Vilkaisu taaksepäin

Onpas hassua jutella Javierin kanssa ihan niinkuin aina ennenkin, mutta ilman sitä stressiä ja piiloagendoja jostain toiveista, jotka eivät toteudu. Taas saan todistuksen siitä miten paljon olen kehittynyt, kun minusta tuntuu että voisin sanoa ihan mitä vain ilman mitään pelkoa siitä, miten toinen reagoi. Mikä ihana vapaus. Tosin en nyt tahdo sanoa Javierille mitään sen kummempaa, kuin lähettää hänelle kuvan leipomistani joulutortuista ja puhua minilomastani (en mainitse Santia, koska ei Javier kysy kenen kanssa matkasin). Javier kyselee mitä perheelleni kuuluu ja minä kysyn että vieläkö hän riitelee veljensä kanssa. Vitsailemme lämpimästi ihan niinkuin aina. Ja kaikki tuntuu niin normaalilta. Johtuuko se näistä tilanteista vai minusta? Ehkä minä vain olen muuttunut niin paljon, että tunnen oloni luonnolliseksi myös epämukavuusalueilla, koska sitähän se muuttuminen ja uudistautuminen vaatii. Vaihtelemme viestejä Javierin kanssa koko illan, ja toivotamme toisillemme vielä hyvää yötä lukuisten keltaisten hymiöiden säestämänä. Olen iloinen, että otin häneen yhteyttä. Hän ei kysynyt, että tapailenko jota kuta. Enkä minä kysynyt sitä häneltä. Koska ei sillä ole väliä. Tai oikeastaan uskon, että emme tahdo tietää. Javier ei halua kuulla, että olin romanttisella täydellisellä matkalla miehen kanssa, joka on tosi paljon niinkuin hän, mutta vain tasapainoinen ja terve versio. Ei, perun äskeisen! Ei Santi ole versio kenestäkään muusta kuin itsestään, mutta  you know what i mean. Minusta on kiva jutella Javierin kanssa. Eikä se ole aiheuttanut minussa minkäänlaista arvelluttavaa tai negatiivista tunnereaktiota. Ei jossittelua. Ei haluja tavata. Me emme tapaa. En suostuisi vaikka hän sitä ehdottaisi. Olimme juuri vastaavassa tilanteessa joskus vuosi sitten, kun Javier ehdotti yhteistä illallista. Minä luulin, että voisin mennä tapaamaan häntä vain ystävänä. Mutta hetkeä myöhemmin olin taas täysin ihastunut ja ahdistunut. Vaikka en kaipaa Javieria kaihoisasti, niin pelkään, että hänen tapaamisensa voisi laukaista vanhoja muistoja. Ehkä yhdessä vitsailu ja kevyt kosketus olkapäähän herättäisi halun halata toista. Ja viettää yhteinen leffailta. Katsoa kaikkea hölmöä telkkarista herkkuja syöden. Ehkä haluaisin kokata hänen kanssaan pakastepizzaa ja katsoa maratonina komedioita, joista Santi ei välitä. Santin kanssa me kokataan bruchettaa. Eikä hänellä ole televisiota. Huokaus. Ihan niinkuin yhtäkkiä muka kaipaisin television katselemista jonkun kanssa. 

Mutta onko siinä jotain väärää, jos muistelee hyvällä ja jollain ei-toteutettavalla tasolla kaipaa jotain osia menneestä. Ehdottomasti parhautta Javierin kanssa olivat ne koti-illat, kun telkkari pyörii taustalla ja me hääräilemme kaikenlaista koko päivän. Käytiin kaupassa. Tehtiin ruokaa. Minä ulkoilutin Jackia. Sitten otettiin päikkärit. Miksen voisi ikävöidä sitä rentoa ja kivaa tunnelmaa. En voi saada aina kaikkea samaa hyvää jokaisen miehen kanssa. Meillä on omat jutut Santin kanssa. Me voidaan ottaa rennosti ja laiskotella, mutta ei ehkä koko päivää, koska Santilla on jo paljon suunniteltua tekemistä sunnuntaillekin. Me ei kävellä yhdessä lähimarkettiin, vaan hienoon ravintolaan. Santi nauraisi epäuskoisesti jos ehdottaisin, että vietettäisiin koko päivä sängyssä maaten ja ohjelmia katsellen. Viimeksi siellä ollessani katsoimme yhdessä jakson jotain sarjaa netflixistä. Santi tuolloin katsoi minua merkitsevästi ja sanoi, ettei ole avannutkaan koko sovellusta kuin viimeksi edellisellä vierailullani. Ja minä nauroin ja sanoin, että olen varmaan tässä välillä katsonut kokonaisen sarjan. Me voidaan olla vähän erilaisia, mutta silti käydä yksiin loistavasti. Molemmat joustaa ja saa parhaita paloja toiselta. Santiago oppisi relaamaan ja tilaamaan kanssani pizzaa. Ja minä kuuntelisin mielelläni jazzia ja opettelisin tekemään oikealla tavalla risottoa. Torstaina lähetän myös Santille kivan viestin, johon hän vastaa iloisesti. Iltaa kohti fiilis vian paranee ja kaikki on hyvin. Jotenkin yhtäkkiä taas tunnen olevani kauempana Santista. Olen ehkä taas tarkoituksellisesti etäännyttänyt itseäni koska tiedän, että hänellä on muuta hauskaa tekemistä, kuin minun ajattelemiseni. Aion toivottaa hänelle mainiota juhlaa tänään. Ja toivon, että hän ottaa sitten yhteyttä kun ehtii. Tänään saan takuulla keskityttyä vaivattomasti itseeni ja ystäviini. Aamuni on jo alkanut Rickyn puhelulla. Moni ystävä on varmasti liikenteessä siellä täällä, ja voin vain valikoida mihin itse haluan osallistua. Tommi lähettää minulle kivoja kuvia sieltä jostain missä onkaan.