Pahin takana

Nyt on ensimmäinen hetki pitkään, pitkään aikaan, kun voin istuutua alas omalle pienelle lounastauolleni omaan pieneen lempikahvilaani ja tuntea pientä tyytyväisyyttä. Monta päivää on kulunut kaaoksen ja sekasorron keskellä, josta pienimmänkin uutuudenviehätyksen on vienyt stressireaktion aikana iskenyt vuoden pakollinen flunssa. Olen ollut ajoittain epätoivoisen tuskan saattelemana muuttunut automaatiorobotiksi, joka on kuin onkin suoriutunut kaikesta pakollisesta, vaikka jälkikäteen on vaikea hahmottee, että miten. Mutta pahin on takana! Koskien muuttoa! Ja sairastelua! Ja toivottavasti kaikkea. Odotin, että muutto sujuisi vaivattomasti siten, ettei minun tarvitse rasittaa itseäni liikaa. Voisin vain sisustella rauhassa ja osoittaa sormella, että mihin kohtaan seinää tahdon ruuvin taululleni samalla kun jotkut muut tekevät kaiken raskaan työn. Mutta taulut lojuvat pinossa parvekkeella odottamassa sitä ihmettä, että jaksan vaivautua selvittämään, että kuka prinssi tulisi pelastamaan minut miehisiltä työtehtäviltä. Selkä ja kädet ovat kipänä kaikesta kantamisesta. Ja kehkoja vihloo jo kaikki tämä yskiminen. Likaiset pyykit ovat Mount Everestinä kylpyhuoneen lattialla, koska liian kallista pesukonetta ei vaan näy eikä kuulu missään, vaikka kuulemma yleispätevä postimies tulee sen asentamaan. Onkohan sillä pora mukana? Mutta kaikki on hyvin. Tänä tiistaisena aamuna olen kokenut vahvan vainun keväästä. Aurinko paistaa kirkkaasti ja energiaa on kai ensimmäistä kertaa vartalossa sen verran, että mieleeni tulee lenkkeily. Ikävä kesää, mutta kohta se on täällä. Ehkäpä tänään jaksan kantaa ne tuhannet roskapussit viimein pois pienestä eteisestäni? Ehkä. Vaikka olen ollut monestakin syystä aivan puolikuntoinen, niin olen viikonloppuna tavannut ystäviä ja koittanut istuskella mukana illanvietossa, ja sitten palannut taas pikkuruiseen kaaoskämppääni. Sunnuntaina taisin nukkua koko päivän. Javier on toivonut tapaamista, mutta olen voinut vedota flunssaan helposti. Toki haluan nähdä hänet, mutta nyt energiat ovat olleet ihan muualla. Tänäänkin hän on jo ottanut minuun yhteyttä koskien sarjaa, jonka katsominen on meillä kesken. Uskon, että hän luottaa siihen, että tapamme ensi viikonloppuna, mikä ehkä onkin mahdollista. Vaikka juuri nyt oloni on sen verran hyvä, että tekisi jo mieli suunnata juhlimaan! Jukka oli hieman rasittava viime viikonlopun menoissa, joten ehkä ilta jossain muualla kuin hänen kanssaan samassa seurueessa voisi tehdä hyvää. Katsotaan! Vielä on monta päivää kasvattaa intoa kohti viikonloppua ja kuulostella sitä, tekeekö mieli enemmän tanssilattialle vai kainaloon. 

Kävellessäni tuossa kauniissa keväisessä pikkupakkasessa lounaalle mietin, että oloni on jotenkin alavireinen sairastelun ja univajeen vuoksi. En ole ehtinyt olla innoissani uudesta asunnosta ja se on aiheuttanut minulle pienen pettymyksellisen olon. Olin kuitenkin vielä hetki sitten kaikkeen niin tyytyväinen, että tiedän sen tyytyväisyyden palaavan kyllä. Olo on ollut tasaisen tunteeton. En ole jaksanut nähdä ketään tai vaivautua mihinkään ylimääräiseen. Ohimennen mietin, että johtuuko tunteettomuuteni romanttisessa mielessä siitä että en vaan enää tunne mitään normaalia viime vuoden jälkeen. Mutta pyh, siirrän moiset ajatukset sivuun. Tottakai voin vielä nauttia normaaleista tunteista ja normaaleista ihmisistä. Olenhan niin tehnyt tähänkin asti. Tämä on taas vain latistavaa sairasteluajattelua ja siihen liittyvää tympeyttä. Silloin edellisviikon torstaina Ricky saapui kuin saapuikin luokseni. Olen tuolloin ollut korkeassa kuumeessa ja varmistanut monta kertaa, että tahtooko hän nyt varmasti tulla. Ricky vakuuttaa että hän todellakin tahtoo vain tulla pikaisesti moikkaamaan. Onhan hän jo ollut flunssassa, ja sitä paitsi ei hän jäisi edes yöksi. Selvä, selvä. Pyydän häntä tuomaan minulle buranaa! Käyn suihkussa pitkästä aikaa ihan vain siksi, että muistuttaisin vähän enemmän ihmistä. Mutten löydä tietenkään mistään oikeita pesuaineita, joten joudun pestä itseni käsisaippualla. Hah! Pilkka osuu omaan nilkkaan: enkö juuri vitsaillut tällä asialla Jukkaan liittyen. Palelen villapaitojen sisällä, kun Ricky saapuu ja tuo kaipaamaani buranaa sekä pyytämättä ruokaa mäkkäristä. Kiva nähdä, että hänkin osaa tuoda jotain tarpeellista tullessaan, eikä ole aina saantipuolella. Heti kun buranan vaikutus alkaa niin kokoan ikean huonekalun samalla kun Ricky kaatelee tavaroitani syventäessään jo voimakasta humalaansa mukanansa tuomallaan viinillä. Minulle ei maistu. Ensialkuun olen iloinen hänen saapumisestaan, mutta kun tajuan hänen olevan pian ihan kännissä ja alkavan selitellä jotain typeriä juttuja, niin pyydän häntä lähtemään kotiinsa. Ensin Ricky ei suostu vaan ehdottaa että jäisi nukkumaan sohvalle, johon jo on tekemässä pesäänsä. Ja lopulta koko tilanne päätyy siihen, että työnnän häntä ovesta ulos tilattuani rapun oven eteen taksin. Nyt kaikki on välillämme hyvin ja hän on jo ilmaissut tänäänkin muutamaan kertaan ikäväänsä ja rakkauttansa. Luvannut lopettaa juomisen ja niin edelleen. Mutta en ole jaksanut kauheasti reagoida hänen yhteydenottoihinsa. En ole varma menikö minulta nyt fiilis hänen jatkuvan dokaamisensa vuoksi, vai olenko vain tunteeton tämän stressiviikon takia. Tai ylipäätään tunteeton. 

Olen ollut aivan ruokahaluton koko viikon, joten nyt oloni on ihanan solakka. Edellisiltana olen kokkaillut ensimmäistä kertaa uudessa uunissani munakasta, jonka sekaan olen laittanut tilkan kermaa, pekonia, kirsikkatomaatteja, pinaattia ja herkkusieniä. Nam. En taida hankkia mikroaaltouunia laisinkaan! Kuuntelen myös musiikkia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, koska korvat ovat olleet sen verran tukkoiset, että kaikki kovat ääneet ovat vain tuntuneet ärsyttäviltä. En kaipaa edelliseen asuintilaani ollenkaan. Mutta kaipaan jonnekin muualle kuin omaan asuntooni heti taas vapaa-ajallani. Ainakin nyt tuntuu siltä, että olen ummehtunut siellä kaiken keskeneräisen keskellä aivan liikaa. Mutta olo varmasti muuttuu kun viimeisetkin tavarat löytävät paikoilleen ja saan terveyteni täyteen terään. En ole kuulut mitään Dimistä, jonka pitäisi mielestäni olla jo innoissaan tulossa kylään uuteen asuntooni. Mutta sen sijaan Karri tavoitteli minua viikonloppuna ollessani isommissa juhlissa toivoen yhteisiä jatkoja. Nuutuneeseen flunssaoloon vedoten olen kuitenkin joutunut lykkäämään kohtaamistamme hänenkin kanssaan. Aikaa riitää kyllä. Ja sitä paitsi ihan rehellisesti ajateltuna juhlin monesti ennemmin kuin lähden millekään deittijatkoille. Harmittelen jo valmiiksi sitä jos joudun taas tuottamaan tästä syystä pettymyksen Javierillekin.