Santin rehellisyys

Istun Elinan ja toisen ystävän kanssa pikkalauantailasillisilla, kun saan Santiagolta vastauksen viestiini. Juuri niin kuin olin uumoillutkin, niin olen ehtinyt kavereiden pariin ja ujuttautumaan hyvään fiilikseen niin, että keskustelu tästä mahdollisesta parisuhteesta on vain sivuseikka. Ainakin melkein. Vilkaisen näyttöä, mutten avaa viestiä. Siinä Santi kutsuu minut mukaan matkallensa! Epätodellinen fiilis nousee rintakehääni perhosten lailla. Hän reagoi viestiini kutsumalla minut mukaan minilomalle! Hymyillen hihkun ystävilleni, että hän ajattelee samoin! Hän haluaa minut! Ja tahtoo heti matkustaa yhdessä, jes! Päätän avata viestin vasta kohta rauhassa, kun olen bussissa matkalla ryhmäliikuntatunnille. Enää keskiviikot eivät ole niitä pelastusrengaspäiviä keskellä viikkoa, jolloin saa luvan kanssa juoda puoli pulloa viiniä ja valvoa pikkutunneille. Vaan voin tarkistaa missä on meneillään jotain kivaa jumppaa tai joogaa ja voin mennä tunnille ihan niin kuin en olisi aiemmin kartellut tuollaisia paikkoja. Mutta voin muuttua. Olen muuttunut. Voin pyöriä ja vääntelehtiä ja kieriskellä tunnilla vilkuilematta muita. Voin pitää silmiäni kiinni ja saada tipan linssiin loppurentoutuksen aikana, koska ohjaaja puhuu niin kauniisti. Mutta ennen sitä olen vielä bussissa. Tunnen sellaista intoilevaa jännitystä. Nytkö se viimein tapahtui! Minä kysyin asiasta suoraan. Sanoin, että haluan matkustella hänen kanssaan ja olla yksinoikeudellisessa tapailusuhteessa. Ja hän vastaa kutsumalla minut matkalle kanssaan! Juurin niinkuin olin toivonut. Nytkö meistä tulee ihana rakastunut pari. Se aikuinen tiimi, jossa meillä on omat elämät ja sitten se yhteinen itsestäänselvä rakkaus. Avaan viestin ja huomaan, että matkakutsun jälkeen Santi on kirjoittanut pitkän tekstin. Ja se alkaa sanoilla: minun pitää nyt olla rehellinen. Voi vittu. Taasko jonkun pitää olla rehellinen ja todeta, ettei hän pysty tarjoamaan minulle sitä mitä haluan. Mutta, että matkalla voitaisiin käydä! Olen leijunut jo pilvissä ja huokaillut onnellisena sitä, että nyt oikeasti se tapahtuu ja pääsen romanttiselle lomamatkalle ihan kohta! Ja sitten kurkkuun nousee poltteleva pala, kun luen viestiä pidemmälle ja näen, että Santiago tahtoo nyt olla rehellinen. 

Luen viestin rauhallisesti. En panikoidu. Hengähdän syvään. Hyödynnän tämän käänteen ja harjoittelen rauhallisuutta. Olen matkalla rauhoittavaan joogaan. Olen itsenäinen ja tyytyväinen nainen. Hengitä. Santi kertoo heti, ettei ole tapaillut ketään muuta. Huh, se helpottaa oloani heti. Ja sitten hän selittää, ettei ole osannut pitkään aikaan laittaa parisuhdetta etusijalle elämässään. Hän ei ole kovin hyvä missään sitoutumisasioissa. Ja pelkää, että ajan kanssa voisin tulla pettymään, jos haluan suhteen kehittyvän suureksi romanssiksi, koska hän on tyytyväinen näin. Mutta niin olen minäkin! Haluan vain, että tapailulla on mahdollisuus kehittyä ja kestää aina. Sanon sen Santille. Käymme tilannetta läpi muutamissa pitkissä viesteissä. Samaan aikaan Ricky ehdottaa parisuhdetta. Ironista! Niin ironista! Onko se jokin merkki? En tiedä, mutta nyt keskityn Santiin. Sydäntä puristaa ajatus siitä ettemme enää ikinä kohtaisi. Mutta vain kepeästi. Koitan säilyttää rennon otteen, jottei keskustelu muutu ahdistavaksi. Mitä hän tarkoittaa? Mitä tämä tarkoittaa! Onko hän siis valmis olemaan vain minun kanssani ja jatkamaan tapailua, muttei voi luvata, että pystyisi antamaan minulle kaiken aikansa? En minä sitä tarvitse. Tarvitsen sen turvan, että me ollaan vain toistemme kanssa, vaikkei aina oltaisikaan yhdessä. Minähän olen juuri alkanut nauttia yksinolosta ja omista asioistani. Tämä voisi olla hyvä juttu. Mutta mitä Santi oikein tarkoittaa sillä että hänelle sitoutumiset ovat vaikeita? En ymmärrä häntä täysin. Osaako joku muu tulkita tilannetta paremmmin? Vinkit ovat tervetulleita. En halua menettää tätä hyvää juttua vain siksi, että emme ole ihan varmoja mitä haluamme joskus tulevaisuudessa. Eikö se merkitse mitä me haluamme nyt. En minä ole kovin kiihkeä tässä asiassa. Olen itsekin ajatellut koko tapailuamme järjen tasolla. En tunteile kauheasti kun emme ole yhdessä. Mutta silti kun tapaamme niin meillä on ihanaa. Ehkä olemme samanlaisia ja voisimme kehittää tästä jotain. Vai voisimmeko? Olemme sopineet, että annamme asialle pienen hetken ja sitten päätämme, että lähdenkö mukaan matkalle. Vai en. Minulla on ihan hyvä mieli. Mutta en halua menettää tilaisuutta lomamatkaan ja asioiden kehittämiseen Santin kanssa siksi, että ylpeys vaatisi häntä hokemaan rakkautta minua kohtaan. En halua menettää Santiagoa siksi, että hän on javiermainen. Kestänkö sen, etten ole hänen prioriteettinsa? En tiedä. Salaa ajattelen, että minusta tulisi hänen prioriteettinsa. Salaa ajattelen, että minä olen se, johon hän kiintyisi enemmän kuin noihin entisiin naisystäviin, joista puhuu. Torstaina alan hahmotella ehdotusta Santille. Ehdotan, että otetaan koeaika. Koeaika, jolloin ei olla muiden kanssa. Koeaika, jonka aikana vain ollaan kuten nytkin, eikä yliajatella, ennenkuin tarve tulee. Vai mitä? Sanon, että haluan matkalle mukaan. Koska se on se mitä oikeasti haluan. Jos hän on valmis allekirjoittamaan koeaikasopimuksen kanssani.