Netflix & Chill

Selviydyn torstaista epävakaisiin olosuhteisiin nähden suhteellisen kivuttomasti. Syön jääkaapista jotain jämäruokia tuntien itseni hirvittävän ekologiseksi uhrautujaksi. Tapaan perhettäni, ja katson komediasarjaa netflixistä. Sekä juttelen Javierin kanssa! Kuten olen uumoillutkin niin alkuillasta hän aloittaa keskustelun kanssani vieden jutunaiheen nopeasti tapaamiseemme. Hänellä ei ole vielä mitään viikonloppusuunnitelmia, ja hän ehdottaa suoraan kahdella sanalla Black Mirror? Ihan samallailla kun Manuel aina ehdottaa (tai ehdotti) meidän keskenjäänyttä lempisarjaamme. Voi miten monenlaisia merkityksiä näiden sarjojen nimet ovatkaan saaneet! Black Mirror? Eli jutellaanko mukavia ja juodaan pari lasillista viiniä ja poltetaan jointti. Sitten hiprakassa laitetaan netflixistä uusi jakso pyörimään, jonka puolivälin tienoilla heitetään toistemme vaatteet pois ja unohdetaan koko ohjelma ainakin tunniksi. Sitten palataan television ääreen, kun kolmas jakso on pyörimässä ruudussa automaatiolla. Ja sitten kelataan taas siihen ekan jakson puoliväliin ja kehutaan miten hyvästä ohjelmasta onkaan kyse. Olen monta kertaa viettänyt tällaisia Netflix & Chill -iltoja siten, että olen jälkikäteen katsonut jaksot uudelleen jonkun toisen kanssa tai itsekseni. Ja joutunut toteamaan etten tosiaankaan ole seurannut ohjelmaa aikaisemmin. Mutta mitäs siitä? On paljon helpompi ehdottaa toiselle lempisarjan katselua kuin treffejä. Kun tietää, että toinen haluaa katsoa sitä sarjaa joka tapauksessa, niin on kiva ehdottaa jotain mistä toinen takuulla pitää. Eikä riskillä kysy, että haluatko sä nähdä mut. Jokin pieni virevirhe on päässyt ehkä syntymään tämän kyseisen sarjan kohdalla, koska kuten olen aikaisemminkin maininnut, katsoimme sitä viime keväänä ahkerasti Harrin kanssa. Se oli silloin meidän sarja. Mutta kuten eivät biisit tai paikatkaan, niin eivät myöskään elokuvat tai sarjat saa leimaantua kehenkään tiettyyn henkilöön ja siten rajoittaa elämääni. Mitähän Harrille kuuluu? Hän oli tosi erikoinen välivaihe elämässäni. Normaali! Harmi ettei siitä tullut mitään. No, mutta siis. Vaikken nyt olekaan mitenkään tunteellisesti intoillut Javierista, niin suostun tapaamisehdotukseen empimättä. Kuten Dimille olen jo ehtinyt valittaa, niin olen oikeastikin halauksen tarpeessa. Haluan, että joku tuttu mies antaa minulle yksilöllistä huomiota ja täyttää hetkeksi hellyydenkaipuuni. Ja kuka olisi siihen määräaikaistehtävään parempi kandidaatti kuin Javier? Javier, jota aikanaan alunperin pidin pinnallisena ulkomaalaisena playerina, joka pyörittelee haaremiaan viattomista vaaleista suomalaisista naisista. Mutta joka onkin osoittautunut äärimmäisen säntilliseksi ja järkeväksi aikuiseksi mieheksi, joka on vain peitellyt omia traumojaan irtoseksin iloihin. Voi miten väärässä ensivaikutelmat voivatkaan olla! Minun ja rakkaan ystäväni ja vakaan rakastajani Javierin historia on pian kaksivuotinen. Ja kokonaisuudessaan ylöskirjattu.

Sovimme, että päätämme kumpana iltana näemme, kunhan nyt perjantaiaamuna Javier selvittelee pari työasiaansa kuntoon. Olen jännittynyt, koska tämä on ensimmäinen kerta, kun saan kutsua miehen luokseni uuteen asuntooni. Ja se kunnia tosiaankin kuuluu Javierille. Hänellä on erityinen asema deittihistoriassani. Kukaan muu ei ole pysynyt rinnallani paria vuotta siten, että olemme käyneet yhdessä läpi pientä vuoristorataa, ja silti onnistuneet ylläpitämään läheiset välit. Tiedämme, että meillä on jonkinlaisia tunteita toisiamme kohtaan, muttei mitään sellaista mikä pilaisi kaiken pohjalla olevan ystävyyden. Olemme järkeviä ihmisiä ja jos ajaudumme suhteeseen joidenkin toisten kanssa, niin tiedämme ettei se johdu siitä ettemmekö välittäisi toisistamme. Se vaan johtuu siitä, että kaipaamme tulevaisuudelta niin eri asioita. Minä en janoa minkäänlaista draamaa enää hänen suhteensa. Nykyään meidän ei tarvitse käydä läpi mitään vakavia asioita illanvietoissamme, vaan voimme keskittyä hauskanpitoon! Kaikki on sanottu, mitä pitää sanoa. Yhtäkkiä haluan selvittää, että kenet näistä miehistä olen tavannut ensimmäisenä ja menen katsomaan puhelimeni muistiosta löytyvää deittilistaa, jota aloin pitää ennen tätä blogia. Siellä on nimiä, jotka eivät herätä minussa mitään muistikuvia. Miehiä, jotka olen tavannut yksillä, mutten koskaan enää sen jälkeen missään. Ja ihan ensimmäinen niistä miehistä, joiden kanssa olen vieläkin tekemisissä on Manu. Ja seuraavana on Dim. Ja sitten tulee Nino, Ricky ja Javier. Kaikki saman kesän aikana. BLING. Ricky lähettää minulle neutraalin aamutoivotuskuvan. Onkohan hänellä ollut vaikeuksia olla viestimättä nyt pariin päivään mitään? Uskon niin. Olen leppynyt hänen suhteensa, joten vastaan gif-animaatiolla ja kommentoin jotain viikonloppuun liittyvää. BLING. Javier viestii, että tämä ilta sopisi hänelle hyvin. Jee, jännittävää! Lupaan hakea kaupasta jotain ruokaa, ja hän saisi saapua heti kun ehtii. Ruoanlaitto Javierille jännittää minua, koska hän on aina kritisoinut avoimesti kykyjäni keittiössä. Voisin aivan yhtä hyvin tilata sen pizzan. Mutta jostain syystä haluan, että viettäisimme sellaisen kotoisan illan luonani. Sellaisen jossa uunissa muhii hyvältätuoksuva ruoka. Mutta katsotaan. Jälkiruoaksi aion ehdottaa kannabiksella terästettyä teetä, koska olen ollut liian laiska leipomaan keksejä. Enkä edes tiedä osaisinko.

Olen yhtäkkiä innokkaan hyväntuulinen! Harkitsen uunilohta illalliseksi, mutta katson sitten ruokakaupassa minne intuitioni minut johtaa työpäivän jälkeen. Vaihdan pari iloista viestiä Rickyn kanssa päivän mittaan ja kyselen jopa Manulta oma-aloitteisesti kuulumisia. Sovin alustavasti tapaavani Simon ja Akun ja muut ystävät seuraavana päivänä, jotta tänään voin keskittyä Javieriin ilman, että puhelimeni soi koko illan. Haluan, että Javier viihtyy luonani. Että hän ilahtuu positiivisesti siitä, että kaikki näyttääkin olevan paikoillaan, vaikka olen valitellut kauheasti keskeneräisyyttä. Olen tarkoituksella jättänyt kertomatta, että olen saanut sisustettua pikkuruisen asuntoni kauniiksi, jotta hän luulisi tulevansa keskelle kaaosta. Todellisuudessa olen koko torstai-illan viikannut vaatteitani siisteihin pinoihin typeränmalliseen vaatekaappiin, ja testaillut mikä tarkasti valikoiduista sisutustekstiileistäni sopii mihinkin kohtaan. Olen pessyt kaikki astiat (puolityhjässä tiskikoneessa!) ja asetellut viinipulloni kauniisti esille. Varmistanut, että kun kotini oven avaa, niin ensivaikutelma on lämmin, siisti ja kutsuva. Ja kun astuu peremmälle, niin yllättyy positiivisesti siitä, miten niin pieneen tilaan onkaan saatu näin nätisti laitettua kaikki tarpeellinen, ja lisäksi vielä ripaus jotain persoonallista. Heh. No aina saa olla tavoitteita. Tiedän, että heti kun näen Javierin niin ilahdun ja pystyn keskittymään häneen. Hän on aina saanut minut unohtamaan Ronin ja muut huolet hetkeksi. Eikä se johdu siitä, että kyseessä on juuri Javier, vaan lähes kuka tahansa kiinnostava deitti toimisi varmasti samalla tavoin. Enkö viimeksikin tavatessani Dimiä stressannut välejäni Ronin kanssa, mutta silti onnistuin viettämään kivan illan? Kyllä. Käyn lukemassa tekstit ajalta ennen edellisvuoden vappua, jolloin vietimme hauskan illan yhdessä Dimin kanssa ja mieleeni vyöryy elävästi tuo Ronin jatkuva ailahtelu minun suhteeni. Se kuinka hän on edellisenä iltana rakastunut ja läheinen. Ja seuraavana aamuna julma ja kylmä. En ikävöi sitä yhtään. Minua loukkaa, että hän on kohdellut minua niin huonosti! Mutta samalla tiedän, kuinka paljon hän oikeasti on välittänyt minusta. Hän on toiminut syyntakeettomasti omien ongelmiensa ja epävarmuuksiensa uhrina. Uskon, että olen ollut hänelle liikaa. Roni on tavallaan ollut minuun rakastunut, mutta tiennyt, etten ole hänelle sopiva persoona, ja se on aiheuttanut hänellekin ristiriitaisia tunteita ja toimintamalleja. En ole ollut riittävän turvallinen ja varma. Vaan arvostellut häntä liian avoimesti. No, nyt kaikki on hyvin. Minua ilahduttaa se, että tuolloin Dim on vaikuttanut olevan minuun ihastunut. Se voidaan sytyttää uudelleen! Mutta sitä odotellessa keskityn johonkin ihan muuhun.