tylsän tyytyväistä

Ei kerta kaikkiaan mitään erityistä valittamista. Olen tuntenut onnellisuutta ja jammailen musiikin tahdissa kivasti sujuvan työpäivän lomassa. Vähän liian leppoisaa. Joskus kauan sitten ollessani kroonisesti onneton muistan kuinka puhuimme peloista jossain yhteydessä. Ja silloin totesin, että yksi pahimmista peloistani on viimeinkin tulla onnelliseksi ja sitten menettää kaikki. Olen aina kokenut, että jos en kokoajan sure, stressaa tai ahdistu jostain niin loppu on varmaan lähellä jollain oudolla tavalla. No, mutta ei huolta, koska voinhan stressata sitä jos ei muita suurempia murheita ilmene! Keskiviikkona olen mennyt tyytyväisenä ruokakauppaan ostamaan alennussuklaarasian ja -laatikoita. Syönyt niitä tyytyväisenä ja mennyt sitten pelaamaan lautapelejä parin sukulaisen kanssa. Olen jättänyt puhelimen takin taskuun koko vierailun ajaksi ja ollut välittämättä siitä jos jollain on juuri silloin jotain asiaa. En ole pystynyt tekemään niin pitkiin aikoihin. Olen ollut täysin riippuvainen sosiaalisesta elämästäni ja siitä, että olen jatkuvati tavoitettavissa. Mutta nyt huomaan istuvani juomassa glögiä sisarusten vieressä ja hymyilemässä tyytyväisenä juuri sille hetkelle. Oikein havahdun siihen, miten kauas olen päässyt. Olen tyytyväinen. Ihan vain itsekseni siinä ilman mitään erityistä syytä. En odota koko ajan jotain. Fomo alkaa väistyä. Muistan kuinka elämäni pääfokus on ollut seurustelusuhteen etsimisessä ja deittailussa. Ja nyt se ei ole. Onko tähän auttanut aika? Olenko nyt yhtäkkiä toipunut erostani, mitä en koe harmitelleeni enää aikoihin? Vai olenko parantanut itseni psykedeeleillä? Olenko viisastunut? Olenko tapaillut niin paljon miehiä että jokin kapasiteetti on täyttynyt ja en enää tarvitse samallailla mitään? Muistan kuinka minun oli joskus päästävä yöksi minne tahansa paitsi yksin omaan sänkyyn. Nyt ei sellaista stressiä ole enää tuntunut viikonloppuina. Toisaalta olen valvonut lähes kaikki viikonloppuyöt juhliessa. Olen tyytyväinen töissä. Olen kiinnostunut ja innostunut siitä mitä teen. Jaksan kotona touhuta tavallisia asioita ja olla innoissani uudesta elokuvasta tai maalaamisesta. Enkö joskus aikaisemmin surrut sitä kuinka joudun mennä töistä kotiin ja ottaa viiniä, jotta selviän illasta? Nyt on kulunut noin puolitoista vuotta siitä, kun olen aktiivisesti aloittanut itseni hoitamisen seuraelämällä ja muuttumalla ihmisenä kokonaan. Onko se prosessi viimein edennyt jotenkin. Olen innoissani. Tietenkin pelkään, että jokin yksittäinen asia saattaa aiheuttaa takapakkia. Ehkä muutto. Ehkä jotain muuta. Mutta olen niin hyvin harjaantunut kurjuuksien sietämisessä, että jos ei mitään todella traagista tule eteen niin selviydyn kyllä. 

Tällaiset ovat ajatukset nyt.  Perustyytyväisyystasoni on noussut huomattavasti. Pohjalukemista normaaleihin tasoihin. Minun pitäisi olla alkuperäisten suunnitelmien mukaan sopimassa treffejä sen komean uuden tinderin kanssa, mutta en jaksaisi nähdä vaivaa minkään asian eteen. Olen liian tyytyväinen juuri nyt että aktiivisesti kaipaisin muutosta. Toki tapasinhan uuden deitin viime viikonloppunakin, joten ehkä uudet treffit tekisivät hyvää nytkin. Ehkä. Olen laittanut Javierille jotain kivaa kuulumisviestiä ja Jukka on halunnut neuvoa jossain televisioasioissa. Rickyn kanssa teemme etänä luonnetestejä, jonka olen tosin tehnyt jo pariin kertaan aiemminkin ja tulos on aina sama ja tismalleen paikkansa pitävä. Tietysti tunnen pientä sisäistä erityisyydeniloa kuuluessani harvinaisimpaan ryhmään. Tottakai kuulun, miksen kuuluisi, sanoo sisäinen narsistini. Kivaa, että on taas rauhallinen koti-ilta edessä. Kivaa, että tulee uusivuosi. Ja huomenna on jo perjantai. Siispä yritän saada asioihin selvyyttä ja lähetän Henrille - sille tinderille - kevyen  ja vihjailemattoman kuulumisviestin. En aio tehdä suoraa ehdotusta. Hän tekee sen kyllä jos tahtoo, ja sitten saan asian pois päiväjärjestyksestä. Olen koittanut makustella, että tahtoisinko viettää iltaa Javierin luona, mutten osaa päättää vielä. Joten päätän, että jos treffejä ei tule uuden tinderin kanssa, niin sitten voisin jättäytyä kolmen vuorokauden bilettämisestä ja varata edes yhden illan rauhallisemmalle toiminnalle. Diettini on myös toiminut tosi hyvin. Aina viikonlopun jälkeen olo on hoikka ja hyvä. Uskon, että paastoaminen tekee ihan oikeasti välillä hyvää. Ja tottakai syön tai juon jotain jos mieli tekee. Mutta ei vaan kauheasti tee. Viikonloppuisin olen aikalailla menossa nälättömänä, ja arkisin herkuttelen ihan mitä huvittaa. Arkisin teen järkeviä asioita ja tapaan perhettäni. Ja viikonloppuisin teen mitä huvittaa. Tasapainoa nääs! BLING. Henri vastaa jotain neutraalin mukavaa. Hyvä, osuuteni on hoidettu. Ei mene kauaa kunhän kyselee jo tarkemmin viikonloppuni suunnitelmia. En jaksa vielä vastata. Ensin otan töiden jälkeen pienet päiväunet.