Ihastusta ilmassa

Perjantaina olen jotenkin tosi hyväntuulinen odotellessani uusi ensitreffejä Mikan kanssa. Olen löytänyt taas sen flown, jossa jaksan uskoa minkä tahansa kohtaamisen voivan olla se seuraava merkityksellinen käännekohta. Ihan yhtäkkiä tuntuu, että jokin vanha painolasti olisi jäänyt taakse, ja olo on tulevaisuuden suhteen kevyt ja innostunut. Kaiken epävarmuuden ja ahdistuksen jälkeen tunnen vihdoinkin oikeasti olevani oikealla tiellä. Se, etten ole jäänyt jumittumaan suhteisiin, jotka tekevät minut onnettomaksi, tuntuu vapauttavalta. Ensimmäisiä kertoja olen pystynyt oikeasti tuntemaan, ettei minun olisi kuulunut olla Javierin kanssa. Kuten ei Roninkaan. Tietysti olen ollut sitä mieltä järjen kannalta jo pitkään. Mutta nyt minusta myös tuntuu siltä. Ja vaikka olen innoissani uusista treffeistä, niin samalla oloni on kiireetön. Ja uskon sen sisäisen rauhan ja tyytyväisyyden välittyvän minusta ulospäin. Edelliset treffit Santiagon kanssa sujuivat paremmin kuin mitkään muut viime aikoina. Ja jotenkin muutenkin ympärilläni käy jonkinlainen kuhina. Kivoja ja kiinnostuneita -  ja ehkä kiinnostaviakin - ihmisiä on siellä täällä. Ja nyt saan tavata tämän mielettömän komean ja kivasti koulutetun, fiksun oloisen miehen ensitreffeillä. Juon lasillisen valkoviiniä laittautuessani. Kuuntelen musiikkia. Vastailen kavereille, että nähdään ehkä sitten illemmalla. Ja sitten lähden hymyillen kohtaamispaikalle Kamppiin, josta suunnitelmanamme on jatkaa matkaa drinkeille. Olen paikalla täsmällisesti oikeaan aikaan ja istun kiireettömästi penkille. Ja sitten huomaan Mikan istuvan aukean toisella laidalla. Hän nostaa katseensa ja hymyillen tervehdimme toisiamme ja halaamme heti alkuun. Ajattelen samantien tyytyväisenä, että hän on juurikin niin komea kuin kuvista pystyi päätellä. Ja hän on kuin onkin minua hieman pidempi. Ihan vähän vain! Mutta se riittää. Mikalla on pilkettä silmässä. Hän on hymileväinen. Ja vaivattoman puhelias niinkuin minäkin. En enää edes muista mistä me olemme koko illan keskustelleet. Mutta ainakin meillä on ollut hauskaa ja olemme tyhjentäneet viinpullon vauhdilla. Muistini siis oikeasti pätkii sen osalta, miten olemme lopulta lähteneet eri teille. Tai mistä tarkalleen ottaen olemme jutelleet. Mutta muistan kuinka olemme iloisina halanneet toisiamme ja kiitelleet kivoista treffeistä. En ole juonut alkoholia kauheasti pitkiin aikoihin, joten ehkä se on vaikuttanut minuun enemmän kuin normaalisti. Muttei se haittaa. Koska meillä oli kivaa! Ja koska seuraavana päivänä Mika on lähettänyt minulle viestin, jossa on vielä kiitellyt tapaamisesta, johon olen vastannut samalla sävelellä. 

Eli taas onnistuneet treffit, joista olen innoissani. Taas yksi kiva tyyppi, jonka haluan nähdä uudelleen. Jes! Muutoin olen viettänyt tajuttoman hauskaa viikonloppua ystävien kanssa. En ole malttanut lähteä tapaamaan ketään muuta treffeille, koska minulla on ollut liian hauskaa. Ja siksi koska olen ollut innoissani Mikasta. Lauantaina olemme hauskan päivän päätteeksi suunnanneet ystäväporukalla pubiin yksille. Siellä istuessani saan viestin. Toki olen saanut viestejä Ninolta ja Manulta ja ties keneltä pitkin viikonloppua. Mutta nyt viesti tulee Javierilta. Juuri tätä minä tarkoitan. Heti kun olen itse selkeästi siirtymässä kepein mielin eteenpäin, niin jotkut vaistoaa sen kuin telepaattisesti! Javier lähettää minulle linkin johonkin vitsijuttuun, jota en oikein ymmärrä. Mietin hetken aikaa, miten suhtautuisin nyt häneen. Ja päätän olla neutraalin asiallinen. Iloisesti totean, etten oikein tajunnut vitsin pointtia. Mutta en kysy mitä hänelle kuuluu. En kysy missä hän on. Sitäkö hän toivoisi? Että lankeaisin nyt ehdottamaan, että tulisin vaikka yökylään? Toivoisi että olisin humalassa ja alkaisin ikävöidä häntä. Koska hän ajattelee minua keskellä yötä lauantaina. Mutta on sen verran järkevä ettei ala tehdä mitään ehdotuksia. Koska se tarkottaisi sitä, että minä olin oikeassa koko ajan. Olen päättänyt lähteä yöllä kotiin ystävien jäädessä vielä jatkamaan iltaa. Joku porukassa ensikertaa mukana ollut kundi haluaa väkisin saattaa minut viereiselle bussipysäkille, ja ulkona ollessan täytenä yllätyksenä kysyy, että voiko lähteä mukaani. Huoh. Totean vain, etten minä vie ketään tuntemattomia miehiä ikinä kotiini. Ja tämä nuori mies näyttää ihan ällistyneeltä ja sanoo, että tunsi selkeästi välillämme jotain kipinää ja luuli minun tunteneen samoin. Plääh. Selitän, että jos olen ystävien kanssa juhlimassa ulkona, niin mitkään flirttiasiat eivät edes käy mielessäni. Hän näyttää pettyneeltä ja häkeltyneeltä. Mutta minua ei nyt voisi vähempää kiinnostaa. Hän ei vaan vielä tunne minua. Hän ei tajua, että olen ystävällinen ja puhelias ihan kaverinakin. Suuntaan siis loistavan viikonlopun jäljiltä kotiin, jossa vielä jaksan valvoa hetken ennen kuin nukahdan kohti rauhallista sunnuntaita. 

Sunnuntaiaamuna herätessäni yksin sohvalta oloni on hetken aikaa epävarma. Kelaan päässäni kaikkea mitä viikonloppuna on tapahtunut. Olen vähän hämmentynyt siitä, että olisiko minun pitänyt tavata Nino, joka oli minuun yhteydessä koko lauantain ajan. Ja miten minun pitäisi suhtautua Javierin yhteydenottoon. Ja tapaammekohan me vielä Mikan kanssa? Hetken aikaa järjestelen ajatuksiani ja päädyn siihen, että kaikki sujui juuri niinkuin pitkin. Ei minulla ole ollut mitään tarvetta tai syytä lähteä yökylään Ninolle. Minähän olen nyt innostunut Mikasta. Enkö voi rauhassa odotella, että tapaammeko me uudelleen. Sitten jos se ei toteudu niin voin keskittyä taas muuhun. Vilkaisen puhelintani ja siellä on lukuisia puheluita ja viestejä eri ystäviltä. Jukka kyselee aamuviideltä, että missä menen. Simo on kertonut lähteneensä myös kotiin. Ile ehdottaa, että jatketaan hauskanpitoa heti ensi viikolla. Ja puhelimessani välkkyy viesti Javierilta. En ole edellisiltana virittänyt hänen kanssaan keskustelua yhtään pidemmälle. Ja nyt hän tahtoo jatkaa vielä eilisen huumorivideon kommentoimista. Jotain ihan turhaa. Ei mitään asiaa. Mutta hän ajattelee minua. Hän ei ollut niin humalassa eilen, että katuisi yhteydenottoaan. Vaan haluaa jatkaa keskustelua. Nytkö meillä on meneillään se vuoronvaihto, jossa minä viimein pääsen yli hänen ajattelustaan ja olen vihdoinkin valmis innostumaan jostain uudesta henkilöstä (kuka ikinä se sitten olisikaan), ja hän on vuorostaan tajunnut että mitä menetti. Läpsystä vaihto! Ei se minua haittaa, ja tunnen helpotusta siitä, ettei Javierin yhteydenotto saa minussa aikaan mitään sen kummempaa tunnereaktiota. Vastaan hänelle neutraalin iloisesti kyselemättä mitään jatkokysymyksiä. Lähetän hänelle hauskan kuvan aamupalastani ja vitsailemme parin viestin verran. Ja siinä se. Hän ajattelee minua. Ehkä enemmän kuin minä häntä. Vihdoinkin. Mutta minä haluan ajatella jotain ihan muuta. Viimeinkin kun olen pienen hetken saanut tuntea tyytyväisyyttä ja kiireettömyyttä ilman häntä, niin en halua riskeerata sitä ollenkaan aloittamalla mitään turhia ajatusleikkejä. Ei se johtaisi mihinkään hyvään kuitenkaan! BLING. Aiemmin sairaana ollut kiva tinderi, joka minun piti tavata ennen Mikaa, ehdottaa treffejä. En jaksa miettiä sitä vielä. Katsotaan alkuviikosta. Kaikki on hyvin. Olen innoissani Mikasta. Ja jos ei se onnistu, niin ei sitten. Ainakin taas kerran sain todistuksen siitä, että minulla on mahdollisuus tavata ja tutustua näihin upeisiin ihmisiin. Minulla on mahdollisuus ihastua tulisesti. Löytää sielunkumppanini. Minulla ei ole mitään syytä olla epätoivoinen ja palata kenenkään eksän luokse. Minulla ei ole mitään syytä kiirehtiä minnekään. Paitsi ehkä päiväunille ja jumppailemaan.