Manuel ja Eero. Heinäkuu.

Jostain syystä hieman kummallisesti edennyt elokuvailtamme Manuelin kanssa oli jäänyt mieleeni. Mietin olinko hätiköinyt. Tarkoittaako se, ettei juuri nyt halua mitään vakavaa, ettei koskaan haluaisi vakavaa? Ehkä hän vain haluaa edetä hitaasti ja sitähän minäkin haluan! Tai jos ei, niin hän on mukava, miksemme voisi olla ystäviä. "Miten menee leffakaverillani? :)". Hän vastasi heti, iloisena omana itsenään. Sanoi, ettei tiedä miksi oli mennyt puhumaan sellaisia. Haluaisi vielä nähdä, ottaa leffaillan uudestaan. Ihan vain muuten vaan. Hei, miksei! Hän kutsui minut luokseen viikonloppuiltana. Olin hieman jännittynyt, mutta mikäli leffan (yksi vuoden Oscar-voittajista) saisi katsottua, ei ilta ihan pilalle voisi mennä.

Painoin summeria Manuelin ovella. Tunsin oloni hieman typeräksi ollessani taas jonkun oven takana. Home deliveryyy! Ninokaan ei ehdottanut vastaan tulemista kun vierailin hänen luonaan, mistä olin hieman pettynyt. Mutta sitä ei tee Manuelkaan. Joten ehkä se on ihan normaalia.  Manuel avasi oven omana hymyilevänä itsenään kotivaatteissaan. Hän tarjosi kuohuvaa ja laitoimme elokuvan pyörimään pinnalliset kuulumiset vaihdettuamme. Hän kertoi tulevasta työmatkastaan ja minä kesän mökkireissuista ystäväporukassa. Hän näytti komeammalta kuin aiemmin. Pidin hänestä. Miksi? Olinko jotenkin tajunnut, etten saa häntä, joten pidän hänestä? Olenko idiootti? Miksi näin käy taas.. Katsoimme elokuvaa kiinni  toisissamme, nautimme pari lasillista hyvää juomaa. Ei mennyt kauaa kun olimme toisissamme kiinni. Jäin yöksi. Sain nukkua jonkun vieressä. Herätä aamulla toisen vierestä. Meikata vähän salaa vessassa. Koittaa pissata ihan hiljaa vieraassa vessassa.  Kieltäytyä aamiaisesta. Hänellä oli menoa. Hyvä. Niin mullakin. Pus, nähdään! Oikeastaan tunsin oloni keveäksi. En ajatellut, että tämä olisi jokin suhteen alku. Ajattelin, että meillä oli mukavaa ja kenties vielä näemme. Olin innostunut. Mutta koin oikeudekseni olla coolina. Hän saisi kertoa minulle mitä haluaa.  Minulla oli myös muuta ajateltavaa. En viestinyt Manuelille mitään tämän jälkeen, vaan odotin, että hän otti itse yhteyttä muutamaa päivää myöhemmin. Tässä vaiheessa aloin todella muuttaa ajatusmalliani. Ehkä tämä on nykyaikaa. Ehkä minä pystynkin tähän.

Manuelin luota kävelin kepeästi keskustan mukavaan terassikahvilaan. Nautin päivän lehden lukemisesta omassa rauhassani. Ja mietin tulevia treffejäni, jotka olin sopinut Eeron kanssa sille todella kuumalle päivälle. Lähdin ajoissa kotiin valmistautumaan. Suihkuun, hiusten laittoa, musiikki kovalle. Hyvä kevyt fiilis. Ei odotuksia. Eero oli mukava poika. Hieman itseäni nuorempi. Hän oli usein haastanut minua keskusteluun viesteissämme jollain nokkeluudella, johon pystyin vastaamaan toisella. Tulimme siis juttuun, vaikkei muuta yhteistä meillä tainnut olla. En ymmärtänyt mitään hänen harrastuksistaan, ja oma maailmani oli varmaan käytännössä hyvin kaukana hänestä.  Joka tapauksessa olimme sopineet tapaavamme puistossa. Kivan normaalia. Näin tavataan uusia tuttavuuksia ilman paineita. Valmistauduin lähtemään ulos. BLING. Carlos. Omgomgomg.