En jotenkin malttaisi keskittyä kunnolla töihin torstaina, vaan koko iltapäivän pyörin erilaisten pikkuaskareiden välissä tekemättä mitään kovin järkevää. Nyt kun olen taas kutakuinkin voimissani, niin tarvitsen tekemistä! Unohdan ronit ja muut menneet huolenaiheuttajat ja keskityn pohtimaan Dimiä, jota yhtäkkiä ikävöin nyt taas kun minä itse olen saanut avattua yhteydenpitomme. Olemme tavanneet viimeksi melkein vuosi sitten! Aivan liikaa aikaa on kulunut. Mutta ei koskaan ole liian myöhäistä alkaa viettää aikaa yhdessä. BLING. Dim vastaa minulle, ettei ehdi tavata tällä viikolla (ei selityksiä), mutta hän sanoo että kevään aikana tulemme kyllä tekemään paljon kaikenlaista yhdessä (sydänpusunaama)! Minuun ei kauheasti tee vaikutusta mitkään flirttailevat lirkutteluvietsit, mutta Dimin kohdalla teen poikkeuksen ja lähden täysillä mukaan tähän sydänten lähettelyyn ja tulevaisuudensuunnitteluun (eihän niillä ole mitään merkitystä kuitenkaan!). Totean, että toivon todella ettei taas kulu montaa kuukautta eteenpäin, koska olen todella halauksen tarpeessa. Dim vastaa, että haluaa antaa minulle monta halausta. Hyvä, vastaan sydämen kera. Tällaiset viestit tuntuvat vierailta minulle. Olen yleensä etäisen viileä ja cool. Sellainen, että lue rivien välistä, vink vink. Mutta jos oikeasti ajattelen häntä lämmöllä ja haluan ne hiton halaukset, niin miksen myöntäisi sitä. Alan entistä enemmän oppia tätä minun vapaata viestintäkulttuuriani ja sitä, että voin sanoa suoraan mitä haluan. Tällainen flirttailu jonkun henkilön kanssa, jonka olen oikeasti tavannut tuntuu tosi hyvältä. Mehän olemme viettäneet useita kivoja iltoja yhdessä. Silloin mikään ei onnistunut koska meillä ei ollut käytännön syistä mahdollisuuksia viettää kauheasti aikaa yhdessä. Ja nyt en tiedä mikä häntä on vaivannut jo pitkään, mutta eiköhän se selviä. Enköhän voi vielä odottaa jonkin aikaa, jos olen jo odotellut lähes vuoden. Haha, ei tätä ehkä voi sanoa odotteluksi, jos olen ajoittain menestyksekkäästi unohtanut hänen olemassaolonsa. Mutta jos tästä tulisikin vuosituhannen uusi rakkaustarina, niin sitten se laskettaisiin romanttiseksi odotteluksi. Maailma vain vei meidät erilleen, mutta löysimme keinot palata toistemme luokse. Ihanaa! Alan jo innostua tästä ihan tosissaan. Ja inhottaa ettemme kuitenkaan taaskaan näe! En malta odottaa että viimeinkin tämä asia etenisi! Ties milloin Dim on valmis tapaamaan. Miksi tällainen viive? Onko jotain mitä en nyt näe tässä tilanteessa? Toivon vain, että olen valmis silloin itsekin, kun aika koittaa. Sillä välin tässä odotellessa koitan keksiä kaikenlaista muuta kivaa. Simo viestii minulle jotain mukavaa ja helpottaa oloani. Onneksi minulla on ystävät. Puhumme Simon kanssa särkyneistä sydämistä ja kesästä. Ja viikonlopusta.
Kävellessäni töistä kohti kotia oikein tunnen kuinka pääni kohoaa pilviin saatuani pitkästä aikaa jonkinlaisen ihastumisen tunnereaktion Dimin viesteistä. Käyn jo läpi mielessäni kuinka sitten kesällä vietämme hymyillen yhdessä aikaa ja puhumme toisillemme siitä, kuinka ihanaa on, että viimeinkin tajusimme yrittää olla yhdessä. Hahaha, olenpas sujuvasti unohtanut taas hetkessä sen, että minun pitäisi olla vain yksin! Mutta saanhan haaveilla! Olen ennenkin innostunut jostain oikein kovasti ja sitten unohtanut koko jutun hetkeä myöhemmin. Haluan juuri tuntea näitä innostuksen tunteita, vaikkeivät ne johtaisi mihinkään. Se tarkoittaa, että olen vielä elossa! Se tarkoittaa, että pystyn vielä ihastumaan tavanomaisempaankin mieheen. Vaikkei se olisikaan Dim. Saavun malttamattomana kotiin ja tekisi mieli vihdoinkin tehdä jotain muuta kuin märehtiä itsekeni kotonani. Odotan jopa, että Aku olisi vielä ehdottanut tapaamista, niin olisin voinut tarjoutua tarjoamaan hänelle spesiaalin vihertävän iltateen, mutta hän on vain toivotellut minulle hyvää naistenpäivää. Täytyy varmaan kuluttaa ilta viikkaillen vaatteita kaappiin telkkarin pyöriessä taustalla. Ehkä perhettä nähden. Meinaan melkein kysyä kuulumisia Javierilta, mutta koska olen jo onnistunut uppoutumaan haaveilemaan Dimin tapaamisesta, niin en nyt ehdoin tahdoin järjestä itselleni muita treffejä. Ehkä jos hän itse ehdottaa. Silloinhan en ole itse ollut aloitteellinen, eikä sitä oikeastaan edes lasketa. Voisin tietenkin mennä kylään Manulle tai tehdä mitä vain, mutta tuskin energiani vielä riittävät siihen, että jaksaisin vaivautua lähtemään minnekään. Ei tänään. Pian on taas viikonloppu ja teen joka tapauksessa jotain hauskaa ja viime päivistä poikkeavaa. Teen itselleni ruisleivän, jonka päälle asetan tuoretta pinaattia ja juustoa. En ole syönyt ikiaikoihin leipää! Olen myös ostanut sellaisen parin euron muovisen puristimen, jolla saan tehtyä tuoretta mehua appelsiineista ja sitruunoista. Sellaista, mitä Javier on minulle usein tehnyt. Ehkäpä saan puristaa jollekin aamiaismehun tällä viikolla! Tai ainakin sitten joskus Dimille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti