Aurinko paistaa ulkona ja olo on energinen! Sekuntit venyvät vieläkin. Se on kivaa, vaikka tuntuu kuin laittaisin ulkotakkia töissä naulakkoon minuuttikaupalla. Varmistan sivusilmällä ettei työkaverit tuijota minua oudoksuen, vaikka samaan aikaan tiedän, että aika on laajentunut vain minun todellisuudessani. Aamulla ennen töihin tulemista käväisen lähikaupassa ja minusta tuntuu että valitsen jogurtin makua puoli tuntia. Jotenkin näköala on laajentunut niin, että ajan kokee moniulotteisesti. Ja se on hyvä. Tuntuu kuin silmät olisivat avautuneet. Kahvitauolla kahvi maistuu erityisen hyvin ja kuppi tyhjenee liian nopeasti. On kiva jutella niitä näitä työkavereiden kanssa, vaikka aina välillä mietin, että kuulostinkohan nyt ihan normaalilta. Kyllä kuulostin. Olo on hymyileväinen, kuten useimmiten nykyään kivan viikonlopun jäljiltä, vaikkei mitään erityistä olisi käytännössä tapahtunut. Vain sitä perinteistä superrentoutumista ja mielenlaajentumista. Henkistä parantumista ja takuutoimivaa vaihtoehtoterapiaa. Siinä turvallisessa lämpimässä kengurunpussissa istuskelua läheisessä ja luotettavassa seurassa. Oikeaa hetkessä elämistä. Jossain vaiheessa viikonloppuna pääsin tilaan, jossa oikein hahmotin nykyhetken sellaisena suurena kuutiona, jonka sisällä tapahtuu yhtäaikaisesti monta pientä asiaa, joihin jokaiseen pystyn keskittymään pienen hetken sisällä. Mahtavia ulottuvuuksia. Kirkas mieli. En ole enää palannut näiden chillailuviikonloppujen yksityiskohtiin samalla tavalla kuin aiemmin, koska edelleen samat kuvailut pätevät. Olo on hyvä. Kaikki on hyvin. Ajatukset kehittyvät ja voi vain nauttia tunnelmasta. Välillä aina innostumme innokkaasti kuvailemaan ääneen kokemuksiamme, jotka joskus osuvat hyvin yksiin. On hauskaa miten samaan aikaan voimme kokea jonkun asian tosi vahvasti, vaikkei sillä ole mitään tekemistä näkyvän todellisuuden kanssa. Perjantaina esimerkiksi istuimme kaikki hymyillen sukellusveneen sisällä Jukan ja hänen ystävänsä kanssa ja katselimme meitä vahtivaa kissaa, joka oli muotoutunut tunturipöllöksi. Oletteko koskaan pelanneet aliasta sunnuntaiaamuna seitsemältä ihanan valvotun yön päälle? Se on kivaa se. Ei pisaraakaan alkoholia. Ei krapulaa. Vain mukavaa hymyilyttävää rentoutumista ja mielensopukoiden fiilistelyä. Ei tee mieli mennä nukkumaan kun olo on niin hyvä. Haluaa nauttia joka hetkestä. Sellaisia ovat onnistuneet viikonloput. Nyt ei tehnyt mieli lähteä minnekään transsimaankaan, vaan siinä paikallaan oli ihan yhtä hyvä olla hyvässä seurassa. Tietenkin nyt ajattelen, että olisi pitänyt vaivautua tapaamaan edes joku deitti! Mutta mihin on kiire? Ehdin kyllä. Nyt oli tällaisen ystävien seurassa vietetyn leppoisan viikonlopun vuoro.
Se, mikä on ilahduttanut minua erityisesti viikonlopun aikana, on Dimin yhteydenotto. Hän ei ole unohtanut minua! Vaan heti palatutaan joululomiltaan Suomeen, hän on ottanut minuun yhteyttä lauantaipäivänä vihjaten olevansa menossa illalla ulos. Ajatus tavallisesta baarirymyämisestä ei ollenkaan houkuttele minua ja olen sopinut tapaavani Elinan. Mutta jos Dim olisi tehnyt suoran ehdotuksen tapaamiselle, olisin suostunut silmänräpäyksessä. Jos hän olisi yöllä soittanut humalassa ja toivonut tapaamista, niin ehkä olisin irtaantunut vallallaan olevasta zen-kokoontumisestamme ja lähtenyt tapaamaan ihanaa Dimiä. Mutta pieni keskustelumme jäi vain lauantaipäivänä ympäripyöreäksi muistutukseksi siitä, että ajattelemme yhä toisiamme. Ja se riittää minulle nyt. Sunnuntaina olen lähettänyt Dimille viestejä joissa olen kysellyt illan sujumisesta ja taas kerran päätimme mitään sopimatta, että tapaamme kyllä pian. Miksi se on niin vaikeaa? Lyödä lukkoon jokin päivämäärä kohtaamisellemme? Maanantain hyvässä flowssa lähetän hänelle uuden viestin, jossa kysyn jotain työasiaa ylläpitääkseni puheyhteyttämme aktiivisesti. Aion ehdottaa suoraan treffejä vaikka ensi viikonlopulle, koska hän ei näköjään saa sitä aikaiseksi. Dim vastaa heti iloisena ja kysyy tulevan muuttoni ajankohdasta, ja varmistan että hän tietää olevansa tervetullut kyläilemään luokseni. Epävarmuus koskien oman asunnon saamista alkaa väistyä ja olen yhä enemmän innoissani niistä mahdollisuuksista mitä tämä uusi tilanne tulee minulle avaamaan. Jes! Viikonlopun aikana olen myös jutellut Ninon kanssa. Hän kertoo avoimesti käyneensä taas treffeillä, mutta valittaa miten vaikea hyvää treffiseuraa on löytää. Nino pohtii viesteissään sitä, että miksei meidän jutusta koskaan tullut mitään tämän enempää. En tiedä, Nino. Mutta taas päätän, että meidän täytyy tavata. Ainakin ihan kavereina. Ainiin, tapasin pikaisesti viikonloppuna Rickynkin kulkiessani hänen kämppänsä ohi ja pistäytyessäni kylään spontaanisti (toki etukäteen soittamalla ja asiasta sopimalla). Rickyn luona oli käymässä joku sukulainen sekä pari kaveria, joiden kanssa rupattelimme hetken niitä näitä ennen kuin Jukka nouti minut autollansa illanviettoon. Ja tämän jälkeen olen saanut entistä enemmän kaipaavia rakkausviestejä Rickyltä. Uskon, että kun näkee jonkun ihmisen erilaisessa kontekstissa, niin kaikki muuttaa hieman muotoaan. Kun joku henkilö, jota on vain tavannut yksin onkin yhtäkkiä ystävien tai sukulaisten kanssa samassa tilanteessa, niin kaikki muuttuu astetta todellisemmaksi. Realistisemmaksi. Mahdolliseksi. Muistan, kuinka tosi pitkään monet sinkkuelämäni alkuajan ihmiset tuntuivat epätodellisilta ja irrallisilta muusta elämästäni. Ne olivat vain minun omia pikkusalaisuuksiani, joiden olemassaolosta en voinut olla ihan varma. Monet treffini olivat pitkään sellaisia kummallisia epätodellisia kohtaamisia keskellä suurta metamorfoosia. Mutta nyt koko elämäni on siirtynyt noihin uusiin ulottuvuuksiin, mistä on tullut uusi normi. Se on nostanut myös tylsän tavallisen arkeni uudelle levelille. Olen luontaisesti löytänyt taitoja hetkessä elämiseen. Etsimättä löysin jotain, mikä on tehnyt kaikesta vähän helpompaa. Sen eron jotenkin vaan huomaa. Ja tunnen mieleni valoiseksi. Ihan kuin jonnekin aiemmin tuntemattomaan tietoisuuden sopukkaan olisi laitettu valot päälle. Puhuimmekin viikonloppuna porukalla siitä, miten mahtavaa on, että olemme löytäneet tämän suotta kriminalisoidun keinon ylentää omaa mieltään. Kenties pysyvästi! Kun tätä ajattelee, niin tuntuu ihan kuin olisin voittanut lotossa. Ei melkein voi uskoa, että se on totta ja haluaisi mennä tarkistamaan tilin saldon varmistuakseen, ettei ole nähnyt päiväunta. Tekisi mieli kertoa kaikille ahdistuksen tai masennuksen kanssa painiville tästä vaihtoehdosta. Mutta sitä en tietenkään tee yleisen umpimielisyyden ja putkinäköisyyden vuoksi. Kukaan joka ei ole kokeillut ei voi ymmärtää. Koko ajatus voi olla monelle täysin mahdoton, koska sehän on täällä laitonta! Marginaalisiin tilanteisiin perustuvat stereotypiat elävät vahvoina. Laittoman päihteen käyttöhän johtaa todennäköisesti heti katuojaan hampaattomana makaamaan. Vai olisiko kyse sittenkin vain siitä, että osalle ihmisistä ei sovi minkäänlainen päihde alkoholista alkaen, siinä kun suurin osa ihmisistä osaa pysytellä kohtuudessa. Just se sun kiva ja siistin näköinen naapuri, työkaveri tai sukulainen, josta ei koskaan uskoisi, onkin juuri saattanut viettää samankaltaisen viikonlopun kuin minä ja hymyillä tyytyväisenä. BLING. Ihana Dim ehdottaa risteilyä, johon suostun heti empimättä. Miksi kieltäydyinkään aiemmin? Olinpas tyhmä. Kysyn suoraan, että milloin mennään, mutta keskustelu on pysähtänyt allaolevan kuvan typerään loppukaneettiin. Odottelen hetkisen ennen kuin laitan hänelle suorat päivämääräehdotukset. Nyt saa tämä epämääräisyys loppua.
En ole kuullut mitään Javierista viikonlopun aikana. Jotenkin sekin tuntuu nyt niin kaukaiselta asialta. Sellaiselta valoistalta mukavalta mahdollisuudelta, joka kelluu nyt juuri tämän hetken ulkopuolella. Tuolla jossain on Javier ja kaikki häneen liittyvät mukavat asiat tarvittaessa aktivoitavissa. Aktiivimalli vailla rangaistustoimenpiteitä. Asioista murehtiminen ei vaikuta mitenkään mihinkään, paitsi tähän hetkeen. Joten miksi murehtia? Ymmärrän tämän kaiken nyt niin uudella tavalla, kuin silloin joskus hokiessani tätä mantraa kauhean ahdistuksen puristaessa rintaani. Edes kirkas aurinko ei saa minua häiriintymään nyt, vaan innostaa minut harkitsemaan reipasta kävelylenkkiä yhdessä Elinan kanssa. Melankoliset maanantait ovat muuttuneet mielekkäiksi maanantaiksi. Saa nähdä onko taas tämän viikon tiistai väsyneempi kuten viime viikolla. Mutta ihan sama. Radiojuontajien juttuja on hauska kuunnella. Päivä soljuu keveästi eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti