Aurinkotanssia

Lottovoittoa ei ihan vielä ehtinyt tulla, mutta fiilis on siitä huolimatta sellainen, kuin olisin kepeän turvatyynyn sisällä. Tai olen sisäisesti vuorattu pehmusteilla. Koitan oikein pistellä sitä tuttua ahdistuskohtaa rinnassa, mutta  se on lähestulkoon tunnoton. Nyt kun elävästi muistaa, että se on vielä siellä ja saattaa ihan yllättäen taas aktivoitua, niin sitä tekee mieli tökkiä kuin kepillä hirviötä, jonka pelkää vain esittävän kuollutta. Mutta se ei herää vielä ainakaan maanantaina. Ehkä vähän kääntää kylkeä. Sillä ei ole virkatyöaikaa. Ehkä se on huumattu taas onnellisille unille viikonlopun pienillä keinoilla, jotka saavat isommankin hirviön laupeaksi ja hymyn kenen tahansa huulille. Minulla on hyvä olo, vaikka en tavannut Javieria. Siksi koska kaikki on hyvin, ja siksi koska hän on ottanut minuun itse yhteyttä perjantaina kuulumisia kysellen. Kertonut avoimesti omista suunnitelmistaan tavata ystäviä. Ensin hän sanoo tapaansa naisystävänsä, mutta sitten äkkiä korjaa, että vain kaveri siis! Ilmaan jää vähän leijumaan ajatus siitä, että saattaisimme törmätä, mutta vaikka vielä yölläkin viestittelemme hyvät yöt toisillemme, niin jostain syystä silti kumpikaan ei suoraan ehdota samasta sängystä heräämistä. Olen itse ollut liian kiireetön. Silloin ei välttämättä jaksa nähdä vaivaa minkään asian eteen jos ei ole pakko, koska ei tarvitse. Ja minulle on riittänyt, että ajattelemme toisiamme omissa illanvietoissamme. Minä olen siellä viettämässä kivaa aikaa ystävieni kanssa ja Javier on tallessa siellä kaukana toisella planeetalla sillä aikaa. Lauantaina olen pienten aamu-unien jälkeen herännyt innoissani uuteen aurinkoiseen päivään. Muutaman tunnin unet riittävät ihan hyvin! Ei malta yhtään jäädä makoilemaan kotiin, kun tietää että uusi vapaapäivä on edessä. Olo on pehmoinen ja positiivinen. Noina hetkinä ei voisi ahdistaa vähempää. Ei vaikka en ole sopinut vielä tapaavani ketään, vaan voin ihan yhtä hyvin mennä itsekseni jonnekin siksi aikaa kunnes maailmankaikkeus järjestelee polkua edessäni. Se sellainen huoleton irrallisuus säilyy helposti läpi aina tänne maanantaihin saakka. Kaikki se mitä joskus miljoona vuotta sitten toissapäivänä on murehtinut on ihan eri galaksilla. Lauantain aloitukseksi käyn ensin iloisena moikkaamassa perhettäni terassikahveilla, ja sitten malttamattomana suuntaan kotiin aloittamaan uutta päivää. Aurinko houkuttelee äkkiä ulos! Ei syyllistäen kuten joskus arkipäivinä, vaan flirttailen hauskanpitoon. Viikonloppuna minulla on oma lupa nauttia täysillä fiiliksestäni ja tehdä sen eteen mitä vain katson sopivaksi. Olen jo todistanut itselleni lukemattomia kertoja, että pystyn pitämään tilanteen kontrollissa, eikä lipsumiselle ole olemassa merkittäviä riskikertoimia. Vieläkään yksikään ratkiriemukas ja valtavirrasta nähden paheksuttava viikonloppuni ei ole heikentänyt toimintakykyäni arjessa. 

Saan laittaa parhaan tanssimusiikin päälle jo puolen päivän jälkeen omassa kodissani ja laittautua nätiksi. Saan nauttia pienen oman hetken parvekkeellani polttaen söpöstä lasisesta vesipiipustani sitä luonnontuotetta, joka saa koko kropan väreilemään ja asettaa silmille vaaleanpunaiset linssit tehden kaikesta vähän harmittomampaa. Sitten transsin yksin omassa olohuoneessani pari tämän hetken parasta biisiä ennen kuin lähden ihmisten ilmoille. Olen oppinut tämän uuden jutun. Siis sen, että tanssin yksin kotona. Ihan täysillä. Eikä tarvitse yhtään huolehtia siitä, että kuinka hölmöltä näyttää. En sitä ole miettinyt juurikaan ihmisten ilmoillakaan ollessani. Koska ei niin tee kovin moni muukaan läsnäolija noissa tapahtumissa. Mutta vasta nyt, kun tanssin aivan yksin tajuan, että se on vielä astetta vapauttavampaa. Se jotenkin todistaa sen, ettei kyse ole juhlimisesta. Vaan jostain suuremmasta. Se halaus joka ympäröi itsensä musiikin mukana on ylimaallinen henkilökohtainen kokemus. Olen joskus viime syksynä kertonut tarkemminkin siitä uskomattomasta rakkauden ja hyvyyden tunteesta, joka valtaa koko kropan ja mielen, kun pääsee kosketuksiin nirvanan kanssa. Ja se on edelleenkin yksi mahtavimmista fiiliksistä, mitä olen kokenut. Kun pitää silmät kiinni, niin musiikin voi nähdä erilaisina väriaaltoina ympärillään. Mieli jotenkin vapautuu ja avaa silmät. Vaikka ne olisivat kiinni. Olen innoissani, että olen löytänyt itse etsimättä nämä samat asiat, joita erilaisissa tietoisuutta tutkivissa tai kehittävissä piireissä on tuotu esille aina. Siis missä tahansa psykedeelisissä, meditatiivisissa ja mielenrauhaan tähtäävissä piireissä. Se sisäinen silmä. Tietoisuus. Ne värit. Ikään kuin yhtäkkiä voisi nähdä vilauksilta sitä pimeää ainetta, jonka keskellä meistä jokainen joka elää. Ja se ei ole pimeää, vaan kaikkea muuta. Silmät ovat kiinni, mutta näen kaiken ympärilläni. Musiikki ohjaa selkeästi sitä miten pitää liikkua. Ne liikeradat ovat siinä ympärillä, ja kun niihin osuu oikein, niin mielettömät mielihyvän sähköaallot värähtelevät sormista tai varpaista koko vartalon läpi. Liikkuminen tuntuu niin hyvältä. Ja juuri silloin tanssia voisi jatkaa loputtomiin. Ja usein tähän liittyy vahva tunne ajan venymisestä, kuten olen aikaisemminkin maininnut. Tuntuu kuin musiikkikappale ei loppuisi koskaan. Usein näissä fiiliksissä tulee sellainen olo kuin olisi ajatellut pienen hetken aikana jonkin asian kokonaan läpi alusta loppuun moniulotteisesti. Asiakokonaisuus näkyy siinä edessä valmiina ja siitä pystyy omaksumaan kaiken riittävän tiedon itselleen yhdellä sisäisen silmän vilkaisulla. Ja uskon, että jossain määrin niin tapahtuukin. Kun psykedeelisissä tapahtumissa näkee ihmisen, jolla on silmät kiinni ja joka tanssii hassusti käsiään heilutellen autuas hymy kasvoilla, niin tietää miltä hänestä tuntuu. Ja ne kuvat niistä neonväreistä ja hymyilevistä naamoista ja lisäsilmistä, joita ennen pidin ehkä vähän ärsyttävinä ja lapsellisina! Hah, nyt ymmärrän, että ne ovat vain kuvia siitä mitä on ympärillämme ja sisällämme. Ja olen niin onnellinen edelleenkin, että olen löytänyt tämän todellisuuden itselleni. Hetkessä pystyy uppoutua täysin ihanaan transsimaiseen autuuteen. Hetkessä pääsee hetkessä elämiseen. Ja sitten on kiva lähteä hymyillen puistoon tapaamaan ystäviä ja jatkamaan onnellisuudessa lillumista!

Lauantaina ollessani päivällä hyvissä fiiliksissä olen jutellut Javierilla kysellen illan suunnitelmista. Toivoen samaan aikaan, että hän olisi kiireinen, jotta saisin vain juhlia omaa hyvää oloani koko illan, ja samaan aikaan toivoen, että voisin mennä illalla hänen luokseen. Mutta Javierilla on pakollinen meno ja tyydyn hyvällä omatunnolla iloitsemaan siitä, että varmasti olisimme viettäneet kivan viikonlopun yhdessä jos vain emme olisi olleet niin kiireisiä toisaalla. Ja nyt saman tien kysynkin häneltä, miten viikonloppu lopulta sujui ja kerron siitä, kuinka olen ollut puistotapahtumassa ystävieni kanssa ja päässyt käymään ensimmäistä kertaa ympäri vuorokauden avoinna olevassa karaokepubissa! Paikka, jossa aika on pysähtynyt. En ole varma onko se hyvä vai huono asia. Mutta meillä oli oikein hauskaa, vaikkei tuollainen ympäristö yleensä ole oma valintani. BLING. Javier vastaa viivyttelemättä kertoen enemmän kuin kysyn, ja kysellen lisää minun kuulumisiani. Kommunikaatioyhteytemme on vaivaton ja lämmin. Minun ei ole tarvinnut miettiä yhtään (tai ainakaan kauheasti) sitä, että voinko viestiä ilman asiaa vai en. Ja olen salaa iloinen, kun Javier kertoo nukahtaneensa vahingossa jo aikaisin lauantai-iltana. Kaikki on ennakkoon mahdollisimman hyvissä kantimissa, jos ahdistus taas heräilee seuraavina arkipäivinä. Se on minulle niin iso asia, että henkisesti valmistaudun kohtaamaan mahdollisen kurjan fiiliksen paremmin valmistautuneena. Olen pohtinut ahdistusta ja miettinyt, että mihin se liittyy. Ja minun kohdalla ahdistus tuntuu tosi vahvasti linkittyvän johonkin kiintymyssuhdehäiriöön, mihin varmasti monet ongelmani tai tapani toimia ja ajatella perustuvat. Pelkään hylätyksi tulemista ja yksinjäämistä. Se fiilis, mikä oli lapsena, kun äiti meni jonnekin iltatapahtumaan ja olin ihan varma ettei hän koskaan tule takaisin. Ja se pelko oli todellinen. Ja jostain syystä on vieläkin. Pelkään, vaikka haluaisin ajatella ettei enää tarvitsisi pelätä. Ja se on ihan sama missä tilanteessa olen, niin se tunne on juuri se sama. Vaikka minulla olisi vakituinen kumppani, niin ahdistuksessa se tunne on sama, ja siksi sille on ehkä joskus vaikea keksiä riittävän päteviä syitä. Minun ahdistuksellani on lähes aina miehen nimi, koska he ovat selkein ja helpoin syntipukki sille selittämättömälle tunteelle. Sille tunteelle kuin olisi täysin avuton pikkuvauva, joka yhtäkkiä jätetään kaikkien perustarpeiden täyttämisen ja rakkauden ulkopuolelle. Mutta jatkossa yritän yhä tehokkaammin siirtää ahdistukseni pois muista ihmisistä. Ihan niinkuin onnellisuus, niin ei myöskään tuo pohjaton ahdistus voi olla syntyisin kenestäkään toisesta. Jos en voi antaa kenenkään määrittää onnellisuuttani, niin eikö saman pitäisi päteä myös toiseen suuntaan? En aio antaa kenenkään määrittää myöskään ahdistustani. Sitä ahdistusta mikä ei mitenkään liity elämän normaaleihin olotiloihin. Saa tulla hyvä mieli ja paha mieli. Ja saa pelätä. Mutta ei mitään, mitä ei ole olemassa. Mutta prosessi on varmasti monivaiheinen. Minä olen vasta saanut perehtymisluvan ja alkuharjoitukset ovat käynnissä. Mutta jo pelkästään se, että olen tajunnut tämän tuntuu lottovoitolta. Tai ei lottovoitolta, mutta siltä, että olen löytänyt ohjeet ultimaattiseen triathloniin ja jos vain harjoittelen riittävästi ja suoriudun siitä, niin sitten voitan lotossa satavarmasti. Se ei ole enää pelkästä sattumasta kiinni. Vaan omasta itsestä. Ja hauskinta on, että se on totta, ja että palkkio on paljon parempi kuin lottovoitto. Ja kuka vain joka suoriutuu koetuksesta, voi sen saada.

Ihanaa olla edes vähän tässä puitahalailevassa maailmanrakkaudessa. Olo on hyvällä tavalla vähän höperö. Ei ole ihan varma, että pitäisikö kaivaa esiin työ- vai kotiavaimet milläkin ovella. Vieno hymy on väkisinkin kasvoilla, eikä vaan pysty yhtymään työkavereiden valitukseen maanantaisesta olosta. Jotkut sanat menevät puheessa helposti nurinpäin. Vähän niinkuin oikea ja vasen terävämpinäkin päivinä. Mutta sellaisella ei ole mitään merkitystä. Koska ylimääräinen huoli on aina näin hetkinä poissa. Juuri se mikä estää tekemästä jotain pientä kivaa turhan huolehtimisen vuoksi. Ignorance is a bliss. Ja nyt olen tiedoton huolesta. Tänään on sellainen sosiaalinen ja kiva olo. Tekee mieli vaihdella kuulumisia kavereiden kanssa, mutta ei jaksa kuitenkaan miettiä vielä mitään tulevaa sen enempää. Enkä yhtään stressaa siitä, että Ricky on taas kauhean pettynyt ettemme kohdanneet viikonloppuna. Tyydyn vain sanomaan, että jos hänen mielestään emme voi olla kavereita (kuten edellisessä keskustelussamme hän sanoi), niin ei minulle ole nyt ollut mitään syytä tavata häntä. Huomaan, että vähän väliä ajattelen Javieria ja varmasti pian alan pohtia, että milloin oikein tapaisimme. Mutta koitan pitää kiinni kiireettömyydestä. Ja siitä, että ehkä ihastumisista huolimatta on hyvä olla niin pitkään itsekseen kuin vain suinkin tulee oltua. Pidän jopa todennäköisenä sitä, että jos alkaisimme toistemme kanssa suhteeseen, niin saattaisin pettyä. Mutta sen näkee sitten jos on nähdäkseen. Tänään nautitaan tavallisesta arki-illasta.

Pls step back

Se on jännä, että vaikka on valvonut lähes koko viikonlopun, niin maanantaiaamuna herää kahdeksan tunnin yöunien jälkeen uuteen viikkoon täysin pirteänä. Jopa tavallista pirteämpänä. Vaikkei aurinko edes paista! Oikeastaan sade on täysin tervetullut juuri nyt, jotta kevään eteneminen saa buustauksen ja kohta taas yllätytään kun puut ja nurtsit on vihreät. Sitä on odotettu. Maanantain työpäivä on kauhean kiireinen, mutta onneksi ainoastaan Aku haluaa vaihtaa kuulumisia. Ja kysyä mikä on lempivärini. Ja vihjailla että on asioimassa asuinkulmillani. Kerron iloisesti kuulumiset. Vastaan että kaikki maailman värit ovat lempivärejäni yhtä aikaa. Ja totean, että itse aion tänään viettää illan rentoutuen kotona ja sukulaisteni kanssa. Aku taas toteaa minun olevan ympäripyöreä, mutten välitä siitä, koska omasta mielestäni olen ihan suora. En ymmärrä miksi hän selvästi vieläkin yrittää viettää kanssani enemmän vapaa-aikaa, vaikka olen moneen kertaan ilmaissut että olen kiireinen. Ei minulla riitä jaksaminen nähdä kaikkia muitakaan ystäviäni! Ja nyt hän on varmaan loukkaantunut siitä, etten heti kutsunut häntä kylään. Mutta en olisi kutsunut ketään toistakaan. Minulla ihan oikeasti on muita suunnitelmia. Huoh. Olemme muutenkin viettäneet lähes koko viikonlopun samoissa paikoissa, eikä minkäänlaisia riskejä väärinymmärryksille mielestäni päässyt syntymään. Mutta onko tämä nyt sellainen asia, josta minun pitäisi stressata. En usko. Sen sijaan jo vilkuilen taas Javieria somessa ja odotan malttamattomana, että milloin pääsemme jatkamaan hyvin sujunutta deittiputkeamme julkiselle paikalle. En tiedä mitä hän on tehnyt viikonlopun ajan, vaikka vaihtelimme vähän viestejä perjantaina. Ja nyt annan hänelle vähän aikaa... ja toivon samalla että hän ottaisi pian yhteyttä. BLING. Tämän rentouttavan vapaailtani keskeyttää jatkuvasti Aku joka ilmoittaa olevansa matkalla asuinalueelleni. Ihan vain kävelylle. Mutta ihan varmuuden vuoksi sanon vielä kerran, etten ole tänään lähdössä ulos ja minulle tulee vieraita. Ja hän vaikuttaa täysin yllättyneeltä, ja sanoo että joutuu sitten lähtemään jonkun kaverinsa luokse. Ja kun sanon sen kuulostavan paljon kivemmalta suunnitelmalta tälle illalle niin Aku sanoo, ettei ole olemassa mitään kivempaa kuin minä. Enkä voi muuta, kuin sanoa, ettei hänen kannata ajatella niin. Ja toivotan kivaa iltaa. 

Viikonloppuna sain taas yhteydenoton Karrilta! Valitettavasti se tuli taas noin neljän aikaan aamuyöllä. Kutsu jatkamaan yötä hänen kanssaan. Jos en itse ole tuolloin juuri jossain liikenteessä, niin en ryhdy edes harkitsemaan jonkun luokse lähtemistä keskellä yötä. Ensinnäkään en oikeasti ole sen tyylinen ihminen, että lähtisin kauhean helposti jatkoille miehen kanssa, jota en oikeasti tunne niin hyvin. Ja toisekseen, kun en itse käytä alkoholia, niin jaksan valvoa helposti aamuun asti ja mieleni on sen verran kirkas, etten välttämättä jaksa katsoa humalaista ihmistä, joka todennäköisesti sammuu hyvin pian. Olen toki ollut Karrin luona jatkoilla, ja menen mielelläni uudelleen. Mutta vasta kun olemme ensin viettäneet yhdessä ne etkot. Ja taas pidän huolta siitä, että hän ymmärtää, että edelleenkin haluan tavata hänet. Mutta hieman paremmalla varoitusajalla. Minua ei ollenkaan haittaa, että satun tulemaan jonkun mieleen yksinäisenä hetkellä keskellä yötä. Ja toivon, ettei hän itse nolostu pikkutuntien yhteydenottojaan. Mutta siinä se vähääkään romantillinen sosiaalinen elämäni viikonlopulta. Olemme käyneet ystäväporukan kanssa keilaamassa. Se oli aika hauska kokemus. Ja sujuikin hyvin, kun olo on onnellinen ja ajaton. Onneksi Jukka ei päässyt tähän hauskanpitoon mukaan, vaikka kohtasimmekin tuttavan luona pikaisesti jossain välissä. Dim on käynyt mielessäni aina ohimennen. Ehkä siksi, koska viimeksi kun kunnolla kommunikoimme, niin hän intoili sydänten kera siitä kuinka tekisimme kaikkea hauskaa yhdessä keväällä. Ja nyt kun kevät viimein etenee niin tunnen kuinka hän lipuu kauemmas minulta. Muistan kuinka hän on joskus aikaisemmin puhunut minulle siitä, kuinka hän on aina väsynyt, ja tahtoisi lopettaa työt ja lähteä jonnekin lämpimään maahan. Ja nyt mietin, että onkohan hän masentunut? Siksikö hän ei saa aikaiseksi mitään? No. Oli miten oli, niin en aio sen enempää miettiä Dimiä. Olen panostanut enemmän kuin tavallisesti siihen, että hän tietää minun haluavan tavata hänet. Joten eiköhän hänestä joskus kuulu, kun hänellä oikeasti on aikomus tai kyky tavata. Nyt rento maanantai, ja tälle viikolle tavoitteeksi treffit.

It's a date!

Maanantaina unohdan kokonaan että on maanantai. Tuntuu niin innostavalta, että voisi ihan hyvin olla torstai jolloin jo saa odottaa viikonloppua. Lähdemme reippaalle seitsemän kilometrin kävelylenkille Elinan kanssa ja koko lenkin aikana ei tule yhtään hiljaista hetkeä, kun vuorotellen purnaamme käsiämme heilutellen viime viikkojen kuulumisia. Ja päätämme että tästä alkaa taas aktiivinen ja terapeuttinen lenkkeilykausi! Sitten valmistan kotona itselleni taas pienen munakkaan jääkaapin jämäaarteista ja muistan, että on maanantai! Eli  huomenna on tiistai, jolloin voisimme tavata Javierin kanssa. Ja mitään sen enempää miettimättä kysyn häneltä suoraan, että tehdäänkö jotain kivaa huomenna. Siinä tajuan, etten kauheasti välitä mikä se vastaus on. En pety ja lamaannu jos hän sanoo, ettei jaksa tavata. Tai että  hänellä on muuta tekemistä. Siksi minun on niin helppo olla suora ja ottaa yhteyttä. Koska se vastaus ei enää määrittele minun tyytyväisyyttäni. Aikaisemmin olen siis varmaan taktikoinut kauheasti näitä viestittelyasioita, koska en ole kestänyt kovin hyvin jos vastaus ei ole minua miellyttävä. Monta kertaa pettymys on saanut minut ahdistumaan tosi kovasti. Mutta ei enää. Ei ainakaan tänään. Ensin Javier vastaa, että odota hetki. Sitten vähän myöhemmin hän selittää että oli juuri sopimassa seuraavalle päivälle jotain verotoimistoasiointia. But it could be possible. Hän vastaa hyppimättä riemusta. Olen cool ja totean Javierille, että miettisi asiaa ja jos vaikuttaa siltä, että ehtisimme tavata, niin ilmoittaisi minulle. Ja heti Javier vastaa huudahtaen, että minähän sanoin jo kyllä! Itseasiassa hän vain sanoi, että se voisi olla mahdollista, mutta ehkä se on vaikeastitavoiteltavan ja ylhäisen Javierin kyllä. Jes! Sovimme heti innokkaasti, että tapaamme hänen luonaan, koska hänen on vaikeampi matkustaa töihin minun luotani. Javier kokkaisi pienen illallisen ja minä toisin viinin. Sitten katsottaisiin taas sarjoja tai leffaa ja puhuttaisiin työasioista ja politiikasta ja naurettaisiin. Ja rakasteltaisiin... Javier vitsailee sipseistä, joten aion viedä mukanani niitäkin. Olen tosi nirso sipseistä. On olemassa valtavasti pahoja ja mauttomia sipsejä, joten vien mielelläni mukanani jotain tosi hyviä (kuten ne pizzan makuiset suussasulavat kolmion muotoiset!). Javier rakastaa sipsejä. Hän syö niitä usein silloinkin kun ruoka on juuri hellalla. Aikaisemmassa pitkässä suhteessa olisin saanut tästä slaagin, mutta nyt jos aikuinen ihminen haluaa riskeerata ruokahalunsa syömällä sipsejä omana vapaapäivänään, niin mitäpä se minulle kuuluu. Heti yhteistä iltaa ajatellessani minua hymyilyttää ja tulee sellainen kiva lämmin olo. Juuri niinkuin pitääkin. En tiedä mitä meillä on tai mitä meillä voisi olla, mutta nyt taas nautitaan kivasta yhteisestä illasta, jolloin aion entistä avoimemmin kaivautua Javierin kainaloon odottelematta hänen aloitteitaan. Koska sitähän minä olen halunnut. Hellyyttä ja huomiota. Ihan pikkuisen.

Myös Jukka ottaa minuun yhteyttä maanantai-iltana, vaikka olen estänyt hänet kaikissa someissa hänen aiemman suutuspäissään lausumansa toiveen mukaisesti. Juuri tämä sama paska kaava, missä hän tajuaa ylireagoineensa ja mokanneensa ja nyt lähettää ylimielisen anteeksipyyntöviestin (tekstiviestin!), jossa muistaa sivulauseessa vielä syyttää minua huonosta käytöksestä. En reagoi mitään. Olen kyllästynyt totaalisesti hänen omaan typerään oravanpyöräänsä. Kai meillä jokaisella on omamme. Mutta onneksi saan keskittyä juoksemaan omaa rataani, enkä muiden. Ja onneksi minulla on sovittuna treffit! Treffit, joista ei kannattaisi sanoa sanaakaan tälle kaveripiirilleni, etten nyt tahtomattani särje sydämiä ja loukkaa tunteita, joiden olemassaololle ei ole perusteita. Vaikka toisaalta minun varmaan kannattaisi olla täysin avoin, jotta turhat kuvitelmat tukahtuisivat tehokkaammin. Ossikin taas soittaa maanantai-iltana ja kertoo, että Jukka on ollut siellä kylässä. Olen jo aiemmin jutellut Jukan käytöksestä Ossin kanssa, ja nyt Ossi vielä varmistaa kautta rantain, että eikö oikeasti ole mitään mahiksia palata yhteen Jukan kanssa. Koska Jukkahan oli kuitenkin vaikuttanut niin kauhean järkevältä ja kunnolliselta kyläillessään siellä. Huoh. Totean jälleen kerran, että mitään mahdollisuuksia ei ole. Toivon, että kaiutin on päällä ja Jukka olisi siellä salaa kuuntelemassa kun sanon, että se ihminen ei tule enää koskaan koskemaan minuun. Se oli hairahdus. Ja ne miehet joita edes harkitsisin tapailevani ovat aivan eri liigassa, kuin missä Jukka on koskaan ollut. Ja kauheaa tai ei, niin tarkoitan sitä. Ja tunnen suurta tyytyväisyyttä, että tajusin tämän riittävän ajoissa. Ja taas kerran ajatus Javierista lämmittää mieltäni. Nyt tänään tiistaina jo vähän jopa jännitän tapaamistamme. Olen ehtinyt koota sen verran innostusta, että jos treffit peruuntuisivat niin kyllä pettyisin. Mutta miksi ne peruuntuisivat! Aion mennä suoraan töistä käymään kotona semisuihkussa. Olen jo pessyt hiukset valmiiksi ja ajellut sääret, jotta olisin mahdollisimman nopea lähtemään hänen luokseen. Jotta meillä olisi enemmän aikaa yhdessä.

That was weird

Tunnen suurta tyytyväisyyttä kun saan poistettua heti lauantaiaamuna edellisillan tylsistelyn. Pidän siitä luonteenpiirteestäni, kun on kepeän lennokkaasti tehokas ja iloisella tavalla aktiivinen ja päämäärätietoinen. Laitan heti kaikki verkot vesille ja alan nostella vauvasiikoja yksi kerrallaan polkuveneeseeni. Joku hyppää verkkoon, ja sitten toinen. Ensin sovitaan laskiaispullanmaistelut ja huonekalukirppiksellä käväiseminen perheen kanssa. Sitten vastataan kavereille, että koitetaan tömätä illalla. Ja ennen sitä käydään Rickyllä, joka jo odottaa kotonaan. On kivaa olla oma-aloitteinen. On kivaa kun on monta ihmistä joille laittaa viesti, kun tarvitsee juttukaveria tai tekemistä. Tunnen oloni jotenkin turvalliseksi. Kalaverkkoni, turvaverkkoni. Lauantaina en pese enää hiuksia, vaan suihkutan niihin pari suihkausta hyvältä tuoksuvaa kuumuussuojaa ja sitten asetan päällimmäiset hiukset nätisti suoristusraudalla. Sitten päälle suihkaus hiuskiinnettä. Joskus aikanaan koin hankalaksi pitää keskijakausta niin, että se näyttäisi hyvältä. Että hiukset laskeutuvat jakauksen kohdalta kauniisti eteen ja alas. Mutta nykyään laitan rutiinilla hiukseni aina vapaailtoina klassisen yksinkertaisesti auki. Joskus suorana joskus laineilla. En ole muutellut tyyliäni pitkiin aikoihin, koska uskon, että sitten kun löytää sen riittävän neutraalin oman juttunsa, niin ei tarvitse lähteä enää mukaan muuttuviin trendeihin. Edes naamaa ei tarvitse tällä kertaa  pestä vaan riittää että korjaan pohjameikin ja vähän siistin kulmakarvojen väriä ja luomien varjostuksia. Kyllä, myönnän sen. Jos en ole pessyt kasvojani edellisenä iltana niin tuntuisi ihan tyhmältä pestä naama vain meikatakseni sen heti uudelleen. Näin se käy paljon vaivattomammin, eikä kukaan huomaa mitään. Ei. Edes iho ei kauhesti jaksa kauhistua siitä, että näin toimii silloin tällöin. Jaksan jutustella iloisena jotain pinnallisuuksia sisustuksesta, kun odotamme sitä yhtä laskiaispullaa kahvipöytään. Yhtä vain siksi, koska vain yksi perheestäni on riittävän avomielinen (en minä). Yritän toppuutella dallaspullaa mussuttavaa vanhempaani antamasta liian kitkerää palautetta kahvilapolosen pitäjälle siitä, että hillo ei korvaa mantelimassaa!  Miten voi olla olemassa paikka, missä on tarjolla ainoastaan hillopullia! Mutta edes tämä karvas takaisku ei saa mieltäni hidastumaan kirkkaana lauantaina. Ja taaskaan siisti käytettyjen tavaroiden myyntipiste ei petä minua, vaan löydän kahdeksalla eurolla ihanan pehmoisen torkkupeiton, joka käy väriltään täydellisesti siihen huonekaluun, jonka viimeksi ostin tästä samasta paikasta. Täydellistä. Etsin kuumeisesti myös oikeansävyistä helmalakanaa, mutta se saa jäädä haaveeksi, ja Ikea laitetaan listalle vielä tämän kuun menoihin. Ilmoitan Rickylle, että olen pian valmis shoppailuideni kanssa, ja saavun kohta hänen luokseen. Ja se tuntuu juuri oikealta ratkaisulta nyt. 

Saavun Rickyn talon portille ja painan summeria, vaikka tiedän, ettei sähköovi toimi vieläkään. Pian Ricky saapuu avaamaan alaoven ja nousemme raput ylös puhuen aamustani ja siitä, kuinka Ricky on kadottanut edellisiltana pankkikorttinsa. Tunnelma on taas sellainen kotoisa hänen luonaan. Aina siellä on tosi lämmin, ja valaistus on pehmeä ja kutsuva. On aikaista ja tuntuu kivalta, että meillä on vielä koko päivä aikaa. Kaivan jotain laukustani olohuoneessa ja Ricky tulee halaamaan minua takaapäin. Hänen kätensä vaeltavat vatsallani ja kyljilläni ja rinnoillani. Naurahdan ja sanon pilke silmäkulmassa että onpas tämä yltiökaverillista. Ricky sanoo, että hänellä on ollut ikävä, ja että myöhemmin hänen ystävänsä saattavat tulla käymään, jolloin ei kuitenkaan voida peuhata. Ei minua haittaa. Oikeastaan tuntuu ihan kivalta, kun Ricky tulee ihan viereen sohvalle istumaan ja ottaa jalkani syliinsä. Tuntuu kivalta, että joku haluaa näyttää kiinnostuksensa ja sen että haluaa koskea juuri minua. Aikaisemmin olen ehkä sivulauseessa maininnut sen, miten ensialkuun tuntuu vähän erilaiselta, kun toinen on erivärinen iholtaan, kuin mihin on aikaisemmin tottunut. Se on uusi tilanne. Hölmöä mutta totta. Ja olen kuullut aikaisemmin Ronilta, kuinka hän on joskus kertonut olleensa tumman naisen kanssa sängyssä. Hän kuvaili sitä oudoksi tilanteeksi (tai ehkä Roni kuvaili asiaa jollain muulla sanalla mitä en nyt tahdo kirjoittaa tähän). Ja jos ei ole siihen tottunut, niin se tuntuu oudolta. Sitä on vaikea selittää. Tämä on keskustelunaiheena jotenkin ihan absurdi, koska ei ihonväri merkitse sinänsä yhtään mitään. Joten on vaikea myöntää, että siinä on ollut totuttelemista. Olen ehkä joutunut selitellä itselleni, että miksi annan Rickyn koskea minuun. Olen joutunut tietoisesti käydä läpi ne seikat, minkä vuoksi Ricky on aivan yhtä hyvä ihminen kuin kuka tahansa muu. Toisaalta eksoottisuus voi olla jopa hyvä ja kiehtova tekijä. Sellainen seksisymbolinen. Toyboy. No joka tapauksessa. Uutuudenoutos on ylitetty Rickyn kanssa. Hän on komea ja hyväsydäminen. Ja joskus ihan fiksukin. Kun hän nojautuu pussailemaan kaulaani sanon, etten tahdo pilata meikkiäni, ja Ricky siirtyy suutelemaan rintojani paitani alle. En tiedä miksen halua suudella. Ehkä siksi, että oikeastikin olen niin laiska etten jaksa korjailla meikkiä enää uudelleen jos tiedän, että aion lähteä ulos. Kuitenkaan ajatus Rickyn suutelemisesta ei ole enää samallailla vieras kuin aikaisemmin. Oikeastaan nyt kun ajattelen asiaa jälkikäteen, niin olin ehkä turhan kylmä. Miksen pussaillut? Sehän on kivaa ja kihelmöivää. Ehkä se olenkin aina minä, joka on se viileä tyyppi? Ehkä minä aiheutan muille epävarmuutta ja vaikutan liian kolealta. Ehkä olen itse aiheuttanut tähän saakka sen, että minun sijaani valitaan joku varmempi ja helpompi vaihtoehto? Näh. Toisaalta, en ole varmaan koskaan oma-aloitteisesti sanonut kenellekään, että ikävöisin heitä. Olen ennemmin ollut cool ja hauska. Aina varautunut siihen, että on valmiiksi friendzonella, jos toinen ei ole vieläkään oppinut lukemaan ajatuksia. Toisaalta  olen sen verran tyytyväinen nykytilaani, että ehkä se olen todellinen minä. Ehken enää tarvitse mitään erityisiä tunteiluita. Tai kykene sellaisia antamaan. Antaa ajan näyttää. Istumme siinä sohvalla ja Ricky avaa housuni ja pussailee minua alushousujeni päältä. Verhot ikkunassa ovat auki ja naapuri, jolla on tosi kauhea kattovalaisin vilkuilee meitä ikkunasta kadun toiselta puolelta. Ricky huomaa sen myös ja kysyy, että pitäisikö verhot laittaa kiinni. Ei, kun tämä on hauskaa, sanon, ja tarkoitan sitä. Mutta naapurikin katoaa kotiinsa. Tai viereiseen pimeään huoneeseen. Ricky hipelöi minua hitaasti ja juttelemme samalla niitä näitä. Fiilis on hyvä. Koen meidät hyviksi kavereiksi mutta samalla olen jotenkin innoissani siitä, että hän on vieläkin innoissaan minusta. 

 
Siinä istumme kotoisasti sohvalla. Ja Ricky hieroo reisiäni ja on täysin peittelemättä lähelläni, ja se tuntuu ihan luonnolliselta. Höpötän jotain kepeitä hassuja kuulumisia kuten yleensä, ja nautin vapaapäivästäni. Ricky haluaisi ottaa pois kaikki vaatteeni. Sanon, että kai hän tietää, ettemme ole kuitenkaan tekemässä mitään ilman ehkäisyä. Ricky sanoo, että hän voi käyttää kieltään. Nauran vain ja mietin hetken, että onko hän käyttänyt ne loput kondomit jonkun toisen kanssa, vai jäikö niitä edes. Annan Rickyn silitellä itseäni mutten riisua alushousujani. Sitten kysyn, että haluaisiko hän, että koskisin häntä. Yes, why not! Ricky on niin kohtelias ja vaatimaton. Hän ei ole koskaan pyytänyt minulta mitään tällaisessa tilanteessa. Mutta haluaa innokkaasti miellyttää minua. Avaan hänen housunsa ja kosketan häntä. BLING. Vilkaisen puhelimen näyttöä ja huomaan, että Javier kysyy mitä oikein touhuilen tänään. Hmm, ehdin miettiä tätä asiaa kohta. Keskityn nyt Rickyyn, otan sen esille housuista. Annan syljen valua suustani pitkän matkan sen kärkeen ja hieron kevyesti. Tiedän tismalleen mitä teen. En siksi, että nyt olisin muuttunut sinkkuaikanani nymfomaaniksi ja harjoitellut erilaisia taitoja satunnaisia miehiä varten, vaan koska joskus kauan sitten suhteessa ollessani halusin olla oikein etevä. Ja selvitin miten se onnistuu. Yksi vinkki on jäänyt jostain mieleeni, joka kuuluu niin, että mitä tahansa teetkin millä tahansa, niin rakastele. Tee siitä rakastelua. Ja ehkä reilun yhden minuutin kuluttua Ricky tulee ihan ilmeettömästi ja eleettömästi. Jotkut miehet - useimmat - kertovat ääneen lopun ollessa lähellä. Sanovat toiveitaan ääneen, tai osoittavat jos jokin tuntuu erityisen hyvältä. Joillain taas ei ilme värähdäkään (mutta sen huomaa elimen sykähtelystä ja jännittyneisyydestä muutenkin, kun ollaan oikeilla vesillä). Mutta ehkä sekin on asia joka ihmisillä muokkaantuu ajan kanssa. Avoimuus. Well, that was weird. Sanoo Ricky hymyileväisenä, ja pukeudumme ja siistiydymme jatkaen jutun aihetta siitä mihin se jäi ihan kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Kuten ei olekaan. Vastaan Javierille, että koitan tänään olla aktiivisempi ja vähän juhlia lauantaita, kun eilinen meni niin tylsästi. Hän olisi tahtonut nähdä! Varmasti olisi. Koska heti kun ehdotan, että voisimme tulevalla viikolla mennä yhdessä erääseen julkiseen tapahtumaan, hän suostuu siihen empimättä. Eli olen sopinut tapaamisen Javierin kanssa ensi viikolle. Mutta sitä ei tarvitse vielä miettiä enempää nyt. Pian Rickyn ystävät saapuvat ja istuskelemme viettämässä siinä alkuiltaa musiikkia kuunnellen. Jossain vaiheessa Jukka soittelee ja kysyy kuulumisiani. Hän koittaa pyydellä minua juhliin mukaansa, mutta kerron meneväni Simolle missä tapaan myös Akun ja pari muuta kaveria. Ja niin myös pian teen Rickyn saattaessa minut eteiseen halauksella höystettynä. Ricky joka on aikaisemmin sanonut, että voisin jäädä yöksi. Niin voisin, mutta nyt tunnen oloni jotenkin ulkopuoliseksi siellä, ja omat kaverini odottavat innolla minua muualle. Loppuillan siis vietän tuttuun kaavaan rentoutuen kivassa porukassa, mutta hieman astetta väsyneempänä kuin tavallisena viikonloppuna. 

Maanantaina olen viestinyt Javierille ja kysynyt saiko hän levättyä riittävästi viikonloppuna. Olen saanut kiireisen pikavastauksen takaisin, mutta olemme alustavasti sopineet tapaavamme alkuviikon aikana, joten tiedän hänen viestivän minulle paremmalla ajalla enemmän. Aavistukseni viime viikolta tuntuvat nyt oikeilta. Hän on ajatellut minua ja haluaa taas nähdä, vaikka vasta juuri vietimme kivan illan yhdessä. Odotan että toteutuuko sopimamme tapahtumaan meno oikeasti. Jos hän kokee sen liian isoksi jutuksi, niin lähtemisestä on helppo vetäytyä vaikka flunssaan vedoten. Katsotaan miten käy. On aivan eri asia viettää pikatapaamisia toisen luona, kuin mennä yhdessä julkisesti jonnekin. Ystävinä! Mutta silti. Se juuri on se ero, mikä tapahtuu, kun joku ei ole pelkkä tinderi, vaan jotain enemmän. Ja aion ymmärtää jos sellainen juttu alkaa tuntua liian raskaalta. Minulle riittää tieto siitä, että hän on ajatellut minua viikonloppuyönä rakkauslaulua kuunnellen. Maanantain kunniaksi Ricky on ehtinyt jo suurinpiirtein kosia minua sekä katkaista kaikki välit vuoron perään. Hän haluaisi nähdä uudelleen heti! Hän ei aio tyytyä vain tällaisiin tapaamisiin, vaan haluaa minut kokonaan! I deserve better, hän sanoo. Ehkä. Ricky on kyllä todellinen draamaqueen. Se kuuluu hänne luonteeseensa. Hänkin on omalla tavallaan tulinen persoona. Hän saa itse itsensä suggeroitua kiukkuun ja intohimoon meidän suhteemme. Jos hän ei saa minua nyt, niin hän ei halua minua koskaan! Mutta sitten hetkeä myöhemmin hän kuitenkin on sovitteleva ja järjellinen. Harmillista, että heti kun hän aloittaa nämä jo tutut jutut, niin tiedän jo etukäteen ettei hän tarkoita sitä. Ei tarkoita sitä kun hän sanoo ettei enää ikinä nähdä. Harmi siksi, että tämä kenties valheellinen varmuus häntä kohtaan saa minut helpommin viileäksi. En juurikaan reagoi hänen juttuihinsa, mutta kun muistan, ettei minun kannata olla liian kylmä, niin toppuuttelen hänen juttujaan selittämällä, että nyt on nyt, eikä tulevasta koskaan tiedä. Oikeastaan ehkä ihan vähän jotain värähtää sisälläni, kun mietin, että mitä jos hän oikeastikin tyrmäisi minut ja ottaisi jonkun toisen. Olen joskus nähnyt hänet jonkun nätin nuoren naisen kanssa silloin kun vietin aikaani Ronin kanssa. En usko, että hänellä on ongelmaa löytää seuraa. Joku nainen soitteli hänelle monta kertaa ollessani siellä lauantaina, mutta Ricky ei vastannut. Nyt Ricky valitsisi minut. Mutta ei ehkä enää pian. En tee tänään mitään, paitsi vietän kivan rauhallisen illan vanhaan pian kiertoon pääsevään fleecevilttiin kietoutuneena. Puhelimeni soi ja se on Ricky, joka vain tahtoo soittaa ja puhua säästä.

Mieli on saanut ylennyksen

Aurinko paistaa ulkona ja olo on energinen! Sekuntit venyvät vieläkin. Se on kivaa, vaikka tuntuu kuin laittaisin ulkotakkia töissä naulakkoon minuuttikaupalla. Varmistan sivusilmällä ettei työkaverit tuijota minua oudoksuen, vaikka samaan aikaan tiedän, että aika on laajentunut vain minun todellisuudessani. Aamulla ennen töihin tulemista käväisen lähikaupassa ja minusta tuntuu että valitsen jogurtin makua puoli tuntia. Jotenkin näköala on laajentunut niin, että ajan kokee moniulotteisesti. Ja se on hyvä. Tuntuu kuin silmät olisivat avautuneet. Kahvitauolla kahvi maistuu erityisen hyvin ja kuppi tyhjenee liian nopeasti. On kiva jutella niitä näitä työkavereiden kanssa, vaikka aina välillä mietin, että kuulostinkohan nyt ihan normaalilta. Kyllä kuulostin. Olo on hymyileväinen, kuten useimmiten nykyään kivan viikonlopun jäljiltä, vaikkei mitään erityistä olisi käytännössä tapahtunut. Vain sitä perinteistä superrentoutumista ja mielenlaajentumista. Henkistä parantumista ja takuutoimivaa vaihtoehtoterapiaa. Siinä turvallisessa lämpimässä kengurunpussissa istuskelua läheisessä ja luotettavassa seurassa. Oikeaa hetkessä elämistä. Jossain vaiheessa viikonloppuna pääsin tilaan, jossa oikein hahmotin nykyhetken sellaisena suurena kuutiona, jonka sisällä tapahtuu yhtäaikaisesti monta pientä asiaa, joihin jokaiseen pystyn keskittymään pienen hetken sisällä. Mahtavia ulottuvuuksia. Kirkas mieli. En ole enää palannut näiden chillailuviikonloppujen yksityiskohtiin samalla tavalla kuin aiemmin, koska edelleen samat kuvailut pätevät. Olo on hyvä. Kaikki on hyvin. Ajatukset kehittyvät ja voi vain nauttia tunnelmasta. Välillä aina innostumme innokkaasti kuvailemaan ääneen kokemuksiamme, jotka joskus osuvat hyvin yksiin. On hauskaa miten samaan aikaan voimme kokea jonkun  asian tosi vahvasti, vaikkei sillä ole mitään tekemistä näkyvän todellisuuden kanssa. Perjantaina esimerkiksi istuimme kaikki hymyillen sukellusveneen sisällä Jukan ja hänen ystävänsä kanssa ja katselimme meitä vahtivaa kissaa, joka oli muotoutunut tunturipöllöksi. Oletteko koskaan pelanneet aliasta sunnuntaiaamuna seitsemältä ihanan valvotun yön päälle? Se on kivaa se. Ei pisaraakaan alkoholia. Ei krapulaa. Vain mukavaa hymyilyttävää rentoutumista ja mielensopukoiden fiilistelyä. Ei tee mieli mennä nukkumaan kun olo on niin hyvä. Haluaa nauttia joka hetkestä. Sellaisia ovat onnistuneet viikonloput. Nyt ei tehnyt mieli lähteä minnekään transsimaankaan, vaan siinä paikallaan oli ihan yhtä hyvä olla hyvässä seurassa. Tietenkin nyt ajattelen, että olisi pitänyt vaivautua tapaamaan edes joku deitti! Mutta mihin on kiire? Ehdin kyllä. Nyt oli tällaisen ystävien seurassa vietetyn leppoisan viikonlopun vuoro. 

 

Se, mikä on ilahduttanut minua erityisesti viikonlopun aikana, on Dimin yhteydenotto. Hän ei ole unohtanut minua! Vaan heti palatutaan joululomiltaan Suomeen, hän on ottanut minuun yhteyttä lauantaipäivänä vihjaten olevansa menossa illalla ulos. Ajatus tavallisesta baarirymyämisestä ei ollenkaan houkuttele minua ja olen sopinut tapaavani Elinan. Mutta jos Dim olisi tehnyt suoran ehdotuksen tapaamiselle, olisin suostunut silmänräpäyksessä. Jos hän olisi yöllä soittanut humalassa ja toivonut tapaamista, niin ehkä olisin irtaantunut vallallaan olevasta zen-kokoontumisestamme ja lähtenyt tapaamaan ihanaa Dimiä. Mutta pieni keskustelumme jäi vain lauantaipäivänä ympäripyöreäksi muistutukseksi siitä, että ajattelemme yhä toisiamme. Ja se riittää minulle nyt. Sunnuntaina olen lähettänyt Dimille viestejä joissa olen kysellyt illan sujumisesta ja taas kerran päätimme mitään sopimatta, että tapaamme kyllä pian. Miksi se on niin vaikeaa? Lyödä lukkoon jokin päivämäärä kohtaamisellemme? Maanantain hyvässä flowssa lähetän hänelle uuden viestin, jossa kysyn jotain työasiaa ylläpitääkseni puheyhteyttämme aktiivisesti. Aion ehdottaa suoraan treffejä vaikka ensi viikonlopulle, koska hän ei näköjään saa sitä aikaiseksi. Dim vastaa heti iloisena ja kysyy tulevan muuttoni ajankohdasta, ja varmistan että hän tietää olevansa tervetullut kyläilemään luokseni. Epävarmuus koskien oman asunnon saamista alkaa väistyä ja olen yhä enemmän innoissani niistä mahdollisuuksista mitä tämä uusi tilanne tulee minulle avaamaan. Jes! Viikonlopun aikana olen myös jutellut Ninon kanssa. Hän kertoo avoimesti käyneensä taas treffeillä, mutta valittaa miten vaikea hyvää treffiseuraa on löytää. Nino pohtii viesteissään sitä, että miksei meidän jutusta koskaan tullut mitään tämän enempää. En tiedä, Nino. Mutta taas päätän, että meidän täytyy tavata. Ainakin ihan kavereina. Ainiin, tapasin pikaisesti viikonloppuna Rickynkin kulkiessani hänen kämppänsä ohi ja pistäytyessäni kylään spontaanisti (toki etukäteen soittamalla ja asiasta sopimalla). Rickyn luona oli käymässä joku sukulainen sekä pari kaveria, joiden kanssa rupattelimme hetken niitä näitä ennen kuin Jukka nouti minut autollansa illanviettoon. Ja tämän jälkeen olen saanut entistä enemmän kaipaavia rakkausviestejä Rickyltä. Uskon, että kun näkee jonkun ihmisen erilaisessa kontekstissa, niin kaikki muuttaa hieman muotoaan. Kun joku henkilö, jota on vain tavannut yksin onkin yhtäkkiä ystävien tai sukulaisten kanssa samassa tilanteessa, niin kaikki muuttuu astetta todellisemmaksi. Realistisemmaksi. Mahdolliseksi. Muistan, kuinka tosi pitkään monet sinkkuelämäni alkuajan ihmiset tuntuivat epätodellisilta ja irrallisilta muusta elämästäni. Ne olivat vain minun omia pikkusalaisuuksiani, joiden olemassaolosta en voinut olla ihan varma. Monet treffini olivat pitkään sellaisia kummallisia epätodellisia kohtaamisia keskellä suurta metamorfoosia. Mutta nyt koko elämäni on siirtynyt noihin uusiin ulottuvuuksiin, mistä on tullut uusi normi. Se on nostanut myös tylsän tavallisen arkeni uudelle levelille. Olen luontaisesti löytänyt taitoja hetkessä elämiseen. Etsimättä löysin jotain, mikä on tehnyt kaikesta vähän helpompaa. Sen eron jotenkin vaan huomaa. Ja tunnen mieleni valoiseksi. Ihan kuin jonnekin aiemmin tuntemattomaan tietoisuuden sopukkaan olisi laitettu valot päälle. Puhuimmekin viikonloppuna porukalla siitä, miten mahtavaa on, että olemme löytäneet tämän suotta kriminalisoidun keinon ylentää omaa mieltään. Kenties pysyvästi! Kun tätä ajattelee, niin tuntuu ihan kuin olisin voittanut lotossa. Ei melkein voi uskoa, että se on totta ja haluaisi mennä tarkistamaan tilin saldon varmistuakseen, ettei ole nähnyt päiväunta. Tekisi mieli kertoa kaikille ahdistuksen tai masennuksen kanssa painiville tästä vaihtoehdosta. Mutta sitä en tietenkään tee yleisen umpimielisyyden ja putkinäköisyyden vuoksi. Kukaan joka ei ole kokeillut ei voi ymmärtää. Koko ajatus voi olla monelle täysin mahdoton, koska sehän on täällä laitonta! Marginaalisiin tilanteisiin perustuvat stereotypiat elävät vahvoina. Laittoman päihteen käyttöhän johtaa todennäköisesti heti katuojaan hampaattomana makaamaan. Vai olisiko kyse sittenkin vain siitä, että osalle ihmisistä ei sovi minkäänlainen päihde alkoholista alkaen, siinä kun suurin osa ihmisistä osaa pysytellä kohtuudessa. Just se sun kiva ja siistin näköinen naapuri, työkaveri tai sukulainen, josta ei koskaan uskoisi, onkin juuri saattanut viettää samankaltaisen viikonlopun kuin minä ja hymyillä tyytyväisenä. BLING. Ihana Dim ehdottaa risteilyä, johon suostun heti empimättä. Miksi kieltäydyinkään aiemmin? Olinpas tyhmä. Kysyn suoraan, että milloin mennään, mutta keskustelu on pysähtänyt allaolevan kuvan typerään loppukaneettiin. Odottelen hetkisen ennen kuin laitan hänelle suorat päivämääräehdotukset. Nyt saa tämä epämääräisyys loppua.

En ole kuullut mitään Javierista viikonlopun aikana. Jotenkin sekin tuntuu nyt niin kaukaiselta asialta. Sellaiselta valoistalta mukavalta mahdollisuudelta, joka kelluu nyt juuri tämän hetken ulkopuolella. Tuolla jossain on Javier ja kaikki häneen liittyvät mukavat asiat tarvittaessa aktivoitavissa.  Aktiivimalli vailla rangaistustoimenpiteitä. Asioista murehtiminen ei vaikuta mitenkään mihinkään, paitsi tähän hetkeen. Joten miksi murehtia? Ymmärrän tämän kaiken nyt niin uudella tavalla, kuin silloin joskus hokiessani tätä mantraa kauhean ahdistuksen puristaessa rintaani. Edes kirkas aurinko ei saa minua häiriintymään nyt, vaan innostaa minut harkitsemaan reipasta kävelylenkkiä yhdessä Elinan kanssa. Melankoliset maanantait ovat muuttuneet mielekkäiksi maanantaiksi. Saa nähdä onko taas tämän viikon tiistai väsyneempi kuten viime viikolla. Mutta ihan sama. Radiojuontajien juttuja on hauska kuunnella. Päivä soljuu keveästi eteenpäin.

Ekstaasiin sinne vie pieni polku

Olen nukkunut todella univajeisen viikonlopun jälkeen aika hyvät normaalinmittaiset yöunet. Haluan kirjata ylös nämä tuntemukset viikonlopun jälkeen, joka sisälsi näitä uudenlaisia ulottuvuuksia. Herätessä olo on pehmeä ja ihan pirteä. Ei kauheaa ahdistusta. Ensimmäisenä muistan, että Harri on edellisillalla vastannut pahoitteluviestiini ilmaisten, että hänellä on mennyt vähän tunteisiin tämä ailahtelevaisuuteni. Mutta hän haluaa tavata heti alkuviikosta silti. Olen ollut niin itsekäs, että olen vain halunnut varmistaa, että voimme tavata, mutten pysty suhtautumaan mitenkään siihen, kun hän toivoo, että voisin ilmaista itseäni selkeämmin ja kertoa etukäteen jos en halua nähdä. Enhän minä voi sitä tehdä, kun en voi tietää mitä tahdon tunnin kuluttua jos olen ulkona. Siispä lyön lukkoon tapaamisen, mutten reagoi enempää hänen vinkkeihinsä tulevaisuudenkäyttäytymisestä koska ahdistus alkaa heti nostaa päätään, kun joku yrittää neuvoa minua käyttäytymään. Tältä varmaan Ronistakin tuntuu kun hänessä alkaa "roikkua". Mutta minä sivuutan epämiellyttävät tuntemukset ja olen vain iloinen, että tapaamme Harrin kanssa, ja mitään ei ole vielä menetetty. Sitten muistan taas Ronin etäisyyden ja selkeän tutun kaavan mukaan menemisen, jossa hän nyt taas on pyörimässä. Aika tunnoton olo. Tämä on niin tuttu juttu, että en voi muuta kuin yrittää olla ajattelematta häntä ja sitä mitä hän näinä etäisyysaikoinaan tekee. Antaa ajan taas tehdä tehtävänsä. Tarkistan laukkuni ennen töihin lähtöä ja siirrän sieltä ostamani ekstaasitabletit talteen lipastoon. Tunnen tyytyväisyyttä nähdessäni ne. Menoliput ahdistuksettomuuteen. Työmatkalla en halua kuunnella radiota kovalla, koska mielessä tuntuu olevan musiikkia jo valmiiksi. Tuntuu, että olen mukavassa pehmeydessä. Tietokone päivittää itseään ja tuijottelen päivityksiä tyytyväisenä ilman että mieleeni edes tulee tehdä mitään muuta sillä aikaa. Toimistolla selaan instagramia ja huomaan ihmetteleväni huumorimemeä luullessani sen olevan uutisotsikko. Naurahdan itselleni. Salasanat menevät vähän sekaisin kirjautuessa läppärille. Mutta muuten kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Jälkivaikutukset ovat mielestäni mukavat ja turruttavat. Olen yllättynyt sillä olen aikaisemmin käsittänyt, että tällaisten "onnellisuustilaa" nostattavien apuvälineiden käyttö aiheuttaisi jälkikäteen vastapainoksi niin sanotun laskutilan, jolloin kaikki tuntuu vastaavasti kurjemmalta. Mutta hienoa ettei niin kohdallani ole. Ehkä normaalitilani on jo niin paska, että jopa essolaskuissa oloni on hyvä. BLING. Ossi kertoo olevansa hyvässä flowssa omalla työpaikallaan. Vaihtelemme heti ylistysviestejä siitä miten hyvin kaikki oikein on sujunut ja miten hyvä olo jatkuu vielä näin pitkään. Kahvitauolla huomaan vähän tanssahtelevani paikallani lähes eleettömästi musiikin tahtiin, jota ei muut kuule. Oikein hyvä. Ainoa negatiivinen asia, jonka olen havainnut on se, että vatsa tuntuu olevan sekaisin. Mutten voi tietää mihin se liittyy, joten ihan sama.

 
No palataan valovuoden päähän perjantaihin, jolloin olen Ronilla odottelemassa, että hän palaa kaupasta. Tiedän, että on mahdollista, että hän on taas kääntynyt päälaelleen käytyään ulkona ja voisi palata takaisin eri ihmisenä. Niin on käynyt monesti aikaisemminkin. Oloni on aika hyvä, mutta ajatus siitä, että  joutuisin aikaisin perjantaipäivänä lähtemään jonnekin vailla suunnitelmia tuntuu aiheuttavan pientä paniikkia. En voi mennä kotiin, en vaan pysty. Ja yksin pyöriessä ahdistuisin vain ajatellessani taas Ronin temppuilua. Siispä päätän, että jos lähden niin meidän on saatava sovittua välimme ennen sitä, jotta edes näennäisesti kaikki olisi hyvin. Osaan huijata itseäni. Roni palaa kaupasta ja tuo minulle pyytämäni vissyn. Totean, että otetaan pieni aikalisä niin että ilma puhdistuu, ja sitten kun on parempi mieli niin voin lähteä. Roni sanoo, että hyvä idea ja kuulostaa hyvin rauhalliselta. Ennen kauppaanlähtöään hän on taas huutanut minulle kuinka merkityksetön typerys hänelle olen. Käskenyt häipymään. Valehdellut idioottimaisia juttuja. Mutta pystyn jostain syystä ohittamaan kaiken tämän jo ennenkuullun tutun sepustuksen täysin. Roni laittaa musiikin soimaan ja sanoo rauhallisesti ja totuudenmukaisesti, että hänen on vain saatava muutama tunti itselleen tehdä omia asioita ja että hän ehkä tarvitsee nyt muuta tekemistä. Joo, ymmärrän. Kaikki on fine. Tuntuuhan minusta joskus samalla, vaikken valitettavasti olekaan saanut Ronia vielä koskaan niihin ihmisiin omalla listallani, joita en haluaisi nähdä ahdistuksen hetkillä. Harmi, että itse olen hänen listallaan siellä, mutta minusta tuntuu, että siellä ovat kaikki hänen läheisensä vuoron perään. Halaamme Ronin kanssa ja pyydämme kumpikin anteeksi käytöstämme. Tiedän, että hän nyt yrittää olla todella mielistelevä ja rauhallinen, jotta lähtisin varmasti, mutta olen silti tyytyväinen. Roni saattaa minut ulos ja halaamme. Jos hän on tällä tuulella, niin en vaan voi hoitaa asiaa tämän paremmin. Minun on hyväksyttävä se, että emme todennäköisesti nyt tapaa hetkeen, kun hänen täytyy päästä irrottelemaan ja unohtamaan pelottelevat sitoutumismuistuttajat (minä). Kävelen oikein hitaasti kohti keskustaa. Sää näyttää kirkastuvan, aurinko lämmittää. Olen saanut pitkitettyä päivää sen verran, että kello lähenee jo sitä aikaa, kun kaikki lähtevät töistä viikonlopun viettoon. BLING. Ja kuka taas pelastaa hetkisen elämästäni eteenpäin? Nino. Yhtäkkiä Nino viestii, että hän on lähdössä töistä ja hänelle kelpaisi yksi kylmä afterworkki. Loistavaa. Aloitetaan siitä! Nähdään kohta terassilla. 

Enimmäkseen koen Ninonkin ystäväkseni. Tai ainakin kaverikseni. Hän saattaa ajatella minusta jotain enemmän, kuten minäkin pieninä hetkinä hänestä, mutta vähintäänkin meillä on kaveruus. Siispä on kivaa saada hänet seurakseni terassille. Saan muuta ajateltavaa ja viikonlopun käyntiin. Siinä Ninoa odotellessani ja auringosta nauttiessani saan viestejä Ossilta, joka miettii itse miten viikonloppu lähtisi parhaiten käyntiin. Jotenkin keskustelumme ajautuu erilaisiin päihteisiin ja sovimme, että palataan illemmalla asiaan ja katsotaan mitä on tehtävissä. Fiilikseni alkaa kohota! Selviän oikein hyvin ilman Ronia tänään. Kuuntelen radiota ja katselen ohikulkijoita. Terassi alkaa täyttyä töistä lähtevistä ihmisistä. Oikeastaan en edes kaipaa seuraa, mutta koska Nino on jo tulossa niin koitan vaihtaa moodini sosiaaliseksi. Pian hän saapukin siististi pukeutuneena paikalle. Hän on kasvattanut vähän partaa. Halaamme kevyesti ja skoolamme miedoilla juomilla. Olemme jo ylittäneet sen vaiheen, etteikö voisi olla täysin rennosti ja puhua mistä vain. Joten pölöttelen avoimesti omia juttujani ja ahdistustani ja päättämättömyyttäni. Saamme parituntisen kulumaan nopeasti, mutta mietin jo miten pääsisin mahdollisimman kivuttomasti siirtymään eteenpäin. En halua viettää mitään kahdenkeskeistä iltaa rauhallisesti kenenkään kanssa. Haluan kreisibailata! Onnekseni yhtäkkiä pöytään ilmaantuu joku Ninon sukulainen, joka pyytää päästä liittymään seuraan lasillisella. Tottakai! Loistavaa, nyt voin livetä paikalta, kun Ninolla on seuraa. Juomme vielä yhdet ja keskustelemme kevyesti jostain iloisista aiheista, kunnes hyvin luontaisesti päätämme jatkaa matkaa omille teillemme ja palaavamme illemmalla asiaan. Jes. Tunnelmani on kevyt ja positiivinen. Kävelen kauppaan noutamaan muutaman kylmän siiderin laukkuuni ja  saan kutsun Ossin ja hänen seurueensa luokse pieneen kuppilaan, jossa voisimme suunnitella iltaa lisää. Koska ei ole kiire minnekään, niin kuljen oikein hitaasti ja istahdan välillä puistoon juomaan yhden juoman itsekseni. Haluan olla ulkona mahdollisimman pitkään kun lämpöä riittää. Ennen kuin siirryn Ossin luokse haen vielä jostain halpiskaupasta mukaani pitkähihaisen paidan iltaa varten. Kuten olen aiemminkin maininnut nautin kävelemisestä todella paljon. En koskaan ota julkista ellei ole oikeasti pakko kiireen tai sään takia. Siispä nytkin kävelen reilut kolmisen kilometriä hitaasti voimaantumisen tunteesta nauttien. Löydän Ossin, hänen tyttöystävänsä ja heidän kaveriporukkansa pubista. Eikö ole hauskaa, että olen saanut ystäviä vanhasta tinderdeitistäni ja voin nyt hengailla hänen ja hänen puolisonsa kanssa? Tulemme kaikki hyvin juttuun ja kävimme jo aikaisemmin tyttöystävän kanssa sen keskustelun, ettei meillä ole nyt välillämme Ossin kanssa yhtään mitään muuta kuin hauskaa kaveruutta. Myös tyttöystävä on tosi rento ja samoilla linjoilla esimerkiksi juhlimisen suhteen kanssamme, joten mikäs voisi olla tämän kivempi uusi ystävyydensolmiminen. Esittäydyn uusille tyypeille ja vietämme rentoa iltaa pubissa. Mietimme Ossin kanssa miten saisimme ilostettua iltaa enemmän. Totean, että voisin ihan hyvin mennä eräisiin isoihin kemuihin, joista usein saa helposti ja luotettavasti mitä vain. Ossi lyö kouraani seteleitä ja porukassa oleva kiva kundi sanoo lähtevänsä mukaani. It's a deal! Kiva uusi tuttavuus Jukka on sosiaalinen ja sellainen tyyppi johon tutustuu todella helposti ja nopeasti. Olemme heti kuin vanhat tutut. Aika on kulunut yllättävän nopeasti ja on jo aika myöhä. Kävellessämme juhliin juomme mukanani olevia juomia samalla kun hän kertoo itsestään kaiken ja pääsemme heti kivalle ystävyyden tasolle. Tässä vaiheessa olen myös vaihtanut pari kevyttä ja neutraalia viestiä Ronin kanssa, joka toivottaa minulle hauskaa iltaa. Kiitos samoin.

Saavumme juhliin Jukan kanssa tavoitteenamme tehdä ostoksia, joilla takaamme loppuviikonlopun hauskanpidon. Ossi on jo mennyt kotiin tyttöystävän kanssa ja sovimme, että jatkamme juhlia huomenna yhdessä. Klubitamme Jukan kanssa ja nauramme hassusti pukeutuneille juhlijoille. Sitten bongaamme joukosta luotettavan tyypin, joka vaihtaa käteisemme menolippuihin ilomaahan. Jes! Ilmoitan heti Ossille, että onnistui ja huomenna on bileet. Olemme juhlissa Jukan kanssa loppuun asti. Tanssimme. Juomme. Emme ota muuta. Sen aika on sitten huomenna. Neljän jälkeen Jukka saattaa minut omalle pysäkilleni. Hän on todella mukava eikä tee mitään suoria ehdotuksia, vaan vaikuttaa vain äärimmäisen ystävälliseltä. Vaihdamme numerot ja näin vahvistamme  uuden ystävyytemme. Olen tässä vaiheessa saanut viestejä sekä Ninolta että Harrilta, jotka molemmat ehdottavat, että voisin mennä yökylään. Harrin kanssa olemme viestitelleet pitkin iltaa ja hän on toivonut tapaamista, mutta olen ollut liian keskittynyt juhlimaan ilman stressiä seurassa, jossa minun ei tarvitse välittää siitä miltä vaikutan. Olen yhä sidoksissa Roniin sen verran, etten kerta kaikkiaan halua mennä kenenkään luokse yöksi. Siispä ihme kyllä päädyn omaan sänkyyni yllättävän tyytyväisenä. Ehdin nukkua muutamia tunteja eteenpäin kun Ossi jo viestittelee, ettei olisi uskonut, että asia järjestyy näin helposti! Milloin nähdään, missä, tule jo! Omaa päätäni jomottaa kovaa ja olo on järkyttävä. Hetken jo ajattelen ettei tästä päivästä tule mitään, mutta kun nappaan suuhun buranan ja käyn suihkussa niin olen kuin uusi ihminen. Täynnä energiaa! Tervetuloa uusi ihana vapaapäivä! Ossi on saman seurueen kanssa jo blockfesteillä, aurinko paistaa. Ihanaa, sinne siis! Myös Harri viestii minulle olevansa matkalla samaan paikkaan. Tässä vaiheessa alkaa minun ympäripyöreyteni, josta olen nyt saanut häneltä opastavaa palautetta monen pitkän viestin verran. Hän toivoo, että voisimme törmätä ja totean, että kokeillaan vaan sitä jossain vaiheessa. En valehtele, ja oikeasti tarkoitan sitä. Miksemme voisi törmätä. Mutten halua luvata tai sopia mitään tarkkaa aikaa, koska olen vapaassa ihanassa flowssa. Nyt kuitenkin ymmärrän, että hän on oikeasti odottanut tapaamistani ja minä olen vain keskittynyt muuhun. Oikeasti toivon, että olisin toiminut paremmin häntä kohtaan, mutta nyt ehdin ehkä parantaa tilanteen, kun pian tapaamme taas. Pukeudun kivasti ja tunnen oloni hyväksi. Tarkistan tekemäni ostokset ja olen innoissani. En itsekään melkein voi uskoa, että se kävi näin helposti ja edessä on iloisia hetkiä aivan takuulla. Lähetän Ronillekin huumorilla säestetyn viestin hankinnoistani, joihin hän reagoin ystävällisen etäisesti. Haluan ylläpitää keskusteluyhteytemme hänen asennevammoistaan huolimatta.  Täynnä uutta energiaa ja malttamattomana lähden kohti aurinkoa ja kohti Ossia ja uutta seikkailua. 

Taas kävelen paikalle nauttien hyvästä fiiliksestä. Löydän Ossin seurueineen istuskelemasta ulkoa. Paikalla on porukkaa uskomattoman paljon. Erilaiset bändit soittelevat siellä ja täällä. Ne eivät minut suuresti kiinnosta. Harri viestittelee olinpaikkaansa, mutten ehdi nyt sinne (olisi pitänyt edes käydä moikkaamassa, tyhmä minä).  Annan heti Ossin osuudet hänelle. He eivät aikaile vaan ottavat tyttöystävän kanssa heti ensimmäiset lievät testiannokset. Jännitän vähän, ettei kai mukaan ole sattunut plaseboa, mutta reilun puolen tunnin kuluttua he kuvailevat hyvää fiilistään. Loistavaa. Juomme auringossa parit juomat, kunnes päätämme lähteä virkistäytymään hetkeksi Ossin luokse. Ja siitähän se ilta sitten käynnistyy. Kuuntelemme musiikkia, porukka lisääntyy. Fiilis on loistava. Olen uusien ystävieni seurassa ja pidän siitä. En halua muualle. En halua rauhoittua ja esittää kivaa ihmistä Harrille ja hänen ystävilleen. Haluan olla seurueessa jossa kaikki ovat samassa kivassa flowssa. Olotilassa jossa kaikki on pehmeää ja ihanaa, mutta silti tarkkaavaisuus ja havainnointikyky on loistava. Kaikki äänet ovat ihania. Musiikki mahtavaa. Tekee mieli tanssia ja hymyillä. Ja kaikki ovat samaa mieltä. Tässä aineessa vaikutus aika on noin puoli tuntia. Uskon, että mahdolliset yliannostukset kokemattomilla ihmisillä johtuvat malttamattomuudesta odottaa vaikutusta. Ensin olo on ihan normaali, mutta aivan yllättäen se euforia laskeutuu päälle. Kaikki muuttuu värähteleväksi ja kauniiksi kuin sormea napsauttamalla. Ahdistus katoaa ja hetkessä eläminen onnistuu yhtäkkiä automaattisesti. En ole löytänyt tästä vielä huonoja puolia. Jonkin ajan kuluttua annoksen ottamisesta saattaa tulla tosi kova hiki, ja suuta kuivaa. Siksi kaikki varmaan juovat vettä. Joskus ei edes tee mieli lainkaan alkoholia, mutta itselleni maistuu tällä kertaa siiderikin. Nautimme vain toistemme seurasta ja ihanasta ympäristöstä. Jotkut haluavat ennemmin olla pienessä porukassa sisällä, mutta itse haluan lähteä ihmisten ilmoille. Onneksi Jukka ja pari muuta ovat samaa mieltä ja lähdemme puistoon festivaalialueelle. Mainiota. Bongaan Elinan joka liittyy seuraamme samoissa meiningeissä. Tanssimme ulkona ja kaikilla on hauskaa. Illan edetessä haluan päästä kunnolla tanssimaan. Niin sanotusti tamppaamaan. Eli niihin pimeisiin klubien huoneisiin joissa välkkyy strobovalot ja musiikki saattaa kuulostaa tylsältä ellei ole mukana meiningeissä. Niihin tansseihin joissa kaikki tanssivat yksin katsoen lavaa kohti. Ah miten nyt ymmärränkään sen kaiken. Jonotamme eräälle todella suositulle ja hyvälle klubille ja riennämme trancehuoneeseen, jossa vietämme seuraavat tunnit aina siihen saakka, kun klubi on avoinna. Olisin voinut tanssia aamuun asti. Energiaa ja hyvää fiilistä riittää monta tuntia. Toisaalta näissä oloissa aika hidastuu, mutta toisaalta se soljuu eteenpäin kauniisti. Oltuamme ulkona joku saattaa esimerkiksi mennä vessaan ja odotan ulkopuolella. Yhtäkkiä havahdun siihen, että onkohan kulunut jo tunti, koska olen keskittynyt niin hyvin johonkin ympäristössä olevaan asiaan. Ja todellisuudessa on kulunut vain minuutti. Aika venyy. Ja toisaalta tanssilattialla voi olla täysin vaivatta kaksi tuntia tekemättä mitään muuta kuin yhtä tanssiliikettä, ja se on täynnä loistavaa fiilistä, jolloin aika soljuu eteenpäin liian nopeasti ja vaivattomasti. En voi sille mitään, mutta en voi olla tällä hetkellä vastustaa tämän aineen hyödyntämistä ahdistuksenpoistossa ja hauskanpidossa. Jos vain sen saa pidettyä viihdekäytössä ja pienissä annostuksissa, niin olen ainoastaan innoissani siitä minkälainen uusi ahdistuksesta vapaa maailma minulle on avautunut. Myöskään rahallisesti tämä ei ole kallista. Yhdelle illalle riittää loistavasti annostus joka maksaa viisitoista euroa, tai jopa vähemmän. Ja koska alkoholia ei tarvitse tai ei tee mieli, niin sehän on selvää säästöä. Eikä olo mene sekavaksi tai tule väsyneeksi vaan positiivista energiaa riittää vaikka aamuun asti. Nytkin jatkamme matkaa klubilta Jukan luokse jatkoille. Siinä matkalla törmään Harriin, jota tervehdin iloisesti ja halaan. Kaikki ovat tietenkin menossa baareista kotiin, mutta meillä on vasta bileet alkamassa. Siispä en lähde Harrin matkaan, mikä on varmasti näyttäytynyt hänelle tosi kummallisena käyttäytymisenä. Olen lähettänyt hänelle viestin, jossa selitän, että tässä on nyt porukalla muutakin menossa kuin alkoholi ja siksi tilanne on vähän outo. Hän ei reagoi siihen mitenkään negatiivisesti. Kenties voimme keskustella aiheesta kun tapaamme ja saan selvitettyä hänen suhtautumisensa tähän juhlintatyyliin tarkemmin. Jukan luona kuuntelemme musiikkia ja nautimme flowsta. Poltamme hatsit ja olo on mainio. Mikä täydellinen yhdistelmä. Kaikki vaan on hyvin. Jotkut torkahtelevat aamun mittaan, minäkin kai. Aamuyhdeksältä havahdun ja totean, että voisi olla aika liikkua. Jukka ja Elina lähtevät yhtämatkaa ulos. Kävelemme Kallion katuja, joilla näkyy sunnuntaiaamuna vastaavassa tilassa olevia porukoita. Menemme siistiin baariin jossa on ihmisiä lähes koskemattomat juomat edessään iloisella tuulella. Ymmärrykseni kaikkea tätä kohtaan on lisääntynyt. Baarissa törmäämme Elinan tapailukaveriin ja sattumalta paikalla on joku vanhasta työpaikasta tuttu fiksu ihminen, joka vinkkaa minulle silmää vallitsevassa yhteysymmärryksessä. Hah. Istuskelemme rauhassa lämmittävässä aamuauringossa. Jukan täytyy lähteä omiin asioihinsa ja me jatkamme kohti kotia Elinan kanssa. 

Koko sunnuntai sujuu kivassa pehmeässä mukavuudessa. Ihan vähän välillä tuttu normaali ahdistukseni välähtelee, mutta kun saamme sovittua tapaamisen Harrin kanssa alkuviikolle niin oloni tasoittuu soljuvaksi. Ronin kanssa vaihdamme viestejä myös illemmalla lisää hänen aloitteestaan. Hän on taas kaikkivoipassa ylimielisessä asenteessaan ja suhtaudun hänen juttuihinsa humoristisen välinpitämättömästi. Pyydän häntä lopettamaan hölmöt ennalta-arvattavat juttunsa ja katsomaan yksinään dokumenttejaan, kunnes nukahtaa. Lisäksi juttelemme Karrin kanssa yöhön asti. Hän kehuu keskustelujamme ja miettii että miksei koskaan voi törmätä kaltaiseeni naiseen missään. Kysyy miksemme koskaan tavanneet toista kertaa. Nauran ja sanon, että "syvällisyyteni" ei välttämättä ilmene missään illanvietoissa, joten ei hätää. Kaikki tuntuu taas hetken olevan ihan hyvin, vaikka Roni onkin taas tutuissa kierteissään, eikä ainakaan vielä onnistunut kokonaan ohittamaan oman ahdistuksensa aiheuttamia eristäytyneisyystarpeita. Mutten jaksa ajatella sitä nyt. Nautin tästä hyvästä fiiliksestä niin kauan kun se kestää. Tiedän, että ahdistus ja stressi ja Roni-ikävä iskee taas jatkossa, mutta se on sen ajan murhe se. Ja edelleenkin mieltäni lämmittää ne muutamat menoliput ilomaahan, jotka odottavat minua kotona. Ja uudet ystävyyssuhteeni Ossiin ja hänen tuttaviinsa. Ja Elina, joka on kanssani myötä- ja vastamäessä. Ja Harri, jota minun on kohdeltava jatkossa paremmin ja selkeämmin. Nyt sain uuden tilaisuuden ja en saa heittää sitä hukkaan. Jos hän ei halua tavata minua ollessani hänelle täysin rehellinen, niin se minun täytyy hyväksyä. Mutta ainakaan hän ei kadonnut nyt minun epämääräisyyteni vuoksi. Edellisiltana söin jokun lämpimän ruoan. Nyt ruokahalua ei työpäivän aikana juurikaan ole, mutta jos sukulainen haluaa käydä jossain niin miksei. Voinhan ottaa jotain kevyttä. Ympäristö väreilee kauniin kevyesti ja pehmeä on edelleen oikea sana kuvaamaan olotilaa. En vaan pysty pitämään mitään huumeidenvastaista saarnaa kenellekään tästä aineesta, vaikka tietenkin näen tämän vain kivana määräaikaisena vaiheena. Mainiona keinona päästä hetkeksi eroon perusteettomasta ahdistuksestani. Välivaiheena kunnes pääsen joko Ronista eroon tai tilanteemme selkiytyy. Uudenlaisena viikonloppunollaamisekeinona.

Minä riitän - tänään

Ja taas kerran arkinen maanantai on kivuton eikä sisällä sen suurempaa ahdistusta. Kuten olen todennut, olen taas aktivoitunut kuvien suhteen instagramissa. Laitoin sinne hieman flirttailevan otoksen itsestäni ja aivan saman tien sain Ninon aktivoitumaan. Hänestä on paljastunut hieman pinnallisempia avuja arvostava puoli (silikonimissit) ja saan häneltä useita kivoja viestejä koko maanantain ajan. Olen aivan varma, että julkaisemani kuva on saanut hänet innostumaan minusta enemmän. Vaikken silikoneja omistakaan. Olen ollut aika pidättäytyväinen julkisuuteen jakamieni juttujen kanssa, mutta nyt en jaksa välittää. En ole instagrammissa omalla nimelläni, eikä kukaan löydä minua sieltä hakutoiminnoilla, joten jos haluan laittaa biksukuvan, niin laitan. En saa Ronilta mitään vastausta koko päivänä. Hän on lukenut viestini, muttei reagoi siihen. Muutoin en juurikaan jaksa asiasta välittää, mutta koska tärkeät tavarani ovat oikeastikin hänen luonaan, niin on meidän pystyttävä  kommunikoimaan pian. Hänen kannaltaan olisi ollut helpointa vastata, että okei, poikkea joku kerta käymään. Tai, että vien tavarat vakkariravintolaamme, josta voit ne noutaa. Mutta ei mitään. Mistä se voi johtua? Siitä että häntä ärsyttää ja harmittaa välirikkomme tai someaktiivisuuteni? Siitä ettei häntä vain yksinkertaisesti kiinnosta, koska keskittyy johonkin aivan muuhun? Oli mitä oli, niin mykkäkoulua ei voi jatkaa loputtomiin. Sen lisäksi, että vaihtelen Ninon kanssa viestejä päivänkulusta, niin myös Ricky on aktiivinen. Nyt pitkästä aikaa tavattuamme hän on selvästi aktivoitunut. Sanoo, että haluaisi heti tavata uudelleen. Voisi vaikka tulla kanssani lenkille. Mutta en nyt halua stressata kenenkään tapaamisesta keskellä maanantaita. Hän on mukava ja meillä oli kivaa, mutten tahdo luoda mitään ylimääräisiä toiveita. Ricky valittaa pariin otteeseen, että hänellä on tylsää. Selviää ettei hänellä ole töitä tällä hetkellä, vaan hän opiskelee jotain toisen asteen tutkintoa. Kehotan häntä lähtemään lenkille, sillä itsekin aion tehdä niin heti alkuillasta säästä riippumatta.  Mutta Ricky tyytyy toteamaan, että ainoastaan minun kanssani hän lähtee sateeseen lenkille. Sitten hän miettii, että olenkohan hyvä suutelemaan. Käsken häntä miettimään jotain muuta. 

Maanantaisen työpäivän jälkeen olen yllättävän hyväntuulinen. Jaksan keskittyä auttamaan perheenjäsentä jossain someen liittyvässä probleemassa ja saan kerättyä intoa lähteä lenkille pimeästä ja tihkuisesta säästä huolimatta. BLING. Joni kysyy olenko vapaalla ja haluaisinko mennä hänen luokseen syömään. Hah, opetan hänellekin maanantaisen laiskuusrutiinini, jolloin äärimmäisen harvoin lähden yhtään minnekään. Kerron, että loppuviikosta todennäköisesti olen liikenteessä ja voisimme törmätä - jossain muualla kuin hänen luonaan. No katsotaan miten käy! Juuri kun odottelen lempiradio-ohjelmani alkamista Ylex:ltä ja vaihtelen lenkkivaatteita päälleni. Vilkaisen uusia kuulokkeitani. Ei, en aio enää kärsiä niitä kokeillen. Olkoot. Sullon ne takaisin JBL:n säilytyspussiin ja otan takaisin puhelimen alkuperäiset kuulokeet, jotka vain kerta toisensa jälkeen jäävät käyttööni, vaikka kuinka yritän löytää muita ratkaisuja. Täytyy lahjoittaa nuo jollekin, kenen korville ne sopivat. Vedän lenkkikenkiä jalkaani, kun saan viestin Harrilta! Oho, yllättävää. Meillä on usein päivän tai parin hiljaisuus ja olen ajatellut sen johtuvan hänen ylirauhallisesta elämänasenteestaan. Mutta nyt hän tekee hieman tikusta asiaa, kuten minäkin ennen edellistä tapaamistamme tein hänelle. Vastaan iloisena viitaten säähän ja lenkillelähtöön. Ja ei aikaakaan, kun hän ehdottaa, että tapaisimme taas pian tällä viikolla. Hän oikeasti viihtyy seurassani! Siitäkin huolimatta, että juttuni ovat typeriä tai sitten juttua ei ole lainkaan. Selvä. Tälle jutulle on oikeasti annettava mahdollisuus. Sovimme siis myöhemmälle viikolle treffit numero kuusi. Lenkki on täydellinen. Pieni tihrusade, mutta tuuleton ja sopivan lämmin ilma. Kuuntelen radiota ja menen yksinäni mahdollisimman pitkän reitin. Aina vain käännyn uudelleen ja uudelleen pienelle kiertomatkalle, koska en halua lopettaa lenkkiä. Tätä olen kaivannut. Tästä tulee taas mieleen viime kesä, jolloin lenkkeilin yksin paljon. Tulee niin hyvä olo. Jään hetkeksi venyttelemään yleisille jumppatelineille ennen kotiinmenemistä.  Kotona katson jonkun Adam Sandlerin keskinkertaisen ja räävittömän komedian parin viinilasillisen siivittämänä ja menen hyvällä mielellä sänkyyn. Siinä makoilen omalla puoliskollani ja katson huonettani ja muistelen sitä hetkeä, kun ensimmäisiä kertoja menin yksin nukkumaan sen jälkeen, kun on ensin nukkunut vuosikausia jonkun vieressä. Se oli pitkään tosi outoa. Ja on välillä vieläkin. Mutta toisaalta, olen ihan yhtä kotonani omassa sängyssäni, kuin niissä lukuisissa muissakin sängyissä. 

Onpas tylsää kun taas seuraavakin päivä alkaa ilman mitään valitettavaa. Viimeinkin on vähän lämpimämpää, joten saan laittaa päälle kevyen takin ja iloisemman väriset vaatteet. Otan yhden annostuksen lääkettäni. Jossain vaiheessa huonompana aikana otin sen tuplana, mutta nyt yksi on riittänyt aivan mainiosti. Edelleen ajoittain mietin, että onko se oikeasti tämä lääkitys, joka on tasannut mieleni? Työpäivä etenee kepeästi ja mukavasti. Kaikki sujuu. Ihana fiilis, kun tänäkin iltana suunnitelmissa on vain pitkä lenkki ja rauhallista kotonaolemista. Sillä huomiselle on luvassa semirauhallinen bileilta klubilla, jonne olen hankkinut liput erästä yhtyettä kuuntelemaan. Menemme ystävättären kanssa seuraavaa työpäivää uhmaten kuuntelemaan rentoa bilebändiä ihan vain huvin vuoksi ja hetkellisen päähänpiston seurauksena. Tosin minä hankin ja maksoin liput, joten ystävän ei tarvitse kuin sanoa kyllä. Ennen klubikeikan alkamista ehdimme ehkäpä törmätä vaikka Rickyyn tai Joniin, sillä olen kertonut heille olevani huomenna liikenteessä. Kesäkausi on alkanut! Edelliskesänäkin olin usein ulkona arki-iltoinakin, eikä se verottanut liikaa. Tosin tällä kertaa seuraavan päivän päikkärit jäävät vähäisiksi, jos aion tavata Harria. Jolloin suunnitelmissa on myös viininmaistelua vapaavalintaisine oheisohjelmineen. Ja sitten onkin taas viikonloppu. Työkaveri kysyy ennen lounaalle lähtemistä miten miesrintamalla oikein sujuu. Kerron ylikiltin oloisesta Harrista, ja hän kuulostaa työkaverin mielestä oikein potentiaaliselta ja vakavastiotettavalta ehdokkaalta. Jep, näinhän se juuri onkin. BLING. Joskus talvella baarissa tapaamani John kysyy, että voisimmeko joku kesäpäivä mennä purjehtimaan yhdessä. Hah, hauskaa. Vastaan, että purjehtiminen (eli kannella makaaminen) voisi toimia oikein hyvin jonain kuumana kesäpäivänä. Todellakin kesäkausi. Kaikki aktivoituvat aivan uudella tavalla. Pidän siitä. Lähden yksin lounaalle ja nautin pitkään tulisesta salaattiannoksesta (ei leipää kiitos) ja haudutetusta teestä (kaksi makeutusnappia) ja tunnen oloni hyväksi. Tänään radiossa päivän biisinä soi Vestan Sun katu. Oletteko havainneet taas hyvät lyriikat? Sanoja siitä, kuinka haluaa päästä toisesta yli. Oikein hyvä. Mielestäni siinä on sama teema, kuin tavassani päästä ihmisistä yli. En peräänny tai etäänny, vaan pysyn aktiivisena. Sun katu on sun, mut loput kaupungista mun. En suostu luopumaan hyvistä biiseistä tai paikoista siksi, että olen jakanut ne jonkun toisen kanssa. Mutta silti samalla tietenkin pelkään sitä, että toiseen törmäisi sattumalta. Niin ettei ollenkaan osaisi odottaa. Miltä se tuntuisi? En tiedä, mutta:

Taidan olla täysi sekopää

Mut mun reviirille

Ei mahdu yhtäkään hulluu enempää

Minä riitän

Minä riitän

Minä riitän

Mulle minä riitän

Sometimes it's not fireworks

Lauantaina olin päänsärkyinen (buranasta huolimatta) ja väsynyt (päiväunista huolimatta), mutta sain itseni oikeaan moodiin tavatakseni Harrin sovitun mukaisesti. Sen sijaan uusi edellisillan baarituttavuus Joni sai nyt jäädä odottelemaan, vaikka jaksoikin ehdottaa törmäämistä pariin otteeseen. Laittaudun kauniisti ja uusi kaunis kevyt neule, sekä uudet kesäiset tennarit saavat päälle sellaisen energisen fiiliksen. Aina kun on jotain uutta puettavaa, niin kokee olonsa tavallista paremmaksi ainakin hetkisen. Sääkin on erinomainen. Aurinko paistaa lämpimänä, eikä tuule juurikaan. Minulla on juuri sopivasti päällä, eikä kevyttoppiskaan ole liikaa jos sitä pitää auki. Vaihtelemme Harrin kanssa viestejä ja jonkin väärinymmärryksen vuoksi olen etuajassa. Siispä valitsen ensimmäisen eteentulevan aurinkoisen terassin ja tilaan itsellesi lasillisen valkoviiniä, ja ilmoitan Harrille olinpaikastani, johon hän lupaa saapua hetkisen kuluttua. Kuuntelen lempimusiikkiani kovalla korvalapuista ja selailen lehteä. Nautin niin paljon olostani, että toivon Harrilla kestävän vielä hetkisen. Terassi on täynnä ja kaikki vaikuttavat olevan hyvällä tuulella ja nauttivat yllättävän kesäisestä säästä. Takin saa riisua tuolille. Yhtäkkiä Harri on edessäni, en ole kuullut hänen tervehdystään, koska keskityn musiikkiin ja lehden lukemiseen. Hän on oma iloinen itsensä ja istuutuu innokkaana vierereni. Halaamme pikaisesti. Riisun kuulokkeet ja totean, että minun oli jo pakko tilata lasillinen itselleni. Harri hakee itselleen juoman ja nautimme viimeisestä lämmön säteistä, ennen kuin aurinko painuu korkean rakennuksen taakse. Takki täytyy heti pukea takaisin päälle. Puhumme arkisista jutuista. Juttumme ei ole ihan niin luonnollista ja sujuvaa, kuin useimpien muiden kanssa. Sanon kyllä mitä vain mieleeni tulee, mutta koska toinen on hieman passiivisempi ja selvästi harkitsee sanojaan, tekee se myös ajoittain minun sosiaalisuudestani takkuilevaa. En kuitenkaan säikähdä pieniä hiljaisia hetkiä. Mietimme mitä haluaisimme tehdä tänään ja päädymme pistäytymään kivassa drinkkibaarissa. Haluaisin pelata jotain lautapeliä, mutta valitettavasti sellaisia ei tässä paikassa ole. Maistelemme toistemme juomia ja viihdymme toistemme seurassa, vaikka salamat eivät säihkykään ymäpärillämme. 

Jostain syystä minusta tuntuu että tahtomattani esitän hieman itseäni parempaa ihmistä. Puhumme niin tavallisista asioista, että en tiedä onko tämä sitä ominta itseäni? Mutta kai se on luonnollista mukautua erilaisiin ympäristöihin ja ihmisiin. Erilaiset tilanteet ja ihmiset saavat esiin toisesta erilaisia puolia, vaikkeivät ne olisi vääriä.  Juotuamme yhdet (hyvin tyyriit) juomat jatkamme matkaa kävellen kohti Harrin kotia. Minulla on yhä lievää päänsärkyä ja ajatus parista loistavasta jaksosta innostaa nyt enemmän kuin elokuviin meno. Matkanvarrella pysähdymme vielä yhdelle kutsuvan näköiselle terassille veden ääressä. Paikalla on joku tunnettu muotibloggarikin nätiksi pynttäytyneen seurueensa kanssa. Juomme yhdet juomat kunnes jatkamme Harrin luokse. Ilta on kiva ja perinteinen. Samaan tapaan kuin edelliselläkin kerralla. Valvomme lähes kahteen, jolloin menemme nukkumaan ja päätämme nukkua ainakin puoleen päivään, muttei pidempään! Mitä suurempi on humala-aste, sitä vaivattomampaa on aina kommunikaatiokin. Olemme illan mittaan puhuneet muun muassa uudesta laukusta, jonka haluaisin hankkia. Ystäväni avioerosta. Ja Antti Tuiskusta. Aamulla heräämme riittävän ajoissa. Harri silittelee minua innokkaana ja haluaa toistaa eilisyön ennen sängystä nousemista. Joo ihan sama. Nautin siitä, että joku on minusta niin innoissaan. Mutta heti kun on minun vuoroni olla aktiivinen häntä kohtaan, niin en voi olla miettimättä, että haluanko ihan oikeasti häntä fyysisesti. Jokin epämääräinen tunne-esto on nyt päällä, enkä ole hommassa ihan täysillä mukana. Tilannetta ei ehkä helpota se, että hänellä on hieman kummallinen pyyntö, jossa hän haluaa tiettyä (melko epäseksuaalista) ruumiinosaansa kosketeltavan. Mutta haluan ottaa kaiken irti ja olla antautumatta typerille fiiliksilleni. Kun olemme valmiita petaan sängyn ja Harri kysyy haluaisinko aamiaista. Kahvi riittää, kiitos! Haluan mennä nauttimaan kahvin aunrongonpasiteeseen ja se sopii Harrillekin. Tietysti, koska hän on niin mukava. Kannamme kahvit ja kylmät juomat ulos, jossa istumme seuraavat kolme tuntia kuunnellen musiikkia matkakaiuttimestani. Välillä juttelemme jostain, välillä olemme ihan hiljaa ja näprään puhelintani. Harri riisuu paidan, koska on niin kuuma. Minä en ole edes pukeutunut muuhun kuin alushousuihin ja aluspaitaan. Mietin hetken aikaa, että kehtaanko pyytää Harria ottamaan minusta kuvan vasten kaunista maisemaa, mutta hei. Miksen. Harri tietenkin suostuu ja ottaa minusta kuvia poseeratessani hölmönä hänen edessään. Mutta yksi kuvista on hyväksyttävä ja pienen kaunistuksen jälkeen lisään sen iigeeseen. Olen käyttänyt kyseistä sosiaalista mediaa todella vähän, mutta nyt olen aktivoitunut taas viime päivien aikana. BLING. Joni kysyy, että voisimmeko tavata tänään. Tule mun luokse kylään! Hän ehdottaa. Mutta vastaan, että tänään on niin kaunis päivä, etten aio tulla kenenkään luokse sisälle istumaan. Sitä paitsi vaikuttaa siltä, että hänellä on jotain tiettyä aktiviteettia mielessään. Harri ehdottaa iltapäivällä, että menisimme yhdessä syömään. Hän tietää kivan aurinkoisen terassin. Onpa mukava idea. Olin ajatellut lähteväni itsekseni nauttimaan kauniista säästä ja mahdollisesti kutsua Jonin ulos. Mutta myöhäinen lounas Harrin kanssa tuntuu kivalta idealta ja jotenkin vahvistaa tapailumme astetta. Käymme suihkussa (erikseen) ja vitsailemme hetken siitä, että käyttäisinkö pyyhettä vai menisikö kuivattamaan itseni ulos aurinkoon. Valmistaudumme ja kävelemme rauhallisesti rupatellen ihanaan ruokapaikkaan, jossa en jostain syystä ole aikaisemmin käynyt. Tilaamme ja maksamme erikseen, kuten aina. Aurinko paistaa ihanasti ja nautin salaatista ja viinistä. Harri juo olutta. Ihanaa, ettei tarvitse ainakaan alkoholin käyttöä rajoittaa hänen seurassaan. Välillä olemme pitkäänkin hiljaa, enkä edes huomaa sitä, ennen kuin havahdun keksimään jotain sanottavaa. Tämä on vähän outoa, koska yleensä ei ole mitään ongelmia olla äänessä, mutta ihan sama. Huomaan, että Harri näyttää tosi kivalta ja jotenkin ilahdun, että olen hänen seurassaan.Hän on fiksu ja mukava ja kivannäköinen. Puhumme lokeista ja kesäravintoloista. Hän sanoo, että voisimme joku kerta mennä tuohon hienompaan paikkaan. Joo, ehkä voitaisiinkin, kiva! Kun olemme valmiit ja lasit ovat tyhjät kävelemme samaa matkaa, kunnes tiemme eroavat. Halaamme ja Harri sanoo, että olipa kiva nähdä taas. Pussaamme pikaisesti ja lähden kevyellä ja hyvällä mielellä kohti keskustaa. 

Olen saanut viestin Rickyltä. Vastaan ja kerron olevani matkalla ostamaan uudet korvakuulokkeet. Rikoin edelliset hankkimani parissa päivässä ja haluan edelleen hieman parempilaatuiset ja sellaiset joista ääni ei karkaa ulos. Ricky haluaa tavata. No miksei, ihan sama. Jonikaan ei jaksa lähteä ulos, joten parempi ehkä tavata pitkästä aikaa Rickyä, koska en nyt oikeastikaan aio mennä kenenkään uuden luokse kotikäynnille. Käyn ostamassa kuulokkeet, joissa on iso kuminen osa, joka pitäisi tunkea korvan sisälle. Se ei sovi minulle lainkaan. En saa asetettua kuuloketta ilman, että se joko tuntuu inhottavalta tai putoaa pois kokonaan. Lisäksi kuulokkeet korvissa ei voi puhua, koska oma ääni kaikuu ja kävellessä kaikki liikkeet kohisevat kuulokkeiden kautta musiikin ohitse. Ennen kuin Ricky saapuu puistoon googlettelen käyttöohjeita kuulokkeille ja saan vastaukseksi vain sen, että ne eivät sovi kaikille. Ystävätkin sanovat, että heillä kyseiset kuulokkeet toimivat hyvin. Jahah, taas yksi hukkaanheitetty ostos. Ricky saapuu puistoon ja näyttää tosi jännittyneeltä. Hän on toivonut tapaamistani kuukausitolkulla vannoen joko rakkautta tai ystävyyttä. Nämä eivät ole treffit, vaan kahden kaveruksen tapaaminen. Ihan kuin hän jopa säpsähtelisi jännityksestä tai innostuksesta. Hänen seurassaan olen täysin rento ja voin stressaamatta puhua mitä tahansa. Päätämme hakea kaupasta pari kylmää juomaa ja mennä johonkin puistoon nauttimaan ne musiikkia kuunnellen. Ricky on joskus kysynyt, että häpeänkö kulkea hänen kanssaan julkisilla paikoilla, koska hän ei ole vaaleaihoinen. En häpeä. En tietenkään. Hän on pitkä ja kivannäköinen ja tyyliltään siisti. Miksen voisi olla ystävä kenen tahansa kanssa. Hän on lisäksi ystävällinen ja hyväkäytöksinen. Matalasti koulutettu, mutta ajattelevainen. Menemme vanhaan kirkkopuistoon. Laitan radion päälle. Istumme auringossa. Ricky kertoo perheasioistaa ja kyselee minulta kaikenlaista. Kerron avoimesti muun muassa deittielämästäni. Päivittelemme yhdessä niitä ihmisiä, jotka eivät pääse vuosikausiin ylitse vanhoista suhteistaan ja siksi eivät anna sijaa millekään uudelle. Näitähän on riittänyt. Hetken kuluttua Rickyn ystävä saapuu paikalla eväiden kanssa ja istuu seuraamme. Kättelemme ja tulemme kaikki heti luontaisesti toimeen keskenämme nauraen ahneille linnuille. Tunnen oloni rennoksi ja mukavaksi. Kello käy kohti iltaa ja lähdemme samaa matkaa kohti omia päämääriämme. Halaamme heipaksi ja heti poistuttuani omaan kulkuneuvooni saan Rickyltä viestin, että eikä hänellä oikeasti ole mitään mahdollisuuksia deittailla minua. Vastaan ettei nyt mietitä sellaisia, mutta päivä oli mukava! Ja niinhän se olikin. Kotiin päästyäni lähetän Javierille kuulumisviestin ja vaihtelemme viestejä pitkin loppuiltaa kyselemättä liikaa mitään yksityiskohtia toisiltamme. Lisäksi repäisen ja lähetän Ronille viesti, jossa totean, että voisin viimeinkin ottaa takaisin tavarani. Ja jossemme onnistu tapaamaan, niin voisimme keksiä jonkin muun keinon. Ja lopuksi sanon sydämen kera, että toivon hänen voivan hyvin. Tarkoitan tätä kaikkea. Haluan sen viestin lähettää tämän pitkän radiohiljaisuuden jälkeen. Eikä se herätä minussa juurikaan mitään tunteita. Kuten ei sekään, ettei hän vastaa mitään. 

Nobody's perfect, i am nobody

Kyllä se vaan on niin, että ystävien yhteen kokoontuminen, rento hengailu ja kuulumisten vaihtelu niiden kavereiden kanssa, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt saa turhat ahdistukset aika hyvin unohtumaan. Ainakin pinnallisesti. Lauantai-illan juhlissa en juurikaan mieti Ronia ja hänen päivällä herättämänsä ahdistus lievenee siiderin ja hyvän seuran voimalla nopeasti. Vilkuilen kyllä koko illan someja ja pieniä hetkiä mietin, että mitähän hän tekee, mutta mieleeni ei tule viestiä hänelle, kuten alunperin pelkäsin. Juhliin on kokoontunut paljon suurempi joukko läheisiä sekä kaukasempia ystäviä, kuin olin odottanut. Vietän ilolla koko illan leikkien deejiitä ja puhuen musiikista ja juhlista ja muusta pinnallisesta kivojen kavereiden kanssa. Puhumme siitä, kuinka sinkkuna on hauskaa tapailla rauhassa mielenkiintoisia ihmisiä (noh...) ja vapaasti juhlia miten paljon haluaa (noh...). BLING. Kesken illanvieton saan viestin taas Harrilta! Hän kertoo kohteliaalla ja maltillisella viestillä päivänsä sujumisesta ja toivoo, että minulla on mukava viikonloppu. Siis tämän normaalimmaksi ei voi mikään mennä. Edelleenkin hän aiheuttaa minussa vahvat mielleyhtymät teiniaikaiseen poikaystävääni, joka oli maailman kiltein ja kunnollisin. Se joka pakkasi yhteiselle pienelle kotimaan kesämatkallemme mukaan neljät kengät. Joka antoi minulle lahjaksi suklaata kauniisti paketoituna ja kortin, jossa luki "anteeksi", koska olin ärsyyntynyt aivan turhaan jostain. Se vanha poikaystävä, josta aina ajattelee, että voi kunpa hän olisi löytänyt ihana arvostavan puolison itselleen. Ja varmasti onkin! Usein kaduin sitä, että en kyennyt silloin näkemään hänen potentiaaliaan. Olisiko nyt jokin mahdollisuus uuteen vastaavaan tilaisuuteen tällaisen hyvin hillityn ja kunnollisen, mutta silti riittävän kiinnostavan ihmisen kanssa? En tiedä. Mutta sovimme jo tapaamisen Harrin kanssa alkuviikolle. Hän kohteliaasti kysyy, että mitä haluaisin tehdä ja kertoo, että hänellä on kotona vielä viiniä. Ilmeisesti hän jo sen verran tuntee minut, että tietää viinin olevan ihan riittävä ajanviete minulle. Tai sitten hän oikeasti on enemmän kaltaiseni kuin luulenkaan! Ajatuksena Harri ilahduttaa minua toiveikkaalla tavalla, vaikka suurempia tunteita, en ainakaan näin etänä pääsekään ihan vielä fiilistelemään. Mutta hyvä, että tapasin hänet. Oikein hyvä.

Lauantain juhlat olivat minulle juhlapäivä numero neljä. Ehkäpä osittain tästä johtuen siiderin nauttimisesta ja hyvästä meiningistä riippumatta oloni on aika rauhallinen, enkä meinaa saada itsestäni irti sellaista juhlafiilistä.  Sellaista, että on pakko tanssahdella ja laulaa hyvän biisin mukana ja valmistautua klubille lähtöä varten. BLING. Kesken illan, Harrin viestin jälkeen, saan viestin Javierilta! Hän jatkaa parilla lausella jostain aiemmasta puheenaiheesta, ja sitten kysyy, mitä aion tehdä viikonloppuna. Naurahdan ja vastaan, että nyt on lauantai ja kello on yli yhdeksän illalla, joten ei tässä paljon varmaan tarvitse suunnitella. Ja vanha kunnon Javier vastaa, että onhan meillä vielä sunnuntai. Hän on vain kotona tänään, ja jos haluan niin voisin mennä hänen luokseen. Sitten voisimme viettää yhdessä kivan sunnuntain. Okei. Olen juuri miettinyt sitä, ettei energia ehkä riitä bilettämiseen, enkä ole edes kuullut Ronista mitään. Joten sovin, että saavun puolen yön aikaan hänen luokseen. Olen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tosin hieman petyn siihen, ettei Javier tahdo mitään ruokaa matkanvarrelta, koska itselleni olisi maistunut roskaruoka. Mutta parempi niin. Halaan heipat boolista minua enemmän humaltuneille ystäville ja suuntaan lämpimään yöhön. Javier pyytää soittamaan, kun tulen siltä varalta, että hän nukkuu. Siispä soitan puolen yön aikaan, kun olen hänen ovellaan. Yllätyksekseni hän on täysin hereillä ja tullut juuri suihkusta, ja haluaa heti alkaa purkamaan mieltään painavia asioita. Kuuntelen maltillisesti, kun hän purnaa, kuinka joku ystävä oli närkästynyt siitä ja tästä ja tuosta. Jostain syystä lähes kaikki hänen ystävänsä ovat naisia. Ja joku oli loukkaantunut, kun hän oli humalassa iskenyt jotain tämän kaverin kaveria. Sitten oli joku eksä ja tämän sisko, joista riitti kerrottavaa. Tunnen oloni vähän typeräksi, ja asemani juuri nyt hyvin kaverilliseksi. Kuuntelen aikani nyökkäillen ja sanon, ettei täällä Suomessa varmaan kannata ottaa niin paljon itseensä mitään humalajuttuja. Ja sitten kysyn, että miksi ihmeessä olen täällä keskellä lauantaiyötä kuuntelemassa hänen ihmissuhdeongelmiaan. Sitten Javier puuskahtaa, että hänhän vain haluaa avautua minulle hänelle tärkeistä asioista. Selvä, oloni paranee vähän. Javier vielä analysoi hetken juttujaan ja sitten toteaa, että me olemme tunteneet pian kokonaisen vuoden, että mitäköhän me olemme toisillemme. Sitten hän sanoo, että no olemmehan me yrittäneet puhua siitä ja sitten heilauttaa hyväntuulisesti kättään ilmassa ikäänkuin pyyhkäisten tämän puheenaiheen sivuun. No, ainakin hän on ajatellut näitä asioita, mutta olen tyytyväinen jossei niistä tarvitse nyt keskustella enempää. On myöhä, mutta alamme katsoa elokuvaa toisiimme kevyesti nojaillen. Ja sitten sänkyyn päätyen. Javier ei halua heti nukkumaan, vaan vietämme vielä hyvät hetket, ennenkuin nukahdamme toistemme halauksiin. 

Aamulla nukumme myöhään. Aurinko näyttää paistavan verhojen takana. Nousen alastomana hakemaan puhelimeni olohuoneesta, jotta saan tarkistettua kellonajan. En halua nukkua iltapäivään asti, kuten viimeksi Harrin kanssa.  Huh, ei vielä puolta päivää. Olen tyytyväinen herätessäni tutusta ja kotoisasta sängystä Javierin kainalosta, mutta minua ärsyttää, etten saa niitä ihastumisen tunteita koettua nyt samalla tavoin kuin joskus aikaisemmin. Roni tuli taas pilaamaan kaiken. Toisaalta, enhän itsekään tiedä pitäisi minun tuntea mitään ketään kohtaan sen enempää juuri nyt. Olenhan jo sopinut treffit jonkun toisen kanssa seuraavalle viikolle. Mutta olen läheisyydenkaipuinen ja johdattelen aamulla meidät jatkamaan siitä mihin yöllä jäimme. Yllätyksekseni Javier on ollut aivan erilainen viimekohtaamisillamme. Tai ainakin tällä kertaa. Hän ei lainkaan keskity mihinkään teknisiin asioihin, vaan on paljon spontaanimpi ja hellempi, ja kaikki on jotenkin astetta ihanampaa fyysisesti. Ja jos osoitan, että minulla on kivaa, niin hänellä on entistä kivempaa. Kun olemme molemmat hikisiä ja nääntyneitä, niin Javier vetää minut kainaloonsa ja silittää minua. Pidän siitä. Taaskaan kukaan ei työnnä minua pois tai kiirehdi hyppäämään sängystä, jotta pääsee irtaantumaan minusta. Hetken aikaa lepään pääni Javierin karvaisella rinnalla. Pidän siitä, että hän on niin sanotusti perinteisen tumma ja tulinen. Usein silittelen hänen mustia rintakarvojaan ja cocacolan väristä tukkaa. Kuuntelen sydämenlyöntejä. Syke on hidas. Sitten sanon vitsikkäästi, että kiitos! Ja nousen sängystä ja totean lähteväni Jackin kanssa ulos. Javier toteaa, että edellisviikkoinen pyyhkeeni on vielä kylpyhuoneessa, vihjaten siihen, ettei hänen luonaan ole tässä välissä ollut muita yövieraita (ehkä?). Pesen hampaat ja siistiydyn pikaisesti, laitan Jackille pannan kaulaan, ja lähden ulos mahdollisimman nopeasti. Koska siellä paistaa aurinko ja haluan oikeastikin ulos! Ja ajattelen Javierin valmistavan sillä aikaa aamiaista. Teemme tavallista pidemmän kävelylenkin kauniin ilman vuoksi. Kun saavumme sisälle, niin näyttää siltä Kuin Javier olisi vasta noussut sängystä. Ei aamiaista. Hän tulee minua ovelle vastaan ja sanoo, että hänellä on ehdotus. Koskettaa käsivarttani. Ja kysyy, että sopisiko jos kävelisimme yhdessä läheiseen ravintolaan brunssille, jolloin voimme skipata aamiaisen. Oho, jopas nyt on kaikenlaista uutta ilmassa. Olemme toki aikaisemmin käyneet ulkona syömässä (viime vuonna) ja baarissa (viime vuonna) ja terassilla (viime vuonna), mutta nyt se jotenkin tuntuu rikkovan niitä rajoja, että olisimme vain toistemme yöseurakaverukset. Ehkä hän haluaa olla enemmän ystäväni. Ehkä haluaa treffailla minua enemmän. En tiedä, mutta ilahdun ja suostun tietenkin! 

Hetken aikaa makoilemme yhdessä sohvalla, ennen kuin Javierikin pukeutuu ja minä meikkaan. Ja kampaan hiukset, koska Javier nauraen toteaa, ettei lähde kanssani ulos jos tukkani on sekaisin. Samat sanat sulle, vastaan. Tunnelma on sunnuntaisen mukava ja hidas. Puemme kengät jalkaan ja ohimennen Javier toteaa, ettei minun tarvitse ottaa kaikkia tavaroita mukaani. Okei, eli viettäisimme taas koko sunnuntain yhdessä. Kävelemme hitaasti kohti katua, jossa on useita ruokapaikkoja. En suostu ottamaan bussia, koska matka on lyhyt ja sää on hyvä. Valitsemme keskinkertaisen buffetpaikan. Maksamme omat ruokailumme ja lisäksi tilaan itselleni lasillisen viiniä. Koska voin ja haluan. Syömme noin miljoona lautasellista herkullista ruokaa ja puhumme niitä näitä, kuin normaalit ihmiset. Kaverukset tai tapailevat ihmiset. Ketkä tahansa. Javier on aina julkisilla paikoilla hyvin kohtelias ja jopa varovainen. Hän on hyvin tarkka siitä, ettei anna kenellekään mitään valitettavaa koskien itseään. Olen huomannut, että hän joskus epäilee ulkomaalaisen taustansa vaikuttavan saamaansa kohteluun ja on siksi korostetun hyvinkäyttäytyvä. Syömisen jälkeen pyörimme ruokakauppaan hakemaan pari pientä juttua ennen kuin palaamme Javierin asunnolle. Tällä kertaa bussin kyyditsemänä. Kaikki on hyvin luontaista. Rojahdamme sohvalle. Avaan television. Näpräämme puhelimia ja kerron Javierille tyttöjen juttuja, joita he jakavat ryhmäkeskusteluumme. Javier nukahtaa hetkeksi sohvalle, mutta ennen sitä vetää jalkani tiukasti itseään vasten. Lenkitän Jackin vielä illalla, mutta muutoin makoilemme sohvalla katsellen sieltä tulevia huonoja elokuvia, ja jaamme samalla hassuja videioita ja uutisia toisillemme. Javier kysyy haluanko vaikka juoda siiderin illalla (kun hän ottaa oluen), mutta joudun hakemaan siiderin itse jääkaapista, vaikka vastaan voivani juoda yhden. Hän ehkä jotenkin alitajuisesti karsastaa alkoholinkäyttöäni. Illalla Javier alkaa jossain vaiheessa pauhata jonkun uutisen johdosta (taas) siitä, kuinka kauheita silikonitissit ovat. Hän kuvailee, kuinka kaikki (ne lukuisat) silkonit joita hän on saanut kokea ovat olleet epäonnistuneita ja rumia ja kauheita. Lisäksi hän tyrmää tekoripset, täytetyt huulet ja liiallisen fitnessurheilun. Television ruudussa pyörii fitnessmissi (?) Sofia jolloin Javier osoittaa häntä ja sanoo, että saisin tuosta huvia maksimissaan päiväksi! En oikein tiedä miksi hän on taas niin jyrkkä tämän mielipiteensä kanssa (vai johtuuko se vain hänen tulisesta tavasta ilmaista mikä tahansa asia), mutta toivottavasti hän ei yritä vain miellyttää minua. Itse totean, että voi ne leikatut rinnatkin joskus olla hillityt ja kauniitkin, jos omat aiheuttavat jostain syystä huonoa itsetuntoa. Mutta kaikella on rajansa. En itsekään pidä tekoripsistä (jos ne huomaa tekoripsiksi) tai sellaisista toimenpiteistä kasvoihin, jotka selkeästi ovat kauneuskirurgialla aikaansaatuja. Keskusteluun luo oman oudon vireensä se, että olemme juuri käyneet iltasuihkussa (jota ennen Javier läiskäisi minua takapuolelle niin kovaa, että hänen kädenjälkensä lojui pakarallani punaisena monta tuntia) ja istuskelen sohvalla alastomana. Omien pienien tissieni kanssa. Mutta en tunne alemmuutta. Ainakaan kauheasti. Kukaan ei ole täydellinen. Olen enemmän sinut itseni kanssa nyt kuin vuosi sitten. Mutta minulla on tapana pitää kättä rinnoillani jos oleskelen jossain alastomana, ja se on Javierin mielestä kauhean syntinen merkki epävarmuudesta ja hän usein vetää käteni pois edestäni ja puuskahtaa, että mikset vain voi olla oma itsesi ja lopettaa piiloutumisen! 

Nukun taas Javierin sylissä kuin tukki, vaihdamme huomaamatta asentoa siten, että välillä minä halaan häntä ja välillä hän minua. Tosin kerran herään yskähtämään ja häiritsen hänen untaan. Pelkään, että takiani hän on nukkunut huonosti. Aamulla saan kuitenkin halauksia ja suukkoja Javierin lähtiessä töihin, ja itse herään hieman myöhemmin yllättävän pirteänä. Kuin kotoani! Mutta lievää ahdistusta tuntien. Ajattelen taas Ronia jostain syyystä. Ja ikävöin häntä kaikesta huolimatta. Tunnen taas sen menetyksen välähdyksen ja mieleeni tulvahtaa taas se fiilis, kuinka olemme yhtä ja voimme tehdä yhdessä mitä tahansa. Mietin, että ajatteleekohan hän minua. Sitten tietoisesti mietin sitä, kuinka hän heittää minut pois kuin kenet tahansa randomin. Ja oloni paranee hieman. Hoidan aamujutut ja Jackin ulkoilutuksen, ja töihin lähtiessä otan taas matkan varrelta mukaani jonkun suuren täytetyn halpissämpylän, jota en säästä edes lounaaseen asti. Lenkille olisi taas tilausta! Javier kysyy miten aamu meni ja kerron kaiken sujuneen normaaliin hyvään tapaan. Olen iloinen väleistämme, mutta jossain taka-ajatuksissa jopa pelkään, että jokin tilanne tulisi taas eteeni hänen kanssaan aivan väärään aikaan. Tänään on aika ottaa rauhallisesti. Olla vain kotona ja ehkä käydä siellä lenkillä, sillä huomenna olisi ehkä tarkoitus tavata taas Harri. Ennen kotiinlähtöä vaihdan Manuelinkin kanssa muutamat kevyet viestit. Hän ei enää pommita minua kutsuilla luokseen, joten suhtautumiseni häneen on paljon leppoisampi. Ossikin on taas selvänä ja täynnä uutta energiaa. Taas yksi ihan jees maanantai.