One big happy family

Torstaina minun on ihan pakko mennä hetkeksi sykkyrään peiton alle, ja sieltä noustessani olen ihan tokkurassa. Sellaisessa ärsyttävän unenomaisessa typerässä olotilassa, joka on pakko karistaa jollain järkevällä toiminnalla. Joten kutsun sukulaiseni pienelle kävelylle ja ruokaostoksille saadakseni raitista ilmaa liukastellessani kumisaappailla puoliksi täysin vetisessä ja puoliksi täysin jäisessä maastossa. Vastailen samalla Javierin vitsiviestiin iloisesti, sekä Henrin suunnitelmakyselyyn. Olen ollut ihan varma, että Henri pohjustaa tapaamisen ehdottamista, mutta kun kerron ettei minulla ole vielä tarkempia suunnitelma, niin en saa enää mitään viestiä takaisin. Ulkoilma tekee hyvää, ja loppuilta sujuu hyvässä tunnelmassa elokuvan ja pakastepizzan parissa. Humalainen Ossi haluaa jutella kun koitan keskittyä elokuvaan ja Jukka kertoo playstationpeleistään. Sitten koittaa taas perjantai mukavan kivuttomasti. En ole mitenkään erityisen juhlatuulella  aamupäivän aikana, ja jo melkein otan Javieriin yhteyttä haaveillsessani rauhallisesta koti-illasta parin viinilasillisen kanssa. Mutta ennen sitä lähetän vielä yhden viestin Henrille ja annan hänelle suoran mahdollisuuden ilmaista, onko halukkuus tai aika loppunut kesken ensitapaamiselle tässä vaiheessa. Kysyn hänen viikonloppusuunnitelmistaan. Pian hän vastaa iloisena ja kertoo omista rauhallisista aikeistaan tarkemmin ja vaihdamme pari mukavaa viestiä. Saan hänestä vahvasti sellaisen kunnollisen ja terveitä elämäntapoja arvostan käsityksen. Eli sellaisen, mikä itse en tällä hetkellä ole. Mutta voisin ihan hyvin ollakin. Olen ollut ja voin olla. Ja osittain olenkin. Mutta en voi sille mitään, että keskustellessamme lenkkeilystä ja luomuruoanlaitosta fiilikseni on hieman tylsä. Voisin innostua jostain erikoisresepteistä ja alkaa taas panostaa enemmän liikuntaan. Mutta se vaatisi ylimääräistä efforttia juuri tässä elämänvaiheessa. Jätän siis pallon hänen kulmaansa. En tiedä miksi ne aiemmin innokkaat perhoset ovat taas vaipuneet hänen kohdallaan koomaan. BLING. Henri kysyy minulta jotain mistä olemme jo aikaisemmin keskustelleet ja tajuan, että hän on niin kiireinen keskustellessaan useiden naisten kanssa, että ei vaan ole ehtinyt varmaan keskittyä minuun, kun joku muu keskustelu on edennyt pidemmälle. Hah. Ymmärrän. Ei se mitään. 

Käyn huvikseni katsomassa Ronin somea, kuten aina välillä teen hänen muistuessa mieleeni tai pompatessa uutisvirtaani. Onnellisia yhteiskuvia sen naisen kanssa. Ei kirpaise. Mutta pakko myöntää, että olen yllättynyt, että hän on vieläkin avoimesti onnellinen ja rakastunut. Olin yllättynyt tuolloin kun hän ilmoitti asiasta minulle, ja olen edelleen. Minulle Roni näyttäytyi jotenkin erilaisena. Sellaisena ongelmakimppuna, joka ei osaa tyytyä mihinkään. Mutta jos hän voi löytää mielenrauhan ja onnen, niin sitten voin minäkin. Ja olen jollain tasolla löytänytkin. BLING. Ossi pahoittelee edellisillan kännijuttujaan ja tismalleen samaan aikaan Jukka ja Henri viestivät minulle. Kivaa kun meillä on Jukan kanssa hyvät välit siitä huolimatta, että hän aina välillä käyttäytyy ailahtelevaisesti. Ja Henrikin selvästi yrittää palauttaa mieleensä, että kukas minä olinkaan niistä kaikista naisista kyselemällä lisää samoja asioita joista olemme jo puhuneet. Hyvä ja mukava fiilis. Laitan Javierille viestin jossa kyselen hänen kuulumisiaan koskien tulevaa viikonloppua. Taas koen oloni kauhean itsenäiseksi ja voimaantuneeksi. Odotellessani Javierin vastausta selailen somesta valokuvia jostain trancejuhlista muutaman viikon takaa. Heti alan intoutua katsellessani kuvia tanssilattiasta. Jos ei kukaan tarjoudu viettämään kanssani rauhaisaa iltaa, niin päädyn varmastikin taas transsimaan. Ja mikäs siinä! Sehän on ihan hyvä harrastus ja kattaa viikon liikuntasuoritukset loistavasti. Olen saanut kommenttia siitä, kuinka elämäni pyörii nyt narkkaamisen ympärillä. Mutta en koe asiaa niin. Minulla on pysynyt päihteiden viihdekäyttö hyvin matalissa määrissä ja muuttumattomana jo pitkään. Ei ylilyöntejä. Ei tarvetta nostella annostuksia tai laajentaa valikoimaa. Ymmärrän, että sitä voi olla vaikea hyväksyä tai hahmottaa, mutta voin aina huomattavasti paremmin, kuin monet jotka "vain" juovat. Voin nyt paremmin kuin eläessäni enemmän "normien mukaisesti". Olen ehkä kontrollifriikki, ja se pätee myös tähän. Koen että tilanne on hallussani, vaikka monet uumoilevat  jonkinlaista romahtamista. Ja jos sellainen tulee, niin sitten tulee. Toivotaan, että siitä sitten selvitään. Ainoa asia, missä tämä päihdekäyttö kirpaisee sisimmässäni on se, kun ajattelen perhettäni. Vaikka tiedän, ettei kukaan kääntäisi minulle selkäänsä, niin kokisin tuottaneeni perheelleni pettymyksen. Huomaan, että hyvitelläkseni salaista käyttäytymistäni olen viettänyt heidän kanssaan paljon enemmän aikaa. Ja olen ollut heidän seurassaan paljon tyytyväisempi ja rauhallisempi. Oikeasti nauttinut yhteisistä puuhista ihan erilailla kuin aikaisemmin. Kaikki asiat ovat parantuneet. Joku lukija pitää minua liian vanhana tällaiseen viikonloppukäyttäytymiseen, mutta kuten kommenteissa on mainittu, niin se ei pidä käytännössä paikkaansa. Useimmat tällaisissa tilaisuuksissa aktiivisesti käyvät ihmiset ovat jo vähän vanhempia. Sellaisia jotka ovat löytäneet tämän paradoksaalisen tasapainon elämäänsä. Osaavat pitää hallussaan perheen ja uran samalla kun pystyvät nauttimaan itselle sopivasta viihteestä. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, niin en ole koskaan törmännyt minkäänlaiseen käyttäytymisongelmaan näissä tapahtumissa. Ihmiset ovat iloisia ja rentoja ja kirkasmielisiä. Kuin yhtä suurta perhettä. Lähes hippimäistä. Oma yhteinen sanaton salaisuus. Kel onni on se onnen kätkekööt. Selittämättömään hymyyn.

Tapaan Elinan tänään alkuillasta sen jälkeen kun olen ensin tavannut perhettäni. Näyttää siltä ettei ainakaan Henri tee treffiehdotuksia tälle viikonlopulle (pieni helpotus?). Veikkaan, että hän on oikeutetusti täyteenbuukattu. Mitä tahansa siis voi vielä tapahtua. Jos menen Elinalle ja siellä on viikonloppuinen ilmapiiri niin saatan innostua lähtemään transsimaan, jos jokin sopiva tapahtuma löytyy. Mutta en aio tieten tahtoen innostaa itseäni nyt klubitunnelmaan, kun edessä on taas erityinen viikonloppu. Javier on poissa somestä lähes koko työpäivänsä eikä vastaa viestiini, mikä on sinänsä hyvä, että saan lisäaikaa tunnustella omia tunnelmiani viikonlopun suhteen. Kuuntelen iltapäivällä vähän rauhallisempaa psykedeelistä chillout -musiikkia, johon pääsee parhammillaan sulautumaan nirvanamaisesti. Ei toki työpäivän aikana, mutta ehkä taas myöhemmin.