...

Aku on viimeisessä viestissään maanantai-iltana toivottanut jo valmiiksi minulle loistavaa aamua seuraavaan päivään. Ja kerta kaikkisesti se on kirjaimellisesti sanoen loistava. Verhot avatessa silmiin pistävästi loistava aurinko saa heti kaikki energiat liikeelle. Onneksi tajuan tarkistaa pakkasasteet, jotten ihan heittäydy kevääseen. Mutta aurinko lämmittää jo niin paljon, ettei työmatkalla ehdi tulla kylmä ollenkaan. Olemme vaihdelleet Akun kanssa ystävällismielisiä viestejä lähes joka päivä. Siitä huolimatta, että lähtiessäni kotiin Simon luota viikonloppuna olen kieltäytynyt jatkamasta aamuani Akun seurassa, enkä edes huolinut häntä kanssani samaan taksiin. Olen taas koko viikonlopun ajan pitänyt huolta siitä ettei kukaan istu kiinni minuun ja vahingossa aseta kättään päälleni. Olen kieltäytynyt hierontatarjouksista, vaikka selkäni on ollut kipeä, koska en halua, että kukaan koskee minuun ja kuvittelee välillemme jotain kipinöitä, joita ei ole olemassa. Eli ainakaan itse en anna millekään kuvitteluille edelleenkään mitään tilaa. Joten kaikki on ennallaan. Olen täynnä energiaa ja positiivista mieltä, joten kun Jukka ehdottaa tulevansa kylään uudelleen, niin en kiellä häntä tulemasta. En ole kuullut mitään Javierista, joten täytyy kai antaa nyt ajatuksen tapaamisestamme olla. En saa innostaa itseäni liikaa hänen suhteensa. En voi ehdottaa tapaamista nyt jos hän on innoissaan jonkun toisen tapaamisesta. Siihen ei ylpeyteni taaskaan taivu. Enkä saa antaa pettymykselle valtaa, kun hän ei sitä ehdota ja vaikuttaa vaisulta. Vaikka nyt on myönnettävä se pieni inhottava olo vatsanpohjassa kun ajattelen hänen viettävän aikaansa toisen kanssa. Se siitä aikuismaisen etäisestä suhtautumisesta suhteeseemme. Mutta ei se fiilistäni alenna! Ainakaan kauheasti. Viestittely ystävien kanssa saa oloni piristymään ja toiveikkaaksi koskien tulevia vapaapäiviä. Vaihdan myös pari sanaa Rickyn kanssa, joka on myös tarkoituksellisen etäinen. Hän yrittää varmaan tosissaan unohtaa minut ja keksiä muuta ajateltavaa. Aina tällaisessa tilanteessa ihminen päivittelee someaan ja usein muuttaa ulkonäköään. Ja niin on myös Ricky tehnyt ahkerasti. Minäkin olen sortunut siihen joskus. En välttämättä mihinkään kampaamokäyntiin, mutta olen jälkikäteen huomannut miten jollain somejulkaisulla kai olen koittanut todistella itselleni että elämä jatkuu. Ja niin se on jatkunut. 

Silti huomaan taas käyväni somessa tuijottelemassa sitä Javierin vihreää palloa ja toivoisin näkeväni ne kolme pomppivaa pistettä... mutta en läheskään niin pakkomielteiseti kuin silloin joskus kauan sitten. Nyt tämä haaveiluni on positiivista. Tunnen miten valta on omissa käsissäni. Olen vain nyt päättänyt olla käyttämättä sitä. Voisin milloin vain sanoa hänelle jotain. Mutten halua riittävästi. Ja se on hyvä se. Koska osaan hahmottaa tilanteemme realiteetit. Arvasin että tämä uudelleentunteilun riski on olemassa, kun taas olemme viettäneet yhdessä aikaa. Otin sen riskin tietoisesti. Joten saan nyt vähän kärsiä ansioni mukaisesti. Ohimennen mietin Karria, jonka voisin kutsua luokseni joku ilta. Se olisi uutta ja jännittävää! Mutta en taaskaan halua lyödä lukkoon mitään vielä. Ehtiihän sitä. Sitä paitsi tänään pitää keskittyä Jukan kyläilyyn. Olen varmistanut että kyse on vain kaverillisesta vierailusta, koska hän välttämättä tahtoo tulla auttamaan tuossa jossain jutussa mikä vaatii poran käyttöä. Ja lupaan tarjota jotain välipalaa palkkioksi. Ja totean, että sukulaiseni saattaa sitten myöhemmin tulla käymään, ettei hän vain saa päähänsä mitään typeriä ajatuksia. On sitä paitsi ihan kiva saada joku kylään, koska oikeastaan viihdyn itseni luona aika hyvin. Yhtäkkiä mieleeni tupsahtaa taas Dim. Päivällä kävellessäni lounaalle taskustani kuului tekstiviestin ääni. Eikä kovinkaan moni Dimin lisäksi lähettele tekstiviestejä. Täysin refleksinomaisesti käteni on pujahtanut pikavauhtia taskuuni toiveikkaana siitä, että se olisi hän. Mutta ei se tietenkään ole. Se on vain joku puhelinliittymän turhakemainos. Mutta en edes pety tuntuvasti. Javierilla on minuun nyt paljon suurempi tunnevaikutus kuin Dimillä. Mutta sekin on aika vaisu vielä tällä hetkellä. On uutta ja kivaa, etten huutavan tuskaisesti tarvitse jotakuta. Pystyn nauttimaan ystävistäni ja omasta ajastani aika hyvin ilman että ihan jatkuvasti jossittelen mielessäni miesasioita. Pystyn myöntämään, että minulla on jotain tunteita ja tahattomia toiveita Javieria kohtaan, muttei minun tarvitse peitellä sitä jollain toisella ihmisellä. Voin vain olla rauhassa ja katsoa mitä tapahtuu. Ja jos tulee liian ikävä niin osaan varmasti tehdä asialle jotain. Nyt voin vain olla.