Nobody's perfect, i am nobody

Kyllä se vaan on niin, että ystävien yhteen kokoontuminen, rento hengailu ja kuulumisten vaihtelu niiden kavereiden kanssa, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt saa turhat ahdistukset aika hyvin unohtumaan. Ainakin pinnallisesti. Lauantai-illan juhlissa en juurikaan mieti Ronia ja hänen päivällä herättämänsä ahdistus lievenee siiderin ja hyvän seuran voimalla nopeasti. Vilkuilen kyllä koko illan someja ja pieniä hetkiä mietin, että mitähän hän tekee, mutta mieleeni ei tule viestiä hänelle, kuten alunperin pelkäsin. Juhliin on kokoontunut paljon suurempi joukko läheisiä sekä kaukasempia ystäviä, kuin olin odottanut. Vietän ilolla koko illan leikkien deejiitä ja puhuen musiikista ja juhlista ja muusta pinnallisesta kivojen kavereiden kanssa. Puhumme siitä, kuinka sinkkuna on hauskaa tapailla rauhassa mielenkiintoisia ihmisiä (noh...) ja vapaasti juhlia miten paljon haluaa (noh...). BLING. Kesken illanvieton saan viestin taas Harrilta! Hän kertoo kohteliaalla ja maltillisella viestillä päivänsä sujumisesta ja toivoo, että minulla on mukava viikonloppu. Siis tämän normaalimmaksi ei voi mikään mennä. Edelleenkin hän aiheuttaa minussa vahvat mielleyhtymät teiniaikaiseen poikaystävääni, joka oli maailman kiltein ja kunnollisin. Se joka pakkasi yhteiselle pienelle kotimaan kesämatkallemme mukaan neljät kengät. Joka antoi minulle lahjaksi suklaata kauniisti paketoituna ja kortin, jossa luki "anteeksi", koska olin ärsyyntynyt aivan turhaan jostain. Se vanha poikaystävä, josta aina ajattelee, että voi kunpa hän olisi löytänyt ihana arvostavan puolison itselleen. Ja varmasti onkin! Usein kaduin sitä, että en kyennyt silloin näkemään hänen potentiaaliaan. Olisiko nyt jokin mahdollisuus uuteen vastaavaan tilaisuuteen tällaisen hyvin hillityn ja kunnollisen, mutta silti riittävän kiinnostavan ihmisen kanssa? En tiedä. Mutta sovimme jo tapaamisen Harrin kanssa alkuviikolle. Hän kohteliaasti kysyy, että mitä haluaisin tehdä ja kertoo, että hänellä on kotona vielä viiniä. Ilmeisesti hän jo sen verran tuntee minut, että tietää viinin olevan ihan riittävä ajanviete minulle. Tai sitten hän oikeasti on enemmän kaltaiseni kuin luulenkaan! Ajatuksena Harri ilahduttaa minua toiveikkaalla tavalla, vaikka suurempia tunteita, en ainakaan näin etänä pääsekään ihan vielä fiilistelemään. Mutta hyvä, että tapasin hänet. Oikein hyvä.

Lauantain juhlat olivat minulle juhlapäivä numero neljä. Ehkäpä osittain tästä johtuen siiderin nauttimisesta ja hyvästä meiningistä riippumatta oloni on aika rauhallinen, enkä meinaa saada itsestäni irti sellaista juhlafiilistä.  Sellaista, että on pakko tanssahdella ja laulaa hyvän biisin mukana ja valmistautua klubille lähtöä varten. BLING. Kesken illan, Harrin viestin jälkeen, saan viestin Javierilta! Hän jatkaa parilla lausella jostain aiemmasta puheenaiheesta, ja sitten kysyy, mitä aion tehdä viikonloppuna. Naurahdan ja vastaan, että nyt on lauantai ja kello on yli yhdeksän illalla, joten ei tässä paljon varmaan tarvitse suunnitella. Ja vanha kunnon Javier vastaa, että onhan meillä vielä sunnuntai. Hän on vain kotona tänään, ja jos haluan niin voisin mennä hänen luokseen. Sitten voisimme viettää yhdessä kivan sunnuntain. Okei. Olen juuri miettinyt sitä, ettei energia ehkä riitä bilettämiseen, enkä ole edes kuullut Ronista mitään. Joten sovin, että saavun puolen yön aikaan hänen luokseen. Olen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tosin hieman petyn siihen, ettei Javier tahdo mitään ruokaa matkanvarrelta, koska itselleni olisi maistunut roskaruoka. Mutta parempi niin. Halaan heipat boolista minua enemmän humaltuneille ystäville ja suuntaan lämpimään yöhön. Javier pyytää soittamaan, kun tulen siltä varalta, että hän nukkuu. Siispä soitan puolen yön aikaan, kun olen hänen ovellaan. Yllätyksekseni hän on täysin hereillä ja tullut juuri suihkusta, ja haluaa heti alkaa purkamaan mieltään painavia asioita. Kuuntelen maltillisesti, kun hän purnaa, kuinka joku ystävä oli närkästynyt siitä ja tästä ja tuosta. Jostain syystä lähes kaikki hänen ystävänsä ovat naisia. Ja joku oli loukkaantunut, kun hän oli humalassa iskenyt jotain tämän kaverin kaveria. Sitten oli joku eksä ja tämän sisko, joista riitti kerrottavaa. Tunnen oloni vähän typeräksi, ja asemani juuri nyt hyvin kaverilliseksi. Kuuntelen aikani nyökkäillen ja sanon, ettei täällä Suomessa varmaan kannata ottaa niin paljon itseensä mitään humalajuttuja. Ja sitten kysyn, että miksi ihmeessä olen täällä keskellä lauantaiyötä kuuntelemassa hänen ihmissuhdeongelmiaan. Sitten Javier puuskahtaa, että hänhän vain haluaa avautua minulle hänelle tärkeistä asioista. Selvä, oloni paranee vähän. Javier vielä analysoi hetken juttujaan ja sitten toteaa, että me olemme tunteneet pian kokonaisen vuoden, että mitäköhän me olemme toisillemme. Sitten hän sanoo, että no olemmehan me yrittäneet puhua siitä ja sitten heilauttaa hyväntuulisesti kättään ilmassa ikäänkuin pyyhkäisten tämän puheenaiheen sivuun. No, ainakin hän on ajatellut näitä asioita, mutta olen tyytyväinen jossei niistä tarvitse nyt keskustella enempää. On myöhä, mutta alamme katsoa elokuvaa toisiimme kevyesti nojaillen. Ja sitten sänkyyn päätyen. Javier ei halua heti nukkumaan, vaan vietämme vielä hyvät hetket, ennenkuin nukahdamme toistemme halauksiin. 

Aamulla nukumme myöhään. Aurinko näyttää paistavan verhojen takana. Nousen alastomana hakemaan puhelimeni olohuoneesta, jotta saan tarkistettua kellonajan. En halua nukkua iltapäivään asti, kuten viimeksi Harrin kanssa.  Huh, ei vielä puolta päivää. Olen tyytyväinen herätessäni tutusta ja kotoisasta sängystä Javierin kainalosta, mutta minua ärsyttää, etten saa niitä ihastumisen tunteita koettua nyt samalla tavoin kuin joskus aikaisemmin. Roni tuli taas pilaamaan kaiken. Toisaalta, enhän itsekään tiedä pitäisi minun tuntea mitään ketään kohtaan sen enempää juuri nyt. Olenhan jo sopinut treffit jonkun toisen kanssa seuraavalle viikolle. Mutta olen läheisyydenkaipuinen ja johdattelen aamulla meidät jatkamaan siitä mihin yöllä jäimme. Yllätyksekseni Javier on ollut aivan erilainen viimekohtaamisillamme. Tai ainakin tällä kertaa. Hän ei lainkaan keskity mihinkään teknisiin asioihin, vaan on paljon spontaanimpi ja hellempi, ja kaikki on jotenkin astetta ihanampaa fyysisesti. Ja jos osoitan, että minulla on kivaa, niin hänellä on entistä kivempaa. Kun olemme molemmat hikisiä ja nääntyneitä, niin Javier vetää minut kainaloonsa ja silittää minua. Pidän siitä. Taaskaan kukaan ei työnnä minua pois tai kiirehdi hyppäämään sängystä, jotta pääsee irtaantumaan minusta. Hetken aikaa lepään pääni Javierin karvaisella rinnalla. Pidän siitä, että hän on niin sanotusti perinteisen tumma ja tulinen. Usein silittelen hänen mustia rintakarvojaan ja cocacolan väristä tukkaa. Kuuntelen sydämenlyöntejä. Syke on hidas. Sitten sanon vitsikkäästi, että kiitos! Ja nousen sängystä ja totean lähteväni Jackin kanssa ulos. Javier toteaa, että edellisviikkoinen pyyhkeeni on vielä kylpyhuoneessa, vihjaten siihen, ettei hänen luonaan ole tässä välissä ollut muita yövieraita (ehkä?). Pesen hampaat ja siistiydyn pikaisesti, laitan Jackille pannan kaulaan, ja lähden ulos mahdollisimman nopeasti. Koska siellä paistaa aurinko ja haluan oikeastikin ulos! Ja ajattelen Javierin valmistavan sillä aikaa aamiaista. Teemme tavallista pidemmän kävelylenkin kauniin ilman vuoksi. Kun saavumme sisälle, niin näyttää siltä Kuin Javier olisi vasta noussut sängystä. Ei aamiaista. Hän tulee minua ovelle vastaan ja sanoo, että hänellä on ehdotus. Koskettaa käsivarttani. Ja kysyy, että sopisiko jos kävelisimme yhdessä läheiseen ravintolaan brunssille, jolloin voimme skipata aamiaisen. Oho, jopas nyt on kaikenlaista uutta ilmassa. Olemme toki aikaisemmin käyneet ulkona syömässä (viime vuonna) ja baarissa (viime vuonna) ja terassilla (viime vuonna), mutta nyt se jotenkin tuntuu rikkovan niitä rajoja, että olisimme vain toistemme yöseurakaverukset. Ehkä hän haluaa olla enemmän ystäväni. Ehkä haluaa treffailla minua enemmän. En tiedä, mutta ilahdun ja suostun tietenkin! 

Hetken aikaa makoilemme yhdessä sohvalla, ennen kuin Javierikin pukeutuu ja minä meikkaan. Ja kampaan hiukset, koska Javier nauraen toteaa, ettei lähde kanssani ulos jos tukkani on sekaisin. Samat sanat sulle, vastaan. Tunnelma on sunnuntaisen mukava ja hidas. Puemme kengät jalkaan ja ohimennen Javier toteaa, ettei minun tarvitse ottaa kaikkia tavaroita mukaani. Okei, eli viettäisimme taas koko sunnuntain yhdessä. Kävelemme hitaasti kohti katua, jossa on useita ruokapaikkoja. En suostu ottamaan bussia, koska matka on lyhyt ja sää on hyvä. Valitsemme keskinkertaisen buffetpaikan. Maksamme omat ruokailumme ja lisäksi tilaan itselleni lasillisen viiniä. Koska voin ja haluan. Syömme noin miljoona lautasellista herkullista ruokaa ja puhumme niitä näitä, kuin normaalit ihmiset. Kaverukset tai tapailevat ihmiset. Ketkä tahansa. Javier on aina julkisilla paikoilla hyvin kohtelias ja jopa varovainen. Hän on hyvin tarkka siitä, ettei anna kenellekään mitään valitettavaa koskien itseään. Olen huomannut, että hän joskus epäilee ulkomaalaisen taustansa vaikuttavan saamaansa kohteluun ja on siksi korostetun hyvinkäyttäytyvä. Syömisen jälkeen pyörimme ruokakauppaan hakemaan pari pientä juttua ennen kuin palaamme Javierin asunnolle. Tällä kertaa bussin kyyditsemänä. Kaikki on hyvin luontaista. Rojahdamme sohvalle. Avaan television. Näpräämme puhelimia ja kerron Javierille tyttöjen juttuja, joita he jakavat ryhmäkeskusteluumme. Javier nukahtaa hetkeksi sohvalle, mutta ennen sitä vetää jalkani tiukasti itseään vasten. Lenkitän Jackin vielä illalla, mutta muutoin makoilemme sohvalla katsellen sieltä tulevia huonoja elokuvia, ja jaamme samalla hassuja videioita ja uutisia toisillemme. Javier kysyy haluanko vaikka juoda siiderin illalla (kun hän ottaa oluen), mutta joudun hakemaan siiderin itse jääkaapista, vaikka vastaan voivani juoda yhden. Hän ehkä jotenkin alitajuisesti karsastaa alkoholinkäyttöäni. Illalla Javier alkaa jossain vaiheessa pauhata jonkun uutisen johdosta (taas) siitä, kuinka kauheita silikonitissit ovat. Hän kuvailee, kuinka kaikki (ne lukuisat) silkonit joita hän on saanut kokea ovat olleet epäonnistuneita ja rumia ja kauheita. Lisäksi hän tyrmää tekoripset, täytetyt huulet ja liiallisen fitnessurheilun. Television ruudussa pyörii fitnessmissi (?) Sofia jolloin Javier osoittaa häntä ja sanoo, että saisin tuosta huvia maksimissaan päiväksi! En oikein tiedä miksi hän on taas niin jyrkkä tämän mielipiteensä kanssa (vai johtuuko se vain hänen tulisesta tavasta ilmaista mikä tahansa asia), mutta toivottavasti hän ei yritä vain miellyttää minua. Itse totean, että voi ne leikatut rinnatkin joskus olla hillityt ja kauniitkin, jos omat aiheuttavat jostain syystä huonoa itsetuntoa. Mutta kaikella on rajansa. En itsekään pidä tekoripsistä (jos ne huomaa tekoripsiksi) tai sellaisista toimenpiteistä kasvoihin, jotka selkeästi ovat kauneuskirurgialla aikaansaatuja. Keskusteluun luo oman oudon vireensä se, että olemme juuri käyneet iltasuihkussa (jota ennen Javier läiskäisi minua takapuolelle niin kovaa, että hänen kädenjälkensä lojui pakarallani punaisena monta tuntia) ja istuskelen sohvalla alastomana. Omien pienien tissieni kanssa. Mutta en tunne alemmuutta. Ainakaan kauheasti. Kukaan ei ole täydellinen. Olen enemmän sinut itseni kanssa nyt kuin vuosi sitten. Mutta minulla on tapana pitää kättä rinnoillani jos oleskelen jossain alastomana, ja se on Javierin mielestä kauhean syntinen merkki epävarmuudesta ja hän usein vetää käteni pois edestäni ja puuskahtaa, että mikset vain voi olla oma itsesi ja lopettaa piiloutumisen! 

Nukun taas Javierin sylissä kuin tukki, vaihdamme huomaamatta asentoa siten, että välillä minä halaan häntä ja välillä hän minua. Tosin kerran herään yskähtämään ja häiritsen hänen untaan. Pelkään, että takiani hän on nukkunut huonosti. Aamulla saan kuitenkin halauksia ja suukkoja Javierin lähtiessä töihin, ja itse herään hieman myöhemmin yllättävän pirteänä. Kuin kotoani! Mutta lievää ahdistusta tuntien. Ajattelen taas Ronia jostain syyystä. Ja ikävöin häntä kaikesta huolimatta. Tunnen taas sen menetyksen välähdyksen ja mieleeni tulvahtaa taas se fiilis, kuinka olemme yhtä ja voimme tehdä yhdessä mitä tahansa. Mietin, että ajatteleekohan hän minua. Sitten tietoisesti mietin sitä, kuinka hän heittää minut pois kuin kenet tahansa randomin. Ja oloni paranee hieman. Hoidan aamujutut ja Jackin ulkoilutuksen, ja töihin lähtiessä otan taas matkan varrelta mukaani jonkun suuren täytetyn halpissämpylän, jota en säästä edes lounaaseen asti. Lenkille olisi taas tilausta! Javier kysyy miten aamu meni ja kerron kaiken sujuneen normaaliin hyvään tapaan. Olen iloinen väleistämme, mutta jossain taka-ajatuksissa jopa pelkään, että jokin tilanne tulisi taas eteeni hänen kanssaan aivan väärään aikaan. Tänään on aika ottaa rauhallisesti. Olla vain kotona ja ehkä käydä siellä lenkillä, sillä huomenna olisi ehkä tarkoitus tavata taas Harri. Ennen kotiinlähtöä vaihdan Manuelinkin kanssa muutamat kevyet viestit. Hän ei enää pommita minua kutsuilla luokseen, joten suhtautumiseni häneen on paljon leppoisampi. Ossikin on taas selvänä ja täynnä uutta energiaa. Taas yksi ihan jees maanantai.