Pesänrakennushaaveita

Jätän keskiviikkoisen työpäivän tuntien oloni turhaksi, kuten mainitsen teksteissäni. Heti kun vähän enemmän käsittelen sitä faktaa, että mitään erityistä ei ole meneillään, ja minä vain kulutan viikonloppujani vailla mitään muita kuin hetkellisiä hedonistisia päämääriä, niin aiheutan itsessäni vastareaktion. En voi jatkaa loputtomasti näin! Minulla on hauskaa. Ja se on juuri se "biletyselämänvaihe", mistä olen kuullut puhuttavan. Mutta jos jokainen viikonloppu alkaa toistaa itseään, niin tiedän jo valmiiksi, että ahdistuminen ja turhautuminen on edessä. Toki nyt ylireagoin, sillä olenhan avannut tinderin ja ylläpitänyt kontakteja deitteihini. Ja vasta ihan hetki sitten olin melkein valmis aloittelemaan tapailua jonkun kanssa. Mutta nähtävästi minun on selitettävä näitä asioita itselleni tehokkaammin ja konkreettisten toimenpiteiden saattelemana, jottei minusta tunnu siltä että jumitun uudenlaiseen oravanpyörään. Siispä yllätän itseni ja työpäivän jälkeen lähetän sähköisen asuntohakemuksen upouuteen taloyhtiöön pikkuruiseen kalliiseen yksiöön. Ei lähimainkaan sillä alueella, minne tahtoisin muuttaa. Mutta antaa kohtalon arpoa mitä tapahtuu. Vuokra-asunnon hankinta on vain välivaihe ja väliaikainen ratkaisu, josta pääsee halutessaan eroon kuukauden varoitusajalla. Kuten lähes mistä tahansa. Ja eikö Dim tai joku muu minusta kiinnostuut mies olisi valmis matkaamaan sen vartin luokseni, vaikka asuisin sen verran syrjässä? En tiedä. Ainakin itse olen sen tehnyt. Yhtäkkiä olo muuttuu malttamattoman innostuneeksi hakemuksen jättämisen jälkeen! Minulla olisi viimeinkin oma yksityisyys. Menetän rahaa, mutta saan jotain muuta. Ehkäpä se olisi sen arvoista! Ja jos ei, niin aivan yhtä helposti saan sähköisellä hakemuksella irtisanouduttua asunnosta. Jes. Illalla aika tuntuu kuluvan hitaasti. Minusta tuntuu siltä, että pitäisi tehdä jotain, muttei ole mitään tehtävää. Laitan pyykit pesuun ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon. En ymmärrä ihmisiä, jotka pesevät pyykkiä useita kertoja viikossa. Tai valittavat sen olevan vaivalloista, koska eihän koko prosessiin mene kuin muutama minuutti. Onneksi Javier, joka on aktivoitunut työpäivän aikana tekemästäni yhteydenotosta, aloittaa keskustelun. Ensin juttelemme politiikasta ja siitä, kuinka hän on ottanut käyttöönsä minun hänelle lahjoittamansa keittiötarvikkeen. Sitten Javier pohtii tulevaa viikonloppua. Hän tahtoisi nähdä. Haluaisi, että istuisimme yhdessä iltaa niin kuin viimeksikin. Ja ajatus lämmittää mieltäni. Kerron, että suunnittelen isoihin juhliin lähtemistä, mutta miksemme ehkä voisi tavata taas ennen kuin suuntaan juhlimaan. Olen täysin rehellinen ja ehdotan, että palataan asiaan perjantaina, jolloin fiilikset ja suunnitelmat on paremmin selvillä. Kivaa! En jumittaudu. Viestin, olen siis olemassa. Juon mukillisen terästettyä glögiä ja syön joulutortun iltapalaksi, ennen kuin nunkahdan taas autuaaseen sikiuneen nähden unia Huoratronin uudesta musiikista. 

Ja taas edessä on yksi kirkas ja keväinen talvipäivä. Nyt se ei tunnu niin ahdistavalta kuin keskiviikkona. Ehkä siksi, että olen todistaunut itselleni voivani ylläpitää deittielämääni. Siksi että olen edistänyt mahdollisuuksiani yhä aktiivisempaan seuraelämään oman asunnon etsimisen kautta. Ja olen sopinunt lounastreffit Elinan kanssa kivaan pieneen kahvilaan. BLING. Aamulla Ossi viestii minulle uudesta työpaikastaan. Hän viettää entiseen tapaansa etäpäivää oluttuopillisen kanssa. Noh. Kyllähän hän jo aikuisena ihmisenä tietää millaiset riskit ottaa. Ja missä rajat kulkee (hah!). Ehdotan että hän lähtisi naisystävänsä kanssa seuraani juhlimaan viikonloppuna, mutta se jää nähtäväksi. BLING. Ricky ikävöi minua. Kerron hänellekin, että aion etsiä itselleni oman asunnon. Kuten olin aavistellut, niin Ricky tarjoaa minulle saman tien huonetta asunnostaan. Kiitos, palataan asiaan, jos joskus tarvitsen huonetta. Rickyllä on hieno suuri asunto aivan keskustassa. Eikä siinä olisi mitään muuta vikaa, kuin sama ongelma kuin nytkin. Yksityisyyden puuttuminen. Aamupäivällä saan sähköpostin asuntoyhtiöstä, jolta olen anonut asuntoa. Ja sieltä tarjotaan minulle tismalleen haluamaani yksiötä. Saan aikaa miettiä tammikuun alkupuolelle saakka. Hui. Innostavaa ja jännittävää! Kaukainen sijainti keskustasta harmittaa minua. Mutta toisaalta alueella asuu sukulaisiani sekä ystäviäni, ja voisin kävellä sieltä toimistolleni. Saisin samaan kalliiseen hintaan yhtä pienen, mutta täysin räjähtäneessä kunnossa olevan energiatehottoman rähjän jostain kalliosta. Tai pienen huoneen keskustasta. Nyt voisin hetken harjoitella privaattia deittielämääni kauniissa uudessa asunnossa. Paikasta, josta voin sitten seuraavaksi siirtyä parempiin sijainteihin. Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä heti. Lähden lounaalle Elinan kanssa ja haaveilemme matkustamisesta. Tilaan salaatin, vaikka minulla ei ole nälkä. Typerää. Elina on onnellinen tapaillessaan kivaa miestä, jonka kanssa aloitti pyörimään samoihin aikoihin kun minä löysin Jukan. Elina tahtoo viettää rauhallisia koti-iltoja. Yhtäkkiä olemme taas erilaisissa elämäntilanteissa. Jukka ei ole edelleenkään niellyt ylpeyttään ja yrittänyt palauttaa someystävyyttämme. Mietin, että kuvitteleeko hän oikeasti, että minä olisin poistanut ja estänyt hänet. Menen facecbookin asetuksiin ja varmistan, ettei kukaan ole poistolistolistallani. Eikä ole. Sen sijaan huomaan, että sometililleni olisi kirjauduttu ympäri Suomea erilaisilla laitteilla. En usko että se pitää paikkaansa? Kuka menisi someeni ja miksi? Varmasti omat yhteyteni sekoilevat. Mutta ihan varmuuden vuoksi vaihdan äkkiä kaikki salasanat.

Huomaan haaveilevani omasta tilasta iltapäivällä. Asunto olisi tosi pieni. Minulla olisi vähemmän järkevää tilaa käytettävissä kuin tällä hetkellä, koska uudisrakennusten trefndi tuntuu olevan mahdollisimman rikkonaiset seinät. Ainoassa huoneessa olisi noin yksi ja puoli ehjää seinää. Googlettelen ratkaisuja, joissa kirjahyllyt on laitettu sängyn taakse ikäänkuin kodikkaaksi sängynpäädyksi. Pystyisikö sellaisessa nukkumaan? Vai pitääkö minun tunkea rakkaat teokseni verkkokellariin. Ainakaan nojatuolistani en ole valmis luopumaan. Eikä takuulla tarvitse, koska olen aina ollut hyvä löytämään kivoja ratkaisuja haastaviin innovatiivisuutta vaativiin pulmiin. Seinätila ei tosin riittäisi ainakaan ihanille maalausjäljennöksilleni. Ja sitten ainakin pitäisi käydä tarkkaan kaikki vaatteet ja roinat läpi. Inventaario. En säilyttäisi mitään ylimääräistä. Rakastan kaappien tyhjennystä. Innostun ajatuksesta! Pesänrakennusta. Olisi kivaa jos tarvitsisi tehdä jokin hankinta, mitä voisin pyydystää käytettynä ja tuntea onnistuneeni samalla tavoin, kun silloin kun löysin nojatuolini. Ihanan samettisen tuolini, joka keinuu terapeuttisesti tuudittaessaan minua iltaisin. Ja jos ryhtyisin hieman pitämään silmällä rahankulutustapojani, niin voisin takuulla matkustaa kerran tai pari vuodessa kaukomaille ilman stressiä. Kyllä tämä onnistuisi. Yhtäkkiä en malttaisi odotella ollenkaan.