It's a date!

Maanantaina unohdan kokonaan että on maanantai. Tuntuu niin innostavalta, että voisi ihan hyvin olla torstai jolloin jo saa odottaa viikonloppua. Lähdemme reippaalle seitsemän kilometrin kävelylenkille Elinan kanssa ja koko lenkin aikana ei tule yhtään hiljaista hetkeä, kun vuorotellen purnaamme käsiämme heilutellen viime viikkojen kuulumisia. Ja päätämme että tästä alkaa taas aktiivinen ja terapeuttinen lenkkeilykausi! Sitten valmistan kotona itselleni taas pienen munakkaan jääkaapin jämäaarteista ja muistan, että on maanantai! Eli  huomenna on tiistai, jolloin voisimme tavata Javierin kanssa. Ja mitään sen enempää miettimättä kysyn häneltä suoraan, että tehdäänkö jotain kivaa huomenna. Siinä tajuan, etten kauheasti välitä mikä se vastaus on. En pety ja lamaannu jos hän sanoo, ettei jaksa tavata. Tai että  hänellä on muuta tekemistä. Siksi minun on niin helppo olla suora ja ottaa yhteyttä. Koska se vastaus ei enää määrittele minun tyytyväisyyttäni. Aikaisemmin olen siis varmaan taktikoinut kauheasti näitä viestittelyasioita, koska en ole kestänyt kovin hyvin jos vastaus ei ole minua miellyttävä. Monta kertaa pettymys on saanut minut ahdistumaan tosi kovasti. Mutta ei enää. Ei ainakaan tänään. Ensin Javier vastaa, että odota hetki. Sitten vähän myöhemmin hän selittää että oli juuri sopimassa seuraavalle päivälle jotain verotoimistoasiointia. But it could be possible. Hän vastaa hyppimättä riemusta. Olen cool ja totean Javierille, että miettisi asiaa ja jos vaikuttaa siltä, että ehtisimme tavata, niin ilmoittaisi minulle. Ja heti Javier vastaa huudahtaen, että minähän sanoin jo kyllä! Itseasiassa hän vain sanoi, että se voisi olla mahdollista, mutta ehkä se on vaikeastitavoiteltavan ja ylhäisen Javierin kyllä. Jes! Sovimme heti innokkaasti, että tapaamme hänen luonaan, koska hänen on vaikeampi matkustaa töihin minun luotani. Javier kokkaisi pienen illallisen ja minä toisin viinin. Sitten katsottaisiin taas sarjoja tai leffaa ja puhuttaisiin työasioista ja politiikasta ja naurettaisiin. Ja rakasteltaisiin... Javier vitsailee sipseistä, joten aion viedä mukanani niitäkin. Olen tosi nirso sipseistä. On olemassa valtavasti pahoja ja mauttomia sipsejä, joten vien mielelläni mukanani jotain tosi hyviä (kuten ne pizzan makuiset suussasulavat kolmion muotoiset!). Javier rakastaa sipsejä. Hän syö niitä usein silloinkin kun ruoka on juuri hellalla. Aikaisemmassa pitkässä suhteessa olisin saanut tästä slaagin, mutta nyt jos aikuinen ihminen haluaa riskeerata ruokahalunsa syömällä sipsejä omana vapaapäivänään, niin mitäpä se minulle kuuluu. Heti yhteistä iltaa ajatellessani minua hymyilyttää ja tulee sellainen kiva lämmin olo. Juuri niinkuin pitääkin. En tiedä mitä meillä on tai mitä meillä voisi olla, mutta nyt taas nautitaan kivasta yhteisestä illasta, jolloin aion entistä avoimemmin kaivautua Javierin kainaloon odottelematta hänen aloitteitaan. Koska sitähän minä olen halunnut. Hellyyttä ja huomiota. Ihan pikkuisen.

Myös Jukka ottaa minuun yhteyttä maanantai-iltana, vaikka olen estänyt hänet kaikissa someissa hänen aiemman suutuspäissään lausumansa toiveen mukaisesti. Juuri tämä sama paska kaava, missä hän tajuaa ylireagoineensa ja mokanneensa ja nyt lähettää ylimielisen anteeksipyyntöviestin (tekstiviestin!), jossa muistaa sivulauseessa vielä syyttää minua huonosta käytöksestä. En reagoi mitään. Olen kyllästynyt totaalisesti hänen omaan typerään oravanpyöräänsä. Kai meillä jokaisella on omamme. Mutta onneksi saan keskittyä juoksemaan omaa rataani, enkä muiden. Ja onneksi minulla on sovittuna treffit! Treffit, joista ei kannattaisi sanoa sanaakaan tälle kaveripiirilleni, etten nyt tahtomattani särje sydämiä ja loukkaa tunteita, joiden olemassaololle ei ole perusteita. Vaikka toisaalta minun varmaan kannattaisi olla täysin avoin, jotta turhat kuvitelmat tukahtuisivat tehokkaammin. Ossikin taas soittaa maanantai-iltana ja kertoo, että Jukka on ollut siellä kylässä. Olen jo aiemmin jutellut Jukan käytöksestä Ossin kanssa, ja nyt Ossi vielä varmistaa kautta rantain, että eikö oikeasti ole mitään mahiksia palata yhteen Jukan kanssa. Koska Jukkahan oli kuitenkin vaikuttanut niin kauhean järkevältä ja kunnolliselta kyläillessään siellä. Huoh. Totean jälleen kerran, että mitään mahdollisuuksia ei ole. Toivon, että kaiutin on päällä ja Jukka olisi siellä salaa kuuntelemassa kun sanon, että se ihminen ei tule enää koskaan koskemaan minuun. Se oli hairahdus. Ja ne miehet joita edes harkitsisin tapailevani ovat aivan eri liigassa, kuin missä Jukka on koskaan ollut. Ja kauheaa tai ei, niin tarkoitan sitä. Ja tunnen suurta tyytyväisyyttä, että tajusin tämän riittävän ajoissa. Ja taas kerran ajatus Javierista lämmittää mieltäni. Nyt tänään tiistaina jo vähän jopa jännitän tapaamistamme. Olen ehtinyt koota sen verran innostusta, että jos treffit peruuntuisivat niin kyllä pettyisin. Mutta miksi ne peruuntuisivat! Aion mennä suoraan töistä käymään kotona semisuihkussa. Olen jo pessyt hiukset valmiiksi ja ajellut sääret, jotta olisin mahdollisimman nopea lähtemään hänen luokseen. Jotta meillä olisi enemmän aikaa yhdessä.