Psyykettä ja psykedeliaa

Arkeen palattuani on aika jotenkin lentänyt siivillä. Töissä tunnit kuluvat kivan keveästi ja jaksan yllättävän hyvin keskittyä työtehtäviin. Yllättävää! Luulin, että motivaatio olisi ihan hukassa taas ensialkuun! Ehkä kunnon irtiotto tekikin hyvää siten, että nyt jaksaa taas olla innoissaan tavallisesta arjesta. Työpäivän jälkeen Jukka soittaa minulle ja puhumme puhelimessa pitkään. Hän kertoo ikävöivänsä seuraani ja sanoo, että haluaa tulla luokseni lähipäivinä jos en itse aio vielä lähteä hänen luokseen. Tervetuloa. Vaikka fiilikseni menivät matkan aikana laidasta toiseen, niin en aio negatiivisten tunteideni vaikuttaa nyt liikaa tähän takaisinpaluuseen. Ei ole mikään kiire minnekään. Ei tarvitse poltella siltoja tai ottaa takapakkia, vaan voimme vain olla ja nähdä ja tehdä sitä mikä juuri nyt tuntuu sopivalta, ja jos alkaa vaikuttaa siltä ettei tämä toimi, enkä kestä hänen huonoja puoliaan, niin sitten siirrymme  kaveritasolle. Matkamme aikana kivassa bungalowissa makoillessamme olin itse nauttinut vahvan annoksen sienipirtelöä, koska Jukalle oli iskenyt viime hetkellä ähky olo eikä hän jaksanutkaan juoda omaansa (joten otin myös hänen annoksensa). Fiilistelin katossa tanssivia neonvärisiä kuvioita, koska Jukka oli tahtonut palata ajoissa lepäämään hieman olutta nauttineena. Olin tuolloin ollut ehkä hieman etäinen siten ettemme ole tavanomaiseen tapaan roikkuneet koko ajan kiinni toisissamme, ja olen saattanut päivän mittaan mainita lievästi moittivaan sävyyn kuinka Jukka on taas kadottanut jotain tai muutellut suunnitelmiamme viime hetkillä. Olen selittänyt että sietokykyni sellaista jatkuvaa häseltämistä ja hidastelua ja epävarmuutta kohtaan on matala, enkä voi sille mitään että ärsyynnyn jos joudun katselemaan sellaista jatkuvasti. Olen ollut tosi iloinen, että voimme avoimesti puhua toisiamme häiritsevistä asioista, mutta tämä on johtanut siihen, että Jukka on hädissään suhteemme tilasta. Vaikka itse olisin ärsyyntynyt niin voin olla asiallinen ja toimia normaalisti, mutta Jukka ei malta olla ottamatta asiaa esille typerimmällä mahdollisella hetkellä. En muutenkaan päihteitä käyttäessä jaksa mitään syvällisiä keskustelunaiheita tai toisessa kiinni roikkumista, koska tahdon fiilistellä hyvistä oloistani rauhassa ja pinnallisen iloisesti, mutta Jukka ei taaskaan tätä ymmärrä, vaan alkaa jankuttaa itkuiseen sävyyn, että mikä on vialla. Samaan tapaan kuin alkaa suunnitella häitä ja vannoa rakkauttaan kotona ollessamme aivan liikaa. Joudun siinä kivoja visuaalisia hallusinaatioita katsellessani tuhat kertaa toteamaan Jukalle, että haluan nyt vain levätä, koska hän valitsi, että tulemme hotellille yhteisen sieniretken sijaan, enkä todellakaan jaksa miettiä suhteemme tilaa. Jukka menee aivan liian pitkälle stressaamisessaan ja siinä yksinään ääneen pohtii, että varmaan aion heti häipyä kun palaamme Suomeen (jep tätä menoa niin teenkin, ajattelen silloin) ja, että pitäisikö hänen varata itselleen oma huone. Huokaisen kyllästyneenä ja sanon, että hänen pitäisi nyt keskittyä lomailuun ja lopettaa jatkuvat ylireagoiminen ja stressaaminen jos en yhtenä päivänä jaksa jatkuvaa halailua. Jukka koittaa koota itsensä ja sanoo, että okei, voidaanhan me sitten olla pelkkiä kavereita. En reagoi itsesäälijuttuihin mitenkään vaan sanon, että kaikki on ihan hyvin ja nyt vain haluan olla rauhassa ja pian alkaa nukkumaan. Hyvää yötä. Menee hetki kun Jukka aloittaa taas saman jankutuksen ja valittaa kuinka ikävöi minua ja että mitä ihmettä on tapahtunut kun haluan vain olla rauhassa. En enää reagoi vaan alan nukkumaan nähden uskomattoman makeita unia, joissa neonväriset ihmeelliset eläimet ja kuviot toistuvat kauniina ja mieltäavartavana. 

Seuraavana päivänä olemme taas ihan normaalisti ja yritän olla positiivinen sivuuttaen koko edellisillan säälipurkauksen. Ja ilman sen kummemmin asiaa käsittelemättä luisimme takaisin hyvään tunnelmaan ja normaaliin yhdessäoloon. Lomalla asiat kärjistyvät ja tunteet heittelehtivät helposti. Minä en ole niin tunteellinen ja herkkä panikoimaan kun Jukka. Ja jos vain voimme sen toisissamme sietää niin kaikki on hyvin. En voi sille mitään, mutta se, että Jukka korostaa itse omaa epävarmuuttaa on oikeastikin epäviehättävää. Jos selailemme yhteisiä valokuvia niin Jukka kehuu kuinka näytän niin upealta ja kauniilta aina. Vaikka en edes näytä. Vatsassa on vähän ylimääräistä ja reisissä näkyy selluliittiä. Ilmeet ovat typeriä minullakin. Ja itseään Jukka haukkuu eikä aina suostu kuvattavaksi. Kun tällaista kuuntelee jatkuvasti niin väkisinkin alkaa miettiä, että mitä ihmettä sitten tuon ihmisen kanssa teen jos hän on noin huono.  Olen pyytänyt häntä lopettamaan itsensä mollaamisen ja heikkouksiensa korostamisen, ja ehkä loppulomaa kohden hän on niin tehnytkin. Siitä huolimatta, etten tosiaankaan ulkoisesti tai varsinaan sisäisesti ole virheetön, niin olen ulospäin tosi itsevarma. En näytä epävarmuuksiani ulospäin. Osaan nauraa itselleni enkä ota itseeni liikaa muiden mielipiteitä, joille en voi mitään. Ja Jukka on aivan päinvastainen. Hän kehonkielellään näyttää jatkuvasti siltä kuin ei ollenkaan tietäisi mitä tekee tai minne on menossa. Hän mukailee (pacing, josta aiemmin puhuin Harrin kohdalla) eleitäni ja mielipiteitäni huomaamattaan aivan liian herkästi. Olemme tästä myös loman aikana keskustelleet ja sain sanottua hänelle suoraan, etten pidä liiasta mielistelystä ja siitä, että vaikuttaa ettei toisella ole omaa mieltä lainkaan. Hän muuttelee mielipiteitään sen mukaan mitä minä sanon itse sitä huomaamatta. Onneksi näissä keskusteluissa Jukka myöntää tahtovansa miellyttää minua, mutta on yrittänyt korjata asennettaan itsenäisemmäksi. Kun on jatkuvasti yhdessä niin nämä asiat korostuvat huomattavasti. Täällä arjessa sitä ei niin vahvasti huomaa, ja hän saa selvästi tilaa itselleen ja itsenäisyydelleen. Hän osaa monia asioita. Hän on hyvä ja taitava. Hänellä on omia mielipiteitä. Ainakin joskus. Olen miettinyt, että siedänkö sitä, että toinen huomioi minut lähes liiallisesti kaikessa yhdessäollessamme. Tilanne on samanlainen kuin edellisessä pitkässä suhteessani. Pääsin heti jalustalle, mikä ehkä teki omasta käytöksestäni typerää pidemmän päälle. Nyt minulle on tilaisuus nauttia siitä, että saan täyden huomion ja toisen rakkauden, ja minun on pidettävä huoli etten pilaa sitä omalla ylimielisyydelläni ja toisen aliarvostamisella. Aion yrittää. Eivät kaikki saa tällaista tilaisuutta, että joku jonka kanssa sinulla on kipinää on valmis näkemään vaivaa miellyttääkseen sinua. En aio antaa tämän tilaisuuden mennä liian helposti hukkaan. Ainakin yritän. Kehitän hermojani ja asennettani paremmaksi. Keskityn Jukan hyviin puoliin ja niiden arvostamiseen. Ja sen varalta, että tästä saa nyt sen käsityksen, että Jukka on alati kiltti ja säälittävä ja minä ilkeä ja etäinen, niin kyllä Jukkakin onneksi osaa sanoa jos olen typerä tai väärässä. Jos olen tokaissut jotain liian kärkkäästi niin hän sanoo takaisin, että kyllä se kuule sinä olet nyt se idiootti tässä. Ja sitten tajuan olla hiljaa ja olen salaa tyytyväinen siihen, ettei hän ole täysin tossukka. Myönnän näissä tilanteissa oman typeryyteni kyllä. Ja liiallisen ylpeyteni. Yhden kerran olimme tilaamassa jäkiruokaherkkuja ravintolassa. En osannut heti valita vaan puntaroin siinä vaihtoehtoja ja sanon jotain suomeksi mikä kuulostaa tarjoilijasta hassulta. Tarjoilijatyttö alkoi nauraa hyväntahtoisesti. Jukka siitä innostuu ja matkii sanomaani äänelläni (argh!) ja nauraa tarjoilijan kanssa minulle. Siis eivät tietenkään nauraneet minulle pilkallisesti, mutta minä olin juuri useaan otteeseen pyytänyt Jukkaa olemaan puuttumatta asioihini, mikä on hänellä todella voimakas tapa (kun pohdin jotain ääneen, niin Jukka alkaa puolestani kysellä asiaa muilta. Puuttuu keskusteluihin ja tarjoutuu jatkuvasti auttamaan minua saaden minut tuntemaan oloni avuttomaksi). Ja nyt kihahdan ja sanon, että katso! Taas hyppäsit tähän minun ja tarjoilijan väliin nauramaan minulle. En halua enää mitään. Siispä totean tarjoilijalle, ettei minulla olekaan enää nälkä. Jukka pysyy hymyileväisenä ja tilaa pöydän täyteen jälkiruokia ja viinejä ja sanoo, että tietää että haluan kuitenkin herkkuja, emmekä lähde minnekään ennen kuin olen syönyt ja juonut. Jaksan osoittaa hetken mieltäni hiljaa, mutta sitten oikeasti suurella vaivalla kerään itseni nielläkseni ylpeyteni ja sanon, että selvä voitit, ja syön herkullista kermaleivosta josta saan mahan kipeäksi loppuillaksi. Tällaiset tilanteet kertovat Jukan hyvästä asenteesta. 

Emme lomamme aikana käyttäneet paljoakaan alkoholia. Aivan upeaa! Lennoilla toki nautimme ilmaisesta tarjoilusta kohtuullisesti, mikä ehkä aiheuttikin paluumatkalla minulle hirvittävän päänsäryn, mutta muutoin juominkimme jäivät ruokaviineihin ja satunnaisiin oluisiin. Paikallinen olut oli muuten erittäin hyvää ja edullista. Yhtenä iltana kaupunkiin tutustuessamme jaoimme viinipullon ja pari lisädrinksua, joten pienessä huppelissa seikkailimme rannan vierustan luksusresorttien uima-allasalueille kaulailemaan ja hihittelemään. Vaikka omat majoituksemme olivat sieltä parhaasta päästä niin oli hauskaa muina miehinä kävellä alueen parhaimmille sisäpihoille, joissa uiskentelimme kysymättä ovatko palvelut tarkoitettu vain majoittujille. Öisin merenrannan ollessa aivan liian pimeä tuntui ihanalta hiippailla kevyesti valaistuille autioille uima-allasalueille ja hypätä kuumalta tuntuvaan veteen. Jonain yönä menimme salaa omankin hotellimme pimeälle ja suljetulle kattouima-altaalle kuutamouinnille, sillä ilmeisesti koko lomakohde ei ole kuullutkaan lukituista ovista. Tai ehkei se edes ollut suljettu? Joka tapauksessa nautimme olostamme täysin siemauksin noin 90 % ajasta. Siirryttyämme saarikohteeseen, jossa on avoimesti tarjolla taikasieniä baareissa jäi alkoholin käyttö aivan minimiin. Ei krapulaa ei päänsärkyä. Ensin tuntui jännittävältä astua pieneen baariin joka mainostaa avoimesti tekevänsä sienipirtelöitä, mutta pian tajusimme ettei asiassa ole mitään peiteltävää. Tutustuimme läheisesti baarin pitäjään, joka teki meille lomamme aikana lukuisia sienijuomia. Vietimme kivassa pikkubaarissa tuntikausia istuskellen ja fiiliksistä nauttien. Paikalliset ovat ihania ja positiivisia ihmisiä, jotka mielellään tutustuivat meihin ja kuuntelivat juttujamme Suomesta. Sienen vaikutus on aika samanlainen kuin LSD:n tai ekstaasin. Välillä hihityttää. Kaikki näyttää paljon upeammalta. Äänet ja värit. Eniten ehkä eroaa se visuaalinen vaikutus, missä esimerkiksi omat raajat saattavat pidentyä tai lyhentyä tai muuttua kumisiksi. Lisäksi oma olo voi vaihdella ihan pienestä ihan suureksi, samoin kuin ympäröivä tila. Yhtäkkiä tuntuu kuin istuisimme olohuoneessa, vaikka olemme avoimella terassilla. Koko saari tuntuu suljetulta akvaariolta, mikä on vain hauskaa. Lattian marmorilaatat vaihtelevat suurista pieniksi. Baarimikko näyttää hassulta ja valuvaiselta. Hihittelemme yhdessä näköhavainnoillemme ja se on puhtaasti huvittavaa, kun tietää ettei se ole totta. Sen yhden kerran kun otin myös Jukan annoksen oli visuaaliset kuviot upeita, mutta hetkeksi myös sain sellaisen aika kummallisen ja ahdistavan olon vatsanseudulle, jolloin jouduin selittämään itselleni, että tunne johtuu vain sienestä ja menee pian ohi. Jos en tajuaisi noilla hetkillä, ettei kaikkia kokemuksia kannata uskoa, niin varmasti fiilis voisi panikoitua, kuten olen kuullut joillekin käyneen. Uskon, että oma psyykeni on hyvin vahva ja siksi mikään outo tuntemus tai näky ei tuntunut ollenkaan pelottavalta. Jollekin kokemattomalle tai herkälle voi tuntemukset olla pelottaviakin. Yhden kerran katselimme sieniä syötyämme tähtitaivasta ja pääsimme kolmiulotteisesti universumin sisään näkien sen uskomattoman kauneuden. Edelleen suosittelen tätäkin kokemusta jos yhtään kykenee pitämään havaintonsa mielenhallinnassa. Kaduilla kulkiessamme meille tarjottiin useaan kertaan myös kannabista ja kokaiinia, mutta pitäydyimme täysin vaivatta niistä erossa tietäen maan tarkan huumepolitiikan. Edelleen sienetkin voittavat alkoholin kuus nolla, vaikka hyvän illallisen kanssa lasi viiniä onkin ehdottomuus. 

Nyt mukavan työpäivänjälkeen odotan, että aikooko Jukka saapua luokseni kuten vielä edellisiltana on suunnitellut. Emme ole sopineet mitään, koska Jukan työtilanteen vuoksi täytyy ensin selvitellä muuttuuko hänen aamuaikataulunsa siten, ettei hänen ole järkevä herätä vierestäni. Olen sopinut lounastreffit huomiselle Elinan kanssa. Hänellä on ollut vaikeaa ja täytyy päästä käymään läpi kuulumisia tarkemmin kasvotusten. Fiilis on ihan hyvä. Haluan nähdä Jukan ja tietää miltä hän nyt silmissäni näyttää. Haluan nähdä onko välillämme se kipinä ja vetovoima. Kuten lentokentällä matkan lopun häämöttäessä edessämme minun oli pakko painautua kiinni Jukkaan ja jotenkin varmistaa, että voin niin tehdä. Kun Jukka sanoi ääneen, että tulee ikävä, niin sanoin ääneen, että tuntuu jännittävältä lähteä eri teille. Ihan kuin jotain loppuisi. Ikävä jo valmiiksi. Ja se on vain hyvä. Nyt en tunne mitään erityistä ikävää. Väsymykset ja muiden arkisten asioiden hoitaminen on mennyt nyt muun edelle. Ja se, että Jukka tulisi luokseni jännittää muista syistä sen verran, etten osaa nyt ikävöidä häntä itsekkäästi luokseni. Näen sen enemmänkin testinä ja koetuksena, sillä hän olisi toinen mies, jonka kutsun luokseni tietäen, että silloin hän todennäköisesti tapaa sukulaisiani tai tuttaviani. Mutta miksen voisi niin tehdä. Onhan hän vähintäänkin ystäväni. Ystäväni joka edelleen soittaa pitkiä puheluita ja sanoo että ikävöi ja toteaa, että sitten kun hän saa paremman asunnon niin voin tuoda tavarani sinne, ja että hän tahtoo tutustua perheeseeni. Ja että sitten menemme hänen sukujuhliinsa ja haluaa esitellä minut hyvälle ystävälleen jota en vielä ole tavannut. Ja, että sitten säästetään yhdessä seuraavaa matkaa varten. Päivä kerrallaan. En ole vieläkään käynyt Ronin sosiaalisissa medioissa, vaikka olen välillä ajatellut häntä. Miettinyt mitä hän tekee ja miettinyt, että pitäisikö laittaa jokin sisaruksellinen hauska viesti. Mutta näh. Ei vielä. Hän ei ole nyt ulkomailla. Hän on kotona. Olkoot. Mutta en voi sille mitään, että jos Jukka aiheuttaa minussa ärsytystä olemalla liian kiltti ja epävarma, niin Roni näyttäytyy hänen rinnallaan aivan vastakohtaisena. Roni on aina julkisesti itsevarma ja täysin tietoinen tekemisistään. Statukseltaan vaikutusvaltainen ja karismaattinen. En voi sille mitään, ett se on hyvin vetoavaa, ettenkin kun koen olevani itse enemmän senkaltainen. Mutta nuo ovat pinnallisia ja typeriä asioita, joihin ei voi jäädä roikkumaan. Hauska juttu kävi myös eilen illalla. Sain ilmoituksen, että olen omalla henkilökohtaisella ig-tililläni saanut uuden seuraajan, joka heti tykkäili muutamista kuvistani. Menin katsomaan, että kuka se mahtaa olla. Ja kukas se oli! Carlos! Carlos, joka särki sydämeni viime vuonna ja katosi selittelemättä! Ehkä jokin on ehdottanut minua hänen seurattavakseen, sillä itse en häntä seuraa. Sitten menee hetki ja hän peruuttaa kaikki tykkäyksensä ja poistuu seuraajistani. Uskon, että hän on tunnistanut minut hieman myöhässä ja paniikissa poistanut klikkauksensa. Hah. Sama se, Carlos. Ymmärrän kyllä.