BLIBLING

Minua jännittää koko torstain. Sellaisella kauhean innokkaalla tavalla. Olo on energinen ja on helppo tehdä aktiivisesti töitä ja sopia reipas lenkki työpäivän päätteeksi Elinan kanssa. Mielessä pyörii kokoajan se mahdollisuus, että pian kaikki voi olla ihan toisin. Perhosia on vatsassa. Haaveilen lapsellisesti Santista ja siitä miten kivaa meillä voisi olla. Olo on ihastunut. Sittenkin pääsen tähän tunteella mukaan! Olemme aamulla suudelleet toisiamme kadulla heipaksi mainion treffi-illan päätteeksi ja se kantaa pitkälle. Olo on kevyt. Jos minusta tuntuu näin ihanalta, niin onhan hänestäkin pakko tuntua! Mitä jos tämä onkin nyt se hetki kun saan samaistua niihin laulunsanoihin, joissa pitää nipistää itseään, jottei luule olevansa unessa. Siihen lauluun, jossa sanotaan, että pitää tarkistaa päiväkirjasta onks tää totta. Teemme Elinan kanssa pitkän lenkin ja tuntuu, että liidän koko matkan. Olen tosi tyytyväinen tähän liikunnalliseen aktiivisuuteen. Joten käydessämme ulkoilun päätteeksi ruokakaupassa ostan neljän juuston pakastepizzan, jonka voin jakaa perheenjäseneni kanssa. Me söimme usein pakastepizzoja Javierin kanssa. Se oli lempipuuhaamme. Menimme ruokakauppaan ja valikoimme sieltä erillisiä täytteitä, joita vielä ripottelimme valmiin pakastepizzan päälle. Joskus stressasin sitä etten suututa Javieria sillä, etten heti tiedä mitä haluan ostaa. Mutta ne illat olivat ihania. Hänen jääräpäisyydestään huolimatta. Kun Javier oli muuttanut ja menin ensimmäistä kertaa hänen uuteen kotiinsa, niin vein hänelle tuliaisiksi hienon pizzaleikkurin. Vain sen ja hyvän pullon viiniä. Silloin jo tiesin ettei hän välitä lahjoista. Mutta Javier oli iloinen lahjastani. Seuraavilla kerroilla kun teimme pizzaa hän hymyillen kaivoi leikkurin esiin. Muistaakohan hän minua kun tekee pizzaa jonkun toisen kanssa? Toivookohan hän ikinä että olisin siellä. En tiedä. No, joka tapauksessa, kotona laitan vielä pizzan päälle pinaattia ja heitän sen uuniin. Tykkään olla kotona. Eikä minulla ole mihinkään kiire. Pallo on nyt täysin Santilla. Ja minulla on hyvä fiilis. Aina välillä mielessäni käy se vaihtoehto, että hän ilmoittaa ettemme hae tulevaisuudeltamme samoja asioita. Ettei hän pysty tarjoamaan minulle sitä mitä haluan. Oikeastaan pidän sitä aika todennäköisenäkin mahdollisuutena. Hän on niin järkevä! Mutta sitten ajattelen, että mitäs jos. En aio ottaa häneen mitään yhteyttä. Venyttelen kotona ja syön pizzaa. Sekä ihan pari irtokarkkia. BLIBLING.

Tuttu merkkiääni ei muistuta enää ollenkaan Ronista. Se on minulle tärkeän ihmisen ääni. Se kaikista koviten kuuluva. Santi tekee tikusta asiaa. Jokin hauska pikkuviesti. Nyt olen ihan varma, että hän on liidellyt samoissa pilvissä  tänään kuin minäkin. Koska meillä oli niin mahtavaa. Ja koska meillä voisi olla vielä mahtavampaa. Me voisimme onnistua, koska olemme niin järkeviä. Enää en jää tunneloukkoihin ja yksin sokeasti toivomaan ja olettamaan. Vaan me osataan puhua kaikesta ihan suoraan. Me voisimme pukea sanoiksi kaikki pettymykset ja toiveet ja ehdotukset. Ja purkaa mahdolliset huonot jutut toisen kanssa niin, ettei asiat jää kaivelemaan. Me oltaisiin se pari, joka ei ikinä riitele. Se, joka sanoo, että me nyt vain päätettiin tehdä asioita yhdessä. Ja sitten hymyillen katsottaisiin toisiamme, koska tiedettäisiin miten paljon meillä on taikaa ja omia onnellisia salaisuuksia. Niitä joita ei tarvitse sanoa ääneen. Vastaan Santille iloisesti ja kepeästi. En missään nimessä ota nyt tuota jännittävää aihetta esille. Tilanne tuntuu olevan ihan kiikun kaakun. Ehkä hän näillä kivoilla viesteillä pehmittää tulevaa pettymystä. BLIBLING. Hetkeä myöhemmin saan viestin, joka alkaa nimelläni. So, XXXX. Se on aina pelottavaa kun joku käyttää nimeä. Se on jotenkin tärkeää ja virallista. Vakavaa. Viesti on pitkä. Santi on analysoinut tilannetta joka suunnalta. Hän listaa kaikki asiat, jotka olen ottanut esille. Hän sanoo, että ekslusiivisuus ei ole ongelma. Riville on listattu seksi, pussailu ja muu. Seuraavalla rivillä on listattu urheiluharrastus ja pikkumatkat. Niitä voitaisiin myös tehdä. Ja voisimme ehdottaa halutessamme muutakin kivaa. Riippumatta siitä että sanotaanko sitä suhteeksi vai ei. Hän siis pelkää parisuhdetta jonain mörkönä, mutta silti on valmis jakamaan kanssani kaikki asiat, jotka kuuluvat suhteeseen. Santi lisää kysyy viimeiseksi, että oliko jotan muuta mitä kaipaisin välillemme. Ja lopettaa pitkän tekstin sanomalla, että pidetään kaikki yksinkertaisena ja rehellisenä. Luen viestiä innoissani. Minä otan tämän diilin. Äkkiä ennen kuin hän muuttaa mieltään! Yksinoikeus toisiimme! Ja yhteisiä harrastuksia ja yhdessäoloa, kun siltä tuntuu. Mitä muuta juuri nyt haluaisin? BLIBLING. Santi ehtii lähettää minulle vielä viestin, jossa hän hymiöiden säestämänä sanoo, että voisimme myös viettää tuollaisia arkiaamuja, kuin tänään. Aamujumppatuntien nimissä. Loistavaa. 

Vastaan hänelle heti, että hyväksymme siis yhteisymmärryksessa teeman terms and conditions. Se on hauskaa. Se on nyt kirjoitettu mustaa valkoiselle. Se sopii minun tyyliini. Jee! Asia etenee. Minulla on nyt yksinoikeus tähän mahtavaan ihmiseen. Tähän mieheen, joka on miettinyt tilannetta tarkasti läpi ja päätynyt siihen, että minut kannattaa pitää lähellä. Vihdoinkin. Ja se tuntuu oikealta. Uusi alku jollekin. En voi tietää miten pitkälle pääsemme, mutta juuri nyt tämä riittää. Pyydän Santilta hänen lentojensa tiedot, jotta ehdin varata paikat samaan koneeseen. Santi sanoo, että haluaa kysyä yhden asian ennen kuin varaamme yhteisen matkan. Kysy vaan! Jännittävää, eikö hän haluakaan minua mukaansa. Ja Santi kysyy, että kuolenko tylsyyteen jos hän haluaa käydä vaateostoksilla. Minua naurattaa. Juuri tällainen meidän suhteemme pitäisi olla. Vastaan, että osaan kyllä mennä syömään vaikka herkkuja kahvilaan itsekseni jos alan tylsistyä. Ah, tässä se nyt on. Nyt voimme rennosti sopia yhteistä tekemistä, koska kummankaan ei tarvitse arpoa, että onko toinen enää kiinnostunut. Minun ei tarvitse yhtään murehtia, että mitä Santi tekee, kun emme ole yhdessä. Luottamuspisteet ovat katossa. Ja rakastan tätä tunnetta. Saan varattua liput samalle lennolle. Santi on innoissaan. Ehkei hän oikeasti uskonut, että lähtisin. Heti hän lähettää minulle laatimansa listat paikoista, joissa tahtoo vierailla matkan aikana. Hän on tehnyt kovan taustatyön. Juuri näin tarkka hän on, ihan kuten Javierikin. Tutkii jonkun asian ihan läpikotaisin ja sitten laaditaan tarkat kartat ja aikataulut. Se on hauskaa. Ei minua haittaa. Santi sanoo, ettei meidän ihan joka paikassa tarvitse käydä, mutta ainakin suurimmassa osassa. Viesteistä paistaa läpi se, miten iloinen hän on että pääsemme matkaan yhdessä. Sitten saan listan tarkasti valituista majoitusvaihtoehdoista, joista saan valita parhaan. Tunnen oloni VIP:ksi taas kerran. Minä saan olla nyt tällaisen miehen kanssa. Joka haluaa pitää huolta siitä, että minä olen tyytyväinen. Me lähdemme yhdessä matkalle ystävinä jotka tietävät, että siitä tulee hauskaa. Paljon naurua ja puhumista ja intoilua. Me lähdemme matkaan rakastavaisina, jotka saavat sotkea koko hotellihuoneen ja mennä yhdessä kylpyyn, ja olla ihan hiljaa. Ohhoh, olenpa taas onnekas. Pakahdun iloon. 

Ja tänään on perjantai. Tapaan Elinan ensin ja sitten menen jumppaan. Jep! Näin se homma etenee. Minulla ei ole mitään hirveää tarvetta tavata heti Santia. Me voimme ottaa rennosti omillamme, koska tiedetään, että tavataan kyllä. Ehkä jo huomenna. Olen ihan juhlatuulella. Voin kepeästi liidellä illalla tapaamaan kavereita. Nauramaan ja nauttimaan olostani. Ehkä tanssimaankin. Puhelin välkkyy, kun vitsailemme toisillemme Santin kanssa jotain matkan yksityiskohdista. Kas näin se menee.