Ystävälaivoja

Ja sitten on keskiviikko. Olen ollut kai pitkään sellaisessa odottavassa jännityksessä monen asian suhteen, että nyt yhtäkkiä aika tuntuu taas vähän liiankin pysähtyneeltä. Sellainen jännä ristiriitainen olotila, jossa toisaalta olen aika tyytyväinen. Mutta toisaalta tekisi mieli hihkua, että mitä seuraavaksi! Tule jo, mitä ikinä se onkaan! Monen viikon ajan jokin asia on koko ajan ollut kesken. Aina on kotona ollut jotain mitä pitää karsia tai asetella paikoilleen tai pestä... Ja nyt minun ei tarvitse tehdä muuta kuin ylläpitää pikkuista nättiä asuntoa, jossa oikeastaan viihdyn aika mukavasti. Se edellisviikolla ilmennyt lievä tukahtumisen tunne on kadonnut. Liika keskeneräisyys on taltutettu. Vielä optimoin vähän käyttötavaroiden paikkoja sen mukaan, missä huomaan harjaavani hiukseni tai laittavani aamumeikin. En enää teekään sitä hämärän meikkipöytäni äärellä, vaan kylpyhuoneessa! Joten siirretään pompulat ja pumpulipuikot kylppärin peilikaappiin. Myös sukat ovat nyt erillään muista vaatteista ja se asia pitää varmaan korjata jossain välissä, koska monta sekuntia valuu aamulla hukkaan vain rampatessa eri puolilla asuntoa. Tällaista pientä mitätöntä hienosäätöä. Mutta mitäs sitten seuraavaksi! Kevät tuo juuri tätä energiaa, joka toivottavasti ei nyt kostaudu suurempina pettymyksinä siitä, jos mitään ihmeellistä ei tapahdukaan. Minulla on taas tänä aamuna lievästi se fiilis, että tekee mieli vain lähteä jonnekin ulos nauttimaan keväästä! Mutta sekin on valheellinen tunne, koska ulkona on edelleen järkyttävä kurasää eikä tarvittavaa lämpöä ulkona oleskeluun. Näinkö paljon ikävöin kesää? Sitä kuinka lauantaiaamuna herään jostain kivasta kainalosta ja lähden pirteänä itsekseni hakemaan aamiaista ja noutokahvia mukaani puistoon, jossa voin viettää tuntikausia kirjaa lukien ja suunnitellen uutta iltaa. Ne päivät olivat kivoja viime kesänä. Ja toissakesänä. Silloin ensimmäistä kertaa koin niitä itsenäisiä voimaantumisen tunteita, kun opin toimimaan yksin. Kömmin Manun vanhalta keskustan kämpältä pihalle ja hymyillen kuljin kaunista keskustakatua pitkin espalle. Tilasin aamiaiseksi kuohuviiniä. Olinko silloin onnellinen? En muista. En varmaankaan. Tai ehkä aina hetken kerrallaan. Ehkä välillä edelliskesänä tunsin onnellisuutta. Vietin kivoja aamiaishetkiä auringonpaisteessa söpön Harrin kanssa. Olen selaillut aamulehtiä Ninon kohteliaassa seurassa. Söimme brunssia Elinan kanssa terassilla. Olen hakenut Rickyn kanssa alennuspizzaa mukaan puistoon, jossa olemme maanneet tuntikausia kuunnellen musiikkia. Olen kävellyt ulkona hitaasti Jackin kanssa Javierin kokatessa minulle aamiaista kotonaan. Olemme lähteneet Ronin kanssa keskeltä metsää löytyvälle salaiselle aukealle siideriä juomaan ja puhumaan avaruudesta. Paljon syitä onnentunteisiin. Monia hyviä hetkiä monien hyvien ihmisten kanssa. Mutta nyt viimeinkin ensimmäistä kertaa olen jo lähtökohtaisesti aivan eri tasolla tyytyväisyysaspektin kanssa. Onnellisuudellani on mahdollisuudet päästä ihan uusiin sfääreihin, kun perustaso ei ehkä enää ole kroonisesti ahdistunut ja epätoivoinen. Täytyy vain selvitä kunnialla tästä keväästä, mikä on aina vaikeinta aikaa vuodesta.

Eilisenä tiistai-iltana käväisen suunnitelmieni mukaan uudella kuntosalilla, joka on ilokseni tyhjä. Kyseessä on niin pieni paikka, että siellä joutuisi väkisinkin olemaan ihan lähellä muita ja olemaan kiusaantunut kun toinen jonottaisi siihen laitteelle jossa itse on. Tai tuijottaisi peilin kautta vahingossa. Tai tahalleen. Kaikesta tekemisestä tulisi manuaalista. En ole yhtään kuntosalityyppiä, mutta täytyy harkita, josko pääsisin irti sosiaalisista peloistani ja joku kerta paneutuisin vielä enemmän siihen, miten voisin hyödyntää tuota salia. Joskus aikanaan ilmoittauduin joillekin järkyttäville ryhmäliikuntatunneille, koska ajattelin, että jokaisen parikymppisen naisen pitää tietysti ravata spinningissä ja pilateksessa ja kaikenlaisessa inhottavassa, missä muuttuu punaiseksi ja sitten pitää jutella alastomana suihkussa puolitutuille naisille. Onneksi tajusin tuolloin heti ettei sellainen aktiivisuus ole ollenkaan oma juttuni. Ja nytkään en stressaa mistään salikäynneistä. Haluaisin vain kovasti tehdä jotain, enkä malttaisi odottaa niitä ihania lenkkeilysäitä. Mutta onneksi viikot vierivät ohi niin, että ihan kohta on varmaan taas syksy. Muutoin vietän tiistaini pesten vähän pyykkiä ja hyppäämällä sänkyyn katsomaan netflixiä jo iltayhdeksältä nautittuani ensin lämpimästä suihkusta uudessa lattialämmitetyssä suihkussani. BLING. Jukka kyselee yhtäkkiä, että mitä minulle kuuluu. Vaistoan, että hän on pääsemässä tasapainoon väliemme suhteen ja varmistaa, että ystävyytemme on hyvissä kantimissa. Lisäksi tiedän, että hän kärsii välillä alkuviikon melankoliasta, jolloin hän saattaa tuntea olonsa yksinäiseksi. Joten vaihdan hänen kanssaan ystävällisiä viestejä siitä miten huonoa ohjelmaa televisiosta oikein tulee, miten hyvä seuralainen kissa on yksinäisen sinkkuihmisen iltoihin ja siitä että pian taas keksimme jotain kivaa tekemistä vapaapäiviimme kaveriporukan kanssa. BLING. Illan yllätykseksi vielä Nino ottaa minuun yhteyttä ja kutsuu minut järjestämäänsä tapahtumaan, jossa juhlistaa erästä saavutustaan opiskelumaailmassa. Mainiota! Tämä on juuri sitä kaveruutta! Että voidaan toivottaa satunnainen ex-deitti mukaan tilaisuuteen, jossa on tasapuolisesti paikalla ystäviä ja sukulaisia. Ihan vain siksi, että tulemme niin hyvin juttuun, että tahdomme olla kavereita. Lupaan yrittää edes päästä pyörähtämään tilaisuudessa lupaamatta kuitenkaan mitään. Mutta oikeasti ajatus pikaisesta kohtaamisesta keskellä puolivirallista suurta tapahtumaa tuntuu riittävän sitoutumattomalta ja houkuttelevalta ylläpitääkseni kaveruuttamme. Nukun uudessa kodissani tosi hyvin. Pystyn säätelemään paljon paremmin tilan lämpötilaa, eikä uusi hotellilta tuntuva untuvapeitto ainakaan vaikeuta unensaantia. Lisäksi olen ostanut uusia tyynyjä niin, että oikein uppoudun ihanaan suureen sänkyyni. Enkä edes muista milloin viimeksi olisin herännyt näkemään sekavia valveunia keskellä yötä. Huomaan, että olen aamuisinkin energisempi. On kiva kasata aamulla mukaan kaikki lajiteltavat roskat (tyhjät pizzalaatikot ja viinipullot), jotka menen pudottelemaan ihmeellisiin jättimäisiin maanalaisiin roska-astioihin hymyillen mutta vältellen kenenkään katseita. Siinä samalla mietin, että kun kevät tulee, niin voisin herätä aina tuntia aikaisemmin ja alkaa tehdä aamulenkkejä! Olen tainnut suunnitella tätä vailla menestystä joskus aiemminkin. Mutta ehkä tänä vuonna... Haluaisin olla juuri se sporttimimmityyppi, joka ponnari heilahdellen lähtee kepeännäköiseen hölkkään heti rapunovelta aamuauringossa ja kommentoi jotain iloista säästä vastaantuleville naapureille. Enkä se toppatakin huppuun uppoutunut yksinään rappukäytävässä kiroileva potentiaalinen kotibilettäjä, joka ei katso ketään silmiin, jottei vahingossa loisi kontakteja naapureihin. Mutta hei, uusi kevät, uudet tuulet, uudet naapurit!

Toimistolle päästyäni saan viestin Rickyltä, joka on taas saanut koottua itsensä viikonlopun pettymysten jäljiltä. Olen nähnyt kuinka hän on estänyt minun vihreän palleroni näkymästä hänen sivupalkissaan, ja sitten taas laittanut keskustelumme takaisin voimaan. Olen joskus tehnyt itse samaa joidenkin kohdalla. Tosin en pitkään aikaan. Tykkään tästä Rickystä, joka on asiallinen ja kysyy kuulumisia ihan kuin ei olisi juuri haukkunut minua katkeruuksissaan viikonloppuna. Hän kertoo lomasuunnitelmista lastensa kanssa ja toteaa sitten, että osaa kyllä käyttäytyä tästä lähtien. Me voisimme aivan hyvin viettää normaalia aikaa yhdessä niin kuin ennenkin, hän sanoo. Totean, että tottakai voimme. Sitten joskus ainakin. Ei tällaiset jo tutut välikohtaukset vaikuta väleihimme tämän enempää. Uskon, että Ricky on saanut opetuksen siitä, ettei enää tule luokseni kännissä puhumaan typeryyksiä. Uskon toisiin mahdollisuuksiin! Siis kaverina ainakin. Hän on kaverini. Kuten Jukka, Nino, Javier, Manu ja Ryan. Ainiin, ja Singh! Jolta täytyykin heti kysyä kuulumisia, koska viimeksi hän on purkanut minulle sydäntään kohdattuaan treffeillä liian pinnallisen naisen. Naisen joka kuulemma treffien jälkeen sanoi hänelle somessa hei ja meni sitten heti offlineen. Aijai. Koitan myös samalla saada Elinan kanssani lounaalle joku päivä, koska kaikenlaiset kiireet ovat estäneet meidän perusteellisen kuulumistenvaihdon viime viikoilta. Ihan kuin koittaisin tässä vakuutella, että kyllä minulla on ystäviä vastineeksi kommentille, joka epäilee tätä faktaa. Kuka sanoo, että naisella pitäisi olla laaja naisista koostuva kaveripiiri? Miksei kaveripiiri voi koostua yksittäisistä ex-deiteistä! Tai itselleen omituista ex-deittien kaveripiireistä? Haha. Todellisuudessa minulla on se yksi pysyvä bff ja kasa tyttöjä, joihin voisin pitää enemmän yhteyttä jos vain suinkin jaksaisin ja ehtisin. Mutta eikö ne tykkäykset somessa riitä? Ja kutsut puolin ja toisin niihin ristiäisiin, häihin ja isompiin kemuihin. En kaipaa täysin eri elämäntilanteissa olevien naisten seuraa vain siksi, että kokisin, että minulla on ympärilläni kälkättävä naisjoukko. Minulle riittää perheeni, jonka kanssa vietämme aktiivisesti yhdessä aikaa, sekä se yksi bestis. Työkaverit, jotka aina välillä tuntuvat työystäviltä. Ja kaikki nämä deitit sekä uudet tuttavat (miehet ja naiset), jotka ovat minulle parempia ystäviä juuri nyt, kuin voisin toivoakaan. Sosiaalinen verkostoni on laaja, vaikka sen pullonkaula onkin kapea. Joka päivä minulla on joku jolle jutella, jos siltä tuntuu. Minään päivänä minun ei tarvitse olla yksin jos en tahdo. Ja se riittää. Se on paljon enemmän kuin ansaitsisin. BLING. Ystäväni Simo lähettää viestin siitä, kuinka voisimme kesäksi kunnostaa rikkinäisiä polkupyöriä tai lainata niitä keltaisia, jotta voisimme kaikki yhdessä sitten polkea puistosta puistoon porukalla. Ehdottomasti! Näen meidät jo elävästi polkemassa jonossa nauraen pitkin kesäisiä Helsingin katuja. Pyöriemme koreissa on eväitä, vilttejä ja viiniä! Simolla ei ole paitaa. Ja jonkun laukusta soi musiikki matkakaiuttimesta johdattamassa iloista seuruettamme. Minulla on hippimäiset suuret housut jalassa, jotka meinaavat jäädä pyörän ketjujen väliin, ja päässäni on huivi ja värikkäät aurinkolasit. Ja kestohymy.