Virran vietävänä

Olen pystynyt pitämään yllä - tai vastaanottamaan - hyvää virettä nyt lähes parin viikon ajan. Mutta kun Javier aloittaa keskustelun maanantaina, kolmantena päivänä peräkkäin, niin pelkään sen kohta pakottavan minut jossitteluihin, joihin en halua langeta. Olen työpäivän jälkeen käpertynyt sohvalle ihan vain pikkuhetkeksi. Olen asettanut ajastimen neljänkymmenenviiden minuutin päähän, jotta en vahingossa ylinuku ja tule pöhnäiseksi. Olen vetänyt pörröisen torkkuviltin korviin ja laittanut televisiosta äänet hiljaiselle (en sammuta teeveetä, ettei päiväunet ole liian vakavastiotettavat), ja kissa on kääräytynyt kehräämään omituiseen asentoon kylkeni päälle. Ja tietysti maailmankaikkeus vaistoaa heti, kun alan vaipua ihanaan horrokseen, kun puhelin alkaa piippailla sohvannurkalla. Pakko vilkaista. Ensimmäisen viestin lähettää Santiago. Hän on hauska ja mukava. Jos kiroilisin epäspontaanisti, niin kiroaisin nyt mielessäni taas sitä, miten mahtava tyyppi hän selkeästi on. Ja miten ärsyttävää on, että annan pituuseromme (tai sen puutteen), vaikuttaa omiin tunteisiini. Hän sanoo suoraan, että tahtoisi nähdä tällä viikolla. Olen iloinen. Olen kiitollinen. Mutta en tiedä mitä tehdä hänen suhteensa. Olemme vaihtaneet pari neutraalia viestiä Mikan kanssa, mutta kumpikaan ei ole vielä ehdottanut uutta tapaamista. Hän vaikuttaa tosi kunnolliselta ja rauhalliselta näissä asioissa. Mutta myös hyvin valikoivalta ja tarkalta. Vähän pelkään, että hänellä on liikaa laadukasta valinnanvaraa, mikä heikentää kaikin tavoin mahdollisuuksiamme. Mutta on minullakin valinnanvaraa. Katson tilannetta rauhassa pari päivää ja sitten todennäköisesti ehdotan suoraan tapaamista. Mutta pitäisikö minun sillä aikaa tavata Santi ja katsoa miltä se tuntuu? On niin koukuttavaa, kun toinen vilpittömästi pitää minusta. Se tuntuu hyvältä ja parantavalta. Ja helpolta ja turvalliselta. Mutta ei se ole aina oikea tie. Aika harvoin helpoin tie on oikea. Siksi kai minun pitäisi lakata yrittämästä tykästyä johonkin vain siksi, että se olisi minulle helpompaa. Ja sitten viestin lähettää Javier. Taas kerran. Tällä kertaa kyse ei ole vitsistä, vaan politiikkauutisista. Olen kuunnellut hänen mielipiteitään ja oppituntejaan kotimaansa poliittisesta tilanteesta ja historiasta tuntikaupalla. Mutta nyt minun ei tarvitse. Ei, en ole lukenut näitä uutisia. Eikä kauheasti kiinnosta. Jos välitän jostain ihmisestä, ja haluan olla hänen kanssaan, niin tietysti haluan tutustua aiheisiin, jotka eivät ole lähellä sydäntäni. Mutta nyt minun ei tarvitse tehdä niin. 

Kommentoin Javierin uutisjuttuja lyhyesti. Ja minua ärsyttää se, että hän ottaa minuun yhteyttä ilman mitään oikeaa asiaa. Hän on ajatellut minua. Hän on lähestynyt minua huumorilla ja uutisilla ensimmäistä kertaa viikkokausiin. Kenties hän yrittää potkia palloja minun nurkkaani ja saada minut tekemään aloitteen henkilökohtaisella tasolla. Ehkä hän on miettinyt jo valmiiksi mitä sanoisi, jos kysyisin, että mitä kuuluu. Mutten kysy. Vaihtelemme useita merkityksettömiä viestejä, ja ehkä Javier pettyy, kun en olekaan enää niin kiinnostunut siitä, miten hänen kotimaassaan on äänestetty. Tai siitä millainen mellakka siellä oli joskus viime vuonna. Enkä ota puheeksi sitä miten vaikea eromme on minulle ollut. Tai sitä, että ehkä ikävöisin häntä. Keskustelu loppuu merkityksettömänä. Mutta minua ärsyttää se, että taas oli astetta lähempänä, etten alkanut kysellä hänen kuulumisiaan. Ehkä ensi kerralla jo lankean! Ja mitä henkilökohtaisemmalla tasolla keskustelumme on, sitä helpommin kaikki tunteet voivat nousta pintaan. Tällä kertaa kuitenkin selvisin. BLING. Kuka muu koittaa herätellä vanhoja tunnemuistojani? Yllätyksekseni se on Ricky. Pitkästä aikaa Ricky ottaa minuun yhteyttä. Ja kysyy heti, että haluaisinko yrittää uudelleen. Ensireaktioni on, etten todellakaan katsele taaksepäin. Jos en anna mitään siimaa Javierillle, niin en kai voi sitä Rickyllekään tehdä! Vastaan, etten halua palata mihinkään menneeseen. Ja Ricky sanoo vieläkin rakastavansa minua. Noin. Nämä on niitä taikasanoja huumorikuvien ja uutislinkkien yläpuolella, jotka jopa saattavat saada jonkin reaktion aikaan. Voi miten helppo olisi vain sanoa kyllä ja mennä sinne kainaloon. Siellähän minä viimeksi olen ollut. Silloin joskus kauan sitten. Siinä taas yhden sanan päässä olisi helppoa rakkautta. Kumma kyllä Ricky herättää minussa enemmän tunteita kuin Javier. Hän on sentään suora ja sanoo mitä ajattelee. Kun Javier tuskailee uutistensa kanssa, eikä osaa kommunikoida ollenkaan. Se on minusta luotaantyöntävän raskasta ja vaivalloista. Vastedes voin olla ihmisten kanssa, jotka osaavat keskustella aidosti! 

Siispä luovutan maanantaina päiväunien suhteen ja siirryn suoraan jumppaohjelman pariin. Siinä samalla vastailen vielä edellämainittujen miesten viesteihin ja syön viimeisen rivin tummaa suklaata kaapista löytyvästä levystä. Päätän, etten osta mitään herkkuja kotiin nyt vähään aikaan. Vatsa tuntuu kauhean turvonneelta, ja halu saada itseni hyvään kuntoon on kova. Ehkä lisääntynyt viljojen syöminen on aiheuttanut tämän kuplivan ilmapallo-olon. Puuro on aika vaivaton ja terveellinen vaihtoehto, kun tekee vain mieli syödä jotain. Mutta tähän asti minusta tuntuu, että se vain lisää näläntunnetta. Vaikka Javierin ja Rickyn yhteydenotot ovat olleet tosi yllättäviä niin ne eivät pilaa maanantai-iltaani. Pystyn keskittymään hyvin illan ohjelmatarjontaan venyttelyn ohessa. Ja kuuntelemaan Manuelin vihjailuita siitä, kuinka hän kaipaisi leffaseuraa. Ymmärrän, Manu! Tätä on ilmassa. Yhtäkkiä syksy on aiheuttanut sen, että kaikenmaailman tinderit ja eksät ovat nostalgisissa tunnelmissaan etsimässä seuraa leffailtoihin. Yhtäkkiä Javierilla on tarve jakaa juttujaan. Yhtäkkiä Ricky muistaa taas rakastavansa minua. Yhtäkkiä uusi tinderi on parantunut ja tahtookin lähteä viettämään viininmaisteluiltaa. Ja kutsuja satelee sinne tänne. Mutta ei se minua haittaa. Minullahan on ihan sama fiilis. Nukun yön aika hyvin. Ja tiistaina en taaskaan muista pitkään aikaan että on tiistai. Ehdin tehdä helposti vartin aamuvenyttelyohjelman ennen töihin lähtöä. Nostelen käsiä ilmaan hengittäen ja kiitän jo ennakkoon hyvästä päivästä. Ja oloni on ihan hyvä. Silti aamupäivän aikana vilkuilen somessa Javieria ja Rickyä. Kysyn Rickyltä tarkemmin kuulumisia. Mutten Javierilta. Lähetän Ninolle viestin. Tunnustelen, että mitä minun oikein pitäisi ajatella ja tuntea. Minne minun pitäisi oikein mennä? Kenelle vastaan kyllä? En tosiaankaan tiedä. Jo huomisillalle minulla on kutsu tavata Santiago, sekä Ile ja muita ystäviä lasillisten parissa. Ehkä ensin illallinen Santin kanssa ja sitten drinkit ystävien parissa? Mutta Santiago on niin tulinen ja flirttaileva. Päätyisin ihan takuulla pussailemaan häntä jonnekin. Olisiko se väärin jos olen nyt innostunut Mikasta ja odottelen kärsivällisesti sitä että yhteydenpitomme tiivistyy? En tosiaankaan tiedä. Pitäisi kai mennä vain flown mukana, mutta se on vaikeaa, kun virta tuntuu vievän moneen eri suuntaan. 

Toisaalta ja toisaalta ja toisaalta. Taas minusta tuntuu siltä, että voin olla montaa eri mieltä samaan aikaan. Voin tuntea monenlaisia tunteita samaa tai useampaa henkilöä kohtaan yhtäaikaisesti. Saatan vähän ikävöidä Rickyä ja kaivata hänen seuraansa. Saatan miettiä, että entä jos sittenkin olisi vain paras turvautua vanhaan tuttuun henkilöön, josta tiedän kaiken tärkeimmän. Mutta samalla olen sitä mieltä, ettei taaksepäin kannata lähteä. Miten se voisi olla oikea suunta? Jos meidät olisi tarkoitettu yhteen, niin eikö se olisi jo toiminut viime kerralla? Muttei se ole niin yksinkertaista. Samaan aikaan haluan äkkiä läheisyyttä ja hellyyttä ja rakkautta. Ja samalla minusta tuntuu että voin rauhassa odotella ja katsoa mitä tapahtuu tekemättä itse paljoakaan. Mutta ainakin minusta nyt tuntuu hieman varmemmin siltä, että tiedän mitä haluan. Tai tiedän mitä en halua. Ja pienikin innostukseni kaveriporukan Ileä tai Jamia kohtaan on laimentunut. En koe, että minulla voisi olla sellaista yhteistä tulevaisuutta näiden henkilöiden kanssa, kuin mitä oikeasti haluan. Vaikka osaan pitää rennosti hauskaa millaisessa tilanteessa tahansa, niin tulevaisuutta ajatellen en usko sen olevan se minulle ominaisin ympäristöni. Ehkä minä kuulun siemailemaan kallista viiniä hienoon ravintolaan kohteliaan miehen avatessa minulle ovet. Tykkään siitä näennäisen sivistyneestä ja hienosta ulkokuoresta, jonka takana voi sitten olla kaikki se aitous ja hulluus, jota rakastan. Ihana ilta Santiagon kanssa vahvisti tätä tunnetta. Minä arvostan toisessa sivistyneisyyttä ja tietämystä. Siihen minä ihastun. Ja siitä haluan pitää kiinni. Olen helpottunut, etten ole useista tilaisuuksista huolimatta niin sanotusti sortunut ajautumaan kenenkään kaveriporukan tyypin sänkyyn. Se harmittaisi ja kaduttaisi minua nyt. Olen onnistunut pitämään tasostani kiinni. Erottelemaan lähes rajattoman hauskanpidon ja nämä rennot kaverit, ja sen mitä haluan tuleviasuudeltani. Tämä juhlahumu on vain yksi sinkkuuteen kuuluva vaihe, jota joskus tulevaisuudessa voin muistella hymyillen. Ja tietysti aion pitää nämä ystävät ystävinäni ja tavata heitä aina tilaisuuksien tullen. Mutta se ei ole se, mihin suuntaan haluan ohjata elämääni enää enempää.