Ja yhtäkkiä kaikki muuttuu

Se tunne, kun yhtäkkiä syy hymyyn torstaiaamuna ei olekaan se, että sattuu vain olemaan ahdistuksesta vapaa hetki. Vaan (lisäksi!) se, kun on pitkästä aikaa niitä oikeita perhosia vatsassa. Kun saa heti aamulla toiselta turhan viestin, ihan vain siksi, että voi toivottaa huomenta. Kun edellisillan miettiminen hymyilyttää väkisinkin. Ja kun huomisillalle sovitut kolmannet treffit kutkuttavat vatsanpohjaa. Näin se käy! Minut on käännytetty. Yllättäen sillä, että Santiago ei olekaan minua pidempi, ei tunnu enää olevan suurta merkitystä. Ehkä se ihan vähän pyörähtää mielessäni, kun kävelemme vierekkäin ulkona kauheassa tuulessa. Mutta vain ihan vähän. Santi on juuri tullut minua vastaan kotinsa viereiselle pysäkille ihan pyytämättä. Komeana ja hymyileväisenä. Joten en voi valittaa. Hän on yksi niistä harvoista miehistä, jotka eivät heti oleta minun vain ilmaantuvan suoraan ovensa taakse ensimmäistä kertaa. Kävelemme yhdessä Santiagon asuintalolle puhuen säästä ja työpäivistämme. Hän avaa oven porraskäytävään ja astuu sivuun. Odottaa, että naapurin rouva sekä minä astumme ensin sisään uuteen, kauniisti valaistuun rappukäytävään. Kaikuva ja korkea hallitila tuntuu ihan museolta. Santi on täysi herrasmies sellaisella söpöllä tavalla. Ahtaudumme monen naapurin kanssa samaan hissiin, ja tuntuu hauskalta kun hän aloittaa luontevasti small talkin. Naapurit vastailevat hymyillen. Oloni on iloinen. Ja jotenkin tunnen itseni onnekkaaksi. Hyvä itsetunto huokuu hänestä läpi. Ja se on puoleensavetävää. Santin asunto on kaunis ja pelkistetty. Pienestä, mutta silti avarasta asunnosta on kivat näköalat ulos. Nauramme, kun ulkona repeää järkyttävä kaatosade juuri kun olemme astuneet sisään asuntoon. Täpärästi selvittiin! Ojennan Santille mukanani tuoman punaviinipullon. Se on samaa sarjaa, kuin minun ja Ronin lempiviini, mutta astetta parempi. Tietysti tuon mukanani jotain, kun saavun vierailulle toisen kotiin ensikertaa, selitän yllättyneelle Santille. Rupattelemme koko ajan iloisina kulttuurieroistamme ja musiikista samalla kun Santi asettelee esille juustoja. Hän kertoo lahjaksi saamastaan leikkuulaudasta. Ja minä kuuntelen kiinnostuneena. Kommentoin hänen asuntonsa yksityiskohtia, ja pohdimme minkälaista taidetta olisi kiva laittaa seinille. Istumme baaripöydän ääreen maistelemaan juustoja ja viiniä. Ja oloni on kotoisa. Siinä nauraen jutellessamme minua vähän harmittaa, että olen luvannut lähteä vielä illemmalla tapaamaan Ileä ja muita ystäviä. Mutta nämä on vasta toiset treffit! Ehkä on ihan hyvä, ettei heti jäädä yökylään. Ei vaikka haluaisi.

Keskustelun lomassa Santi asettaa välillä kätensä reidelleni. Se tuntuu niin kivalta. Kun siirrymme sohvalle, hän nojautuu suutelemaan minua. Kipinät ovat melkein silminnähtävät. Tunnen itseni ihan teini-ikäiseksi tytöksi joka pussailee ekaa poikaystävää. Sanon jotain sen suuntaista ääneenkin ja nauramme ujoina. Intohimo huokuu Santista läpi. Tai ehkä se johtuu meistä. Santi on puhelias, fiksu ja hauska. Mitä enempää voin toivoa. Hän on söpö tai komea tai molempia. Hänellä on arvostettava työpaikka. Hän on taiteellinen. Tumma siisti parransänki peittää hänen kasvonsa juuri oikealla tavalla. Ja iloiset silmät. Ja kun hän koskettaa minua niin sähkövirta kulkee lävitseni. Voisimme uppoutua suutelemaan toisiamme minuuteiksi. Ja niin teemmekin. Tätä kihelmöivää fiilistä en ole kokenut pitkään aikaan. Sitä, kun aletaan ihastua toisiimme, eikä malteta odottaa, että päästään tekemään toistemme kanssa ihan kaikki. Ja se tuntuu tajuttoman kiihottavalta. Välillä jatkamme luontevasti keskustelua ja nautimme viinistä. Ja sitten taas Santi työntää minut hellästi nojaamaan sohvan käsinojaa vasten ja suutelee kaulaani. Haistelee hiuksiani. Laittaa kätensä hiuksiini ja vetää kasvoni itseensä päin. Olen ihan mukana tässä kaikessa. Silitän hänen selkäänsä ja hengitän vasten hänen hyvältä tuoksuvaa niskaansa. Välillä pysähdymme hengittämättä aloillemme, kun tuntuu niin kivalta. Puhelimeni piippailee, kun kaverit odottelevat minua seuraansa. Ja minä toivon, että tämä viimeinen tunti Santiagon luona venyisi mahdollisimman pitkäksi. Myös Santiagon puhelin vilkahtaa tinderviestistä, mutta koitan olla välittämättä siitä. Olemme taas antautuneet pussailemaan toisiamme, kun Santi nostaa minut syliinsä ja kantaa sänkyyn. Kikatan hänen sylissään. Sänky on suuri ja pedattu nätisti. Santi nojautuu päälleni ja kieriskelemme sängyssä kiinni toisissamme nauttien fiiliksestä. Jossain vaiheessa hän laittaa kätensä paitani alle ja avaa rintaliivini. Pussailee vatsaani sitä mukaa kun nostaa paitaa. Se vaan tuntuu niin hyvältä ja oikealta, että vaikka vähän toppuuttelen häntä, niin samalla vain haluaisin heti kaiken. Kun hän suutelee rintojani kysyn, että onko tämä nyt se kuuluisa kakkospesä. Santi nauraa jutuilleni ja sanoo, että olen ujo. Ja totean, että haluankin vähän olla. Makoilemme toistemme sylissä sängyssä. Olen vitsaillen sanonut, että housut pysyvät sitten päällä. Ja se ei haittaa Santia. Hän hivelee ihoani ja koskettelemme toisiamme. Joo ihan vähän vaatteiden päältä ja ihan vähän alta. Huomaan, että Santilla on aihetta hyvään itseluottamukseen olla niin kiihkeä. En melkein haluaisi odottaa. Mutta silti olen vastentahtoisesti tyytyväinen siitä, että kohta minun täytyy lähteä. Siitä, että meidän on pakko odottaa. Santi kuiskaa korvaani, että tässä on hyvä olla. Nyökkäilen hymyillen. Hän kysyy, että milloin nähdään seuraavan kerran. Ja minä sanon, että perjantaina. 

Kaikki tuntuu niin luonnolliselta. Kysyn, että mitä hän tahtoisi tehdä kun seuraavan kerran tapaamme. Siinä suunnittelemme seuraavaa kivaa iltaa kuin mikäkin vanha pariskunta. Emme vielä lyö lukkoon muuta tekemistä, kuin Santin luokse saapumisen. Hän varmistaa, ettei kai minulla ole lauantaina aikaista herätystä. Ei ole! Tunnelma on täydellinen. Minua harmittaa, että joudun lähtemään. Etten voi jäädä heti yöksi (vaikka minulla sitten onkin ihan kauhean hauskaa kavereiden kanssa, ennenkuin suuntaan kotiin nukkumaan). Mutta se on parempi näin. Koska nyt melkein pakahdun odotellessa huomista iltaa. Koska tiedän, että jos pääsemme vähääkään samaan vireeseen kuin keskiviikkona, niin luvassa on uskomatonta ilotulitusta. Eikä minua edes haittaa pitää odotuksia korkealla! Olen ihastunut. Täysin yllättäen. Ja kouriintuntuvasti. Tuntuu ihanalta ja vähän pelottavalta. En tunne häntä kovin hyvin, joten mikä tahansa voi vielä muuttua. Pienikin asia voi romuttaa nämä tunteet. Mutta enkö voi nauttia tästä niin kauan kun se kestää! Mitä jos törmäsinkin sielunkumppaniini nyt, kun sitä vähiten odotin. Kun melkein ajattelin, etten tapaisi häntä enää lainkaan. Nyt tietysti pelottaa, että tämä kostautuu minulle. Että hänen mielenkiintonsa lopahtaa. Tai että hän hakeekin vain hetken huumaa. Mutta nyt tuntuu siltä, että riski on otettava. Ja sitä paitsi minun deittiprofiilissani lukee hyvin selkeästi, että olen tosimielellä liikenteessä. Kai hän sen muistaa. Jännittää. En malttaisi odottaa. Haluan viestiä hänelle jotain kivaa! Ja viestinkin. Koska huvittaa. Tunnustelen innoissani miltä minusta tuntuu. Haluaisin säilöä tämän olotilan purkkiin, jotta jatkossa, jos tämä juttu menee pieleen, muistaisin miltä tapailun pitää tuntua. Enkä tyytyisi vähempään. Pitää tuntua siltä, että sydän pakahtuu. Tekee mieli pitää yhteyttä toiseen ilman mitään asiaa. Haluaa nähdä toisen mahdollisimman pian. Kosketuksessa pitää olla sähköä.