Summer Friday

Olen ihan malttamattomana jo odottamassa perjantaita. Kiva kepeä työpäivä on ensin hoidettava alta pois. Ja sitten pääsen vihdoinkin kotiin nauttimaan omasta olostani hetkeksi ennen kuin suuntaan tapaamaan ystäviä ja tekemään ties mitä. Ja aurinko paistaa. Pakko olla tyytyväisellä tuulella. Olemme jo ennen aamukasia ehtineet vaihtaa päivän ensimmäiset TGIF-viestit Simonkin kanssa. Ja aina näissä viikonlopuissa on läsnä se varmuus siitä, että vaikka asiat eivät muuten menisi miten haluan, niin ainakin minulla tulee olemaan hauskaa. Ainakin tulen helposti unohtamaan pettymykset, jos sellaisia sattuu tänään ilmassa leijumaan. Aamulla olen torkuttanut herätyskelloa ainakin pari kertaa ja nukahtanut täydelliseen sikiuneen niiksi kuudeksi minuutiksi herätysten välissä. Ja olen heti uponnut eläväiseen uneen, jossa olen joku toinen nainen ja istun alastomana sängyllä. Tunnen kuinka olen täysin estoton ja häpeilemätön. Levitän jalkani sängyllä loikeillessani auki ja kosketan itseäni, ja totean hymyillen jollekin komealle alastomalle miehelle, että hei tulepas tänne. Ja mies hymyilee ja tulee luokseni. Ja sitten vika torkku soi ja huomaan, että minulla on pissahätä enkä voi enää nukahtaa. Höh, siitä olisi tullut hauska uni! Ehkä ensi kerralla sitten näen sen loppuun. Kaipaan selvästi läheisyyttä! Tunnen heti perjantaihin herättyäni olevani kontrollissa. Kontrollissa omasta hyvinvoinnistani. Minulla on kiva pikkutapaamista ehdottava viesti valmiina Javierille, jonka varmaan lähetän viimeistään silloin, kun olen kotona valikoimassa vaatteita illaksi ja tanssahtelen lempimusiikkini tahdissa hymyillen. Ja olen niin tyytyväinen, etten välittämättä kauheasti välitä siitä mitä Javier vastaa. Mutta ainakaan minun ei tarvitse jälkikäteen jossitella. Olen siis nykyään myös ennakoiva, kun pyörin näissä tilanteissa, joissa jo tunnen omat reaktioni. Vaikka tänään en tunnu kaipaavan mitään, niin tiedän miltä minusta taas maanantaina tuntuu. Siksi toimin enemmänkin järkevästi enkä tunteen mukaan. Mutta tunteiden takia. 

Ricky on taas uhkaillut blokkaavansa minut kokonaan, koska ei siedä katsella minua missään, jos ei voi saada minua. Hän käskee minun rakastaa vain häntä eikä ketään muuta ikinä. Mutten pysty. Pyydän, ettei hän taas turhaan estä minua, mutta toisaalta ymmärrän hänen fiiliksiään. Tylsää, että tahtomattaan voi aiheuttaa toisessa tuollaisen olon. Mutta ei tarkoituksellakaan jossain toisessa. Ja miltä edelleenkin nuo Rickyn suorat lähestymiset minusta tuntuu? Ihan ookoolta. Toivoisin, että voisin pitää hänestä yhtä paljon kuin hän pitää minusta. Ja samalla olen vähän tyytyväinen, koska ajattelen, että ehkä voin joskus vielä hyödyntää hänen kainaloaan ja huomiotaan. Eli edes noin tungitteleva lähestyminen ei tunnu minusta pahalta. Siksi kenenkään ei ehkä pidä pelätä tuoda halujaan ja tunteitaan ilmi, koska ei niistä kukaan hetkessä tympäänny. Eli tahattomasti Ricky saa minut olemaan suorempi jotain toista miestä kohtaan. Sen sijaan minua naurattaa, kun eilisiltana joku melkein viidentoista vuoden takainen teiniheila ehdottaa ihan pokkana seksisuhdetta. Hän kuulemma aina välillä käy näillä kulmilla muutenkin (vaikka asuu satojen kilometrien päässä), joten voisi ihan hyvin pistäytyä luonani kylässä samalla. Ihan vain paneskelemassa hetken, ilman mitään ylimääräistä stressiä. Voi kiitos tästä ihanasta tarjouksesta, mutta ei kiitos. Mutta loukkaannuinko tai suutuinko tästä? En, vaan se saa minut nauramaan ja suhtautumaan tuohon tyyppiin kepeästi huumorilla. Luojan kiitos tiemme erkanivat aikanaan aika nopeasti. Hän on takuulla täysin harmiton ja hauska tyyppi, mutta meillä ei taida olla mitään yhteistä. BLING. Kerrankin Karri kyselee tekemisiäni päivällä eikä keskellä yötä! Olin jo unohtanut hänet hetkeksi kokonaan. Saman tien ajattelen, että jos Javierilla ei ole minulle aikaa, niin ehkä on sitten aika tutustua lisää Karriin. Ihan vain siinä sivussa odotellessani. Vaihdamme Karrin kanssa muutamia kesäisiä viestejä ja sovimme palaavamme illemmalla asiaan. Ensin lähden skoolaamaan lasilliset aurinkoiseen puistoon yhden kaveriporukan tyypin kanssa, ennen kuin on tarkoitus törmätä muihin. Ja kuka tietää, ehkä tiemme kohtaavat Karrinkin kanssa. Yhtäkkiä minusta tuntuu, että minulla on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, että miksi edes hoputtelisin Javieria! Voinhan minä hänelle viestiä vaikka huomenna jos en tänään ehdikään. Hah, juuri näin se menee.. 
 

Aurinkotanssia

Lottovoittoa ei ihan vielä ehtinyt tulla, mutta fiilis on siitä huolimatta sellainen, kuin olisin kepeän turvatyynyn sisällä. Tai olen sisäisesti vuorattu pehmusteilla. Koitan oikein pistellä sitä tuttua ahdistuskohtaa rinnassa, mutta  se on lähestulkoon tunnoton. Nyt kun elävästi muistaa, että se on vielä siellä ja saattaa ihan yllättäen taas aktivoitua, niin sitä tekee mieli tökkiä kuin kepillä hirviötä, jonka pelkää vain esittävän kuollutta. Mutta se ei herää vielä ainakaan maanantaina. Ehkä vähän kääntää kylkeä. Sillä ei ole virkatyöaikaa. Ehkä se on huumattu taas onnellisille unille viikonlopun pienillä keinoilla, jotka saavat isommankin hirviön laupeaksi ja hymyn kenen tahansa huulille. Minulla on hyvä olo, vaikka en tavannut Javieria. Siksi koska kaikki on hyvin, ja siksi koska hän on ottanut minuun itse yhteyttä perjantaina kuulumisia kysellen. Kertonut avoimesti omista suunnitelmistaan tavata ystäviä. Ensin hän sanoo tapaansa naisystävänsä, mutta sitten äkkiä korjaa, että vain kaveri siis! Ilmaan jää vähän leijumaan ajatus siitä, että saattaisimme törmätä, mutta vaikka vielä yölläkin viestittelemme hyvät yöt toisillemme, niin jostain syystä silti kumpikaan ei suoraan ehdota samasta sängystä heräämistä. Olen itse ollut liian kiireetön. Silloin ei välttämättä jaksa nähdä vaivaa minkään asian eteen jos ei ole pakko, koska ei tarvitse. Ja minulle on riittänyt, että ajattelemme toisiamme omissa illanvietoissamme. Minä olen siellä viettämässä kivaa aikaa ystävieni kanssa ja Javier on tallessa siellä kaukana toisella planeetalla sillä aikaa. Lauantaina olen pienten aamu-unien jälkeen herännyt innoissani uuteen aurinkoiseen päivään. Muutaman tunnin unet riittävät ihan hyvin! Ei malta yhtään jäädä makoilemaan kotiin, kun tietää että uusi vapaapäivä on edessä. Olo on pehmoinen ja positiivinen. Noina hetkinä ei voisi ahdistaa vähempää. Ei vaikka en ole sopinut vielä tapaavani ketään, vaan voin ihan yhtä hyvin mennä itsekseni jonnekin siksi aikaa kunnes maailmankaikkeus järjestelee polkua edessäni. Se sellainen huoleton irrallisuus säilyy helposti läpi aina tänne maanantaihin saakka. Kaikki se mitä joskus miljoona vuotta sitten toissapäivänä on murehtinut on ihan eri galaksilla. Lauantain aloitukseksi käyn ensin iloisena moikkaamassa perhettäni terassikahveilla, ja sitten malttamattomana suuntaan kotiin aloittamaan uutta päivää. Aurinko houkuttelee äkkiä ulos! Ei syyllistäen kuten joskus arkipäivinä, vaan flirttailen hauskanpitoon. Viikonloppuna minulla on oma lupa nauttia täysillä fiiliksestäni ja tehdä sen eteen mitä vain katson sopivaksi. Olen jo todistanut itselleni lukemattomia kertoja, että pystyn pitämään tilanteen kontrollissa, eikä lipsumiselle ole olemassa merkittäviä riskikertoimia. Vieläkään yksikään ratkiriemukas ja valtavirrasta nähden paheksuttava viikonloppuni ei ole heikentänyt toimintakykyäni arjessa. 

Saan laittaa parhaan tanssimusiikin päälle jo puolen päivän jälkeen omassa kodissani ja laittautua nätiksi. Saan nauttia pienen oman hetken parvekkeellani polttaen söpöstä lasisesta vesipiipustani sitä luonnontuotetta, joka saa koko kropan väreilemään ja asettaa silmille vaaleanpunaiset linssit tehden kaikesta vähän harmittomampaa. Sitten transsin yksin omassa olohuoneessani pari tämän hetken parasta biisiä ennen kuin lähden ihmisten ilmoille. Olen oppinut tämän uuden jutun. Siis sen, että tanssin yksin kotona. Ihan täysillä. Eikä tarvitse yhtään huolehtia siitä, että kuinka hölmöltä näyttää. En sitä ole miettinyt juurikaan ihmisten ilmoillakaan ollessani. Koska ei niin tee kovin moni muukaan läsnäolija noissa tapahtumissa. Mutta vasta nyt, kun tanssin aivan yksin tajuan, että se on vielä astetta vapauttavampaa. Se jotenkin todistaa sen, ettei kyse ole juhlimisesta. Vaan jostain suuremmasta. Se halaus joka ympäröi itsensä musiikin mukana on ylimaallinen henkilökohtainen kokemus. Olen joskus viime syksynä kertonut tarkemminkin siitä uskomattomasta rakkauden ja hyvyyden tunteesta, joka valtaa koko kropan ja mielen, kun pääsee kosketuksiin nirvanan kanssa. Ja se on edelleenkin yksi mahtavimmista fiiliksistä, mitä olen kokenut. Kun pitää silmät kiinni, niin musiikin voi nähdä erilaisina väriaaltoina ympärillään. Mieli jotenkin vapautuu ja avaa silmät. Vaikka ne olisivat kiinni. Olen innoissani, että olen löytänyt itse etsimättä nämä samat asiat, joita erilaisissa tietoisuutta tutkivissa tai kehittävissä piireissä on tuotu esille aina. Siis missä tahansa psykedeelisissä, meditatiivisissa ja mielenrauhaan tähtäävissä piireissä. Se sisäinen silmä. Tietoisuus. Ne värit. Ikään kuin yhtäkkiä voisi nähdä vilauksilta sitä pimeää ainetta, jonka keskellä meistä jokainen joka elää. Ja se ei ole pimeää, vaan kaikkea muuta. Silmät ovat kiinni, mutta näen kaiken ympärilläni. Musiikki ohjaa selkeästi sitä miten pitää liikkua. Ne liikeradat ovat siinä ympärillä, ja kun niihin osuu oikein, niin mielettömät mielihyvän sähköaallot värähtelevät sormista tai varpaista koko vartalon läpi. Liikkuminen tuntuu niin hyvältä. Ja juuri silloin tanssia voisi jatkaa loputtomiin. Ja usein tähän liittyy vahva tunne ajan venymisestä, kuten olen aikaisemminkin maininnut. Tuntuu kuin musiikkikappale ei loppuisi koskaan. Usein näissä fiiliksissä tulee sellainen olo kuin olisi ajatellut pienen hetken aikana jonkin asian kokonaan läpi alusta loppuun moniulotteisesti. Asiakokonaisuus näkyy siinä edessä valmiina ja siitä pystyy omaksumaan kaiken riittävän tiedon itselleen yhdellä sisäisen silmän vilkaisulla. Ja uskon, että jossain määrin niin tapahtuukin. Kun psykedeelisissä tapahtumissa näkee ihmisen, jolla on silmät kiinni ja joka tanssii hassusti käsiään heilutellen autuas hymy kasvoilla, niin tietää miltä hänestä tuntuu. Ja ne kuvat niistä neonväreistä ja hymyilevistä naamoista ja lisäsilmistä, joita ennen pidin ehkä vähän ärsyttävinä ja lapsellisina! Hah, nyt ymmärrän, että ne ovat vain kuvia siitä mitä on ympärillämme ja sisällämme. Ja olen niin onnellinen edelleenkin, että olen löytänyt tämän todellisuuden itselleni. Hetkessä pystyy uppoutua täysin ihanaan transsimaiseen autuuteen. Hetkessä pääsee hetkessä elämiseen. Ja sitten on kiva lähteä hymyillen puistoon tapaamaan ystäviä ja jatkamaan onnellisuudessa lillumista!

Lauantaina ollessani päivällä hyvissä fiiliksissä olen jutellut Javierilla kysellen illan suunnitelmista. Toivoen samaan aikaan, että hän olisi kiireinen, jotta saisin vain juhlia omaa hyvää oloani koko illan, ja samaan aikaan toivoen, että voisin mennä illalla hänen luokseen. Mutta Javierilla on pakollinen meno ja tyydyn hyvällä omatunnolla iloitsemaan siitä, että varmasti olisimme viettäneet kivan viikonlopun yhdessä jos vain emme olisi olleet niin kiireisiä toisaalla. Ja nyt saman tien kysynkin häneltä, miten viikonloppu lopulta sujui ja kerron siitä, kuinka olen ollut puistotapahtumassa ystävieni kanssa ja päässyt käymään ensimmäistä kertaa ympäri vuorokauden avoinna olevassa karaokepubissa! Paikka, jossa aika on pysähtynyt. En ole varma onko se hyvä vai huono asia. Mutta meillä oli oikein hauskaa, vaikkei tuollainen ympäristö yleensä ole oma valintani. BLING. Javier vastaa viivyttelemättä kertoen enemmän kuin kysyn, ja kysellen lisää minun kuulumisiani. Kommunikaatioyhteytemme on vaivaton ja lämmin. Minun ei ole tarvinnut miettiä yhtään (tai ainakaan kauheasti) sitä, että voinko viestiä ilman asiaa vai en. Ja olen salaa iloinen, kun Javier kertoo nukahtaneensa vahingossa jo aikaisin lauantai-iltana. Kaikki on ennakkoon mahdollisimman hyvissä kantimissa, jos ahdistus taas heräilee seuraavina arkipäivinä. Se on minulle niin iso asia, että henkisesti valmistaudun kohtaamaan mahdollisen kurjan fiiliksen paremmin valmistautuneena. Olen pohtinut ahdistusta ja miettinyt, että mihin se liittyy. Ja minun kohdalla ahdistus tuntuu tosi vahvasti linkittyvän johonkin kiintymyssuhdehäiriöön, mihin varmasti monet ongelmani tai tapani toimia ja ajatella perustuvat. Pelkään hylätyksi tulemista ja yksinjäämistä. Se fiilis, mikä oli lapsena, kun äiti meni jonnekin iltatapahtumaan ja olin ihan varma ettei hän koskaan tule takaisin. Ja se pelko oli todellinen. Ja jostain syystä on vieläkin. Pelkään, vaikka haluaisin ajatella ettei enää tarvitsisi pelätä. Ja se on ihan sama missä tilanteessa olen, niin se tunne on juuri se sama. Vaikka minulla olisi vakituinen kumppani, niin ahdistuksessa se tunne on sama, ja siksi sille on ehkä joskus vaikea keksiä riittävän päteviä syitä. Minun ahdistuksellani on lähes aina miehen nimi, koska he ovat selkein ja helpoin syntipukki sille selittämättömälle tunteelle. Sille tunteelle kuin olisi täysin avuton pikkuvauva, joka yhtäkkiä jätetään kaikkien perustarpeiden täyttämisen ja rakkauden ulkopuolelle. Mutta jatkossa yritän yhä tehokkaammin siirtää ahdistukseni pois muista ihmisistä. Ihan niinkuin onnellisuus, niin ei myöskään tuo pohjaton ahdistus voi olla syntyisin kenestäkään toisesta. Jos en voi antaa kenenkään määrittää onnellisuuttani, niin eikö saman pitäisi päteä myös toiseen suuntaan? En aio antaa kenenkään määrittää myöskään ahdistustani. Sitä ahdistusta mikä ei mitenkään liity elämän normaaleihin olotiloihin. Saa tulla hyvä mieli ja paha mieli. Ja saa pelätä. Mutta ei mitään, mitä ei ole olemassa. Mutta prosessi on varmasti monivaiheinen. Minä olen vasta saanut perehtymisluvan ja alkuharjoitukset ovat käynnissä. Mutta jo pelkästään se, että olen tajunnut tämän tuntuu lottovoitolta. Tai ei lottovoitolta, mutta siltä, että olen löytänyt ohjeet ultimaattiseen triathloniin ja jos vain harjoittelen riittävästi ja suoriudun siitä, niin sitten voitan lotossa satavarmasti. Se ei ole enää pelkästä sattumasta kiinni. Vaan omasta itsestä. Ja hauskinta on, että se on totta, ja että palkkio on paljon parempi kuin lottovoitto. Ja kuka vain joka suoriutuu koetuksesta, voi sen saada.

Ihanaa olla edes vähän tässä puitahalailevassa maailmanrakkaudessa. Olo on hyvällä tavalla vähän höperö. Ei ole ihan varma, että pitäisikö kaivaa esiin työ- vai kotiavaimet milläkin ovella. Vieno hymy on väkisinkin kasvoilla, eikä vaan pysty yhtymään työkavereiden valitukseen maanantaisesta olosta. Jotkut sanat menevät puheessa helposti nurinpäin. Vähän niinkuin oikea ja vasen terävämpinäkin päivinä. Mutta sellaisella ei ole mitään merkitystä. Koska ylimääräinen huoli on aina näin hetkinä poissa. Juuri se mikä estää tekemästä jotain pientä kivaa turhan huolehtimisen vuoksi. Ignorance is a bliss. Ja nyt olen tiedoton huolesta. Tänään on sellainen sosiaalinen ja kiva olo. Tekee mieli vaihdella kuulumisia kavereiden kanssa, mutta ei jaksa kuitenkaan miettiä vielä mitään tulevaa sen enempää. Enkä yhtään stressaa siitä, että Ricky on taas kauhean pettynyt ettemme kohdanneet viikonloppuna. Tyydyn vain sanomaan, että jos hänen mielestään emme voi olla kavereita (kuten edellisessä keskustelussamme hän sanoi), niin ei minulle ole nyt ollut mitään syytä tavata häntä. Huomaan, että vähän väliä ajattelen Javieria ja varmasti pian alan pohtia, että milloin oikein tapaisimme. Mutta koitan pitää kiinni kiireettömyydestä. Ja siitä, että ehkä ihastumisista huolimatta on hyvä olla niin pitkään itsekseen kuin vain suinkin tulee oltua. Pidän jopa todennäköisenä sitä, että jos alkaisimme toistemme kanssa suhteeseen, niin saattaisin pettyä. Mutta sen näkee sitten jos on nähdäkseen. Tänään nautitaan tavallisesta arki-illasta.

Taas tyytyväinen

Keskiviikkona työpäivän aikana ihan vähän jännittelen omaa fiilistäni. Se pelko ja taas eläväksi muuttunut muisto hallitsemattomasta ahdistuksesta käy mielessä. Mutta onnekseni saan julistaa taas, että lähtiessäni töistä hymyilen. Automaatiolla. Uskomatonta, miten nopeasti voi unohtaa miltä tuntuu tuntea normaalia tyytyväisyyttä ja hymyillä ilman syytä. Tai siitä syystä että kaikki vain on okei. Kadotin tuon taidon hetkeksi ihan kokonaan. Ihan niinkuin olin unohtanut miten kauhea tuo ahdistus on. Niin tässä pikkuhetkessä olin unohtanut miltä tuntuu olla ilman ahdistusta. Se on niin kokonaisvaltaista. Molemminpuolisesti sokaisevaa. Pelottavaa! Mutta kun havahdun siihen, että kävellessäni töiden jälkeen bussiin hymyilen auringonpaisteessa ja tulevaisuus näyttääkin taas ihan valoisalta, niin koitan muistaa nopeasti olla kiitollinen. Koska silloin kun ahdistus on lievänäkin päällä, niin se on kuin keskittymishäiriö, joka ei anna mahdollisuutta jäsentää hyviä ajatuksia loppuun asti. Mutta nyt nautin lämmöstä. Myhäilen hymyillen yhä tapaamistamme Javierin kanssa, vaikken uskallakaan toivoa liikoja. Ja iloitsen täysillä siitä, että olen menossa tapaamaan erästä uutta ystävää johon olen tutustunut tänä vuonna kaveriporukan mukana. Minä aikuinen ihminen menen käymään kahvilla toisen aikuisen ihmisen luona, koska tulemme juttuun ja haluamme olla toistemme kavereita. Kuulostaa niin helpolta ja luonnolliselta, mutta koskaan entisessä elämässäni en olisi pystynyt tai halunnut tehdä tällaista. En ole kai koskaan aikaisemmin saanut uusia ystäviä aikuisiällä. Ehkä joistain työtovereista. Mutta että nyt olen se iloinen ja sosiaalinen tyyppi, joka rohkenee ottaa yhteyttä uusiin tuttavuuksiin! Osaa jutella niitä näitä ihan selvinpäinkin ja ehdottaa yhteistä tekemistä. Vieläkään en tunnista itseäni kaikista näistä uusista toimintamalleista, joita olen omaksunut omikseni. Välillä ajattelen, että teeskentelenkö. Onko tämä jotain valheellista esitystä! Mutta ehkä olen vain oikeasti muuttunut. Olen mukautunut muuttuneen tilanteeni tarpeisiin. Koska ajatus viikonloppuna yksinolosta ja toimettomana kotona istumisesta on minulle kauhistus, niin yhtäkkiä minulla onkin taitoja saada uusia ystäviä. Ottaa yhteyttä ja tehdä aloitteita. Ehdottaa, että mitäs jos vaikka koodailtaisiin viikonloppuna ja tehtäisiin yhdessä jotain kivaa. Ja se toimii ainakin välillä. Ja otan tästä ainakin jonkinlaiset ansiot itselleni. Tietoisesti kieltäydyn olemasta se ihminen, joka harmittelee, ettei viikonlopuksi ole mitään kivaa tekemistä. Lähes aina olen jotain keksinyt. Aiemmin enemmän yksin. Mutta nyt yhä enemmän uusien ystävien kanssa. 

En ole menettänyt kokonaan kaveriporukkaa Akun ja Jukan tempausten vuoksi, vaan asetelma menikin jotenkin ympäri. Ja uskon Akun palaavan porukkaamme vielä. Ja sen lisäksi olen panostanut laajentamaan tuttavapiiriäni, koska se on turvaverkko. Viikonloppuisin usein olemme liikkuneet aktiivisesti eri porukoissa, ja nykyään pidän huolta, että tutustun uusiin tyyppeihin ja vaihdamme somet, jotta yhteydenpito jatkossa helpottuu. Ja se toimii. Lisäksi koitan vaihdella kuulumisia aktiivisemmin vanhojen kavereiden kanssa. Ja olen kauhean iloinen esimerkiksi siitä, että pidämme aika tiiviisti yhteyttä Ninon kanssa. Ja olemme sopineet tapaavamme jossain kurvissa taas Manuelinkin kanssa. Nämä asiat ovat minulle kauhean tärkeitä etenkin silloin jos deittielämä ei toimi, tai jos ahdistuskausi tulee. Mutta myös nyt, kun kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Keskiviikkona palaan kotiin iloisena ja vietän aikaa perheeni kanssa. Käymme ulkona syömässä, ja sitten katsomme sarjoja, koska ulkona ei ole ihan pakko olla koko iltaa, vaikka olisikin lämmin. Ja mietin Javieria. Ja saan sanoa, että ennusteeni ei osunut tapaamisestamme oikeaan yhtään, koska fiilikseni on vieläkin lämmin ja hyvä. Lähetän hänelle enempää miettimättä ihan turhan viestin siitä, kuinka en ole yhtään päiväunien tarpeessa, vaikka valvoimme pitkään ja heräsimme pussailemaan keskellä yötä. Ja Javier vastaa heti, ja tekee säästä ja sateenkaarista asiaa monen turhan viestin verran. Voi kunpa hänestä tuntuisi samalta kuin minusta. Että kun ajattelee toista niin vatsanpohjaa kutkuttaa. Ja välillä havahtuu siihen, että haaveilee elävin kuvin ja vuorosanoin seuraavasta kohtaamisesta. Päästän taas itseni haaveilemaan hölmösti kaikesta. Ja tiedosta riskit, mutta entäs sitten. Laajemmassa mittakaavassa ajateltuna meidän on elettävä nykyhetkessä, ja jos juuri nyt taas minusta tuntuu näin hyvältä ja ihastuneelta, niin otan siitä kaiken irti. Itkeä ehtii taas kun syitä löytyy. Tai muuten vain. Nyt on perhosten ruokkimisen aika. Olen kauhean helpottunut, ettei ajatus yhteydenpidosta Javierin kanssa tunnu vaikealta. Ja olen helpottunut siitä, ettei juuri nyt minusta tunnu siltä että on kiire. Nyt välimme ovat mahdollisimman hyvät. Ja olen aivan täysin varma, että tunteet ovat ainakin osittain molemminpuolisia. Sitten käytäntö on ihan eri asia. Mutta se lutviutuu tässä päivä kerrallaan. Jos ikävöin Javieria enkä kuule hänestä mitään aiemmin, niin todennäköisesti ehdotan viikonloppuna yhdessä heräämistä. Helppoa ja vaivatonta yhdessäoloa. Sitä että voi mennä toisen luokse nukkumaan vaikka keskellä yötä, vain siksi koska on ikävä. Eikä tarvitse vaihtaa lakanoita tai suunnitella sen enempää treffien sisältöä aikatauluja stressaten. Olimme siinä tilanteessa joskus. Ja voimme päästä siihen ja sen yli taas. Ja olen niin iloinen, että otin sen jo puheeksi. Että ikävöin niitä yhteisiä viikonloppujamme.

Herään torstaihin täynnä toivoa ja ilman tuntuvaa ahdistusta tai pelkoa siitä. Mutta olen nähnyt ällöttävää unta. Muutamia kertoja aiemminkin olen nähnyt tosi aidontuntuista unta siitä, että olen sängyssä oman perheenjäseneni kanssa. Ja tilanteessa ei ole mitään hyvää tai normaalia. Unessa minulla on vahva syyllisyyden tunne ja olen häpeissäni. Enkä ollenkaan tajua miten olen päätynyt sellaiseen tilanteeseen, tai miksi ylipäätään näen tuollaista unta. Googlen mukaan tällaiset unet ovat aika normaaleja ja voivat viestiä ylipäätään läheisestä suhteesta perheeseeni. Ehkä siitä, että olen jossain vaiheessa kokenut laiminlyöväni heitä jotenkin. Inhaa, mutta en aio miettiä sitä sen enempää. Tänään aion viettää kivan koti-illan. Lakanta vaikka kynnet parvekkeella yhden valkkarilasillisen kera. Ehkä teen kotitöitä. Pesen pyykkiä ja varmistan, että saan lempikesävaatteeni käyttöön viikonlopuksi. Koitan syödä niukemmin, jotta vatsaa ei turvottaisi huomenna. Koska haluan ehkä pukeutua kesävaatteeseen, joka näyttää hyvältä vain hoikalla vatsalla. Aiemmin tällä kesäkaudella minusta tuntui tosi hyvältä pystyessäni käyttämään sellaisia vaatteita, ja aion ottaa tästäkin kaiken irti vielä kun voin. Eihän sitä tiedä missä kunnossa on taas ensi kesänä! Se nyt vain on tosiasia. Minua ei lainkaan haittaa ottaa välillä kevyemmin, jotta saan tuntea näyttäväni hyvältä. Minulle se fiilis on sen arvoista. Olen innoissani tulevasta viikonlopusta, vaikken olekaan lyönyt lukkoon mitään kenenkään kanssa. Tiedän, että tulossa on kaikenlaisia pikkutapahtumia, joihin eri ystävät ovat menossa. Ja saan varmasti ajan kulumaan ja taiottua hymyn tarvittaessa huulille, vaikkei Javier olisi samaa mieltä kanssani samassa sängyssä nukkumisesta. En toivo, että viettäisimme heti kaikki viikonloput yhdessä. Vaan haluan nähdä ystäviäni ja pitää hauskaa heidän kanssaan! Mutta siinä välissä on monen monta hyvää kompromissia.

Kesänaloitusjuhla

Siitä huolimatta että keskiviikkona (joka tuntuu ihan torstailta) olen aika varma, että minulla on lämpöä, niin kävelen kiertoreittiä pitkin ruokakauppaan, jossa en ole asioinut pitkiin aikoihin. Kiertelen tuttuja hyllyvälejä ja kerään koriin jotain valmiita hedelmäsalaatteja ja edullisia kosteusvoiteita. Täällä me käytiin aina eksän kanssa ja osteltiin leikkeleitä ja maitoa. Hassua, en ole tehnyt kunnon ruokaostoksia kuukausiin. Sellaisella ihanan arkisella ajatuksella, että mitähän jääkaapista oikein puuttuu. Se ei kuulu nykyään edes top sata prioriteetteihini. Olenkin tuhlannut hävyttömän paljon rahaa ulkona syömiseen, pikaruokaan ja herkkuihin. Mutta aika aikansa kutakin! Ehdin varmasti vielä kierrellä maitohyllyjä vaikka vuosikymmeniä jos niikseen tulee. Nyt on huoleton ja villi aikakausin, jolloin jääkaapin sisällöllä ei ole mitään merkitystä. Mitään seksuaalista merkitystä. Oliko se joskus jokin sanonta? Ehkä. Katson illalla oikeasti keskittyneenä elokuvan nimeltä Ruby Sparks. Se on hyvä! Siinä kirjailijapoika luo itselleen vahingossa naisystävän, josta on kirjoittanut tarinaa. Hän voi muokata tytön käyttäytymistä ja taitoja kirjoituksillaan mielensä mukaan. Elokuva oli yllättävän viihdyttävä. Illan aikana olo ei sairauden näkökulmasta juurikaan heikkene, vaikka minulle on ilmaantunut sellainen ärsyttävä kuiva yskä, jolloin kurkkua kutittaa. Se on kuitenkin hyvin lievää ja saan unenpäästä kiinni helposti laittamalla suuhun imeskeltävän tabletin, joka estää minua yskimästä yöllä. Hienoa! Siinä se sairastelu taputeltu! Aamulla on jo hyvä olo. Ja aika energinen! Se ärsyttää että olen unohtanut sinne jääkaappiin evääksi suunnittelemani hedelmäsekoituksen, mutta päätän skipata lounaan ja syödä sitten kotiinpäästyäni. Toimisto joka tapauksessa hiljenee jo ajoissa iltapäivällä tänään. Aatonaattona. 

Mikä juhannus? Missä se on? Vitsailemme Manuelin kanssa siitä, että onhan tämä ihan perinteistä, mutta on mahdotonta käsittää että huomisen jälkeen alkavat päivät taas lyhentyä. Huoh. Ystävät suunnittelevat omia mökillemenojaan, ja vaikka voisin liittyä seuraan, niin ei voisi nyt vähempää kiinnostaa. Sen sijaan sovin alustavasti Manun kanssa, että käyn pitkästä aikaa pyörähtämässä alkuillasta hänen luonaan kohottamassa kesämaljat ja ehkä vilkaisemassa jakson tai pari. Siitä voin huoletta jatkaa iltaa jos jotain tarjouksia ilmenee. Se tuntuu nyt oikein sopivalta suunnitelmalta, koska mitään erityistä intoa mihinkään ihmeelliseen ei ole, ja en ole sopinut mitään muuta kuin muutaman tunnin moikkaamisen. Ei liian sitouttavaa. Jos ei energiaa tai suunnitelmia loppuillaksi ilmene niin  voin vain palata lepäämään kotiin ja katsoa mitä varsinainen viikonloppu tuo tullessaan. Ahdistaako suunnittelemattomuus? Ei juuri nyt. Ei vielä. Eilen en vielä laittanut mitään viestiä Harrille, mutta tänään iltapäivällä kerron omasta pikasairastelustani ja toivottelen varmistan että hän on päässyt hyvin matkaan. Ja sanon, että oli kiva että ehdittiin nähdä. Pian Harri vastaa ja toteaa, että oli kiva nähdä. BIBLING. Ja samaan aikaan saan viestin ronilta. Roni tekee tikusta asiaa. Vastaan tosi nokkelasti ja roni myöntää ettei osaa taas vastata minulle. Hän ajattelee minua. Hän haluaa pysyä väleissä. Haluaa jakaa asioita kanssani. Mahtavaa. Olo muuttuu heti astetta enemmän ristiriitaiseksi, mutta hyväksi. Kaikki on jossain ja kaikki on hyvin. Lähetän ronille vielä juhannukseen viittaavan viestin, jotta hän voi halutessaan jatkaa siitä, mikäli on näillä kulmilla. Jos ei ole, niin ehkä se on parempi niin. Joudun viivyttelemään töissä ajateltua pidempään aivan järkyttävän sade-rae-ukkoskuuron vuoksi ja toivon, että iltaa kohden sää kirkastuisi. Koska ihan oikeasti ajatus Manulla käväisemisestä on kiva. On oikein, että olen odottanut hetkeä, jolloin oikeasti haluan ja jaksan mennä hänen luokseen, koska se päivä on tänään. Vien mukanani viiniä ja voimme purkaa kuulumisia ja voin kertoa Harrista ja ronista.  

Today i don't feel like doing anything

Ja jälleen uusi maanantai. Muistan kun aikaisemmin tänä vuonna olisin voinut nimetä jokaisen maanantain melankoliseksi, mutta nyt niin ei ole käynyt pitkään aikaan. Ei edelleenkään. Nytkin fiilis on pelottavan tasainen ja myönteinen. Tuleva juhannus ei ahdista vaikkei minulla ole mitään suunnitelmia. Ehkä se ahdistaa sitten myöhemmin. Mutta ei tänään. Tänään olo on hyvä, ehkä koska oloni vain on ollut keskimäärinkin parempi jo pitkään. Mutta takuulla myös siitä syystä, että olen taas saanut vahvistuksen itselleni siitä, että Roni on kaivannut minua. Ajattelee minua. Ja ehkä taas katuu omaa typeryyttään minun suhteeni. Se parantaa oloni. Kun olen itse ollut se, joka on päättänyt, että tapaammeko me vai emme. Mutta silti olemme onnistuneet pysymään läheisissä väleissä pitäen kaikki mahdollisuudet avoinna. Jos hän olisi nyt täällä niin varmaan stressaisin sitä, että milloin nähdään ja kutsuuko hän luokseen. Mutta nyt voin aivan rauhassa keskittyä muuhun. Lisäksi oloani helpottaa varmasti se, että olemme sopineet Harrin kanssa tapaamisen ennen kuin hän lähtee muualle lähes viikoksi. Eli saan todennäköisesti turvattua välini häneen, mutta kun hän on poissa niin voin halutessani tehdä jotain aivan muuta. Asiat loksahtelevat varmasti paikoilleen tälläkin viikolla! Maanantaiaamun ratoksi juttelen Singhin kanssa. Hän ylistää ystävyyttämme ja sanoo sen olevan arvosanalta 10 -. Jotenkin todella hassua, koska vain kirjoittelemme toisillemme,  mutta hienoa jos joku saa näin paljon siitä irti. Lisäksi Ossi kertoo kuulumisiaan ja päihdekokoelmansa sisältöä, ja suunnitelmia tulevasta matkasta, joka tuntuu minusta hyvin riskialttiilta. Mutta hän on edelleen kiva. Myös Javier aloittaa taas keskustelun. En ole ehtinyt ajatella häntä aktiivisesti, mutta kiva, että hän pitää yhteyttä. Varmaan tapaamme taas pian. Kenties juhannuksena jos kummallakaan ei ole muita suunnitelmia. Ricky on loukkaantunut koska olen ollut häntä kohtaa pidättäytyvämpi. En suostu reagoimaan hänen seksuaalissävytteisiin keskustelunavauksiin. Hän selvästi toivoo parisuhdetta tai jotain, mutta en kykene ajattelemaan moisia juttuja laisinkaan. En yhtään nyt. Olenkin hieman huolissani ajoittain ajatellut, että olenko menettänyt sen parisuhdetähtäimen. Voisinko seurustella yksiavioisesti jonkun kanssa? Tasaisen ja kivan Harrin? Varmaan jos oikein hitaasti edettäisiin, niin voisin sitä harkita. Mutta koska edelleenkin Roni aiheuttaa minussa epävakautta ja tunneheilauksia, niin olisin kaikessa nyt todella varovainen. Harmillista huomata, että kun on pyörinyt yksin riittävän pitkään deitistä deittiin, niin siihenkin vaan turtuu ja tottuu niin paljon, että yhtäkkiä parisuhde tuntuu täysin absurdilta. Mutta olen ajoittain miettinyt, että voisin ottaa Harrin aivan hyvin mukaan kavereiden yhteisiin rientoihin. Voisin esitellä perheelleni. Mutta enhän edes tiedä haluaisiko hän minua tämän enempää. Turha siis yliajatella. 

Työpäivän jälkeen olo on fyysisesti väsähtänyt. Muutenkin tuntuu, että olen kärsinyt muutaman viikon leivistä vatsaoireista ja nyt yhtäkkiä tunnen pienen karheuden kurkussa. Menen sänkyyn ja nukun hetken kuunnellen samalla pihalta kuuluvia ääniä ikkunan ollessa auki. Olo on vähän vetämätön, mutta aion silti suunnata vähintäänkin pitkälle kävelylenkille ulos. Koska siellä paistaa aurinko, joka on kadoksissa seuraavat päivät. Ainakin ennusteiden mukaan. Syön maustamatonta jogurttia jonka sekaan laitan vähän hilloa. Ja vielä kourallisen niitä ilmavia maissinaksuja. Lojun laiskana ja lykkään ulosmenoa myöhäiseen iltaan, vaikka tiedän sen toteuttavani. Ricky purkaa minulle sydäntään ja sanoo, ettei meidän ole järkeä olla yhteyksissä jos en voi harkita parisuhdetta. Hänen viestinsä eivät herätä minussa mitään tunteita. En halua polttaa siltoja, mutten jaksa edes ajatella mitään vakavampaa nyt. Ainakaan hänen kanssaan. Koska en vain jaksa. Javier pyytää minulta neuvoja johonkin viralliseen paperiin (jälleen) ja autan hymyhymiöiden kera. Hän kiittää iloisena kun bongaan jonkun virheen ja ohjeistan korjaamisessa. Ystävättäret suunnittelevat ryhmäkeskustelussa juhannusta, mutta itse aion skipata rauhalliset mökkimenot. Jään ennemmin katsomaan mitä kohinalla on tarjota tällä viikolla. Enkä kauaa enää vitkuttele lenkille lähdön kanssa! 

Villi, vapaa ja valmis

Olen juuri tullut hyväntuulisena kääntymään omissa nurkissani. Tai siis viettämään rennon sunnuntai-illan melko kivan viikonlopun jälkeen. Aamulla istuessamme Harrin kanssa hänen pöytänsä ääressä totesin ääneenkin, että olo on ihmeellisen energinen ja myönteinen. Olen valmis uuteen työviikkoon ja vaikka mihin. Harri on asettanut tuttuun tapaan ajastimen eteemme pöydälle, johon hän on kattanut vesilasilliset sekä kahvikupit odottamaan, kunnes kello soi, ja murukahvi on valmista. Tai ei se ole mitään tavallista murukahvia, vaan jotain vähän erikoisempaa ja aivan erinomaista. Aivan kuten erikoispavuista tehty kahvi aina Ninonkin luona. Kello soi ja Harri kaataa minulle kahvia. Sitten hän kysyy, että haluaisinko maitoa. Kysyy joka kerta. Ja aina sanon, että kyllä kiitos. Katson hymyillen kun hän tarjoilee minulle kahvin ja kiitän kauniisti. Harri syö samalla omaa aamiaista. Sitä tismalleen samaa mitä tekee joka kerta tismalleen samalla rutiinilla kuin kaikkina muinakin yhteisinä aamuinamme. Enkä epäile lainkaan etteikö hän toimisi tismalleen niin silloinkin kun hän on yksin. Tasainen ja järjestelmällinen mies. Mutta ei niin tylsä kuin voisi kuvitella. Kuin ehkä kuvittelin. Olemme nimittäin tanssineet koko edellisen yön jossain täpötäydessä kellaribaarissa. Silleen täysin holtittomasti ja estottomasti ja ihan kahdestaan. Hah! Se on hauskaa. Siis se, että voi pitää superhauskaa parina, juoda niin paljon kuin haluaa ja tanssia hölmönnäköisenä Antti Tuiskun Keinutaan -biisiä. Yhdessä. Välillä halailimme ja nauroimme niin paljon että meinasin tikahtua, mutten muista mille. Kun happi alkaa loppua niin riennämme käsikädessä narikkaan noutamaan laukkumme ja jatkamme matkaa kiherrellen kaupungin yöhön. Kuljemme hänen luokseen ja hän pitää minua kädestä. Matkalla pysähdymme baariin ja yritämme tilata lisää juotavaa, mutta baarimikko naputtaa rannettaan ja sanoo, että pilkku on jo tullut. No voi harmi! Olisimme voineet jatkaa iltaa loputtomiin, mutta valumme Harrin asunnolle. Ehkä hississä pussaillen. Emme ota mitään muuta juotavaa kuin vettä hänen luonaan, vaikka vähän tekisi mieli. Mutta en pyydä mitään. Menemme ihanaan viileeseen yöilmaan parvekkeelle ja puhumme auringonlaskusta ja siitä, miten pelastautuisimme jos talo syttyisi palamaan. Voisimme kavuta välikatolle ja paeta tulipaloa. Harrikin on pohtinut tätä selvästi aiemmin. Hauskaa. Hän halaa minua takaapäin. Menemme sänkyyn ja nukahdamme heti alushousut jaloissamme. Muistaakseni fiilis on mukava koko illan ajan.

Edellisenä päivänä, ennen kuin kohtasin Harrin, olin herännyt omasta sängystäni päänsärkyisenä ja tyhjä pizzalautanen vieressäni sängyssä. Olin ollut töiden jälkeen vanhan harrastusporukan kanssa "yksillä". Siinä ei ole paljoakaan kerrottavaa. En ollut liian tyhmä. Kaikki sujui hyvin. Kaikki joivat ja juoruilivat kuulumisiaan. Joku intoutui kertomaan todella yksityiskohtaisesti omasta sinkkuelämästään ja koin itseni hyvin siveelliseksi pienen hetken ajan. Jo kymmenen jälkeen olin aivan tööt ja siinä Grillin kautta kotiin -flowssa, että olen lähtenyt paikalta, ehkä jonkun kanssa samaa matkaa? En muista enää. Hypännyt bussiin. Olenkohan nukahtanut? Ei mitään hajua. Sitten muistan kuinka tilaan pizzaa ja pyydän myyjää laittamaan siihen extrapaljon smetanaa. Nauran kun hän laittaa sitä tosi paljon ja kiitän. Olen tilannut juustopizzan smetanalla. No aika hyvä valinta siihen mielentilaan nähden! Aamulla löydän jääkaapista puolet pizzasta. Horroksessa nappaan vissyn, jonka vien mukanani sänkyyn, jotta saan nieltyä buranan. Makoilen sängyssä kahteen asti. Mutta mikä on ollut koko viikonlopun, jo perjantaista lähtien hyvin? Ja kenties tehnyt fiiliksestäni lennokkaan? No se, että olemme jatkuvasti viestitelleet Ronin kanssa. Kuvia ja videoita ja hölmöjä juttuja ihan niinkuin aina ennenkin. Hän selvästi tahtoisi tavata. Minä myös. Mutta miksi kaikki on niin hyvin? Koska hän on kaukana työmatkalla ainakin lähes juhannukseen saakka. Olin perjantai-illan humalassa kysynytkin, että tuleeko hän takaisin juhannukseksi (jotta voisimme viettää maailman parhaan juhannuksen), ja aamulla hän on vastannut minulle että luultavasti palaa, kertonut kaameasta kännistään, ja lähettänyt videon itsestään aamulla. Ihanaa, mahtavaa. Kun näen hänen nimensä puhelimeni ruudulla niin olen vain niin iloinen. En voi sille mitään. Päänsärystä huolimatta fiilis kohenee. Makoilen sängyssä ja selailen someja. Juttelen Rickylle joka haluaa tavata ennen kuin jatkan matkaani ystävieni (Harrin) luokse. Joo miksei. Ihana ilma! Täytyn energialla ja laittaudun kauniiksi. Mietin, että mitä pukisin päälleni koska auringossa läkähtyy ja varjossa tulee kylmä, mutta vakioasusteeni ei petä nytkään. Farkut, joiden lahkeet käärin puoleen sääreen. Kevyet ja ilmavat tennarit, sekä läpikuultavav kevyt yläosa. Laukkuun mahtuu pitkähihainen. Menoksi! Olin laittanut Harrille kivan viattoman kuulumisviestin edellisiltana ja ajatus hänen tapaamisestaan tuntuu hyvältä. Tapaan Rickyn puistossa, jossa ensin ehdin istua itsekseni jonkin aikaa. Minulla on kaupasta noudettuja kylmiä siidereitä ja todellakin nautin olostani. Pidän siitä, että voin olla yksin kuulokkeet korvissani ja selailla puhelinta. Ottaa selfieitä ja nauraa typerille radiojuontajille. Joku tulee aina välillä ja kysyy tupakkaa tai reittiohjeita. Tai seuraa. Ja vastailen iloisesti ellen ole sellaisella tuulella, että jos tyypissä on mielestäni jotain hämärää niin kysyn, että eikö äitisi opettanut olemaan puhumatta vieraille ja laitan musiikin kovemmalle. Juuri nyt koen olevani villi ja vapaa. Välit kaikkiin ovat hyvät. Roni ei ole täällä, joten en voi salaa toivoa törmääväni häneen. Stressata häntä. Kierrellä tutuissa paikoissa ihan vaan vahingossa. Ricky saapuu paikalle ja ottaa minusta valokuvia pyytäessäni. Hän juo olutta ja juttelemme niitä näitä. Välit tuntuvat ihan normaaleilta ja kaverillisilta. Kulutamme helposti pari tuntia ennen kuin saan Harrilta viestin, että pian voisimme tavata jossain. Heti kun lähden niin Ricky viestii perään, että olen tervetullut hänen luokseen. Ja että hän rakastaa minua.

Olen iloinen, että Harri ehdottaa tapaamista ulos. Ensin hän sanoo, että syö ja tulee sitten, mutta pian jo päätämme, että mennään ennemmin yhdessä syömään. Jes! Se on ihan lempparitreffipuuhaani. Harri ehdottaa ravintolaa töölössä ja sovimme tapaavamme töölönlahden puistossa. Vaikka kuljen sinne hitaasti kiertoteitä kävellen (ihanasta säästä ja itsenäisyydestäni nauttien) olen siellä ennen Harria. Istun rennosti tyhjälle paikalle muutoin täydessä puistossa ja korkkaan Happy Joen. Hymyilyttää, koska kaikki tuntuu olevan ihan hyvin kerrankin. Joku mies tulee luokseni ja kysyy, että voimmeko olla ystäviä. Hmm, sanon, että olen kaikkien ystävä, mutta juuri nyt odotan seuraa. Hän pahoittelee hymyillen häiriötä ja menee kavereidensa luokse. Happy Joen korkki sanoo, että tavallisuus on tylsää, ole erityinen! Näen Harrin kulkevan kauempana minua kohti. Hän on kivan ja rennon näköinen. Hiukset heiluvat ja hän hymyilee. Heti kun hän on kohdallani Harri kumartuu antamaan minulla halauksen koska istun risti-istunnassa juomani kanssa. Porukat kauempana seuraavat, kun Harri liittyy seuraani. Näytän hänelle korkin ja hän nauraa sille. Vaihdamme muutaman lauseen jostain tyhjänpäiväisestä (sää, aurinko, puistossa haisee kusi) kunnes jatkamme yhdessä kävellen kohti ravintolaa. Tunnelma hyvä. Minun ei tee mieli olla rebel, kuten joskus kun kaipasin hulluutta Ronin kanssa. Ei ole pakko kävellä punaisia päin tai vaatia ravintolassa parasta ikkunapaikkaa. Ei ainakaan joka kerta. Saamme hyvän pöydän ystävälliseltä tarjoilijalta. Harri tietää jo mitä tilaa (samaa kuulemma kuin aikaisemminkin) ja minä selaan antaumuksella menua (se vain on niin kivaa!). Tilaan jotain kevyttä, vaikken ole syönyt vielä mitään, ja kun näen Harrin selailevan valkoviinejä niin ehdotan, että tilaamme puoliksi talon tarjousviinin. Ensin Harri toteaa, että jaksammekohan juoda sitä (haha), mutta suostuu välittömästi. Mitä enemmän juomme sitä sujuvammin juttu luistaa ja oloni rentoutuu. Tai vapautuu ainakin kommunikaatiomme suhteen, joka on edelleen hieman...laimeaa. Viinipullon tyhjennyksessä ei ole minkäälaista haastetta. Tilaamme laskun suoraan puoliksi. Maksamme molemmat miettimättä loppusummia sen enempää, kunnes sattumalta huomaan kuittia vilkaistessani, että viini olikin ollut kolme kertaa luultua kalliimpi. Nauramme, että ihmettelimmekin miksi viini oli niin hyvää. Päätämme lähtea kohti keskustaa ja etsiä jonkun kivan baarin, jossa voisimme ottaa lisää juotavaa. Onpa kivaa, että Harri tykkää viettää vapaa-aikaa samoin kuin minä. Muistan, että keskustaan on avattu uusi kattoterassi ja Harri innostuu heti ajatuksesta käydä kokeilemassa sitä. Paikka onkin täynnä. Tilaamme juomat ja saamme hyvän näköalapaikan, josta arvostelemme sisustusta ja avautuvan näköalan huonoja puolia. Ja loppu onkin historiaa. Kuljemme baarista baariin ja vietämme hauskan illan. Mutta kukas muu kuin Roni ja Ricky viestii minulle kesken illan? Se on ihana Dim. Hän kyselee kuulumisiani ja kertoo olevansa yksin kotonaan. Kerron juuri ajatelleeni häntä äskettäin. Siis olen lukenut nämä viestit jälkikäteen. En muista lähettäneeni niitä. Olen todennut pusuhymiön kerra ikävöineeni häntä aina välillä ja Dim on vastannut, että hän ikävöi minua jatkuvasti. Hän on kutsunut minut luokseen, mutta olen kieltäytynyt hyvin sujuvasti, johon Dim reagoi itkunaamalla. Ah, ihana Dim. Hänkin on vielä olemassa. Kaikki ovat. Myös Javier, jonka kanssa myös juttelemme viikonlopun aikana jostain mistä en enää muista mitään.

Ja tänään juotuamme Harrin kanssa aamukahvit (hyvän aamuhetken x2 jälkeen) ja sovittuamme tapaavamme alkuviikosta, lähden hiostavaan ilmaan kävelemään omassa ylhäisessä seurassani ilman mitään kiireitä minnekään. Käyn muutamassa kaupassa ja ostan itselleni uudet kivat alekävelykengät. Mustat ja kevyet. Sitten menen syömään wokkiravintolaan ja tilaan annoksen josta jaksan syödä puolet. Juttelen Jonin kanssa, joka kutsuu minut luokseen katsomaan netflixiä. Mutten tunne häntä riittävän  hyvin mennäkseni sunnuntaivierailulle. Juttelen lisäksi Rickyn kanssa joka kutsuu luokseen tuhat kertaa, mutten halua mennä. Ehdotan, että voimme tavata ulkona, mutta kun hän ei reagoi niin lähden kotiin tyytyväisenä ja täytenä. Javier aloittaa keskustelun säästä ja jatkamme jutustelua koko illan. Vielä yhdeksältä kävelen lähikauppaan ostamaan vissyä ja jotain hyvää syötävää (maissinaksuja ja dippiä). Ulkona on hiostavan kuuma ilma. Olen valmis uuteen viikkoon.

Haluan haluta sinua

Mikä auttaa tiistaiahdistukseen? Ei vielä päikkärit. Koska kun silmien lupsuessa päätän mennä tunniksi sänkyyn alkaa ahdistaa enemmän. Olen melkein nukahtamassa kun ahdistus räväyttää silmät auki ja vinkuu että menetit tämän ja tämän ja mieti miten ihanaa teillä olisi ollut jos sitä ja tätä. Sinulla olisi taas mahdollisuus kokeilla toimisiko se tällä kertaa Ronin kanssa, joten miksi et tee sitä! Siispä nousen sängystä ja päätän kuristaa typerät ahdistuslausekkeet lenkkiin. Vaihdan päälleni mustat hölkkätrikoot ja käytettynä parilla eurolla ostamani tummanharmaan treenitopin ilman mitään urheilurintsikoita, joita en oikeasti tarvitse. Itse paita on niin jämäkkä, että se riittää. Värikkäät aurinkolasit päähän ja kuulokkeet korviin ja ulos! Teen reippaan tunnin lenkin ja fiilis kohenee. Sen jälkeen jään vielä ulos nurmikolle venyttelemään hetkeksi. Olen ottanut mukaan pieneen urheiluvyölaukkuun (josta maksoin typerän päähänpiston seurauksena aivan liikaa) setelin joten kävelen hakemaan kaupasta mehujään, jossa on 60 kaloria. Hyvä fiilis. Ahdistus on laimentunut ja jossittelut Ronista. Tämä on hänen valintaansa. Nyt me tehdään niinkuin hän on valinnut. Eikä hän enää saa minua rientämään luokseen hetken varoitusajalla vain juttuseuraksi. Loppuillan vietän kotona ottaen rennosti ja vaihdelle kuulumisia Singhin kanssa ja leikkiessäni iigeessä. Vaihdamme myös pari lausetta Javierin ja Manun kanssa. Vasta kello yhdeltätoista havahdun siihen, etten ottanutkaan aikomaani viinilasillista, joten kaadan itselleni puolikkaan lasillisen ja sekoitan joukkoon villivadelmakivennäisvettä. Nukahdan tosi nopeasti sänkyyn mennessäni ja herään ehkä kerran sekoilemaan jotain unissani, mutten muista siitä juurikaan mitään enää aamulla. Puhelimeen on yön aikana tullut tervehdys Rickyltä, joka toteaa kauniin päivän olevan edessä, joten ehkä voisimme tavata. Toivotan hyvää päivää, enkä vielä aio miettiä mitä teen illalla. Javier on kirjoittanut jotain uutisista ja vastaan hänelle kävellessäni töihin. Mietin, että tänään voisin viestiä jotain kivaa Harrille. Olen ajoittain aina ajatellut häntä ja sitä miten voisimme tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Oppia elämään yhdessä. Varmasti voisimme (tyytyisit!). 

Työpäivä on keskinkertainen, enkä kauheasti pode ahdistusta. Harkitsen jopa, että jaksaisin lähteä keskustaan piknikille ja moikkaamaan vaikkapa Rickyä joka kyselee taas, että milloin voimme tavata. Saavun kotiin ja vaihdan lähes heti lenkkivaatteet päälle. Ja BLIBLING. Se oma merkkiääni, joka kertoo, että Roni viestii. Miksi hänen nyt pitää pitää yhteyttä! En halua jäädä taas hänen loukkuunsa. Toisaalta hyvä jos voimme olla hyvissä väleissä. Siitä huolimatta, että viimeksi vihjasin tapailevani mielelläni muitakin, ja johon hän reagoi synkeällä hymiöllä. Ehkä se on alkanut vaivata häntä. Että tarjosin hänelle kaikkea ja hän heitti sen pois. Mutta joku muu haluaa minut. Roni viestii, että ihmiset ovat idiootteja. Hän kuvailee yksityiskohtaisesti havainnoimaansa tilannetta yläluokkaisen ihmisen tietämättömästä käyttäytymisestä. Ah meidän juttumme. Hän vahvistaa näin omaa kuplaamme jossa vain me olemme. Vastaan aivan tuttuun tapaamme ja vaihtelemme ainakin kymmenen viestiä. Oi Roni. Jätän reagoimatta hänen viimeisimpään viestiinsä joka ei kaipaa vastausta, ja näin lopetan keskustelun. Turvaväli. Pelkään hänen haluavan tavata viikonloppuna ja huomaan joka miettiväni, että voisimme viettää juhannuksen yhdessä. En tiedä miksi. Mietin, että mitähän Harri tekee ja olen varma, että hän haluaisi tavata taas pian. Päätän viestiä hänelle kohta jotain kivaa, jotta saan kontaktin johonkin normaaliin Ronin sijaan. BLING. Samalla hetkellä saan häneltä viestin. Ehkä meillä on syvempi yhteys kuin mitä olen ajatellut. Hän kyselee päiväni kulusta ja kehuu säätä. Kuten kuka tahansa normaali ihminen. Vastaan nopeasti, että olen juuri lähdössä lenkille ja toivon hänenkin saaneen nauttia auringosta. Eikä mene kauaa kun jo sovimme tapaavamme viikonloppuna. Hyvä. Voin hengähtää. Me tapaamme ja se on taas se pontentialinen porttini normaaliin elämään. En halua vähätellä ihmisiä ja väheksyä normaaliutta, johon aina kommunikaatiomme Ronin kanssa johtaa. Lenkki on hyvä. Venyttelen taas ulkona, ennen kuin tulen kotiin ja heitän pyykit koneeseen. Laitan samaan koneeseen kengät ja yöpaidan ja kaiken siltä väliltä. Ihan sama. Sitten epiloin sääret ja bikinirajat niin pitkälle kuin pystyn. Suihkussa pesen hiukset kunnolla ja huuhtelen vartaloni suklaantuoksuisella suihkusaippualla. Sen jälkeen levitän iholle Acon todella hyvää kevyesti ruskettavaa voidetta. Ihan vain sääriin, koska se toimii samalla kosteuttavana voiteena. Samalla vastailen Rickylle että onkin jo aika myöhä ja voi olla että saavun  keskustaan vasta huomenna. Ja samaan aikaan pyydän Elinaa yksille läheiseen puistoon. Sopii! Manuelkin kysyy olenko keskustassa jotta voisimme skoolata yhdet, mutta joudun toteamaan hänellekin etten taida tänään tulla. Juoruilemme hetken Elinan kanssa. Purnaan Ronista hetken. Ja haaveilen että saisin tunteeni kohenemaan Harria kohtaan. Sitten haen hampparin mäkkäristä ja leikin installa. Sekä laitan asun valmiiksi huomista päivää varten. Aavistelen, että siitä tulee pitkä.

Sometimes it's not fireworks

Lauantaina olin päänsärkyinen (buranasta huolimatta) ja väsynyt (päiväunista huolimatta), mutta sain itseni oikeaan moodiin tavatakseni Harrin sovitun mukaisesti. Sen sijaan uusi edellisillan baarituttavuus Joni sai nyt jäädä odottelemaan, vaikka jaksoikin ehdottaa törmäämistä pariin otteeseen. Laittaudun kauniisti ja uusi kaunis kevyt neule, sekä uudet kesäiset tennarit saavat päälle sellaisen energisen fiiliksen. Aina kun on jotain uutta puettavaa, niin kokee olonsa tavallista paremmaksi ainakin hetkisen. Sääkin on erinomainen. Aurinko paistaa lämpimänä, eikä tuule juurikaan. Minulla on juuri sopivasti päällä, eikä kevyttoppiskaan ole liikaa jos sitä pitää auki. Vaihtelemme Harrin kanssa viestejä ja jonkin väärinymmärryksen vuoksi olen etuajassa. Siispä valitsen ensimmäisen eteentulevan aurinkoisen terassin ja tilaan itsellesi lasillisen valkoviiniä, ja ilmoitan Harrille olinpaikastani, johon hän lupaa saapua hetkisen kuluttua. Kuuntelen lempimusiikkiani kovalla korvalapuista ja selailen lehteä. Nautin niin paljon olostani, että toivon Harrilla kestävän vielä hetkisen. Terassi on täynnä ja kaikki vaikuttavat olevan hyvällä tuulella ja nauttivat yllättävän kesäisestä säästä. Takin saa riisua tuolille. Yhtäkkiä Harri on edessäni, en ole kuullut hänen tervehdystään, koska keskityn musiikkiin ja lehden lukemiseen. Hän on oma iloinen itsensä ja istuutuu innokkaana vierereni. Halaamme pikaisesti. Riisun kuulokkeet ja totean, että minun oli jo pakko tilata lasillinen itselleni. Harri hakee itselleen juoman ja nautimme viimeisestä lämmön säteistä, ennen kuin aurinko painuu korkean rakennuksen taakse. Takki täytyy heti pukea takaisin päälle. Puhumme arkisista jutuista. Juttumme ei ole ihan niin luonnollista ja sujuvaa, kuin useimpien muiden kanssa. Sanon kyllä mitä vain mieleeni tulee, mutta koska toinen on hieman passiivisempi ja selvästi harkitsee sanojaan, tekee se myös ajoittain minun sosiaalisuudestani takkuilevaa. En kuitenkaan säikähdä pieniä hiljaisia hetkiä. Mietimme mitä haluaisimme tehdä tänään ja päädymme pistäytymään kivassa drinkkibaarissa. Haluaisin pelata jotain lautapeliä, mutta valitettavasti sellaisia ei tässä paikassa ole. Maistelemme toistemme juomia ja viihdymme toistemme seurassa, vaikka salamat eivät säihkykään ymäpärillämme. 

Jostain syystä minusta tuntuu että tahtomattani esitän hieman itseäni parempaa ihmistä. Puhumme niin tavallisista asioista, että en tiedä onko tämä sitä ominta itseäni? Mutta kai se on luonnollista mukautua erilaisiin ympäristöihin ja ihmisiin. Erilaiset tilanteet ja ihmiset saavat esiin toisesta erilaisia puolia, vaikkeivät ne olisi vääriä.  Juotuamme yhdet (hyvin tyyriit) juomat jatkamme matkaa kävellen kohti Harrin kotia. Minulla on yhä lievää päänsärkyä ja ajatus parista loistavasta jaksosta innostaa nyt enemmän kuin elokuviin meno. Matkanvarrella pysähdymme vielä yhdelle kutsuvan näköiselle terassille veden ääressä. Paikalla on joku tunnettu muotibloggarikin nätiksi pynttäytyneen seurueensa kanssa. Juomme yhdet juomat kunnes jatkamme Harrin luokse. Ilta on kiva ja perinteinen. Samaan tapaan kuin edelliselläkin kerralla. Valvomme lähes kahteen, jolloin menemme nukkumaan ja päätämme nukkua ainakin puoleen päivään, muttei pidempään! Mitä suurempi on humala-aste, sitä vaivattomampaa on aina kommunikaatiokin. Olemme illan mittaan puhuneet muun muassa uudesta laukusta, jonka haluaisin hankkia. Ystäväni avioerosta. Ja Antti Tuiskusta. Aamulla heräämme riittävän ajoissa. Harri silittelee minua innokkaana ja haluaa toistaa eilisyön ennen sängystä nousemista. Joo ihan sama. Nautin siitä, että joku on minusta niin innoissaan. Mutta heti kun on minun vuoroni olla aktiivinen häntä kohtaan, niin en voi olla miettimättä, että haluanko ihan oikeasti häntä fyysisesti. Jokin epämääräinen tunne-esto on nyt päällä, enkä ole hommassa ihan täysillä mukana. Tilannetta ei ehkä helpota se, että hänellä on hieman kummallinen pyyntö, jossa hän haluaa tiettyä (melko epäseksuaalista) ruumiinosaansa kosketeltavan. Mutta haluan ottaa kaiken irti ja olla antautumatta typerille fiiliksilleni. Kun olemme valmiita petaan sängyn ja Harri kysyy haluaisinko aamiaista. Kahvi riittää, kiitos! Haluan mennä nauttimaan kahvin aunrongonpasiteeseen ja se sopii Harrillekin. Tietysti, koska hän on niin mukava. Kannamme kahvit ja kylmät juomat ulos, jossa istumme seuraavat kolme tuntia kuunnellen musiikkia matkakaiuttimestani. Välillä juttelemme jostain, välillä olemme ihan hiljaa ja näprään puhelintani. Harri riisuu paidan, koska on niin kuuma. Minä en ole edes pukeutunut muuhun kuin alushousuihin ja aluspaitaan. Mietin hetken aikaa, että kehtaanko pyytää Harria ottamaan minusta kuvan vasten kaunista maisemaa, mutta hei. Miksen. Harri tietenkin suostuu ja ottaa minusta kuvia poseeratessani hölmönä hänen edessään. Mutta yksi kuvista on hyväksyttävä ja pienen kaunistuksen jälkeen lisään sen iigeeseen. Olen käyttänyt kyseistä sosiaalista mediaa todella vähän, mutta nyt olen aktivoitunut taas viime päivien aikana. BLING. Joni kysyy, että voisimmeko tavata tänään. Tule mun luokse kylään! Hän ehdottaa. Mutta vastaan, että tänään on niin kaunis päivä, etten aio tulla kenenkään luokse sisälle istumaan. Sitä paitsi vaikuttaa siltä, että hänellä on jotain tiettyä aktiviteettia mielessään. Harri ehdottaa iltapäivällä, että menisimme yhdessä syömään. Hän tietää kivan aurinkoisen terassin. Onpa mukava idea. Olin ajatellut lähteväni itsekseni nauttimaan kauniista säästä ja mahdollisesti kutsua Jonin ulos. Mutta myöhäinen lounas Harrin kanssa tuntuu kivalta idealta ja jotenkin vahvistaa tapailumme astetta. Käymme suihkussa (erikseen) ja vitsailemme hetken siitä, että käyttäisinkö pyyhettä vai menisikö kuivattamaan itseni ulos aurinkoon. Valmistaudumme ja kävelemme rauhallisesti rupatellen ihanaan ruokapaikkaan, jossa en jostain syystä ole aikaisemmin käynyt. Tilaamme ja maksamme erikseen, kuten aina. Aurinko paistaa ihanasti ja nautin salaatista ja viinistä. Harri juo olutta. Ihanaa, ettei tarvitse ainakaan alkoholin käyttöä rajoittaa hänen seurassaan. Välillä olemme pitkäänkin hiljaa, enkä edes huomaa sitä, ennen kuin havahdun keksimään jotain sanottavaa. Tämä on vähän outoa, koska yleensä ei ole mitään ongelmia olla äänessä, mutta ihan sama. Huomaan, että Harri näyttää tosi kivalta ja jotenkin ilahdun, että olen hänen seurassaan.Hän on fiksu ja mukava ja kivannäköinen. Puhumme lokeista ja kesäravintoloista. Hän sanoo, että voisimme joku kerta mennä tuohon hienompaan paikkaan. Joo, ehkä voitaisiinkin, kiva! Kun olemme valmiit ja lasit ovat tyhjät kävelemme samaa matkaa, kunnes tiemme eroavat. Halaamme ja Harri sanoo, että olipa kiva nähdä taas. Pussaamme pikaisesti ja lähden kevyellä ja hyvällä mielellä kohti keskustaa. 

Olen saanut viestin Rickyltä. Vastaan ja kerron olevani matkalla ostamaan uudet korvakuulokkeet. Rikoin edelliset hankkimani parissa päivässä ja haluan edelleen hieman parempilaatuiset ja sellaiset joista ääni ei karkaa ulos. Ricky haluaa tavata. No miksei, ihan sama. Jonikaan ei jaksa lähteä ulos, joten parempi ehkä tavata pitkästä aikaa Rickyä, koska en nyt oikeastikaan aio mennä kenenkään uuden luokse kotikäynnille. Käyn ostamassa kuulokkeet, joissa on iso kuminen osa, joka pitäisi tunkea korvan sisälle. Se ei sovi minulle lainkaan. En saa asetettua kuuloketta ilman, että se joko tuntuu inhottavalta tai putoaa pois kokonaan. Lisäksi kuulokkeet korvissa ei voi puhua, koska oma ääni kaikuu ja kävellessä kaikki liikkeet kohisevat kuulokkeiden kautta musiikin ohitse. Ennen kuin Ricky saapuu puistoon googlettelen käyttöohjeita kuulokkeille ja saan vastaukseksi vain sen, että ne eivät sovi kaikille. Ystävätkin sanovat, että heillä kyseiset kuulokkeet toimivat hyvin. Jahah, taas yksi hukkaanheitetty ostos. Ricky saapuu puistoon ja näyttää tosi jännittyneeltä. Hän on toivonut tapaamistani kuukausitolkulla vannoen joko rakkautta tai ystävyyttä. Nämä eivät ole treffit, vaan kahden kaveruksen tapaaminen. Ihan kuin hän jopa säpsähtelisi jännityksestä tai innostuksesta. Hänen seurassaan olen täysin rento ja voin stressaamatta puhua mitä tahansa. Päätämme hakea kaupasta pari kylmää juomaa ja mennä johonkin puistoon nauttimaan ne musiikkia kuunnellen. Ricky on joskus kysynyt, että häpeänkö kulkea hänen kanssaan julkisilla paikoilla, koska hän ei ole vaaleaihoinen. En häpeä. En tietenkään. Hän on pitkä ja kivannäköinen ja tyyliltään siisti. Miksen voisi olla ystävä kenen tahansa kanssa. Hän on lisäksi ystävällinen ja hyväkäytöksinen. Matalasti koulutettu, mutta ajattelevainen. Menemme vanhaan kirkkopuistoon. Laitan radion päälle. Istumme auringossa. Ricky kertoo perheasioistaa ja kyselee minulta kaikenlaista. Kerron avoimesti muun muassa deittielämästäni. Päivittelemme yhdessä niitä ihmisiä, jotka eivät pääse vuosikausiin ylitse vanhoista suhteistaan ja siksi eivät anna sijaa millekään uudelle. Näitähän on riittänyt. Hetken kuluttua Rickyn ystävä saapuu paikalla eväiden kanssa ja istuu seuraamme. Kättelemme ja tulemme kaikki heti luontaisesti toimeen keskenämme nauraen ahneille linnuille. Tunnen oloni rennoksi ja mukavaksi. Kello käy kohti iltaa ja lähdemme samaa matkaa kohti omia päämääriämme. Halaamme heipaksi ja heti poistuttuani omaan kulkuneuvooni saan Rickyltä viestin, että eikä hänellä oikeasti ole mitään mahdollisuuksia deittailla minua. Vastaan ettei nyt mietitä sellaisia, mutta päivä oli mukava! Ja niinhän se olikin. Kotiin päästyäni lähetän Javierille kuulumisviestin ja vaihtelemme viestejä pitkin loppuiltaa kyselemättä liikaa mitään yksityiskohtia toisiltamme. Lisäksi repäisen ja lähetän Ronille viesti, jossa totean, että voisin viimeinkin ottaa takaisin tavarani. Ja jossemme onnistu tapaamaan, niin voisimme keksiä jonkin muun keinon. Ja lopuksi sanon sydämen kera, että toivon hänen voivan hyvin. Tarkoitan tätä kaikkea. Haluan sen viestin lähettää tämän pitkän radiohiljaisuuden jälkeen. Eikä se herätä minussa juurikaan mitään tunteita. Kuten ei sekään, ettei hän vastaa mitään. 

Onks tääl muka muitaki ihmisii

Lähdin töihin tänään ilman takkia. Ai miten kivaa. Ja ei tullut kylmä. Fiilis on mainio, kun odotan, että töiden jälkeen pääsee piknikille tai terassille. Olin innolla mukana aamupalaverissa ja edessä oleva lopputyöpäivä tuntuu kepeältä. En tunne mitään selvää ahdistusta, vaikka tuijotan yhä muita enemmän Ronin vihreää palluraa. En tiedä mitä oikein haluan. Tai tiedän, haluaisin, että hän olisi normaali ja tasapainoinen. Mutta jos en voi saada sitä, niin mitä sitten haluan? Haluanko hänet edelleen silti? Haluanko lähteä kehittämään jotain uutta ja jännittävää Harrin kanssa, jonka kanssa vietimme mainion tapaamisen? Haluanko nähdä Ossin, joka viestittelee minulle innokkaana heti aamusta ja haluaa ehkä ihan aikuisten oikeesti tavata? Haluanko lämmitellä jutun Javieirin kanssa uudelleen? Vai tavata satunnaisesti kivaa Ninoa? Tarvitseeko minun tietää mitä haluan, vai voinko vain mennä päivä kerrallaan? Aloittaen tämän päivän ystävien tapaamisesta. Antaen kohtalon katsoa mitä tapahtuu. Sanoa kyllä kaikkiin tilaisuuksiin. Kuka ikinä ehtii ensin. Olen täynnä energiaa! Osaisinpa nauttia elämästä ilman riippuvuuksia muita ihmisiä kohtaan. En malta odottaa miten asiat oikein lutviutuvat. Toivottavasti ahdistuspaniikki ei pääse iskemään ja pilaamaan tätä.

Eilen siis lähdin keskustaan tapaamaan söpöä ja kivaa Harria. Hyvin koulutettua ja urheilullista. Kunnollista ja kilttiä (ehkä). Uutta tinderiä, jonka satuin saamaan matchiksi jollain niistä kerroista, kun olen laittanut tinderin puolivitsillä hetkeksi päälle jonkun tyttöjenillan aikana. Samoin, kun tein edellisvuoden lopulla ja tutustuin Roniin ja Ossiin. Aina joku sieltä jää hyppysiin ja nousee esille, vaikka matcheja olisi tullut viisikymmentä. Ja nyt se oli Harri. Ennen tapaamispaikallemme menemistä olen ottanut alle lasillisen viiniä kotona. Ihan vain siksi ettei jännittäisi liikaa. Harri on valinnut kivan pienen paikan tapaamisellemme. Sellaisen, jossa ei tilailla mitään "talon viinejä" vaan kaikki maistellaan tarkkojen kuvausten saattelemina. Ja maksetaan tuplahinta. Saavun paikalle hiukset kevyillä laineilla, kevyellä arkimeikillä tavanomaisissa vaatteissani. Mustissa housuissa ja pitkähihaisessa yksivärisessä yläosassa. En näe Harria missään ja jään notkumaan tiskille. Selitän baarimikolle, että odotan jotakuta enkä uskalla tilata vielä. Minuuttia myöhemmin tilaan kuitenkin valkoviiniä, joka on kulmikasta ja päärynäistä ja kukkaista tai mitä lie. Mutta hyvää joka tapauksessa. Ehdin juuri kulautaa maistiaisannosta, kun Harri saapuu viereeni hymyileväisenä. Kiva nähdä! Selittelen heti, että menin jo hairahduksissani tilailemaan ja nauramme yhdessä. Hän tilaa erilaista viiniä itselleen ja tarjoutuu maksamaan. Lupaan tarjota seuraavat! Haluan aina tehdä selväksi, että olen ihan kykenevä huolehtimaan omista menoistani, mutten koskaan kieltäydy jos toinen tahtoo tarjota. Mutta hyvin harvoin kukaan kieltäytyy jos ilmoitan maksavani seuraavat. Istumme kivaan kotoisaan nurkkaukseen ja alamme heti aloitteestani puhua innokkaasti päivän tapahtumista. Kerron hölmösti eläytyen kuinka myöhästyin bussista päivän aikana ja myöhästyin työtapaamisesta. Ja kyselen häneltä yksityiskohtaisesti hänen työhön liittyviä asioitaan. Olen puhelias ja nauravainen. Keksin puheenaiheita luontaisesti ja pystyn olemaan se aktiivisempi osapuoli, jos toinen ottaa rauhallisemman roolin. En oikein ymmärrä, koska olen aina ollut hiljainen introvertti. Se jota jännittää ja jonka hiljaisuudet ovat kiusallisia. Joka häpeää omia tyhmiä juttuja, eikä osaa oikein sanoa mitään kiinnostavaa. Vai tuntuuko minusta vain siltä? En tiedä, mutta olen uusiutunut sosiaalisten ulottuvuuksieni suhteen viimeisen vuoden aikana merkittävästi.

Itse asiassa tein 16personalities -persoonallisuustestin, jonka mukaan olen ekstrovertti. En ensin meinannut uskoa sitä, vaikka vastasin rehellisesti. Mutta luettuani tarkemmat yksityiskohtaiset kuvaukset persoonani vahvuuksista ja heikkouksista ja ominaispiirteistä elämän eri osa-alueilla ääneen äitini läsnäollessa sain sen todeta olevan aikalailla nappikuvaus minusta. Olen testin mukaan Komentaja. Jep. En olisi halunnut olla, ja se tuntuu minusta jotenkin nololta, mutta turha kieltää. Moni tinderissä on tehnyt kyseisen testin ja kertoo tuloksen profiilissaan. Sekä Javier että Harri ovat testin mukana ajattelevaisia ja älykkäitä introverttejä. Kai se sitten niin on. On uskottava, että minusta on tullut ekstrovertti. Äitini on Viihdyttäjä sekä testin että kaikkien hänet tuntevien mukaan. Suosittelen kokeilemaan ja olemaan täysin rehellinen. Tulos voi yllättää! 

Noniin joka tapauksessa, tarjoan meille seuraavat viinit. Tulemme hyvin juttuun, vaikka hän vaikuttaa vähän ujommalta kuin minä. Ei se haittaa. Nauramme yhdessä ja meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Juomme jopa viinit samassa tahdissa! En joudu ihan kauheasti jarrutella. Mainiota! Minulle tulee hänestä samanlainen tunne, kuin eräästä teiniaikaisesta poikaystävästäni, jonka kanssa vietin aikaa noin puolen vuoden ajan. Tuo poikaystävä oli todella kunnollinen ja halusi olla seurassani vähän menevämpi. Kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä ja jäi kanssani ehkä vähän alakynteen. Tai minä vedin häntä "alemmas", sen sijaan että hän olisi nostanu minua ylemmäs. Silloin elokuvateattereissa oli menossa Helmiä sioille -elokuva, ja tuo poikaystävä kysyi leikillään, että no kumpi sä olet. vastasin, että olen sikamainen helmi. Ja erotessamme tuo poikaystävä muisti tämän kommentin ja sanoi sen pitävän täysin paikkansa. Koen kuitenkin haluavani nyt enemmän hyviä ja kunnollisia asioita elämääni. Siis järjellä ajateltuna. Uskon, että tasapainoinen suhde on mahdollinen, vaikka persoonat olisivat erilaisia. No, iltamme Harrin kanssa sujui hienosti. Tyhjennettyämme toiset lasilliset erinomaista viiniä huomaan hänen vilkuilevan kelloaan. Ajattelen, että hän haluaisi jo lähteä. Kysyn onko hänellä aikainen aamu edessä. Ei, ei ole, vaan hän miettii että tilattaisiinko vielä yhet. Joo, jes! Tilaamme vielä yhet ja sovimme, että minä tarjoan hänelle ja hän minulle. Tällä kertaa otamme samaa viiniä ja baarimikko nauraa, kun selitän, että minä maksan Harrin juoman ja hän maksaa minun. Lievä huppeliaste alkaa olla kohdillaan. Istumme vierekkäin. Huomaan hänen katsovan minua tarkkaan kun selitän jotain hölmöä. Olemme vähän lähempänä toisiamme kuin tapaamisemme alussa. Yhtäkkiä hän nojautuu puoleensa ja suutelee minua. Taidan sanoa spontaanisti oho! Mutta vastaan suudelmaan, sellaiseen ujoon ja vähän kokeilevaan. En ihan odottanut tätä, mutta toisaalta, näinhän se menee. Hän laittaa käden polvelleni ja jatkamme juttelua ihan normaalisti. Sillä tavoin söpön iloisesti, kuin joskus teininä (haluun tipahtaa kuin oisin 15). Todellakin keskityn nyt juuri tähän hetkeen. Päätämme päättää illan pakottavan huomisen arjen vuoksi reilun neljän tunnin deittien jälkeen. Kävelemme yhtä matkaa pysäkille, hän pitää kättänsä selkäni takana kävellessämme. Se on mukavaa. En ajattele, että saattaisin törmätä johonkin toiseen. Juuri nyt se on minulle ihan sama. Puhumme viikonlopusta. Kenties ehdimme törmätä. Pussaamme pienesti ja lähden toiseen suuntaan. Vaihdamme hyvän yön viestit ja menen nukkumaan iloisella mielellä. 

Koko perjantaipäivän teen vuoroin töitä ja jutustelen tyttöjen ja Ossin kanssa. Ossi kertoo olevansa tyttöystävänsä asunnolla (heh heh). Hän on iloisella mielellä omassa putkessaan. Hyvä, onnea hänelle (for him). Heille. Hänelle (for her).Sovimme alustavasti tapaavamme jossain ulkona tyttöjen kanssa, mutta pahoin pelkään, etteivät he jaksa lähteä minnekään minne itse tahtoisin mennä. Saa nähdä! Iltapäivällä saan inspiraation kerätä kokoon hyviä kesähittejä tältä ja viime vuodelta, jotta kesäinen fiilis säilyy. Yritän pitää Ronin poissa mielestäni, koska pelkään, että sorrun viestimään hänelle jotain typerää ja läpinäkyvää heti jos alan ajatella asiaa enemmän. Jos vain pystyn niin yritän pitää keskittymiseni muualla. Muissa. Mutta odotan silti, että joku blingahdus olisi häneltä. Edellisestä yhteydenpidostamme on viikko. Huh. Hyvän tunnelmani lomasta heitän Javierille vitsikommentin säästä. Koska hän on jatkuvasti povannut räntäsadetta ja viimeinkin saamme vähän enemmän aurinkoa! Kuuntelen edelliskesän Stay Awake -biisiä, jota kuunnellessa mietin viime kesänä Manuelia. Heh. Ihanaa ettei tämä biisi mennyt pilalle siitä. Myös Kissing Strangersin luoja DNCE on tehnyt paljon muutakin loistavaa kesämusaa. Ennen kuin lähden töistä saan päivän toisen puhelun Ossilta. Hän on jo tissutellut mukavasti. Tuttuun tapaan hän kertoo, kuinka on kyllä sittenkin tyttöystävänsä kanssa, mutta ei voi unohtaa minua. Hänen on pakko soittaa minulle aina uudestaan ja uudestaan. Hän valittaa kuinka ei rakasta tyttöystäväänsä. Kysyy voimmeko tavata. Sanon että tietenkin voidaan kavereina. Ossi sanoo ettei voi tarjota minulle samaa kuin Roni. Sanoo niin aina. Aina sanon, ettei hänen tarvitse tarjota minulle mitään, ja sitä paitsi valitsen mieluiten edes jokseenkin olemassaolevat parisuhteen kuin mitään varakkuuksia. Ossi sanoo, että hän on maailman paras seksihirmu. Hän alkaa kuvailla minulle puhelimessa kuinka haluaisi rakastella siten, että makaisin sängyssä vatsallani ja hän olisi päälläni ja hyväilisi minua käsin samalla kuin rakastelisi oikein hitaasti. Vähän posket punehtuvat kun Ossi kuvailee tätä hidasta ja yksityiskohtaista prosessia. Sehän on suoraan kuin minun ja Ninon parhaat palat. Nauran hänen jutuilleen, jossa on kuitenkin humoristinen ja kaverillinen sävy. Sovimme soittelevamme myöhemmin. Pian on aika lähteä kotiin kaupan kautta. Laittautua ja aloittaa viikonloppu. Mitä tahansa voi tapahtua. 

I shine 'cause i ate the sun

Minulle on pari kertaa suoraan tähän bloggerin sivulle tekstiä kirjoittaessani niin, että teen jonkin pienen virheliikkeen ja kaikki tekstit katoavat automaattisen tallennuksen vuoksi. Automaattinen tallennus on tietenkin pääosin loistava asia, mutta silloin kun vahingossa tekstin kopioinnin sijaan painankin ctrl + V ja kaikki kirjoitukset katoavat ja tilalle ilmestyy joku tyhmä linkki, ja juuri silloin blogger tallentaa tekstin automaatilla ja kaikki aiemmin siinä olleet kirjoitukset katoavat bittiavaruuteen. Ah. Niin kävi juuri äsken. Olin ehtinyt pohtia sitä, kuinka olen nukkunut yli kahdeksan tuntia nyt monena yönä peräkkäin ja silti jaksan haukotella töissä ennen aamukahvia. Johtuukohan se muuttuneesta säästä ja ilmanpaineista. Olenko vain nukkunut liikaa? En tiedä, mutta eilisiltanakin aloin haukotella uneliaana jo kymmenen aikaan, jolloin toivottelin hyvät yöt sekä Singhille, että Javierille. Heräsin yön aikana ehkä kerran. Ehkä pari. En kunnolla muista, mutta aamulla saan nousta taas aika hyvällä mielellä. Harmaudesta huolimatta! Juuri kun olen päässyt työhuoneeseeni ja vaihtanut aamukahvinkaipuiset viestit Manuelin kanssa saan viestin Harrilta! Hän haluaa heti aamutuimaan varmistaa, että tapaisimme huonosta säästä huolimatta tänään. Kivaa! Tottakai voimme tavata, valitse sä paikka, niin mä kerron ajan. Vitsailen jollain hölmöillä laulunsanoilla hänelle säästä, jotka alkavat soida päässäni. Tällainen olen, take it or leave it! Mulla on joskus hölmöt jutut. Tietenkin itsestään haluaa antaa uusille tuttavuuksille hyvän kuvan, mutta en jaksa enää liikaa miettiä oman olemukseni silottelua.Olen löytänyt parhaat yhteydet ihmisiin olemalla oma kreisi itseni jos siltä tuntuu. Kuten Ossin! Joka monen päivän hiljaisuuden jälkeen otti yhteyttä. Hän sanoi, että olin kadonnut hänen yhteystiedoistaan ja whatsappistaan, joten joutuu viestimään facebookin kautta, vaikkemme sielläkään enää ole pitkään aikaan olleet kavereita. Tyttöystävä on tainnut kadottaa minut Ossin luurista viikonlopun aikana. No palautamme kommunikaatioyhteytemme taas voimaan ja jatkamme juttujamme normaaliin tapaan. Ossilla on loma ja hän aikoo ottaa sen villisti. Ehkäpä pääsen liittymään seuraan joku päivä!

Heti kun töissä tulee aamuradiossa huono biisi niin laitan Pariisin Kevään täysillä soimaan spotifystä. Pidän tästä bändistä paljon. Olemme kuluttaneet sen loppuun moneen kertaan Ronin kanssa. Niin monet lyriikat osuvat loistavasti meidän kuplamme sisälle. Mutta en aio antaa minkään musiikin leimaantua sellaiseksi ettenkö voisi kuunnella niitä itseksenikin, tai kenen tahansa kanssa. Ei niitä sanoja kuitenkaan vain meille ole osoitettu. Vaikka aina joskus niin on hauska ajatella. Katsoin eilen sivusilmällä Vain elämää –sarjan uusintaa Irinan päivästä ja huomasin keskittyväni Hiljaisuus –biisin sanoihin. Nehän ovat kuin Ronille nakutetut ”haluan sun lähelle, mutten, että kosket, ja voi kun se riittäisi sullekin”. No ei riitä. Ei riitä. Onkohan nämäkin Wirtasen Tonin sanoituksia. Sovin lounastreffit Elinan ja parin muun tytön kanssa, jonka jälkeen vietän varmaan kiireisen iltapäivän työjutuissa ennen kuin menen piipahtamaan kotona ja valmistautumassa toiseen tapaamiseen uuden kivan ihmisen kanssa. Minua vähän jännittää! Pitkästä aikaa jännittää! En tiedä ollenkaan mitä ihmettä olen tekemässä, sillä en tarvitsisi tähän karuselliin enää yhtään osallistujaa. Mutta toisaalta. Sitten kun karuselliin hyppää joku, joka tahtoo lähteä kanssani sinne vuoristoradan tai maailmanpyörän yksityisvaunuun, niin soronoo! Heipat kaikille muille. Kuten vaikkapa Ossille, joka kertoo että tyttöystävä on nyt mennyttä, mutta en usko häntä. Tai no hänhän on kaverini, eri karusellissa kuin muut. Ja sitä paitsi, ei kukaan ole vielä hypännyt minnekään. Tässä vain hengaillaan ja kulutetaan aikaa. Niin.

Lounas on hyvää. Jätän taas vapaaehtoisen sämpylän ottamatta salaatin kylkeen. Ihan kuin sillä nyt olisi suurta merkitystä. Haudutetun teen sekaan lisään makeutusainetta. Kaikki ovat hyväntuulisia. Juoruilemme hetken ennen kuin palaan toimistolle. Yksi päivä puhuimme työkavereiden kanssa jostain lottovoitoista, niinkuin aina välillä ihmiset tapaavat tehdä. Jokainen on joskus haaveillut siitä, mitä tekisi jos voittaisi ison potin. Minäkin lottoan joskus. Ennen joka viikko. Nyt silloin tällöin. Olen törmännyt lukuisia kertoja uutisiin, joissa kerrotaan lottovoittajien epäonnekkaista elämistä. Jotkut ovat masentuneet ja valittavat elämänlaatunsa huonontuneen. Ennen en käsittänyt sitä. Pidin heitä heikkoina ihmisinä, jotka eivät osaa järjellä toimia oikein suuren rahamäärän edessä. Mutta nyt ajatukseni on muuttunut täysin, kuten olen moneen kertaan päässyt toteamaan. Se, että saa mitä vain vie kaikelta merkityksen. Ja se, että asialla ei ole merkitystä on vahvin masennuksen ominaispiirre. Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei tunnu merkityksellistä. Siispä valtavat rahamäärät tekevät monesta asiasta merkityksetöntä ja joskus sitä on vaikea kestää. Se on käynyt Ronille ja häneltä on kadonnut merkitys elämästä. Koska voi saada mitä vain, on vaikea nauttia enää mistään tavallisesta. Tästä ajatukseni juontuivat siihen, että entä jos sama pätee muillakin elämän osa-alueilla. Olen miettinyt omaa deittielämääni. Ja niiden sinkkujen deittielämää, joita olen itse tapaillut. Ei ole suurta merkitystä mitä treffeillä tapahtuu, tai jos joku juttu ei etenekään, koska aina jonossa on seuraava. Kehenkään ei oikeastaan tarvitse tyytyä, koska aina voi löytää uusia ja parempia ihmisiä vaivatta. Tavallinen ei riitä. Tekeekö juuri se tästä kaikesta niin masentavaa? Sen pitäisi olla hauskaa ja ihanaa (mitä se toki hetkittäin onkin, kuten varakkuuskin), mutta taustalla on aina lievä epäonnellisuus ja turhautuminen. Koska omasta toiminnasta ei tarvitse välittää. Aina on joku joka pitää sinulle seuraa jos toinen katoaa. Ei oikeasti pysty haluamaan ketään eikä mitään, niin että se toisi onnea. En tiedä, mutta joskus mietin, että olisi ehkä jollain tasolla helpompaa jos osaisi olla kiitollinen jokaisesta hyvästä hetkestä toisen kanssa. Kiitollinen jokaisesta erityisestä asiasta jonka saavuttaa.

Iltapäivä etenee ja Harri ei vieläkään ole vahvistanut paikkaa tapaamisellemme. Eihän tässä kiire ole ja tapaaminen on jo sovittu, mutta toivon todella ettei hän ole viestipihtaaja. Vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen ei nyt jaksa innostaa minua. Olisi ihanaa jos asiat voisit kerrankin olla jonkun kanssa helppoja ja selkeitä. Ja edes vähäsen mieliterveitä. Muistan kun intoilin joulu- ja tammikuussa sitä, miten Roni oli niin aktiivinen viestijä. Juttelimme öisin puhelimessa ja jaoimme kaiken. Sellainen hän kai on kun innostuu jostain uudesta. Ja se katoaa yhtä nopeasti kuin alkaakin. Kuten hänen kanssaan kaikki. Nyt "chapter 2":ssa emme ole toimineet samoin. Kaikki on ollut hillitympää (paitsi kun olemme yhdessä), ja ajattelin, että se olisi voinut olla merkki etenemisestä yli siitä pinnallisesta ihastumisvaiheesta, jonka voi luoda helposti kehen vain. Mutta ehkei se ollut. Tai mistä minä tiedän. Kun olemme tavanneet Roni on sanonut, että ei ole ollut muiden kanssa. Kutsuu luokseen. Sanoo, että arvostaa minua loputtomasti, muttei voi olla liian iholla. Ties vaikka hän nyt kuvittelisi, että kaikki on fine ja odottelen häntä täällä. No tavallaan asia on niinkin. Tahtomattanikin aina välillä ajatukseni lipsuvat häneen. Olen todella yllättynyt siitä miten hyvin minulla on sujunut. Ja miten olen oikeasti keskittynyt ihan muihin ihmisiin ja asioihin, kuin häneen. Mutta vielä hän kummittelee siellä What If -kansiossa. Karusellissa. Ihan tuossa mun vieressäni. 

Töiden jälkeen toimin kuten olin suunnitellut. Menen suihkuun. Pesen hiukset. Säästän tarkemmat hommat huomiselle, koska täytyy joka tapauksessa ostaa lisää jotain suihkutuotteita, joiden nyt huomasin olevan vähissä. Alan laittautumaan vaikken ole saanut vahvistusta tapaamispaikasta. Sitten hieman ennen kuin minun pitäisi alkaa valmistautumaan matkaan lähtöön saan pahoittelut, että päivä on ollut kiireinen, mutta sopisiko kiva ravintola tapaamispaikaksi. Sopii! Olo tuntui vähän väsyneeltä, mutta aion panostaa nyt tähän tilaisuuteen voida tutustua uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen. Otan lasillisen viiniä ennen kuin hyppään kulkuneuvoon kohti keskustaa ja katson mitä elämällä on tarjolla tänään. Saan pienen välähdyksen siitä energisestä deittimeiningistä jossa olin viime kesänä. Mennään täysillä odottaen parasta, varautuen pahimpaan..!

Kaatunut maito

Nukuin pommiin lähtiessäni Javierilta töihin. Tai no, en tavallaan koska voin tulla töihin joustavasti, enkä ollut nyt sopinut heti aamulle mitään. Mutta lojuin ihanan muhkean peiton alla torkuttaen puhelimeni herätystä automaatiolla ainakin viisi kertaa. Näin unia, joissa nousin ylös ja lähdin töihin. Tai pieniä unenpätkiä, joissa vilkaisin kelloa ja se oli vasta kuusi. Hah. Sitten kun oikeasti tajusin vilkaista sitä kello oli jo kahdeksan ja se on paljon enemmän, kuin jos se on kahdeksan kun herään omasta sängystäni, koska minun on tarkoitus ulkoiluttaa Jack ja matkustaa tuplasti pidempi matka töihin. Noh, tuli ainakin energinen lähtö! Siitä huomaa, että on kotiutunut oikeasti johonkin paikkaan, kun voi nukkua ihan sikiunessa juurikaan heräilemättä ja näkee todella todentuntuisia unia. Usein vieraassa paikassa nukkuessa uni on herkkää ja pintapuolista. Kääntyilen, heräilen, enkä välttämättä saa unta jos toinen nousee sängystä. Nyt ei sitä ongelmaa ollut lainkaan, vaikka tapaamisissamme onkin ollut taukoa. Nukuin kuin tukki ja näin pari eläväistä unta, jotka muistan. Toisessa olin Ronin kanssa. Uni oli sellaisen hailakan persikan värinen sävyltään. Siinä oli pahaenteinen tunnelma. Istuin jossain ehkä hallissa tai muussa suuressa tilassa, ja Roni istui suoraan edessäni selkä minuun päin siten etten voinut nähdä hänen kasvojaan. Vaikka itse käännyin niin Roni pysyi koko ajan suoraan edessäni niin että näin ainoastaan hänen selkänsä ja kiinni olevat hiuksensa. Ronin edessä taas istui joku muu, jokin paha olento tai henkilö, joka katsoi Ronin ohi minuun ja manasi minua ja kutsui minua Kukka-Saatanaksi. Minusta tuntui kauhealta, mutten voinut lähteä, koska Roni, joka oli siinä välissä pelottavan liikkumattomana esti tuota toista tyyppiä pääsemästä lähemmäksi minua. Heräsin tähän uneen keskellä yötä ja painauduin kiinni vieressä sikeästi nukkuvaan Javieriin. Aamulla näin selkeän unen, jossa olin jossain kahvilassa, missä sellainen lyhyt ja tukeva punaposkinen vanha ukko tuli luokseni nauraen ja sanoi hymyillen, että tule meille kokeilemaan naamiaisasuja! Vaihdellaan niitä yhdessä! Hän nauraa kihersi ja lisäsi, että voit pitää alushousut jalassasi! Jostain syystä koin tuon miehen täysin vaarattomaksi ja halusin mennä hänen taloonsa. Talo oli suuri ja värikäs ja siellä oli paljon mukavanoloisia ihmisiä istuskelemassa. Ukkeli esitteli minulle valtavat vaatekaapit täynnä upeita luomuksia ja naamiaisasuja, ja osoittautui, että mies oli oikeasti hyväluontoinen. Halusin jäädä kokeilemaan vaatteita taloon. 

Tiistaina olin siis lähtenyt suoraan töistä javierin luoksen. Ehostauduin vähän ja laitoin hiukset kivemmin kiinni. Vähän huulipunaa ja aurinkolasit naamalle. Aurinko paistaa, ihan hyvä tunnelma, vaikka pieni epäröinti siitä, että mitä me oikein teemme? Olemmeko me kavereita, jotka tykkäävät hengailla yhdessä, vai missähän mennään? En tiedä, mutten mieti sitä hetkeä enempää. Ostan ison pussillisen sitruunoita Javierin pyynnön mukaisesti kivasta keskisuuresta marketista ja kuljen läpinäkyvää pussia kannellen kohti hänen kotiaan. En ota bussia, haluan kävellä! Ja mielessäni mietin When Life Gives You Lemons... Kuuntelen täysillä Aleksanteri Hakaniemen biisiä 15. Ja muutamaa muuta. Kävelymatka on liian lyhyt, koska en ehdi kuunnella kaikkia haluamiani biisejä. Ilmoitan, että olen matkalla ja Javier vastaa katselevansa televisiota kotona. Jännittävän tavallista. Saavun hänen kodilleen ja päätän taas koputtaa. Haluan kokeilla kuuleeko hän koputukseni nyt. Ei kuule, eikä Jack reagoi, vaikka koputan lujaa. Sitten soitan ovikelloa ja Jack juoksee heti oven taakse ja Javier avaa oven. Kun selitän etteivät he vain kuule koputusta jostain syystä, niin Javier puolustautuu sen johtuvan siitä kun naapureissa kopistellaan niin usein. No ihan sama. Saavuttuani Javier laittaa katsomansa ohjelman pois ja ottaa pakastimesta kaksi siideriä, hyviä valintoja! Kiitän häntä huomioimisestani ja Javier laittaa juomat valmiiksi pakkaamaansa piknik-koriin. Siellä on viltti, ja lasit ja jotain pientä syötävää. Mansikoita ja pähkinöitä! Oi, aika suloista. Hän on järjestänyt meille piknikhetken kivaan aurinkoiseen iltaan, vaikka tuuli onkin viileä. Otamme heti Jackin mukaan ja menemme ulos etsimään sopivan aurinkoisen ja tuulensuojaisen paikan, jossa istumme herkuista ja juomista nauttien ja sujuvasti eri aiheista jutellen. Javier on oikein myötäilevä ja huomioiva eikä pienintäkään aihetta kiistelyyn synny. Ei, vaikka vitsailen avoimesti ja sanon mitä haluan. Tuuli on kylmä ja pian näpit ovat ihan jäässä, mutta olemme ulkona urheasti ainakin pari tuntia. Sitten keräämme piknikkimme ja lähdemme takaisin sisälle. Javier sanoo, että voisi kokata jotain ja sitten voimme katsoa elokuvan. Niin sovittelevana ja kilttinä. Joo, sopii, edelleenkin ihanan normaalia. Lähes liian normaalia.

Sisälle päästyämme Javier alkaa valmistaa perunoita, papuja ja sienimunakasta. Sanon, että voin auttaa, mutta Javier haluaa palvella minua. Ohi kävellessään hän koskettaa käsiäni tai kevyesti halaa minua. Erikoista. Lojun sohvalla ja juoruilen juttuja, joita tytöt jakavat ryhmäkeskusteluissamme. Javier nauraa jutuillemme ja kyselee kiinnostuneena lisää. Laitan jonkun ohjelman pyörimään ja Javier kokkaa ja on tietokoneellaan tekemässä samalla omia juttujaan. Hengailemme siinä kuin mikäkin vanha pariskunta tyytyväisinä hiljaa omissa jutuissamme välillä jotain kommentoiden. Jotenkin ristiriitaisen outo tunne. Javier kattaa pöydän ja tekee meille kauniit annokset. Ruoka on hyvää, vaikka itse olenkin tottunut käyttämään paljon enemmän mausteita. Lisään ruokaan suolaa. Kiitän ja hoidan tiskit. Loppuillan istuskelemme sohvalla Jackin kanssa katsellen eri ohjelmia ja ottaen rennosti. Hammaspesun jälkeen menemme sänkyyn. Ei seksiä (!). Halaamme ja Javier sanoo, että kiitos kun tulit, oli kiva päivä. Hmm, joo, olen kai samaa mieltä. Oudon normaali päivä, jonka substanssista en oikein ota selvää. Mutta onko sillä nyt niin väliä. Ennen nukahtamista Javier toteaa, että "And look, no fights", johon vastaan "..yet!", ja nukahdamme nopeasti. Saavun edellä kuvatun aamun jälkeen töihin vähän ajattelemaani myöhemmin matkalta nappaamieni eväiden kanssa. Edellispäivän herkullisen näköinen leipä runsaine täytteineen maksoi kivassa kahvilassa kaksi euroa. Lisäksi ostin ihanan tuplasti hinnakkaamman kauramansikkaherkun, jota en voinut vastustaa. Näin siinä käy kun olen Javierilla. Siellä on juuri nämä parhaimmat aamiaispaikat liian houkuttelevina matkan varrella. Heti aamulla hän kysyy nukuinko pommiin ja nauramme asialle. Vilkaisen onlinessa olevaa Ronia. Mietin, että milloinkohan hän ottaa yhteyttä. Se tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta. Mutta ennemmin tai myöhemmin tarvitsen sieltä tavarani. Olen utelias näkemään, millainen oma fiilikseni tulee olemaan hänet nähdessäni, tai hänen kanssaan jutellessani. Mutta tänään keskityn lenkkeilyyn ja koti-iltaan, sillä sitten olisi edessä kivan Harrin tapaaminen ehkäpä jo huomenna.    

Lounaan ohessa (liian täyttävän aamulla mukaan napatun lounaan) vilkaisen huvikseni säätiedotusta. En yleensä seuraa mittareita tai ennusteita liikaa, mutta nyt on hypetetty niin paljon säiden lämpenemistä, että haluan varmistaa miltä tulevat päivät näyttävät. Ja niinhän siinä on käynyt, että keskiviikon kohdalla aikaisemmin paistatellut aurinko on vaihtunut pilviin. No se ei tänään haittaa, mutta pilviä on myös huomisen kohdalla ja viikonlopun yhä aurinkoiset ennusteet ovat ropahtaneet muutamalla asteella. Pieni harmitus! Mutta ehkä tästä selvitään. Laitan musiikin sijaan Sami Minkkisen luotsaaman NLP-verkkovalmennuksen soimaan korviini. Vaikka oloni on viime päivinä ollut aikaisempaa tasaisempaa, niin silti olen valmis ottamaan kaikki välineet elämän- ja mielenhallintani tueksi. Kuuntelen alkuperehdytystä siitä, mistä NLP:ssä (Neuro-Linguistic Programming / aivojenkäyttöohjekirja) on kyse. Ensivaikutelmalta minusta tuntuu, että kyse on pitkälti juuri niistä samoista teemoista, joita olen yrittänyt itseeni muualtakin imeä. Eli omaa mieltä ja omia ajatuksia ei tule uskoa tuosta noin vain. Pitäisi keskittyä hetkeen itsensä ulkopuolella, siihen tilaan ja oloon missä sillä hetkellä on. Hauskana vertauksena materiaalissa tuodaan ilmi, että omaa mieltään suodattamattomana kuunteleminen on kuin ajaisi autolla ja tottelisi navigaattoria ilman minkäälaista omaa harkintaa. Moni on sitä tehdessään päätynyt ojaan. Tarkoituksena on vahvistaa kykyä siirtämään stressaavien ja haitallisten ajatusten tilalle myönteisiä tuntemuksia herättäviä asioita. Ei kannata tuhlata murehtimista asioihin joihin ei voi vaikuttaa. "Parasta menneisyydesä on se, että se on ohi" (ja joskus ikävintä?). Turha itkeä jos maito on jo kaatunut! Suurin osa ihmisen peloista ja stressiä aiheuttavista asioista on vain ajatuksia. Ei oikeita asioita. Ihminen pelkää sitä mitä saattaa tapahtua. Ja sehän on järjetöntä ajan hukkaa. Monessa tilanteessa koen olevani tässä ideologiassa aika pitkällä. Pystyn muuttamaan arkisia tapojani ja muihin ihmisiin suhtautumista itselle optimaaliseen asentoon. En koe joutuvani tilanteisiin, jotka olisivat minulle vaikeita tai joita joutuisin murehtimaan jälkikäteen. Jos joku on minulle töykeä tai toimii väärin, niin en koe sen vaikuttavan omaan itseeni juuri mitenkään. Pystyn olla murehtimatta asioita, joille en voi mitään. Paitsi! Näissä lähimmissä parisuhdeasioissa. Näen joskus pieniä välähdyksiä siitä tasaisuudesta, jonka voisin saavuttaa. Mutta se on vielä kaukana. Oppiminen hallitsemaan sitä, minkälaisiin ajatuksiin keskittää fokuksensa, ei ole passiivinen taustalla tapahtuva muutos, vaan aktiivinen toiminta jota täytyy tietoisesti suorittaa. Kunnes siitä parhaimmillaan tulee automaatio. Tässä verkkokurssin aloituksessa on kyse perusteista. Koen aika hyvin tuntevani perusteet. Useimmat käsitellyt asiat ovat minulle jo hyvin tuttuja. Mutta toivon, että materiaaleissa joihin tutustun jatkossa lisää on minulle uusia ja hyödyllisiä toimintamallisuosituksia ja pääsisin omassa tilanteessani eteenpäin.

Iltapäivällä olen saanut lyötyä lukkoon lenkin alkuiltaan parin ystävän kanssa. Hyvä! Koska Javier (joka viestii minulle iloisena pitkin päivää) pakotti minut eilen syömään vaikka ja kuinka paljon! Ja aamulla hairahduin herkkuihin. Olo on turvonnut ja syyllinen. Siispä vaikka sää näyttää harmaalta, niin lenkille on mentävä. Yhtäkkiä mietin, että taidan haluta lenkin jälkeen lasillisen viiniä omalla tutulla paikallani pitkästä aikaa. Nimittäin huomaan hieman enemmän vilkuilevani ajatuksissani Ronia. Joo, nyt pitäisi tietenkin hyödyntää oppejani ja vaihtaa negatiivisuuksia herättävät ajatukset myönteisiin. Ja sitä teenkin. Mutta jotenkin pieni ahdistus häneen liittyen havahtui ainakin hetkeksi. Päästin mieleni lipsahtamaan siihen, että entäs jos me ei oikeasti taas nähdäkään pitkään aikaan. Tai jos taika on nyt kadonnut. Vaikka niin pelkäsin viimeksikin eikä se ollut. Mietin, että mitä jos tapaaminen ei ole Harrin kanssa hyvä. Mitä jos en keksikään viikonlopulle mitään kivaa ja olisin vielä roniton. Mutta sitten hengitän rauhallisesti. Mikään mitä minun ja Ronin välillä tulee tapahtumaan ei liity nyt tähän päivään. Haluanko vaikuttaa tämän hetkisiin väleihimme jotenkin? Haluanko sen epävarmuuden ja torjunnan osakseni? Haluanko viestiä? Ei, juuri nyt en halua. Ehkä sekin hetki on lähellä, mutta ei ihan vielä ainakaan. Silti en voi kieltää ikävää ja kaipuuta puolikastani kohtaan. Voi kunpa joskus voisin suhtautua häneen aidon sisaruksellisesti. Voiko tämä mielenaleneminen johtua siitä kuinka kylmältä ja harmaalta ulkona näyttää? Olenko nyt ripustanut hyvinvointini kesän harteille. 

Harmaasta säästä huolimatta reipas lenkki tekee hyvää. Lenkillä saan ääneen todeta, että aion ottaa nyt mahdollisimman rauhallisesti. En halua mitään vakavaa juuri nyt Javierin kanssa. Se vaihe oli ja meni ja pitää pikkuhiljaa katsoa tuleeko sitä enää. Olen hieman etääntynyt Ronista, ja yritän pitää itseäni viileänä sen suhteen jatkossakin. Saan sanoa, että tuleva kesä innostaa, eikä tunnu siltä että pitää hätäillä minnekään. Ystävä on samoilla linjoilla. Mitään vakavampaa ei pitäisi miettiä ennen kuin kesä on ohitse! Saa nähdä..! Olen muutellut näkemyksiäni ja mielipiteitä niin ahkerasti etten enää luota omiin pidemmän tähtäimen ennusteisiini. Javier jatkaa jutteluaan minulle koko lenkin ajan ja sieltä (alkon kautta) palattuani. Hän on selvästi jotenkin innoissaan siitä että välimme ovat palautuneet. Ei kai se haittaakaan! Minulla on vielä niin äskettäin ollut tunteita muualla, etten pääse heittäytymään ihan samalla innolla tähän juuri nyt. Vaikka olenkin iloinen, että Javier on taas kuvioissa, enkä ole häntä menettänyt. Kaadan itselleni lasillisen viiniä ja kivennäisvettä. Ei mikään kova hinku, mutta tarvitsen jotain pehmentämään lievähköä jännitysoloa. Lipsahdan vilkaisemaan, että Roni on yhä kaukana täältä. Jostain syystä se helpottaa oloani. En ole siis syyttä suotta keskittynyt muuhun. Ei hän edes ole täällä. Ja samalla ajattelen, että varmasti kun hän tulee niin kuulen hänestä. Hörppään kulauksen hyvää viiniä ja mietin, että kävisinkö suihkussa jo tänään ennen mahdollisia huomisillan treffejä, jottei tulisi liian kiire. Mietin kuinka kauhea ihminen olen, että olen taas saanut itseni jaettua näin moneen suuntaan. Mutta en ole luvannut kenellekään mitään. En ole sopinut kenenkään kanssa mitään, vaikka olen yrittänyt. Olen yrittänyt aiemmin luoda pelisääntöjä sekä Javierin että Ronin kanssa. Ja tullut torjutuksi. Joten toimin puhtaalla omallatunnolla. En vain halua loukata tai satuttaa ketään. Ainakaan enempää kuin he ovat satuttaneet minua. Jännitän vähän huomista! Sillä tavoin positiivisesti. En ole tehnyt tällaista pitkään, pitkään aikaan!