustuskannalle. Mutta mikä tahansa hänen ensireaktionsa on ollut, niin nyt aamutoimia tehdessäni hän lähettää kauniin aamutoivotuksen sydämineen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hyvä Jukka! Juuri näin. Eikö tämä ole paras tapa sivuuttaa asia ja pyrkiä vaivihkaa korjaamaan tilanne ilman dramatiikkaa? Hän tietää fiilikseni muttei jää siihen vellomaan vaan pyrkii nyt tasaamaan tilanteen. Hyvä. Vastaan iloisena takaisin ja normaali perjantai saa jatkua! Edelleenkin fiilistelen sitä miten ahdistus on pysynyt poissa jo tosi pitkään. Se hirveä ahdistus mikä aikaisemmin olisi nyt pistänyt minut panikoimaan sitä, ettei minulla ole riittävän hyviä suunnitelmia viikonlopulle. Olen siirtynyt sekavasta ja ahdistavasta sinkkurilluttelusta tasaiseen ja melko itsevarmaan tilaan, jossa jo arkisesti nahistelen jonkun miehen kanssa, joka viimeinkin avoimesti tahtoo minut kokonaan siitä huolimatta että olen lapsellinen ja typerä. Vihdoinkin joku mies, josta itsekin saatan voida oikeasti välittää, pitää minua maailman kauneimpana ja ihanimpana ja itseään onnekkaimpana saadessaan viettää kanssani aikaa. Jukka avoimesti esittelee minut loistavana naisena ystävilleen. On innoissaan kuin pikkupoika selittänyt tutuilleen minusta ennen kuin he ovat päässeet tapaamaan minut. Onko se ahdistavaa ja alkukantaista? Vai suloista ja juuri sellaista mitä rakkauden pitääkin olla? Olen tapaillut lukuisia miehiä. Jotkut ovat aikaisemminkin ihastuneet minuun, mutta jostain syystä se ei ole koskaan ollut näin vaivatonta. Ainakaan niissä tilanteissa missä olisin itsekin ollut valmis heittäytymään peliin. Olisin saanut vilpitöntä ihailua ja rakkautta Ryanilta ja Rickyltä (pieni kripaisu sisimmässä) ja Taunolta ja ehkä alkuaikoina Ninoltakin. Helpommassa tilanteessa Dimiltä myös. Mutta muiden kanssa asiat ovat olleet haastavia heidän oman ylpeytensä ja asenneongelmansa tai käytännön haasteiden vuoksi. Kenties samojen sisäisten ongelmien vuoksi, mitä minulla itsellänikin on, mutta jota nyt tasapainottaa tuollainen toisen avoin ja välitön persoona. Pitääkö valita se korkea status ja karisma ja miehekkyys, mikä vetoaa minuun tämän rakkauden ja hellyyden sijaan? Eikö kaikkea voi saada? En tiedä. Mutta pelkään, että Jukan "matalampi" asema tässä sanattomassa tasottelussa voi aiheuttaa välillemme minusta johtuvia typeriä vaikeuksia. Hän ei vaadi samalla tavoin pelkällä olemassaolollaan ihailua ja kunnioitusta, kuten nuo monet muut miehet. Hän on resessiivisesti omaksunut oman asemansa heikompana kuin moni muu. Ja en tiedä kestänkö sen pidemmän päälle. Jos olen oikein taitava niin ehkä sitten opin hoitamaan tämän asian sivuun päiväjärjestyksestä. 

Lounastauolla saan mukavan kohteliaan viestin Ninolta. Hän kyselee missä oikein menen ja joko olen taas maisemissa näillä kulmilla. Hitsi. En tiedä yhtään miten nyt suhtautuisin näihin yhteydenottoihin. Siis tietenkin ystävällisesti ja normaalisti, mutta kun tiedän, että toinen tahtoisi tavata, kuten on tahtonut monia viikkoja takaperin, niin tunnen itseni jotenkin petolliseksi, etten kysymättä ilmoita, etten ehkä nyt ole sillä tutulla meinigillä tapaamassa ainakaan tällä hetkellä. En uskalla sanoa suoraan. Mutta pitääkö sanoa jos toinen ei kysy? Tai jos kysyy niin riittääkö että sanon, että olen nyt vähentänyt kaikenlaista kevyttä deittailua, mutta muuten voisimme tavata, mutten toisi esiin ketään muita osapuolia? En uskalla sanoa, että ehkä tapailen jotakuta. En tajua miksi en. Kai ajattelen, että tarvitsen näitä ihmisiä jos jotain menee pieleen. Arvostan Ninoa tosi paljon ja hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on ihan mahtava tyyppi ja mahtava saalis monin tavoin, ja kenties jos ajat ja paikat olisivat olleet oikeampia niin olisimme ajautuneet tapailemaan. Tiedän, että hän pitää minusta, enkä kehtaa tyrmätä hänen mahdollisia toiveitaan? En uskalla tuottaa toisille pettymyksiä? En oikeasti tajua itseäni. Miten itse reagoisin jos kuulumisia tai tapaamista kysellessä Nino tai Javier ilmoittaisi, että joo voidaan toki nähdä, mutta itse asiassa tapailen jota kuta. Miltä se tuntuisi? Ihan ookoolta! Ehkä vähän pettyisin ja ajattelisin, että minun olisi pitänyt olla aktiivisempi jos olisin toivonut jotain välillemme, mutta olisin iloinen, että voimme olla ystäviä. Vaihdamme Ninon kanssa pari iloista viestiä ja hän kertoo viikonlopun juhlista. Ehkä vihjailee että olisi kiva törmätä. Mutta itse sivuutan ne ja valittelen väsymystäni. En oikeasti tunnista että mistä tämä käyttäytyminen johtuu. Esimerkiksi Jukka on heti halunnut toitottaa maailmalle, että hän on nyt ihastunut minuun. Heti viesti eksälleen, joka toivoi vielä jotain heidän välillensä, että nyt hän on kohdannut ihmisen, jota tahtoo tapailla. Sehän on ihanaa ja vilpitöntä ja oikein. Mutta itse en pysty siihen. Vähättelen välejäni Jukkaan. Pidän kaikkea ehkä-tasolla, vaikka jo samalla suunnittelen esitteleväni hänet sukulaisilleni. Mutta eihän sekään mitään merkitse. Ystäviä saa esitellä. Outoa. Vaikka vaivaannun ja saan pistoja omatuntooni Rickyn rakkausviesteistä niin samaan aikaan olen salaa iloinen ja tunnen että turvaverkkoni on kunnossa. Vastailen hänelle ystävällisesti korostaen ystävyyttämme. Mutta silti olematta kokonaan häntä tyrmäämättä. Huoh. Kai tämä on sallittua. En ole tilivelvollinen kenellekään. En ole. 

  Eli viikonloppu on taas ovella! Lauantaina kivat pikkukemut Elinan ja muiden rentojen kavereiden kanssa. Rennot kaverit erottuvat nykyään niistä kavereista, joiden kanssa ei voi olla vesilinjalla avoimesti. Odotan innolla! Olo ei ole ollenkaan perjantainen, koska mennyt lomailu varmaan painaa vielä. Siksi en myöskään panikoi vapaailtaa ja sen ohjelmaa. Etenkään nyt kun tiedän, että voin tavata Jukan jos tahdon. Ihan varmasti voin. Tai sitten voin olla vain kotona ja odottaa huomista, tai katsoa jos tulisi Jukka kylään tällä kertaa. Mutta tuskin maltan olla koko iltaa kotonakaan. En ole malttanut lähes koko viimeiseen vuoteen, joten miksi tämä ilta olisi poikkeus. Iltapäivällä huomaan, että päätä ihan vähäsen jomottaa. Se johtuu varmasti siitä että olen kahvin sijaan juonut teetä. Kofeiinipäänsärky? Ehkä, mutta en jaksa vaivautua keittelemään kahvia kahvitaukojen ulkopuolella, ja päädyn haaveilemaan päiväunista.

Back to reality

Ei mene kauaakaan kun arki alkaa taas rullaamaan, vaikka on juuri pari päivää aiemmin maapallon toisella puolella todennut unohtaneensa jo missä edes asuu tai tekee työkseen. On kiva kuunnella tuttua aamuradiota jossa soi ihan uusia biisejä. Ja se tuttu tiistainen lounassalaattikin maistuu taas oikein hyvin, vaikka näyttää paljon pienemmältä kuin viimeksi. Ei edes kylmä ja kostea sää tunnu maailmanlopulta. Mutta en olekaan koskaan ollut syksyvastainen. Pahinta lomaltapaluussa oli taksia lentokentältä pyydystäessä se tunne, että jotain loppuisi. Ihan kuin emme enää ikinä tapaisi Jukan kanssa ja että jotain loppuu. Mutta Jukkakin totesi lentokoneen viimeisellä lento-osuudella päätäni sylissään silitellessään, että ei voi uskoa, ettei saa nyt nukkua vieressäni. Haikea olo. Loman loppua kohden Jukan ja minun väliset stressinaiheet laimenivat ja saimme viettää ihania läheisiä hetkiä hotelleissa ja uima-altaissa ja lentokoneessa toisiamme hipelöiden. Se, että loman keskivälissä meinasin totaalisesti menettää hermoni Jukan rasittaviin luonteenpiirteisiin tai toimintatapoihin on johtunut ihan varmasti siitä kliseisestä asiasta mistä aina typerät lomalööpitkin kirjoittelevat: yhteinen loma on aina koetus. Minulle iski kauhea koti-ikävä ja ahdistus, joka kesti pari päivää ja projisoitui Jukkaan, mutta sitten se katosi ja kaikki kirkastui taas normaaliksi. Huonoina päivinä olin aivan varma etten voi kestää hetkeäkään Jukan kanssa, ja suunnittelin jo helpottuneena sitä, ettei meidän tarvitse ikinä tavata enää kun palaamme lomalta. Hän on näyttänyt ajoittain jopa fyysisesti vastenmieliseltä. En ole halunnut katsoa häntä koska olen nähnyt vain hänen huonot piirteensä. Ja sitten taas hyvänä hetkenä hän on mielestäni maailman suloisin. Huononakin hetkenä olen ulospäin ollut vain hieman etäinen ja kolea, mihin Jukka reagoi kerran lähes itkunsekaisella vaatimuksella saada selvitys, että mikä minua vaivaa kun haluan nukkua rauhassa enkä hänen sylissään. Jukka sanoo, että missä on se ihana nainen ja hän ikävöi minua nini pakjon. Tuolloin olen selittänyt, että en jaksa kuunnella jatkuvaa jankutusta samoista asioista ja stressaamista joka pikkujutusta. Enkö saa edes nukkua rauhassa!! Etkö tajua että työnnät minut vain pois olemalla noin säälittävä ja stressaantunut koko ajan! Mutta lukuunottamatta noita paria pientä hetkeä, kaikki sujui joko neutraalin siedettävästi tai erittäin hyvin. Jälkikäteen pidän hänen herkkyytään ja rehellisyyttään hyvänä asiana ja kadun kylmyyttäni. Selviydyimme aika hyvin tuosta koetuksesta! Ja oikeastikin Jukan jotkut tavat ovat rasittavia. Se miten tavarat räjähtävät hetkessä joka paikkaan ja sitten mitään ei löydetä mistään. Se ettei ole ilmiselvää käväistä suihkussa ennen kuin vaihdetaan vaatteet tai pujahdetaan puhtaisiin lakanoihin. Se, että hän jatkuvasti kiroilee ilman syytä hienovaraisesta pyynnöstä kauniimpaan kielenkäyttöön huolimatta. Se että hän kyselee kadulla ohikulkijoilta itsestäänselvyyksiä siitä missä on lentokenttä ja minua alkaa ärsyttää hänen avuttomuutensa. Ei hätää. Pikkuasioita. Myös hän onneksi on osannut sanoa minulle kun olen käyttäytynyt ärsyttävästi, jolloin olen ajatellut ettei hän ehkä ole aivan munaton sittenkään.  Kun minä olen tiuskaissut jotain lähes ilkeästi hänelle, niin olen kyllä saanut ansaitusti takaisin. Ja se on hyvä. Erotessamme läheisissä tunnelmissa lentokentällä kiitin häntä hyvästä asenteesta minun ärsyttävyyttäni kohtaan ja pahoittelin huonoja hetkiäni, jolloin Jukka teki omasta puolestaan saman. Hyvä, olemme aikuisia ihmisiä. Vaikka se hiertää hermojani, että Jukka toistaa jatkuvasti samoja ärsyttävyyksiään lievistä huomautteluistani huolimatta, niin hän silti yrittää selvästi miellyttää minua. Haluaa olla parempi minua varten, vaikken ehkä edes sitä ansaitse. Ja siksi minäkin haluan olla parempi ja olla pilaamatta tätä juttua alkamalla epäkunnioittavaksi ja nalkuttavaksi ainakaan tämän enempää. 

 Ensimmäinen vuorokausi kotiinpaluun jälkeen on mennyt aivan sumussa. En muista mitä työjuttuja olen tehnyt, ja olen perhettäkin tavatessa torkahdellut paikoilleni päänsärkyisenä. En olisi uskonut, että jet lag tuntuu noin voimakkaasti, koska mielestäni parikymmentuntiset lentomatkat ovat sujuneet todella kivuttomasti, eikä aikaerokaan vaikuta esimerkiksi unensaantiin mitenkään kummassakaan päässä. Mikäs sen kivempaa kuin loikoilla aloillaan tuntikausia lentokoneessa elokuvia tai maisemia katsellen samalla kun ystävälliset ja kauniit lentoemännät tai sutertit tarjoilevat maksutta ruokia ja välipaloja ja viinejä niin paljon kuin jaksaa vain niitä nauttia. Oikeasti! Nautin pitkistä lentomatkoista! Ainoastaan kotiinpaluun viimeisen osion aikana yllättäen syttynyt päänsärky pilasi oloni totaalisesti. Päänsärky on yhä läsnä herätessä maanantaiseen työpäivään ja on pakko ottaa reseptin vaativaa lääkettä jotta tappopäänsäryn saa aisoihin. Siitä huolimatta loppupäivä menee nuokkuessa. Jukka soittaa illalla ja toivoo, että voisimme tavata viimeistään seuraavana päivänä - tänään. Joo, katsotaan. Lopetan puhelun lyhyeen, kun kuulen Jukan olevan Ossin kanssa muutamalla oluella. Miksi tällainen ärsyttää minua? Eihän minun pitänyt olla enää sellainen helposti ärsyyntyvä nalkuttava tyttöystävä. Mutten onneksi ulospäin olekaan! Vaan toivotan hauskaa iltaa ja sanon, että katsellaan huomenna. Olen niin poikki, että nukahdan yöunille heti kun kehtaan saatuani ensin sydämellisen viestin Jukalta, joka kertoo lähteneensä jo ajoissa itsekin kotiin. Hän on vaistonnut närkästykseni ja tahtoo taas miellyttää minua. Kiltti Jukka. Lähetän hänelle sydämen ja sammahdan heti sekaviin uniin. Tänään tiistaina olo on vielä hieman lomasta toipuva enkä aio lähteä Jukan luokse, mutta sen sijaan olen ilmoittanut, että hän on tervetullut luokseni jos tahtoo. Nyt olemme siinä pisteessä, että voin kutsua hänet kotiini toisena ihmisenä sinkkuuteni aikana. Luonani on käynyt Roni, ja sinne kutsun on saanut Dim, vaikkei se kyläily koskaan toteutunutkaan. Jukka saa itse päättää jaksaako matkata ja nähdä vaivaa tavataksemme, vai odottaako, että saavun taas hänen luokseen myöhemmin tällä viikolla. Katsotaan. Huomaan itsekin, että lauseeni ja ajatukseni ovat vähän sekavat. Töissä tuntuu tosi kepeältä ja aika jotenkni lentää kun voi rauhassa keskittyä kasaantuneihin sähköposteihin. Olo on niin väsynyt ettei oikein jaksa keskittyä miettimään minun tai Jukan välejä ja tulevaisuutta sen tarkemmin. En jaksa miettiä Javieria, Karria, Ninoa, Ronia, Rickya ja jotain randomia keneltä olen saanut kaipaavia viestejä ja tapaamiskutsuja. Matkan aikana saadessani viestejä muilta ja ollessani Jukkaan ärsyyntynyt ajattelin vain, että hyvä, että minulla riittää seuraa sitten kotona. Mutta nyt en ole kiinnostunut tapaamaan ketään. Jos jonkun niin Jukan. Lomalla jotenkin kaikki tuntui hetkittäin ihan erilaiselta, hän tuntui hetkittäin eri ihmiseltä, mutta nyt tunnen taas että palaamme siihen kivaan kaipuuseen jossa olimme ennen lomaamme. En tavannut Ronia lomalla, vaikka hän olisikin ollut samoilla kulmilla ainakin osittain samaan aikaan. En ole mennyt hänen someensa, josta epäilen yhteiskuvien kadonneen tuon toisen naisen kanssa. Niin hän teki minullekin. Yhteiset päivitykset katosivat heti kun hänen ahdistuksensa palasi. Ja nyt kun hän on vanhaan tuttuun tapaansa lähetellyt minulla kaipaavia sydämiä pariin eri kertaan, niin uumoilen kierteen taas olevan vauhdissa. Mutta se ei kiinnosta minua juuri nyt. Ei ehkä koskaan enää. Toki matkan aikana mietin hetkittäin, että siellä minun piti olla Ronin kanssa. Mietin miten erilaista kaikki olisi. Mutta olisiko se ollut parempaa? Ei välttämättä. Meillä oli Jukan kanssa ihanaa. Teimme kaiken mitä halusimme tehdä. Ja se oli hauskaa. Olisiko hermoni mennyt välillä samallailla Roniin? Ehkäpä olisi. Ehkä pahemminkin.

Nyt olen suuntaamassa kotiin, jossa olen jo eilisestä sekavuudesta huolimatta saanut kaikki matkatavarat paikoilleen ja pyykit pestyä. Selvisin loistavasti yhden pienen repun kanssa koko matkan ajan. Vaihtovaatteita on matkan aikana tosi helppo pestä hotellin suihkussa samalla kun peseytyy itsekin. Ne kuivuvat auringossa hetkessä. Mukana on kulkenut aurinkorasva, lääkkeet ja puhelimen laturit. Ja itseeni tyytyväiseni katselin ihmisiä jotka raahasivat mukanaan useita matkalaukkuja turhaa roinaa. En tehnyt paljoakaan ostoksia mukaani Suomeen. Joitain vaatteita ja pari pikkutuliaista perheelle. Muutamia mausteita ja öljyjä. Pari käsityöjuttua. Lääkkeitä joita paikallisesta apteekista sai helposti. Kukaan ei tullissa ollut kiinnostunut viagroista tai minun lihasrentouttavista lääkkeistä. Ja muuten, ei ne viagratkaan ihan tuosta noin vain tehoa. Varmaan auttavat joo, mutta eivät korjaa tilannetta täysin. Luulin niiden olevan aukoton apu, mutta ilmeisesti kovasti kohentunut tila vaatii vielä harjoitusta. Matkan aikana puhuimme Jukan epävarmuuksista. Jukka itse tahtoi ottaa esille kaiken minua vaivaavan asian, joten jossain vaiheessa hänen jankutettuaan riittävästi, ajauduin sanomaan, että se, että hän vaikuttaa epävarmalta ja avuttomalta on luotaantyöntävää ja ärsyttää minua. Olen tottunut itsevarmaan seuraan. En osaa olla normaalisti seurassa jossa koen toisen olevan epävarma. Mutta myönteiseksi yllätyksekseni Jukka totesi tuolloin minulle, että ehkä hän onkin epävarma, koska tahtoo oikeastikin tehdä minut tyytyväiseksi ja joskus se vaikuttaa hyvin vaikealta. Hän on edellisessä suhteessaan tottunut siihen, että jokin on aina vialla ja hän on aina altavastaaja ja siksi hän ottaa helposti sellaisen roolin nytkin. Selitän, että omalla toiminnallaan hän vain korostaa sitä toisessa. Pyydän, että hän jättäisi kaiken ylimääräisen miellyttämisen halun ja sanoisi suoraan, jos asenteeni on huono. Uskon, että nämä keskustelut ovat parantaneet välejämme ja kommunikaatiotamme. Nyt nämä jutut ovat irrallisia ja sekavia, mutta palaan niihin varmasti myöhemmin. Kuten taikasieniin ja muuhun kivaan. Nyt odottelen, että tapaammeko tänään. Uskon, että hän ei vielä uskalla tulla luokseni, missä joutuisi tapaamaan asuintovereitani, joten ehkä tapaamme vasta myöhemmin. Mutta tapaamme joka tapauksessa. Kaikki on aika hyvin.