Carlos. Kesäkuu.

Carlos oli ensimmäisiä, joita tapasin Tinderistä. Ja Carlos on ensimmäinen, jonka muisteleminen näin jälkikäteen kirpaisee hieman. Ei paljon. Mutta vähän. Vähän enemmän kuin vähän. Tuntuu, että edellisestä tapaamisestamme on valovuosi, mutta siitä on pari kuukautta. Hän tulee edelleen ajatuksiini silloin tällöin. Olen joskus toivonut törmääväni häneen sattumalta. Ihan vain, että voisin hymyillä kauniisti ja tervehtiä iloisesti. Jotta hän voisi miettiä, että Damn, miksen ole ottanut häneen yhteyttä! Hah. Ja sitten vain toivoisin, että hän ottaisi yhteyttä.  En tiedä miksi hän lopulta teki minuun niin suuren vaikutuksen, mutta ehkä tapahtumaketjun jäsentäminen muistiinpanojeni perusteella auttaa prosessoimaan hänet pois "systeemistä". Hän on myös malliesimerkkini siitä, että joku, josta ei aluksi koe olevansa lainkaan kiinnostunut muuttuu silmissä aivan toiseksi. Siksi olen sekä aiemmin, että myöhemmin antanut mahdollisuuksia toisiin tapaamisiin ihmisten kanssa joista en välttämättä ole heti innostunut, koska selvästikään en näe selvästi ensitapaamisilla.

Siitä kaikki alkoi. En aluksi edes panostanut keskusteluumme. Parhaimmillaan saat useita tervehdyksiä päivässä, ja jos olet kiireinen, et ehdi vaan keskittyä niihin. Usein palaan myöhemmin rauhallisella hetkellä ja jatkan oma-aloitteisesti kesken jäänyttä keskustelua tai teen aloitteen itse. Myös sinnikkyys palkitaan. Jos toinen jaksaa kertoa asioita ja olla aktiivinen, niin se todennäköisesti on johtanut treffeihin kanssani. Carlos oli alusta alkaen hyväntuulisen ja rennon oloinen. Asunut Suomessa jo useita vuosia. Hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa. Hän näytti kuvissa hyvältä. Keskusteluistamme selvisi, että hän haluaa koiran. Ja talon. Hän tykkää ulkoilla ja harrastaa fiksuja harrastuksia. Olin kiinnostunut! Siirryimme pian whatsappiin ja vaihdoimme siellä hauskoja arkihetken kuvia itsestämme, sekä musiikkilinkkejä lenkkiseuraksi. Vaikkei hän ollutkaan keskusteluaikoinamme prioriteettini, sovimme melko pian tapaamisen (se taisi olla yksi ilta sillä "kahdeksan deittiä viikossa" -viikolla yhdessä Danielin ja Miksun ja muutaman muun kanssa) arki-iltadrinkeille. Hän oli myöhässä. Odottelin häntä Narinkkatorilla (taas). Koin jo olevani rutinoitunut treffailija. Hiukset oli laitettu kauniisti auki, meikki viimeisen päälle. Kynnet lakattu. Neutraali mutta istuva vaatetus. Hetken säikähdin ajatusta siitä, että mitä jos törmään Danieliin tai muuhun aiemmin tapaamaani deittiin, mutta pian sydämentykytys tasaantui: minä saan tavata uusia ihmisiä niin paljon kuin haluan.

Carlos oli pukeutunut tyylikkäästi ja tuoksui hyvältä. Hän näytti samalta kuin kuvissa, mutta huomattavasti vanhemmalta. Myös hiusraja ehkä oli pakenemassa aavistuksen verran. Hän ei näyttänyt perinteiseltä portugalilaiselta paljoakaan. Olin ehkä hieman pettynyt. Hymyilin, olin hauska ja puhelias - kuten aina. Menimme mukavaan ravintolaan Kampissa ja hän tilasi kysymättä meille täydet lasilliset hyvää viiniä. Piste siitä. Hän tupakoi. Piste pois. Pölpötin omaan tapaani asioita töistä ja vapaa-ajaltani. Kuuntelin häntä. Hän kysyi minulta lapsuuteni kurjinta päivää. Ja kertoi omastaan. Kaikki päätyi siihen, että näyttelimme toisillemme valokuvia puhelimistamme. Hän kertoi nuoruudestaan ja näytti kotiseutunsa maisemia. Käy siellä joka vuosi. Jaoimme teiniaikojemme traumat toisillemme. Kävelimme käsikynkässä nauraen toiseen pubiin ja vaihdoimme juomaksi oluen. Jaoimme lisää nolostuttavia asioita menneisyydestä ja räkätimme kahdestaan. Meillä oli erittäin hauskaa. Mutta se ei ole harvinaista treffeilläni, totesin. Minulla on helposti hauskaa, enkä usko, että se on aina riippuvaista treffikumppanistani. Ehkä mä vain olen sellainen? Tai sitten se on se viini.

Ensimmäisen tapaamisemme jälkeen olin taas tyytyväinen hauskaan iltaan, mutten ollut kokenut välillämme sitä kaipaamaani salamointia ja fyysistä ihastusta. Hän oli todella mukava, hauska ja fiksu mies, mutta.... olin ahne. Ja tietämätön. Carlos ei pommittanut minua viesteillä tapaamisemme jälkeen, vaan piti kohteliaan etäisyyden, mutta silti yhteyttä. En ollut varma aioinko tavata häntä enää. Sovin jo uusia treffejä toisen tinderin kanssa jättäen Carlosin "varasijalle". Olinpa tyhmä! Hiton idiootti. Tapasinkin muita, joista kerron lisää muissa luvuissa, ennen kuin Carlosin kohteliaan sinnikkyyden ansiosta tapasimme uudelleen noin parin viikon kuluttua ensimmäisestä tapaamisestamme. Se olisi sekä kesäni paras että surkein treffikokemus siihen mennessä.

Tapasimme siis uudestaan kauniina alkukesän viikonloppuiltana ravintolan terassilla. Carlos oli hyvin antelias ja kohtelias. Ensimmäisten viinilasillisten jälkeen, hän tilasi meille suoraan pullon. My kind of man. Aloin humaltua, juttumme äityivät hauskemmiksi ja tiesin jo, että haluan nähdä hänen punavuorelaisen asuntonsa. Ja sieltähän minä aamulla itseni löysin. Olimme ilmeisesti yrittäneet katsoa elokuvaa, mutta viininmaistelu teki tehtävänsä ja olin nukahtanut hänen viereensä hyvissä ajoin. Herättyäni (otin selfien) kiitin ja pahoittelin (Tuttu fraasi: kiitos ja anteeks eilisestä) iltaa, hän suhtautui siihen huumorilla, oli itsekin nukahtanut. Hänen asuntonsa oli upea. Hänen autonsa oli upea. Hän oli upea (ei kai näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa?). Ei sitä unohda, kun koskee jotain, joka on kuin rautaa, kun koko vartalo on niin lihaksikas. Hän siveli selkääni ja tunsin kuinka hän värähti innostuksesta. Tunsin itseni halutuksi ja hyväksi. Se teki hänestä silmissäni välittömästi viehättävän. Miksi? Aika säälittävää sinänsä, mutta totta. Hän ei ollut maailman paras suutelija, mutta halusin, että hän ajattelisi niin minusta. No hitto miksei? Vietimme ihania hetkiä hänen luksuspetivaatteissaan sinä rauhallisena aamuna. Kahdesti. Hän hieroi selkääni, suuteli minua niskaan, kuin rakastaisi minua. Sitä ikävöin. Sellaista tunnetta, mikä ei johdu mistään fyysisestä ominaisuudesta (vaikka siitäkin se olisi voinut johtua), vaan siitä, että välillä vaan yhtäkkiä säkenöi. Toinen on niin innoissaan sinusta, että sinun on pakko olla innoissasi myös. Perhosia vatsassa! Carlos teki minulle aamiaista. Laittoi hyvää musiikkia soimaan. Meikkasin huomaamattomasti itsestäni ihmisen näköisen. Olin onnellinen. Kosketin häntä ohimennen. Carlos kutsui minut mukaansa pelaamaan pihapelejä ystäviensä kanssa. Hymyilin ja peruin sille päivälle sopimani treffit. Ensimmäistä kertaa peruin. Ja en katunut sitä.

Minulla oli hieman paha olo. Mutta pihapelien lomassa kauniissa ulkoilusäässä olo parani hetkessä. Hänen ystävänsä ottivat minut mukaan peleihin kuin kenet tahansa tuttavan. Istuimme välillä sylikkäin ja halasimme toisiamme aina ohikulkiessa. Kävimme kävelyllä, jotta saimme pussailla rauhassa hetken. Silloin ajattelin, että nyt. Viimeinkin löysin jotain ihanaa. Tästä tulee jotain. On pakko. Ei voi käydä kahdesti peräkkäin niin paskamaisesti, että tämä ei nyt tarkoittaisi jotain. Palattuamme mainiosta päivänvietosta en olisi halunnut lähteä kotiin. Mutta en halunnut vaikuttaa roikkuvalta, joten halasimme ja suutelimme hyvästiksi. Kiitin ihanasta päivästä. Ja lähdin leijailemaan kohti pysäkkiäni. Siinä tyytyväisenä kulkiessani yhtäkkiä hätkähdin. Joku moikkasi. Niko! Melkein törmäsi minuun ohi kulkiessaan. Yllättävänä reaktiona sydän teki välilyönnin ja tipahdin maan pinnalle. BLING! "Mikset sä moikannut kunnolla!". Vastasin, että on vähän kiire, eipä ole tyypistä kuulunut. Hän pahoitteli ja kysyi miksei minusta ollut kuulunut. Alkoi ärsyttää. En tosiaan mene nyt yksin kotiin istumaan vapaapäivänäni. Tein u-käännöksen ja menin lähimmän kuppilan terassille suunnittelemaan iltaani lasillisen ääreen.

Ei mennyt kauaa, kun seuraani liittyivät jotkut jostain tosi-tv:stä tutut kundit. En tunnistanut heitä, mutta he itse tiesivät keitä ovat. Haluutko lähteä ottamaan meidän kanssa pari drinksua paremmalle terassille? No joo hei Miksei. Kuljin heidän seurassaan suuremmalle terassille, jossa oli livemusiikkia. Nauratin heitä treffikertomuksillani, ja kerroin olevani nyt ihastunut viimeisimpänä tapaamaani mieheen. Sinkkuuteni on pian ohi. He jakoivat omia kokemuksiaan poikamieshurjasteluistaan. Nauroimme hulvattomasti toistemme jutuille jakaessamme pari laadukasta viinipullollista. Mukavan kaverillinen kohtaaminen satunnaisten kulkijoiden kanssa. Jossain vaiheessa iltaa päätin viestiä Carlokselle. Kerroin, etten mennytkään vielä kotiin, vaan olen ulkona. Hän oli harmissaan, ettei ollut kutsunut minua luokseen! Nyt kutsui. Tottakai tuun! Tietenkin lähden omalle tulevalle poikaystävälleni.

Lähdin kävelemään hänen luokseen. Matkalla joku satunnainen mies halusi välttämättä saattaa minut pimenevän puiston läpi. Okei, muttei pidemmälle. Melkein eksyin loppumatkalla. Se johtui viinistä. Sekä suunnistustaitojeni puutteesta. Perille päästyäni minua odotti katettu pöytä ja shotti... Seuraavana aamuna herään. Nukun yksin Carloksen sängyssä. Hän nukkuu sohvalla. Olen ällöttävä. Olen yöllä oksentanut hänen vessaansa. Suurin piirtein. Sekä sotkenut muita paikkoja. Voi itkujen itku. Hitto. Siistin kaikki sotkuni ja itseni heti ensimmäisenä. Parun henkisesti tyhmyyttäni. Carlos pukee päälleen nopeasti. Etten vain kuvittelisi että hän haluaa koskea minuun. Kerään tavarani. Menen hänen luokseen, painan pääni hänen syliinsä ja pyydän anteeksi. Sanon että tämä oli vahinko. En tarkoittanut. Olen tosi pahoillani. Ei olisi pitänyt (miksi sä tarjosit mulle jonkun shotin! Miksi hitossa mä join sen!). Hän on kohtelias ja ystävällinen. Hän sanoo ettei se mitään. Koleahkosti. Hän sanoo, että kun nukuin, puhelimeni vilkkui tinder-viesteistä lattialla. Voi hitto, että olen idiootti. Enkö edes laittanut viestejä pois päältä. Olisin voinut poistaa koko paskan Carloksen vuoksi. En osannut sanoa mitään järkevää. Vähättelin asiaa. Carlos sanoo taas, että toivoo etten ole sarjadeittailija. Sanoin, että minä toivon samaa. Lähdin nopeasti kotiin. Yhä pahoitellen. Moraalinen krapula kesti monta päivää. Tämä oli mun mokani. Saan syyttää itseäni. Onko se parempi, kuin jos hän olisi vain hiipunut pois? Pari päivää kohtaamisestamme hän lähetti minulle irrallisen huumoriviestin. Vastasin siihen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Otin sen anteeksiantona. En ollut niin tyhmä, että olisin enää ehdottanut tapaamista. Vakkarilenkkikaverini mielestä en olisi kestänyt häntä kuitenkaan tupakoinnin vuoksi. Jostain syystä olen edelleen eri mieltä.