positive positive positive

Olen kaivanut ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan esille oman vanhan läppäriparkani. Minun ei ole tarvinnut käyttää sitä oleskellessani muiden nurkissa, mutta nyt se on taas sylissäni. Se on joku ikivanha jäänne eksän ajoilta. Yhden kerran se oli unohtunut auki jonnekin ja kissa meni sen päälle tassuttelemaan siten, että kolme kirjainlaattaa on irronnut kokonaan ja R-kirjain ei meinaa toimia lainkaan. Mutta en ole näissä asioissa mikään hifistelijä, joten se saa kelvata vielä niin kauan kun sillä on jotenkin kohtuullista kirjoittaa. En käytä tietokonetta muuhun kuin netin selailuun ja kirjoittamiseen, joten en ole yhtään motivoitunut hankkimaan uutta niin kauan kun se kohtuullisesti suoriutuu matalista vaatimuksistani. Koko torstai on ollut kauhean kiireinen. Olen joutunut nousta tavallista aikaisemmin ylös keskittymään kaikenlaisiin tärkeisiin työasioihin. Ja kulkemaan tuonne yllättävän kylmään ilmaan sinne tänne. Ja vaikka uumoilin alustavasti muuta, niin olenkin ollut energisempi ja positiivisempi kuin vähään aikaan! Aikainen herätys (minähän yleensä torkutan herätyskelloa ihan viimetippaan ilman mitään jäkevää syytä) onkin luonut minulle energiaa. Kiireinen päivä on pitänyt ajatukseni kasassa ja poissa kaikenlaisista turhista valituksenaiheista. Auringonpaiste on taas aktivoinut minut ja ystävät intoilemaan viikonlopusta ja keväästä lähes lapsellisen innokkaasti! Eikä edes kirpakka pakkanen ole alentanut mieltä. Huomenna on perjantai, jee! Ja tänään saa vielä levätä rauhassa kotona. Suoraan töistä olen käväissyt ruokakaupassa hakemassa jälkiuuniruisleipää, jota edellisiltana turhaan himoitsin. Eilen, keskiviikkona, samalla kun olen vaihdellut hauskoja viestejä Karrin kanssa. Karrin joka kysyy, että milloin kutsun hänet kylään. Se olisi hauskaa! Hän on minulle vähän mysteerinen henkilö. Fiksu ja hauska. Olemme kerran heränneet samasta sängystä vaikkemme ole juuri mitään sen fyysisempää toistemme kanssa tehneetkään. Juttumme ovat aina vihjailevia ja humoristisia. Mutta en tiedä yhtään, että mitä hän minusta haluaa. Ystävää, vakavaa treffiseuraa vai hetken huumaa? Mutta ei onneksi tarvitsekaan tietää. Toivon, että onnistuisimme tapaamaan taas joku kerta ja syventämään ystävyyttämme. Vähintäänkin ystävyyttä! Itseasiassa aionkin viestiän hänelle jotain pientä kivaa tänään, koska hän aloitti keskustelun eilen. Jos sillä nyt olisi mitään merkitystä. 

Tänään kotiinpäästyäni olen tuntenut oloni vähän palelevaksi. Heti pikkupakkanen pääsee yllättämään ja iskeytyy luihin ja ytimiin. Mutta en anna sen pilata muutoin niin hyvää fiilistäni. Puhelimeni piippailee jatkuvasti kun mietimme kaveriporukan kanssa, että saisiko valmistaikinasta jotenkin oikotien kautta leivottua keksejä kätevämmin. Ehkä meidän vain täytyy tehdä se kunnolla! Ei se nyt niin monimutkaista voi olla. Ninokin on viestinyt niitä näitä ja selvästi toivoo, että ehtisin osallistua hänen juhlaansa. Olen niin otettu kutsusta, että ehkä oikeasti yritän tehdä sen. Viimenkin saan ihania kovakuorisia voileipiä, joiden päälle olen laittanut maksamakkaraa (tein maksamakkaravoileipiä Javierille viikonloppuna ja hän kysyi, että syötänkö hänelle salaa kissanruokaa!), juustoa, kurkkua ja tomaattia. Ja ollessani näin positiivisella tuulella saan siinä leipiä taikoessani loistoidean lähettää Dimille huomenna ollessani valmistautunut kauniiksi valokuva itsestäni jonkin kivan tervehdyksen kera. Emme ole nähneet toisiamme pitkään aikaan. Muistaako hän edes miltä minä näytän!? Hän ei ole missään somessani, eikä edes varmaan tiedä koko nimeäni. Miten hyvä idea! Taputan henkisesti itseäni päälaelle. Ehkä hänen ikävänsä sitten kasvaa ja hän haluaa tavata nopeammin. Nyt odotan huomista entistä innokkaammin tämän uudenlaisen taktiikan keksittyäni.