Niko

Jatkoin yhä yhden profiilini ylläpitämistä deittisivustolla, mutta sitä enemmän halusin myös keskittyä IRL-tarjontaan. Olin päässyt laittautumisen makuun! Tehnyt uusia vaatehankintoja ja kasvattanut kauniit kynnet, jotka lakkasin neutraalilla söpöllä sävyllä (runsaan testailun jälkeen parhaaksi todetulla Essien Muchi Muchilla). Panostin parempiin hiustuotteisiin ja laitoin kampaukseni ja meikkini täyteen tällinkiin ennen uloslähtöä vapaa-ajallani. Tänä viikonloppuna tiedossa oli isot juhlat, joihin kaikki läheiset ystäväni olivat osallistumassa. Eikä yhtään sovittuja treffejä ilmassa! Vaikka pääasiassa odotin hyviä juoruja ja tanssimista ystävieni parissa, salaa toivoin löytäväni jotain sutinaa. Kiltillä ja viattomalla tavalla. Enintään numeronvaihtoa! Pakkasin viinipullon matkaani ja tunsin oloni erittäin hyväksi juhliin lähtiessäni.

Sain kaikkea mitä halusin! Juoruilimme, kuuntelimme hyvää musiikkia, tanssimme, juovuimme... Tutustuin uusiin ihmisiin, joita en ollut ennen tavannut. Uuden seurueen saapuessa juhliin kättelin heitä muiden tapaan ja esittelin itseni. Viimeisenä tulijana oli silmissäni erittäin komea, täydellisen muodikkaan parran kasvattanut ikäiseni mies. Minua täydellisesti kymmenen senttiä pidempi. Esittelyn yhteydessä kysyin ujon luonteeni vastaisesti odottaako hänellä puoliso kotona tai tyttöystävä jossain (kyllä, olin sen verran viiniä nauttinut ja huonoihin treffeihini kyllästynyt). Ja ilokseni hän kertoi olevansa täysin vapailla markkinoilla. Ei mennyt kauaa, kun löysin itseni pussailemasta häntä juhlien hämyisestä nurkasta. Todennäköisesti omasta aloitteestani. Ihan niinkuin joskus kauan kauan sitten teini-ikäisenä. Se toivo oli siis aivan  turhaan heitetty! Saman fiiliksen voi saada aikuisenakin (kun on riittävästi voidellut sielua alkoholilla)! Koin, että maailma on minulle avoinna. Juuri minä voin iskeä juhlien komeimman miehen. I'm still in the game! Me voimme olla illan kuumin matchi. Hittoon sisäiset kriteerit, i like it hot! Ja sitten, taisikin viiniä olla nautittu aivan riittävästi, sillä Niko (jonka nimen sain tietää vasta seuraavana päivänä) saattoi minut kotikadulleni yhteistä yötä ehdottaen.

Heräsin tyytyväisenä yksin omasta sängystäni. Olin hieman nolostunut sen suhteen, että olin intoutunut teinimäisesti pussailemaan täysin ventovierasta miestä juhlissa lukuisten tuttavieni edessä. Vastapainona ajattelin, että koska olen sinkku voin tehdä niin jos haluan, ja sitä paitsi hän oli komea. Tämä oli ensimmäinen kerta eroni jälkeen, kun suutelin toista miestä. Olin innokas, se oli ollut ihanaa! Tätä lisää. Olin tyytyväinen, etten ollut edennyt sitä pidemmälle. Olinhan tositarkoituksella liikkeellä ja hauskapidon tulisi rajoittua pussailuun. Kyllä siinä menisi raja tästä lähtien. Helpottuneena mietin etten varmastikaan antanut hänelle numeroani, kunnes Niko kysyi olotilani tasoa viestillä. Siinä vaiheessa en missään tapauksessa ajatellut meidän tapaavan enää uudestaan. Pääasiallisena kriteerinäni (selvinpäin ajateltuna) kumppanille edelleen kuitenkin oli ne sisäiset arvot, yhtäläinen koulutustaso ja elämänkatsomus. Koin Nikon liian hyvännäköiseksi ja sitä kautta ikuiseksi poikamieheksi, josta olisi turha odottaa mitään vakavaa. Red flag! Tässä vaiheessa olisi pitänyt luottaa vaistooni.

Mutta. Seuraavalla viikolla tapasimme uudestaan kauniina lämpimänä loppukevään päivänä. Olin tyylikäs ja hillitty. Hieman tyylikkäämpi, kuin rennot ja takapuolet kosteuttavat puistopiknik-treffimme. Tapasimme puiston lähellä, hän oli silmät kirkastavan miellyttävän näköinen! Juuri sopiva minulle. Ei parempi. Kävelimme yhdessä läheiseen markettiin hakemaan juomat piknikille. Valitsimme kummatkin omat lempijuomamme. Laitoin kassan liukuhihnalla ostostemme väliin kapulan.

Piknikillä juttelimme työasioista, ruokavalioista, politiikasta. Lähes jokainen kohta meni omien mielipiteideni tai määrittelemieni kriteerien ohi. Mutta heitin check-listan yli olkani! Niko oli komea. Ja mukava. Ja fiksu. Ja pitkä. Oliko jollain muulla merkitystä? Poistuessamme puistosta hän asetti käden vyötärölleni kävellessämme ihmisten edessä. Hymyilin sisäisesti. Hän pitää minusta! Törmäsimme sattumalta hänen työkavereihinsa kävellessämme ulkona. He kutsuivat meidät mukaansa grillaamaan. Ihanan spontaania! Menimme, nauroimme. Meillä oli hauskaa. Kaikki sujui luonnollisesti, vaikka koko tilanne oli hyvin yllättävä. Ansaitsen olla komean ja tyylikkään miehen kanssa! Niko saattoi minut päivän päätteeksi pysäkilleni, halasimme. Muistaakseni suutelimme portaikossa. Toivon niin. Se olisi ollut romanttista.

Olin innoissani. Ehkä hän onkin hyvä tyyppi. Miksi olinkaan koskaan ajatellut, että hyvännäköinen ihminen olisi pinnallinen playeri, joka ei ikinä alkaisi parisuhteeseen. Tästä tulee takuulla jotain! Jätin osallistumatta seuraavalle viikonlopulle suunnitelemaani speed-datingiin, koska halusin säästää kaiken flirttini seuraavaan tapaamiseemme! Mikä tapahtuikin sattumalta hyvin pian lähellä pilkkua suositulla nightklubilla. Törmäsimme baaritiskillä, Nikon ilme kirkastui! Tarrauduimme toisiimme samantien, kuten ensimmäisenä iltana. Tällä kertaa en herännyt omasta sängystäni enkä yksin.

Olin itseeni jokseenkin pettynyt. Olin langennut yöpymään näin heppoisesti jonkun luona (jes, sain nukkua jonkun kainalossa!). En pystynyt odottamaan vakiintunutta parisuhdetta. En säästämään itseäni jollekin, joka olisi jo rakastunut minuun. En osoittamaan omanarvontuntoani astelemalla omaan kotiin yöksi. Esittämään vaikeammin tavoiteltavaa. Silti olin tyytyväinen, että se oli ollut Niko, sillä mehän varmasti pian jo tapailemme toisiamme. Se ei siis ollut hukkaan heitettyä (humalaista ja täysin epäonnistunutta) romanssia, vaan vain pieni varaslähtö. Ja sitä paitsi hän on komea. Ja sitä paitsi ei sitä lasketa, koska ei se oikeastaan onnistunut. Aamulla olin herännyt peläten sitä, miltä näytän. Tukka takussa. Ripsivärit unelta tuoksuvassa tyynyliinassa. Niko kuorsasi. Hyvä, koska minä teen samaa. Act normal. Miten käyttäydytään aamulla, kun herätään ekaa kertaa lähes vuosikymmenen jälkeen vieraasta sängystä vieraan ihmisen vierestä? Sanotaan huomenta. Halitaan. Pussaillaan. Vaivihkaa korjataan hiukset ja laitetaan vähän korjaavaa meikkiä. Purkka suuhun. Haluaako hän että jään? Lähdenkö heti? Kompromissina kerroin, että minulla on, jokin meno iltapäivällä ja varmaan paras siistiytyä kotona ennen sitä. Niko saattoi minut ulos. Halasimme, pussasimme, hymyilimme, "katellaan!".

Seuraavaksi tapasimme ulkona. Oli uskomattoman kuuma ottaen huomioon, että kesä oli vasta alkamassa. Päätimme kävellä hänen luokseen julkisen liikenteen sijaan. Haaveilin kylmästä drinkistä hänen kainalossaan ennen sopimaamme tv-sarjan katsomista. Minulle tarjottiin kraanavettä ja rusinoita. Noh. Olemme hieman erilaisia ihmisiä, mutta vastakohdathan täydentävät toisiansa. Niko esitteli minulle tekemiään maalauksia. Ne olivat hyviä, olin helpottunut. Ja aidosti kiinnostunut. Hänessähän on sisältöä. Jotain muuta kuin pöksyt (muustakin kuin auringonpaisteen aiheuttamasta hiestä tai nurtsipiknikistä) kosteuttavan kuumottava style. Pääsin kainaloon, sarja oli keskinkertainen. Pussailimme sohvalla. Hän kysyi olenko Tinderissä. No en! Se ei ole todellakaan minua varten. Silittelimme toisiamme. Painauduimme toisiamme vasten ja suutelimme  lisää. Second base. Olin saanut juomakseni kraanavettä, joten laitoin stopin siihen. Sanoin, etten hyppää sänkyyn ihan näin helposti. "No, tiedät varmaan mitä mä teen heti kun oot lähtenyt". Jatkoimme tv-sarjan katsomista.  Yhtäkkiä Niko totesi olevan liian myöhä. Tunnelma romahti silminnähden (ehkä hänelle se oli romahtanut jo aiemmin). Lähdin kiireesti kotiin. Niko lähetti perään pahoitteluviestin hätäilystään. Ei se mitään.

Sovimme uudet treffit, mutta vasta yli viikon päähän hänen työkiireidensä vuoksi. Uskoin työkiireitä. Työkiireet ovat todellisia. Joskus ei vain ehdi tavata toista niin usein kun tahtoisi. Sitä paitsi, Niko aloitti aivan yhtä monta mukavan aiheetonta keskustelua kanssani, kuin minä hänen. Minä olen cool. En viestittele jatkuvasti. En ilman asiaa tai hyvin tuulesta temmattua teemaa. Olemme molemmat cool. Aioimme katsoa toisen jakson tv-sarjasta hänen luonaan. Tunsin oloni itsevarmaksi. Tämä on jonkun hyvän jutun alku.

Painoin ovikelloa. Kai se on ok mennä suoraan toisen luokse tässä vaiheessa. Toisen ei tarvitse tulla vastaan. Kotiinkuljetus! Koko ilta sujui täysin suunnitellun mukaisesti. Hauskaa jutustelua, toisiimme nojailua. Kraanavettä. Jännitin jonkin verran, koska jostain syystä, olin päättänyt haluta kokeilla loppuun asti menemistä. Ihan selvinpäin. Ekaa kertaa jonkun uuden kanssa niin pitkään aikaan. Sekin oli loistavaa. Yllättävän helppoa, ei kömpleöä ("sori en mä yleensä lopeta näin ajoissa"). Katsoimme vielä yhdessä yhden jakson, jonka jälkeen Niko saattoi minut ulos ja suutelimme toisiamme pihalla. "Mulla on muuten ens viikolla sit paljon työkiireitä"...Minulla kesti heti tajuta, ettemme enää sovitusti tapaisi tämän jälkeen. Pidin jatkotapaamista itsestäänselvänä, että tapailun huomaamaton loppuminen yllätti minut todella. Olin pettynyt ja todella yllättynyt. Näinkö pihalla olen nykyajan deittailukulttuurista? Ihanko oikeasti voidaan viettää ihania hetkiä yhdessä, kävellä julkisesti yhdessä, ja sitten vaan olla koskaan tapaamatta enää? Lenkkikaverini oli sitä mieltä, ettei Niko ollut hyvää seuraa minulle missään vaiheessa. Eikä se kuulemma ollut edes niin hyvännäköinen. Riisu ne ruusunpunaiset lasit pois nyt! Ihastus oli ystävättäreni mielestä johtunut vain siitä, että se alkoi fyysisestä kontaktista, joka loi illuusion romanssista. Kesti suhteellisen pitkään, etten enää erikseen bongannut häntä facebookin keskustelurivistä sivun laidasta pienen vihlauksen kera. Jouduin todella tsemppaamaan, etten tuhlannut tähän enempää henkilökohtaista harmitusta. Otin sen ekana opettavaisena kokemuksena. Suurin osa ylpeydestäni säilyi joten kuten. Viestimme kyllä niitä näitä tietyin väliajoin viimeisimmän tapaamisemme jälkeen, mutta päätin etten suoraan ehdota tapaamista epätoivoisena. Eikä ehdottanut hänkään. Joten juttu vain hiipui pois. Kohtasimme kyllä vielä...jossain myöhemmässä kappaleessa.