Ce sera sera

Pitkästä aikaa sekoilen ihan kunnolla yöllä. Herään ensin siihen, että näen Ilen nukkuvan vieressäni sängyssäni ja hänellä on kädessään läpinäkyvään muovikääreeseen paketoitu ruusu. Istun siinä sängyllä silmät auki, eikä minulla ole pienintä epäilystäkään, etteikö Ile olisi siinä. Pystyn liikkumaan ihan normaalisti. Tila on jonkinlainen valveuni tai unihalvaus ilman sitä halvausta. Siinä keskellä yötä ihan tosissani ajattelen, että voi ei! Olen taas unohtanut, että kutsuin ystävät kylään ja sitten olen nukahtanut kesken kaiken. Ja nyt Ile-raukka on joutunut jäämään yöksi, kun ei ole saanut minua hereille! Minua usein näinä hetkinä hävettää, että olen nuhjuisessa yöpaidassa. Ja miten olenkaan voinut olla näin huono emäntä vieraillani. Sitten kuulen keskustelua parvekkeen ikkunasta ja tajuan, että Aku ja pari muuta kaveria on vielä hereillä luonani! Alan heti ajatella, että menenkö nopeasti vaihtamaan vaatteet ja katsomaan, että vessa on ihan puhdas. Sitten kuin sormea napsauttamalla tajuankin, että minä höpsö olenkin ihan yksin kotona. Ja jatkan rauhallisesti uniani. Sitten taas herään vähän myöhemmin (päästyäni johonkin tiettyyn unisyvyyteen?) ja näen ja kuulen vieraita luonani, ja vedän yöpaitaa paremmin päälleni ja taivastelen punastuneena, että näkiköhän joku että nukun ilman alushousuja! Joskus en tunnista omaa kotiani, vaan näen olevani hotellihuoneessa tai jossain aivan muualla. On hauskaa, kun ihan selkeästi kokee olevansa lomamatkalla jossain eksoottisessa paikassa meren pauhatessa ulkona ulkona ja palmujen huojuessa ikkunoiden ulkopuolella. Saatan nousta sängystä ja kävellä ympäriinsä pukeutumaan tai laittamaan valoja päälle ennen kuin havahdun hereille. Yhden kerran tilanne on ollut aavistuksen verran pelottava, kun Javier istui luonani sohvalla ja kuulin selkeästi hänen puhuvan minulle. Se on noissa hetkissä ihan normaalia, kun uni on päällä. Ääni kuuluu ihan selkeästi. Mutta tuona kertana muistaakseni nousin ylös kävelläkseni Javierin luokse, ja kuulin hänen siitä ihan läheltä kysyvän minulta jotain, kun samaan aikaan havahdun todellisuuteen enkä näe ketään missään. Se pienen pieni hetki siinä välissä tuntui pelottavalta, kun tajuan kaiken olleen vain unta ja havahdun hereille, mutta silti vielä kuulen hänen äänensä ihan selvästi vieressäni. Olen tosi onnekas, kun nämä uniseikkailuni eivät ole koskaan olleet tämän pelottavampia.

Olemme keskiviikkona jatkaneet Santin kanssa viestittelyä sen jälkeen, kun olen päättänyt varmistaa, etteihän hänellä ole puolisoa kotimaassaan. Onhan se kaukaa haettu typerä ajatus. Mutta silti täysin realistinen. Olen törmännyt useisiin varattuihin miehiin tinderissä. Mutta onneksi useimmat heistä tuovat sen ilmi heti keskustelun alettua. En ole koskaan ikinä tuntenut minkäänlaista tarvetta sekaantua varattuihin miehiin. Ollessamme teini-ikäisiä eräällä nätillä tyttökaverillani oli tapana testata omaa viehätysvoimaansa viettelemällä useat ystäviensä poikaystävät. Tuleeko se tarpeesta osoittaa olevansa halutumpi kuin muut? Todistaa, että mies valitsisi hänet toisen sijaan jos vain voisi? En tiedä, mutta ainakaan tässä iässä aikuisena, en näe moisessa touhussa mitään mieltä. En edes vaikka vaimolta olisi lupa. Hyh, sitäkö Javier olisi halunnut alkaa kanssani tekemään! Olla tinderissä ja aloittaa keskusteluja kauniiden naisten kanssa kertoen, että hän elää avoimessa suhteessa, mutta voisi kutsua heidät kylään, kun minä en ole paikalla. Ei todellakaan. Ei käy. Onneksi en asettanut itseäni sellaiseen asemaan hänen kanssaan. Muuten en ehkä olisi tavannut ketään näistä uusista ihmisistä. En olisi tutustunut Santiagoon, joka on jo ainakin hetkeksi vienyt jalat altani. Jännittävää, että yhtäkkiä taas elämääni on tullut uusi mainio ihminen, enkä voi yhtään tietää, onko hän mukana menossa vielä viikon tai vuoden kuluttua. Mies, joka yllätyksekseni jatkaa vielä viestittelyä kanssani sovittuamme treffit viikonlopulle, ja toteaa pyytämättä, ettei hän ole koskaan ollut pettäjätyyppiä (jes!) ja kokee itsestäänselväksi rehellisyyden parisuhteessa (hän puhuu parisuhteesta!). Minua hymyilyttää, kun kävelen ruokakaupan kautta töistä kotiin, ja siitä tapaamaan Elinaa tutulle juoruhetkelle punaviinilasillisten ääreen. Oloni on leijailevan tyytyväinen, koska juuri nyt kaikki on aika hyvin. Ehkäpä juuri tämän ihmisen kanssa me saadaan keskusteltua asioista avoimesti ja nopeasti selvitettyä, että haluammeko samoja asioita lähitulevaisuudelta. Minusta tuntuu, etten Santin kanssa ajaudu samanlaiseen jopa vuosia kestävään epätietoisuuden ja jossittelun limboon, missä olen ollut Ronin ja Javierin kanssa. En voi tietää haluammeko me olla yhdessä muutamien onnistuneiden treffien lisäksi. Mutta ainakin minusta tuntuu siltä, että asiat ratkeavat suuntaan tai toiseen helpommin kuin tähän asti muiden kanssa. Joko hän on ihana pikkuromanssi, tai sitten jotain enemmän tai vähemmän. Mutta tänään tyydyn tähän tilanteeseen.