Minä riitän - tänään

Ja taas kerran arkinen maanantai on kivuton eikä sisällä sen suurempaa ahdistusta. Kuten olen todennut, olen taas aktivoitunut kuvien suhteen instagramissa. Laitoin sinne hieman flirttailevan otoksen itsestäni ja aivan saman tien sain Ninon aktivoitumaan. Hänestä on paljastunut hieman pinnallisempia avuja arvostava puoli (silikonimissit) ja saan häneltä useita kivoja viestejä koko maanantain ajan. Olen aivan varma, että julkaisemani kuva on saanut hänet innostumaan minusta enemmän. Vaikken silikoneja omistakaan. Olen ollut aika pidättäytyväinen julkisuuteen jakamieni juttujen kanssa, mutta nyt en jaksa välittää. En ole instagrammissa omalla nimelläni, eikä kukaan löydä minua sieltä hakutoiminnoilla, joten jos haluan laittaa biksukuvan, niin laitan. En saa Ronilta mitään vastausta koko päivänä. Hän on lukenut viestini, muttei reagoi siihen. Muutoin en juurikaan jaksa asiasta välittää, mutta koska tärkeät tavarani ovat oikeastikin hänen luonaan, niin on meidän pystyttävä  kommunikoimaan pian. Hänen kannaltaan olisi ollut helpointa vastata, että okei, poikkea joku kerta käymään. Tai, että vien tavarat vakkariravintolaamme, josta voit ne noutaa. Mutta ei mitään. Mistä se voi johtua? Siitä että häntä ärsyttää ja harmittaa välirikkomme tai someaktiivisuuteni? Siitä ettei häntä vain yksinkertaisesti kiinnosta, koska keskittyy johonkin aivan muuhun? Oli mitä oli, niin mykkäkoulua ei voi jatkaa loputtomiin. Sen lisäksi, että vaihtelen Ninon kanssa viestejä päivänkulusta, niin myös Ricky on aktiivinen. Nyt pitkästä aikaa tavattuamme hän on selvästi aktivoitunut. Sanoo, että haluaisi heti tavata uudelleen. Voisi vaikka tulla kanssani lenkille. Mutta en nyt halua stressata kenenkään tapaamisesta keskellä maanantaita. Hän on mukava ja meillä oli kivaa, mutten tahdo luoda mitään ylimääräisiä toiveita. Ricky valittaa pariin otteeseen, että hänellä on tylsää. Selviää ettei hänellä ole töitä tällä hetkellä, vaan hän opiskelee jotain toisen asteen tutkintoa. Kehotan häntä lähtemään lenkille, sillä itsekin aion tehdä niin heti alkuillasta säästä riippumatta.  Mutta Ricky tyytyy toteamaan, että ainoastaan minun kanssani hän lähtee sateeseen lenkille. Sitten hän miettii, että olenkohan hyvä suutelemaan. Käsken häntä miettimään jotain muuta. 

Maanantaisen työpäivän jälkeen olen yllättävän hyväntuulinen. Jaksan keskittyä auttamaan perheenjäsentä jossain someen liittyvässä probleemassa ja saan kerättyä intoa lähteä lenkille pimeästä ja tihkuisesta säästä huolimatta. BLING. Joni kysyy olenko vapaalla ja haluaisinko mennä hänen luokseen syömään. Hah, opetan hänellekin maanantaisen laiskuusrutiinini, jolloin äärimmäisen harvoin lähden yhtään minnekään. Kerron, että loppuviikosta todennäköisesti olen liikenteessä ja voisimme törmätä - jossain muualla kuin hänen luonaan. No katsotaan miten käy! Juuri kun odottelen lempiradio-ohjelmani alkamista Ylex:ltä ja vaihtelen lenkkivaatteita päälleni. Vilkaisen uusia kuulokkeitani. Ei, en aio enää kärsiä niitä kokeillen. Olkoot. Sullon ne takaisin JBL:n säilytyspussiin ja otan takaisin puhelimen alkuperäiset kuulokeet, jotka vain kerta toisensa jälkeen jäävät käyttööni, vaikka kuinka yritän löytää muita ratkaisuja. Täytyy lahjoittaa nuo jollekin, kenen korville ne sopivat. Vedän lenkkikenkiä jalkaani, kun saan viestin Harrilta! Oho, yllättävää. Meillä on usein päivän tai parin hiljaisuus ja olen ajatellut sen johtuvan hänen ylirauhallisesta elämänasenteestaan. Mutta nyt hän tekee hieman tikusta asiaa, kuten minäkin ennen edellistä tapaamistamme tein hänelle. Vastaan iloisena viitaten säähän ja lenkillelähtöön. Ja ei aikaakaan, kun hän ehdottaa, että tapaisimme taas pian tällä viikolla. Hän oikeasti viihtyy seurassani! Siitäkin huolimatta, että juttuni ovat typeriä tai sitten juttua ei ole lainkaan. Selvä. Tälle jutulle on oikeasti annettava mahdollisuus. Sovimme siis myöhemmälle viikolle treffit numero kuusi. Lenkki on täydellinen. Pieni tihrusade, mutta tuuleton ja sopivan lämmin ilma. Kuuntelen radiota ja menen yksinäni mahdollisimman pitkän reitin. Aina vain käännyn uudelleen ja uudelleen pienelle kiertomatkalle, koska en halua lopettaa lenkkiä. Tätä olen kaivannut. Tästä tulee taas mieleen viime kesä, jolloin lenkkeilin yksin paljon. Tulee niin hyvä olo. Jään hetkeksi venyttelemään yleisille jumppatelineille ennen kotiinmenemistä.  Kotona katson jonkun Adam Sandlerin keskinkertaisen ja räävittömän komedian parin viinilasillisen siivittämänä ja menen hyvällä mielellä sänkyyn. Siinä makoilen omalla puoliskollani ja katson huonettani ja muistelen sitä hetkeä, kun ensimmäisiä kertoja menin yksin nukkumaan sen jälkeen, kun on ensin nukkunut vuosikausia jonkun vieressä. Se oli pitkään tosi outoa. Ja on välillä vieläkin. Mutta toisaalta, olen ihan yhtä kotonani omassa sängyssäni, kuin niissä lukuisissa muissakin sängyissä. 

Onpas tylsää kun taas seuraavakin päivä alkaa ilman mitään valitettavaa. Viimeinkin on vähän lämpimämpää, joten saan laittaa päälle kevyen takin ja iloisemman väriset vaatteet. Otan yhden annostuksen lääkettäni. Jossain vaiheessa huonompana aikana otin sen tuplana, mutta nyt yksi on riittänyt aivan mainiosti. Edelleen ajoittain mietin, että onko se oikeasti tämä lääkitys, joka on tasannut mieleni? Työpäivä etenee kepeästi ja mukavasti. Kaikki sujuu. Ihana fiilis, kun tänäkin iltana suunnitelmissa on vain pitkä lenkki ja rauhallista kotonaolemista. Sillä huomiselle on luvassa semirauhallinen bileilta klubilla, jonne olen hankkinut liput erästä yhtyettä kuuntelemaan. Menemme ystävättären kanssa seuraavaa työpäivää uhmaten kuuntelemaan rentoa bilebändiä ihan vain huvin vuoksi ja hetkellisen päähänpiston seurauksena. Tosin minä hankin ja maksoin liput, joten ystävän ei tarvitse kuin sanoa kyllä. Ennen klubikeikan alkamista ehdimme ehkäpä törmätä vaikka Rickyyn tai Joniin, sillä olen kertonut heille olevani huomenna liikenteessä. Kesäkausi on alkanut! Edelliskesänäkin olin usein ulkona arki-iltoinakin, eikä se verottanut liikaa. Tosin tällä kertaa seuraavan päivän päikkärit jäävät vähäisiksi, jos aion tavata Harria. Jolloin suunnitelmissa on myös viininmaistelua vapaavalintaisine oheisohjelmineen. Ja sitten onkin taas viikonloppu. Työkaveri kysyy ennen lounaalle lähtemistä miten miesrintamalla oikein sujuu. Kerron ylikiltin oloisesta Harrista, ja hän kuulostaa työkaverin mielestä oikein potentiaaliselta ja vakavastiotettavalta ehdokkaalta. Jep, näinhän se juuri onkin. BLING. Joskus talvella baarissa tapaamani John kysyy, että voisimmeko joku kesäpäivä mennä purjehtimaan yhdessä. Hah, hauskaa. Vastaan, että purjehtiminen (eli kannella makaaminen) voisi toimia oikein hyvin jonain kuumana kesäpäivänä. Todellakin kesäkausi. Kaikki aktivoituvat aivan uudella tavalla. Pidän siitä. Lähden yksin lounaalle ja nautin pitkään tulisesta salaattiannoksesta (ei leipää kiitos) ja haudutetusta teestä (kaksi makeutusnappia) ja tunnen oloni hyväksi. Tänään radiossa päivän biisinä soi Vestan Sun katu. Oletteko havainneet taas hyvät lyriikat? Sanoja siitä, kuinka haluaa päästä toisesta yli. Oikein hyvä. Mielestäni siinä on sama teema, kuin tavassani päästä ihmisistä yli. En peräänny tai etäänny, vaan pysyn aktiivisena. Sun katu on sun, mut loput kaupungista mun. En suostu luopumaan hyvistä biiseistä tai paikoista siksi, että olen jakanut ne jonkun toisen kanssa. Mutta silti samalla tietenkin pelkään sitä, että toiseen törmäisi sattumalta. Niin ettei ollenkaan osaisi odottaa. Miltä se tuntuisi? En tiedä, mutta:

Taidan olla täysi sekopää

Mut mun reviirille

Ei mahdu yhtäkään hulluu enempää

Minä riitän

Minä riitän

Minä riitän

Mulle minä riitän